Kaarina Alhakari - Tyttöjen maailmoissa - VirtuaaliViipuri

TYTTÖJEN MAAILMOISSA

[KANSALLIS-.KIRJASTO

TYTTÖJEN MAAILMOISSAKertoja:Toimitus,ulkoasu:Copyright:Kustantaja:Kaarina LinnamoLeila LehtirantaKaarina AlhakariKaarina AlhakariKirjapaino:ISBNAS Pakett, Tallinna2008978-952-92-4125-5Kertoja Kaarina Linnamo

TYTTÖJENMAAILMOISSAPRINSESSAULLAKertojana Kaarina LinnamoSisällys:sivuPrinsessa Ulla tulee ja tekee unohtumattomanvaikutuksen 5Koulunkäyntiä säällä kuin säällä 8Koulukiusaaminen 9Kaupunginisät oivalsivat liikunnantärkeyden nuorisolle 10Tyttöjen huoneessa käytiin kouluaja näyteltiin 12Kirjakaapistamme löytyi 15Isoäiti 17Isoisä 18Kun antibiootteja ei vielä ollut 21Iänmukaisia kurituskeinoja 22Puhelinkone 23Yllätyksiä 25Lisää yllätyksiä 27Valkoiset hevoset kiehtovat 29Paperinukkien kau si 33Mielikuvitusta kerrakseen 40Ei shoppailua, ei hengailua 48NELSON EDDY oli yhteinen ihastuksemme49Aikuisilta kuultua 55Voi kun oltais' jo aikuisia 56Muistiinpanoja 62tulee ja tekee unohtumattoman vaikutuksenOn syksy 1933. Koulut ovat jo alkaneet. Sateen takia emmepäässeet välitunnilla ulos. Me kansakoulun II-luokkalaisetistuimme koulumme ullakolle johtavilla portailla.Tytöillä oli koululeningin suojana pumpulikankaiset esiliinat.Luokanvalvojamme saapuu alakerroksesta mukanaanhento tyttö, jonka opettaja esittelee meille:"Tässä on Ulla, uusi luokkatoverinne."Hämmästyksellä katsomme Ullaa, sillä hän on puettukuin satukirjojen prinsessa.Hänellä on yllään vaaleanpunainen silkkileninki,jonka helmassa on mustasta silkistäommeltuja röyhelörivejä!Kun sitten kuultiin, että hän tuli Helsingistä, luulimmeilman muuta, että maan pääkaupungissa oltiin niinhienoja, että koulutytöt pukeutuivat ainoastaan silkkileninkeihin.Tämä ensivaikutelma Ullasta oli niin voimakas, ettähän säilytti prinsessa-asemansa niin kansa- kuin oppikoulussakin.-4-

Espoon kaupunginmuseo lainasi kuvassa olevanlastenhuoneen kaluston v. 2000Helsingissäpidettyyn näyttelyyn "SellaneoV Viipuri!"Lastenhuoneessamme oli juuri tällainenkalusto:Sohva, jonka kannen alla oli lelulaatikkotuoleja oli kolme, niissäkin lelulaatikotpöytä, jonka jalusta toimi ovellisena kaappina.Suomalainen nukkekaunotarLeikimme yleensä lattialla ja äiti vaati, että leikin loputtualelut korjataan pois laatikoihin. Joskus ne eivät ihanmahtuneet, jolloin jouduimme istumaan pompottaenistuimen päälle, mistä saranat eivät pitäneet. Kalustovietiin maalle leikkimökkiin, kun tyttöjen huoneeseentarvittiin uudet vihreät kalusteet.

KOULUNKÄYNTIÄ säällä kuin säälläKOULUKIUSAAMINENKoulumatkat kuljimme jalkaisin.Polkupyöriä ei kaikilla edes ollut.Autokyytiä ei saanut kukaan.Busseja ei ollut.Kansakoulussa meille oli tarjolla todellisia riemun hetkiä:1) Kotimatkan varrella oli kasarmialue. Jos näimme,että sinivalkoinen puomi oli pystyasennossa, jäimmeodottamaan. Jos oli tulossa marssille lähtevä joukkue,aloimme rytmikkäästi pyytää: "Laulua, laulua, laulua".Hymysuin marssijat toteuttivat toiveemme ja kajauttivat"Heijaa ruusut tulipunaiset".2) Kuljimme ryhmänä yleensä, mutta pojat juoksivatrautatiesillalle katsomaan, olisiko asemalta tulossa juna.Jos näkyi tulevan, he viittoivat muille, jotta kiirehtisivätsillalle.Veturinkuljettajat näkivät lasten ryhmän ja tiesivät,mitä heiltä toivottiin.Juuri kun veturi lähestyi, piipusta posahti extra voimakasharmaanmusta savupilvi, joka ympäröi meidät niin,ettemme ollenkaan nähneet toisiamme. Että oli hauskaa!Kaipa veturimiehetkin saivat hyvät naurut.- 8 -Rehtorilla ja opettajakunnalla oli 1930-luvulla valtuudetja valmiudet pysähdyttää koulukiusaaminen.Jos oppilas koki tulleensa kiusatuksi koulun alueella,hän ilmoitti asiasta koulutunnin alussa opettajalle ja kertoikuka oli kiusannut.Nyt opettaja nostatti tämän ylös.Koko luokan katseet siirtyivät häneen. Hän joutui selvittämäänsyyt, miksi - jos syitä edes löytyi. Opettajapiti nuhtelun ja sanoi, että vastaisista kanteluista mennäänkinsitten rehtorin puheille. Luokkatoverit tuntuivatolevan tyytyväisiä ja oppitunti alkoi.Koulualueen ulkopuolella nuhteet saanut saattoi äänekkäästihuutaa:"Kaipuripussi kaakattaa,ei saa rauhassa maatakkaa."Myötätuntoa pikkunapoleon ei muilta saanut.Ohjeeksi koulutielle:Älä ivaa toisen tietämättömyyttä jossakin asiassa, sillähän puolestaan tietää jotain, jota sinä itse et tiedä...- 9 -

KAUPUNGINISÄT(kaupunginäitejä ei vielä ollut)Kuinka oivallisesti kaupunginisät osasivatkaan järjestäämeille ulkoilumahdollisuudet aivan kaupungin keskustassa:-jäädytetty, jyrkähkö kelkkamäki, josta vauhtiariitti vielä loivasti muotoiltuun vastamäkeen ja jos osasiohjata potkurin tai kelkan u -käänteenä, sai vielä toisenmäenlaskun kohti polkua, josta taas kiivettiin ylös mäelle.Pojat potkukelkkoineen laskivat oikealla puolella mäkeä,muut lapset vasemmalla monta kelkkaa vierekkäin.Joskus tapahtui etuilua, kun innokkaimmat eivät jaksaneetodottaa vuoroaan. Äkäiset meluäänet toivat paikallekoppalakkisen puistovahdin, joka oli tuiman näköinenja se palautti järjestyksen.Aamusta iltapäivään kelkkamäki oli ahkerassa käytössä.Sitten hiljeni, mutta uudet mäenlaskijat tulivat illalla.He olivat iltalomalle kasarmeistaan päässeitä nuoriamiehiä, jotka eivät kelkkoja tarvinneet. He laskivat mäenseisaaltaan - olihan heillä saappaat!Ensin kukin laski mäen yksin, sitten kehiteltiin taitojaryhmänä ja kun seitsemän miestä yhdessä rivissä ponkaisivauhtia mäenlaskuun, näkymän on täytynyt ollahieno ja ilonpito onnistumisesta juuri sen verran äänekästä,että joku kaupunkilainen oli valittanut Esikuntaan.Äkkiä mäen molemmille reunoille tuotiin vankkapylväs, raskas rautakettinki kiinnitettiin niiden varaanmäen keskikohdalle. Ilmainen iltahuvi oli lopetettu. Aamullakettinki oli poistettu, kun lapset tulivat.- 10 --jäälautalle tehtiin niin suuri luistinrata, ettäsiellä pystyivät harjoittelemaan pikaluistelijat omallasoikeanmuotoisella radallaan, jonne kukaan muu ei saanutmennä.Aitauksella oli myös erotettu pieni ala heitä varten,jotka tekivät kaunoluistimilla kahdeksikkoja tai muitaSonja Henien inspiroimia kuvioita.Suurin ala oli varattu hokkareilla (Hockey-) luisteleville.Päivisin koulupojat pelasivat siellä jääpalloa, iltasella sinnetultiin joukoin. Kenttä oli hyvin valaistu, kovaäänisestätuli suosittuja kappaleita:"Luistelijat"Georg Malmstenin iskelmiäMikki-Hiiri -kappaleet sitä mukaakun ne ilmestyivätelokuvamusiikkiasaksalaisia schlagereita.Luistinrata oli koululaisille tosi ihana asia. Iltaisin olimmesiellä parisen tuntia. Meillä oli kotiintulo-aika klo 20 jaMaija sai pienen rannekellon, jotta ajoissa menimmekanttiiniin vaihtamaan luistimet monoihin kotimatkaavarten. (Pikkusisko käveli kerran luistimet jalassa kotoaluistinradalle ja sieltä takaisin. Mutta vain sen yhdenkerran...)- 11 -

TYTTÖJEN HUONEESSA KÄYTIINKOULUA JA NÄYTELTIINLuistinradalla me ystävystyimme Ullan kanssa paremmin(1934). Hänellä oli hyvä mielikuvitus. Hän pystyikuvittelemaan olemattomia henkilöitä ja ihania ruokiasaaden meidätkin kuvittelemaan. Kilpailimme jopa,kuka osasi kuvitella hienoimmat vaatteet itselleen.Olihan meillä välillä tahtojen taistelut, mutta lukuisimmatolivat ne hetket, jolloin olimme innostuneestikuvittelujen maailmoissa.Tyttöjen huoneessa alettiin käydä koulua. Maija oli itseoikeutettuopettaja, Maija Terä. Oppilaiden roolijako määräytyiaina tunnin aikana. Se, joka ensiksi ehti sanoa:"Minä olen Jalo Peura" sai halutuimman roolin.Jalo Peura oli kuuluisista kuuluisin, koko luokan lemmikki,opettajien murheenkryyni, myöhästymisistääntunnettu ja tunnilla viittaamaton poikaviikari. Hän saimyös vastata väärin opettajan kysymyksiin. Siitä luokannaurut.Me luimme kahta oppikirjaa. Toinen oli koulusta jaettuTERVEYSOPPIja toinen KASTOR HELLA tuoteluettelo. (Saatu keittiöstä).Maija kuulusteli karttakepillä taululle kirjoittamiaantyyppinumeroita osoittaen. Montako keittomahdollisuutta,montako uunia, missä vesisäiliö oli jne.Haluttu tehtävä oli taulun pyyhkiminen sienellä. Kunnollisesti.- 12 -TERVEYSOPISSA emme päässeet edes puoleen väliin,vaikka luimme sitä monet tunnit.Innostuimme myös näyttelemään. Ilmeisesti Arvid Lydeckenon kirjoittanut satunäytelmän"PRINSESSA MUTRUSUU JA HYMYSUU".Päähenkilöinä prinsessan lisäksi olivat kuningatar, kuningas,poika, joka opetti prinsessan hymyilemään ja hoviväkeä.Koska esitys tapahtui meillä, annoimme kohteliainaUllan valita, ketä hän halusi esittää. Prinsessaa tietysti.Maija oli kuningatar. Minä olin kuningas (möreällä äänellä)ja poika (normaaliäänellä). Pikkusiskolla oli parirepliikkiä.Kun harjoituksissa oltiin hyvässä vauhdissa, Ulla sanoi,ettei haluakaan olla prinsessa. Kuka sitten? Kuningatar.Maija tuli prinsessan rooliin ja niin aloitettiin uudestaan,kunnes Ulla ei halunnutkaan olla kuningatar vaan poika.Kuningas jäi tuuliajolle, kun Ulla ei halunnut kaksoisroolia.Nyt menikin vaikeaksi.Olimme opetelleet roolit ristiin rastiin siinä harjoitellessammeja neuvotellessamme niin, että olisimme kuoronapystyneet esittämään koko näytelmän.Koska emme olleet ilmoittaneet ensi-illasta aikuisille,meidän ei tarvinnut selitellä, miksi Prinsessa Mutrusuutaja Hymysuuta ei koskaan nähty.Oikeassa teatterissa kävimme vanhempiemme kanssa,Näimme "PUNAHILKAN", "ANUN JA MIKON" ja ainakinpikkusisko näki näytelmän "PIKKU PIRKKO PIRK­KALASTA".- 13 -

K IRJA K AAPISTAMMElöytyiSATUKIRJOJA: Grimmin sadutArvid Lydeckenin"Kukka ja sateenkaari""Satumetsässä"Topelius: "Lukemisia lapsille"Paul Roine, Rudolf Koivun kuvittamanaJörö-JukkaMax ja MoritzTom SawyerPenrodPikku naisiaPikku prinsessaSarj akuvasuosikkimme:Pikku Anni KARJALA-lehtiJunnu ja Alli Suomen KuvalehtiKippari-Kalle Helsingin SanomatNALLE PUH oli ensimmäinen kirja, jota osasin lukeatavaamatta. Muistan vieläkin sen riemun tunteen. Lukutaitoon ihmeellinen elämys!Katy-sarjaAnni Swanin kirjojaKersti Bergrothin kirjojaBobbie koulitaan pojaksiSetä PitkäsääriZane Greyn kirjoja:Betty ZaneTuliharjaYksinäisen tähdenharhailij a (Maij an)Lännen tähtien alla(minun)- 15 -

Poikamieskerhon holhokki (elokuvassaHelena Kara)VaimokeKyökin puolellaNiin kuin kaikki muutkinUlla oli ihastunut Anna-sarjaan, me taas Katy-sarjaan.Emme kuitenkaan lainanneet toinen toistemme kirjoja.Kirjat me saimme yleensä joululahjoiksi ja silloin saimmelukea aattoiltana niin myöhään kuin tahdoimme.Jörö-Jukka pelotuskirja ei tietenkään kuulunut joululahjojenpariin. Tuskin Max ja Moritzkaan...Vuonna 1939 luimme romantiikkaa ja dramaattisia tapahtumiakuvaavat (aikuisten) rakkausromaanit, joistatuli klassikoita:Daphne du Maurier: "Rebecca"Margaret Mitchell: "Tuulen viemää"ISOÄITIKutsuimme isoäitiä Mammaksi, kun äitikin teitittelihäntä Mammaksi.Hän oli luonteeltaan vakava ja tosiuskovainen, kauniistija hillitysti. Ollessaan meillä hän kävi joka sunnuntaikirkossa.Hän istui nakkilalaisessa keinutuolissaan, kun tulimmekoulusta ja kuunteli, kun nojasimme keinun käsinojaan,mitä kaikkea taas oli kerrottavana.Lukiessamme läksyjä tai askarrellessamme tyttöjenhuoneenpyöreän pöydän ääressä, hän istui hiljaa mietiskellenomiaan. Silloin tällöin hän saattoi lausahdella elämänarvoihinliittyviä totuuksia:Totuus ei pala tulessakaan.Valheella on lyhyet jäljet.Rehellisyys maan perii.Hyvä omatunto on kultaakin arvokkaampi.Älä lyötyä lyö.Korttipelejä hän piti syntinä. Me saimme kuitenkin pelata"Hullunkurisia perheitä".Radiota hän kutsui mölytoosaksi.TV, Internet ja Playstation olisivat hänen mielestäänolleet Hyvän ja Pahan tiedon toosia.- 16 -- 17 -

ISOISÄKutsuimme isänisää Papaksi, kun isäkin häntä niin nimitti.Näin meillä oli Äiti ja Isä, Mamma ja Pappa.Pappa oli self-made man.Hän aloitti maalaiskauppiaan juoksupoikana. Kauppiasoli hämmästynyt huomatessaan, kuinka nopea juoksupoikahänellä olikaan. Hän ihasteli ja kiitteli poikaa tuttaviUeenkin.Isälle Pappa oli kertonut, miksi hän toimitti tavarathuviloiden asukkaille niin nopeasti. Tien varrella oli kolkkometsätaipale ja siihen aikaan maantierosvot piileskelivätisojen kivenjärkäleiden tai paksujen puunrunkojentakana. Hän pelkäsi niin, että juoksi matkan mennen -tullen niin nopeasti kuin pystyi.Aikanaan juoksupoika mieli jo kaupunkiin, nyt jokauppiaaksi. Ilmeisesti hänellä oli hyvät suositukset, sillähän alkoi vaurastua jo nuorella iällä.Vanhemmille pojilleen hän kaavaili kaupallista uraa jalähetti heidät täydentämään opintojaan Suomen LiikemiestenKauppaopistoon.Meidän perheestämme tuli vielä neljä muuta SLK:nkasvattia.- 18 -Kauppaopiston vihlominen oliFabianinkadulla isänmaallinen juhla• 16. marraskuuta 1907 olipankkiiri Otto Stenrothillevarmasti hyvä päivä. Kello yhdeksitämä arvostettu finanssimiesasteli Helsingin Fabianinkadulle,missä koolla oli muitakinarvovaltaisia helsinkiläisiä:kaupunginvaltuuston puheenjohtaja,yliopiston rehtori,kouluylihallituksen puheenjohtajasekä joukko Helsinginja maaseudun merkittävimpiäliikemiehiä.Fabianinkatu 26:ssa pidettiinSuomen liikemiesten kauppaopistonuuden talon vihkiäiset,ja Stenroth oh tilaisuuden päätähti- juhlapuheen pitäjä.Pankkiirin viesti oli selvä:"Mitä korkeampi kauppasivistys,sitä suurempia tuloksiakaupasta voi maalle ja kansalletoivoa."Stenrothin pitkä puhe julkaistiinajan tavan mukaisestimyös sanomalehdissä.Suomenkielinen kaupan alanopetus kehittyi 1900-luvunalussa vauhdilla. Maan vanhinkauppaoppilaitos, Handelsskolan1 Abo, oli perustettu 1839Turkuun. Se toimi ainoana täkäläisenäkaupan alan opinahjona1860-luvulle. 1900-luvuntaitteessa kauppaoppilaitoksiaoli Suomessa kahdeksan; viisisuomenkielistä ja kolme ruotsalaista.Suomen liikemiesten kauppaopistonperustivat nimenmukaisesti suomalaiset liikemiehet,"sen puutteen poistamiseksi,kun maassamme eiole yhtään täydellisempää suomenkielistäkauppaoppilaitosta".Ensimmäinen vuosikurssialoitti opintonsa syksyllä 1898,ja koulu kasvoi nopeasti. Aluksioppilaita oli kirjoilla vain 17,mutta kymmenen vuoden kuluttuajo pari sataa. Tilat kävivätahtaiksi ensin Mikonkadullaja sitten Korkeavuorenkadulla,ja niinpä oppilaitos päättitavoitella omaa rakennusta.PHELSINGIN SANOMAT100 VUOTTA SITTENSellainen järjestyi Fabianinkatu26:sta, johon arkkitehtiKauno Sankari Kallio piirsi jasuunnitteli nelikerroksisen rakennuksen.Se vihittiin käyttöönmarraskuussa 1907.Otto Stenroth painotti juhlapuheessaan,että talouselämässäelettiin mullistusten aikaa."Kauppa, kuten taloudellinentoiminta yleensä oh meilläviime vuosina vilkastunut ennenaavistamattomassa määrässä,oh perustettu suuria liikkeitä,joissa kirjanpidon ja kirjeenvaihdonvarsinaisena kielenäoli suomi. Ympäri maataoli puhtaasti suomalaisen kansanaineksenkeskuudessa astunutesille itsenäisiä liikemiehiä,jotka tarmollaan ja taidollaankykenivät liikkeitään laajentamaan—".Stenrothin mukaan kaupanteossaoli aikaisemmin luotettupelkkään onneen, mutta seaika oli takana. Nyt pärjääminenvarmistettiin tiedolla jataidolla.Uutinen uuden talon vihkiäisistäei sinänsä ollut valtavansuuri, mutta se kiteyttää hyvin1900-luvun alun Helsingin Sanomienperusvireen. Lehdestähuokui isänmaallisuus, tulevaisuususkoja Suomen nousu.Maata ja etenkin Helsinkiärakennettiin tuohon aikaanvauhdilla, ja näyttävillä rakennushankkeillaoli kansallistamerkitystä.Kauppaopiston lisäksi suunnitteillaoh muun muassa ArmasLindbergin piirtämä uusikonserttipalatsi ja Eliel Saarisen"näyttelyrakennus kuvaavilletaiteille".Myös suomenkielisen koulutuksenjärjestäminen - siisHelsingin Sanomista 21.11.2007- 19 -Suomen liikemiesten kauppaopiston uusi talo Fabianinkatu 26:ssavihittiin käyttöön marraskuussa 1907. - Kuva kirjasta Suomen liikemiestenkauppaopisto 1898-1923.maan nousevan nuorison sivistäminen- oli lehdissä jatkuvapuheenaihe. Pelkästään marraskuussa1907 Helsingin Sanomissakäsiteltiin metsänhoitoopetuksentulevaisuutta, fysiikanprofessuuria Helsingin yliopistossaja Suomen eläinlääkäriopistonperustamista.Pankkiiri Otto Stenrothinpuheesta ajan ylevä ajattelu käyilmi hyvin selkeästi:"Levitköön näistä saleistaympäri maatamme yhä lukuisampihyvillä tiedon aseilla varustettujoukko, joka on valmisuhraamaan kaikki voimansaSuomemme taloudellisenkehityksen palvelukseen, tietoisenasiitä, että työskennellessämmemaamme taloudellisenedistyksen eteen, he samallatukevat, turvaavat senkansallista itsenäisyyttä. Siliäilman omaa varmaa taloudellistapohjaa ei kansallinen itsenäisyysole ajateltavissa."Esa Lilja

KUN ANTIBIOOTTEJA EI VIELÄ OLLUTIsoäitien ja äitien tiedot ja taidot olivat kovalla koetuksella,kun lapset sairastelivat. Rokotteitakaan ei vielä ollutkattavasti eikä terveysasemia.Maijalla oli angina niin usein, että äiti sanoi: "Taasko?"Sitten hän meni noutamaan kurkun penslausvälineitä.Minut äiti pelasti sananmukaisesti "kuoleman kidasta",sillä kurkkumätä oli edennyt niin pitkälle, että äidiniltamyöhään hälyttämä perhelääkäri kauhistui. Hän soittiheti sairaanhoitajalle, joka toi vastamyrkyn ja jäi minuahoitamaan. Minut eristettiin muista. Äidille tohtori sanoi,että jos äiti ei olisi toistamiseen soittanut, niin aamullaolisi ollut liian myöhäistä.Pirkko sairasti tulirokon kesällä ja oli eristettynä kaupungissa.Äiti oli hänen seuranaan. Molemmat panivatpasianssia eri puolella huoneitten välistä kynnystä. Kuntoipilaalta kysyttiin, mitä ateriaksi, vastaus oli joka päiväsama:"Paistettuja perunoita ja lättänämuna.Aurinkojuomaa ja piparkakku."Soitto linja-autoasemalle, josta lähetti toi pikkusiskonlempiruokiin kuuluvan aterian.Jälkitauteja emme saaneet, sillä kuumeen jälkeen olioltava2 päivää vuoteessa2 päivää ylhäällä varovasti leikkien tai lukien,viidentenä päivänä sai mennä ulos 10-20minuutiksi käyskentelemään.- 20 -- 21 -

IÄNMUKAISIAK URITUS K EINOJAPUHELINKONE"Koivuniemen Herra" tuli meille jokaiselle tutuksi, kunolimme vielä pieniä. Vitsaa säilytettiin samassa komerossakuin joululahjoja.Kun vartuimme, isä siirtyi luunappi-metodiin. Otsallemojova luunappi. Kova kovaa vastaan, mutta muistaaksenisiitä ei saatu mustelmaa.Oppikouluun mennessämme alkoi sanan mahti jokonuhteluna tai suuttumuksen myrskynä.Äidin keinona oli panna nurkkaan seisomaan.Koulussa olimme kilttejä tyttöjä. Emme joutuneet nurkkaanseisomaan emmekä saaneet jälki-istuntoa. Käytösoli 10.Loppupäätelmä:Joka kuritta kasvaa,se kunniatta kuolee.Vaikka kaupunki kuului Suomen suurimpiin, siellä olivain 4899 puhelinta. Nelinumeroisen puhelinnumeronmuisti helposti.Puhelinkone pöydällä oli kuin pienoispatsas. Siinä eiollut numeronvalitsinta vaan ainoastaan raskas "puhelinluuri".Kun sen nosti, heti kuului virkailijan ääni: "Keskus".Asiakas sanoi haluamansa numeron - ei nimeä, ei edestervehdystä. Keskus toisti numeron ja yhdisti. Ei tarvinnut"roikkua langalla" musiikista puhumattakaan! Seoli nopeata palvelua.Jos puhelinliikettä oli valtionjohdoilla, niin keskuksellaoli oikeus - mikäli samaan numeroon oli jonottamassamuitakin puheluita - katkaista puhelu yhdeksän minuutinkuluttua ja yhdistää tilalle seuraava puhelu!!Meillä puhelinta käyttivät vain isä ja äiti. Vaikka seolisi soinut uudelleen ja uudelleen, emme saaneet vastata.Emme myöskään saaneet sopia koulutoverien kanssaesim. elokuviin menosta. Se oli sovittava koulumatkalla.-22 --23 -

YLLATYKSIAUllan isä hemmotteli kauniita tyttäriään. Meistä Ullanisosisko oli kuin Metro-Goldwyn-Mayerin Myrna Loy:naisellisen kaunis, vienosti hymyilevä ja, niin kuin siihenaikaan sanottiin, pystyi kietomaan kaikki pikkusormensaympärille.Pikkusisko Ulla oli sivusta katsottuna kuin filmitähtiGreta Garbon serkkutyttö.Kerran Helsingissä käydessään heidän isänsä oli antanutisosiskolle ylimääräisen rahasumman "arvaamattomiamenoja" varten.Ulla kertoi meille, että ennen kuin vanhemmat olettivat,"arvaamaton meno" toteutui.Tytär soitti Helsingistä ja kertoi, että hän oli ostanutrahalla itselleen puoliturkin.Koulutyttö ja puoliturkki! Siihen maailman aikaan,kun koululaiset kulkivat villakankaisissa talvitakeissa,joissa saattoi olla turkiskaulus.Me neljä nauroimme aivan hervottomina, kun Ullaoli päässyt kertomuksensa loppuun.-24--25 -

j LISÄÄ YLLÄTYKSIÄKerran Ulla kutsui meidät katsomaan, mitä hänen isänsäoli tuonut hänelle Helsingistä tuliaisina.Pöydällä oli pystyasennossa ruskea matkalaukku. Ullaavasi senja mikä i-h-a-n-a näky meitä odotti. Laukunvasemmassa puoliskossa seisoi nukke hattu päässä kesätakkiyllään ja laukku kädessään.Oikeassa puoliskossa oli vaatetanko ja siinä riippuileninkivalikoima arjesta juhliin!!!Alaosassa oli laatikosto, jonka päällä olivat juhlalaukkuja -kengät.Laatikostossa yöpuku ym. varusteita.Ulla sanoi, että nuken nimi on "B ABY".Vaikka emme enää leikkineetkään nukeilla, tiesimme,että tämä nukke oli aarre. Aarre vielä silloinkin, kun senomistaja olisi aikuisiässä.-26-- 27 -

IVALKOISET HEVOSET KIEHTOVAT NIINSADUISSA KUIN TODELLISUUDESSAKuulee sanottavan, että tyttöjen kiinnostus hevosiin johtuusiitä, kun saduissa prinssi saapuu ratsastaen valkoisellahevosella.Tämä lapsena kuultu tai nähty peilautuu tyttöjen romanttiseenmielikuvitukseen.Olettamuksessa on perää, sillä kirjoitin omaan ensimmäiseenpäiväkirjaani, etten menisi koskaan naimisiin.Sen sijaan minulla olisi hevonen, susikoira, Martta-nukkehetekasohvaa koristamassa ja taloudenhoitaja leipoisiminulle aina sokerikakkuja.Maija halusi myös oppia ratsastamaan. Ensimmäisenratsastustunnin veloituksen maksettuaan äiti sanoi, ettäse on liian kallis harrastus.MUTTA :Tosielämässä valkoiset ratsut ovat kiehtoneet myös oikeitakuninkaita!Espanjan ja Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian aikana(v. 1580) hallitsija tuotatti valtakuntansa läntisestä osastakomeita andalusialaishevosia valtakuntansa itäosaanWieniin. Jatkojalostuksena syntyi Lipizzahevonen. WieninEspanjalainen Ratsastuskoulu antaa näytöksiä upeassaratsastushallissa, jonka rakennutti Kaarle VI. Hänenmuotokuvansa on hoviaition yläpuolella.Virallinen nimi oliNykyisin se on" Spanische Hofreitschule Wien"" Spanische Reitschule Wien"- 28 --29-

Esityksessä soitetaan mm. Mozarfin musiikkia.Andalusianhevonen oli kuolla sukupuuttoon, muttaJerezin kartusiaanimunkkien valveutuneisuus pelasti rodun.Vuonna 1973, ollessaan Espanjan prinssi, nykyinen kuningasJuan Carlos I, aikaansai sen, että Jereziin perustettiinkuninkaallinen ratsastuskoulu"Real Escuela Andaluza Del ArteEcuestre".Ratsastusnäytökset ovat saaneet suuren suosion. Esitystapahtuu espanjalaisen musiikin säestyksellä ja sitä kutsutaannimellä"Como Bailan Los Caballos Andaluces""Kuinka andalusialaishevoset tanssivat"Ratsuttajien esiintymisasut Wienissä edustavat hovityyliä.Jerezissä Andalusian kuuman auringon alla asustusvaihtelee kirjotuista uniformuista vilpoisiin asuihin. Erikoisenhuomion saa heidän sombreronsa, josta sittemminUuden Maailman sombrerot muovattiin niin meksikolaisillevaqueroille kuin cowboyillekin. Lisäerikoisuus onhatun alle solmittu huivi, jonka kulmat suojelevat niskaapaahtavalta auringolta! Villin Lännen miehet pitivät huiviakaulassaan hiekkamyrskyjen suojana.- 30-

PAPERINUKKIENKAUSIEnsimmäiset paperinuket saimme Maijan kanssa kansakouluaikana.Kirja- ja paperikaupat myivät niitä arkkeina.Ilmeisesti kirjapainoille piirsivät niitä "oikeat taiteilijat",sillä myös väritys oli huolella aikaansaatu ja nuket ikäänkuin tulivat esiin taustastaan. Varsinkin kansallispukuja talviasu, jota somisti turkishelma ja valkea muhvi, ovatjääneet mieleeni.Ullalla oli myös paperinukkensa, mutta nämä nuketeivät vielä kuuluneet yhteisiin leikkeihimme.Kerran ollessamme Ullan luona, siellä oli myös hänenisosiskonsa koululomaa viettämässä. Hän piirteli jotakinlehtiöön, otti sakset ja leikkasi piirroksensa irti, ojensisen Maijalle ja sanoi:"Tämä on Leidi Vaiolet Valerii Rohhen".Hän oli myös kirjoittanut paperinuken nimen taakse:LADY VIOLET VALERIE ROCHEN(Mistähän hän oli koko nimirimssun ottanut? Jostakinromaanista vai elokuvasta?)Maija kiitti iloisena, Ulla ja minä heti pyytämään, ettähän piirtäisi meillekin."Enkä piirrä", oli vastaus. Ullan hellyttelyistä huolimattaei-vastaus pysyi lopullisena. Siinä me sitten olimme: kolmetyttöä ja yksi paperinukke.- 33 -

Maija keksi ratkaisun. Koska Lady Violefilla ei ollutvielä vaatteita vaan ainoastaan olkaimeton uimapuku jajalkineina mustat avokkaat, Ulla ja minä voisimme piirtääasusteita.Piirustuslehtiölle alkoikin ilmestyä aamupäiväpukuja,leninkejä, kävelypukuja, takkeja, tennis-, golf- ja ratsastusasujasekä iltapukuja.Turkiksiakin yritimme piirtää ja värittää, mutta se olivaikeaa. Ladyn punainen samettiviitta hermeliinireunuksellaonnistui, kun pisti parin mustia pilkkuja tasaisinvälein valkeaan reunukseen. Hoviasu oli valmis. Minkkiturkkejaei siihen aikaan edes tunnettu. Ei edes sanana,vaan sen saksankielinen nimi "Nerz" oli suomeksi nertsi.Sitä käytettiin kaulapuuhkana kävelypuvun kanssa, josoli varaa...Minkki käsitteenä tuli tutuksi vasta sotien jälkeen sanoissa"Missi ja minkki".Lady Violetin tarinaa kehitteli Maija sillä aikaa kun meahkeroimme asusteiden piirtämisessä. Toinen piirsi, toinenväritti, sitten vaihdoimme tehtäviä.Lady Violet oli naimisissa Loordi Bluumkohlin kanssa.Hän oli hyvin varakas, hyvin vanhoillisesti pukeutuvapankkiiri hoidettuine poskipartoineen, joka maksoi puolisonsapukulaskut "silmät ummessa, valittamatta" sihteerinsäkautta.Tämän tietäen Maija sanoi Ullalle ja minulle, että hänhaluaa Lady Violefin vaatevaraston käsittävän sata (!)asua."Sata?" kysyimme ällistyneinä."Sat a" oli Maijan vastaus.Siitäpä meille hommat!-34-Ulla oli alkanut kerätä filmitähtien kuvia ilmeisestiELOKUVA-AITTA -lehdestä, jota hänen isosiskonsa luki.Hän sanoi, että sieltä voimme saada paljon malleja. Niinkuin saimmekin.Asuista parhaimpia olivat seuraavilla filmitähdillä:Marlene DietrichMyrna LoyJanet GaynorJean HarlovvJoan CrawfordCarole LombardGinger RogersJeanette MacDonaldLoretta YoungAnita LouiseNorma ShearerDeanna Durbin(naimisis s a Adrianinkanssa, joka oli Hollywoodinpukusuunnittelijoidenhuippua)Siinä Hollyvvoodin vaatesuunnittelijoiden luomuksia katsoenja soveltaen, opimme tietysti paljon tyylistä ja asusteidenkauneudesta. Valokuvathan olivat mustavalkoisia,joten värityksen jouduimme itse valitsemaan.Lady Violefin kuvitteellisen vaatehuoneen kaapistottäyttyivät kuin täyttyivätkin niin, että kaikki 100 asuaolivat toteutettuina.- 35 -

"MENNEISYYS ON MINULLE KUOLLUT,NYKYISYYS ON MINULLE JUHLAA,TULEVAISUUS ON MINULLEYHDENTEKEVÄ."Nimekseen kirjoitti hän:ELSE WERE de WEREEtunimen "s" on soinnillinen, mutta sukunimi ääntyysuomalaisena.Ullan nimi oli DRUSILLA (DRUSY) Le VALLONHANAPIER.Hän ei selittänyt, mistä hän Drusillan oli löytänyt, muttasukunimi oli löytynyt keittiössä olleesta puulaatikosta,jossa hänen isänsä tilaamat punaviinit olivat tulleet.MIELIKUVITUSTAKERRAKSEENKerran mietimme, millaiset mielikuvitusminät keksisimmeitsellemme.Maija sanoi, että hän olisi vähän niin kuin MarleneDietrich. Hän olisi maailmannainen; hänen raukea katseensakertoi elegantin hatunreunan alta, mitä hän tarkoittilausuessaan:-40 -Minä olin nähnyt isän maalle tuoman kutomokonealanjulkaisun ja siinä sopivan, jopa hienolta tuntuvan nimen:BAY STATE TREAD WORKSNimirivin alla luki: Boston, Mass.Sehän sopi. Deanna Durbin'in tahdittamissa elokuvissaoltiin Bostonissa. Varallisuus näkyi aina hovimestareista,eteishallin korkeista portaista, seurapiiriäidistä ja hyväluontoisestaisästä, jota esitti Eugene Pallette. DEANNAoli se korkeita ooppera-aarioita liverrellen laulava nuorintytär.Drusyn ja Bayn serkkupojat Dirck ja Larry olivat löytyneetjostakin autoalan lehdestä. He asuivat Detroitissaja heidän sukunimensä oli Chrysler-Plymouth...! (Autolehdenmainos).-41 -

Siinä kutomoalan julkaisussa oli jotain "de France" jasitten kymmenen erisnimeä allekkain:ChambordChaumontChenonceauxChevernyChinonAmboiseLangeaisLochesUsseVillandryAi, tuossahan ovat Bayn ranskalaiset serkut. Kuka pojistaolisi Bayn lempiserkku? Chambord veljeksistä vanhinei, Chaumont on kaunis nimi. Myös Cheverny tai Villandry.Kyllä se on Chaumont.Kun kymmenen vuotta myöhemmin aloin harrastaaranskankieltä, niin mitä tapahtuikaan:Anna-Liisa Sohlbergin "Ranskankielen alkeiskirjan"sivulla 102 on kuva, jonka alla lukee "Chateau de Chambord"ja sivulla 103 suurempi valokuva linnasta "Chateaude Chaumont".Bayn serkut olivatkin Ranskan linnoja Loire'n laaksossa.Kuuluisia nähtävyyksiä tänäkin päivänä.Myös Bay State tuotti yllätyksen: se tarkoittaa USA:nitärannikolla olevaa Massachusettsin osavaltiota, jonkapääkaupunki on Boston.-42 -CHAMBORDon ollut Ranskan kuninkaiden Linna Loiren jokilaaksossa.Linnan henkilöhistoriassa on linkki Suomen henkilöhistoriaan:Ranskan marsalkka Mauritz Saksilainen (Mauricede Saxe), jonka maine oli kiirinyt Suomeen asti, sailinnan asuttavakseen palkintona Ranskalle voitokkaastasodasta.Se, että hän oli Ranskan kansallissankari, selvisi nuorelleKustaa Armfeltille matkallaan kohti Pariisia. Hänpäätti tulla tämän kaimaksi ja niin Pariisiin saapui KustaaMauri Armfelt (v. 1780).Suurmies tuli hänestäkin: Suomen ensimmäinen valtiomies!CHAUMONTkuului aikoinaan Ranskan kuningattarelle Katariina diMedicflle. Kun hänelle selvisi, että kuninkaan suosikilla,viehkeällä Diane de Poitiers'illa oli asuttavanaan vedenpartaalla oleva Chenonceaux, hän alkoi kadehtia kaikkea,mitä Dianella oli.Kuninkaan kuoltua tapaturmaisesti (niin kuin ennustettuoli), Katariina - poikansa ollessa alaikäinen - saivallan ja pakotti Dianen vaihtokauppaan. Katariina ottiChenonceaux'in ja Diane muutti Chaumonfiin.Monien omistajien jälkeen linnan osti "sokeriprinsessaksi"kutsuttu Marie-Charlotte Say, joka samanavuonna (1875) avioitui prinssi Amedee de Broglie'n kanssa.Nyt alkoi Chaumont'in loistokausi.Chaumont tuli kuuluisaksi hevostalleistaan: täysveriratsujenpilttuut oli vuorattu sametilla, joka hevosellaoli oma juoma-allas, johon vesi tuli kraanasta, seinilläkunkin ratsun kuva ja nimi. Puoliverihevosilla ja poneilla-43 -

oli oma talli. Oma keittiö huolehti hevosten ruokinnasta.Oli maneesi ja ylellisesti varustettu vaunuvaja...Nyttemmin Ranskan valtio ylläpitää linnaa ja sen puutarhantoiminnan.CHAUMONTCHENONCEAUXDiane de Poitiers osasi nauttia linnastaan, joka alun perinei ollut suuri. Joen toiselta rannalta johti sinne vankkakivisilta. Diane rakennutti sen päälle sillanpituisen valoisangallerian ja kokonaisuudesta tuli hyvin onnistunut.Rauhallisesti virtaavaa jokeakin hän hyödynsi idearikkaasti:linnan yläkerroksesta hänet laskettiin ilmeisestijonkinlaisessa korirakennelmassa paksujen köysienavulla veteen kylpemään ja sitten taas "amme" nousiköysien avulla ylös lähtötasoon!Katariinalle ei riittänyt Dianen poistuminen maisemasta.Osoittaakseen olevansa "niskan päällä", hän rakennuttiDianen gallerian päälle toisen kerroksen. Sanotaan,että hän tällä halusi tuoda tietoon sen, että hän olidi Medici Firenzestä, jossa Arno-joki virtaa katetun runsasrakenteisenVanhan Sillan alla.HevostalliTäysverihevostenpehmustetutpilttuutU S S ERanskan satusetä Perrault on sijoittanut "Prinsessa Ruususen"Ussen linnaan. Siellä on näköishahmoin kuvattukruunupäinen prinsessa makuuhuoneessaan. Taaemmathenkilöhahmot ovat prinssi ja mustakaapuinen pahis.Varustekokoelma-44- -45 -

Ranskan linna-alueen pohjoisosaLinna-alueen eteläosa- 46 - - 47 -

EIEISHOPPAILUA,HENGAILUANELSON EDDY OLI YHTEINENIHASTUKSEMMEMiksi ei?Koska kaupungissa ei ollut ensimmäistäkään tavarataloaeikä ostoskeskuksista tulevaisuuden oleskelukeitainaosattu edes kuvitella.Koululaisten vaatehankinnat kuuluivat äideille taiyleensä aikuisille, jotka tulivat kauppaan laukun kera.Koululaiset eivät menneet kauppaan keskenään eikä heitäolisi suvaittukaan.Myyjättäret seisoivat myyntipöytien takana. Heidäntakanaan olivat tavarat hyllyillä tai laatikoissa. Asiakasei saanut mennä niitä hypistelemään."Mitä saisi olla" kysyttiin ja sitten alkoi palvelu. Käteisrahaoli maksutapa. Käsinkirjoitettua laskua virallisti leimasinmerkintä.Velaksi ostamista vieroksuttiin.Ensin säästettiin, sitten vasta mentiin ostamaan. Sanaa"kulutusluotto" ei ollut edes olemassa. Siksi koululaistenvaatetuskin oli tarkan markan paikka.Isä halusi, että "tytöt oli nätisti puettu". Äiti ja kotiompelijaonnistuivatkin tehtävässään. Kankaiden laatu olisilloin erinomainen. Saimme kevät- ja joulujuhliin sievätleningit. Koti- ja koululeningit olivat "niin kuin kaikillamuillakin". Tytöt eivät pukeutuneet housuasuihin muutoinkuin luistinradalle tai hiihtämään mennessä.-48-Tiettynä ikäkautena tytöillä on tiedostamaton tarve ihastuasamaan henkilöön. Yhteinen ihastus kehittää tyttöjentunneilmaisuja. Sulassa sovussa riittää ajatustenvaihtoaja ihastumisen ihanuutta. Tämä yhteinen ihastuksen kausikoitti meillekin.Miss Lily Leino oli ELOKUVA-AITAN amerikansuomalainenkirjeenvaihtaja Hollyvvoodissa. Eräässä numerossahän kirjoitti, että nyt on Hollyvvoodin tähtitaivaalle noussutuusi tähti nimeltään Nelson Eddy, joka laulullaanvalloittaa nais sydämet."Oho", me kuittasimme uutisen.Kun sitten aikanaan vuonna 1936 valmistunut elokuva"ROSE MARIE"tuli kaupunkiimme, menimme kuitenkin päivänäytökseensitä katsomaan.Nelson esitti siinä kanadalaista ratsupoliisia, jonka tehtävänäoli pidättää Kalliovuorilla piileskelevä etsintäkuulutettu.Jeanette MacDonald oli kuuluisa oopperalaulajatar,joka myös etsi pakoilevaa veljeään. Nelson rakastuutietämättä kaunottaren elämänpiiristä ja matkan tarkoituksesta.Hän laulaa kaunissointisella baritoni-äänellään iki-ihananrakkauslaulunsa "Rose Marie". Musiikki ja sanoituskertovat tunteista, kun ihastuminen ja rakastuminenovat syventyneet sitoutuneeksi rakkaudeksi.-49-

Olimme valtavan ihastuksen pauloissa nähtyämme"ROSE MARIEN". Nelsonin ja Jeanetten kolme ensimmäistäelokuvaa olivat meille tärkeimmät."MARIETTA" kertoo ranskalaisesta prinsessasta, jokaei hyväksy hänelle suunniteltua puolisoa, vaan karkaavalepuvussa Uuteen Maailmaan ja kokee, mitä on ollatavallinen nainen uudisasukkaiden ehdoilla. Tavallisenanaisena hänet kohtaa Nelsonkin.Elokuvan laulutAh! Sweet Mystery of LifeI 'm Falling in Love with Someoneovat kauniiden tunteiden tulkkeja."TOUKOKUUN PÄIVIÄ" (MAYTIME) oli kansainvälinenhuippumenestys. Siinä Nelson ja Jeanette olivat nuoriaoopperalaulajia, joiden romanttinen rakkaus tuhotaan.Laulu "Will You Remember?" kattaa koko elämän kaarenja elokuvan loppukohtaus on unohtumaton.Minäkin halusin Nelsonilta kuvan. Taas lähti kirjepyyntömatkaan. Eräänä kesäpäivänä isä toi Amerikanpostia minullekin. Eri valokuva Nelsonista, mutta samariemastus.Kesäloman päätyttyä molemmat valokuvat kehystettiinja ripustettiin vierekkäin tyttöjen huoneen seinällekorkean kirjakaapin viereen.Isä ja äiti eivät olleet panneet vastaan, kun pyysimmeripustuslupaa. Ilmeisesti he keskenään olivat samaa mieltätodeten, että antaa vaan tyttöjen olla ihastuneita NelsonEddyyn.Hyvä, että Kalifornia, jossa Nelson ratsastaa Beautyhevosellaan,on kaukana, kaukana merten ja Kalliovuortentakana.Isällä ja äidillä ei ollut mitään sitä vastaan, että Nelsonoli meille niin tärkeä.Isä oli kuoromiehiä ja äidillä oli kaunis lauluääni.Englanninkielentaitoisena isä oli ymmärtänyt laulujensanat kuultuaan niitä "Lauantain toivotuissa". Me emmeniitä ymmärtäneet, sillä englantia alettiin lukea vapaaehtoisenavasta yläluokilla.ELOKUVA-AITTA julkaisi kirjemalleja, joita käyttämälläsaattoi pyytää filmitähdeltä valokuvan. Isä kirjoittiMaijalle oman mallin. Oi sitä riemua, kun Hollyvvoodistatuli tukeva kirjekuori ja sen sisällä Nelsonin kuvaomistuskirjoituksineen!- 50 -- 51 -

Nelson EddyVALLOITTAA SYDÄMPTL A U L U L L A A Nnkohan olemassakaan sellaista elokuvissa kävijää, joka eiOjoskus olisi luullut »keksivänsä* jonkun uuden tähden valkokankaalla?Tuskinpa,sillä me, jotka rakastamme filmiä, pidämmeaina siimamme auki, ja jos huomaamme lupaavat kasvot, ilomieIin ilmoitamme löydöstämme studioille ja julkaisuille. Kuinkaylpeitä olemmekaan, kun arvostelukykymme todistetaan päteväksija suosikkimme yhfakkiä kohoaa maineen kukkulalle!Juuri sillä tavalla me ajattelemme Nelson Eddystä. Kun»Marietta» näytettiin ensi kerran Hollywöodissa, ne onnelliset,jotka sattuivat olemaan läsnä tilaisuudessa, olivat suorastaanhaltioissaan tästä uudesta vaaleasta sankarista. (Ehkä tässä onsopiva paikka selittää, että täällä jokainen filmi esitetään kaikkeinensimmäiseksi salaa jossakin määrätyssä teatterissa, ja yleisöei etukäteen tiedä, mitä tulee näkemään. Tämän ensimmäisen»preview'n» jälkeen tehdään tarvittavat korjaukset, ja sittenfilmi esitetään yksinomaan arvostelijoille ja kirjeenvaihtajille,tavallisesti studioitten omissa pikku teattereissa. Vasta tämänjälkeen valmis tuote lasketaan markkinoille.)Uutiset uudesta löydöstä levisivät nopeasti, ja millä jännitykselläodotimmekaan sitä kohtausta, jossa Nelson Eddy astuisikameran eteen ensimmäisen kerran! Niin mielenkiintoinen kuin•Mariettan» alkuosa olikin, tuntui siltä, että Eddy ei milloinkaanesiintyisi. Ja kun vihdoin saimme kuulla hänen mahtavanäänensä — olikohan ainoatakaan, naista tai miestä, joka ei tuntenutsydämensä lyövän hiukan nopeammin?Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun NelsonEddy on »keksitty*. Siitä päivästä alkaen, kun hän itse huomasiomistavansa laulun&änen, näytti siltä, että joku aina oli keksiviinään hänet. Hämmästyttävin seikka kuitenkin on se, että hänoli ollut sidottu jo kaksi vuotta Metro-Goldwyn-Mayer studioon,ennenkuin tämä suuri tilaisuus »Mariettassa» avautui. Muttasaattaa olla, että jos hän ei olisi odottanut niin kauan, hänenmenestyksensä ei ehkä olisi ollut niin suurenmoinen.Ymmärtääksemme tämän on ehkä parasta mennä ajassataaksepäin ne kaksi vuotta kohtalokkaaseen iltaan noin viikkoaennen tilnusopimuksen allekirjoittamista. Sinä iltana musiikkiarakastava yleisö oli kerääntynyt erääseen Los Angelesin auditoriumiinkuuntelemaan tunnettua oopperataite*. Yleisö odottiturhaan, sillä tähti oli äkkiä sairastunut, ja lentokone oli par'-aikaa tuomassa San Diegosta sijaisen. Sijainen oli Nelson Eddy,siihen aikaan melkein tuntematon laulaja länsirannikolla.ELOKUVA-AITALLE KIRJOITTANUT LILY LEINOYleisö tunsi syvää pettymystä, kun esirippu avautui jalavalle ilmestyi nuori, vaalea jättiläinen. Eihän tämä ollut semies, jota he olivat tulleet kuulemaan! Mutta kun ensimmäisetpehmeät sävelet olivat väreilleet yli parrasvalon, yleisö asettuikuuntelemaan onnellisena. Tässähän oli todellinen löytö!Seuraavana päivänä studiot alkoivat tehdä tarjouksia, javiikon sisällä hän ei ollut ainoastaan allekirjoittanut sopimusta,vaan oli esittänyt ensimmäisen laulunsa Joan Crawfordin filmissä»Dancing Lady» (Suurkaupungin tytär). Sitten yhfakkiäHollywood päätti, että se oli valmistanut kylliksi musikaalisiafilmejä.Eräässä M.G.M.-studion pienessä mainoskonttorissa vähänaikaa »Rose Marien» valmistumisen jälkeen Nelson Eddy kertoimeille niiden päivien katkerista pettymyksistä.»En voinut uskoa, että minut niin vain oli työnnetty syrjään.Olihan minulla sopimus; miksi en siis saanut työskennellä?Ymmärsin kyllä, että musiikkifilmejä ei enää valmistettu, muttaeihän se selittänyt, miksi en voisi näytellä. Vihdoin eräänä päivänäpäätin mennä tuottajamme Louis Mayerin luo, ja pyytääsuoraan häntä vapauttamaan minut, jos ei kerran löytynyt paikkaaminulle filmimaailmassa. Mutta Mr. Mayer kieltäytyi jyrkästi.Hän lupasi, että niin pian kuin oikea filmi löydettäisiin,saisin tilaisuuden siinä. Hän myös ehdotti, että opiskelisin näyttelemistä.Sen rohkaisevan keskustelun jälkeen studio antoi minulle luvanmennä konserttikiertueelle. Palattuani lauloin taas eräässä vähäpätöisessäfilmissä, mutta se ei johtanut sen pidemmälle. Kävinuudelleen Mr. Mayerin puheilla, ja uudelleen hän kehoitti minuakärsivällisesti odottamaan. Innostuin sitten valokuvaamiseen jaäänitykseen — edelliseen sen takia, että halusin tietää, millälailla minut sitten joskus edullisimmin filmattaisiin, jälkimmäiseensiksi, kun puhetapa konserttilavalla eroaa suuresti filmin vaatimuksista.Valmistin itseäni uskollisesti sitä 'suurta osaa' varten,mutta mitään ei vain näyttänyt tapahtuvan. Ensimmäisen kerranelämässäni tunsin katkeraa pettymystä. Olihan minulla kylläkonsertti- ja radiotyöni, mutta oli vaikea myöntää, että tässäuudessa yrityksessä olin hävinnyt.'' Ja sitten, vihdoin, tuli'Marietta'».Hänen siniset silmänsä kirkastuivat tätä muistellessa, ja hymyvärähteli hänen huulillaan. Oli helppo nähdä »Mariettan» suurenmerkityksen hänen elämässään. Hän muistuttaakin hyvin paljonKapteeni Warringtonia — hänessä on samaa rohkeutta,samaa välitöntä huumoria. Mutta kaiken alla Nelson Eddy onvakava, sillä vastukset ovat muovailleet hänen luonteensa sellaiseksi.Ja kun hän hiljaisella äänellä kertoo ponnistuksistaan,huomaa hänen kasvoissaan niin päättävän ilmeen, että hetiymmärtää, miksi tämä tähti ei tunne sanaa »häviö».Nelson syntyi Providencessa, Rhode Islandin valtiossa heinäkuun29 p:nä 34 vuotta sitten. Hänen isänsä, William DariusEddy, on sukellusveneen osien keksijä. Hänen äitinsä oli aikansatunnetuimpia oratoriolaulajia ja Nelsonin ensimmäinen opettaja,mutta kumpuinenkaan ei huomannut pojan omaavan mitään erikoisempialahjoja. Neljäntoista vuotiaaksi asti Nelson eli tavallisenpojan elämää. Hän suoritti silloin kahdeksanvuotisenkansakoulukurssin, ja sen jälkeen hän ei ole koulun penkilläistunut. Silloin hänen vanhempansa päättivät erota, ja kunNelson jäi äitinsä huostaan, hänen täytyi luonnollisesti auttaaelatuksen hankkimisessa.Hänestä tuli enonsa omistamaa rautatehtaan puhelinkeskuksenhoitaja, ja myöhemmin hän suoritti erilaisia töitä samassapaikassa. Nuoren ikänsä ja epämääräisen toimensa takia hänjoutui kaikkien halveksimaksi. Vaikka hänellä ei ollut vähintäkäänaavistusta tulevasta elämänurastaan, hän päätti jo silloin,että milloinkaan enää hän ei antautuisi toisten potkittavaksi.Nelson huomasi, miten puutteellista hänen koulusivistyksensäoli ja hän alkoi ostaa käytettyjä kirjoja historian, tieteen,psykologian ym. aloilta. Myöhemmin hän otti kursseja kirjeen-214

AIKUISILTAKUULTUAKun isällä ja äidillä oli kaupungissa vieraita, lastenhuoneenovi oli suljettuna. Joskus meidät haluttiin nähdäja sitten me menimme saliin, niiasimme ja vastasimmetervehdyksiin. Kun palasimme huoneeseemme, suljimmeoven. Talossa oli paksut kiviseinät, joten kummaltakaanpuolelta ei kuulunut äänekkäämpääkään ääntä.Vas. Seison Eddy ja kätten hevosensa »Beauty: jolla hän tekee pitkiä raUastusntalko/a Kalifornian kukkuloilla.Oi k. Eddy käkien kyvdn ystävänsä, Jeanette MaeDonaldtn ja ohjaaja W. S. Van Dyken seurasta. Valot M.-G.-M.Maalla oli toisin: kuumina kesäpäivinä lasiverannan ovioli auki tai sitten aikuiset istuivat porrastasanteilla ajattelematta,että lapsia saattoi olla kuulomatkan päässäleikkimässä.Kerran innostunut uutinen "Hilppa on mennyt kihloihin"tuli meillekin tiedoksi. Tiesimme, että hän oli herttainenja hauskannäköinen tyttö.vaihdon kautta melkein kaikilta aloilta, liikekurssista taidekurssiinsaakka.»Viitankin olevani ahkerin kirjeenvaihtokursseilla opiskelijatässä maassa!» han kertoi nauraen. H an voi nyt jälkeenpäin nauraa,silla tuloksena pitkien tuntien ahertelusta vanhojen kirjojenIlmi on, et ta hänet nyt lasketaan Hollywood in älykkäämpienmiesten joukkoon.Kun hän oli jättänyt rautatehtaan, h an sai iltatyötä sanomalehdessäPhiladelphia Prts: Sen jälkeen han paatti ruvetareportteriksi, ja kun han sanoi toimittajalle olevansa 18-vuotias,vaikka todellisuudessa olikin 16, hänet otettiin kokeeksi. Oltuaanreportterina useita vuosia han rupesi mainos-kirjoittajaksi. Näihinsamoihin aikoihin han alkoi huvikseen opetella lauluja gramofonilevyista.Han oppi ooppera-aarioita ja lauloi niitä iltaisinäitinsä vieraille.Silloin vasta Eddy paatti ruveta am matti laulajaksi. Hanmeni kuuluisan barytonin, David Bisphamin puheille, kysyenhänen mielipidettään Tämä oli niin innostunut kuullessaanpojan laulavan italialaisen aarian, että heti nimitti hanti «Amerikantulevaksi barytoniksi».Bisphamin kuoleman jälkeen Eddy koetteli useitakin opettajia,lauloi opereteissa, kirkoissa, lumiteattereissa, missi vaindollarinkin ansaitsi, mutta edelleenkin jatkoi mainosten kirjoittamista.Vihdoin Philadelphian oopperan johtaja »keksi» hänet, jahan lauloi kaiken kaikkiaan 28 osaa siellä. Mutta johtaja ymmärsi,ettl jos Eddy halusi menestyi, hänen oli uhrattava kaikkiaikansa laulamiseen. Eddy, kuten Lawrence Tiboettkin. lainasimuutamia tuhansia dollareita eräältä pankkiirilta. Mutta hänlähti Eurooppaan opiskelemaan, sen sijaan ettl olisi opiskelluttäällä, kuten Tibbett teki.Dresdenissä hän eli hyvin vaatimattomasti ja opiskeli, opiskeli,yhtä mittaa. Hän oppi kaikkien tärkeimpien oopperoiden barytoniroolit.ja laulaa nyt englannin, ranskan, saksan, espanjan,venäjän ja hebrean kielellä. Kun Eddy sitten palasi Euroopasta,eräs tunnettu konserttimestari huomasi hlnen äänensä ja järjestihänelle kiertueen solistina maan johtavimpien sinfoniaorkesterienmukana. Radio auttoi hlnen nimensä tunnetuksitulemisessa, ja sitten tuli Hollywood.Mutta entä Nelson Eddyn romanssi? kysytte. Varmaan niinkomea ja kuuluisa nuori mies on ollut rakastunut monia kertoja.Hän myöntää ainoastaan yhden naisen olleen hänen elämässään.Hän ei puhu siitä paljon, mutta tulemme sellaiseen käsitykseenettlse rakkaus loppui traaftillisesti. Hän oli vielä nuoripoika, ja nainen oli hänen sunnuntaikoulu-opettajansa. Seymmärtämys ja hellyys, jolla tämä nainen ympäröi häntä, saattoikaikki muut naiset varjoon. Sen takia hän ei koskaan seurustellutikäistensä tyttöjen kanssa, ja siksi hän ei ole koskaan ollutavioliitossa eikä kihloissa. Hiljattain hänet kuitenkin on nähtyFrances Manonin. kuuluisan sccnanokirjailijan seurassa. Tämäon ollut kahdesti avioliitossa ja on myös vanhempi laulajaa,mutta omaa naisellisen viehkeyden ja älykkyyden, joka soveltuukinEddyn tapaiselle luonteelle.»Ja miltä tuntuu, kun tietää omaavansa voiman, joka liikuttaamiljoonia?» kysyimme. Tämä keskustelu tapahtui muutamiapäiviä hänen täällä antamansa konsertin jälkeen, johon sali oliniin loppuun myyty, että oli pakko asettaa tuoleja lavalle.Hän hymyili hillitysti. Hänessä ei ole mitään dramaattistaeikä teeskenneltyä. Hän ei vieläkään näy olevan tietoinen suuristalahjoistaan tai ulkonaisesta komeudestaan. Hlnen vastauksensakinosoittaa sitä:•Olen luonnollisesti iloinen, ettl äänestäni pidetään, mutta enole niin itserakas, että uskoisin olevani varustettu millään jumalallisillavoimilla. Olen tehnyt työtä ankarasti, ja tunnustus,jonka olen saanut, antaa minulle ainoastaan sen tyydytyksen,jonka kuka tahansa tuntisi vuosien ja vuosien ponnistelujen jälkeen.Olen aina ollut sitä mieltä, että työ, olkoon se mitä hyvänsä,on pääasia ja ettl on uhrattava kaikkensa sen kunnolliseen suorittamiseen.»Kun luette tämän. Nelson Eddy on konserttimatkalla maanympäri ja palaa takaisin Hollywoodnn toukokuun lopussa valmistamaan»Maytimet-nimistä filmit.Hän ei välitä paljon seuraelämästä, ja hänen muutamiin läheisiinystäviinsä lukeutuvat VV. S. Van Dyke, »Mariettan» ja »Kosi-Marien* ohjaaja. Jeanette MacDonald. hänen laulunopettajan»:Edward Lippe ja Gene Raymond. Hän pitää erittiin paljonGenestl. ja he pelaavat usein tennistä ja tekevät metsästysmatkojayhdessä. Mutta hänen rakkain ystävänsä on ollut aina jaon edelleenkin hänen äitinsä.Kaiken kaikkiaan Nelson Eddy. suuri sydänten valloittaja,on ankarasti työskentelevä nuori mies, joka on saavuttanut maineenkukkulan yksinkertaisesti siksi, että hän ei tunne sanaa»häviö»Muutkin ajattelivat kai samaa, mutta sitten yksi ehtiensimmäiseksi ja jysäytti kysymyksensä:"M i k ä sulhasen isä on?"!!!!Lisää tietoa:MIEHET MENEVÄT NAIMISIIN,muttaTYTÖT PÄÄSEVÄT NAIMISIIN.- 55 -

VOI KUN OLTAIS' JO AIKUISIATätä haikailimme sukulaistädeillekin, jotka hymyillentoppuuttelivat:"Kyllä te vielä ehditte olla aikuisia ihan tarpeeksikauan."Lapset olivat alaikäisiä vielä 20-vuotiaina.Maija oli jo lähestymässä teini-ikää. Sanaa ei silloin vieläollut keksitty. Se tuli käyttöön sotien jälkeen USA:n teens-ilmaisun myötä.Tiesimme, että yläluokkien jotkut jo daameina itseäänpitävät tytöt käyttivät huulipunaa koulupäivän päätyttyä.Koska äiti ei "maalannut huuliaan", Maija otti mehevänmansikan ja sen avulla sai mieleisensä lopputuloksen.Sitten hän nousi portaita ylös verannalle odottaen muidenreaktiota. Se tulikin heti isän taholta. Hän sanoityttärelleen:"Mene heti rantaan pesemään suusi"Maija lähti kipittämään alas rantaan.Nyt isän mieleen lienee juolahtanut, että jonakin päivänäjoku ehkä opettaa tytöille tupakanpolton aakkoset. Hänehti ensin.Eräänä päivänä - taas verannalla - hän kysyi, haluaisimmekokoettaa, millaista on polttaa tupakkaa. Maijaoli heti valmiina. Isä sytytti savukkeen ja antoi tyttärelleen.Maija muisti, miltä Marlene Dietrich oli näyttänyt pidellessäänsavuketta ja veti ensisauhunsa suoraan kurkkuun.Kun kauhea yskiminen oli päättynyt, isä kysyi mi-- 56 -nulta, haluanko minä polttaa. Pyöritin vain päätäni merkiksi,etten halua.Verannalla isä istui pitkän pöydän ääressä lukien tai ristisanatehtävienparissa. Me le&iinme lattialla ja isän korviintuli tietysti tyttärien keskustelut.Olimme juuri syventyneet Lady Violet Valerie RocheninläMpiirissä tapahtuneeseen kriisiin, kun isän ääni kuului:"Maija, minkä sanan sinä sanoit?"Maija toisti sanansa: "Avioero"Isä tuimana: "Mistä sinä tuon sanan olet ottanut?"Maija: "Se oli yhdessä VIIKONLOPUNkertomuksessa."Isä: "Mistä sinä tuollaisen lehden olet saanut?"Maija: "Me pyöräilimme asemalle ja ostimme sensamalla kertaa NYYRIKIN ja PERJANTAINkanssa."(Nämä kaksi viimemainittuja olivat"puhdashenkisiä" Suomen maaseudunnaisille tarkoitettuja sanomalehden muotoonpainettuja lehtiä, joissa rakkaustarinat olivatusein jatko- romaanina tai -kertomuksina.)Isä edelleen tuimana: "Tuota sanaa ei sitten tässäperheessä lausuta ja VIIKONLOPPUA eilueta."Nyt isä havaitsi, että tytöillä ei ollut maalla yhtään kirjaa,mitä lukea! Kolme kuukautta pelkkää vapaana oloa, eiedes kasvimaan kitkemistä.Itselleen hän oli ostanut kaupungista tullessaan VeliGiovannin vitsikirjat niiden ilmestyttyä. Niitä mekinluimme ja saimme monet makeat naurut.-57-

Nyt hän toi meille ensimmäisenä kirjana Zane Grey'n"Betty Zane" ja sen luettuamme saimme lisää kirjoja.Maija tykästyi Grey'n "Yksinäisen Tähden Harhailijaan"niin, että kirjalla on yhä kunniapaikka hänen kirjahyllyssäänTexasin lipun (Lone Star) pinssinkera.Äiti oli hyvä matematiikassa, muistelee Pirkko. Valitettavastiäidin avioliittoa koskevaa teesiä oikeuksien ja velvollisuuksienkeskinäisestä suhteesta ei löydy oppikirjoista.Kerran, kun Maija taas leijaili huoneemme pöydän ympärilläja toivoi ties kuinka monennen kerran, että olisiaikuinen ja naimisissa, äiti teki meille tiettäväksi avioliittoakoskevat prosenttiluvut:"Kun menee naimisiin, niin asetelmaoikeudet ja velvollisuudet (50/50)muuttuu siten, että oikeudet vähenevätpuolella ja velvollisuudet lisääntyvätvastaavasti. Lopputulos 50/50 asemestaonkin 25 % oikeuksia ja 75 % velvollisuuksia."Koittihan se aikuisuuden aika aikanaan.Me, Maija, Ulla, Pirkko ja minä, pääsimmenaimisiin - ja pysyimme naimisissa.- 58 -- 59 -

Tytöille on kirjoitettu paljon kirjoja, muttamillaisia tytöt itse oikeastaan ovat?"Tyttöjen maailmoissa" ollaan 1930-luvulla Suomen toiseksi suurimmassakaupungissa Viipurissa.Vielä silloin kenelläkään ei ollut kännykkää.Kodeissa ei ollut TV-ohjelmatarjontaa.Shoppailukaan ei ollut mahdollista, silläkaupungissa ei ollut ainoatakaan tavarataloa.Taskuraha riitti ELOKUVA-AITAN irtonumeroidenostoon ja karamelleihin, muttaisältä pyydettiin rahat elokuvalippuihin.Muut harrastukset olivatkin sitten tyttöjen"omaa tuotantoa"...Aikuisuutta odoteltiin hartaasti, mutta vasta21 -vuotiaana se toive toteutui!- 60 -- 61 -

Muistiinpanoja- 62 -

Tytöille on kirjoitettu paljon kirjoja, mutta millaisiatytöt itse oikeastaan ovat?"Tyttöjen maailmoissa" ollaan 1930-luvulla Suomentoiseksi suurimmassa kaupungissa Viipurissa.Vielä silloin kenelläkään ei ollut kännykkää.Kodeissa ei ollut TV-ohjelmatarjontaa. Shoppailukaanei ollut mahdollista, sillä kaupungissa eiollut ainoatakaan tavarataloa. Taskuraha riittiELOKUVA-AITAN irtonumeroiden ostoon jakaramelleihin, mutta isältä pyydettiin rahatelokuvalippuihin. Muut harrastukset olivatkinsitten tyttöjen "omaa tuotantoa"...Aikuisuutta odoteltiin hartaasti, mutta vasta21-vuotiaana se toive toteutui!ISBN 978-952-92-4125-5Pii 9 7 8 24 1 25 5