13.07.2015 Views

2/2005 - Fingrid

2/2005 - Fingrid

2/2005 - Fingrid

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

SAG urakoikantaverkon vahvistuksenJÄMSÄSTÄ JYVÄSKYLÄÄNSaksalaisyhtiö SAG Energieversorgungslösungen GmbH on viime kesästäalkaen urakoinut 400 kilovoltin voimajohtoa Jämsän Toivilasta JyväskylänVihtavuoreen. Työntekoa leimaa kansainvälisyys.TEKSTI: Leni Lustre-PereKUVAT: Juhani EskelinenKansainvälisenurakkakilpailunvoittaneellaSAG:lla on aliurakoitsijoina useita suomalaisyhtiöitä,ja myös työntekijöiden joukkoon varsin kansainvälistä: Keski-Suomen maisemissaon rakentajia saksalaisten ja suomalaisten lisäksi sekäEnglannista, Irlannista, Puolasta että Italiasta.Materiaalit työmaan tarpeisiin ovat peräisin monestaeri maasta. Hankintoja on tehty mm. Saksasta, Sveitsistä,Ruotsista, Turkista ja Bahrainista.Sopeutuminen on osa työtäTyömaan päällikkö, Etelä-Afrikassa asuva italialainen JoeD’Éramo on työnsä myötä nähnyt johtotyömaita monenlaisissamaisemissa ja tottunut sopeutumaan kullois-tenkin olosuhteiden mukaan.Suomeen hän siirtyiMosambikista, jossahänen mukaansa työ itsessäänoli periaatteessa ihan samaakuin täälläkin, mutta olosuhteet ”hitusenverran hiostavammat”. Eikä hänkerro juurikaan kaipaavansa myöskäänsitä pörinää, jonka ympärillä parveilevatmoskiitot Mosambikissa saivat aikaiseksi.Valmius tehdäeri tavalla kuin ennenKun työtä tehdään tiiminä, jonka jäsenilläon erilainen kulttuuritausta ja erilaisetnäkemykset asioiden kulusta, onkaiketi selvää, että kommunikoinninon oltava tiivistä ja kuuntelevaa?”Juuri näin”, vakuuttaa apulaistyöpäällikköJyrki Salmi.”Suomalaisin silmin katsellen saksalaistensisäisen byrokratian määrä ihmetyttää,ja toisaalta he taas varmastiihmettelevät joitakin meidän käytäntö-FINGRID 2/<strong>2005</strong> 6<strong>Fingrid</strong> 2_<strong>2005</strong>.indd 6 16.6.<strong>2005</strong> 12:13:39

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!