Kirja PDF-muodossa - Turun yliopisto

tiina iKala
Kodissa on siis paitsi naisten ja miesten töitä myös eri sukupuolille
kuuluvia tavaroita. Jos kärjistetään, kodinkoneet ovat
naisten ja tieto- ja viestintäteknologia miesten. Vielä paremmin
voidaan sanoa, että on naisten ja miesten tapoja käyttää tavaroita.
Kone tai laite ei siis tässä tapauksessa ole sukupuolittunut,
vaan pikimminkin sen käyttökulttuuri. (Nieminen-Sundell
2003, 42–53).
Teknologialla tarkoitan tässä kirjoituksessa ensisijaisesti
tietoturvaohjelmistoja, teknisiä artefakteja. Tarkastelen tietotekniikan
ja erityisesti tietoturvaohjelmistojen käyttöä kodeissa
käyttäjien ja perheen arjen näkökulmasta. Kyse on teknologian
kulttuurisesta tutkimuksesta (Tuuva-Hongisto – Talsi – Uotinen
2006), jossa keskityn ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa
teknologioiden käyttäjinä.
Päälähdeaineistonani käytän yhdessä Tampereen teknillisen
yliopiston tutkijan Antti Koiviston kanssa tehtyjä kuluttajahaastatteluja,
jotka toteutimme helmi-maaliskuussa vuonna 2006
Porin alueella. Haastateltavia kotitalouksia oli yhdeksäntoista.
Mukana oli yhteensä 27 henkilöä, 23 aikuista ja neljä lasta.
Aikuisista kolmetoista oli miehiä, kymmenen naisia. Aikuiset
olivat iältään 19–84-vuotiaita ja heidän koulutuksensa vaihteli
kansakoulusta korkeakoulututkintoon. Lapset olivat iältään
7–12-vuotiaita. Tietoteknisiltä taidoiltaan sekä ammatti- ja perhetaustaltaan
haastateltavat erosivat melkoisesti toisistaan.
Kaikilla haastateltavillamme oli Satakunnan puhelimen
laajakaistayhteys. Yrityksen kautta saimme haastateltaviemme
yhteystiedot, jonka jälkeen lähestyimme heitä puhelimitse.
Omien yhteydenottojeni perusteella tavoitetuista laajakaista-asiakkaista
noin 23 prosenttia suostui haastatteluun.
Kieltäytymisen syyksi mainittiin kiireet, sairastuminen tai se,
että perheen muut jäsenet eivät olleet halukkaita ottamaan
haastattelijoita kotiinsa. Merkille pantavaa on, että miehiä
oli helpompi saada osallistumaan haastatteluun kuin naisia.
Innostuneimmin tutkimukseemme lähtivät mukaan sellaiset
164