13.07.2015 Views

Kaavaselostus - Ramboll

Kaavaselostus - Ramboll

Kaavaselostus - Ramboll

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

-korkeuksissa esiintyy lisäksi huomattavaa vaihtelua, jolloin ne voivat myös altistuatörmäyksille tuulivoimaloiden kanssa. Tuulivoimaloiden lepakoille aiheuttamienvaikutusten minimoimiseksi niiden sijoittamisessa tulisikin ensisijaisesti pyrkiävälttämään lepakoiden tunnettuja muuttoreittejä tai niiden suosimia saalistusjaruokailualueita, joilla lepakkoaktiivisuuden tiedetään luontaisesti olevan suuri.4.2.17 Vaikutukset kasvillisuuteenTuulivoimayksiköiden perustusten rakentaminen tuhoaa kohdealueen nykyisenpohjakasvillisuuden. Vaikutuksen suuruus riippuu keskeisesti perustamistavasta.Kasuuniperustus vaatii noin 3000 m ja monopile- perustus noin 500 m suuruisenpohjan alan muokkaamisen.Yleensä merenpohjaan kohdistuvat rakentamistyöt aiheuttavat pohjasedimentinvapautumista veteen. Samentuminen puolestaan heikentää vesikasvien yhteyttämistä.Meriveden samentumisella voi olla vesikasvien kannalta suurikin merkitys,mikäli kiintoainetta vapautuu veteen niin paljon, että se estää valon läpäisynsyvempiin vesikerroksiin. Hankealueella pohjat ovat kuitenkin kovia ja vesi luontaisestikirkasta. Siten vesirakennustöistä pohjakasvillisuudelle mahdollisesti aiheutuvahaitta jää paikalliseksi ja kokonaisuutena vähäiseksi. Mikäli samentumaavedessä kuitenkin ilmenee, se on lyhytaikaista ja haitta poistuu nopeasti rakennustöidenpäätyttyä. Ajallinen kesto voi vaihdella muutamasta päivästä viikkoon,sää- ja virtausoloista sekä pohjamateriaalista riippuen.Sähkönsiirtoon tarvittavat merikaapelit joko lasketaan merenpohjaan tai niillekaivetaan kaapelioja, jotta kaapelit ovat merenkäynnin ja ahtojäiden ulottumattomissa.Kaapeliojat ovat 1–1,5 m leveitä. Häiriintyvän vyöhykkeen leveys pohjaakaivettaessa voidaan arvioida olevan noin 10 m.Niiltä osin, kun kaapeli joudutaan upottamaan, kaivutyöt hävittävät pohjan kasvillisuudenja pohjaeliöstön kaapeliojien alueella. Kaapeleiden päälle takaisin laitettavamaa-aines kuitenkin luo kasvualustan alueelle leviäville pohjakasveille.4.2.18 Vaikutukset vesistöön ja veden laatuun4.2.18.1 Rakentamisen aikaiset vaikutuksetTuulivoimapuiston rakentaminen edellyttää ruoppausta perustusten rakentamisalueellaja mahdollisesti kaapeliojien kaivamista. Tuulivoimapuiston rakentamisenvesistövaikutuksia voidaan verrata tyypillisen ruoppaushankkeen tai merihiekannostonvaikutuksiin. Rakentamisen vaikutukset vedenlaatuun ovat lyhytaikaisiasameuden sekä kiintoainepitoisuuden nousuja.Lisäksi muita rakentamisesta aiheutuvia mahdollisia vaikutuksia voivat olla ravinteidenja haitta-aineiden vapautuminen pohja-aineksen sekoittuessa kaivutöidenyhteydessä. Perustustöiden aiheuttamat haitta-ainekuormitukset ja ravinnepitoisuuksiennousu ovat todennäköisesti kuitenkin hyvin vähäiset, sillä rakennusalueetsijoittuvat pohjille, joissa sedimentoitunutta ainesta on hyvin vähän.Tuulivoimalayksikön perustamistavoilla kasuuniperustuksella tai monopile- elijunttapaaluperustuksella on hieman erilaisia vaikutuksia vesistöön.Kuva 4-2. Kasuuniperustus.48

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!