13.07.2015 Views

Kaavaselostus - Ramboll

Kaavaselostus - Ramboll

Kaavaselostus - Ramboll

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Ihmisen toiminnasta linnuille aiheutuvan törmäysvaaran kannalta tuulivoimaloidenmerkitys voidaan nähdä yleisesti varsin vähäisenä, mikä johtuu osaltaan tuulivoimaloidenpienestä määrästä suhteessa muihin ihmisen pystyttämiin rakennuksiinja rakenteisiin. Tämä siitäkin huolimatta, että tuulivoiman rakentaminenon viime vuosina merkittävästi lisääntynyt uusiutuvan energian käytön edistämistoimienja fossiilisten polttoainevarojen hupenemisen myötä. Maa-alueilla ihmisenrakenteista merkittävimmän uhan linnuille aiheuttavat erityisesti niiden törmäyksettieliikenteen sekä erilaisten rakennusten kanssa, joiden on yhteensä arvioituaiheuttavan kaikkiaan liki 5 miljoonan linnun kuoleman vuosittain (Taulukko4.1). Vastaavasti merialueilla lintukuolemia aiheuttavat erityisesti yöaikaanvalaistut majakat, joiden luota on vilkkaan muuttoyön jälkeen löydetty pahimmillaanuseita kymmeniä, jopa satoja, kuolleita lintuyksilöitä, joiden on arvioitujoko törmänneen majakkarakennukseen tai lentäneen itsensä väsyksiin majakanvalon ympärillä ja nääntyneen kuoliaaksi. Majakoiden osalta törmäysriskiä kasvattaaerityisesti niissä käytetty valo, joka houkuttelee yömuutolla olevia lintujapuoleensa (nk. majakkaefekti). Tuulivoimaloissa käytetyt lentoestevalot ym. valaistuseivät yllä tehokkuudessaan majakoiden vastaaviin, minkä takia majakoidentapaisia lintujen massakuolemia ei niiden osalta ole havaittu. Tuulivoimaloidenlentoestevalojet tehon suuruuden päättää ilmailuhallinto.Taulukko 4-1. Lintujen arvioidut törmäyskuolleisuusmäärät ihmisten pystyttämienrakenteiden ja tieliikenteen kanssa (Koistinen 2004)TörmäyskohdeLintukuolemat/vuosiSähköverkko 200 000Puhelin- ja radiomastot 100 000Rakennukset yöllä 10 000Rakennukset päivällä (ml. ikkunat) 500 000Majakat ja valonheittimet 10 000Suomen nykyiset tuulivoimalat (n. 60 kpl) 100Tieliikenne 4 300 000Häiriö- ja estevaikutuksetTörmäyskuolleisuuden ohella linnustovaikutuksia voi tuulivoimarakentamisestaaiheutua myös lintujen yleisen häiriintymisen ja estevaikutusten kautta, jotkavoivat osaltaan muuttaa lintujen vakiintuneita käyttäytymismalleja suunnittelualueellaja sen lähiympäristössä. Häiriöllä (häiriintymisellä) tarkoitetaan tässäyhteydessä lintujen yleistä siirtymistä kauemmas rakennettavien tuulivoimaloidenläheisyydestä, mikä voi rajoittaa linnuille soveltuvien ruokailu- tai lisääntymisalueidenmäärää sekä vaikeuttaa niiden ravinnonsaantia ja pesäpaikkojenlöytämistä. Tuulivoimaloista linnuille aiheutuvia häiriötekijöitä voivat olla esimerkiksiihmistoiminnan lisääntyminen suunnittelualueella, tuulivoimaloiden synnyttämämelu sekä tuulivoimarakenteiden linnuille aiheuttamat visuaaliset vaikutukset,joista kahden viimeisen aiheuttamien vaikutusten voidaan ennakoida vakiintuvantuulipuiston rakentamisen jälkeisten vuosien aikana (Exo ym. 2003).Lintujen häiriöherkkyydessä on tutkimuksissa havaittu voimakasta lajikohtaistavaihtelua sen vaihdellessa karkeasti alle kymmenistä metreistä (mm. meriharakka,töyhtöhyyppä, valkoposkihanhi, sinisuohaukka, harmaalokki) 1–2 kilometriin(mm. kuikkalinnut, mustalintu). Suurimmaksi tuulivoimaloista aiheutuvan häiriintymisenja häiriöetäisyyksien on arvioitu lepäilevillä ja ruokailevilla linnuilla, jotkaeivät välttämättä ole tottuneet tuulivoimaloiden läsnäoloon alueella. Pesivänlinnuston osalta vaikutukset ovat vastaavasti pääasiassa olleet pienempiä, mitätukevat osaltaan mm. Kemin Ajoksella tehdyt havainnot, joissa harmaalokit pesivätjopa tuulivoimaloiden alapuolella niiden perustuksia varten rakennetuilla keinosaarilla.Yleisesti tuulivoimaloiden aiheuttamien häiriövaikutusten maksimietäisyydeksion kirjallisuudessa esitetty 500–600 metriä, jonka ulkopuolella merkittäviähäiriövaikutuksia ei pitäisi esiintyä kuin poikkeustapauksissa.44

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!