Ihmisoikeudet ja kansanvainot Dos. Eero Kuparinen, Turun ... - Edu.fi

Ihmisoikeudet ja kansanvainot1Dos. Eero Kuparinen, Turun yliopistoNiin tuhoisia ja tuomittavia kuin sodat ihmiskunnan historiassa ovatkin olleet, onsodan kauhuista osattu eräissä tapauksissa myös oppia. Tämä pätee erityisestikahteen 1900-luvun maailmanpaloon, ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan.Ensimmäinen maailmansota vahvisti pyrkimyksiä kieltää sodan käyttö valtioidenvälisissä suhteissa. Jo Kansainliiton peruskirja vuodelta 1919 rajoitti pitkälti valtioidenoikeutta aloittaa sota. Pariisissa vuonna 1928 solmittu ns. Kellog-Briandin sopimuspuolestaan tuomitsi sodat. Sopimus kielsi sodan kansainvälisen politiikan välineenä.Jatkossa sota on ollut hyväksyttävä vain itsepuolustustarkoituksessa tai Kansainliitonja nyttemmin YK:n puitteissa tapahtuvana kollektiivisena pakotuskeinona.Toisen maailmansodan kauhut vahvistivat puolestaan ihmisoikeuksia. Nürnberginkansainvälinen sotarikosoikeudenkäynti 1945-46 toi kansainväliseen rikosnormistoonuuden kategorian, rikokset inhimillisyyttä vastaan. Sotarikolliseksi katsottava henkilövoitiin nyt tuomita rikoksista ihmisyyttä vastaan, vaikkei hän olisi toiminnassaanrikkonut oman maansa voimassa olevia lakeja, ja vaikka hän olisi toiminutkuuliaisuusvelvollisuutensa puitteissa, esimerkiksi esimiehen velvoittavien käskyjenmukaisesti. Tämänkaltainen uusi lain tulkinta voidaan ymmärtää ihmisoikeuksienaiempaa voimakkaampana painottamisena. Ihmisoikeuksien nähtiin ylittävänrikoslain. Niihin voitiin vedota rikoslaista huolimatta.Ihmisarvon perusteella jokaiselle yksilölle kuuluviksi katsotut luovuttamattomatperusoikeudet saivat kirjoitettuina oikeussäädöksinä ilmaisunsa jo Yhdysvaltojenitsenäisyysjulistuksessa vuonna 1776, Ranskan suuren vallankumouksenihmisoikeuksien julistuksessa vuonna 1789 sekä Yhdysvaltojen perustuslakiin vuonna1791 liitetyssä Bill of Rights -oikeuksien luettelossa. Toisen maailmansodanjälkiselvittelyihin asti näiden luovuttamattomien perusoikeuksien turvaaminen olikuitenkin levännyt vain kunkin valtion sisäisten lainsäädäntötoimien varassa. Toisenmaailmansodan jälkeen näiden oikeuksien turvaamiseksi on pyritty luomaankansainvälisoikeudellisia takeita.Toisen maailmansodan jälkeinen kansainvälisen oikeuden kehitys ihmisoikeuksienturvaamiseksi perustuu suurelta osin Yhdysvaltojen presidentti Franklin D.

2Rooseveltin ja Englannin pääministeri Winston Churchillin elokuussa 1941 antamaanns. Atlannin julistukseen, julistukseen liittoutuneitten sodanpäämääristä. Tämänpohjalta myös Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan otettiin eräitä yleisluonteisiamääräyksiä ihmisoikeuksista. Tämän lisäksi Yhdistyneet kansakunnat hyväksyivuonna 1948 YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen.Ihmisoikeuksista sekä niihin liittyvistä kysymyksistä on 1940-luvun jälkeen annettuuseitakin julistuksia ja tehty myös kansainvälisiä sopimuksia. Näistä merkittävimpiinkuuluu eittämättä myös Haagissa äskettäin toimintansa aloittaneen Kansainvälisenrikostuomioistuimen perussääntö. Perussäännön allekirjoitti 139 valtiota.Kansainvälinen rikostuomioistuin (International Criminal Court, ICC) on ensimmäinenpysyväksi tarkoitettu kansainvälinen oikeusistuin, jolla on yleinen toimivalta kaikkeinvakavampien kansainvälisten rikosten suhteen. Näihin on luettavissa joukkotuhonta,ihmisyyteen kohdistuvat rikokset sekä vakavat sotarikokset.Tuomioistuimen pohjaa työnsä ns. Rooman perussääntöön ja sitä täydentäviintulkintaohjeohjeisiin. Niissä määritellään tarkoin niin joukkotuhonta, rikoksetihmisyyttä vastaan kuin sotarikoksetkin. Termi ‘joukkotuhonta’ on Suomen kieleenvakiinnutettu käännös englanninkielisestä termistä Genocide.Rooman perussääntöä täydentävien tulkintaohjeiden 7. artiklassa määritellään mm.joukkotuhonnaksi katsottava surmaaminen. Joukkotuhonnassa on kysymys yhden taiuseamman tiettyyn kansalliseen, etniseen, rodulliseen tai uskonnolliseen ryhmäänkuuluvan henkilön surmaamisesta, kun rikoksentekijän tarkoituksena on kyseisenkansallisen, etnisen, rodullisen tai uskonnollisen ryhmän hävittäminen tässä senominaisuudessa joko kokonaan tai osittain. Joukkotuhonnan piiriin katsotaankuuluvan myös vaikean ruumiillisen tai henkisen vamman aiheuttaminen, sellaistenelinehtojen asettaminen, joiden tarkoituksena on ryhmän fyysinen hävittäminen,sellaisiin toimenpiteisiin ryhtyminen, joiden tarkoituksena on syntyvyydenehkäiseminen sekä lasten siirtäminen pakolla.Artiklassa rikoksista ihmisyyttä vastaan rikoksiksi määritellään väestönkarkottaminen tai pakolla siirtäminen. Määritelmänsä saa myös rikokseksi ihmisyyttävastaan katsottava vaino. Sen tuntomerkit täyttyvät, jos rikoksentekijä on estänyttörkeästi ja kansainvälisen oikeuden vastaisesti yhden tai useamman henkilönperusoikeuksien toteutumisen. Rikoksentekijä on kohdistanut vainon kyseisiin

3henkilöihin ryhmän tai yhteisön ominaisuuksien vuoksi tai sen ryhmään tai yhteisöönsellaisenaan. Edellytyksenä on myös, että vaino on kohdistettu kyseisiin henkilöihinpoliittisen mielipiteen, rodun, kansallisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin taiuskonnon tai sukupuolen perusteella.Kansanvainot ja rikokset ihmisyyttä vastaan on kriminalisoitu tänään jo tiheälläkansainvälisen lainsäädännön artiklojen, pykälien ja momenttien verkostolla. Toisenmaailmansodan jälkeen käydyt paikalliset sodat siviiliväestöön kohdistuneineveritekoineen - ennen kaikkea Kambodshan, Ruandan ja Jugoslavianmurhenäytelmät - ovat ymmärrettävästi edistäneet edellä mainitun lainsäädännöntoteutumista. Lienee kuitenkin kiistatonta, että ko. lainsäädännön syntyyn jakehitykseen on vaikuttanut ennen kaikkea Hitlerin Saksan juutalaisvainojenhuipentuminen 6 miljoonan juutalaisen kansanmurhaksi.Holokaustilla on oma keskeinen sijansa maailman kansanvainojen historiassa. Niidenpäättymisestä tulee ensi keväänä kuluneeksi 60 vuotta - kaksi sukupolvea.Muistovuoteen valmistautuessa on varmasti syytä tuoda esille myös kysymysholokaustin ainutlaatuisuudesta. Se liittyy niin holokaustin taustaan, arvostukseenkuin myös kysymykseen siitä, mikä asema holokaustilla on maailmanhistoriassa: onkoholokaustilla kilpailijoita, vai voidaanko sitä pitää omassa lajissaan ainutlaatuisenahistoriallinen tapahtumana. Tämän tietäminen on tärkeää, ei vain arvioitaessaholokaustin merkitystä maailmanhistoriassa, vaan myös juutalaisten omassahistoriassa.Kysymystä holokaustin ainutlaatuisuudesta voidaan tarkastella useammastakinnäkökulmasta. Aihetta on seikkaperäisesti tutkinut mm. Steven T. Katz laajassateoksessaan Holocaust in Historical Context (1994). Otan ensimmäisenä esilleholokaustin aiheuttamien kuolonuhrien suhteellisen osuuden juutalaistenväestöpohjasta. Jos otetaan lähtökohdaksi holokaustissa surmansa saaneidenjuutalaisten lukumääräksi yleisimmin esitetty 6 miljoonaa, niin voidaan laskea, ettäsaksalaiset surmasivat koko maailman juutalaisista noin 40%. Laskelmassa onlähdetty olettamuksesta, että maailman juutalaisten lukumäärä olisi ollut toisenmaailmansodan aikaan noin 15 miljoonaa. Aivan tarkkaa määrää ei tunneta.Yleisimmin lukumäärän on arvioitu liikkuneen 15-17 miljoonan rajoissa. Joskokonaismäärä on ollut 17 miljoonaa, niin vastaavasti holokaustin tuhojen osuuslaskee noin 35%:iin. Jos sen sijaan puhumme vain Euroopan juutalaisista, niin tällöinholokaustin vaikutus nousee noin 65%:iin.

4Juutalaisten kolmetuhatvuotinen historia tuntee joukon tapahtumia, jotka koettelivathyvinkin voimakkaasti juutalaisten väestöpohjaa. Voimme kysyä, löytyyköjuutalaisten historiasta jotain holokaustiin verrattavaa tai jopa sen ylittävää.Otan ensimmäiseksi vertauskohteeksi assyrialaisten suorittamat juutalaistenpakkosiirrot 700-luvun alkupuolella ennen ajanlaskumme alkua. Assyrialaisetsovelsivat tällöin valtansa alle alistamiinsa juutalaisiin heille yleistäväestönsiirtopolitiikkaa, jolla he rauhoittivat valtaamiaan alueita. Pelkkä maahan eikapinoi, jos väestö siirretään pois. Assyrialaiset kohdistivat juutalaisiin kolmepakkosiirtoaaltoa, joiden aikana huomattava osa väestöstä siirrettiin Assyriaan. Onarvioitu, että assyrialaiset olisivat pakkosiirtäneet näiden kolmen siirron aikana noin20-53% maailman kaikista juutalaisista pois kotiseuduiltaan. Edellä mainitut luvuteivät ole missään määrin varmoja, eivätkä myöskään ainoita esitettyjä. Tutkijat eivätole yksimielisiä, eivät pakkosiirrettyjen määrästä, eivätkä myös alueella pakkosiirtojenaikaan asuneiden juutalaisten kokonaismäärästä.Vaikka edellä mainitut pakkosiirrettyjen osuudet ovatkin korkeita ja pakkosiirroilla onollut huomattava merkitys oman aikansa juutalaisten yhdyskuntien elämään, niitä eivoi kuitenkaan verrata holokaustiin. Assyrialaisten toimilla on myös eräs varsinperustavanlaatuinen ero holokaustiin verrattuna: assyrialaiset eivät surmanneetjuutalaisia. Heidän pakkosiirtonsa oli menetys alueen juutalaisasutukselle,suonenisku, mutta pakkosiirretyt säilyttivät silti henkensä ja saivat jopa jatkaa omanuskontonsa harjoittamista.Juutalaisten historia tuntee antiikin ajalta myös toisen pakkosiirtovaiheen,babylonialaisten toimeenpanemat pakkosiirrot runsas vuosisata myöhemmin. Näidenvaikutusten laskeminen on vähintään yhtä vaikeaa kuin assyrialaisten pakkosiirtojenkohdalla. Laskentatavasta riippuen Babylonian pakkosiirtojen vaikutuksen on arvoituliikkuneen 9-40 %:n rajoissa.Kolmas juutalaisia raskaasti koetellut tapahtumasarja oli ns. juutalaissota, BellumIudacum vuosina 66-70. Juutalaiset nousivat kapinaan roomalaisia vastaanseurauksella, että kapina kukistettiin verisesti. On arvioitu, että alueen juutalaistenväestötappio olisi liikkunut eri laskentatavasta riippuen 20-50%:n rajoissa. Näidenlukujen yhteydessä on otettava kuitenkin huomioon, että ko. prosenttiosuus ei koske

5enää koko maailman juutalaisia vaan ainoastaan Israelin maan juutalaisia. Onarvioitu, että tuohon aikaan Israelin maan ulkopuolella asuneiden diasporajuutalaistenmäärä olisi ollut jopa kaksinkertainen Israelissa asuneiden juutalaisten määräännähden.Neljäs Israelin maan juutalaisasutusta voimakkaasti verottanut tapahtumasarja oli ns.Bar Kokhba -kapina 130-luvulla. Tämän roomalaisten kukistaman kapinanyhteydessä kuolleiden juutalaisten osuuden on arvioitu nousseen noin 30%:n alueenväestöstä. Eli Bar Kokhba -kapinan kukistaminen olisi merkinnyt noin 10%:nmenetystä koko maailman juutalaisten kokonaismäärässä.Tiedämme juutalaisten joutuneen useaan otteeseen valtaväestön väkivallankohteeksi myös näiden antiikin ajan välikohtausten jälkeen. Juutalaisiin kohdistettuaväkivaltaa esiintyi etenkin keskiajalla, mutta Itä-Euroopassa vielä uudemmalla ajallaja uusimmalla ajallakin. Niiden yhteydessä aiheutettujen väestömenetystensuhteellinen osuus ei nouse kuitenkaan edes lähellekään edellä mainittuja lukuja.Edellä esitetyn valossa näyttäisi siltä, että holokausti edustaisi juutalaistenhistoriassa jotain aivan uutta. Edellä mainittujen tapausten yhteydessä esitetyttilastolliset arviot menetysten suhteellisesta osuudesta ovat kuitenkin sitä luokkaa,että emme voi täysin kiistatta puhua holokaustin tilastollisesta yhteismitattomuudestaaiempien kauheuksien kanssa.On kuitenkin huomattava, että esimerkiksi assyrialaisten ja babylonialaistensuorittamiin pakkosiirtoihin verrattaessa korkeat tappioluvut on saatu vainrinnastamalla pakkosiirtojen aiheuttamat väestömenetykset ja väestön surmaaminen.Korostettakoon vielä, että edellä mainitussa vertailussa liikutaan pelkästääntilastollisella pohjalla, eli operoidaan vain luvuilla. Pelkkien lukujen valossa näyttäisikuitenkin siltä, että holokausti ei olisi ollut juutalaisten historiassa mitään täysinainutkertaista.Edellä holokaustin tilastollista merkitystä kartoitettiin vain juutalaisten historian osalta.Tarkastelen seuraavassa kysymystä, löytyisikö muiden kansojen historiastakilpailijoita holokaustille. Tässä yhteydessä ehkä yleisimmin esitetty esimerkki liittyyarmenialaisten kohtaloon ensimmäisen maailmansodan aikana. Armenialaistenkeskuudessa oli syntynyt 1800-luvun loppupuolella kansallisuusliike ajamaan heidän

oikeuksiaan. Tämä johti Turkin armenialaisten kansannousuyrityksiin ja jatkossamyös turkkilaisten koviin otteisiin maan armenialaisia kohtaan.6Kovat otteet huipentuivat vuosina 1915-17 Turkin armenialaisten kansanmurhaksi.Sen mittasuhteista kiistellään yhä. Turkkilaisen historiankirjoituksen esittämännäkemyksen mukaan kuolleita ei voinut olla enempää kuin 300 000. Tämäkin luku onkolme kertaa suurempi kuin Turkin hallituksen aikanaan ilmoittamat viralliset luvut.Läntinen historiantutkimus on lähtenyt kuitenkin paljon suuremmista luvuista.Joissakin yleisteoksissa näkee esitettävän niinkin suurta lukua kuin 1,5 miljoonaa.Tätä pidetään kuitenkin ylimitoitettuna. Todennäköisimpänä surmattujenmaksimimääränä on pidettävä lukua 800 000. Minimimäärä olisi noin 550 000. Kunluvut suhteutetaan Turkin armenialaisten kokonaismäärään, niin surmattujen osuusliikkuu laskentatavasta riippuen 32-53%:n rajoissa. Luvut ovat korkeita.Huomattakoon, että edellä mainitussa armenialaisten kokonaismäärässä ovatmukana ainoastaan Turkin armenialaiset, eivät maailman kaikki armenialaiset.Toista hieman eri tyyppistä väestötuhoa edustaa Amerikan alkuperäiskansojen 1500-luvulla kokema kohtalo. Tästähän eurooppalaiset siirtomaaimperiumin rakentajatvoidaan laittaa vastuuseen ainakin osittain. Amerikan intiaanien menetystenyhteydessä liikutaan jo aivan erilaisissa luvuissa kuin edellä.On arvioitu, että Väli-Amerikan ja Etelä-Amerikan alkuperäisväestön määrä olisi ollut1400-luvun lopussa niinkin korkea kuin 112 miljoonaa. Vuosisata myöhemminintiaaniväestöä oli jäljellä enää 4-5 miljoonaa. Eli näiden lukujen perusteella voimmetodeta Amerikan alkuperäisväestön määrän laskeneen vuosisadassa jopa yli 96%.Väestömäärän pieneneminen tuntuu todella hurjalta. Tulosta on pidettävä kuitenkinmelko luotettavana, sillä se perustuu lukuisiin aluekohtaisiin laskelmiin.Pelkkien tilastolukujen perusteella Amerikan intiaanin väestökatoa voi pitää historianpahimpana tunnettuna demografisena katastrofina. Kokonaismäärältään se ylittääholocaustin moninkertaisesti. Näitä kahta katastrofia verrattaessa on kuitenkin syytähuomata, että Amerikan intiaanien väestökadon aiheuttivat ennen kaikkeaeurooppalaisten mukanaan tuomat tartuntataudit. Tietoista surmaamista esiintyisittenkin vähemmän.Hieman samanlaisesta ilmiöstä on kysymys myös Australian aborginaaliväestönkohdalla. Myös se kärsi huomattavan väestömenetyksen jouduttuaan tekemisiin

7länsimaisen kulttuurin ja sen edustajien kanssa. On arvioitu, että Australianalkuperäisasukkaiden määrä olisi laskenut 1700-luvun lopulta 1920-luvulle tultaessanoin 60-80%. Syyt väestökatoon olivat moninaiset.Tasmanian aborginaaleille kävi vieläkin huonommin. Sen seurauksena, ettälänsimaiset maahanmuuttajat asettuivat Tasmaniaan 1800-luvulla, koko Tasmanianaborginaaliväestö kuoli sukupuuttoon. Menetysprosentti on siten täydet 100%.Edellä mainittujen katastrofien yhteydessä esitetyt prosenttiluvut osoittavat, ettäyleismaailmallisessa mittakaavassa holokausti ei ole tilastollisesti määriteltynäainutlaatuinen. Edellä on jo todettu holokaustin aiheuttaman väestömenetyksennousseen noin 65%:iin koko Euroopan juutalaisten määrästä. Eräiden alueiden osaltaluvut nousivat kuitenkin suuremmiksi. Hollannin juutalaisista holokaustissa menehtyi80%, Puolan juutalaisista 92% ja Liettuan juutalaisista noin 95-96%. Samalle tasolleja jopa ylikin päästään kuitenkin sekä Amerikan intiaaniväestön ja Tasmanianaborginaalien väestömenetyksiä laskettaessa. Edellä mainittujen esimerkkienperusteella voikin todeta, että puhtaasti lukujen varassa operoitaessa holokausti eiollut yleismaailmallisestikaan arvioiden ainutlaatuinen tapahtumasarja.Holokaustin ainutlaatuisuutta maailmanhistoriassa arvioitaessa meidän ei tulekuitenkaan pitäytyä vain lukuihin, vain väestötuhojen matemaattiseen puoleen. Onsyytä tutkia myös holokaustin ainutlaatuisuutta sen tarkoituksellisuuden kannalta,tarkastella holokaustia juutalaisten kansanmurhaan - joukkotuhontaan - tähdänneenätoimenpiteenä. Onko Hitlerin holokausti tässä mielessä ainutlaatuinen?Edellä mainittu joukkotuhonnan määritelmä perustuu Yhdistyneiden kansakuntienvarsin suppeaan kansanmurhan määritelmään vuodelta 1948. Sen mukaanjoukkotuhonnassa on kysymys tarkoituksesta hävittää kokonaan tai osittainkansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä.Kuten tiedämme, juutalaisten historia on ollut viimeisten kahdentuhannen vuodenajan varsin voimakkaasti väkivaltaisen antisemitismin leimaamaa. Juutalaisia onvainottu, heitä on poltettu, hukutettu, hirtetty, lynkattu, ammuttu tai surmattu monellamuulla tavalla. Hitlerin vuosiin asti nämä toimet ovat kohdistuneet juutalaisiinkuitenkin aina vain yksilöinä tai pieninä ryhminä. Ne ovat kohdistuneet kerrallaankorkeintaan jonkin asuinalueen, kaupungin tai kylän juutalaisiin. Ennen holokaustia ei

8esiintynyt koskaan tietoista pyrkimystä surmata laajemman maantieteellisen alueen,esimerkiksi koko maan juutalaisväestöä. Tässä mielessä Hitlerin holokausti olijuutalaisten historiassa jotain aivan uutta.Holokaustia voi pitää totaaliseen tuhoon pyrkivän kansanmurhaluonteensa johdostaainutlaatuisena tapahtumasarjana juutalaisten historiassa. On kuitenkin vielä syytäkysyä, kuinka ainutlaatuinen holokausti on ollut koko maailman historiassa? Onkovastaava löydettävissä muiden kansojen vaiheista?Kun puhutaan Hitlerin juutalaisvainoista, näiden rinnalle nostetaan yleisimmin Stalininterrori. Stalinin ajan Neuvostoliiton vainojen verisyydestähän on tuotu esiin hyvinkinkorkeita lukuja. Neuvostoliittolainen Nobel-kirjailija Alexandr Solzenitsyn on esittänytteossarjassaan Vankileirien saaristo Stalinin leireillä kuolleiden kokonaismääräksi 40miljoonaa henkeä. Sama luku päätyi 1990-luvulla myös venäläisiin koulukirjoihin.Viime aikoina julkisuudessa on esiintynyt myös pienempi luku, 32 miljoonaa. Venäjänpoliittisten vainojen uhrien maineenpalautuskomissio on arvioinut, että kommunistienmielivalta olisi vaatinut 32 miljoonaa uhria Neuvostoliiton perustamisen ja toisenmaailmansodan päättymisen välisenä aikana.Stalinin ajan vainojen verisyyttä ei voi kiistää. Hitleriä ja Stalinia verratessa onkuitenkin syytä muistaa, että Stalin oli hirmuhallitsijana Hitleriä huomattavasti laajaalaisempi.Stalinin terrori oli täyttä mielivaltaa ja vainojen uhreiksi pääsivät kaikki,jotka olivat Stalinin mielestä väärään aikaan väärässä paikassa. Stalinin vainojenuhreiksi kelpasivat niin ukrainalaiset, juutalaiset, aristokraatit, tataarit, kulakit, vanhatbolshevikit, Volgan saksalaiset, Itä-Karjalan suomalaiset, ingushit, tavallisettalonpojat, valtion virkailijat, puoluevirkailijat, puolueen jäsenet, akateemiset ja monet,monet muut.On huomattava myös, että vain pieni vähemmistö Stalinin uhreista surmattiintietoisesti teloittamalla, valtaosa menetti henkensä vankileireillä nälän, sairauksien japakkotyön uuvuttamina. On huomattava myös, että Stalin ei pyrkinyt missäänyhteydessä jonkin tietyn ryhmän totaaliseen, fyysiseen tuhoamiseen. Kuolema ontietysti aina samanarvoinen, kuolipa vankileirillä nälkään tai tuhoamisleirilläkaasukammioon. Mitä olen edellä todennut Stalinin vainoista, ei tarkoita sitä, että hänolisi pienempi syntinen kuin Hitler. Siitä ei ole kysymys. Kysymys on vainojenerilaisesta luonteesta. Voi sanoa, että kärsimystä ympärilleen levittävänä

hirmuhallitsijana Stalin on maailmanhistoriassa numero ykkönen. Hänelle kuuluuehdoton kärkisija. Stalinin rinnalla Hitler on tässä suhteessa vain lähes harrastelija.9Harkitun kansanmurhan toteuttajana Hitlerin hallinto nousee sen sijaan ylhäiseenyksinäisyyteen, ei vain lukumäärällisesti arvioituna, vaan myös laadullisesti. Ennenholokaustia historiasta ei löydy yhtään ainoaa esimerkkiä siitä, että jokin valtio olisiottanut tavoitteekseen tuhota tieten tahtoen fyysisesti jonkin tietyn ihmisryhmän, senkaikki miehet, naiset, lapset, nuoret, vanhat, terveet ja sairaat ja turvautunut tässäkaikkiin mahdollisiin valtiolla käytettävissä oleviin keinoihin. Tässä mielessäholokaustia on pidettävä ainutlaatuisena tapahtumana maailmanhistoriassa. VainKolmannen valtakunnan valtapiirissä asuneet juutalaiset ovat joutuneet tällaisenkaikenkattavan, ehdottoman, totaaliseen tuhoamiseen tähdänneen kansanvainonkohteeksi.Juutalaisiin kohdistetun kansanmurhan ainutlaatuisuus on tosin pyritty kiistämäänmyös Kolmannen valtakunnan kontekstissa. On kysytty esimerkiksi, erosikoromaniväestön kohtalo Hitlerin Saksassa olennaisesti juutalaisten kohtalosta. HitlerinSaksan vainoissa surmattujen romanien määrän on arvioitu liikkuneen noin 220 000ja 500 000 rajoissa. Eikö määrä oikeuttaisi puhumaan holokaustia vastaavastakansanmurhasta myös romanien tapauksessa?Kysymys romanien asemasta Hitlerin holokaustissa on ollut tutkimuksellinen kiistanaihe ja on sitä edelleenkin. On tutkijoita, jotka katsovat, että koska romanejakaasutettiin Auschwitzissa samalla tavoin kuin juutalaisia, niin holokaustin käsite olisilaajennettava koskemaan myös heitä. He edustavat näkemystä, että saksalaisetvainosivat myös romaneja rodullisista syistä. Näkemyksen vastustajat korostavatpuolestaan sitä, että vaikka romaneja surmattiinkin, niin romanien tapauksessasaksalaisilla ei tiedetä olleen juutalaisten surmaamista vastaavaa suunnitelmaakaikkien romanien surmaamiseksi.Romanien erilaista statusta korostettaessa on painotettu mm. sitä, että romanejatuhoamisleireille lähettäessään saksalaiset eivät olisi toimineet systemaattisesti. Onselitetty, että romanit koettiin taakaksi yhteiskunnalle, josta saksalaiset pyrkivättarvittaessa vapautumaan. Tämä ei kuitenkaan tapahtunut samalla intensiteetillä kuinjuutalaisten vainoaminen. Intensiteetin puutteesta kertoisi mm. se, että suuri osaSaksan valtapiirin romaneista pystyi välttämään kiinniottamisen ja tuhoamisleireille

10lähettämisen. Voisi sanoa, että tämän näkemyksen mukaan juutalaisten ja romanieneroa oli yksinkertaisuudessaan se, että juutalaisen olemassaolo koettiin vaaraksiarjalaiselle yhteiskunnalle, mutta romanien olemassaolo vain taakaksi.Edellä mainitun tutkijoiden keskuudessa periaatteessa edelleen jatkuvan kiistanyhteydessä on käytetty kovaakin kieltä. Holokaustia vain tiukasti juutalaistenkansanmurhaksi rajaavia juutalaisia tutkijoita on syytetty ekslusiivisuudesta, muidenulossulkemisesta, eli tässä tapauksessa muiden kansojen kärsimysten vähättelystä,siitä että korostaessaan holokaustin juutalaisuutta, nämä ovat painaneet samallamuut kansanvainot niin sanotusti toisen luokan kansanvainoiksi.Edellä mainitut syytteet kumpuavat ymmärrettävästi Hitlerin Saksan muihin kuinjuutalaisiin kohdistuneesta terrorista. Tähän terroriin verrattunahan juutalaistenmenetykset jäivät ihmishengissä laskettuna ehkä jopa toiselle sijalle,lukumääräisesti vain toiseksi eniten kärsineeksi etniseksi ryhmäksi. Saksalaistenhanon arvioitu aiheuttaneen Neuvostoliiton siviiliväestölle jopa 7 miljoonan hengenmenetykset. Myös surmattujen puolalaisten osuus - niiden puolalaisten, jotka eivätolleet juutalaisia - on huomattava. Näiden lukumäärän on arvioitu nousseen jopa 3miljoonaan henkeen. Ko. lukujen valossa on ymmärrettävää, että etenkin itäeurooppalaisettutkijat - venäläiset ja puolalaiset - haluaisivat puhua Hitlerinholokaustin yhteydessä halusta tuhota myös rodullisesti alempiarvoisimmiksi koetutslaavit. Tämä laajentaisi holokaustin sulkemaan sisäänsä juutalaisten ohella myösmuita ryhmiä.Tässä yhteydessä on syytä ottaa esille myös Saksan ns. Historikerstreit -‘historioitsijasota’ ja sen yhteydessä esille tuotu kielteinen kanta holokaustinainutlaatuisuuteen. ‘Historioitsijasodallahan’ ymmärretään Saksan liittotasavallassavuonna 1986 käynnistynyttä historiapoliittista keskustelua. Muutaman vuodenlehdistössä ja alan aikakauskirjoissa vellonut keskustelu lähti liikkeellelänsiberliiniläisen fasismintutkija professori Ernst Nolten sanomalehtiartikkelistakesäkuulta 1986. Nolte esitti artikkelissaan kysymyksen, josta tuli kokoHistorikerstreitin sytystyslanka ja keskeinen kiistanaihe: Oliko holokaustiainutlaatuinen rikos, jolle ei löydy vertaista maailmanhistoriassa?Nolte kysyi, eikö Stalinin Vankileirien saaristo, Stalinin terrorijärjestelmä ollut sittenkinalkuperäisempi innovaatio kuin Hitlerin Auschwitz. Bolshevikkien toteuttama

11luokkamurha edelsi joka tapauksessa kronologisesti, faktisesti ja loogisestikansallissosialistien suorittamaa rotumurhaa. Nolte kysyi, ryhtyikö Hitler"aasialaiseen tekoonsa" - jolla nimellä Nolte kutsui juutalaisten kansanmurhaa- koskahän ja muut kansallissosialistit pelkäsivät olevansa itse samanlaisen aasialaisen teonpotentiaalisia uhreja. Nolten mielestä holokausti oli itse asiassa itsepuolustuksellinenteko, ja koska Stalinin terrori oli alkuperäisempi, Hitlerin juutalaisvainot olivat vainsuhteellinen, "aasialainen teko". Juutalaisvainot olivat Nolten mielestä "aasialainenteko" myös siinä mielessä, ettei tällainen väkivalta kuulunut Nolten mukaannormaalisti saksalaiseen elämänmuotoon.Nolte perusteli Kolmannen valtakunnan radikaalia juutalaispolitiikka myös sillä, ettäjuutalaiset olisivat itse asiassa julistaneet Saksalle sodan, kun juutalaistenmaailmankongressin presidentti Chaim Weizmann oli ilmoittanut toisenmaailmansodan alussa järjestönsä tukevan Ison-Britannian sotaponnistuksia. Tälläperusteella Saksa kävi puolustussotaa juutalaisia vastaan. Tämä oli näkemys, joka olivoimakkaasti esillä jo sotavuosien Saksassa. Tutkijoiden piirissä Nolte ja hänennäkemyksensä ovat saaneet kannatusta vain varsin niukalti.Mitä edellä on todettu holokaustin ainutlaatuisesta tai pikemminkinennenkokemattomuudesta maailmanhistoriassa, niin sen perusteella voi sanoa, ettänäkemys on hyväksytty ainakin tietyissä rajoissa. Vastaväitteitäkin on esiintynyt,mutta nekään eivät ole täysin kiistattomia. Holokaustin ennenkokemattomuudestaantisemitismin historiassa ollaan kuitenkin yksimielisiä. Vaikka juutalaisten historiaonkin ollut varsin raa’an antisemitismin sävyttämää, niin vastaavaa ilmiötä sieltäkäänei löydä.Edellä mainittuun problematiikka liittyy myös kysymys, onko holokaustia mahdollisuusselittää antisemitismin aiemmalla historialla? Päällisin puolin tämä vaikuttaa varsinturhalta kysymykseltä. Eikö ole itsestään selvyys, että holokaustissa oli kysymysvanhan vuosisataisen antisemitismin äärimmilleen viedystä toteutuksesta HitlerinSaksassa. Kaikki tutkijat eivät näe asiaa kuitenkaan näin, ja tässä onkin holokaustintutkimukseen liittyvä tutkimuksellinen vedenjakaja erottamassa toisistaan holokaustinsyiden traditionaalista tulkintaa ja toisaalta ns. uusia tulkintoja. Traditionaalinentulkinta etsii holokaustin syitä Saksan historiasta, mm. vanhasta antisemiittisestätraditiosta. Uudet tulkinnat puolestaan nostavat holokaustin syyksi mm. yleisenmodernismin kriisin - ja tähän liittyen mm. rotutieteen nousun.

12Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka etäällä toisistaan nämä kaksi tulkintaa itse asiassaovat. Holokaustin toteutuksen takana ollut kansallissosialistinen ideologia sisälsisekä sitoutumisen traditioon että suuntautumisen tulevaisuuteen. Tuhoa tuottavajuutalainen basilli ja juutalaisten maailmanherruutta tavoitteleva juutalainensalaliittolainen voidaan sittenkin nähdä vain Hitlerin Saksan juutalaiskuvan kahtenaeri aspektina. On mielenkiintoista huomata, että Hitlerin Saksan juutalaispolitiikanvoimakkaan rasistisesta luonteesta huolimatta sotavuosien tiukentunutta suhdettajuutalaisiin ei myyty saksalaisille rasismilla vaan pikemminkin vanhallatraditionaalisella antisemitismillä juutalaisten salaliittoteorioineen jamaailmanvalloitussuunnitelmineen. Historioitsija Saul Friedländer on tuonut tähänliittyen uuden termin kuvaamaan Hitlerin holokaustiin päättynyttä antisemitismiä.Termi on raamatullishenkinen ‘lunastusantisemitismi’, Erlösungsantisemitismus,redemptive antisemitism. Surmaamalla juutalaiset Hitlerin Saksa vapautuisisaksalaiselle yhteiskunnalle uhaksi nähdyistä juutalaisista ja lunastaisi sitenkansalleen pelastuksen.Otan vielä lopuksi esille kiistan holokaustin yhteydessä käytetystä määritteestä‘ainutlaatuinen’. Myös määritettä ‘ainutlaatuinen’ on kritisoitu. On todettu, että itseasiassa termi viittaa myös tulevaisuuteen. Sen mukaan holokausti on ollut kerran,mutta ei voisi toistua. Tässä yhteydessä on kysytty, eikö termi ‘ennenkokematon’kuvaisi holokaustia paremmin. Se jättäisi tulevaisuuden auki.Näin varmaan onkin. Tässä on syytä lainata arvostetun israelilaisen holokaustintutkija Yehuda Bauerin näkemystä holokaustin luonteesta. Bauerin mukaanholokausti on ainutlaatuinen, mutta ei välttämättä ainutkertainen, eli Bauer pitääholokaustin uusiutumista mahdollisena. Bauer on todennut, että tapahtumattapahtuvat, koska ne ovat mahdollisia. Jos ne tapahtuvat kerran, niiden onmahdollista tapahtua myös toiste.Tässä mielessä holokausti ei ole ainutlaatuinen, vaan varoitus tulevaisuudelle.Valitettavaa vain on, että tätä varoitusta ei ole kuultu. Toisesta maailmansodanjälkeisistä tapahtumista eri puolilta maailmaa tiedämme, että kansanvainot olleetarkipäivää myös holokaustin jälkeisessä maailmassa. Voi tietysti uskoa toiveikkaasti,että ihmiskunta oppisi jotain erehdyksistään, mutta tämä on ehkä liian optimistinennäkemys. Puhuttaessa kansainvainoista ja suhtautumisesta ihmisoikeuksiin meidänon ihmiskunnan historian osalta kuitenkin valittaen todettava: Vestigia terrent, jäljetpelottava!