Tehollinen koko - Suomen Dobermannyhdistys
Tehollinen koko - Suomen Dobermannyhdistys
Tehollinen koko - Suomen Dobermannyhdistys
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
2. RODUN TAUSTA<br />
DOBERMANNIN<br />
ALKUPERÄ, KEHITYS JA HISTORIA<br />
Dobermannin historian voidaan katsoa alkaneen 2.tammikuuta 1834, kun Karl Friedrich Louis<br />
Dobermann syntyi. Valitettavasti hänestä ei juurikaan ole jäänyt jäljelle elämänkerrallista tietoa.<br />
Tiedämme kuitenkin hänen elel-leen Apoldan kaupungissa Thüringenissä itäisessä Saksassa. Louis<br />
Dobermannista on kir-joitettu paljon, mutta vain hyvin vähän tosiasioihin perustuvaa, ja liiankin<br />
kanssa ristiriitaista ja väärääkin tietoa. Apoldan kir-konkirjatkaan eivät tarjoa mitään alkuperäistä<br />
ja autenttista tietoa hänestä. Hänen elämänkertansa tutkijoiden on ollut lähinnä tyytyminen siihen<br />
informaatioon, mikä on saatu hänet henkilö-kohtaisesti tunteneilta ihmisiltä, pääosin hänen pojaltaan<br />
tai muutamilta rodun ensimmäisiltä kasvattajilta.<br />
Eräs lähde kertoo, että Louis Dobermann oli ammatiltaan koirarankkuri. Keräämällä<br />
isännättömiä yksinään harhailevia koiria hän sai runsaasti materiaalia kasvatusohjelmalleen. Hänen<br />
poikansa mukaan (Unser Dobermann 1924) isä työskenteli Apoldassa "Chamber Of Accoun-tants"-<br />
vero-osaston virkailijana, tehtävänään kerätä maksamatto-mia veroja. Kuten eivät nykyajan<br />
ulosottomiehet, eivät sen ajan vel-kojen kerääjätkään olleet kansan erityisessä suosiossa. Rahoja kuljettaessaan<br />
Dobermann käytti itsensä suojelemiseksi mukanaan koiria. Kolmas versio kertoo hänen<br />
olleen töissä kaupungin teurasta-mossa. Tätä väitettä tukee myös osoitekirja vuodelta 1882, missä<br />
Dobermannin ammattina on ajuri ja osoitteena Faulbornstrasse. On mahdollista, että myös tämä virka<br />
antoi hänelle mahdollisuuden ir-rallaan harhailevien koirien kiinniottoon, kuten Max Künstler väittää<br />
(Unser Dobermann 1925). On myös väitetty Dobermannin olleen yövartijan, missä virassa hän tarvitsi<br />
turvaa itselleen. Luonnol-lisesti jokainen yllä olevista am-mattikuvauksista voi pitää paik-kansa, eihän<br />
ne toisensa pois-sulkevia ole.<br />
Olipa hän ammatil-taan mikä tahansa, oli hän ennen kaikkea omistautunut koiraharrastukselle<br />
ja omasi ainutlaatuisen koirasilmän. Hän myös tiesi mitä halusi - vartio- ja suojelukoiran,<br />
jolla olisi vahvat leuat, hyvä ha-juaisti, rohkeutta, kovuutta ja voi-makkaasti kehittynyt suojeluvaisto.<br />
Anatomian sijasta Louis Dober-mannin ensisijainen tavoite oli koiran luonteen kehittäminen juu-ri<br />
tähän suuntaan. Hänen onnistuikin jalostaa vahva suojeluvietti koiriinsa, mistä tulikin myö-hemmin<br />
rodun menestyksen pe-rusta. Hänen koiransa olivat erit-täin kuuluisia vankasta luonteen lujuudestaan<br />
ja taidostaan käyttää hampaitaan. Dobermann ei pitä-nyt kirjaa risteytyksistä, joita teki. Se on<br />
tietysti ymmärrettävää, koska silloin ei Saksassa kuten ei muuallakaan Euroopassa - poikkeuksena<br />
Englanti - ollut paljoa-kaan puhdasrotuisia koiria. Koirat, joita jalostukseen käytettiin olivat yleisesti<br />
risteytyksiä, joten mitä tahansa koiraa, jolla oli haluttuja ominaisuuksia saattoi käyttää jalostuksessa.<br />
Voidaan siis todeta, että Dobermann käytti risteytyksiä ja sekarotuisia koiria saavut-taakseen<br />
päämääränsä, käyttäen hyväkseen erinomaisen kehitty-nyttä koirasilmäänsä. Kiitos hänen moninaisille<br />
ammateilleen hänellä oli mahdollisuus valita koiransa suuresta koirapopulaatiosta ja käyttää<br />
jalostukseen niitä yksilöitä, jotka häntä erityisesti miellyttivät.<br />
Vuodesta 1863 läh-tien Apoldassa järjestetyt joka-vuotiset koiramarkkinat, vielä suuresti<br />
paransivat hänen mahdol-lisuuksiaan suorittaa jalostus-valintaa. Kun hän sitten muutti<br />
Faulbornstrassen vuokraasunnosta omaan taloonsa ja sai käyttöönsä enemmän tilaa mahdollistui<br />
myös suuremman koiralauman pito. Tiedämme, että hän omisti monenlaisia koiria, mm. teurastajankoiria,<br />
paimenkoiria, taistelukoiria ja erilaisia risteytyksiä.<br />
Hänen poikansa mu-kaan Dobermann omisti 1870-luvulla Schnupp nimisen mustan<br />
uroksen, jolla oli punaiset väri-merkit ja harmaa paksu pohjavilla. Se oli älykäs, peloton ja taitava<br />
puremaan. Sitä hän ei kuitenkaan käyttänyt jalostukseen. Myöhem-min Dobermann hankki itselleen<br />
Bissart nimisen nartun, joka oli väritykseltään samanlainen, mutta pohjavillaa oli vähemmän. Se oli<br />
myös luonteeltaan terävä ja tem-peramenttinen, juuri sellainen koi-ra, joita Dobermann ihaili. Tämän<br />
nartun jälkeläisissä oli muutamia mustia pentuja punaisin ja val-koisin värimerkein. Yhdellä Bissartin<br />
pennulla oli myös töpöhäntä. Tämän Pinko nimisen nartun Dobermann astutti töpöhäntäisellä<br />
uroksella toivoen saavansa tö-pöhäntäisiä pentuja typistämisen välttämiseksi. Yritykset töpöhän-nän<br />
1
jalostuksessa kuitenkin epäonnistuivat. Saksan Dobermann-yhdistyksen perustaja ja von Thüringenkennelin<br />
omistaja Otto Göller väittää, että hänellä syntyi usein töpöhäntäisiä koiria, mutta rodun<br />
asiantuntija Philipp Grünig, joka tunsi hyvin Göllerin tuotan-non kiistää tämän väitteen. Pinko oli<br />
kuitenkin ensimmäinen narttu, jolla oli sinisiä jälkeläisiä.<br />
Göller kertoi Dobermannin käyttäneen silloin jalos-tukseensa myös harmaata Schnup-pe<br />
nimistä narttua. Kiitos Göllerin, tiedämme edes jotakin niistä en-simmäisistä risteytyksistä, joilla rodun<br />
jalostus aloitettiin. Yksityis-kohdat eivät kuitenkaan ole hänen omia havaintojaan vaan ovat kulkeutuneet<br />
kuulopuheina sen ajan koiraharrastajilta toisille. Otto Göl-ler on vakuuttunut, että saksalainen<br />
paimenkoira (ei siis var-sinainen schäfer), lyhytkarvainen taistelukoira, tanskandoggi ja saksanpinseri<br />
näyttelivät tärkeintä roolia dobermannin alkuaikojen kehityksessä. Toiset asiantuntijat,<br />
kuten Philipp Grünig ja Karl Dorn epäilevät Göllerin näkemystä, koska hän ei kykene esittämään<br />
väitteensä tueksi juuri lainkaan todisteita. Teurastajankoiraa on myös esitetty dobermannin varsinaiseksi<br />
esi-isäksi.<br />
Teurastajankoiran rooli dobermannin kehityksessä onkin hyvin kiinnostava. Saksalaisessa<br />
koiralehdessä oli artikkeli joulukuussa 1898, missä todettiin seuraavaa. "1860-luvun lopulla<br />
eräs Dietsch niminen sorakuopan omis-taja Apoldasta omisti siniharmaan pinserityyppisen nartun,<br />
jonka hän paritti mustalla teurastajankoiralla. Uroksella oli jo dober-mannille ominaiset värimerkit ja<br />
se oli risteytys paimenkoirasta ja teurastajankoirasta. Louis Dober-mann risteytti näiden kahden<br />
koiran jälkeläisen saksanpinserillä. Tämä lienee tämän päivän dober-mannin alkuperä".<br />
Edellämainittu tar-koittaisi sitä, että pääesi-isät dober-mannille olisivat jonkinlainen<br />
harmaa pinseri, nykyisen dober-mannin värinen teurastajankoira ja paikallinen paimenkoira. Pinserin<br />
lisäksi teurastajankoira oli ainoa, jolla oli lyhyt karva ja nykyisen dobermannin kaltaiset värimerkit.<br />
Myös rottweilerasiantuntijat ovat sitä mieltä, että teurastajankoira oli hyvin todennäköinen esi-isä<br />
monille muillekin roduille, kuin vain rottweilerille. Kasvattaja Albert Ammon, joka otti ensim-mäisen<br />
dobermann-narttunsa Otto Gölleriltä vuonna 1899, huomioi sen silmiinpistävän yhdennäköi-syyden<br />
esi-isiinsä teurastajan-koiriin, joita hänen isällään oli aikoinaan ollut. Dobermann oli erotettavissa<br />
niistä vain leikattujen korviensa ansiosta.<br />
Dobermann-Pinscher klubin lehdessä maa-liskuussa 1914 kirjoitti aikansa tunnettu<br />
dobermanntuomari Otto Settegast seuraavasti. "Vain muu-tamat muistavat erikoisnäyttelym-me<br />
vuodelta 1899, missä tuomarina oli herra Ullrich. Kaikki osallistuneet 12 koiraa, mukaan luettuna<br />
voittaja Graf Belling von Grönland (Thüringen) hylättäisiin tämän päivän näyttelykehässä. Siihen<br />
aikaan dobermann ja rottweiler olivat niin samankaltaisia, että vain leikatuista korvista pystyi erottamaan<br />
hyvän rottweilerin huo-nosta dobermannista ja päin-vastoin. Siis vain 15 vuotta sitten". On<br />
tietysti muistettava, että Louis Dobermannin aikaan teurastajan-koirat eivät olleet puhdasrotuisia<br />
eivätkä varmasti olleet nykyisen rottweilerin näköisiä. Joka tapauksessa monet lähteet vahvistavat,<br />
että tämän vuosisadan ensivuo-sikymmenillä dobermann ja rott-weiler olivat yhdennäköisiä. Alkuaikojen<br />
dobermannia käytettiin usein myös karjan paimenta-miseen, mikä oli myös teurasta-jankoiran<br />
pääasiallinen käyttö-tarkoitus. Monet asiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että yleinen ja laajalle levinnyt<br />
teurastajankoira on vaikuttanut dobermannin ke-hitykseen kaikkein voimakkaim-min.<br />
Max Künstler, Otto Göllerin vanhoja tuttuja, kirjoitti omana käsityksenään vuonna 1925.<br />
"Useimmat kritisoivat Göllerin versiota dobermannin kehityksestä, mutta tosiasia on, että dobermannin<br />
todellinen alkuperä ei ole koskaan täysin varmasti selvitet-tävissä, paimenkoirilla, weimarinkoiralla<br />
ja saksanpinserillä on ollut vaikutuksensa, mutta varmasti ei rottweilerilla eikä terrierillä, koska<br />
niitä ei siihen aikaan ollut Apoldassa. Dobermannin kasvattamat koirat olivat luonteeltaan erittäin<br />
teräviä ja ne tunnettiin siihen aikaan Dobermannin koi-rina, niillä on kuitenkin hyvin vä-hän tekemistä<br />
nykypäivän dobermannin kanssa. Siksi onkin ollut suuri virhe nimetä rotu miehen mukaan, jonka<br />
koirat eivät muis-tuttaneet lainkaan niitä, joita Otto Göller kasvatti. Rotu olisi pitänyt nimetä<br />
'Apoldalaiseksi' tai 'Thü-ringenin Pinseriksi', vaikkakin pin-serin osuus sen kehityksessä on hyvin<br />
kiistanalainen". Künstlerin näkemys on hieman yksioikoinen, sillä Göller oli itse mu-kana kun uusi rotu<br />
nimettiin Dobermannpin-seriksi. Tällä nimenomaan haluttiin kunnioittaa sitä perustyötä, minkä Louis<br />
Dobermann oli tehnyt.<br />
Vuonna 1901, tunnettu saksalai-nen koiramaailman aukto-riteetti Richard Strebel<br />
2
kirjoitti. "On luultavaa, että dobermann ei ole al-kuperältään pinseri, vaan se olisi luokiteltava pikemminkin<br />
paimenkoi-raksi. Dobermann on kehitetty risteyttämällä pinsereitä ja paimenkoi-ria,<br />
vaikkakin myös muun rotuiset koirat ovat al-kuperään vaikuttaneet. Thüringenin lammaskoira on yksi<br />
mahdollisuus, sa-moin kuin mustaruskea terrieri. Tosin terrierin mahdollisuus tuo rodun hyvin lähelle<br />
pinseriä". Philipp Grünig sen sijaan ei pidä mahdol-lisena, että dobermann olisi ke-hitetty juuri<br />
pinseristä. Sen enem-pää dobermannin rakenne kuin käyttäytyminenkään ei muistuta lainkaan<br />
pinseriä. Lisäksi hän pitää mahdottomana, että koiran <strong>koko</strong>a olisi voitu jalostuksella suurentaa 40<br />
cm:stä 70 cm:iin vähemmässä kuin 30 vuodessa.<br />
Paljon todennäköisempi on mahdollinen yhteys rans-kalaiseen beauceroniin. Se on saman<strong>koko</strong>inen,<br />
sillä on saman-lainen pää ja monia muitakin yhtäläisiä ominaisuuksia kuin<br />
dobermannilla. On ilmeistä, että beauceroneja oli Napoleonin jouk-kojen mukana 1800-luvun alkupuolella<br />
taisteluissa venäläisiä vas-taan itäisessä Saksassa. On myös luultavaa, että niitä risteytettiin<br />
paikallisten koirien kanssa. Kuten todettua siihen aikaanhan kaikkia rotuja risteytettiin kaikkien<br />
kanssa. Jotkut vanhat kasvattajat ovat väittäneet, että Thüringenin alueella oli joitakin beauceroneja<br />
vielä vuosisadan vaihteessa ja 1900-luvun alussa. On jopa mahdollista, että juuri beauceron on esiisänä<br />
edellä mainitulle teurastajan-koiralle ja sitä kautta vaikuttanut dobermannin kehitykseen.<br />
Selvim-min tämän voi osoittaa tutkimalla perinnöllisiä tosiasioita. Musta-ruosteenpunainen väritys on<br />
ylei-sin molemmilla roduilla. Kummallakin rodulla on vaihtoehtona myös ruskea-ruosteenpunainen,<br />
sininen-ruosteenpunainen ja kel-tainen-ruosteenpunainen väri. Ja varmaa on, että värien perinnöllinen<br />
mekanismi on näillä kahdella rodulla identtinen - kaksi alleelia paria, joista musta dominoi sinistä<br />
ja ruskeaa. Tämä perinnöllinen ominaisuus on yksi osoitus näiden rotujen keskinäisestä lähisukulaisuudesta.<br />
Edellä kerrottu moni-ulotteinen ja osittain ristiriitai-nenkin informaatio rodun alku-perästä<br />
antaa meille tietyn kuvan alkuperän eri mahdollisuuksista, mutta ei varmaankaan koskaan lopullista<br />
totuutta.<br />
Saksan Dobermann-yhdistys (DV) tutki vuonna 1933 rodun alkuperää ja yritti selvittää<br />
tätä ongelmaa. Useita vanhoja kasvattajia kuten Goswin Tischleriä (von Grönland), joka tunsi Louis<br />
Dobermannin henkilökoh-taisesti ja myös Robert Dobermannia, Doberman-nin nuorinta poikaa<br />
haastateltiin. Pitkän har-kinnan jälkeen päädyttiin siihen, että saksanpinseri on dobermannin<br />
merkittävin esi-isä. Kuitenkin Philipp Grünig kirjoitti vuonna 1947. "Tämän päivän dobermannpinserin<br />
yhdistää saksan-pinseriin vain se, että mo-lemmilla on nimessään sana pinseri. Verilinjojen sekoituksella,<br />
mistä dobermann kehitettiin ei saksanpinseri edusta kuin nimensä jäl-kiosaa ja sekin vähä on<br />
jo hä-vinnyt käytöstä viime vuo-sien aikana. Mitään perinnöllistä ominaisuutta pin-seriltä ei ole<br />
näkyvissä." Grünig kertoi myös, että dober-mannin tapaisia koiria oli Apoldan alueella jo ennen kuin<br />
Dobermann aloitti jalostustyönsä. Monet ihmiset ihastuivat näihin koiriin niiden ilmaantuessa Apoldan<br />
vuosittaisille koiramarkkinoille. Ne saavuttivat runsaasti huomiota ja niistä puhuttiin tyypillisenä<br />
Thüringenin rotuna, joka oli kehitetty risteyttämällä saksan-pinsereitä ja paikallisia paimen-koiria.<br />
Voidaan myös olet-taa, että Dobermann käytti näitä koiria sekaisin teurastajankoiran,<br />
beauceronin ja sekarotuisten koi-rien kanssa saavuttaakseen tavoit-telemansa ihannekoiran. Rodun<br />
kehityksen alussa muut kasvattajat käyttivät aktiivisesti myös man-chesterterrieriä ja englanninvinttikoiraa<br />
parantaakseen tuloksiaan. Vinttikoirien käytön seurauksena syntyi myös juovikkaita dobermanneja.<br />
1890-luvulla ilmes-tyivät ensimmäiset koirat rotu-kirjaan ja siten helpottivat rodun<br />
kehityksen tutkimista. Täytyy kui-tenkin muistaa, että nämä en-simmäiset rotukirjamerkinnät eivät ole<br />
välttämättä aivan täs-mällisiä, koska niitä on tehty vähän 'näppituntumalla'. Tuon ajan rotu-kirjoja ei<br />
tarkkuudessaan voi verratakaan nykypäivän vastaaviin. Siihen aikaan sana 'puhdas-rotuinen' oli<br />
hyvinkin suhteellinen käsite, ja niin dobermann kuin kaikki muutkin rodut ovat tulosta jonkinlaisista<br />
risteytyksistä. En-simmäinen dobermann-voittaja Prinz Matzi von Grönland (Bosco-Cäsi) hylättäisiin<br />
varmasti tämän päivän dobermannkehässä, koska sitä ei tunnistaisi dobermanniksi vaan se varmasti<br />
tulkittaisiin se-karotuiseksi.<br />
Lopuksi on vielä ko-rostettava manchesterterrierin ja vinttikoiran vaikutusta rotuun.<br />
1899 ilmestyi rotukirjaan musta narttu Lady von Ilm-Athen. Se oli merkittävä yksilö rodun kehitykselle,<br />
runsaasti siitokseen käytetyn poikansa Prinz von Ilm-Athenin kautta. Asiantuntijoiden mukaan oli<br />
3
selvää, että tämä narttu kantoi mukanaan manchesterterrierin verta. Sillä oli lyhyt karkea karva ja<br />
laajat värimerkit, mikä ei ollut ominaista sen ajan dobermannille. Tällainen risteytys ei todellakaan<br />
miellyttänyt kaikkia, koska ter-rierin luonteenominaisuudet muuttivat dobermannin alkupe-räistä<br />
luonnetta. Saksan Dober-mannyhdistyksen <strong>koko</strong>uksessa Apoldassa vuonna 1905 Otto Göller varoitti<br />
näistä risteytyksistä ja kehoitti tuomareita välttämään terrierityyppisten dobermannien palkitsemisen<br />
näyttelyissä.<br />
Vuonna 1908 ilmestyi rotukirjaan Stella niminen narttu, joka oli mustan englanninvinttikoiran<br />
jälkeläinen. Se oli kookas ja sillä oli hyvä syvä rinta, mutta se oli myös erittäin kapea<br />
edestä. Sillä oli pitkä pää mutta hyvin kapea kuono-osa ja tuskin lainkaan otsapengertä. Se oli emänä<br />
saksalaiselle valiolle, mustalle nartulle Sybille von Langen, jolla oli tyypillinen vintti-koiran olemus ja<br />
ilme, se oli kapea ja luonteeltaan mitätön. Sybillen vahingollinen vaikutus rodulle rajoittui kuitenkin<br />
vain pään osal-le, mikä periytyi hellittämättömän sitkeästi. Sybille von Langen oli kantanarttuna<br />
kuuluisalle von Silberberg-kennelille ja -linjalle. Yhdistelmässä Prinz Modern von Ilm-Athenin kanssa<br />
syntyi vuonna 1911 Bayard von Silberberg. Tällä uroksella astutettiin samaa yh-distelmää oleva Heidi<br />
von Sil-berberg ja tästä syntyi narttu Sy-bille von Silberberg. Tämän nartun perimää kantoi pääasiassa<br />
kuuluisa siitosuros Claus von der Spree.<br />
Asiantuntijoiden mukaan vinttikoiran luonne palautti entiselleen sen, minkä<br />
manchesterterrieri oli tuhonnut. Toiset taas vastustivat tätäkin risteytystä ja valittivat sen tuovan<br />
mukanaan huonoa luonnetta ja varsinkin rohkeuden puutetta. Risteytykset manchesterterrieriin ja<br />
vinttikoiraan eivät jääneet vuosisadan alkuun vaan niitä il-meisesti toistettiin myöhem-minkin. Voidaan<br />
olettaa, että 1920-luvulla ns. berliner-tyyppi saatiin aikaan manchesterterrierin avulla. Berliner-tyypin<br />
esittelivät lähinnä seuraavat kennelit, von Simmenau, von Blankenburg, von Stolzenberg ja von<br />
Sigalsburg. Philipp Grünig vastusti tämän kaltaista tyyppiä, koska olkavarren rakenne muutti liikkeet<br />
terrierimäisiksi. Sellainen liikunta ei ollut toivottava ominaisuus. Grünigin mielestä dober-mannin<br />
liikunnan tuli olla sopu-soinnussa sen rakenteen ja luon-teen kanssa. Käyttökoirana dober-mannin<br />
liikunnan tuli olla sel-keästi toisenlaista kuin terrierillä. Sen oli oltava sujuvaa ja sillä oli oltava<br />
kapasiteettia saavuttaa vai-vattomasti pitkä askel ja kova no-peus. Käyttökoiralla on oltava<br />
tasapainoiset kulmaukset, jotta se kykenee laukkaamaan tai ravaa-maan useita tunteja väsymättä.<br />
Tämän on oltava kaikkien dobermannkasvattajien tinkimätön ta-voite. Grünigin mukaan terrierimäinen<br />
rakenne ei ollut ainoastaan esteettinen kysymys vaan oli myös esteenä mahdollisuudelle toimia<br />
hyvänä käyttökoirana.<br />
On varmaa, että myös alkuvuosien jälkeen jotkut kasvattajat jatkoivat vinttikoirien<br />
käyttöä kasvatusohjelmissaan huo-limatta siitä, että monet asian-tuntijat siitä varoittivat. Vintti-koirat<br />
toivat mukanaan kevyempää luustoa, kapeampaa rintaa ja luisua lantiota. Saksan armeijan<br />
koirapuolen johtaja ja todellinen dobermannasiantuntija tohtori Brückner varoitti vielä sekä 40- ja 50luvuilla<br />
käyttöominaisuuksien tuhoutumisesta gaselli- ja vintti-koiramaisilla yksilöillä. Sellaiset koirat<br />
olivat liian herkkiä, liian korkeita ja liian kevytrakenteisia kyetäkseen raskaaseen työhön. Vielä vuonna<br />
1952 Utrechtin näyttelyssä ilmestyi kehään uros, Dirk von Klockenhof (Lump von Hagenstolzin emän<br />
veli, Alex von Kleinwaldheimin poika), joka muistutti niin paljon vinttikoiraa, että tuomari ei uskonut<br />
kyseisen koiran omaavan dobermannin su-kutaulua. Sen ajan asiantuntijat olivat varmoja, että tällä<br />
koiralla täytyi olla vinttikoira esi-isänä - eikä edes kovin kaukana suku-taulussaan.<br />
Yhteenvetona voim-me todeta, että dobermannin kal-tainen koira oli tunnettu Apoldan<br />
alueella jo ennen kuin Dobermann aloitti jalostusohjelmansa. Hän risteytti näitä koiria paimenkoiriin,<br />
saksanpinsereihin, teurastajankoi-riin ja mahdollisesti taistelukoiriin. Myöhemmin mukaan tuli vielä<br />
manchesterterrieri ja englanninvinttikoira. Voidaankin todeta do-bermannin olevan alkuperältään<br />
varsin sekalainen rotu. Kaikki nä-mä eri koirarodut omine vaiku-tuksineen ovat vajaan kolmenkymmenen<br />
sukupolven jälkeen tehneet dobermannista sen, mikä se nyt on. Toivottavasti se on edes<br />
lähellä sitä, millaiseksi Karl Friedrich Louis Dobermann oli sen mielessään kuvitellut. Vastuun-alaisen<br />
kasvatuksen tuloksena do-bermannista on joka tapauksessa tullut käyttökoira, jonka olemus ja<br />
rohkeus, rakenne, ketteryys ja nopeus ovat tehneet siitä verrat-toman yleispalveluskoiran. Jopa<br />
typistetyt korvat ja leikattu häntä ovat omalta osaltaan myötävai-kuttaneet sen soveltuvuuteen<br />
maailman parhaaksi käyttökoi-raksi.<br />
4
DOBERMANN VUOSISADAN ALUSTA VUOTEEN 1949<br />
Louis Dobermannin kuoleman (9.6.1894) jälkeen rupesivat yhä useammat kiinnostumaan<br />
dobermannin kasvatta-misesta, tavoitteena vakiinnuttaa rodun anatomia, jotta Saksan Kennelliitto<br />
hyväksyisi rodun viral-liseksi. Suurimman työn tekivät Otto Göller (von Thüringen) ja Goswin<br />
Tischler (von Grönland), molemmat Apoldasta. Todettakoon, että alkuaikoina kennel-nimien käyttö oli<br />
hieman erilaista kuin nykyään. Kennelnimi an-nettiin paitsi kasvatuksen myös omistuksen perusteella,<br />
siksi koi-ran nimi saattoi jopa muuttua omistajan vaihdoksen myötä.<br />
Dobermannin kehit-tymistä rotukirjoista selvitettäessä ilmenee, että kaikki nykyisin<br />
elävät dobermannit kaikkialla maailmas-sa polveutuvat kahdesta vuonna 1898 syntyneestä pentuesisa-ruksesta<br />
Greif ja Graf Belling von Grönlandista (kasv. Goswin Tisch-ler). Näitä kahta urosta on<br />
siis pi-dettävä esi-isinä <strong>koko</strong> rodulle.<br />
Graf Belling von Grönlandilla on erityinen merkitys rodun edelleen kehittymisessä, koska<br />
se on isoisänä legendaariselle ruskealle siitosurokselle Hellegraf von Thüringenille, joka syntyi<br />
vuonna 1904 ja isoisän isänä rus-kealle Fedor von Aprathille, joka syntyi vuonna 1906. Greif von<br />
Grönlandin jalostuksellinen vaiku-tus välittyy erityisesti Belling von Berlinin (1911) ja sinisen Graf Teja<br />
Herzynian (1909) kautta. Philipp Grünigin mukaan Graf Bellingin perintöaines vahvistui nimen-omaan<br />
Fedor von Aprathin kautta ja rotuun saatiin manchesterter-rierin selvät värimerkit. Tuntema-ton<br />
silminnäkijä kertoo (Unser Dobermann 1923) Fedor von Aprathista: "Sillä oli useita arkoja jälkeläisiä ja<br />
itselläänkin varsin keskinkertainen luonne. Kuitenkin sitä käytettiin valitettavan paljon jalostuksessa".<br />
Huolimatta sen hy-vistä puolista kirjoittaja kertoo Fe-dorin suurista rakenteellisista heik-kouksista eikä<br />
sitä koskaan käy-tetty työkoirana. Fedor von Ap-rathin vuonna 1913 syntyneestä lapsenlapsenlapsesta<br />
Edelblut von Jägerhofista tuli kuitenkin jalos-tuksellisesti erittäin merkittävä koira.<br />
Suorastaan legen-daarinen maine on ruskealla Graf Belling von Grönlandin lapsenlapsella<br />
Hellegraf von Thü-ringenillä, joka kuten kennel-nimestä ilmenee oli rodun ansiok-kaan<br />
kehittäjän Otto Göllerin kasvatti. Otto Settegastin, joka tunsi uroksen omakohtaisesti, mukaan merkitsi<br />
Hellegrafin syntymävuosi 1904 jalostuksen suurta suunnanmuutosta. Raken-teen täydellisyys,<br />
<strong>koko</strong>naisuuden jalous ja eleganssi, kevyt ja jous-tava liikunta siirtyivät Hellegrafin välityksellä erittäin<br />
voimakkaan periytymisen kautta sen lukuisiin jälkeläisiin. Philipp Grünigin mu-kaan Hellegraf periytti<br />
useimmiten myös hyvää luonnetta. Anatomisia heikkouksia olivat hieman terävä kuono ja aavistuksen<br />
löysä laparakenne. Hellegraf von Thü-ringenin linjoissa tulivat ensim-mäisenä esiin isabellan väriset<br />
dobermannit.<br />
Settegastin mukaan Hellegraf von Thüringen ei ollut ainoastaan tärkeän uuden jalostuslinjan<br />
perustaja, vaan erittäin vahvana periyttäjänä se toi yh-tenäisyyttä ja tyyliä <strong>koko</strong> rotuun.<br />
Tämä johti I maailmansotaa edel-tävänä aikana rodun nopeasti kasvavaan suosioon. Jalostuksellisesti<br />
Hellegrafin tärkeimmät jäl-keläiset olivat sen poika Lord von Ried (1907) ja lapsenlapsi Prinz<br />
Modern von Ilm-Athen (1909). Lord von Ried omasi isänsä Hellegrafin eleganssin ja myös ajalle<br />
ominaisen oikean säkäkorkeuden (62 cm) sekä tummat värimerkit. Sillä oli manchester-verinen äiti.<br />
Koska nämä väri-merkit olivat tuolloin erittäin ha-luttuja, astui Lord von Ried varsin mittavan määrän<br />
narttuja ja var-misti samalla Hellegraf-linjalle suuren määrän jälkeläisiä. Mer-kittävin näistä oli<br />
pojanpojanpoika Achim von Langerode (1917), joka taas tuotti ruskean Alex von Finohöhen vuonna<br />
1920.<br />
Prinz Modern von Ilm-Athenilla oli <strong>koko</strong> rotua kos-kettava vaikutus niin hyvässä kuin<br />
valitettavasti negatiivisessakin mie-lessä. Eräs kieltämättä positiivinen vaikutus Prinz Modernilla oli<br />
<strong>koko</strong> rodun ulkomuodollinen paranta-minen. Se periytti voimakkaasti erinomaista rakennettaan<br />
jälkeläi-siinsä. Se jätti oikeaa <strong>koko</strong>a, näyt-tävää lyhytselkäistä rakennetta, syvää rintaa, tiiviitä tassuja<br />
ja voimakasta alaleukaa ja otsa-pengertä. Valitettavasti se periytti myös huonoa luonnettaan lukuisille<br />
jälkeläisilleen. Harry Peekin, von Jägerhof-kennelin omistama Prinz Modern von Ilm-Athen astui<br />
erittäin paljon narttuja sekä Saksassa, että muissakin Euroopan maissa. Koska Prinz Modernin<br />
sukutaulu ei ole täydellinen, jää tämän koiran alkuperä osittain hä-märän peittoon. Mitä todennäköisimmin<br />
sillä oli myös äitinsä Lotte von Ilm-Athenin puolella isovan-hemmissaan manchesterverisiä<br />
5
koiria.<br />
Samana vuonna kuin Prinz Modern von Ilm-Athen, syntyi myös sininen uros Graf Teja<br />
Herzynia. Tejan omistajan raken-nusurakoitsija Moritz Kornin (von der Börde) pojan mukaan Teja oli<br />
tunnettuna näyttelyvoittajana as-tunut runsaasti narttuja ja esiin-tyikin usein jalostuksellisesti arvokkaiden<br />
koirien sukutauluissa. Sininen väri oli tuohon aikaan, huolimatta aina mainitusta huo-nosta<br />
karvan laadusta, suhteellisen yleinen ja pidetty. Tejasta polveu-tuvat mm. Lux von Blankenburg,<br />
jonka isä oli Burchel von Sim-menau sekä Lotte von Rönecken-stein, jonka äiti oli Dora v Wiesengrund.<br />
Prinz Modernin poika Edelblut von Jägerhof oli kuten mainittu jalostuksellisesti erittäin<br />
merkittävä uros. Se oli perinyt isältään sekä erinomaisen rakenteen, että valitettavasti myös huonon<br />
luonteen ja periytti näitä ominaisuuksia edelleen jälkeläi-siinsä. Grünigin mukaan Edelblut ei<br />
kuitenkaan itse ollut luon-teeltaan arka. Nykyvaatimusten mukaan ei sen enempää Prinz Modern von<br />
Ilm-Athenilla kuin Edelblut von Jägerhofillakaan olisi kuitenkaan ollut mitään mahdol-lisuuksia läpäistä<br />
tämän päivän ZTP-testiä.<br />
Joka tapauksessa molempia uroksia käytettiin poikk-euksellisen suuressa määrin jalostukseen,<br />
isää ennen ja poikaa jälkeen I maailmansodan. Koska Edelblut von Jägerhofin molemmilla<br />
vanhemmilla oli Hellegraf von Thüringen sukutaulussaan, voidaan sitä itseään pitää linjasiitoksen<br />
tuloksena. Näin ei sen jalostuksellinen merkitys olekaan yllättävää. Koska koiranjalostus oli<br />
I maailmansodan aikana 1914 - 1918 väestön aineellisen puutteen vuoksi ymmärrettävästi lamassa,<br />
voitiin Edelblut von Jägerhofia käyttää jalostukseen pääasiallisesti vasta vuodesta 1918 alkaen. Sen<br />
jälkeen sitä sitten käytettiinkin val-tavasti. Ei kuitenkaan 70-80 astu-tusta vuodessa, kuten jotkut<br />
lähteet kertovat. Se astui kuitenkin yli 100 narttua 10-vuotisen uransa aikana. Kahteen sen ruskeaan<br />
vuonna 1915 syntyneeseen jälkeläiseen Urian ja Undine von Grammontiin ja var-sinkin<br />
viimemainitusta polveutu-neisiin Ajax ja Angola von Gram-montiin perustui Hollannin alku-aikojen<br />
dobermannjalostus.<br />
Dobermannien jalos-tuspopulaatio koki I maailman-sodan aikana jättiläismäisen suoneniskun.<br />
Osa koirista värvättiin armeijaan sotakoiriksi, osa myytiin ulkomaille ja suuri osa yksinkertaisesti<br />
nälkiintyi vakavasti tai tapettiin hätätilanteessa. Vain muutamia koiria selvisi hengissä sodan<br />
koettelemuksista vuoden 1918 loppuun asti. Huolimatta sodasta aiheutuvista epäedullisista<br />
ulkoi-sista olosuhteista syntyi 1915 Edelblut von Jägerhofin jalos-tuksellisesti merkittävin tytär Asta<br />
Voss. Se taas tuotti kahden eri isän kanssa myöhemmälle dobermann-kehitykselle erittäin arvokkaat<br />
sii-tosurokset Troll von der Blanken-burgin (1917), jonka isä oli Belling von Berlin ja Lux von der<br />
Blan-kenburgin (1918), jonka isä oli Burschel von Simmenau. Nämä urokset antoivat oman leimansa<br />
suurimpaan osaan saksalaista jalostuspopulaatiota. Grünigin mu-kaan molemmat urokset omasivat<br />
korkean terävyyden ja hyvän itse-luottamuksen. Ne olivat raken-teeltaan myös suhteellisen rotevia.<br />
Kun nämä urokset olivat tuottaneet Saksassa suuren joukon jälkeläisiä ne molemmat myytiin varsin<br />
aikai-sessa vaiheessa USA:han, kohtalo, minkä kokivat melkein kaikki sak-salaiset dobermannit, joilla<br />
oli me-nestystä näyttelyissä tai jalostuk-sessa, aina vuoteen 1939 asti. Yhdistelmästä Lux<br />
von der Blankenburg ja Lotte von Röneckenstein syntyi vuonna 1923 yksi kaikkien aikojen menestyksekkäin<br />
veljespari Alto ja Ari von Sigalsburg. Äiti Lotte oli iso-vanhempiensa Leddy ja Troll von der<br />
Blankenburgin kautta läheistä sukua Lux von der Blanken-burgille, kuten veljesten suku-taulusta<br />
ilmenee. Vanhemmissa tii-vistyy Asta Vossin, Burschel von Simmenaun ja Graf Teja Her-zynian<br />
perintöaines siten, että sukusiitoskerroin F on 9,8% (sisarpuolilla F on 12,5%), näin veljesten<br />
periyttämiskyky ei ole-kaan yllättävää. Valitettavasti Ari von Sigalsburg myytiin kovin ai-kaisin<br />
USA:han, missä se pian kuo-li. Onneksi se jätti jälkeensä vah-van periyttajän Lux von Saum-hofin,<br />
joka puolestaan tuotti Alto von Sigalsburgin tyttären, Jessy von Lobensteinin kanssa ruskean Freya<br />
von Burgundin.<br />
Alto von Sigalsburg säilyi sensijaan elämänsä loppuun saakka kasvattajansa J.Sigalin<br />
hal-lussa ja jätti jälkeensä anatomisesti erinomaisia jälkeläisiä. Philipp Grünig kuvasi molempia<br />
veljeksiä luonteeltaan 'hurjapäisiksi' ja hieman liioitellunkin teräviksi. Sitä oliko näiden urosten muuten<br />
hy-vissä luonteissa joitakin ei toi-vottuja piirteitä, kuten pelkoon liit-tyvää yliterävyyttä, ei voida enää<br />
kiistatta selvittää, mutta se on mahdollista. Ulkomuodon suhteen Alto ja Ari olivat kutakuinkin saman-<br />
6
arvoisia. Grünig piti Aria parempana, mutta Otto Settegast asetti Alton ykkössijalle. Huoli-matta<br />
joistakin pienemmistä puut-teista, vakuuttivat molemmat urokset innostuneet ihailijansa siihen asti<br />
ennennäkemättömällä harmonialla ja rakenteen kiintey-dellä. Kummallakin uroksella oli suhteellisen<br />
suora olkavarsi, jota sekä Grünig, että Settegast yksi-mielisesti ja enemmän tai vähem-män ankarasti<br />
arvostelivat. Alton linja jatkui edelleen sen pojan, Hamlet von Herthaseen, pojan-pojan Muck von<br />
Brunian ja Horst von Bismarcksäulen kautta. Aiem-min mainittu narttu Freya von Burgrund oli niinikään<br />
sekä Arin että Alton lapsenlapsi.<br />
Huolimatta Alto von Sigalsburgin ja sen jälkeläisten kauneuden saavuttamasta jopa<br />
ylitsepursuavasta ihailusta, alkoi 1920-luvulla lisääntyä rakenteen keventyminen. Kaulat tulivat pidemmiksi<br />
ja ohuemmiksi, päät pi-dentyivät ja kapenivat, hännän kiinnitys siirtyi ylemmäksi ja luusto<br />
keveni. Kaiken kaikkiaan al-kuaikojen dobermannin roteva ja hieman karkea rakenne muuttui<br />
jalostuksen myötä jossain määrin jopa käyttökoirarodulle epäterveeseen suuntaan jalostuneeksi. Entinen<br />
niin kuuluisa dobermannin rotevuus oli osittain kadonnut. Koska suunnitelmallista käyttökoirajalostusta<br />
ei tuohon aikaan ollut ja koetoiminta näyttelykoirilla ja jalostuskoirilla katsottiin ei toivottavaksi<br />
ja jopa haitalliseksi, ei ole yllättävää, että myös jalostuskoirien luonnetta pidettiin toisarvoisena<br />
tekijänä sen ajan jalostusta suun-niteltaessa. Jopa seuraavanlaisia mielipiteitä tuotiin esille. "Koiraurheilu<br />
väärentää koiran luonteen ja vaikuttaa siihen negatiivisesti ja poliisikoirakoulutuksella on häiritsevä<br />
vaikutus dobermannin luon-nollisiin ominaisuuksiin", kirjoitti herra Busack vuonna 1929. Kun<br />
hermostuneita ja arkoja koiria ei systemaattisesti suljettu pois jalostuksesta, pääsivät epämieluisat<br />
ominaisuudet populaatiossa leviä-mään hallitsemattomasti. Myöhemmin jalostusta tutkinut Walter<br />
Kappe, joka itse oli käyttökoira-jalostuksen kannattaja arvioi käyt-tökoiraksi sopimattomien dobermannien<br />
lukumääräksi vuonna 1930 noin puolet <strong>koko</strong> kannasta. Käyttökoiraksi kelpaamattomien<br />
joukkoon hän luki arkojen koirien lisäksi myös koirat, joilta puuttui riittävä terävyys ja taistelutahto.<br />
Toisenlaistakin tietoa on kuitenkin saatavilla. Maailman valloittami-seen valmistautuva Saksan armeija<br />
kasvatti omassa kennelissään me-nestyksellisesti palvelukseensa do-bermanneja juuri 1930-luvulla.<br />
Myös siviilistä hankittiin silloin palvelukseen runsaasti koiria. 16.000:sta testatusta koirasta valit-tiin<br />
palvelukseen 18.8%. Dober-mannien läpäisyprosentti oli yksi suurimmista - 32%. Samalle tasolle<br />
pääsivät myös Airedalenterrieri ja Boxeri. Saksanpaimenkoirista valittiin vain 22%. Koirapuolen<br />
johtajan tohtori Brücknerin mie-lestä dobermannit olivat työssään todellisia 'suoritustykkejä'.<br />
Ari von Sigalsburgin äidin, Lotte von Röneckensteinin täysveli Stolz von Röneckenstein<br />
tuotti vuonna 1925 nartun Toska von der Bayernperlen ja 1926 urok-sen Helios von Siegestorin.<br />
Toska oli kantanarttuna 30- ja 40-luvuilla menestyneessä kennelissä von Bayernstolz ja se suoritti<br />
SchH II:n ja rotukirjassa olevien kuvien pe-rusteella sillä oli toisin kuin useim-milla sen aikaisilla<br />
dobermanneilla runsaasti massaa ja luuston voi-makkuutta. Helios von Sieges-torilla taas oli syvä ja<br />
leveä rinta-kehä, lyhyt ja tiivis selkä, korkea säkä sekä ihanteellinen laparaken-ne ja pitkä olkavarsi.<br />
Huolimatta valkoisista merkeistä takajalkojen varpaissa se oli käytetty siitosuros, joka palkitsi kasvattajia<br />
erinomaisilla jälkeläisillä. Jessy von Lobensteinin ja Freya von Burgundin kautta se jätti jäl-kensä<br />
dobermannkantaan pysy-västi. Helioksen poika Cherloc von Rauhfelsen (1932) oli isoisänä kuuluisille<br />
sisaruksille Freya, Frido ja Ferry von Rauhfelsenille. Mutta kaikkein merkittävin jäl-keläinen<br />
tulevaisuutta ajatellen oli Helios von Siegestoriin linjasiitetty vuon-na 1946 syntynyt Alex von<br />
Kleinwaldheim. Siinä missä sisa-ruspari Lotte ja Stolz von Röneckenstein nauttivat jalostuk-sellisen<br />
merkityksensä vuoksi keskeisestä asemasta kantakir-joissa, tulisi myös niiden van-hempien olla hyvin<br />
esillä. Sisaru-sparin emä oli musta narttu Dora von Wiesengrund (1920) eli Troll von der<br />
Blankenburgin tytär ja äidin puolelta Graf Teja Herzynian lapsenlapsi. Lotte ja Stolz von<br />
Röneckensteinin isä, ruskea uros, Alex von Finohöhe (1920) oli Leddy von der Blankenburgin (Lux von<br />
der Blankenburgin sisar) ja Achim von Langeroden (Lord von Riedin lapsenlapsi) poika. Sisarusten<br />
sukutaulusta ilmenee, että ne oli linjasiitetty voimak-kaasti sekä Asta Vossin että Lord von Riedin<br />
suhteen.<br />
Vuoden 1935 maail-manvoittaja Troll von der Engels-burg oli syntynyt vuonna 1933 yhdistelmästä<br />
Lux von der Blanken-burgin pojantytär Adda von Heek ja Muck von Brunia, joka taas oli<br />
Alto von Sigalsburgin lapsenlapsi. Koska Alto oli myös Lux von der Blankenburgin poika oli yhdistel-mä<br />
vahvasti linjasiitetty Lux von der Blankenburgin suhteen. Troll von der Engelsburgia käytettiin<br />
7
valtavasti siitokseen Saksassa aina vuoteen 1938 saakka, jolloin se normaalikäytännön mukaan myytiin<br />
USA:han.<br />
Vuosien 1935-1945 kantakirjoista näkyy selvästi kuin-ka paljon tavanomaista enemmän<br />
käytettiin voimakkaita sisäsiitos-parituksia, jotta Troll von der Engelsburgin perintöainesta saa-taisiin<br />
vahvistettua. Erityisesti si-sarpuoliparitukset olivat suosiossa. Troll von der Engelsburgin luon-teen<br />
ominaisuuksista ei kirjallisuudessa ole mitään vihjeitä, mutta sen tiedetään kuitenkin suoritta-neen<br />
SchH I:n.<br />
Kaikki valokuvat Troll von der Engelsburgista osoittavat, että sillä oli epätavallisen pitkä pää ja erit-täin<br />
pitkä ja voimakas kuono-osa oli hyvässä suhteessa kallo-osaan. Koska Trollin perintöainesta käytettiin<br />
USA:ssa jalostuksessa vie-läkin suuremmalla intensiteetillä kuin Saksassa ja sisäsiitospari-tuksia<br />
käyttämällä, on luonnollista, että amerikkalaisille doberman-neille ominainen pään tyyppi on Trollin<br />
tyypin kanssa niin samankaltainen. Saksalaiselle ja miksei <strong>koko</strong>a maailmankin dobermannja-lostukselle<br />
merkittävimmät Trollin jälkeläiset olivat jo edellämainitut sisarukset Freya ja Frido von<br />
Rauhfelsen, jotka molemmat edus-tivat täysin isänsä tyyppiä. Niiden emä oli Helios von Siegestorin<br />
lap-senlapsi Jessy von Sonnenhöhe. Yhdistelmästä Freya von Rauh-felsen ja Horst von der Bismarcksäule<br />
syntyi entisen DDR:n nykyisen itäisen Saksan jalos-tukselle erittäin merkittävä uros Hasso<br />
von Neckarstrasse.<br />
Frido von Rauhfelsenistä taas alkavat kaksi nykypäivän dobermannjalostuksen kannalta<br />
tärkeintä linjaa - Alex von Kleinwaldheimin linja ja Anka ja Boris von Rehwalden linja. Anka ja Boris<br />
von Rehwaldessa vakiintui linjasiitoksen kautta Troll von der Engelsburgin perintöaines. Boris kykeni<br />
hyvien käyttöominaisuuk-siensa ansiosta saavuttamaan vuon-na 1952 DV-Leistungssiegerin tit-telin ja<br />
siitä tuli myöhemmin isoisä von Fürstenfeld-kennelin loiste-liaalle kantanartulle Carmen von<br />
Felsingpassille.<br />
DOBERMANNIN HISTORIASTA SUOMESSA.<br />
Rotumme Suomeen tuojana voitaneen varmuudella pitää ratsumestari Henrik Caloniusta. Hän<br />
tuotti vuosisatamme alussa dobermanpinsherit Helsingin poliisilaitoksen käyttöön. Siihen aikaan<br />
dobermannista käytettiin dobermanpinsher nimeä. Saksasta tuotetut koirat olivat kotimaassaan<br />
koulutettu- ja poliisikoiria.<br />
Ratsumestari Henrik Caloniuksen ensimmäinen tuonti oli ruskea uros ch Benno vom Volmethal (<br />
Graf Benno v Thuringen-Gradel v Volmethal ) synt. 04.01.1909 SKKR VII 2179. Koiralla oli vaikea<br />
8
hammasvika joten sen käyttö siitokseen oli rajoitettua. Kuitenkin sitä käytettiin siitokseen<br />
esimerkiksi Prinzessin Lasso av Sörnäsin kanssa, josta syntyivät sen aikaisesti hyvin tunnetut<br />
poliisikoirat Cilla v Forsby 16.6.1912 SKKR VIII 689 ja Harras von Forsby 16.6.1912 SKKR VIII 679<br />
sekä Zilly III SKKR VIII 690. Hänen toinen Saksasta tuomansa koira oli narttu Zilly von<br />
Thyringen,6.2.1908 SKKR VII 2187 joka oli astutettu Saksassa.<br />
Ratsumestari Henrik Calonius tajusi rodun-jalostuksen tärkeyden ja jätti syntyneistä pennuista<br />
itselleen nartun nimeltään Vanda av Sörnäs. Av Sörnäs oli Helsingin Poliisilaitoksen kennelnimi, sillä<br />
se sijaitsi silloin Sörnäisten kaupunginosassa, Pengerkadulla.<br />
Rodunharrastajia oli toki muitakin, tohtori Gylling, kennel Vilppula jolla oli siitokseenkin monesti<br />
käytetty uros Benno v Forsby, myös tehtailija Matti Penttinen Viipurista kennel v Pelikan harrasti<br />
rotua. Hänen uroksensa Harras v Forsby oli kovasti käytetty siitosuros. Sam v Bell kennel<br />
Sockenbacka, A. Leander kennel av Helsingfors, O. Lampen kennel v Wallenhom. Olivat myös<br />
alkuaikojen kasvattajia rodussa. Myös erittäin hauskaa kennelnimeä käytti Kotkan Poliisilaitos,<br />
Koukun.<br />
Rotukirjatilastojen mukaan rekisteröitiin palveluskoiria ennen ensimmäistä maailmansotaa<br />
seuraavasti: Boksereita 4, kaikki vuonna 1914; Dobermanneja 41, joista 9 vuonna 1911 ja loput<br />
32 vuonna 1914; Saksanpaimenkoiria 31, joista maailmansodan kynnyksellä 22 ja loput kahtena<br />
edellisenä rekisteröintikertana, skotlanninpaimenkoiria alusta alkaen tasaisesti 21 kappaletta,<br />
keskimäärin kolmisen rotukirjaa kohden.<br />
Kuitenkin ehkä kuuluisin dobermannharrastaja oli arkkitehti Kaarlo Niverä. Hän oli syntynyt jo<br />
keisarivallan aikana Hangon kaupungissa 07.12.1882. Ensimmäisen dobermanninsa oli Bobby von<br />
der Vilppula 25.08.1915 SKKR XII 2913, jonka emä oli Maija av Sörnäs omistajana johtaja Gösta<br />
Serlachius. Arkkitehti Kaarlo Niverän kennelnimi oli vom Unser-Heim. Hänen toinen dobermanninsa<br />
oli uros Lord de Boreali 19.02.1926 SKKR XIV 5573, ruskea komea koira. Saksasta hän tuotti kaksi<br />
koiraa joista muodostui hänen oman kennelinsä verilinja. Koirat olivat nimeltään Graf-Götz v d<br />
Scanzenhöhen 29.04.1935 SKKR XXII 13031 ja Niddi v d Schwarzwaldperlen 30.05.1938 SKKR XXV<br />
15920. Kaarlo Niverä oli erittäin tarkka kenelle koiriansa myi tai antoi siitokseen Hänen<br />
jalostuksensa oli niin ankaraa, ettei hän antanut ruskeita koiriaan siitokseen jos vastapuoli oli<br />
musta.<br />
Unser-Heim verilinjaa jatkoi Toivo Turtiainen Tapanilasta oman Turtin kennelinsä puitteissa.<br />
Turtiainen toi myös vaihtelua rotuun tuomalla Edmund Natusen kanssa koiria Saksasta.<br />
Sotien jälkeenkin toiminta oli varsin hajanaista, aina neljäkymmentä- ja viisikymmentä luvun<br />
taitteeseen. Helsingissä toimi varsin aktiivinen palveluskoiraseura Helsingin Palveluskoira<br />
Harrastajat eli HPH. Neljä-kymmentä luvun puolessavälissä olivat HPH rottweilerin omistajat<br />
perustaneet HPH:n alaosaston rottweilereitä varten, joka sitten muuttui itsenäiseksi<br />
rotuyhdistykseksi, <strong>Suomen</strong> Rottweileryhdistyskseksi. HPH hallituksessa istuivat mm. Olavi Pasanen,<br />
Edmund Natunen, Niilo "Nikke" Toivonen, sekä Lauri A. Lahtinen. Kun bokserit olivat samoin<br />
perustaneet <strong>Suomen</strong> Bokseriyhdistyksen alkoi ajatus itää Lauri A. Lahtisen päässä itsenäisestä<br />
dobermannyhdistyksestä.<br />
Asiasta keskusteltiin ja <strong>Suomen</strong> Palveluskoiraliiton 15-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä asian otti<br />
esille Norjan edustaja, joka oli Norjan Dobermannyhdistyksen puheenjohtaja Julius Selikowits sekä<br />
SPKL:n puheenjohtaja Leobold Öller. Näyttelyn ja <strong>koko</strong>uksen päivämäärä oli 20.08.1950.<br />
Leobold Öller alusti asian ja piti hyvin tarpeellisena yhdistyksen perustamista tämän <strong>Suomen</strong><br />
vanhimman palveluskoirarodun osalta, turvaamaan sen jalostusta. Tämän jälkeen valittiin<br />
väliaikainen hallitus jolle annettiin tehtäväksi sääntöjen luominen. Hallitukseen valittiin Lauri A.<br />
Lahtinen, Niilo "Nikke" Toivonen, Edmund Natunen, Olof Holmström ja Eino Kalevo. Tilaisuudessa<br />
ilmoittautui 22 henkeä jäseniksi perustettuun <strong>Suomen</strong> Dobermanpinseryhdistykseen, SDPY Heidän<br />
joukos-saan olivat mm. Lauri ja Mirjam Lahtinen, Sture ja Tyyne Carlson, Armas Piirainen, Irja<br />
Kekäläinen, Toivo Turtiainen, Eva Wrede. Kun säännöt oli luotu, niin varsinainen perustava <strong>koko</strong>us<br />
pidettiin ravintola Messuhallin kabinetissa 26.10.1950. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin<br />
Lauri A. Lahtinen, sihteeriksi Kai Lahdelma ja rahastonhoitajaksi Irja Kekäläinen. Myöhemmin<br />
9
sihteerinä Irma Kekäläinen<br />
Lauri A. Lahtinen tajusi myös heti jalostuksen merkityksen. Hän oli tuottanut Norjasta vuonna<br />
1948 dobermann uroksen Rex-Boyn. Tuttavat ja ystävät oppivat tuntemaan sen nimellä "Pokke".<br />
Innokkaana palveluskoiramiehenä hän kilpaili ahkerasti koirallaan, ensin viestillä ja sitten<br />
jälkikokeessa, saavuttaen 21 voittajaluokan ykköstulosta. SM-kilpailussakin hän saavutti kaksi<br />
hopeatilaa.<br />
Hänen "tuomansa" koirat eivät tähän loppuneet. Hyvien ystäviensä lahjana Norjasta hän sai<br />
kaksi koiraa, vuonna 1949 dn Luxy ja seuraavana vuonna du Lux. Hän antoi koirat innokkaille<br />
palveluskoiraystävilleen Tauno Kyyrölle, joka oli hänen vaimonsa veli ja ystävälleen Sture<br />
Carsonille, josta myöhemmin tuli<br />
<strong>Suomen</strong> Palveluskoiraliiton monivuotinen puheenjohtaja.<br />
Asiaan paneutuvana ihmisenä Lauri A. Lahtinen toi vielä koiria rodunkotimaasta mm. Blitz v<br />
Ostertor sekä Nord Germanian.Nord Germanian tuonti oli "meille" suoranainen onnenpotku. Koira<br />
edusti sen aikansa rotumme huippua Saksassakin. Tosiasiallisesti sanottuna "Nortti" nosti<br />
jalostukseen käytettynä rotumme tasoa huikeasti. Lauri A. Lahtisen jalostus Pellavakaskenkennelnimen<br />
turvin jatkui ja kennelistä tuli kymmenkunta rotuamme hyvin edustanutta pentuetta.<br />
Viisikymmentä luvun alussa tuli Suomeen Saksasta Herra Gunter Groth. Hänet tänne "värväsi"<br />
koiriaan hoitamaan ja kouluttamaan kuuluisan kennel of Marjaniemen omistaja rouva Margarit<br />
Särkkä. Hänen miehensä maisteri Toivo Särkkä oli <strong>Suomen</strong> Filmiteollisuuden perustaja ja luoja.<br />
Heillä oli suuri määrä saksanpaimenkoiria, vaimonsa omistamassa kennelissä Helsingin<br />
Marjaniemessä heidän kodissaan, jotka tarvitsivat hoitajaa ja kouluttajaa. Gunter Groth oli<br />
tutustunut perinpohjaisesti koirien koulutukseen jo ennen sotia Saksassa. Hän oli erittäin pätevä<br />
kouluttaja. Hänestä voidaan sanoa, että hänellä oli synnynnäinen lahja tulla koirien kanssa<br />
toimeen.<br />
Kilpakentillä Lauri A. Lahtinen ja Gunter Groth tapasivat sekä ystävystyivät. Kun Gunter Groth<br />
lopetti työnsä Särkien luona ja perusti hän oman koirakoulun Helsingin Vartiokylään, hänestä oli<br />
tullut dobermannien ystävä. Vartiokylästä hän siirtyi Oulunkylään vanhaan Suojeluskunnan<br />
koiratarhaan, jossa jatkoi vaimonsa kanssa koirakoulun ja koirahoitolan pitoa. Hän oli<br />
vuosikymmenet innokkaasti mukana dobermannien koulutuksissa ja yhdistyksen toiminnassa.<br />
Tuottaen Suomeen monia tasoamme nostaneita dobermanneja Euroopasta. Saksalaisena<br />
dobermann ulkomuototuomarina hänellä oli hyvät suhteet rotumme kotimaan vastaavaan<br />
yhdistykseen DV:n (Saksan <strong>Dobermannyhdistys</strong>) sekä sen johtohenkilöihin ja tuomareihin. Hänet<br />
pyydettiin vuosittain arvostelemaan dobermanneja Saksaan ja muihin Euroopan maihin. Hänen<br />
tuottamistaan uroksista kannattaa mainita Eros v Fyrstenfeld, Cliff of Fayette Corner, Igor v<br />
Neerlands Stam, Zar v Forell ja Kim v Forell. Erittäin hyviä koiria kaikki ja paljon Suomessa<br />
käytettynä loivat pohjan nykyisille dobermanneillemme. Monia hyviä koiria ovat tuoneet monet<br />
tunnetut dobermann kasvattajat. Heistä voitaneen ainakin mainita seuraavat: Reijo Lehto / Finn-<br />
Heide - kennel, Keijo Alen / Timitra - kennel, Seppo Björklund / von der Birkenrinde - kennel, Aira<br />
Hasselgren / vom Hasselhof - kennel, Carita Weijola / Mandels – kennel, Mervi Ihantola / Clinics -<br />
kennel ja monet nykyiset kasvattajat.<br />
<strong>Suomen</strong> <strong>Dobermannyhdistys</strong> - Finlands Doberman nförening ry:n puheenjohtajina ovat toimineet<br />
seuraavat henkilöt :<br />
- Lauri A. Lahtinen 1950 -1960<br />
- Leo I. Mattila 1961<br />
- Stig Sundholm 1962 - 1964<br />
- Reijo Lehto 1965 - 1969<br />
10
- Torvald Jungebrand 1970 - 1975<br />
- Pentti Paasio 1976 - 1984<br />
- Jorma Pörsti 1985 - 1986<br />
- Juhani Kaasinen 1987 - 1990<br />
- Keijo Alen 1991 - 1992<br />
- Rhea Pörsti 1993<br />
- Hannu Asumaa 1994 - 1996<br />
- Jari Laasasenaho 1997<br />
- Sirkka Laasasenaho 1998<br />
- Mervi Laakso 1999 - 2000<br />
- Sirkka Laasasenaho 2001 - 2002<br />
- Jari Laakso 2003 - 2005<br />
- Sirkka Laasasenaho 2006 - 7.3.2006 asti<br />
- Kirsi Karlamaa 2.4.2006 alkaen – 2010<br />
- Hannu Asumaa 2011.<br />
Palveluskoiralajeista dobermanneille olivat rakkaimmat viestikoe, sekä vetokoiraurheilu.<br />
Dobermann oli pistämätön viestikoira ennen sääntömuutoksia, jotka suurelta osalta varmaan<br />
johtuivat kansakilpailijoiden kateudesta. Viestikokeesta tehtiin rauhallisten ravaajien koe, jossa<br />
tottelevaisuutta painotetaan maastossakin. Vanha kunnon vauhtikoe menetti merkityksensä<br />
dobermannien keskuudessa. Voitokkaista viestikoirista je heidän ohjaajistaan voitaneen mainita du<br />
Autris v Finn Heide / Martti Tikkanen Tampereelta, du Achi Braun v Finn Heide / Paavo<br />
Jääskeläinen Espoosta, du Ali Jan / Arno Kantoluoto Helsingistä, sekä monet nimeltä<br />
mainitsemattomat kilpailijat. Dobermannit ovatkin siirtyneet entistä enemmän jäljille ja hakuun.<br />
Samoin voidaan sanoa vetokoiraurheillusta. Säännöt muutettiin, niin että dobermannit joutuivat<br />
kilpailemaan lintukoiria vastaan ja muut palveluskoirat eriytettiin omaan ryhmään. Olisiko siinäkin<br />
kateudella ollut jotain osuutta, sillä niin ylivoimainen vetokoira dobermann palveluskoirista oli.<br />
Vetokoiraurheilijoista mainittakoon Keijo Aitta-aho Kouvolasta, Börje Kajander Keravalta, Markku<br />
Kerminen Riihimäeltä ja Martti Tikkanen Tampereelta. Naisetkin harrastivat kiitettävästi<br />
vetokoiraurheilua. Näistä mainittakoon Aila Puranen Keravalta, Ritva Erenius Tampereelta, Hilkka<br />
Merikanto Tampereelta, sekä Oinosen sisarukset Tampereelta. Valitettavasti tämä hieno urheilulaji<br />
on lähes kuollut täällä etelässä, joitain poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta lajin harrastajia löytyy<br />
kuitenkin pohjoisesta.<br />
<strong>Suomen</strong> <strong>Dobermannyhdistys</strong> on osallistunut International Dobermann Clubin <strong>koko</strong>uksiin lähes sen<br />
perustamisesta asti. Yhdistystämme edusti noissa alkuaikojen <strong>koko</strong>uksissa puheenjohtaja Torvald<br />
Jungebrand. Hänen jälkeensä on edustajia ollut monia. Esim. Keijo Alen, Pentti Paasio, Mervi<br />
Ihantola ja monet viime vuodet Hannu Asumaa.<br />
Korvien typistyskielto tuli Suomessa voimaan vuonna 1971 ja häntien typistyskielto heinäkuussa<br />
1996. Ja vuoden 2001 jälkeen syntyneiltä typistetyiltä koirilta evättiin osallistuminen näyttelyihin ja<br />
kokeisiin.<br />
3. JÄRJESTÖORGANISAATIO JA SEN HISTORIA<br />
SUOMEN DOBERMANNYHDISTYKSEN PERUSTAMINEN<br />
11
Neljäkymmentäluvun puolessa välissä olivat HPH Rottweilerien omistajat perustaneet HPH:n<br />
alaosaston rottweilereita varten, joka sitten muuttui itsenäiseksi rotuyhdistykseksi, <strong>Suomen</strong><br />
Rottweileryhdistykseksi. HPH:n hallituksessa istuivat mm. Olavi Pasanen, Edmund Natunen, Niilo<br />
Toivonen sekä Lauri A. Lahtinen. Kun bokserit olivat samoin perustaneet <strong>Suomen</strong><br />
Bokseriyhdistyksen alkoi ajatus itää Lauri A. Lahtisen päässä itsenäisestä dobermannyhdistyksestä.<br />
Asiasta keskusteltiin ja <strong>Suomen</strong> Palveluskoiraliiton 15-vuotisjuhlanäyttelyn yhteydessä asian otti<br />
esille Norjan edustaja, joka oli Norjan Dobermannyhdistyksen puheenjohtaja Julius Selikowits sekä<br />
SPKL:n puheenjohtaja Leopold Öller. Näyttelyn ja <strong>koko</strong>uksen päivämäärä oli 20.8.1950.<br />
Leopold Öller alusti asian ja piti hyvin tarpeellisena yhdistyksen perustamista tämän <strong>Suomen</strong><br />
vanhimman palveluskoirarodun osalta, turvaamaan sen jalostusta. Tämän jälkeen valittiin<br />
väliaikainen hallitus, jolle annettiin tehtäväksi sääntöjen luominen. Hallitukseen valittiin Lauri A.<br />
Lahtinen, Niilo Toivonen, Edmund Natunen, Olof Holmström ja Eino Kalevo. Tilaisuudessa<br />
ilmoittautui 22 henkeä jäseniksi perustettuun <strong>Suomen</strong> Dobermannpinseriyhdistykseen, SDPY.<br />
Heidän joukossaan olivat mm. Lauri ja Mirjam Lahtinen, Sture ja Tyyne Carlson, Armas Piirainen,<br />
Irja Kekäläinen, Toivo Turtiainen ja Eva Wrede. Kun säännöt oli luotu niin varsinainen perustava<br />
<strong>koko</strong>us pidettiin ravintola Messuhallin kabinetissa 26.10.1950. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi<br />
valittiin Lauri A. Lahtinen, sihteeriksi Kai Lahdelma ja rahastonhoitajaksi Irja Kekäläinen.<br />
JALOSTUSORGANISAATIO<br />
Toimikunnan nimeäminen<br />
Yhdistyksen hallitus asettaa ja lakkauttaa toimikunnat sekä määrää niiden tehtävät.<br />
Hallitus nimeää vuoden alussa puheenjohtajan, joka valitaan yhdeksi vuodeksi, ja vähintään kolme<br />
(3) jäsentä (jalostustoimikunta neljä (4) jäsentä), jotka valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.<br />
Nimitetty toimikunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin, joka voi myös olla<br />
toimikunnan ulkopuolelta.<br />
Jäsenet<br />
Hallitus voi toimikauden aikana täydentää toimikuntaa jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusilla<br />
jäsenillä tai eroavien / erotettujen tilalle. Hallitus voi kesken kauden – painavista syistä – erottaa<br />
toimikunnan jäseniä.<br />
Toimikuntien jäsenten tulee hoitaa tehtävänsä huolellisesti ja huolehtia, että toimikunnan käytössä<br />
oleva yhdistyksen omaisuus hoidetaan luotettavalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla.<br />
Toimikunta nimeää itselleen tarvittavan määrän avustajia.<br />
Kokoukset ja pöytäkirjat<br />
Toimikunta <strong>koko</strong>ontuu puheenjohtajan ja hänen ollessa estyneenä varapuheenjohtajan kutsusta.<br />
Toimikuntien <strong>koko</strong>uksista on pidettävä pöytäkirjaa, jonka allekirjoittavat puheenjohtaja ja sihteeri.<br />
Pöytäkirjat on numeroitava juoksevasti.<br />
Kopio pöytäkirjasta on toimitettava hallitukselle kuukauden kuluessa <strong>koko</strong>uksesta.<br />
Virallisille tahoille lähetettävistä anomuksista ja yhdistystä taloudellisesti sitovista anomuksista on<br />
ensin keskusteltava hallituksen kanssa.<br />
12
Kokouspalkkioita ei makseta.<br />
Toimintasuunnitelma ja talousarvio<br />
Toimintaa varten toimikunnat laativat vuosittain seuraavan vuoden talousarvion ja<br />
toimintasuunnitelman hallitukselle syyskuun loppuun mennessä.<br />
Edellisen vuoden talous- ja toimintakertomus toimitetaan hallitukselle helmikuun loppuun<br />
mennessä.<br />
Toimikunnat toimivat hallituksen alaisina ja päättävät omasta toiminnastaan<br />
toimintasuunnitelmansa, talousarvionsa ja sääntöjensä puitteissa.<br />
Päätösvaltaisuus ja äänestys<br />
Toimikunta on päätösvaltainen, kun vähintään puolet jäsenistä on paikalla, joista yksi on<br />
puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja.<br />
Toimikunnan <strong>koko</strong>uksissa asiat ratkaistaan tarvittaessa äänestyksellä. Äänten mennessä tasan<br />
ratkaisee <strong>koko</strong>uksen puheenjohtajan kannattama mielipide.<br />
Edellytykset<br />
Jalostustoimikuntaan nimettäviltä jäseniltä edellytetään rotuyhdistyksen yhtäjaksoista viiden (5)<br />
vuoden jäsenyyttä.<br />
Jalostustoimikuntaan nimettävien pitäisi edustaa monipuolista dobermannrodun, jalostuksen ja<br />
rotumääritelmän tuntemusta (esim. ulkomuototuomarikurssi, pk-tuomarikurssi, kasvattajan<br />
peruskurssi, jalostuksen peruskurssi, kasvattaja)<br />
Tehtävät<br />
Toimikunnan tehtävänä on ohjata rodun jalostusta Suomessa. Tavoitteena on mahdollisimman<br />
yhteiskuntakelpoinen, terve ja anatomisesti rotumääritelmää vastaava dobermanni.<br />
Jalostustoimikunta vastaa yhdistyksen virallisten luonne – ja ZTP-testien järjestämisestä.<br />
• Rotua harrastavan yhdistyksen tai järjestön jäsenmäärä ja sen kehitys?<br />
<strong>Suomen</strong> dobermannyhdistyksen jalostustoimikunta perustettiin 1960-luvun alussa. Jäseninä on<br />
pääasiassa toiminut rodun erikoistuomareita, Kasvattajia, pitkän linjan harrastajia sekä<br />
siitosurosten omistajia. Toimikunnan työ oli aluksi jalostussuositusten antamista, mutta on nykyään<br />
muuttunut lähinnä tiedon keräämiseen ja sen jakamiseen.<br />
13
Tämä grafiikka päivitetään vuoden 2010 tilanteeseen.<br />
4. RODUN NYKYTILANNE<br />
4.1. Populaation rakenne ja jalostuspohja<br />
4.1.1. YLEISTÄ POPULAATIOISTA JA POPULAATIOJALOSTUKSESTA<br />
Nykypäivänä koiranjalostuksessa on tullut yhä tärkeämmäksi ymmärtää mitä tarkoitetaan<br />
populaatiojalostuksella ja miten se eroaa yksilöjalostuksesta. Kasvattajien vuosittain tuottamat<br />
pennut ovat osa rodun <strong>koko</strong>naismäärää eli sen populaatiota kussakin maassa. Kasvattajien<br />
ratkaisut omassa kasvatustyössään nivoutuvat kiinteästi <strong>koko</strong> rotuun ja sen tilaan terveyden,<br />
hyvinvoinnin, luonteen, koirien käyttäytymisen ja ulkomuodon osilta. Mitä ”parempia” koiria<br />
kasvattaja saa aikaan, sitä vastuullisemmaksi hänen työnsä muodostuu ajateltaessa rodun<br />
tulevaisuutta. Näistä ”paremmista” koirista muodostuu usein rodun jatkumo, vaikka satunnais- ja<br />
pienkasvatuksen toivoisi lisääntyvän ja toivottavasti siten laajentavan rodun geenipohjaa. Laaja<br />
populaatio<strong>koko</strong> ja monipuolinen koirien jalostuskäyttö mahdollistaa rodun sisäisen geneettisen<br />
vaihtelevuuden ja monimuotoisuuden. Kasvatustyössä pyritään yleisesti haluttujen ja arvostettujen<br />
ominaisuuksien vakiinnuttamiseen eli homotsygotiaan. Homotsygotian kasvaessa hyvien<br />
ominaisuuksien suhteen, se kasvaa myös ei toivottujen, usein piilevien sairauksien ja<br />
heikkoustekijöiden suhteen. Populaatiosta katoaa geeniversioita (alleeleja) ja populaation<br />
geneettinen vaihtelevuus ja monimuotoisuus vähenee. Geneettiset sairaudet rodussa lisääntyvät ja<br />
fertiliteetti sekä yleinen vastustuskyky laskee. Fertiliteetin lasku näkyy pienenevinä pentue<strong>koko</strong>ina,<br />
elinkelvottomina pentuina.<br />
14
Päävastuun populaatioiden hallinnasta kantavat jalostustoimikunnat. Toimikunnat pitävät ja<br />
julkaisevat tilastoja, joiden avulla maakohtainen populaatiojalostus on mahdollista. Tilastoiden<br />
avulla on laskettava useita populaatioita hallitsevia lukuja joista tärkeimpiä ovat tehollinen<br />
(efektiivinen) populaatio<strong>koko</strong> ja sukusiitosasteiden muutokset. Lisäksi on seurattava<br />
koiramateriaalin vuosittaista käyttöä ja kiinnitettävä huomio ennen kaikkea urosten liikakäyttöön.<br />
Urosten liikakäyttö kertaantuu jos urosten poikia edelleen käytetään runsaammin jalostukseen.<br />
Myös yksittäisten kasvattajien vastuu ja osaamisen tarve kasvaa. Heidän valintansa ja<br />
ratkaisujensa tulisi olla <strong>koko</strong> suomalaisen populaation kannalta edullisia. Tänä päivänä rajat ovat<br />
auki ja jalostuspäätöksiä voidaan tehdä lähes maailmanlaajuisesti. Muiden maiden<br />
jalostusratkaisujen tuotteet matkaavat maasta toiseen astutusten, keinosiemennysten ja tuontien<br />
avulla. Tällaisten eläinten ja niiden sukujen vuoksi emme enää elä suljetussa populaatiossa.<br />
Kasvattajien ratkaisuista johtuvat populaatiossa tapahtuvat muutokset. Myös urosten omistajien<br />
vastuu on nykypäivänä entistä suurempi. Urosten liikakäyttöä tapahtuu erittäin helposti, sillä<br />
dobermannin suomalaisessa populaatiossa suositusrajojen ylitys tapahtuu nopeasti.<br />
Dobermannilla esiintyy runsaasti erilaisia sairauksia ja vikoja. Dobermanni on myös palveluskoira,<br />
jonka luonnetta, rodunomaista käyttäytymistä ja palveluskoiraominaisuuksia on ylläpidettävä ja<br />
parannettava. Ulkomuoto on kolmas kulmakivi, josta rotu rakentuu. Jalostuksellisesti näiden<br />
kolmen tekijän yhtaikainen hallinta aiheuttaa suuren haasteen. Koiran kasvattajien on suoritettava<br />
koirien välillä karsintaa ja oikeaa valintaa. Karsinnan perusteita on vaikea määrittää. PEVISA<br />
määrittää rajat lonkkanivelen kasvuhäiriölle ja PHTVL/PHPV sairaudelle. Maksasairauden<br />
ennaltaehkäisyyn tarvitaan suoritettu maksaentsyymimääritys. Yhdistys on määrittänyt muutamia<br />
tutkimussuosituksia eräiden sairauksien varalta (dilatoiva kardiomyopatia eli DCM, v.Willebrand,<br />
kilpirauhasen vajaatoiminta). Tavallisilla koiran omistajilla on tarvetta tietää monista muista<br />
dobermannia vaivaavista sairauksista. Koirien oikean arkikäyttäytymisen ja tuloksellisen<br />
koetoiminnan vaatimukset kasvavat. Valitettavasti luotettavia tutkimuksia ei kaikkeen<br />
”toivomuslistalta” löytyvään vaivaan ole. Vaikka tällaisia tutkimuksia löytyisi, karsintaa ei voida<br />
tehdä kaikkien ominaisuuksien suhteen. Toisaalta jalostustyö, joka perustuu tutkimuksiin ja<br />
testeihin joiden luotettavuus on huono, ei etene. Virheellisellä karsinnalla on myös<br />
populaatiovaikutuksia. Liiallinen karsinta sulkee liian paljon koiria jalostuksen ulkopuolelle ja<br />
vaarana on, että jäljelle jäävä populaatio on tehollisesti liian pieni. Toinen vaara on, että muut<br />
ongelmat, joihin ei löydy luotettavaa arviointimenetelmää lisääntyvät nopeasti.<br />
Ihannetilanteessa jalostuksesta ei suljeta pois enempää kuin 50 % pentueista tai enempää kuin se<br />
rodun osuus, joka saadaan jakamalla luku 2 rodun keskimääräisellä pentuekoolla. Jos rodun<br />
pentue<strong>koko</strong> on vaikkapa 5, jalostukseen tulisi käyttää 40 % rodun koirista. (Mäki)<br />
4.1.1 Populaation rakenne ja sukusiitos<br />
Tähän kohtaan liitetään Koiranetistä saatava 10-15 vuoden rekisteröintien vuositilasto (valitaan<br />
rotu ja sieltä linkki "Jalostustilastot" -> Vuositilasto) tai rotuyhdistyksen omista tietokannoista<br />
saatavat seuraavat tiedot:<br />
4.1.2. TEHOLLINEN POPULAATIOKOKO<br />
<strong>Tehollinen</strong> populaatio<strong>koko</strong> on laskennallinen arvio rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta.<br />
<strong>Tehollinen</strong> <strong>koko</strong> kertoo kuinka monen yksilön geeniversioita tietyssä rodussa tai kannassa on. Mitä<br />
pienempi tehollinen <strong>koko</strong> on, sitä nopeammin rodun sisäinen sukulaisuus kasvaa, ja sukusiitoksen<br />
välttäminen vaikeutuu. Nyrkkisääntönä on, että tehollinen <strong>koko</strong> on enimmillään neljä kertaa<br />
jalostukseen käytettyjen, eri sukuisten urosten lukumäärä. (Mäki, )<br />
15
Alla olevasta tehollisen populaatiokoon taulukosta nähdään että, jos käytössä on esimerkiksi vain<br />
10 urosta, tehollinen populaatio<strong>koko</strong> ei koskaan nouse yli 40, vaikka narttuja lisättäisiin. <strong>Tehollinen</strong><br />
populaatio<strong>koko</strong> voidaan laskea seuraavasti: 4 xNu x Nn / (Nu+Nn), jossa Nu ja Nn tarkoittavat<br />
jalostuskäytössä olleiden urosten ja narttujen määrää/v.<br />
<strong>Tehollinen</strong> populaatio<strong>koko</strong> käytettyjen urosten ja narttujen määrän<br />
muuttuessa(Sundgren P-E)<br />
<strong>Tehollinen</strong> populaatio<strong>koko</strong><br />
Narttuja<br />
jalostuskäytössä<br />
Uroksia jalostuskäytössä<br />
16<br />
5 10 20 50 80 100<br />
1 3,3 3,6 3,8 3,9 4 4<br />
2 5,7 6,7 7,3 7,7 8 8<br />
5 10,0 13,3 16 18,2 19 19<br />
10 13,3 20,0 26,7 33,3 36 36<br />
20 16 27 40 57 64 67<br />
50 18 33 57 100 123 133<br />
100 19 36 67 133 178 200<br />
Yksittäisen koiran elinikäinen jälkeläismäärä on pienilukuisissa roduissa 5 % ja suurilukuisissa 2-3<br />
% rodun neljän vuoden rekisteröinneistä. Jos rodussa rekisteröidään neljän vuoden aikana<br />
keskimäärin 1000 koiraa, ei yksittäinen koira saisi olla vanhempana useammalle kuin 20-50<br />
koiralle. Yhdessäkään rodussa ei yhdellä yksilöllä saisi olla enempää kuin 100 jälkeläistä. Toisen<br />
polven jälkeläisiä koiralla saisi pienilukuisissa roduissa olla korkeintaan 10 % ja suurilukuisissa 4-6<br />
% suhteessa neljän vuoden rekisteröinteihin. (Mäki).<br />
Rodun katsotaan olevan vaarassa mikäli tehollinen populaatio<strong>koko</strong> alittaa arvon 50. Dobermannilla<br />
tehdollinen populaatio<strong>koko</strong> vaihtelee 50:n molemmin puolin.
150,00<br />
140,00<br />
130,00<br />
120,00<br />
110,00<br />
100,00<br />
90,00<br />
80,00<br />
70,00<br />
60,00<br />
50,00<br />
40,00<br />
30,00<br />
20,00<br />
10,00<br />
0,00<br />
<strong>Tehollinen</strong> <strong>koko</strong><br />
<strong>Tehollinen</strong> <strong>koko</strong><br />
<strong>Tehollinen</strong> kanta korreloi suoraan rekisteröintien kanssa. Graafissa näkyy kaksi merkittävää<br />
muutosta, rajojen aukeaminen (1989) ja häntien typistyskielto (1996).<br />
17
Suomessa tehollinen kanta sukupolvittain laskettuna on maksimi teholliseen kantaan nähden ollut<br />
jatkuvassa kasvussa aina 70-luvun puolivälistä saakka. Ja on 2000-luvulla saavuttanut jo 90%<br />
tason. Maksimi kanta tarkoittaa, että jokaisella syntyneellä pentueella on eri isä ja eri emä.<br />
Dobermannilla ei 2000-luvulla ole tässä suhteessa enää paljon toivomisen varaa.<br />
Yllä oleva grafiikka kuvaa urosten käyttömäärää suhteessa käytettyihin narttuihin. 2000 luvulla<br />
suhde on liikkunut 0,75 – 0,90 välillä, mikä kertoo, että vuosittain syntyneisiin pentueisiin on<br />
käytetty runsaasti eri uroksia.<br />
4.1.3. SUKUSIITOS- JA SUKUKATOKERROIN<br />
4.1.3.1. Määritelmä ja selitys<br />
Sukusiitoskerroin / sukusiitosaste (SK, COI coefficient of inbreebing ) on matemaattinen arvo, joka<br />
kuvaa yksilön mahdollisuutta (todennäköisyyttä) periä yhteisten esivanhempien identtisiä geenejä<br />
kummankin vanhempansa kautta. Vanhemmat ovat siis sukua keskenään sukutaulussa esiintyvän<br />
yhden tai useamman yksilön kautta. Sukusiitosasteen suuruus antaa vihjeen pentueen<br />
homozygotian määrästä. SK:n avulla voidaan arvioida todennäköisyys sille, että sattumanvaraisen<br />
geenipaikan (lokuksen) alleelit, jotka yksilö on perinyt molemmilta vanhemmiltaan tulevat yksilölle<br />
samanlaisiksi (homotsygooteiksi). Yhdenmukaistuminen voi olla haluttua, sillä homotsygotialla<br />
voidaan rotuun vakiinnuttaa toivottuja ominaisuuksia. Yhdenmukaistuminen on myös haitallista<br />
sillä samalla moni piilevä, haitallinen sairaus ja elimistön puolustusjärjestelmän heikkous tulee<br />
vähitellen esiin ja vakiintuu rotuun. Sairauksien ja heikkoustekijöiden hallinta koiranjalostuksessa<br />
on vielä tänä päivänä vaikeaa, joten sekä kasvattajien, että rotua harrastavien kannattaa erittäin<br />
tarkkaan punnita homotsygotiaan (jossa sukutauluun haetaan sama yksilö koiran isän ja emän<br />
kautta) pyrkivän parituksen hyödyt ja haitat. Yhdistelmän sukusiitosaste laskee merkittävästi, jos<br />
jalostukseen käytettävät yksilöt (huolimatta omista korkeista sukusiitosprosenteistaan) eivät ole<br />
läheistä sukua keskenään!<br />
19
Sukusiitoskertoimen yksilötason merkityksen lisäksi homotsygotiaa pitää tarkastella myös <strong>koko</strong><br />
rodun kannalta. Lukuisat pentuekohtaiset korkeat sukusiitoskertoimet kertovat <strong>koko</strong> rodun sisäisen<br />
perinnöllisen muuntelun häviämisestä. Kun geenienlokukset (geenipaikat) yhdenmukaistuvat<br />
sukusiitosasteen kasvaessa, paikan ns. rinnakkaisalleelit katoavat. Jos rodussa alueellista<br />
muuntelua on vain vähän, haitallisten ominaisuuksien hävittäminen vaikeutuu ja saattaa vaatia<br />
kadotettujen geenipaikkojen alleelien etsinnän esimerkiksi vieraasta rodusta.<br />
Koko rodun vuosittaisille sukupolville lasketun sukusiitoskertoimen voimakas kasvu saattaa olla<br />
hälytys tulevista hankaluuksista, erikoisesti jos sukusiitosprosentin kasvu liittyy muihin ongelmia<br />
tuottaviin tekijöihin, kuten pieni populaatio<strong>koko</strong>, rajoittunut geenivaihto (tuontien vähäisyys),<br />
geneettiset pullonkaulaefektit (äkillinen, hallitsematon eläinmäärän lasku).<br />
Homotsygotian lisäntyminen ei saa aikaan uusia sairauksia, vikoja tai heikkouksia. Se vain tuo esiin<br />
jo olemassa olevat ongelmat ja vakiinnuttaa niitä rotuun.<br />
Sukusiitoskerroin/-aste ilmaistaan prosentti- tai desimaalilukuna (esimerkiksi 10% tai 0,10). Jos<br />
vanhemmat ovat täyssisaria pentujen sukusiitosaste 25%, jos vanhemmat ovat sisarpuolia eli niillä<br />
on sama isä tai äiti, pennun sukusiitosaste on 12,5%. Serkusparituksesta syntyvien jälkeläisten<br />
sukusiitosaste on 6,25% . Jalostuksessa pentueen sukusiitosprosentti laskettuna viidellä<br />
sukupolvella ei saisi nousta yli kuuden prosentin.<br />
Sukukatokerroin (skk) on toinen käsite, jolla kuvataan yhdistelmässä olevan perimän vaihtelun<br />
määrää hieman eri tavalla kuin sukusiitosprosentti käsitteellä. Se lasketaan todellisten ja<br />
mahdollisten esivanhempien suhteena. Sukusiitosprosentti pienenee voimakkaasti jos molemmat<br />
vanhemmat eivät ole sukua toisilleen, vaikka olisivat itse voimakkaastikin sukusiitettyjä.<br />
Sukukatokertoimen laskemisella tällainen homotsygotian lisääntyminen voidaan ottaa huomioon.<br />
4.1.3.2. Laskenta<br />
Yksilön sukusiitosasteen laskemiseksi tarvitaan viidestä kymmeneen polven sukutaulutietoja (=uusi<br />
sukusiitos). Monet ohjelmat, joita on tarjolla koiranjalostukseen, osaavat laskea luvun<br />
automaattisesti. Käsivarainen laskenta edellyttää tutustumista perusasteen genetiikan kirjoihin ja<br />
pientä vaivannäköä. Kymmenen tai useamman sukupolven sukutaulu (=historiallinen sukusiitos)<br />
kertoo enemmän todellisesta sukusiitosasteesta, sillä yksilön sukulaisten omat sukusiitoskertoimet<br />
vaikuttavat jälkeläisen kertoimeen. Rodunjalostuksessa sukusiitoskertoimia laskettaessa käytetään<br />
noin viiden polven sukutaulutietoja (uusi sukusiitos), esimerkiksi jos halutaan vertailla<br />
sukusiitoskertoimen muutoksia vuositasolla. Uusi sukusiitos on vahingollisempaa kuin historiallinen<br />
sukusiitos, eikä niitä pidä verrata keskenään. Populaation historiallinen sukusiitosaste nousee<br />
väistämättä <strong>koko</strong> ajan.<br />
Asiantuntijoiden suositusten mukaan populaation (esim. Suomessa vuosittain rekisteröityjen<br />
dobermannien) sukusiitosaste ei saisi nousta vuositasolla yli 0,25-0,5% tai yhden sukupolven<br />
(=neljän/viiden vuoden) aikana yli 1-2,5%.<br />
Keskimääräinen sukusiitosasteen nousu populaatiossa =deltaF , voidaan laskea:<br />
1. käyttämällä hyväksi ns. tehollista eli effektiivistä populaatio<strong>koko</strong>a: 4 xNu x Nn / (Nu+Nn), jossa<br />
Nu ja Nn tarkoittavat jalostuskäytössä olleiden urosten ja narttujen määrää/v)<br />
2. kaavasta: deltaF = 1/8Nurokset + 1/8Nnartut<br />
20
Sukukatokerroin lasketaan laskemalla sukutaulusta halutulla sukupolvella eri yksilöiden määrä.<br />
Tätä lukua verrataan samassa sukupolvessa mahdollisiin eri yksilöiden määriin. Esimerkiksi<br />
sukutaulussa voi neljällä sukupolvella olla maksimissaan 30 eri koiraa. Jos sukutaulussa löytyy vain<br />
27 koiraa sukukatokerroin saadaan jakamalla sukutaulusta todellisuudessa löytyvien eri koirien<br />
määrä teoreettisella eri koirien lukumäärällä (27/30=0,9 eli sukukatoprosentti on 90%).<br />
Lähde: Sundgren, Analys över avel med Dobermann åren 1993- 2003<br />
21
Vertailtaessa taulukoita on huomioitava, että Sundgren määrittää sukusiitosprosentin 5:llä<br />
sukupolvella. Kun laskentaan tulee lisää esivanhempia, sukusiitosprosentti kasvaa.<br />
Viidellä polvella laskettuna populaation keskimääräinen sukusiitoskerroin on Suomessa ja Ruotsissa<br />
selvästi matalampi kuin rodun kotimaassa Saksassa.<br />
22
Akselin otsikko<br />
10,00%<br />
9,00%<br />
8,00%<br />
7,00%<br />
6,00%<br />
5,00%<br />
4,00%<br />
3,00%<br />
2,00%<br />
1,00%<br />
0,00%<br />
Keskimääräinen SK eri Euroopan maissa<br />
1999 - 2010<br />
Bos<br />
nia<br />
Her<br />
zeg<br />
ovi<br />
na<br />
Ital<br />
ia<br />
Un<br />
kar<br />
i<br />
Kro<br />
ati<br />
a<br />
Ser<br />
bia<br />
Ve<br />
näj<br />
ä<br />
Pu<br />
ola<br />
Rodun keskimääräinen sukusiitoskerroin vaihtelee eri Euroopan maissa 3-10% välillä 5 polvella<br />
laskettuna. Pohjoismaissa sukusiitosasteet ovat Euroopan alhaisimmat ja Suomella kaikkein<br />
alhaisin.<br />
Graafista näkyy hyvin yksi Dobermannjalostuksen uhkatekijöistä eli itäisen Euroopan korkeat<br />
sukusiitosasteet.<br />
Hol<br />
lan<br />
ti<br />
SK Keskiarvo 9,92 6,25 6,07 6,00 5,95 5,62 5,50 5,44 5,22 5,18 4,69 4,55 4,53 4,28 4,18 4,11 3,70 3,17 5,08<br />
Aineistona yllä olevassa graafissa käytettiin tiedossa olevia ja tallennettuja rekisteröintitietoja alla<br />
olevan taulukon mukaisesti ajalta 1999-2010. Yhteensä yli 30.000 koiran tiedot noista kyseisistä<br />
maista.<br />
Määrä SK Keskiarvo<br />
Bosnia<br />
Herzegovina 71 9,92 %<br />
Italia 5688 6,25 %<br />
Unkari 912 6,07 %<br />
Kroatia 313 6,00 %<br />
Serbia 1316 5,95 %<br />
Venäjä 2507 5,62 %<br />
Puola 1130 5,50 %<br />
Hollanti 356 5,44 %<br />
Latvia 471 5,22 %<br />
Eesti 325 5,18 %<br />
Saksa 8689 4,69 %<br />
Liettua 77 4,55 %<br />
Lat<br />
via<br />
Ees<br />
ti<br />
Sak<br />
sa<br />
Liet<br />
tua<br />
Ra<br />
nsk<br />
a<br />
Ukr<br />
ain<br />
a<br />
Tse<br />
kki<br />
No<br />
rja<br />
Ru<br />
otsi<br />
Su<br />
om<br />
i<br />
Kes<br />
kia<br />
rvo<br />
23
Ranska 1524 4,53 %<br />
Ukraina 657 4,28 %<br />
Tsekki 509 4,18 %<br />
Norja 715 4,11 %<br />
Ruotsi 3177 3,70 %<br />
Suomi 2174 3,17 %<br />
Keskiarvo 32523 5,08 %<br />
Eri Euroopan maiden johtavien kasvattajien pentueiden keskimääräinen sukusiitosaste vuosina<br />
1999-2010.<br />
Kasvattaja Maa Pentuja SK%<br />
13,14<br />
Briska's Ruotsi 76 %<br />
11,59<br />
Diamanti Nero Italia 204 %<br />
10,72<br />
Eschenbruch Saksa 149 %<br />
Campovalano Italia 484 8,83 %<br />
Nemsis Saksa 92 7,54 %<br />
Betelges Serbia 231 7,47 %<br />
Rio Bianco Italia 99 7,41 %<br />
Fiorsilva Italia 260 6,89 %<br />
Citone Italia 89 6,86 %<br />
Eria Pro Venäjä 140 6,47 %<br />
Pride Of Russia Venäjä 87 6,37 %<br />
Altobello Serbia 262 6,13 %<br />
Residenzschloss Saksa 162 6,09 %<br />
Padoku Puola 248 5,94 %<br />
Irinland Venäjä 171 5,90 %<br />
Ardens Italia 293 5,84 %<br />
Tahi Reme Unkari 180 5,59 %<br />
Nobili Nati Italia 344 5,52 %<br />
Alpha Nordic Norja 84 5,42 %<br />
Zoosfey Venäjä 229 5,35 %<br />
Grande Vinko Ukraina 272 5,21 %<br />
Sant Kreal Venäjä 357 5,19 %<br />
Santa Julf Venäjä 135 5,02 %<br />
Smart Wood Hills Venäjä 318 4,95 %<br />
Come As You Are serbia 204 4,79 %<br />
Klingbach Saksa 322 3,87 %<br />
A'dreams Suomi 113 3,66 %<br />
Paradiz Ronado Italia 143 3,21 %<br />
Jean Dark Ruotsi 175 2,92 %<br />
Kriegerhof Suomi 141 2,66 %<br />
Edertal Saksa 132 2,64 %<br />
24
Akselin otsikko<br />
14,00%<br />
12,00%<br />
10,00%<br />
8,00%<br />
6,00%<br />
4,00%<br />
2,00%<br />
Yhteensä 6196 6,05 %<br />
Euroopan suurkasvattajien keskimääräinen<br />
sukusiitosaste<br />
1999-2010<br />
0,00%<br />
Bri Di Es Ca Ne Be Ri FioCit<br />
Eri PriAlt<br />
Re Pa Iri Ar Ta No Al Zo Gr Sa Sa S Co Kli A' Pa Je Kri Ed<br />
sk a ch m mstel<br />
o rsilon<br />
a de ob sid do nl de hi biliph<br />
os an nt nt m m ng dr ra an eg ert<br />
a's m en po is ge Bi va e Pr Of ell en ku an ns Re Na a fe de Kr a art e ba ea dizDa<br />
er al<br />
an br val s an o Ru o zsc d m ti No y Vi ealJul<br />
W As ch msRo<br />
rk ho<br />
ti uc an co ssi hl e rdi nk f oo Yo na f<br />
Ne h o<br />
a os<br />
c o d u do<br />
ro<br />
s<br />
Hil Ar<br />
ls e<br />
SK% 13 11 10 8, 7, 7, 7, 6, 6, 6, 6, 6, 6, 5, 5, 5, 5, 5, 5, 5, 5, 5, 5, 4, 4, 3, 3, 3, 2, 2, 2,<br />
4.1.4. HERITABILITEETTI ELI PERIYTYVYYSASTE<br />
Suurin osa näkyvistä jalostuksellisesti merkittävistä ominaisuuksista eivät periydy yksinkertaisten<br />
Mendelin lakien mukaisesti, vaan monien geenien vaikutuksesta ns. kvantitatiivisesti eli<br />
määrällisesti. Kvantitatiivisesti periytyvien ominaisuuksien ilmiasuun eli fenotyyppiin vaikuttaa<br />
useampi geeni mutta myös ympäristö muokkaa ilmiasua. Ominaisuuden periytyvyydellä,<br />
heritabiliteettiarvolla pyritään arvioimaan matemaattisesti ominaisuuden geneettisten<br />
komponenttien osuutta erilaisissa ympäristöissä. Periytyvyysaste, heritabilitettiarvo desimaali- tai<br />
prosenttilukuna kuvaa, kuinka suuri osa ominaisuuden eroista eläinten välillä johtuu perinnöllisistä<br />
tekijöistä. Samalla nähdään kuinka suuri osa ilmiasusta voi johtua ulkoisista tekijöistä.<br />
Heritabiliteettiarvo ei ole staattinen, vaan rotu- ja populaatio- ja testikohtainen. Arvoon vaikuttaa<br />
voimakkaasti kussakin populaatiossa käytetyt ominaisuuden arvostelumenetelmät. Ominaisuuden<br />
heritabiliteettarvoa voidaan täten pitää jonkinlaisena mittarina ominaisuuden arvostelumenetelmän<br />
luotettavuudesta.<br />
Alhainen periytymisaste ei siis tarkoita, ettei ominaisuus voisi periytyä vahvastikin. Suuri osa esim.<br />
käyttäytymisominaisuuksista on periytyviä, mutta niillä on matala periytyvyysaste.<br />
Heritabiliteettiarvojen vertailu jalostuskäytössä: alle 0,2 (20%) alhainen, 0,2-0,3 (20-30%)<br />
kohtalainen, yli 0,4-0,5 (40-50%) korkea<br />
Hedelmällisyyden, sairauksien vastustuskyvyn, elinvoiman periytyvyysarvot ovat yleensä n. 0,1.<br />
Luonteeseen ja käyttäytymiseen liittyvät arvot ovat usein 0,1-0,3 alueella. Kasvunopeus ja eräät<br />
luonteenpiirteet kuten metsästystaipumukset, vartioimistaipumus ovat 0,3-0,6 alueella<br />
25
Heritabiliteettiarvoa käytetään havainnollistamaan ominaisuuden jalostuksellisen edistämisen<br />
mahdollisuudet. Jalostuksellinen eteneminen on heikkoa, jos jalostusvalinta tai karsinta matalan<br />
heritabiliteettarvon ominaisuuksien kohdalla perustuu vain yksilön omiin tuloksiin. Tällaisia<br />
ominaisuuksia, on tehokkaampaa jalostaa jälkeläisarvostelujen ja/tai lähisukulaisten testitulosten<br />
huomioinnin avulla laskemalla yksilölle ominaisuuden indeksi. (Mäki 2007). Suomessa käytössä on<br />
BLUP indeksi, jota käytetään yksilöiden lonkkanivelen kasvuhäiriön jalostusarvon määritykseen.<br />
Teoriassa rodun indeksien keskiarvo on 100. Se tarkoittaa, että rotuun nähden genotyypiltään<br />
keskiarvoinen koira saa tuloksen 100. Alle sadan koira on huonompi ja yli sadan koira parempi kuin<br />
aineistossa olevat rodun yksilöt keskimäärin. Mitä suurempi indeksi on, sitä parempi koira on<br />
genotyypiltään. Koiran indeksiin vaikuttaneiden lähisukulaisten määrä vaikuttaa indeksin<br />
varmuuteen. Mitä enemmän tutkittuja lähisukulaisia on, sitä varmempi on indeksi. (Mäki)<br />
4.1.4.1. Karsinta ja valinta<br />
A. Koiran jalostusarvo<br />
Eräs tärkeimpiä asioita jalostuksessa on yrittää selvittää eläimen todellinen jalostusarvo<br />
ominaisuuden suhteen. Elävässä elämässä emme koskaan tiedä, mikä on eläimen jalostusarvo,<br />
vaan joudumme käyttämään arvioita. Nämä arviot, joita kutsutaan myös valintakriteereiksi,<br />
ovat mitattavia arvoja, testien ja tutkimusten tuloksia jostain eläimen itsensä ja/tai yhden tai<br />
useamman sukulaisen suorituksesta tai ominaisuudesta (=fenotyyppi- l. ilmiasuarvoja).<br />
Asettaessamme eläimiä arvojärjestykseen jonkun ominaisuuden / ominaisuuksien suhteen<br />
käytetään arvioitua jalostusarvoa. Mitä varmempi arvio on sitä varmempi on yksilöiden<br />
arvostelujärjestys.<br />
Testit ja tutkimukset ovat välttämättömiä koiran geneettiseen arviointiin. Useimmiten geneettinen<br />
testaus on fenotyypin testausta. Tätä kirjoitettaessa löytyy vain muutamia testejä, jotka testaavat<br />
suoraan genotyyppiä (esim. dobermannilla v.Willebrandin sairaus). Voi myös tapahtua, että<br />
ulkonaisesti samantapaisen sairauden taustalla on useampi geenivirhe (esim. dobermannin<br />
kardiomyopatia).<br />
Koiran jalostusarvoa määritettäessä huomioitavia tekijöitä:<br />
- yksilöiden osallistumismäärät arvoa analysoiviin testeihin<br />
-testausten ja tutkimusten luotettavuus (heritabiliteettiarvo )<br />
-testattavien ominaisuuksien merkitys rodulle<br />
-kaikkien testattavien ja karsinnassa huomioitavien ominaisuuksien keskinäinen suhde<br />
(tärkeysjärjestys)<br />
B. Valinta<br />
Valinta on jalostuksen etenemisen perusta. Valinta on kuitenkin mahdollista vain, jos:<br />
- populaation eläinten välillä on eroja ominaisuudessa (valintaero),<br />
-valintaerojen perustana on todella eläinten geneettinen erilaisuus<br />
26
-ominaisuudet pystytään erottamaan yksilöiden fenotyypissä<br />
-ominaisuudella olisi mahdollisimman hyvä arvosteluvarmuus ja siten korkea heritabiliteetti.<br />
Mitä suurempia ovat valintaerot sitä parempi on jalostuksellinen etenemisnopeus. Jos emme pysty<br />
vaikuttamaan heritabiliteetiarvoon voimme yrittää vaikuttaa valintaeroihin.<br />
1. Valinta tulisi suorittaa luotettavasti. Useimmat eläimen ominaisuuksista ovat ympäristötekijöiden<br />
vaikutuksille alttiita. Tuloksia, jotka ovat voimakkaasti ympäristön säätelemiä, ei ole jalostuksellisen<br />
valinnan kannalta mahdollisia suoraan hyödyntää (esimerkiksi palveluskoirakoe tulokset) ja arviot<br />
eläimen jalostusarvosta tulosten perusteella ovat sattumanvaraisia. Ympäristötekijöiden osuuden<br />
kasvaessa sattuman osuus jalostustuloksessa kasvaa. Ääritapauksessa, mikäli testataan vain<br />
ympäristötekijöiden aiheuttamaa ominaisuutta, jalostus etenee täysin sattumanvaraisesti. Mikäli<br />
jotain testiä tai tutkimusta halutaan käyttää karsimiskriteerinä, on ehdottomasti oltava selvillä<br />
testin luotettavuudesta ja ympäristötekijöiden vaikutuksesta siihen. Lisäksi on huomioitava<br />
ominaisuuden haitallisuus rodulle ja kulloinenkin tarve karsia ominaisuuden perusteella, vaikka<br />
testin luotettavuus olisi hyvä. Saattaa olla välttämätöntä esim. vaikeiden sairauksien kasvuriskien<br />
pienentämiseksi laskea vähemmän merkityksellisten tai geneettisesti epäluotettavampien testien<br />
jalostusvaatimuksia.<br />
2. Valittaessa pyritään yleensä käyttämään vain hyviä tai parhaita yksilöitä jatkamaan sukua.<br />
Valintakriteerejä tiukentamalla lasketaan kuitenkin helposti käyttöön jäävien jalostuseläinten<br />
määrää. Jalostuseläimet tulevat liian läheisesti sukulaisiksi ja populaation sukusiitoskerroin kasvaa.<br />
Lisäksi on vaarana, että tiukempi valinta perustuu virheellisiin, vain näennäisiin huipputuloksiin,<br />
jolla ei todellisuudessa ole geneettistä merkitystä. Ellei ensimäistä kohtaa huomioida<br />
samanaikaisesti, jalostustulos voi olla rodun kannalta katastrofi.<br />
3. Jalostuksen etenemiseen vaikuttaa myös valintakriteereinä käytettävien ominaisuuksien määrä.<br />
Keskittymällä jalostamaan vain muutamia ominaisuuksia jalostus etenee jo muutamassa<br />
sukupolvessa. Etenemistä vauhdittaa ominaisuuden korkea heritabiliteetti. Aivan päinvastainen on<br />
tulos jos valintakriteereitä on paljon ja ominaisuuksilla on matala heritabiliteetti. Jalostuksellinen<br />
eteneminen voi pahimmassa tapauksessa olla sattumanvaraista.<br />
4. Jalostuksessa voidaan yrittää suosia lyhyempiä sukupolven välejä ja ottaa yksilöt<br />
jalostuskäyttöön aiemmin. Tällä tavalla saadaan hyödyllistä tietoa koirien todellisesta geneettisestä<br />
arvosta jälkeläistarkastusten avulla. Kohta edellyttää kuitenkin, että jälkeläistarkastuksia<br />
suoritetaan monella eri saralla, terveystulosten ja luonnetta analysoivien testien avulla. Luonnetta<br />
analysoivat testit olisivat hyödyllisempiä, mikäli niitä voitaisiin suorittaa yksilöille varhaisemmalla<br />
iällä. Tuloksiin kohdistuvat ympäristövaikutukset olisivat pienemmät. Varhaisemmat tulokset<br />
mahdollistaisivat myös esim. uroksen jalostuskäytön tilapäisen keskeyttämisen ja jatkamisen<br />
myöhemmin vielä hedelmällisessä iässä.<br />
C. Populaatio<br />
Jalostusohjelmista vastaavien on huomioitava samanaikaisesti sekä karsinnan suorittaminen, että<br />
riittävän laajan populaatiokoon ylläpitäminen. Laaja populaatio<strong>koko</strong> mahdollistaa rodun sisäisen<br />
geneettisen vaihtelevuuden monimuotoisuuden.<br />
Populaatiossa tulee ylläpitää laajaa geneettistä pohjaa muistamalla samanaikaisesti sekä<br />
jalostuksessa käytettävien koirien valinnassa huomioitavat seikat (kohdat A ja B), että yksittäisen<br />
jalostuskoiran tai sen poikien käyttö ei olisi liian voimakasta (matadorijalostus). Karsinta ei siis saisi<br />
olla liian voimakasta ja sen pitäisi mahdollistaa riittävän monen perusvaatimukset täyttävän<br />
27
uroksen ja nartun yhtäläisen jalostuskäytön. Ns. tehollinen (efektiivinen) populaatio<strong>koko</strong>, joka on<br />
vähintään 50 kappaletta, tulisi säilyttää. <strong>Tehollinen</strong> populaatio<strong>koko</strong> kasvaa. jos eri yksilöitä ja<br />
molempia sukupuolia käytetään tasaisesti jalostukseen.<br />
4.1.5. REKISTERÖINNIT<br />
<strong>Suomen</strong> rekisteröinneissä, kuten tehollisessa populaatiokoossa näkyy kaksi merkittävää ulkoista<br />
vaikuttajaa. Rajojen aukeaminen vuonna 1989 ja häntien typistyskielto vuonna 1996.<br />
28
Tuontikoirien jakauma maittain.<br />
29
Eurooppalaisten typistysmääräysten seurauksena dobermannjalostus on siirtynyt yhä selvemmin<br />
Itä-Eurooppaan, mikä näkyy hyvin myös tuontikoirien lähdemaista viime vuosikymmeninä.<br />
31
Vuositilasto - rekisteröinnit<br />
2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999<br />
Pennut (kotimaiset) 189 154 227 252 224 185 205 126 213 75 166 137<br />
Tuonnit 30 40 48 54 25 46 29 43 34 49 89 40<br />
Rekisteröinnit yht. 219 194 275 306 249 231 234 169 247 124 255 177<br />
Pentueet 26 25 34 40 35 26 33 21 31 17 25 19<br />
Pentue<strong>koko</strong> 7,3 6,2 6,7 6,3 6,4 7,1 6,2 6 6,9 4,4 6,6 7,2<br />
Kasvattajat<br />
Jalostukseen käytetyt eri urokset<br />
20 21 31 29 30 21 26 18 27 14 21 17<br />
kaikki 20 23 28 30 32 23 28 18 25 14 20 13<br />
kotimaiset 6 8 12 11 6 9 7 3 5 3 6 7<br />
tuonnit 8 4 11 9 14 6 12 10 15 7 8 2<br />
ulkomaiset 6 11 5 10 12 8 9 5 5 4 6 4<br />
keskimääräinen jalostuskäytön ikä<br />
Jalostukseen käytetyt eri nartut<br />
4 v 5 kk 2 v 11 kk 4 v 1 kk 3 v 9 kk 5 v 2 kk 4 v 5 kk 4 v 8 kk 4 v 6 kk 3 v 10 kk 3 v 5 kk 3 v 8 kk 5 v<br />
kaikki 26 25 34 40 35 26 33 21 31 17 25 19<br />
kotimaiset 18 13 16 19 20 8 18 11 20 15 23 18<br />
tuonnit 8 12 18 21 15 18 15 10 11 2 2 1<br />
ulkomaiset 3 v 5 kk 4 v 2 kk 4 v 2 kk 4 v 3 v 10 kk 3 v 7 kk 4 v 2 kk 4 v 3 kk 3 v 11 kk 4 v 5 kk 4 v 1 kk 3 v 10 kk<br />
Isoisät 37 41 50 56 53 44 48 32 44 26 36 24<br />
Isoäidit 41 45 51 61 63 48 55 37 51 29 43 30<br />
Sukusiitosprosentti (8gen) 7,31 % 7,90 % 9,12 % 8,86 % 9,02 % 8,89 % 9,37 % 8,66 % 9,62 % 9,49 % 8,15 % 8,09 %<br />
Vuositilasto - jalostuspohja<br />
2010 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000 1999<br />
Per vuosi<br />
pentueet 26 25 34 40 35 26 33 21 31 17 25 19<br />
jalostukseen käytetyt eri urokset 20 23 28 30 32 23 28 18 25 14 20 13<br />
jalostukseen käytetyt eri nartut 26 25 34 40 35 26 33 21 31 17 25 19<br />
isät/emät 0,77 0,92 0,82 0,75 0,91 0,88 0,85 0,86 0,81 0,82 0,80 0,68<br />
tehollinen populaatio 32 (62%) 32 (64%) 42 (62%) 48 (60%) 45 (64%) 33 (63%) 42 (64%) 27 (64%) 38 (61%) 21 (62%) 31 (62%) 22 (58%)<br />
uroksista käytetty jalostukseen 1 % 4 % 6 % 4 % 10 % 9 % 7 % 12 % 8 % 11 % 12 % 12 %<br />
nartuista käytetty jalostukseen<br />
Per sukupolvi (4 vuotta)<br />
3 % 1 % 10 % 13 % 19 % 18 % 18 % 30 % 18 % 21 % 17 % 13 %<br />
pentueet 125 134 135 134 115 111 102 94 92 89 97 133<br />
jalostukseen käytetyt eri urokset 88 95 87 88 75 69 58 57 57 59 65 76<br />
jalostukseen käytetyt eri nartut 105 105 102 109 92 92 80 74 74 77 84 114<br />
isät/emät 0,84 0,90 0,85 0,81 0,82 0,75 0,72 0,77 0,77 0,77 0,77 0,67<br />
tehollinen populaatio 132 (53%) 135 (50%) 129 (48%) 135 (50%) 114 (50%) 110 (50%) 95 (47%) 90 (48%) 90 (49%) 93 (52%) 102 (53%) 130 (49%)<br />
uroksista käytetty jalostukseen 3 % 6 % 7 % 7 % 9 % 9 % 9 % 11 % 10 % 10 % 8 % 5 %<br />
nartuista käytetty jalostukseen 8 % 11 % 14 % 17 % 20 % 20 % 21 % 20 % 17 % 16 % 14 % 12 %<br />
Jalostukseen käytetään n. 8% uroksista ja 16% nartuista. Keskimääräinen jalostukseen käyttöikä<br />
ei ole 12 vuoden aikana muuttunut ja on noin 4 vuotta.<br />
33
41 urosta tuotti puolet ajanjakson pennuista. 15 eniten käytetystä uroksesta 11 tulee Itä-<br />
Euroopasta. 30 rajan ovat ylittäneet seuraavat koirat: Smart Wood Hills Elisir (98), Attila Electra<br />
King (55), Irinland Marcelle Mondial (33), Cliff vom Beuchower Hof (32), Sergius-Aleksandrija<br />
Ocean for True North (30). Ensimmäinen ja toinen uros ylittävät myös 50 pennun rajan.<br />
Aiemmin käytetyistä uroksista Bronce Doberwache (47), Ri Palladium Gladiator (43), Gian von der<br />
Mooreiche (42), A’dreams Bodygard (38), Hainide Rolls-Royce (37), Baron Ebo Alpha Nordic (36)<br />
Uroksella ei myöskään saisi olla <strong>koko</strong> elinikänään jälkeläisiä enemmän kuin 25% keskimääräisestä<br />
vuosittaisesta rekisteröinneistä. Dobermanneja on rekisteröity viimeisten 12 vuoden aikana<br />
keskimäärin 223 pentua. 25% rajan (55 pentua) on ylittänyt vain kaksi urosta. Uroksen maksimi<br />
pentumäärä ei saisi missään tapauksessa ylittää noin 60 pentua. Tämän rajan on ylittänyt vain yksi<br />
uros.<br />
Tarkasteltaessa yllämainittujen urosten poikien käyttöä, voidaan todeta, ettei eniten käytettyjen<br />
urosten vaikutus näytä kohoavan poikiensa kautta.<br />
34<br />
JALOSTUKSEEN KÄYTETYT UROKSET 1999-2010 TOP 20<br />
Tilastointiaikana Toisessa polvessa Yhteensä<br />
# Uros Pentueita Pentuja %-osuus kumulat.%Pentueita Pentuja Pentueita Pentuja<br />
1 SMART WOOD HILLS ELISIR 13 98 4,55 % 5 % 15 92 13 98<br />
2 BRONCO VON DER DOBERWACHE 7 47 2,18 % 7 % 6 30 7 47<br />
3 ATTILA ELECTRA KING 5 46 2,14 % 9 % 6 55<br />
4 RI PALLADIUM GLADIATOR 6 43 2,00 % 11 % 5 35 6 43<br />
5 GIAN VON DER MOOREICHE 6 42 1,95 % 13 % 4 17 6 42<br />
6 A'DREAMS BODYGUARD 6 38 1,76 % 15 % 4 33 6 38<br />
7 HAINIDE ROLLS-ROYCE 5 37 1,72 % 16 % 2 8 5 37<br />
8 SANT KREAL JAGO 5 36 1,67 % 18 % 0 0 5 36<br />
9 BARON EBO AV ALPHA NORDIC 4 33 1,53 % 20 % 12 27 5 36<br />
10 IRINLAND MARCELLE MONDIAL 5 33 1,53 % 21 % 1 5 5 33<br />
11 CLIFF VOM BEUCHOWER HOF 4 32 1,49 % 23 % 2 16 4 32<br />
12 SERGIUS-ALEKSANDRIJA OCEAN FOR TRUE NORTH 4 30 1,39 % 24 % 4 30<br />
13 LIVONIJAS BARON HEART OF HAMLET 4 28 1,30 % 25 % 8 40 4 28<br />
14 TAMERLAN IZ SLAVNOI STAI 4 28 1,30 % 27 % 16 84 4 28<br />
15 YACHEERO'S DERO DESCARO 3 26 1,21 % 28 % 9 54 3 26<br />
16 JOTUNHEIM'S HUGIN 3 26 1,21 % 29 % 6 35 3 26<br />
17 ZILAN IZ ZOOSFERY 3 25 1,16 % 30 % 4 39 3 25<br />
18 SIVALDO BETELGES 5 24 1,11 % 31 % 5 36 5 24<br />
19 WALLDOBES ROYAN RIEGER 5 23 1,07 % 32 % 3 19 5 23<br />
20 PUMA VOM ESCHENBRUCH 3 22 1,02 % 33 % 3 22
Tilastointiaikana<br />
JALOSTUKSEEN KÄYTETYT NARTUT 1999-2010 TOP 20<br />
Toisessa polvessa Yhteensä<br />
# Narttu Pentueita Pentuja %-osuus Pentueita Pentuja PentueitaPentuja<br />
1 TAHI-REME NUTELLA 4 32 1,49 % 8 50 4 32<br />
2 BERNADETTE VOM MAINDREIECK 4 31 1,44 % 0 0 5 40<br />
3 PERLE NOIRE VOM HECKENDORF 4 28 1,30 % 3 22 4 28<br />
4 BREA VOM HAUS MANN 3 28 1,30 % 4 13 3 28<br />
5 FJORDNECK HANNA HELENTA 2 26 1,21 % 0 0 2 26<br />
6 MAMRES OFRENDA 3 25 1,16 % 4 33 3 25<br />
7 KUOHUN DREAM 3 23 1,07 % 3 16 3 23<br />
8 HAINIDE BELLY-BERYL 3 21 0,98 % 6 23 3 21<br />
9 TAHI-REME KIWIE 2 21 0,98 % 2 22 2 21<br />
10 BARON WOLF WATCH ME NOW 2 20 0,93 % 0 0 2 20<br />
11 TAHI-REME YOGOBELLA 3 20 0,93 % 2 10 3 20<br />
12 CHAINBREAKER'S ADMIRABLE-AMBER 3 20 0,93 % 4 35 3 20<br />
13 REBEKKA IZ ZOOSFERY 2 19 0,88 % 0 0 2 19<br />
14 LADY'S TRICK PLATINIUM BLOND 2 19 0,88 % 0 0 2 19<br />
15 BISANUEL'S ANGELICA 2 18 0,84 % 0 0 2 18<br />
16 A'DREAMS ROANKA 2 17 0,79 % 2 10 2 17<br />
17 DÄSY'S BELOVED RITA 3 17 0,79 % 2 13 3 17<br />
18 TAHI-REME HAPY 3 17 0,79 % 4 24 3 17<br />
19 HAINIDE VERA-VALENTINE 2 17 0,79 % 2 10 2 17<br />
20 TAHI-REME CHILI 3 17 0,79 % 1 9 3 17<br />
Myös narttujen käyttö voi hipoa maksimikäyttörajoja. Bernadette v Maindreieck ja Tahi-Reme<br />
Nutella ovat saaneet yli 30 jälkeläistä.<br />
Keskimääräiset sukusiitosasteet Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa 5 polvella laskettuna.<br />
Keskimääräinen pentue<strong>koko</strong> eri sukusiitosasteen omaavissa yhdistelmissä.<br />
Ryhmä I (sukusiitosaste alle 6,25%)<br />
Ryhmä II (sukusiitosaste 6,25 – 12,50)<br />
Ryhmä III (sukusiitosaste 12,50 – 25,00)<br />
Ryhmä IV (sukusiitosaste yli 25,00)<br />
Sukusiitosasteet laskettu 5 polvella.<br />
Suomi Määrä SK% Pentueet Pentue<strong>koko</strong><br />
I 1948 2,61 % 292 6,67<br />
II 200 7,83 % 38 5,26<br />
III 12 15,49 % 4 3,00<br />
Ruotsi Määrä SK% Pentueet Pentue<strong>koko</strong><br />
I 2724 2,67 % 399 6,83<br />
II 418 8,43 % 59 7,08<br />
III 67 16,11 % 11 6,09<br />
IV 1 29,96 % 1 1,00<br />
Saksa Määrä SK% Pentueet Pentue<strong>koko</strong><br />
I 6224 2,82 % 969 6,42<br />
II 1709 8,46 % 283 6,04<br />
III 349 15,76 % 56 6,23<br />
IV 42 26,07 % 7 6,00<br />
35
Sukusiitosasteen kasvu ei isoissa otoksissa (Saksa) näytä pienentävän pentue<strong>koko</strong>a. Pienemmillä<br />
otoksilla (Suomi) voisi tehdä toisenlaisenkin johtopäätöksen.<br />
4.1.5 Yhteenveto populaation rakenteesta ja jalostuspohjasta<br />
SDY:llä on ollut vuosia tavoiteohjelmassa seuraavat suosittelut:<br />
Pyrkimyksenä tulisi olla, että estetään sekä populaatiokoon että efektiivisen populaatiokoon<br />
pieneneminen ja ylläpidetään näin laaja geenipooli. Jalostukseen käytettävien urosten määrä tulisi<br />
olla mahdollisimman suuri, mutta myös jalostukseen käytettävien narttujen määrän tulisi olla suuri.<br />
Populaation monimuotoisuuden ylläpitämiseksi mahdollisimman monen eri pentueen pentuja tulisi<br />
käyttää jalostukseen ja jalostuskäytön painottumista muutamiin pentueisiin, kasvattajiin tai<br />
kasvatuslinjoihin tulisi välttää.<br />
Suvultaan tuntemattomampien tai vähemmän käytettyjen koirien jalostuskäyttöä tulisi selkeästi<br />
suosia. Yksilöt, joilla on mahdollisimman pieni sukulaisuus muihin populaation jäseniin, ovat<br />
arvokkaita jalostuskäytössä, mikäli eivät selvästi periytä voimakkaasti haitalliseksi katsottuja<br />
ominaisuuksia. Kansainvälisellä yhteistyöllä astutustoiminnassa ja tuontien välityksellä on<br />
mahdollisuus tuottaa toisenlaista geenimateriaalia (migraatio) ja tällaista toimintaa tulisi tukea<br />
mahdollisuuksien mukaan. Karsinnan vaikutukset tulee suhteuttaa saavutettavaan hyötyyn.<br />
Sekä suomalaisen, että ulkomaisen dobermannipopulaatioiden tärkein populaatiorakennetta<br />
muovannut ja kaventanut tekijä on liittynyt kunkin maan typistyslainsäädäntöön ja siinä<br />
tapahtuneisiin muutoksiin. Laajan käytännön osaamisen ja rodun tuntemuksen omaavat,<br />
”kokeneemmat” kasvattajat lopettivat dobermannin kasvatuksen ja rodun rekisteröinnit laskivat<br />
36
voimakkaasti. Lisäongelmia on tuonut <strong>Suomen</strong> lainsäädäntö, jossa on kielletty maahantuotujen<br />
typistettyjen koirien tarkastaminen ja <strong>koko</strong>ontuminen. On ollut ja on edelleen täysin mahdotonta<br />
hallita rodun populaatiota, mikäli oletettavasti isokin osa materiaalista on poistettu kaikesta<br />
harrastuksesta (esimerkiksi jalostustarkastukset ja luonnetta arvioivat testit). Dobermannin<br />
populaatiossa muutamallakin erisukuisella tuontiuroksella olisi saattanut olla laajentava vaikutus<br />
populaatio<strong>koko</strong>on.<br />
”Vanha Suomalainen dobermanni” katosi lähes <strong>koko</strong>naan, kun maahan tullut raivotauti poisti<br />
karanteenimääräykset. <strong>Suomen</strong> dobermannikanta vaihtui tuontien ja astutusten myötä Keski<br />
Eurooppalaiseksi. Skandinaavinen kanssakäyminen loppui lähes tyystin. Samanlainen tapahtuma<br />
näkyi Virossa ja Itä-saksalaisessa materiaalissa. Myös Itä-Eurooppalainen dobermanni muuttui<br />
Länsi- Eurooppalaiseksi. Aluksi Hollannilla, Belgialla ja Saksalla oli suuri vaikutus kantojen<br />
populaatioiden muuttumiseen. Vähitellen myös Italian vaikutus kasvoi. Typistysmääräysten<br />
muutokset Saksassa, Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa muuttivat jalostuksen painopisteen Itä<br />
Eurooppalaisiin, mutta alkuperältään voimakkaasti länsimaisiin koiriin. Erikoisesti Venäläiset ja<br />
entisen Jugoslavian alueen koirat vaikuttivat <strong>koko</strong> 2000 luvun alun Eurooppalaisen dobermannin<br />
jalostuksessa. Muutoksiin vaikutti varmasti myös jatkuvasti pienenevä alue, jossa typistetyt ja<br />
typistämättömät koirat pystyvät esiintymään suurissa ja arvokkaimmissa näyttelyissä. Kaikissa<br />
typistyskieltomaissa kannat ovat hiljalleen elpyneet ja rekisteröinnit nousseet pahimmasta<br />
aallonpohjasta tavoittamatta kuitenkaan alkuperäisiä lukuja.<br />
Dobermanneilla näyttely- ja käyttökoirajalostus ei ole ollut yhtä selvää kuin monilla muilla<br />
palveluskoiraroduilla. Jokaisessa maassa löytyy muutamia kasvattajia, jotka painottavat vain<br />
koetuloksiin. Suurin osa pyrkii ns. sekajalostukseen painottaen hieman enemmän luonnetta kuin<br />
ulkomuotoa tai päinvastoin. Skandinavian ulkopuolella sukusiitoksen riskejä ei tunnisteta ja<br />
esimerkiksi Venäjällä prosentit ovat ajoittain erittäin korkeita. Tiukissa käyttölinjauksissa on pelko,<br />
että samanlainen prosenttinousu on ajoittain mahdollista.<br />
Laskentakaavojen käyttö käytänössä nykypäivän dobermannin jalostuksessa<br />
Karsinta<br />
Ihannetilanteessa jalostuksesta ei suljeta pois enempää kuin 50 % pentueista tai enempää kuin se<br />
rodun osuus, joka saadaan jakamalla luku 2 rodun keskimääräisellä pentuekoolla. Jos rodun<br />
pentue<strong>koko</strong> on vaikkapa 5, jalostukseen tulisi käyttää 40 % rodun koirista. (Mäki)<br />
Tässä SKL:n suosittelemassa kaavassa lienee virhe. Jos suljetaan pois 2/5, niin jalostukseen pitäisi<br />
käyttää 60% koirista.<br />
Dobermannin pentue<strong>koko</strong> viimeiseltä 12 vuodelta on 6,44, joten jalostuksesta saisi<br />
suosituksen mukaan sulkea pois (2/6,44 = 0,31) noin 31% rodun koirista. Lienee<br />
tarkoitettu, että tuo määrä pitäisi käyttää jalostukseen.<br />
Ns. tehollinen (efektiivinen) populaatio<strong>koko</strong>, on oltava vuosittain vähintään 50 kappaletta.<br />
Asiantuntijoiden suositusten mukaan populaation (esim. Suomessa vuosittain rekisteröityjen<br />
dobermannien) sukusiitosaste ei saisi nousta vuositasolla yli 0,25-0,5% tai yhden sukupolven<br />
(=neljän/viiden vuoden) aikana yli 1-2,5%.<br />
Yksittäisen koiran elinikäinen jälkeläismäärä on suurilukuisissa (yli 100 rekisteröintiä/v) 2-3<br />
% suhteessa rodun neljän vuoden rekisteröinneistä. Jos rodussa rekisteröidään neljän vuoden<br />
aikana keskimäärin 1000 koiraa, ei yksittäinen koira saisi olla vanhempana useammalle kuin 20-30<br />
koiralle. Yhdessäkään rodussa ei yhdellä yksilöllä saisi olla enempää kuin 100 jälkeläistä. Toisen<br />
37
polven jälkeläisiä koiralla saisi olla suurilukuisissa 4-6 % suhteessa neljän vuoden rekisteröinteihin.<br />
(Mäki).<br />
Dobermannilla, joka lasketaan suurilukuisiin koirarotuihin ei saisi elinikänään olla 2-3% enempää<br />
neljän vuoden aikana rekisteröidyistä koiramääristä. Dobermanneja rekisteröidään neljässä<br />
vuodessa noin 800-900 kpl. Laskujen mukaan yhdelläkään uroksella ei saisi olla enempää kuin n.<br />
25-30 pentua elinaikanaan.<br />
38
Change language