13.07.2015 Views

PÄÄTÖS - Aluehallintovirasto

PÄÄTÖS - Aluehallintovirasto

PÄÄTÖS - Aluehallintovirasto

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

PÄÄTÖSNro 45/2013/1Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/62/04.08/2012Annettu julkipanon jälkeen3.4.2013ASIAHAKIJAJätteiden hyödynnys sekä toiminnan laajennus, TampereEnerkon Ympäristöpalvelut OyHautalantie 1733560 TampereTOIMINTA JA SEN SIJAINTILUVAN HAKEMISEN PERUSTELUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTAEnerkon Ympäristöpalvelut Oy ottaa vastaan rakennus- ja purkujätettä sekäteollisuuden ja kaupan jätettä jalostettavaksi uusiokäyttöön. Uusiokäyttöön soveltumatonjäte menee polttoaineeksi. Tämän lisäksi toiminnassa vastaanotetaanja murskataan asfalttijätettä. Voimassa olevan ympäristöluvan mukaanlaitoksella on lupa vastaanottaa vuoden aikana 9 900 tonnia jätteitä. Tämämäärä suunnitellaan nostettavan 20 000 tonniin.Toiminta sijaitsee Tampereen kaupungin Takahuhdin kylässä kiinteistöllä Hautala837-589-2-18.Ympäristönsuojelulain 28 §:n 2 momentin 4 kohdan ja ympäristönsuojeluasetuksen1 § 1 momentin kohdan 13 f mukaan jätteen ammattimaiseen hyödyntämiseentai käsittelyyn tulee olla ympäristölupa.<strong>Aluehallintovirasto</strong> on toimivaltainen lupaviranomainen ympäristönsuojeluasetuksen5 §:n kohdan 13 g nojalla, kun kyseessä on jätteen ammattimainen tailaitosmainen hyödyntäminen tai käsittely, jossa hyödynnetään tai käsitelläänjätettä vähintään 10 000 tonnia vuodessa.LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTOpuh. 0295 018 450 Vaasan päätoimipaikkafax 06 317 4817Wolffintie 35kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, 65101 Vaasa


2ASIAN VIREILLETULOLupahakemus on tullut vireille Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa19.4.2012.TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT, SOPIMUKSET JA ALUEEN KAAVOITUSTILANNEToiminnalla on Tampereen kaupungin ympäristöviranomaisen 4.5.2009 myöntämäympäristölupa (TRE:9388/11.01.00/2008).Alueella ei ole asemakaavaa. Osayleiskaavan valmistelu alkaa vuonna 2012.Pirkanmaan maakuntakaavassa alue on varattu taajamatoimintojen alueeksi(kaavamerkintä A).TOIMINNAN SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖToimintakiinteistö sijaitsee Tampereen Linnainmaan rajamailla Takahuhdin kylässä.Kiinteistö rajoittuu pohjoisessa luonnontilaiseen lampeen ja eteläpuolellarautatiehen. Itäpuolella on peltoa ja länsipuolella toiminnanharjoittajien omakotitalo.Lähin asuinrakennus sijaitsee noin 100 metrin päässä ja se on toiminnanharjoittajienoma. Naapuritontilla sijaitsee valomainoksia valmistava yritys.Lähialueella on pienyrityksiä sekä vähittäismyynti- ja tukkuliiketoimintaa, joilleaiheutuvien ympäristöhaittojen riski on hakijan mukaan vähäinen.Kiinteistön maaperä on savista silttiä, jonka alla on tiivis laihasta savesta koostuvakiviseen moreeniin/kallioon rajoittuva maakerros. Mittausten perusteellakalliopinnantaso alueella vaihtelee 5,6-11,5 metriin vallitsevasta maanpinnastamitattuna. Pohjatutkimusten yhteydessä ei havaittu pohjavettä. Tiedot perustuvatvuonna 1994 tehtyyn pohjatutkimukseen.Toiminnan länsipuolella vajaan kolmen kilometrin päässä on lintuvesiensuojeluohjelmaankuuluva Iidesjärvi. Noin kolmen kilometrin etäisyydellä toiminnanpohjoispuolella on Kauppi-Niihaman Soukonvuoren ja noin neljän kilometrinpäässä koillisessa Halimasjärven yksityisten maalla oleva luonnonsuojelualue.Toiminta ei sijaitse luokitellulla pohjavesialueella. Lähin pohjavesialue on Aakkulanharjutoiminnan etelä- ja länsipuolella lähimmillään noin 800 metrin päässä.


3HAKEMUKSEN MUKAINEN TOIMINTAToimintaVoimassa olevan ympäristöluvan mukaan toiminnassa saadaan vastaanottaa,käsitellä ja hyödyntää rakentamisesta, kaupasta ja teollisuudesta syntyväähyödyntämiskelpoista rakennus- ja purkujätettä, kaupan ja teollisuuden jätettä,betoni- ja tiilijätettä, puu- ja kantojätettä, asfalttijätettä ja metallijätettä yhteensä9 900 tonnia vuodessa.Toiminnassa tullaan edelleen vastaanottamaan rakennus- ja purkujätettä sekäkaupan ja teollisuuden toiminnoista syntyvää jätettä ja ohjamaan se käsittelynjälkeen uusiokäyttöön. Samoin on edelleen tarkoitus vastaanottaa ja murskataasfalttijätettä uusiokäyttöön. Jatkossa suunnitellaan otettavan vastaan jätettäyhteensä 20 000 tonnia vuodessa.Lajittelematon jäte vastaanotetaan katetulla vaaka-alueella, jossa kuorma tarkastetaan.Tämän jälkeen jätteet lajitellaan toisessa katoksessa ja siirretäänjatkokäsittelyyn. Syntypaikallaan käsitellyt jätteet siirretään suoraan vastaanottotarkastuksenjälkeen käsittelypaikoilleen. Jätteestä, joka ei kelpaa uusiokäyttöön,tehdään hakkeita ja murskeita polttoaineeksi polttolaitoksille. Haketus jamurskaus tehdään asfalttikentällä, joka on tarkoitus laajentaa noin 5 000 m 2 :nsuuruiseksi nykyisestä 2 000 m 2 :sta. Murskattua betoni- ja tiilijätettä on tarkoituskäyttää myös omalla kiinteistöllä maanrakennuksessa. Metalli kerätään lavalleja toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn. Hyödyntämiseen kelpaamatonjäte varastoidaan lavoille tai kontteihin ja toimitetaan kaatopaikalle. Kotitalous-tai biojätteitä ei toiminnassa tulla vastaanottamaan.Haketusta ja murskausta tehdään lähinnä arkipäivisin kello 6:00 – 20:00 välisenäaikana ja satunnaisesti lauantaisin kello 9:00 – 16:00. Haketusta ja murskaustatehdään tarpeen mukaan, eikä se ole aina kokopäiväistä. Keskimääräisenkäyntiajan arvioidaan olevan noin 2 000 tuntia vuodessa.Tiedot vastaanotettavista ja käsiteltävistä jätteistäToiminnassa on vastaanotettu ja murskattu 1 200 tonnia puujätettä sekä 250tonnia tiili- ja betonijätettä vuonna 2010. Murskauslaitoksen toiminta-aika on ollut200 tuntia. Vuonna 2011 on murskattu 2 800 tonnia puujätettä ja 900 tonniatiili- ja betonijätettä. Murskauslaitoksen toiminta-aika on ollut 240 tuntia.


4Alla suunnitellut vastaanotettavat jätejakeet, niiden määrät sekä jätteiden EWCsekä käsittely- ja hyödyntämiskoodit (D ja R koodit).Saapuvat jätejakeet EWC, R ja D koodit määrä t/aRakennus- ja purkutoiminnanjätteet17 01 01-03, 17 01 0717 02 01-04*, 17 08 02, 17 09 04, 1912 09, 20 01 01, 20 01 38, 20 01 39D01, D15, R01, R031, R051, R05218 200Teollisuuden ja kaupanjätteet03 01 01, 03 01 05, 03 01 99, 03 0301, 03 03 08, 15 01 01-03, 15 01 06,16 01 19, 16 01 22, 16 01 99, 16 0304, 16 02 06, 19 12 01, 19 12 04, 1912 06*, 19 12 08, 19 12 10, 19 12 12D01, D15, R01, R0311200Metalliromu 12 01 01, 12 01 05, 15 01 04, 16 0117, 16 01 18, 16 02 14, 16 02 16, 1602 98, 17 04 01, 17 04 02600R041Yhteensä 20 000Alla on arvio laitokselta lähtevien jakeiden määristä, kapasiteetista ja varastointimääristäenimmillään vuoden aikana sekä jätteiden EWC sekä käsittelyjahyödyntämiskoodit.Lähtevät jätejakeet EWC, R ja D koodit Tuotanto Kapasiteetti Suurin(t/a) (t/a) Varastointimäärä(t/a)Kierrätyspolttoaine 19 12 10, R01, D10, D15 4 000 7 000 3 000Biopolttoaine 19 12 07, R01, D10, D15 3 000 8 000 1 000Betoni- ja tiilimurske 17 01 07, R05, D15 8 200 8 000 5 000Metalli 17 04 07, R041, D15 1 800 1 500 100Asfalttimurske 19 12 09, R052, D15 2 000 3 500 1 500Hyödyntämiskelvoton 19 12 12, 19 12 06jäte 17 09 04, D01, D10, D14 1 000 2 000 100D15Yhteensä 20 000 30 000 10 700


5Jätteiden käsittelyKierrätyspolttoaineen valmistusKierrätyspolttoainetta valmistetaan tuotantolinjalla, jossa puuta, likaista paperiaja pahvia, tekstiilejä sekä muovia murskataan sopivaan palakokoon ja prosessoidaansiten, että metallit ja muut polttoon soveltumattomat aineet saadaaneroteltua lopputuotteesta. Murske valmistetaan mahdollisuuksien mukaan tuotantolinjastoiltasuoraan rekan kyytiin.Kierrätyspolttoaineen tuotantolinja koostuu esimurskaimesta, rumpuseulasta,käsinlajittelusta, hienomurskaimesta, kuljettimista ja magneeteista. Kaivinkoneellaja käsin esilajiteltu jäte syötetään esimurskaimeen, jonka jälkeen voidaankäyttää rumpuseulaa kivi- ja maa-aineksen erotteluun tarpeen mukaan.Magneetti poistaa materiaalivirrasta metallia ennen käsinlajittelua. Käsinlajittelussapoistetaan polttoon soveltumattomat ainekset. Tämän jälkeen hienomurskainmurskaa aineksen sopivaan palakokoon ja magneetti poistaa mahdollisestijäljelle jääneet metallit lopputuotteesta. Materiaalivirrasta poistetutpolttoon soveltumattomat jakeet toimitetaan niille varatuille käsittely- tai varastointipaikoille.Biopolttoaineen valmistusBiopolttoainetta on tarkoitus valmistaa omasta toiminnasta, naapuriyrityksistäja purkutyömailta syntyvästä puhtaasta puujätteestä. Biopolttoainetta valmistetaanjoko mobiilimurskaimella tai kiinteällä tuotantolinjalla. Kiinteä tuotantolinjaon sama, jolla valmistetaan kierrätyspolttoainetta. Hake myydään polttolaitoksille.Vastaanotettu puumateriaali varastoidaan pääsääntöisesti laajennettavalla asfaltoidullapiha-alueella. Alueella varastoidaan kierrätyspuun lisäksi kuivumassaolevaa metsätähdettä (rankoja, kantoja ja risuja), joka haketetaan lämmityskaudella.Betoni- ja tiilijätteen vastaanotto, laadunseuranta ja käsittelyBetoni- ja tiilijätteen käsittely hoidetaan jalostusta varten laaditulla laadun- jaympäristönhallintajärjestelmällä, jossa ohjeistetaan vaatimukset jätteen vastaanotolleja tarkastamiselle, betonimurskeen valmistamiselle, ympäristökelpoisuudentoteamiselle sekä toimitukselle ja käyttöönotolle. Laadunhallintajärjestelmäperustuu standardiin SFS 5884.Syntypaikallaan lajiteltua puhdasta betoni- ja tiilijätettä tullaan käsittelemäänkaivinkoneeseen kytketyllä pulveroijalla. Käsittelyn yhteydessä jätteestä poistetaanteräkset. Syntyvän murskeen palakoko on alle 15 senttimetriä. Puhdastamursketta on tarkoitus käyttää maanrakennuksessa omalla kiinteistöllä sekäulkopuolisissa kohteissa. Mursketta on suunniteltu käytettävän tontille rakennettavanvarastoalueen laajennuksen sekä hallin laajennusosan maanrakennuskerroksessa,jolla on tarkoitus nostaa alue samaan tasoon vanhan pihaalueenkanssa. Täytöissä on tarkoitus korvata luonnonsoraa mahdollisuuksien


6mukaan kiinteistöllä murskatulla betoni- ja tiilijätteellä. Täyttötarve on noin yksimetri ja arvioitu materiaalin tarve on noin 1 000 tonnia.Betoni- ja tiilijätteen varastointi tapahtuu mahdollisuuksien mukaan asfaltoidullapiha-alueella.Asfalttijätteen käsittelyAsfalttijäte tulee pääasiassa rakennustoiminnasta ja se toimitetaan pääasiassaedelleen hyödynnettäväksi asfaltointia harjoittaville yrityksille, joilla on mahdollisuuskierrätysasfaltin käyttöön. Asfalttijäte varastoidaan piha-alueelle punnituksenja tarkastuksen jälkeen. Erilaiset asfalttilaadut pidetään kukin omassakasassaan. Murskaus tehdään joko omalla kalustolla tai alihankintana. Murskeenkäyttökohde ratkaisee lopputuotteen palakoon. Murskaus tehdään pääasiallisestikylmänä vuodenaikana ja valmiin murskeen varastointimäärä sekävarastointiaika pidetään lyhyenä tarrautumisen estämiseksi.Toimintapaikan rakenteetJätteiden vastaanotto ja lajittelu tapahtuu pääosin asfaltoidulla alueella. Tampereenkaupungin ympäristövirasto on juuri myöntänyt rakennusluvan katostavarten, jonne vastaanotto, lajittelu ja käsittely tulevat kokonaisuudessaan siirtymäänsen valmistuttua. Rakennustyö valmistuu kesällä 2013. Hyödyntämiseenkelpaamattomat jätteet varastoidaan suurilla vaihtolavoilla. Puhtaan puujätteenvastaanotto ja haketus tapahtuu osittain sora ja asfalttikentällä. Betonijatiilijäte varastoidaan sorakentällä.Vedenhankinta ja viemäröintiLaitos on liitetty kunnalliseen vesijohtoverkostoon, mutta viemäriä ei alueelleole vedetty. Toimisto- ja sosiaalitilojen jätevedet johdetaan maasuodattamonkautta ympäristöön. Hallitilojen lattiakaivojen jätevedet johdetaan öljynerotuskaivonkautta padotusventtiilillä varustettuun säiliöön, jonka jälkeen ne johdetaanavo-ojaan.Vettä ei tarvita toiminnassa kuin mahdollisten pölyhaittojen ehkäisyyn.Polttoaineet ja kemikaalitToiminnassa kuluu polttoaineita lähinnä haketettavan ja murskattavan materiaalinsiirtelyyn ja murskaukseen käytettävissä laitteissa sekä tuotantolinjan generaattorissa.Tarkoituksena on liittää tuotantolinjan koneet myöhemmin suoraansähköverkkoon. Toimintakiinteistöllä on kaksi 3 000 litran polttoainesäiliötä.Molemmat ovat melko uusia Ylimetin valmistamia kaksoisvaipallisia säiliöitä,joista toisessa on tankkauslaitteet lukitussa kaapissa ja toinen toimii generaattorinpolttoainesäiliönä. Säiliöissä on laponesto ja niiden varoitusmerkinnätuusitaan. Säiliöt tullaan sijoittamaan jatkossa rakennettavaan katokseen.Kemikaaleja ei käytetä varsinaisessa toiminnassa.


7LiikenneToiminta lisää jonkin verran liikennettä alueella. Lisäys on aikaisempaan lupaanverrattuna noin 4-6 kuorma-autoa aukiolopäivinä. Alueelle käännytäänsuoraan Sammon valtatieltä, joten liikenteen lisäys ei aiheuta kuormitusta asutukselletai muulle toiminnalle alueella.Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT) sekä ympäristön kannalta paras käytäntö(BEP)Hakemuksen mukaan hakettimen ja murskaimen valinnassa on pyritty mahdollisimmanvähän energiaa vievään ja vähäisiä melu- ja pölyhaittoja aiheuttavienlaitteiden hankintaan. Toiminnassa syntyvät melu- ja pölyhaitat on onnistuttutorjumaan. Olemassa olevasta toiminnasta ei ole aiheutunut valituksia.YMPÄRISTÖKUORMITUS JA SEN RAJOITTAMINENPäästöt vesiin ja viemäriinHakemuksen mukaan toiminnasta ei synny päästöjä vesiin tai viemäriin. Alueensadevedet johdetaan kallistuksien avulla alueen ulkopuolelle.Päästöt ilmaanToiminnasta aiheutuvat päästöt ilmaan ovat vähäisiä. Pölypäästöjä voi syntyäpuu- sekä betoni- ja tiilijätteen murskauksesta. Pölynsidontaan käytetään tarvittaessavettä. Koneista ja liikenteestä syntyy pakokaasupäästöjä.Melu ja tärinäMelua tuottavat murskain, haketin ja muut materiaalin käsittelyyn käytettävättyökoneet. Meluntorjunnassa käytetään tarvittaessa raaka-ainekasoja sekähake- ja murskekasoja. Kasat pyritään sijoittamaan mahdollisimman lähellemelulähteitä ja häiriintyvien kohteiden suojaksi.Mahdollista tärinää pyritään minimoimaan laitteistojen sijoittelulla.Päästöt maaperään tai pohjaveteenHakijan mukaan toiminnasta ei synny päästöjä maaperään tai pohjaveteen.Mahdollisia vahinkotilanteita varten alueella on imeytysainetta ja henkilökuntaaon ohjeistettu sen käytöstä.Toiminnassa syntyvät jätteet, niiden käsittely ja hyödyntäminenVarsinaisesta toiminnasta ei juuri synny kierrätykseen soveltumattomia jätejakeita.Pääosa jätteistä koostuu vastaanotettavien jätemateriaalien epäpuhtauksistasekä murskattavan betonin sisältämästä raudoitusromusta. Metallijäteja eristeet kerätään erilleen ja toimitetaan vastaanottoluvan omaavaan laitok-


8seen. Lisäksi polttoon soveltumattomat puujätteen mukana tulleet jätejakeettoimitetaan asianmukaiset luvat omaavalle käsittelijälle. Sosiaalitiloista syntyväsekä koneiden ja laitteiden huollosta tai korjauksesta syntyvä jäte yhteiskerätäänsamalla kiinteistöllä toimivan toisen yrityksen kanssa.Toiminta itsessään vähentää loppusijoitukseen menevän jätteen määrää. Toimintalisää polttoon soveltuvan jätteen hyötykäyttöä ja vähentää fossiilistenpolttoaineitten käyttöä. Myös betoni- ja tiilijätteen murskaaminen uusiokäyttöönsopivaan muotoon vähentää niiden määrää jätteenä ja mahdollistaa betoniraudoituksenuusiokäytön. Lisäksi betoni- ja tiilimurskeella voidaan korvataluonnonsoraa kiinteistöllä tehtävissä täytöissä ja tasauksissa. Betoni- ja tiilimurskettavoidaan käyttää piha-alueiden ja teiden kantavana rakenteena.Alla olevasta taulukosta käy ilmi toiminnassa syntyneet ja pois toimitetut jätejakeetsekä niiden toimituspaikat vuosina 2009-2011 luokiteltuna ympäristöministeriönasetuksen 1129/01 mukaisesti.EWC-koodiJätejaeMäärä t/a2009 2010 2011 Toimitus-paikka17 02 01 Lasi 2,0 3,0 - Jätteenkäsittelykeskus20 03 01 Yhdyskuntajäte 12,4 14 - Jätteenkäsittelykeskus17 09 04Rakentamisensekajäte 7,3 8,0 130,5 Jätteenkäsittelykeskus19 12 07 Puumurske 800,0 1 043,0 2 800UPM RaumaTampereen Sähkölaitos17 04 05 Rauta ja teräs 2,96 3,5 Rautasoini Oy17 04 00 Metallit - - 48,15 Rautasoini Oy17 04 11 Kaapelit 3,0 2,5 - Rautasoini Oy17 01 01 Betoni - - 755,6 Varastoitu17 01 0 Tiili - - 144,4 Varastoitu17 02 03 Puhdas muovi - - 2,85 UPM RaumaTOIMINNAN VAIKUTUKSET YMPÄRISTÖÖNHakemuksen mukaan alueella on jo ennestään monia pieniä yrityksiä, jotentoiminnan haittavaikutukset yleiseen viihtyisyyteen ovat vähäiset eikä haitallisiavaikutuksia ihmisten terveyteen synny. Toiminnalla ei katsota olevan vaikutuksiaympäristön luontoon, vesistöihin tai rakennettuun ympäristöön. Päästöjämaaperään tai pohjavesiin ei synny. Roskien pääsemistä lähiympäristöön estetäänverkkoaidoilla.Pöly- ja pakokaasupäästöjen vaikutusalue on lähinnä toiminta-alue. Pölyhaittojavähennetään kastelulla sekä koteloimalla laitteistoja tarpeen mukaan. Meluhaittarajoittuu toiminta-alueelle sekä toiminta-aikaan. Raaka-aineiden käsittelystä,haketuksesta ja murskauksesta syntyy melua. Toimenpiteet melun torjumiseksivähentävät siitä aiheutuvaa haittaa. Toiminnasta ei ole tullut valituksia.


9TOIMINNAN JA SEN VAIKUTUSTEN TARKKAILUKäyttötarkkailuKaikki vastaanotettavat kuormat punnitaan autovaa’alla ja toimittajan tiedot kirjataan.Jätteen puhtaus ja laatu pyritään tarkastamaan niiden syntypaikassa taiviimeistään kuormaa vastaanotettaessa. Mikäli kuorma sisältää hyödyntämiseenkelpaamatonta materiaalia, sitä ei oteta vastaan. Myöhemmin havaitutsopimattomat jätejakeet erotellaan ja toimitetaan asianmukaiseen käsittelyyn.RaportointiVastaanotettavista kuormista pidetään kirjaa. Haketus- ja murskaustoiminnallenimetään vastaava hoitaja.POIKKEUKSELLISET TILANTEET JA NIIHIN VARAUTUMINENVAKUUSPoikkeukselliset tilanteet liittyvät lähinnä tulipaloon tai öljy- tai polttoainevuotoihin.Vuodot pyritään estämään ennakoivalla huollolla tai tarkastuksilla. Vahinkotilanteitavarten on koneiden välittömässä läheisyydessä sammutuskalustoaja öljynimeytysainetta. Tarvittaessa öljyinen maa tai turve toimitetaan asianmukaisellekäsittelijälle.Hakija on esittänyt toiminnan vakuudeksi 5 000 euroa.LUPAHAKEMUKSEN KÄSITTELYLupahakemuksen täydennyksetHakemusta on täydennetty 1.8.2012 ja 18.3.2013.Lupahakemuksesta tiedottaminenLausunnotHakemuksesta on kuulutettu Tampereen kaupungin ja Länsi- ja Sisä-Suomenaluehallintoviraston ilmoitustauluilla 17.8. – 17.9.2012. Ympäristölupahakemustakoskeva ilmoitus on julkaistu Aamulehdessä. Ympäristölupahakemus jasiihen liittyvät selvitykset ovat olleet kuulutusajan yleisesti nähtävillä Tampereenkaupungissa.Lupahakemuksesta on annettu erikseen tieto niille asianosaisille, joita asia erityisestikoskee.Pirkanmaan ELY-keskus: Toiminnanharjoittaja on esittänyt, että toimintaalueelletehdään asfaltointeja ja alueelle rakennetaan katos, jonka sisällä REFraaka-aineenpurku, lajittelu ja murskaus suoritetaan. Tarkastuskäynnillä selvisi,että katos on tällä hetkellä suunnitteilla rakentaa paloturvallisuussyistä hakemuksenasemapiirroksesta poikkeavaan paikkaan.


10MeluHakemukseen ei ole liitetty meluselvitystä alueen toiminnoista. Lähimmät häiriintyvätkohteet sijaitsevat kuitenkin hyvin lähellä toiminta-aluetta. Lupamääräyksissäon huomioitava, että murskaustoiminnot sijoitetaan rakennuksien jamaaston muotojen suojaan niin, etteivät melun raja-arvot ylity lähimmissä häiriintyvissäkohteissa. Toiminnanharjoittajan on tarvittaessa mitattava melu lähimpienhäiriintyvien kohteiden pihassa ja ryhdyttävä meluntorjuntatoimenpiteisiin,mikäli raja-arvot ylittyvät.Hakemuksessa on esitetty, että murskaustoimintoja tehdään klo 6-20. PirkanmaanELY-keskus toteaa, että murskausta ja haketusta tai muita meluaviatoimintoja saa tehdä arkipäivisin klo 7-20 välisenä aikana. Muuta toimintaaalueella voi olla klo 6-20.ÖljysäiliötToiminta-alueella on kaksi kaksoisvaipallista öljysäiliötä. Säiliöiden merkinnätja turvalaitteet on ajantasaistettava vastaamaan nykyisiä vaatimuksia.Pintavedet ja vesientarkkailuAlueen pintavedet tulee kerätä ja johtaa hallitusti pois toiminta-alueelta. Toiminnanharjoittajaon esittänyt, että jätteidenkäsittelyalue tullaan asfaltoimaan.Asfaltointityön yhteydessä alueen pintavesien keräysjärjestelmä tulee suunnitellaniin, että alueelta poistuville vesille saadaan asennettua tarkkailukaivo.Jätteenkäsittelytoiminnasta yleisesti muodostuu likaisia suotovesiä. Tarpeenvaatiessa pintavedet on käsiteltävä ennen maastoon johtamista. Toimintaalueentarkastuksella todettiin, että toiminnot on sijoitettu maantäyttöalueenpäälle. Täyttöalueen ulkopuolella on oja, josta on yksi laskuoja radan (etelän)suuntaan. Pirkanmaan ELY-keskus totesi tarkastuksellaan ojien risteyspaikanolevan hyvä näytteenottopaikka ennen kuin alueelle asennetaan näytteenottokaivo.Hakemuksessa ei ole esitetty pohja- ja pintavesien tarkkailusuunnitelmaa.ELY-keskuksen näkemyksen mukaan alueella tulee tarkkailla pintavesiä vuosittainkevään ja syksyn ylivirtaamakausina. Vesinäytteistä on tutkittava hygieeninenlaatu (bakteerit), pH, sameus, sähkönjohtavuus, rauta, kloridi, sulfaatti,COD Cr , kokonaistyppi, kokonaisfosfori, öljyhiilivedyt sekä raskasmetallit (As,Cd, Cr, Cu, Ni, Pb, Zn).Jätteenkäsittely ja varastointiKevyiden jätteiden käsittely on helposti roskaavaa toimintaa. Kevyitä jätejakeitasisältävien jätteiden (mm. kierrätyspolttoaine) lajittelu ja murskaus tulee tapahtuakokonaisuudessaan pinnoitetulla katetulla alueella. ELY-keskuksen käsityksenmukaan kierrätyspolttoainetta ei saa varastoida asfalttikentällä vaanainoastaan sisätiloissa käsittelyhallissa tai piha-alueella umpinaisissa astioissatai vastaavissa. Toiminnanharjoittajan on huolehdittava, ettei toiminnasta aiheuduroskaantumista.


11Tällä hetkellä alueelle vastaanotetaan vain teollisuus ja purkujätettä, jotka eivätsisällä biojätejäämiä. Mikäli alueelle ruvetaan vastaanottamaan myös kaupanjätettä tai muuta jätettä, jossa voi olla mukana biohajoavaa jätettä, alueen pintavedeton voitava käsitellä ennen alueelta purkua niin, ettei niistä aiheuduympäristön pilaantumisen vaaraa.Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen: Ympäristölupahakemuskoskee nykyisen toiminnan laajentamista. Enerkon YmpäristöpalvelutOy:llä on ympäristö- ja rakennusjaoston 8.6.2012 myöntämä ympäristölupa,jonka mukaan laitoksella on lupa vastaanottaa vuoden aikana 9 900 tonnia jätteitä.Tämä määrä suunnitellaan nostettavan 20 000 tonniin.Yhdyskuntalautakunta on 30.11.2010 § 452 hyväksynyt Enerkon YmpäristöpalvelutOy:n suunnittelutarvehakemuksen, joka koski lupaa rakentaa 1808m 2 :n suuruinen kierrätystoiminnan suojakatos, 500 m 2 :n suuruinen autokatos /huoltotila sekä 100 m 2 :n suuruinen hakekattilarakennus 10 vuoden ajaksi.Enerkon Ympäristöpalvelut Oy ottaa vastaan rakennus- ja purkujätettä, teollisuudenja kaupan toiminnoista syntyvää jätettä sekä betoni-, tiili-, puu- ja kantojätettäja jalostaa ne uusiokäyttöön. Uusiokäyttöön soveltumaton jäte meneepolttoaineeksi. Lisäksi on tarkoitus vastaanottaa ja murskata asfalttijätettä uusiokäyttöönsekä käyttää betoni- ja tiilijätettä kiinteistöllä tehtävissä täytöissä jatasauksissa.Melua aiheuttavia toimintoja (esim. jätteen murskaus ja haketus) tulee rajoittaaympäristö- ja rakennusjaoston 8.6.2012 myöntämän ympäristöluvan mukaisestiniin, että niitä saa harjoittaa arkipäivisin kello 7.00-20.00 ja muuta toimintaaarkipäivisin kello 6.00-20.00. Satunnaisesti toimintaa voi olla lauantaisin kello9.00 – 16.00. Toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää päivällä (7.00-22.00)55 dB:n ja yöllä (22.00-7.00) 50 dB:n keskiäänitasoa lähimmissä melulle altistuvissakohteissa.Laitoksen toiminta tulee järjestää niin, että mahdollisten haitallisten aineidenpääsy maaperään tai pohja- ja pintavesiin estyy kaikissa toiminnan eri vaiheissa.Jätemateriaalien vastaanotto-, varastointi ja lajittelu on tapahduttava nestetiiviiksipinnoitetuilla katetuilla alueilla puhdasta puu-, kipsilevy-, kivi- ja asfalttijätettälukuun ottamatta.Vastaanotettavat jäte-erät tulee tarkastaa, tunnistaa ja lajitella huolellisesti.Kukin materiaali on varastoitava sille varatulle paikalle. Jätteet on toimitettavamahdollisimman pian hyödynnettäväksi tai käsittelyyn niin, ettei synny pitkäaikaisiavarastoja eivätkä suurimmat sallitut kertavarastointimäärät ylity. Varastoitavanmateriaalin määrä tulee pitää mahdollisimman vähäisenä. Hyötykäyttökelpoisetjätteet (esimerkiksi paperi-, pahvi- ja kartonkijäte, soveltuvin osinpuu- ja rakennusjäte sekä metallijäte) tulee kerätä erilleen ja toimittaa hyödynnettäväksiluvan omaavaan laitokseen.Laitosalueen puhdistamisesta on huolehdittava säännöllisesti. Alue on siivottavamahdollisesti kuormien mukana tai muuten sinne tuoduista asiaan kuulumattomistajätteistä ja toimitettava ne asianmukaiseen käsittelyyn. Toiminnasta


12ei saa aiheutua roskaantumista laitosalueen ulkopuolelle ja toiminta-alue onkinsyytä määrätä aidattavaksi riittävän korkealla suoja-aidalla.Laitoksen kaikissa toiminnoissa on huolehdittava, ettei pölyämisestä tai muustahienoaineksesta aiheudu haittaa junarata-alueelle eikä lähimpiin häiriöille altistuviinkohteisiin.Ympäristölupa tulee myöntää määräaikaisena siten, että se on voimassa enintään31.12.2020 saakka, eikä tontin täyttöä tai tasausta jätteellä tule sallia,koska alueen yleiskaavan mukaista tulevaa asuinaluekäyttöä ei saa vaarantaa.Tampereen kaupungin lausunto kaavatilanteesta: Pirkanmaan 1. maakuntakaavassa(vahvistettu 29.3.2007) kyseinen alue on taajamatoimintojen aluetta(A). Merkintä sisältää kaupan, palvelujen ja hallinnon ja työpaikkatoimintojenalueita sekä pienehköjä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattoman teollisuuden alueita.Samoin siihen sisältyy virkistys-, puisto- ja erityisalueita sekä pääväyliäpienempiä liikennealueita.Tampereen kantakaupungin yleiskaavassa (vahvistettu ympäristöministeriössä12.12.2000 ja 14.2.2003) alue on asuntoaluetta (A-1). Alue varataan kerrostaloilleja pientaloille. Alueelle voidaan rakentaa myös asuinympäristöön soveltuviatyötiloja. Alueelle on yleiskaavassa annettu myös me -määräys: alue, jonkaasemakaavan laadinnan yhteydessä on tarvittaessa laadittava meluselvitys.Linnainmaa-Hankkion osayleiskaavan valmistelu on tarkoitus aloittaa vuonna2013.Kaupunginvaltuustossa hyväksyttiin 21.4.2010 § 72 Tampereen kaupunkiseudunrakennesuunnitelma 2030 ja rakennesuunnitelman karttaosio kaupunkiseudunyhdyskuntarakenteen kehittämistä ohjaavana suunnitelmana. SiinäLinnainmaa-Hankkion alueelle on tavoitteena kehittää uusi noin 16 000 asukkaanasuinalue kerrostalorakentamiseen ja tiiviiseen pientalorakentamiseen.Alueen rakentaminen on arvioitu vuosiin 2020 - 2030.Alueella ei ole asemakaavaa. Alueen lähiympäristöä ei myöskään ole asemakaavoitettu.Lähin asutus sijaitsee alueen pohjoispuolella, noin 300 metrinetäisyydellä suunnitellusta toiminnasta.Yhdyskuntalautakunta on 30.11.2010 § 452 hyväksynyt Enerkon YmpäristöpalvelutOy:n suunnittelutarvehakemuksen, joka koski lupaa rakentaa 1808m 2 :n suuruinen kierrätystoiminnan suojakatos, 500 m 2 :n suuruinen autokatos/huoltotilasekä 100 m 2 :n suuruinen hakekattilarakennus asemapiirroksenmukaan noin 3000 m 2 :n suuruiselle vuokra-alalle tilasta Hautala RN:o 2:18 Takahuhdinkylässä 10 vuoden ajaksi.Maankäytön suunnittelu ja kiinteistötoimi ovat neuvotelleet asiasta ja päätyneetsiihen, että hakemuksen käsittelyssä on syytä edetä johdonmukaisesti vuosisitten hyväksytyn suunnittelutarvehakemuksen mukaisesti. Enerkon YmpäristöpalvelutOy:n toiminta voi jatkua alueella toistaiseksi. Toiminnalle tulee etsiämääräajan puitteissa uusi sijaintipaikka, joka soveltuu toimintaan nykyistä paremmin.Alueen yleiskaavan mukaista tulevaa asuinaluekäyttöä ei saa vaaran-


13taa. Näin ollen vireillä olevan hakemuksen mukainen ympäristölupa voidaanmyöntää muilta osin määräaikaisena, mutta tilan täyttöä betoni- ja tiilijätteelläei tule myöntää. Lisäksi ympäristöluvan määräyksillä pitää varmistaa, ettei alueentuleva käyttö vaarannu. Määräaikaisuus tulee sitoa yhdyskuntalautakunnansuunnittelutarvehakemuksen käsittelyn yhteydessä määriteltyyn 10 vuoteenja määritellä se päättymään viimeistään 31.12.2020.Liikennevirasto: Hakijan on huolehdittava siitä, ettei toiminnasta aiheutuvapöly tai hienoaines leviä ratajohtorakenteisiin, kuten eristimiin, eikä radan päällysrakenteeseen.Kuljetuksissa on huolehdittava kuljetusten suojaamisesta jateiden pölynsidonnasta.Muistutukset ja mielipiteetHakemuksesta ei jätetty muistutuksia tai mielipiteitä.Hakijan kuuleminen ja vastineHakijalle on 26.9.2012 päivätyllä kirjeellä annettu mahdollisuus vastineen antamiseenhakemuksesta jätettyihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Hakija on toimittanutvastineensa Pirkanmaan ELY-keskuksen lausuntoon: melua aiheuttavatmurskaus ja haketus voidaan suorittaa arkipäivisin kello 7-20 välisenä aikana.Öljysäiliöt on jo varustettu asianmukaisilla merkinnöillä ja turvalaitteilla.Täyttöalueen ulkopuolella olevan ojan risteyspaikasta voidaan ottaa tarvittavatvesinäytteet ja varsinainen näytteenottokaivo asennetaan katoksen rakentamisenyhteydessä. Katokselle on myönnetty lainvoimainen rakennuslupa13.7.2012 ja katos tullaan rakentamaan keväällä 2013.ALUEHALLINTOVIRASTON PÄÄTÖSRatkaisuLupamääräyksetToimintaLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myöntää Enerkon YmpäristöpalvelutOy:lle ympäristöluvan jätteen käsittely- ja hyödyntämistoiminnan laajennukseenTampereen kaupungin Takahuhdin kylään kiinteistölle Hautala 837-589-2-18. Toiminnan tulee tapahtua lupahakemuksen mukaisesti ja annettuja lupamääräyksiänoudattaen.1. Laitokselle voidaan vuosittain ottaa vastaan käsittelyyn tai varastointiin tämänpäätöksen sivulla 4 esitettyjä jätejakeita yhteensä enintään noin20 000 tonnia vuodessa ja niitä voi olla varastoituna kerrallaan enintäänyhteensä 10 700 tonnia.


142. Murskausta ja haketusta tai muita meluavia toimintoja saa tehdä arkipäivisinklo 7-20 välisenä aikana. Muuta toimintaa alueella voi harjoittaa klo 6-20.3. Luvan saajan on oltava selvillä laitokselle vastaanotettavan jätteen lajista,laadusta ja määristä. Jätteet on tarkastettava kuormaa vastaanotettaessa.Laitokselle tuotavat jätteet, joiden käsittelyyn laitoksella ei ole lupaa, on palautettavajätteen haltijalle tai toimitettava jätelain 29 § mukaisen hyväksynnänsaaneille vastaanottajille.Rakennus- ja purkujätteen joukossa oleva asbestijäte, kyllästetty puu taimuu vaarallinen jäte on eroteltava muusta jätteestä ja toimitettava jätelain29 § mukaisen hyväksynnän saaneille vastaanottajille.4. Betoni- ja tiilijätettä ei saa käyttää toimintatontin täyttöihin tai muihin rakenteisiin.5. Vastaanotettavien jätejakeiden varastoinnin ja käsittelyn tulee tapahtuaasemapiirustuksessa esitetyllä tavalla niille varatuissa paikoissa.6. Teollisuuden ja kaupan jäte sekä metalliromu on vastaanotettava, varastoitavaja käsiteltävä asfaltoidulla alustalla. Tämän lisäksi teollisuuden ja kaupanjätteiden vastaanoton, varastoinnin ja käsittelyn tulee tapahtua katoksessa,joka on varustettu seinämillä tai vähintään verkkoseinillä roskaantumisenestämiseksi.7. Toimintaa on harjoitettava asianmukaisella huolellisuudella niin, ettei siitäaiheudu maiseman rumentumista, pölyämistä tai muuta epäsiisteyttä. Toiminta-alueon pidettävä siistinä ja hyvässä järjestyksessä. Mikäli roskia leviäälaitosalueen ulkopuolelle, on alue siivottava viipymättä. Pölyämistä jamuun hienoaineksen leviämistä tulee vähentää tarvittaessa esimerkiksikastelemalla, mikäli sitä uhkaa levitä läheisen junaradan rakenteisiin. Toiminnastaei saa mahdollisessa vahinkotilanteessakaan aiheutua maaperäntai pinta- ja pohjavesien pilaantumista, terveyshaittaa tai muuta haittaaympäristölle.8. Kaikki mahdolliset valumat ja hulevedet tulee koota pinnoitetuilta alueilta jajohtaa hallitusti maastoon näytteenottokaivon kautta, niin että niiden määrääja laatua voidaan seurata. Pinnoitteen kunto tulee tarkistaa vuosittain jasiinä olevat vauriot on tarvittaessa korjattava välittömästi. Pinnoitteiden kallistustenja mahdollisten reunusten tulee olla suunniteltu ja rakennettu niin,ettei toiminta-alueelta pääse hulevesiä ympäristöön.9. Jätteenkuljetuksen tulee tapahtua asiallisella jätteenkuljetuskalustolla niin,ettei jätteitä pääse leviämään ympäristöön kuljetuksen aikana. Kaiken toimintaanliittyvän jätteenkuljetuksen tulee tapahtua sellaisten toiminnanharjoittajientoimesta, jotka on merkitty ELY-keskuksen jätehuoltorekisteriin.Jätettä saa toimittaa vain jätelain 29 § mukaisen hyväksynnän saaneillevastaanottajille.


1510. Kuljetettaessa vaarallista jätettä tai rakennus- ja purkujätettä tulee kuljetuksestalaatia asianmukainen siirtoasiakirja. Asiakirjaan tulee merkitä tiedotkuljetettavasta jätteestä jätelain (646/2011) 121 §:n ja jätteistä annetunvaltioneuvoston asetuksen (179/2012) mukaisesti. Siirtoasiakirja tai sen jäljennöson säilytettävä vähintään kolmen vuoden ajan.Toiminnassa syntyviä vaarallisia jätteitä ei saa sekoittaa keskenään eikämuihin jätteisiin. Vaaralliset jätteet tulee toimittaa vähintään kerran vuodessavoimassa olevan jätelain 29 § mukaisen hyväksynnän saaneille vastaanottajille.Melu11. Toiminta tulee järjestää siten, että lähimmillä asumiseen käytettävillä alueillamelutaso ei ylitä ulkona A-painotetun ekvivalenttitason päiväohjearvoa(klo 7-22) 55 dB eikä yöohjearvoa (klo 22-7) 50 dB. Pirkanmaan elinkeino-,liikenne- ja ympäristökeskus voi laitoksen ympäristöasioiden valvojana tarvittaessamäärätä toiminnanharjoittajan selvittämään toiminnan aiheuttamanmelutason laitoksen ympäristössä mittausten ja/tai mallinnusten avulla.Melua on vähennettävä tarvittaessa.Vastuuhenkilö12. Toimintaa tulee harjoittaa ammattitaitoisella henkilökunnalla ja henkilökuntatulee pitää ajan tasalla ympäristönsuojeluun liittyvistä seikoista. Toiminnallatulee olla vastuuhenkilö, joka huolehtii laitoksen toiminnasta, hoidostaja siitä, että toimintaa harjoitetaan lupaehtojen mukaisesti. Vastuuhenkilönnimi ja yhteystiedot tulee ilmoittaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseenja Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisellekuukauden kuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulon jälkeen.Jos vastuuhenkilö tai hänen yhteystietonsa muuttuvat, tulee asiasta ilmoittaayllä mainituille tahoille viipymättä.Onnettomuustilanteisiin varautuminen13. Herkästi syttyvän tai muuten palovaarallisen jätteen varastoinnissa ja käsittelyssätulee ottaa huomioon paloturvallisuus. Erilaisten toimintojen ja jätteidenvarastoinnin alueelle tulee tapahtua niin, että tulipalon sattuessaalueella pystytään liikkumaan ja toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla palonsammuttamiseksi. Alueella tulee olla myös helposti saatavilla sammutuksessavaadittavaa vettä. Palovaarallisen jätteen varastointiin tulee varataalueet, joissa palovaaran mahdollisuus on pienin.14. Laitoksen toiminta tulee järjestää siten, että häiriöt, onnettomuudet ja poikkeuksellisettilanteet pystytään suunnitelmallisesti estämään jo ennakolta.Poikkeuksellisista päästöistä, vahingoista ja onnettomuuksista on ilmoitettavaviipymättä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle jaPirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen sekä tarvittaessapaikalliselle pelastusviranomaiselle. Toiminnanharjoittajalla tulee olla val-


16miina ohjeet onnettomuustilanteiden varalle ja laitoksella työskentelevientulee olla tietoisia näistä ohjeista.Paras käyttökelpoinen tekniikka (BAT)15. Toiminnanharjoittajan tulee olla selvillä toimialansa parhaan käytettävissäolevan tekniikan kehittymisestä ja varauduttava sen käyttöönottoon.Tarkkailu ja raportointi16. Alueella syntyviä valumavesiä tulee tarkkailla kahdesti vuodessa kevään jasyksyn ylivirtaamakausina tapahtuvalla näytteenotolla. Ennen näytteenottokaivonvalmistumista näytteet tulee ottaa alueen ulkopuolella olevastaojasta. Näytteistä tulee määrittää hygieeninen laatu (bakteerit), pH, sameus,sähkönjohtavuus, rauta, kloridi, sulfaatti, COD Cr , kokonaistyppi, kokonaisfosfori,öljyhiilivedyt sekä raskasmetallit (As, Cd, Cr, Cu, Ni, Pb, Zn).17. Näytteenoton tulee tapahtua ulkopuolisen näytteenottajan toimesta. Näytteidenotto ja analysointi on suoritettava standardien (CEN, ISO, SFS taivastaavan tasoinen kansallinen tai kansainvälinen yleisesti käytössä olevastandardi) mukaisesti. Tulosten raportoinnissa on esitettävä käytetyt menetelmätja niiden mittausepävarmuus sekä tulosten edustavuus.Tarkkailua voidaan tarvittaessa muuttaa Pirkanmaan ELY-keskuksen hyväksymällätavalla.18. Laitoksen toiminnasta on pidettävä käyttöpäiväkirjaa, joka tulee tarvittaessaesittää valvontaviranomaisille. Käyttöpäiväkirjasta on käytävä ilmi ainakinseuraavat tiedot:- vastaanotettujen ja käsiteltyjen jätelajikkeiden määrä ja toimituspaikatkalenterivuonna (tonnia)- vuodenvaihteessa varastossa olleiden jätejakeiden määrä (tonnia)- tiedot toiminnassa syntyneiden erilaisten jätejakeiden ja -nesteidenlaadusta ja alkuperästä, kuljettajista sekä niiden toimituspaikoista- tiedot toiminnan tarkkailusta- tiedot toiminnassa olleista erilaisista häiriöistä- tiedot ympäristönsuojeluun liittyvistä toimenpiteistäJätteet tulee luokitella kirjanpidossa Valtioneuvoston asetus jätteistä(179/2012) liitteen 4 mukaisesti.19. Laitoksen toiminnasta tulee pitää kirjaa niin, että toiminnanharjoittaja voisen perusteella esittää raportin edellisen vuoden toiminnasta. Raportti tuleetoimittaa vuosittain elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen jaTampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle seuraavan vuodenhelmikuun loppuun mennessä. Raportti toimitetaan sähköisesti sähköisenpalveluntuottajan välityksellä. Tiedot, joita ei voi välittää sähköisesti, voidaantoimittaa paperiversiona.


17Toiminnan olennainen muuttaminen, pitkäaikainen keskeyttäminen tailopettaminen20. Toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista, pitkäaikaisesta keskeyttämisestätai lopettamisesta on hyvissä ajoin ilmoitettava Pirkanmaanelinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen laitoksen ympäristöasioidenvalvojalle sekä Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle.Jätteen vastaanoton, välivarastoinnin ja käsittelyn lakattua toiminnanharjoittajanon tyhjennettävä alue romuista ja muusta jätteestä sekä tarvittaessakunnostettava ja puhdistettava alue. Toiminnan lopettamisesta on ilmoitettavaPirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen laitoksenympäristöasioiden valvojalle viimeistään kolme kuukautta ennen toimenpiteisiinryhtymistä. Ilmoituksessa on esitettävä tarvittavat maaperänsuojeluun,vesiensuojeluun ja jätehuoltoon liittyvät jälkitoimet kuten selvitys varastossaolevien jätteiden toimituspaikoista, alueen maaperän puhtaudesta,käsittely- ja varastointialueen puhdistamisesta sekä toimenpiteiden aikataulu.Vakuus21. Toiminnanharjoittajan tulee asettaa toistaiseksi voimassa oleva 6 000 euronvakuus asianmukaisen jätehuollon, tarkkailun ja toiminnan lopettamisessatai sen jälkeen tarvittavien toimien varmistamiseksi. Vakuus tuleetoimittaa Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle 60 päivänkuluessa tämän päätöksen lainvoimaiseksi tulon jälkeen. Vakuus onasetettava ELY-keskukselle joko omavelkaisena pankkitakauksena, jonkaedunsaajana on ELY-keskus, tai pankkitalletuksena. Pankkitalletuksestaon toimitettava ELY-keskukseen talletustodistus kuittaamattomuussitoumuksellaELY-keskuksen hyväksi. Valvontaviranomainen voi tarvittaessatarkistaa vakuuden määrää. Vakuus palautetaan kun toiminta-alueenkunnostus toiminnan loputtua on tehty hyväksyttävästi ja ympäristöluvanmääräykset ovat täyttyneet.RATKAISUN PERUSTELUTLupaharkinnan perusteetLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto myöntää luvan toimintaan ja sen laajentamiseen,koska laitoksen toiminta voidaan järjestää ympäristösuojelulain jajätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti kunotetaan huomioon annetut lupamääräykset.Luvan myöntämisen edellytyksetLuvan myöntäminen edellyttää, etteivät toiminnasta asetettavat lupamääräyksetja toiminnan sijoituspaikka huomioon ottaen aiheudu yksinään tai yhdessämuiden toimintojen kanssa terveyshaittaa, merkittävää muuta ympäristön pilaantumistatai sen vaaraa, maaperän tai pohjaveden pilaantumista, erityistenluonnonolojen huonontumista taikka vedenhankinnan tai yleiseltä kannalta tär-


18keän muun käyttömahdollisuuden vaarantumista toiminnan vaikutusalueella taieräistä naapuruussuhteista annetun lain 17 §:n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutontarasitusta.Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomainen katsoo, että toiminta kyseiselläpaikalla täyttää luvan myöntämisen edellytykset, mikäli annettuja lupamääräyksiänoudatetaan ja muuten toimitaan hakemuksessa esitetyllä tavalla.Toiminta on parhaan käyttökelpoisen tekniikan (BAT) periaatteiden mukaista.Toiminnanharjoittajalla katsotaan olevan jätelain edellyttämä riittävä asiantuntemusjätteiden ammattimaiseen käsittelyyn. Toiminnalle on asetettu vakuusasianmukaisen jätehuollon toteutumiseksi toiminnan päättyessä. Alueella eiole asemakaavaa. Toiminta ei ole ristiriidassa alueellisen tai valtakunnallisenjätesuunnitelman kanssa.Jätelain (646/2011) mukaan ympäristöluvanvaraisen jätteen käsittelytoiminnanharjoittajan on esitettävä lupaviranomaiselle suunnitelma jätteen käsittelynseurannan ja tarkkailun järjestämisestä. Hakemuksessa esitetyt tiedot jätteenkäsittelyn seurannasta ja tarkkailusta vastaavat valtioneuvoston asetuksessajätteistä (179/2012) 25 §:ssä tarkemmin säädettyä.Lupamääräysten perustelutJätteen hyödyntäminen ja käsittely on rajattu ympäristönsuojelulain 45 §:n mukaisestitietynlaisiin jätteisiin. Varastoitavan jätteen määrä on rajoitettu ympäristönpilaantumisen ehkäisemiseksi, vakuuden riittävyyden varmistamiseksisekä valvonnallisista syistä. (Lupamääräys 1)Toiminta-aika on rajoitettu, ettei toiminnasta aiheutuisi läheiselle asutuksellehäiriötä. (Lupamääräys 2)Mikäli jätettä, jonka vastaanottoon hakijalla ei ole lupaa, ei palauteta takaisin,on luvan saaja jätelain 15 §:n perusteella velvollinen toimittamaan jätteenasianmukaiseen käsittelypaikkaan. (Lupamääräys 3)Betoni- ja tiilijätteen käyttö toimintapaikan täytöissä on kielletty alueen tulevanasuinrakennuskäytön perusteella. (Lupamääräys 4)Jätelain mukaan jätettä on käsiteltävä hallitusti. Jätteestä tai jätehuollosta eisaa aiheutua vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jäteasetuksen mukaanlaitoksen, joka käsittelee jätettä, toiminta ei saa aiheuttaa haju- tai meluhaittaa,maaperän tai pinta- ja pohjavesien pilaantumista eikä ympäristön roskaantumistatai muuta siihen rinnastettavaa kyseiselle laitokselle ominaistahaittaa. (Lupamääräykset 5 - 9)Uusi jätelaki (646/2011) sekä uusi jäteasetus (179/2012) on tullut voimaan1.5.2012. Jätelain 149 §:n mukaan lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitelläänlain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Hakemuksenvireille tullessa oli voimassa vanha jätelaki (1072/1993) sekä sen nojallaannetut asetukset. Päätöksen ratkaisuosassa käytetty terminologia on kuitenkinmuutettu vastaamaan uuden jätelain mukaisia käsitteitä. Termi ongelma-


19jäte on tässä päätöksessä korvattu uuden jätelain mukaisella, sisällöltään samaatarkoittavalla termillä vaarallinen jäte.Jätelain 6 §:n mukaan vaarallisen jätteen tuottaja ja kuljettaja ovat vastuussasiitä, että vaaralliset jätteet kuljetetaan lain mukaiseen paikkaan. Valtioneuvostonpäätös (659/1996) ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä ongelmajätteidenpakkaamisesta ja merkitsemisestä on kumottu 1.5.2012 voimaan tulleellajätteistä annetulla valtioneuvoston asetuksella (179/2012). Siirtoasiakirjastasäädetään nyt uuden jätelain (646/2011) 121 §:ssä ja siirtoasiakirjaan merkittävistätiedoista tarkemmin jätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen 24§:ssä. (Lupamääräys 10)Laitoksen toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää Valtioneuvoston päätöksen(993/1992) melutason ohjearvoja asumiseen käytettävillä alueilla. Mikäli toiminnastamyöhemmin ilmenee melua koskevia valituksia, voidaan melutasotlähimmillä asumiseen käytettävillä alueilla määrätä mitattavaksi tai määrätälaskennallisesti selvitettäväksi ulkopuolisen asiantuntijan toimesta. Jos annettujenmeluohjearvojen todetaan tällöin ylittyvän, tulee toiminnanharjoittajan viipymättäryhtyä toimenpiteisiin toiminnasta aiheutuvan melun vähentämiseksilupamääräyksessä vaaditulle tasolle. (Lupamääräys 11)Jäteasetuksen 10 §:n mukaan jätteiden hyödyntämis- ja käsittelypaikalla tuleeolla nimetty vastaaja hoitaja. Valvonnallisista syistä vastaavan hoitajan nimi jayhteystiedot on ilmoitettava ympäristönsuojeluviranomaisille. Myös laitoksenhenkilökunnan koulutuksesta on huolehdittava, jotta toiminnan ympäristönsuojeluntaso voidaan turvata. (Lupamääräys 12)Häiriö- ja poikkeustilanteisiin, mm. tulipaloon, varautuminen, ilmoitus- ja toimintavelvollisuuson annettu välittömän ympäristövahingon torjunnan varmistamiseksi,viranomaisten ja lähiasukkaiden tiedonsaannin varmistamiseksi ja valvonnantehostamiseksi. Toiminnanharjoittajan on oltava tietoinen toimintansaympäristöriskeistä ja keinoista hallita niitä. (Lupamääräykset 13 ja 14)Ympäristönsuojelulaki velvoittaa ennaltaehkäisemään ja minimoimaan haitatsekä käyttämään parasta käyttökelpoista tekniikkaa ja noudattamaan ympäristönkannalta parhaita työmenetelmiä. Toiminnanharjoittajan on oltava riittävästiselvillä aiheuttamiensa haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista jasiitä syystä seurattava parhaan käyttökelpoisen tekniikan kehittymistä toimialallaan.(Lupamääräys 15)Määräykset tarkkailusta, kirjanpidosta ja raportoinnista on annettu ympäristövaikutustenselvittämiseksi ja valvonnan toteuttamiseksi. Lupamääräystennoudattamisen seuranta ja toimintojen ympäristövaikutusten arvioiminen edellyttävätkirjanpitoa ja raportointia. Valvontaviranomaiset tarvitsevat vuosiraportinkäyttöönsä tämän luvan valvontaa varten. (Lupamääräykset 16 - 19)Jotta toiminnassa tapahtuvia muutoksia voidaan seurata ja valvoa sekä tarvittaessaarvioida muutoksen merkittävyys uuden lupakäsittelyn tarpeellisuudesta,tulee toiminnassa tapahtuvista muutoksista ilmoittaa ympäristöasioiden valvojallehyvissä ajoin. Laitosalueen viimeistelytoimilla varmistetaan alueen so-


20peutuminen ympäristöön ja pitkäaikaisten haittojen estyminen. Toiminnan lopettaminen,viimeistelytyöt ja tarkkailu voidaan toteuttaa vain erillisen suunnitelmanperusteella. (Lupamääräys 20)Luvan myöntäminen edellyttää jätteen hyödyntämis- ja käsittelytoimintaa harjoittavaltatoiminnalta vakuutta. Vakuuden tarkoituksena on varmistaa toiminnanlakatessa välittömät lopettamis- ja maisemointitoimenpiteet sekä jälkitarkkailu.(Lupamääräys 21)VASTAUS LAUSUNNOISSA JA MUISTUTUKSISSA ESITETTYIHIN VAATIMUKSIINLausunnoissa esitetyt asiat on huomioitu lupamääräyksistä ilmenevällä tavalla.LUVAN VOIMASSAOLO JA LUPAMÄÄRÄYSTEN TARKISTAMINENPäätöksen voimassaoloTämä päätös on voimassa 31.12.2020 asti. Toiminnan olennaiseen laajentamiseentai muuttamiseen tulee olla lupa.Korvattavat päätöksetLainvoimaiseksi tultuaan tämä päätös korvaa Tampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomaisen4.5.2009 myöntämän ympäristölupapäätöksen(TRE:9388/11.01.00/2008).Lupaa ankaramman asetuksen noudattaminenSOVELLETUT SÄÄNNÖKSETJos asetuksella annetaan tämän lain tai jätelain nojalla jo myönnetyn luvanmääräystä ankarampia säännöksiä tai luvasta poikkeavia säännöksiä luvanvoimassaolosta tai tarkistamisesta, on asetusta luvan estämättä noudatettava.(YSL 56 §)Ympäristönsuojelulaki (YsL 86/2000) 4 - 8 §, 28 §, 41 §, 42 §, 43 §, 43 a - c §,45 §, 46 §, 55 §, 56 §, 62 §, 81 §, 83 § ja 105 §Ympäristönsuojeluasetus (YsA 169/2000) 1 §, 5 § ja 30 §Jätelaki (1072(93) 4 §, 6 §, 15 §, 19 §, 20 §, 51 § ja 52 §Jäteasetus (1390/93) 5 §, 7 - 8 §, 10 §Jätelaki (646/2011) 6 §, 29 §, 120 §, 121 §, 148 § ja 149 §Valtioneuvoston päätös melutason ohjearvoista (VNp 993/1992)Valtioneuvoston asetus jätteistä (179/2012) 4 §, 8 §, 9 §, 24 §, 37 §, liite 4Laki eräistä naapuruussuhteista (26/1920) 17 §Valtioneuvoston asetus aluehallintoviraston maksuista vuosina 2012 ja 2013(1572/2011)


21KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINENTästä päätöksestä peritään maksua 4 110 euroa. Lasku lähetetään myöhemminValtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta.Ympäristönsuojelulain 105 §:n mukaan ympäristöluvan käsittelystä peritäänmaksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa(150/1992) ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessatai ympäristöministeriön asetuksessa säädetään. Tässä tapauksessa maksumääräytyy valtioneuvoston asetuksen aluehallintoviraston maksuista vuosina2012 ja 2013 (1572/2011) nojalla. Asetuksen mukaan laitoksen, joka käsitteleevuosittain vähintään 10 000 tonnia jätettä, ympäristöluvan perusmaksu on8 220 euroa. Koska kyseessä on toiminnan olennainen muuttaminen, peritään50 % taulukon mukaisesta maksusta. Näin ollen luvan hinnaksi tulee 4 110 euroa.PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINENLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa tästä päätöksestä julkisestikuuluttamalla Tampereen kaupungin ja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastonvirallisella ilmoitustaululla sekä Aamulehdessä.JAKELUPäätösTiedoksiHakijaTampereen kaupungin ympäristönsuojeluviranomainenTampereen kaupunginhallitusPirkanmaan ELY-keskus (sähköisesti)Ratahallintokeskus (sähköisesti)Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)Ilmoitus päätöksestäTieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tietohakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdostamuistutuksia tai vaatimuksia.


22MUUTOKSENHAKUTähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeuteen.Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessäkuin pääasiasta.LIITTEETSijaintikarttaValitusosoitusPäivi VileniusAira HalmetojaAsian on ratkaissut ympäristöneuvos Päivi Vilenius ja esitellyt ympäristöylitarkastajaAira Halmetoja.


Liite 1. SIJAINTIKARTTA


Liite 2. VALITUSOSOITUSValitusviranomainenValitusaikaValitusoikeusValituksen sisältöValituksen liitteetLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätökseen saa hakea valittamallamuutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästämaksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksenantopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy 3.5.2013.Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea,sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristönviihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt,asianomaiset kunnat, alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset,kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset.Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava- päätös, johon haetaan muutosta- valittajan nimi ja kotikunta- postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaakoskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat,on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, 65101 Vaasa,sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi)- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta- mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi- perusteet, joilla muutosta vaaditaan- valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmäätoimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla)Valituskirjelmään on liitettävä- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmintoimitettu viranomaiselle- mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitysasiamiehen toimivallastaValituksen toimittaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolleValituskirjelmä liitteineen on toimitettava Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle.Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenäpäivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myöslähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona taisähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se onkäytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenäpäivänä ennen virka-ajan päättymistä.Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedotkäyntiosoite:Wolffintie 35,65200 Vaasapostiosoite:PL 200, 65101 Vaasapuhelin: 020 6361 060telekopio: 06-317 4817sähköposti:kirjaamo.lansi@avi.fiaukioloaika: klo 8-16.15OikeudenkäyntimaksuValittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaistensuoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistätapauksista, joissa maksua ei peritä.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!