8 |RalliUusi Rovaniemi perjantaina 27.1.2012Kilpailijat saavat tehdä hommat rauhassaja ehkä aikaa jää myös nautiskeluun.● ARKTISTA ON. Kilpailunjohtaja PirkkoTelkkälän mielestä -20 astetta ja metrisetnietokset ovat täydellinen tarjoilualusta47. kerran järjestettävälle Tunturirallille.Täällä hymyilevät kaikki!Tunturirallin kilpailunjohtaja Pirkko Telkkälä riemuitsee täydellisistä olosuhteistaAnne TorvinenArctic Lapland Rally● Kun Virroilta kotoisin oleva TuomoLuodes tuli Tunturiralliin Rovaniemelleensi kertaa viime tammikuussa,hän ei voinut lakata hämmästelemästäkahta asiaa. Ensinnäkinkaikki, viimeistä järjestysmiestäja lipunmyyjää myöten, hymyilivät.Ja toiseksi, kukaan ei ottanut yhtäänjuoksuaskelta kiireestä huolimatta.Arctic Lapland Rallyn eli Tunturirallinkilpailunjohtaja Pirkko Telkkälämuistaa Luodeksen ihmettelyt,ja hymyilee.”Tuomo sanoi, ettei etelän ralleissaole koskaan tällaista. Se on osa sitäLapin taikaa, joka meidän rallissaon”, Telkkälä sanoo ja naurahtaa samalla,että jos mies olisi kurkistanutnurkan taakse, olisi juoksuaskeliakinnäkynyt.Luodes toimii nyt toista kertaa Tunturirallintuomariston puheenjohtajanaja ihmeteltävää riittänee myöställä kertaa. Paitsi että kaikki 700-800talkoolaista jaksavat hymyillä, eikäkellään näytä olevan hoppu, on rallikelitäydellisyyttä hipova.”Lunta ja pakkasta on juuri sopivasti.Reittien varsilla lumivallit ovatkorkeat, joten niihin kelpaa nojata.Kun siihen lisätään 15-20 asteen pakkanenauringonpaisteineen on maisemahuikea”, Telkkälä piirtää.”Onhan lumivallien koossa toki sehuono puoli, että jos rysäyttää autollavallista yli, niin sinne jää”, Telkkälähuomauttaa.Lumen määrä asettaa omat haasteensamyös katsojille, sillä metrisissähangissa voi olla melkoinen työkulkea.”Lumikengät voisivat olla aikakova sana, kun lähtee erikoiskokeille.Joillakin pätkillä on tosin poljettumoottorikelkoilla kävelyuria yleisölle.”A Lumikengätvoisivat ollaaika kova sana, kunlähtee erikoiskokeille.Kaikki erikoiskokeet Mäntyvaaraalukuunottamatta ajetaan kertaalleen.Mäntyvaarassa huristellaan kolmenyleisöerikoiskokeen verran, kahdestiperjantaina ja kerran lauantaina.”Viime vuonna perjantai-illan erikoiskokeellaoli pari tuhatta katsojaa,joten tunnelma on siellä varmasti jälleenloistava.”Mäntyvaaran lisäksi hyviä yleisöerikoiskokeitaovat uudelleen mukaanotettu EK 4 Sarriojärvellä, EK 6Jyrhämäjärvellä (Permantokoski) jasota-alueella sijaitseva EK 9 Heinunkierto,jossa oli viime vuonna kolmisensataakatsojaa. Ainakin näillä erikoiskokeillaon myös kahvin ja makkaranmyyntipiste.”Paikalle kannattaa mennä ajoissa,sillä korkeiden lumivallien ja ylipäätäänlumimäärien takia liikkuminenei ole kovin ripeää. Järjestäjän autojaajaa reitillä jo 1-2 tuntia ennen ensimmäistäkisa-autoa, joten tarkkanapitää olla.”Telkkälä sanoo, että kaikkiaan ralliinodotetaan viime vuoden tapaannoin 4 000 lipun ostanutta katsojaa.Tunturiralliin osallistuu 126 kilpailijaparia.Näistä kymmenen on paikallisia,osa rallin järjestävän seuran eli RovaniemenUrheiluautoilijoiden jaosa Yläkemijoen Urheiluautoilijoidenedustajia. Ulkomaalaisia kisaajiaon viitisentoista, Venäjältä Itävaltaanja Ukrainasta Italiaan. Oma lukunsaovat SM-sarjan kärkinimet.SM-sarjan pisteet jaetaan tällä kertaakahdelta päivältä yhteensä, puolitoistakertaisina.Aikaisemmin molemmiltapäiviltä on jaettu omat pisteet.”Kilpailijat ovat ottaneet uudensysteemin hyvin vastaan, mukinoitaei ole kuulunut.”Telkkälä kertoo, että Tunturiralliintulevat kilpailijat ovat tänäkin vuonnaolleet tavallista rennompia ja vapautuneempia.Pohjoisen magiikkakoheidät lumoaa?”Yleensä nuotitusaikaa on vainyksi päivä, mutta meillä koko viikko.Kilpailijat saavat tehdä hommatrauhassa ja ehkä aikaa jää myös nautiskeluun.”Lumi ja pakkanen, hymy ja kiireettömyys.Siinä muutama syy, miksi kilpailijatvalitsivat Tunturirallin viimevuonna viidennen kerran vuodenparhaaksi SM-ralliksi.Arctic Lapland Rally pe-la 27.-28.1. Rovaniemellä.Lisätietoja: www.arcticrally.fisekä Hotelli Pohjanhovista.Kuka?Pirkko Telkkälä● Arctic Lapland Rallyn eli Tunturirallin kilpailunjohtaja nyt kolmatta kertaa.Aikaisemmin toiminut vuosia apulaiskilpailunjohtajana.● Rallin järjestäjäseuran Rovaniemen Urheiluautoilijoiden jäsen.● Työskentelee Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksessa aluevastaavana(ent. tiemestari).● Oma rallikokemus rajoittuu kahteen 90-luvun puolivälin F-cupin kisaan,joissa hän toimi Pentti Koskiniemen kartturina.● Näkee Tunturirallissa yleensä vain Lordinaukion lähdön ja maalintulon.● Pitää kaikkien aikojen parhaana rallikuskina Tommi Mäkistä.
Uusi Rovaniemi perjantaina 27.1.2012 | 9VapaallaKovat lihaskivut voivat olla merkki joko äärimmäisenkovasta treenistä tai treenaamattomuudesta.Janne Rinne viihtyiValsan diskoissa”Lapsuuteni ja nuoruuteniasuin Saarenkylässä.Yläasteikäisenä1990-luvullavirittelimmemopoja ja ajoimmepoliiseja karkuun.Syväsenvaaran nuorisotiloissatuli vietettyä aikaa päivittäin.Siellä tutustuin myös nykyiseenvaimooni Kristiinaan.Viikonloppuisin kuljimmekavereiden kanssa keskustassateinidisko Valsassa, jonnelähdettiin katsomaan tyttöjäja tanssimaan hitaita. Diskoonajeltiin pyörällä tai mopollakovallakin pakkasella pelkissäfarkuissa.Muistan, että oli tosi iso olo,kun pääsin Valsaan ensimmäisenkerran. Tosin hämärä paikkatuntui aluksi pienen pojanmielestä jopa vähän pelottavalta.Valsan yläkerrassa sijainneettilat oli jaettu kahteenosaan. Toisella puolella oli istumapaikkojaja limubaari, toisellapuolella oli tanssilattia,jossa kiersimme rinkiä. Nuorisodiskoapiti tuolloin JariPiippola.Valsa sijaitsi Valtakadun jaPekankadun risteyksessä nykyisenCafe Tivolin rakennuksessa,kuntosali Gym Everybodyntiloissa. Hauskaa sattumaa,että nykyään käyn entisenValsan tanssilattialla kuntoilemassa.Silloisessa Valistustalossaoli teinidiskon lisäksi paljontoimintaa, siellä pidettiinmuun muassa tansseja ja näytettiinelokuvia. Rakennuksessajärjestettiin nuorisodiskoja90-luvun loppupuolelle.Samoihin aikoihin, kun menotsiellä loppuivat, siirryimme kavereidenkanssa täysi-ikäisinäbaareihin.Sukuni on pitkän linjan kauppiassukua.Lapsuudessani1980-luvulla päivät kuluivatpitkälti vanhempieni omistamankaupan takahuoneessa jamyymälässä leikkien. Hyllyjenväleissä oli parhaat piilopaikatja sieltä oli hauska vakoillamyyjiä.Noin 10-vuotiaana aloitinNuoruuteni paikka .....................................................................................................● LEMPIPAIKKA. Valsan nuorisodiskon tanssilattia on miehitetty kuntosalilaitteilla. Kulku talon yläkerrassa pidettyihin diskoihin kävi nykyisen Cafe Tivolin ovista,Janne Rinne muistelee.A Nykyäänkäyn entisenValsan tanssilattiallakuntoilemassa.vanhempien kaupassa pullopojanhommat ja vähitellensiirryin täyttämään hyllyjä.Teini-ikäisenä olin kaupassakesät töissä.Nuoruudessani kapinoinvälillä vanhempiani vastaan,enkä missään nimessä halunnutjatkaa kauppiaan ammattia.Kauppias minusta lopultatuli, näköjään ammatti kulkeeverissä. Suvussamme onollut kauppiaita useammassasukupolvessa, Isäni ja setäniovat kauppiaita, ja veljeni pitääomaa K-kauppaa Katajarannalla.Vuonna 2000 aloitin ViirinkankaanK-Marketin kauppiaanaja neljä vuotta myöhemminJouni Viita-ahon lopettaessakauppiasuransa, siirryinvetämään Rinteenkulman K-Supermarket Keskipistettä yhdessävaimoni kanssa. Vuonna2008 nimi muuttui ja kauppasiirtyi kerrosta alemmaksi.Isä ja äiti pyörittivät kauppaajuuri samalla paikalla vuosina1982–86, jonka jälkeenKarjapohjolan talo purettiinuuden ja ison Citymarketin alta.Uuden marketin avajaisissaihailin silmät pyöreinä pitkääkahdentoista kassan riviä. Vakuutinäidille tuolloin, että minunkinkauppaani tulee yhtämonta kassaa. Nyt tavoitteessaon päästy jo puoleenväliin.”Anniina NissinenJuttusarjassa haastateltavamuistelee nuoruutensa tärkeääpaikkaa.Kuka?Janne Rinne● 35-vuotias K-SupermarketRinteenkulmankauppias● On asunut koko ikänsäRovaniemellä● Perheessä vaimo ja kolmepoikaa● Harrastaa kuntoilua jasalilla käyntiäTerveydeksi! ..............................................................................................................................................Mikä avuksi, kun jalat huutavat hoosiannaa?● Mikä avuksi, jos on treenannutjalat niin kipeiksi, että reidet huutavathoosiannaa, eikä pysty istumaanilman tukea?Yksi oleellisimmista asioista jalkojakuormittavan treenin jälkeen onhuolehtia kunnollisesta loppuverryttelystä:Esimerkiksi kuntosalilta ei tulisikoskaan poistua ilman palautumistaedesauttavaa loppuverryttelyäjollakin aerobisella laitteella. Tietystivoit vaihtoehtoisesti vaikkapa hölkätäkotiin.Venyttely kannattaa jättää tuonnemmaksi,mikäli treeni on ollut äärimmäisenkuormittava. Hoida seuraavaksiravitsemus kuntoon, jotta palautuminenvoi alkaa kunnolla. Vältäistumista jos suinkin voit, mutta mikälise on mahdotonta esimerkiksitöiden takia, nouse ainakin säännöllisestipenkiltä ja pidä itsesi pienessäliikkeessä. Yöunilla on myös äärimmäiseniso rooli palautumisessa,koska tapahtuvathan kehon palauttavattoimenpiteet aina levossa.A Hyväkuntoisellaja monipuolisestitreenaavallalihakset harvemminkipeytyvät.Mikäli jalkasi ovat vielä seuraavanaja sitäkin seuraavana päivänä kipeät,vältä samankaltaista kuormitusta jaloille:Keskity mieluummin palauttavaanharjoitteluun tai kuormita esimerkiksiylävartaloasi jalkojen sijaan.Kovat lihaskivut voivat olla merkkijoko äärimmäisen kovasta treenistätai treenaamattomuudesta: Hyväkuntoisellaja monipuolisesti treenaavallalihakset harvemmin kipeytyvät.Yksipuolinen, monotoninen ja liianharvoin tapahtuva treenaaminenvoi tuoda monenlaisia vaivoja esille jakipeät lihakset ovat usein yksi merkkisiitä. Tämän seurauksena seuraavallelenkille lähtö tai seuraava salitreenivoi viivästyä usealla päivällä. Treenaasiis säännöllisesti, monipuolisesti, ravitseitseäsi huolella ja lepää: Tällöinvarmasti nautit liikkumisesta huomattavastienemmän ja liikkumisen liekkilepattaa vielä huhtikuussakin.Tuomas HietalaTuomas Hietala on rovaniemeläinenkuntovalmentaja, joka valmentaa ja treenauttaayksilö- ja yritysasiakkaita. Tälläpalstalla hän vastaa lukijoiden kysymyksiin,jotka liittyvät liikuntaan ja ravintoon.Lähetä kysymyksesi osoitteeseenur.toimitus@uusirovaniemi.fi.