Kestävä innovointi - Sitra

Kestävä innovointiInnovaatiopolitiikkauusien haasteiden edessäAntti HautamäkiSitran raportteja76

Sitran raportteja76Kestävä innovointiInnovaatiopolitiikkauusien haasteiden edessäAntti HautamäkiS i t r a • H e l s i n k i

Sitran raportteja 76Taitto: Taina StåhlKannen kuva: ShutterstockISBN 978-951-563-612-6 (nid.)ISSN 1457-571X (nid.)ISBN 978-951-563-613-3 (URL:http://www.sitra.fi)ISSN 1457-5728 (URL:http://www.sitra.fi)Sitran raportteja -sarjassa julkaistaan tutkimusten, selvitysten ja arviointien tuloksiaerityisesti asiantuntijoiden käyttöön.Raportteja voi tilata Sitrasta, puhelin: (09) 618 991, sähköposti julkaisut@sitra.fiEdita Prima OyHelsinki 2008

Sitran esipuheSuomi ei voi menestyä globaalissa innovaatiotaloudessa ilman maailmanluokkaaolevaa innovaatioympäristöä. Vaikka innovaatioympäristömme onkin todettuerinomaiseksi monissa kansainvälisissä vertailuissa, edessä olevat haasteetviittaavat siihen, että innovaatioympäristöämme on arvioitava kriittisesti.Sitran johtajan Antti Hautamäen käsillä oleva kirja on tervetullut henkilökohtainenpuheenvuoro innovaatiotoimintaa koskevaan keskusteluumme. Työssäänhän yhdistää kestävän innovoinnin käsitteessään kiinnostavasti kestävänkehityksen ja innovaatiotoiminnan. Kirjassa on runsaasti tuoreita ajatuksiamonista innovaatiopolitiikkamme keskeisistä kysymyksistä kuten yliopistojenroolista, teknologiarahoituksesta ja innovaatiotoiminnan uusista muodoista.Kirjoittajan tekemät konkreettiset ehdotukset tulevat varmasti herättämäänrunsaasti keskustelua.Kirja on osa Sitran rahoittamaa tutkimushanketta Global knowledgetransfer. Toinen osa hanketta on erillinen tutkimus Clusters in Transition, jossaon tutkittu suomalaisten teollisuusyritysten innovaatiotoiminnan muutospaineitaja uusia toimintamalleja globaalissa taloudessa. Tästä osasta ovat vastanneettoimialajohtaja Petri Vasara Pöyry Forest Industry Consulting Oystä sekä professoriAnnaLee Saxenian (UC Berkeley, School of Information, dean) ja professoriCharles Sabel (Columbia Law School). Sen tuloksista ilmestyy kevättalvella2008 erillinen englanninkielinen kirja ja suomenkielinen raportti päätöksentekijöille,josta vastaavat Antti Hautamäki ja Petri Vasara. Tämän hankkeen puitteissaAntti Hautamäki on toiminut vuodet 2006 ja 2007 vierailevana tutkijanaKalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Tutkimustyönsä ohella hän on ollut mukanaperustamassa Piilaaksoon Suomen uutta innovaatiokeskusta FinNodea.Suosittelen kirjaa herätteen antajaksi kaikille, jotka ovat mukana uudistamassaSuomen innovaatiopolitiikka.Helsingissä 13.11.2007Mikko KosonenAsiamiesSitra

Kirjoittajan esipuheTämä kirja on syntynyt toimiessani vuodet 2006 ja 2007 Sitran rahoituksellavierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Kirja perustuu laajaankirjalliseen aineistoon, erilaisiin luentoihin ja seminaareihin sekä lukuisiinkeskusteluihin niin kotimaassa kuin Yhdysvalloissakin. Kirjassa on tietoisestirunsaasti esimerkkejä Yhdysvalloista, mutta sen pääpaino on Suomen innovaatiopolitiikassa.Lähtökohtanani on tuntuma siitä, että innovaatiopolitiikkammeon kohtaamassa aivan uudenlaisia haasteita, jotka nousevat globalisaatiostaja innovaatiotoiminnan muuttuneesta luonteesta. Kirjan nimiKestävä innovointi viittaa vaatimukseen edistää kestävää kehitystä innovoinninkeinoin. Minulle kestävä innovointi tarkoittaa myös osallistuvaa, jatkuvaa jaglobaalia innovointia ja innovatiivista johtamista. Näin kestävän innovoinninhaaste koskee koko innovaatioympäristöämme, tutkimus- ja kehitystoimintaaja yritysten innovaatiostrategioita. Kirja ei ole uuden innovaatiopolitiikan systemaattinenesitys, vaan persoonallinen näkemys innovaatiopolitiikan uusistahaasteista ja niihin vastaamisesta.Berkeleyssä 13.11.2007Antti HautamäkiJohtajaInnovaatiotoiminnotVieraileva tutkija,University of California, Berkeley

SisällysJohdanto – Kestävä innovaatio haasteena 11Kestävä kehitys haastaa talouskasvun 17Kestävä innovointi on planetaarista vastuullisuutta 28Omistusta palvova johtaminen kriisissä 30Rajoitusten politiikasta mahdollisuuksien politiikkaan 32Innovaatiopolitiikan agenda muuttumassa 36Uusi kasvumalli vaikeuksissa 39Teknologiapolitiikasta asiakasvetoiseen innovaatiopolitiikkaan 43Asiakkaat etualalla 43Menestykseen tarvitaan innovaatiokykyä 44Innovointi vaatii oikean ympäristön ja oikeat verkostot 45Yritystoiminta muuttuu palveluksi 46Yhteiskunnalliset innovaatiot innovaatiopolitiikassa 47Yliopistot innovaatiotoiminnan perustan luojina 53Osaamisen ja teknologian siirron kanavat 57Tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitusta punnittava uudelleen 63Ympäristöteknologia keskeiseksi painoalueeksi 67Suomessa tarvitaan huippuyliopistoja 72Miten huippuyliopistoja rakennetaan, esimerkkinä Yhdysvallat 76Huippuyliopistot perustuvat laatuun 79Lukukausimaksuilla lisärahoitusta yliopistoille 85

Innovaatiot syntyvät luovissa ympäristöissä 90Innovaatioiden ekosysteemit luovina ympäristöinä 90Pienetkin ekosysteemit voivat pärjätä 95Innovaatiokeskittymien rakentaminen Suomeen 101Radikaalit innovaatiot mullistavat teollisuutta 107Jatkuva innovointi pysyväksi käytännöksi 109Hajautettu innovointi valtaa alaa 112Avoin innovaatio ja innovaatioiden markkinat 113Julkinen innovaatio ja innovointi markkinoiden ulkopuolella 115Käyttäjien luomat innovaatiot ja innovaatiodemokratia 119Rajoitettu yhteishyvä ja puolijulkinen innovaatio 123Hajautetun innovaation muodot 127Wikinomia ja julkisen innovaation vyöryttäminen 128Globaali verkottuminen innovaatiotoiminnan kasvusuuntana 132Hajautettu innovaatio edellyttää globaalin tiedon hallintaa 135Informaatiosta hiljaiseen tietoon 137Oppimisen rikkaat verkostot 139Johtopäätöksiä: Kohti kestävää innovointia 147Johtamisen haaste 148Kestävä innovointi yritysten kilpailuetuna 151Kestävän innovoinnin politiikkahaasteet 153Kirjan keskeiset ehdotukset 159Kiitokset 160Lähteet 16210

Johdanto– Kestävä innovaatio haasteenaSuomen viimeaikainen taloudellinen menestys on merkittävältä osalta perustunuthyvään innovaatioympäristöömme, mutta myös hyvin toimiviin instituutioihimme.Meillä on järjestelmällisesti kehitetty innovaatioympäristöä ja panostettututkimus- ja kehitystoimintaan. Kymmenien vuosien työ on kantanuthedelmää, ja olemme nousseet yhdeksi korkean teknologian kärkimaaksi. Kilpailukykymme,teknologinen tasomme ja innovatiivisuutemme ovat kansainvälistähuippuluokkaa. Suomessa on vallinnut suuri yksimielisyys innovaatiopolitiikanlinjauksista, ja perustoimijat ovat sitoutuneet yhteisin päämääriin jatiivistäneet yhteistyötään.Innovaatioympäristömme kehittäminen on jatkuvasti esillä ja uusi hallituson sitoutunut kasvattamaan tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta.Kehittämisen tavoitteista ja haasteista on laadittu viime vuosina useitahyviä raportteja ja strategioita. Tarvitaanko sitten vielä uusi kirja innovaatiopolitiikasta?Mielestäni tarvitaan, ja syynä ovat tulevat haasteet, ei niinkään nykyisenjärjestelmän ongelmat. Globaali kehitys on monella tavalla muuttamassa innovaatiotoiminnanpuitteita ja tavoitteita. Vaikka globalisaatiokehityksestä onpuhuttu jo pitkään, vasta nyt alamme nähdä minkälaisia muutoksia se aiheuttaayhteiskunnassa ja taloudessa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.Lisäksi nämä muutokset ovat tavattaman nopeita, ajatellaan vaikkapa Kiinanja Intian talouksien hämmästyttävää kasvuvahtia.Globalisaatio lisää kilpailua, mutta ehkä vielä tärkeämpää on, että seavaa aivan uusia mahdollisuuksia Suomen kaltaiselle pienelle maalle. Strategisellaketteryydellä voimme tarttua uusiin mahdollisuuksiin. Menestyäksemmetässä arvaamattomien mahdollisuuksien maailmassa meidän on löydettäväomat vahvuutemme. Suomi ei voi kilpailla hinnalla vaan laadulla. Tarvitsemmeaivan uudenlaisia tuotteita ja palveluita, joille ei löydy heti vartaista muista11

12maista. Tähän laadulliseen kilpailuun lähteminen on suuri haaste juuri innovaatiotoiminnalle.Muotoutumassa olevassa tietämyspohjaisessa taloudessa innovaatiotperustuvat keskeisesti tieteelliseen tietoon. Parhaita esimerkkejä tästä ovat bioteknologiaanperustuvat uudet lääkkeet ja hoitomuodot. Siksi niin kehittyneetteollisuusmaat kuin nousussa olevat kehittyvät maat panostavat tieteeseen japerustutkimukseen. Yritykset tarvitsevat yhä enemmän koulutettua työvoimaa,joka kykenee soveltamaan tieteen uusimpia tuloksia innovaatiotoiminnassa.Globaali talous ei ole merkinnyt vain uusien markkinoiden avautumistaja kehittyvien maiden halpatuotannon laajentumista. Se on vaikuttanut syvällisestimyös innovaatiotoimintaan. Osaajia on kaikkialla maailmassa ja nimenomaanoman maan ja oman yrityksen ulkopuolella. Globaalia maailmaa onsanottu tasaiseksi mutta myös piikikkääksi. Tasainen se on, koska raja-aidatovat madaltuneet ja vuorovaikutus on entistä helpompaa. Piikikäs se on, koskaosaajat ovat hakeutuneet eri puolilla maailmaa oleviin keskuksiin. Innovaatiotoiminnassanäitä ilmiöitä pitää hyödyntää avaamalle innovaatioprosessejayhteistyöhön. Hajautettu innovointi on päivän sana.Toinen päivän sana on asiakaskeskeisyys. Innovaation menestyksen ratkaiseesen kyky vastata asiakkaiden tämänpäiväisiin tai tuleviin tarpeisiin. Yhäharvemmin pelkkä tekninen keksintö riittää. Liiketoimintainnovaatiot ovat astumassaetualalle: kuinka asiakasta palvellaan ja mistä asiakas on valmis maksamaan.Painopiste on siirtymässä teknologisista innovaatioista asiakas- japalvelukeskeisiin innovaatioihin. Tämä on iso haaste perinteiselle innovaatiopolitiikalle,jossa on korostettu teknologian kehittämistä.Globalisaatio on osoittanut voimansa mutta myös heikkoutensa. Eräskaikkein hälyttävin ilmiö on nopean talouskasvun aiheuttamat ympäristöongelmat.Ilmastonmuutos on ehkä suurin ihmiskuntaa kohtaavista haasteista.Olemme lisänneet energian kulutusta ja kuormittaneet ympäristöä lähellesitä rajaa, jossa prosessien hallinta riistäytyy käsistämme. Kulutamme myöskiihtyvällä vauhdilla uusiutumattomia luonnonvaroja loppuun.Kestävän kehityksen haaste pakottaa meidät pohtimaan talouskasvunarvoa. Talouskasvu on lisännyt aineellista hyvinvointiamme ja parantanutelintasoamme. Sen sijaan elämänlaatu ei ole parantuntu samaan tahtiin. Ympäristöuhatovat kasvaneet, ja väestön polarisoituminen rikkaisiin ja köyhiinjatkuu. Työelämän tahti on kiristynyt, ja yritykset siirtävät toimintojaan edullisempiinmaihin ja irtisanovat työvoimaa. Kehitys ei ole inhimillisesti kestävälläpohjalla.Otan kirjassa käyttöön uuden käsitteen kestävä innovointi (sustainableinnovation). Kestävällä innovoinnilla tarkoitan sellaista innovaatiotoimintaa,joka perustuu eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävilleperiaatteille. Tässä käsitteessä haluan yhdistää kestävään kehitykseenliittyvät haasteet innovaatiotoiminnan uusiin muotoihin ja johtamiseen. Näin

kestävän innovoinnin käsite muodostuu viidestä periaatteesta, jotka ovat: kestäväkehitys, osallistuva innovointi, jatkuva innovointi, globaali innovointi jainnovatiivinen johtaminen.Kestävän innovoinnin periaatteet ovat lyöneet itsensä läpi edistyneissäorganisaatioissa ja yrityksissä eri puolilla maailmaa. Silti elinkeinoelämän valtavirtaja julkinen innovaatiopolitiikka eivät ole vielä täysin sisäistäneet asiaa.Kestävä kehitys nähdään vain eräänä reunaehtona, ei keskeisenä innovoinnintavoitteena. Aineellista kasvua pidetään välttämättömyytenä pohtimatta senperusteita tai vaihtoehtoja.Innovaatiotoiminnan kehittäminen on monen tahon yhteistyötä. Se koskeepaitsi yrityksiä myös tutkimuslaitoksia, rahoittajia, yritysten henkilökuntaa,kuluttajia ja muita sidosryhmiä. Innovaatiotoiminta ei ole vain keksimistä vaanmyös innovaatioiden käyttöönottamista ja kaupallistamista. Monet innovaatiotoiminnanpullonkaulat liittyvät johtamiseen. Innovaatiot eivät synny käskemällävaan luomalla niille suotuisat olosuhteet. Tämä on johtamisen haaste,niin kansallisella, alueellisella kuin organisaatiotasolla. Kestävä innovointiedellyttää uuden tyyppistä johtamista, jossa painottuvat visionäärisyys, innostavuus,delegointi, luottamus ja määrätietoisuus.Kirjassa ei varsinaisesti käsitellä yksittäisiä teknologioita eikä teollisuudenaloja. Ainoan poikkeuksen tähän tekee ympäristöteknologia. Ilmakehän lämpenemisentorjumiseen joudutaan itse asiassa valjastamaan tutkimuksen jateollisuuden koko rintama. Kaikki teknologian pääalat, kuten tieto- ja viestintäteknologia,bioteknologia, nanoteknologia ja energiateknologia, ovat pelissämukana. Cleantech ei ole mikään yksittäinen teknologia, vaan ryväs erilaisiaratkaisuja ja innovaatioita, jotka yhdessä tuottavat energiaa ja uusiutumattomialuonnonvaroja säästäviä ja vähän ympäristöä kuormittavia prosesseja,tuotteita ja palveluja. Siksi cleantech on mitä parhain esimerkki muotoutumassaolevasta innovaatiotoiminnasta, joka perustuu yhteistyöhön ja erilaistenosaamisalueiden yhdistämiseen. Tulevaisuuden innovaatioympäristön tuleeolla tällaisten yhdistämiseen perustuvien innovaatioiden syntypaikka.Tässä kirjassa en esitä mitään systemaattista ohjelmaa innovaatiopolitiikalle.Lähden niistä uusista haasteista, jotka innovaatiotoiminnan kehittäjienon kohdattava. Miten näihin haasteisiin reagoidaan, on selvitettävä erikseen.Itse esitän joitakin ehdotuksia, joita mielestäni kannattaisi pohtia. Muutenkinkirja on enemmän pohdiskeleva kuin varmoja totuuksia lateleva. Uskon, ettätällaisena se virittää parhaiten uusia ajatuksia. Kirja perustuu uuteen tutkimuskirjallisuuteen,haastatteluihin ja esimerkkitapauksiin. Lopussa oleva kirjallisuusluetteloantaa kuvan asiaa käsittelevästä laajasta kirjallisuudesta. Kirja sisältäärunsaasti esimerkkejä Yhdysvalloista. Tämä on mielestäni perusteltua, onhanYhdysvallat tieteellisen tutkimuksen ja teknologian johtava maa maailmassa.Kirjan sisältö rakentuu haasteista. Se alkaa kestävän kehityksen haasteestatalouskasvun tavoittelulle. Talouskasvun mittareissa (kulutus ja13

14bruttokansantuote) ei ole otettu huomioon ympäristön kuormitusta. Ympäristöon kuitenkin taloudellisen toiminnan osapuoli. Talouskasvun käsitteestäon innovaatiopolitiikassa päästävä laajempaan inhimillisen kehityksen käsitteeseen:perimmäisenä tavoitteena tulee olla ihmisten hyvinvoinnin edistäminen.Inhimillisessä kasvussa otetaan huomioon kaikki pääoman muodot:teollinen pääoma, inhimillinen pääoma, luontopääoma ja sosiaalinen pääoma.Samalla voidaan arvioida laajemmin taloudellisen toiminnan ehtoja.Ensimmäisessä luvussa tarkastellaan erityiskysymyksinä globaalia vastuullisuuttaja omistuksen palvontaa. Taloudellisen toiminnan yhteiskunnallinenja eettinen pohja putoaa, jos se ei edistä globaalia oikeudenmukaisuutta.Omistajien edun pitäminen yritystoiminnan ainoana arvona antaa yksipuolisenkuvan niistä kaikista toimijoista, joiden varassa yritykset voivat toimia.Sidosryhmien intressit on otettava laajasti huomioon yritystoimintaa kehitettäessä.Innovaatiopolitiikka on ollut keskeinen osa suomalaista menestystarinaa.Mutta nyt ajat ja olosuhteet ovat muuttumassa ja innovaatiopolitiikanperusteita ja tavoitteita joudutaan arvioimaan uudelleen. Taloustieteen piirissämuotoutunut uusi kasvumalli on antanut oikeutuksen suurille panoksilletutkimus- ja kehitystoimintaan, mottona on ollut ”innovaatioilla tuottavuutta”.Toisaalta talouden kehitykseen vaikuttavat erityisen paljon yleiskäyttöistenteknologioiden leviäminen, ulkomailla tuotetun tiedon ja teknologian omaksuminenja ennen kaikkea instituutiot. Instituutioiden kehittäminen nostaayhteiskunnalliset tai sosiaaliset innovaatiot innovaatiopolitiikan esityslistalle.Niiden luonne on edelleen epäselvä, ja tämä on haitannut niiden strategistakehittämistä. Innovaatiopolitiikan agenda on muuttumassa myös sen takia,että markkinoilla menestyminen riippuu yhä enemmän asiakkaiden tarpeidenymmärtämisestä, yritysten innovaatiokyvykkyydestä ja johtamisesta, verkottumisestaja palveluista. Hyvä teknologia on kilpailuetu mutta ei itsessään riitätakaamaan menestystä. Innovaatiopolitiikassa pitää painottaa kysyntävetoista,palvelukeskeistä innovointia.Yliopistojen rooli innovaatiotoiminnassa on usein ymmärretty väärin.Innovaatiot syntyvät ennen kaikkea yrityksissä. Yliopistot taas harjoittavat perustutkimustaja tuottavat uutta tieteellistä tietoa. Yliopistot vaikuttavat yhteiskunnanja talouden kehittymiseen nimenomaan saattamalla tutkimuksentulokset kaikkien ulottuville ja kouluttamalla osaavaa akateemista työvoimaatyömarkkinoille. Kutsun tätä työnjakoa osaamisen siirron perusmalliksi. Teknologiansiirtoa varten on Suomessa ja muissa teollistuneissa maissa rakennettuerilaisia järjestelmiä ja organisaatioita yliopistojen lisenssitoimistoistateknologiayritysten rahoitukseen saakka. Yliopistojen oma lisensointitoimintaei ole kovin tuottoisaa, mikä vahvistaa perusmallin uskottavuutta. SuomenT&K-rahoitus on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Vuoden 2007 budjetissavaltion T&K-rahoitus on jo 1,7 miljardia euroa. Silti yliopistoissa vallitsee

esurssipula, joka vaikuttaa niin perustutkimuksen kuin opetuksenkin laatuun.Teknologiarahoitukseen on panostettu viime vuosina voimakkaasti. UusiaT&K-voimavaroja on nyt suunnattava yliopistoille. Kestävän kehityksen näkökulmastateknologiarahoituksen painopistettä tulisi siirtää ympäristöteknologiaan,jonka kysyntä tulee kaiken lisäksi kasvamaan räjähdysmäisesti lähivuosina.Ympäristöteknologiaan liittyvän strategisen huippuosaamisen keskittymänmuodostaminen olisi keskeisessä asemassa rakennettaessa uutta cleantech-Suomea.Koska perustutkimus on innovaatiotoiminnan perusta, sen tulisi ollamaailmanluokkaa. Kirjassa katsastetaan miten huippuyliopistot toimivat Yhdysvalloissa,jossa sijaitsee suurin osa maailman parhaista yliopistoista. Vaikkaemme voikaan koskaan päästä samaan rahoitustasoon ja samaan opiskelijoidenja opettajien rekrytointipohjaan kuin Yhdysvaltojen yliopistot, voimme siltioppia jotain niiden ambitioista ja ilmapiiristä. Kun nyt Suomessakin aletaankehittää yliopistorakenteita, niin olisi hyvä ottaa keinoiksi laatu ja kilpailu. Josantaisimme näiden ohjata rahoitusta, niin pääsisimme siihen, että meillä olisimuutama tieteeseen keskittyvä laaja-alainen huippuyliopisto ja muutama erikoistunutopetusyliopisto nykyisen 20 yliopiston sijaan. Suomalaisessa tiedepolitiikassalukukausimaksut on torjuttu. Niillä voisi olla kuitenkin kannustavavaikutus niin opiskelijoihin kuin yliopistoihinkin.Innovaatiot syntyvät luovissa ympäristöissä. Ei riitä, että innovaatiojärjestelmäsyöttää rahaa erilaisia putkia myöten innovaatiotoimintaan. Perusmallinmukaan innovaatiot syntyvät yrityksissä, joten katseet kiinnittyvät yritystentoimintaympäristöön. Olen ottanut käyttöön termin innovaatioiden ekosysteemikuvaamaan sitä dynaamista vuorovaikutteista ympäristöä, jossa yrityksetkykenevät innovoimaan. Sen osia ovat yritysten ja yrittäjien lisäksi yliopistotja tutkimuslaitokset, pääomasijoittajat ja muut rahoittajat, osaava työvoimaja yritysten toimintaa tukevat palvelut. Mutta varsinainen dynamiikka muodostuuideoiden ja ihmisten liikkuvuudesta ja riskiä kaihtamattomasta innovaatiokulttuurista.Tämä on hyvä lähtökohta kehittää innovaatiotoimintaaSuomessa. Valtakunnallisen toiminnan lisäksi tarvitaan uudenlaista aluekehitystä,joka voimistaa paikallisia innovaatioympäristöjä. Niiden kehittämiseksion kyettävä yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen eri hallinnon alojen ja tasojensekä paikallisten toimijoiden kesken. Pienen maan on kyettävä keskittämäänvoimavarojaan ja siksi ehdotan 5–6 maailmanluokan innovaatiokeskittymänrakentamista Suomeen.Innovaatiotoiminta on ollut aikaisemmin suljettu maailma. Jokainenyritys on yrittänyt itse luoda innovaationsa ja varjellut ideoitaan. Kovenevaglobaali kilpailu pakottaa yritykset jatkuvaan ja yhä nopeampaan innovointiin.Yrityksen omat voimavarat ja osaaminen eivät enää riitä tuottamaan tarvittaviainnovaatioita. Siksi erilaiset hajautetun innovoinnin tavat yleistyvät.Nykyään puhutaan paljon avoimen innovaation paradigmasta. Osoitan, että15

16on olemassa itse asiassa monia hajautetun innovaation muotoja. Kiinnostavimmatliittyvät avoimeen jakamiseen, mitä edustaa Linux-järjestelmä. Näissähajautetun innovoinnin malleissa organisaatio kykenee hyödyntämään osaamista,jota on muilla yrityksillä, asiakkailla ja käyttäjillä sekä erilaisilla riippumattomillaosaajilla. On jopa lanseerattu käsite wikinomia kuvaamaan uuttajoukkoyhteistyöhön perustuvaa taloutta.Hajautettu innovaatioprosessi laajenee globaaliksi. Osaaminen on levittäytynytympäri maailmaa. Tänään useat kehittyvät taloudet panostavat voimakkaastitutkimus- ja kehittämistoimintaan, rakentavat huippuyliopistoja janiiden läheisyyteen tiedepuistoja ja teknologiakyliä (itse asiassa teknologiakaupunkeja).Näin osaajia löytyy kaikkialta. Innovaatiotoiminnan tulee siten ollamyös globaalia eli yhteistyötä tulee tehdä parhaiden osaajien kanssa, olivatpanämä missä päin maailmaa tahansa. Suomen kaltaisen pienen maan tuleekyetä omaksumaan maailmalta uusinta tietoa ja teknologiaa. Siksi avainkysymykseksinousee, miten tietoa voidaan löytää ja omaksua. Olen tätä kysymystäpohtiessani kehittänyt innovaatioiden monikanavamallia, joka auttaajäsentämään tiedon siirtämisen ja oppimisen globaaleja verkostoja. Olkoon seoma innovaationi.Tällaisen päätöksentekijöille suunnatun kirjan loppuun kuuluu johtopäätösosa.Sen teemana on nyt eteneminen kohti kestävää innovointia. Periaatteessakestävän innovaation idea ymmärretään niin yrityksissä kuin hallinnossakin.Sitä koskevaa keskustelua käydään yhä enemmän niin Suomessa kuinmuuallakin. Yritykset kykenevät muuttumaan joustavammin ja ripeämmin;niillä alkaa olla strategista ketteryyttä. Kestävän innovaation tielle lähtevilleyrityksille avautuu uusia liiketoimintamahdollisuuksia – eettisesti kestävällä tavalla.Mutta rakenteet muuttuvat hitaasti. Muutoksien toteuttamiseen tarvitaaninnovatiivista johtamista. Välillä tuntuu kuin meillä olisi johtamisvajetta,puutetta visionäärisistä ja samalla rohkeista johtajista. Julkisen hallinnon toimintatavoilleinnovatiivinen johtaminen on erittäin iso haaste. Kirjan lopussaesitän oman listani keskeisistä tavoitteista ja vertailen perinteistä ja hahmottumassaolevaa uutta kestävää innovaatiopolitiikkaa.

Kestävä kehityshaastaa talouskasvunInnovaatioita tarkastellaan yleensä elinkeinoelämän nopean muutoksen ja kiristyvänkansainvälisen kilpailun viitekehyksessä. Innovaatio on nopeasti luotuuusi ase koskaan päättymättömässä kilpailussa. Kokonaan toisenlainenkuva syntyy siitä liittämällä innovaatio kestävään kehitykseen, yhteiskunnanpitkäjänteiseen kehittämiseen ja inhimillisten arvojen toteuttamiseen. Silloininnovaatio on uusi asia, joka edistää yhteistä hyvää samalla kun se tukee organisaationtai yrityksen omaa menestystä. Innovaatioiden asiantuntija JohnKao määrittelee kirjassaan Innovation Nation innovaation yksilöiden, yritysten jakansakunnan kyvyksi luoda jatkuvasti haluamaansa tulevaisuutta. Tämä innovaationäkemyskuvaa osuvasti tämänkin kirjan missiota.Olen edellä luonnehtinut kestävää innovointia innovaatiotoiminnaksi, jokaperustuu eettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ympäristöllisesti kestävilleperiaatteille.Kestävän innovoinnin periaatteet ovat mielestänin kestävä kehitys eli innovointi kestävän kehityksen aikaansaamiseksin osallistuva innovointi eli innovointi henkilökunnan, asiakkaiden,käyttäjien ja kansalaisten kanssa; ihmisten osaamisen kehittäminen jakunnioitusn jatkuva innovointi eli kyky jatkuvasti uudistua ja rikkoa rajojan globaali innovointi eli innovointi globaalissa yhteistyössä hyödyntäenkaikkialle levittäytynyttä osaamistan innovatiivinen johtaminen eli innovaatioita mahdollistava jakannustava johtaminen yrityksissä, organisaatioissa ja yhteiskunnassa;uusien johtamistapojen kehittäminen.17

Tämän luonnehdinnan pohjalta määrittelen kestävän innovoinnin seuraavasti:Kestävä innovointi tarkoittaa innovointia, jossa otetaan huomiooninnovaatioprosessin ja siinä syntyvien innovaatioiden pitkäaikaisetvaikutukset ihmisiin, yhteiskuntaan, talouteen ja ympäristöön.Kestävän innovoinnin piiriin kuuluvat paitsi yrityksen tai organisaation prosessi-,tuote- ja palveluinnovaatiot myös yhteiskunnalliset innovaatiot. Hyvä lainsäädäntö,kansalaisten terveyden edistäminen, koulutus, ympäristönsuojelu jakansalaisyhteiskunnan voimistaminen voivat kaikki olla yhteiskunnallisten innovaatioidenkohteina ja tavoitteita. Yhteiskunnallisten innovaatioiden vaikutuskansakunnan vaurauteen ja menestykseen on aivan ratkaiseva ja usein merkittävämpikuin parhaimmatkaan yritysten tekemät teknologiset innovaatiot.On syytä korostaa innovaatioiden pitkäaikaisia vaikutuksia, sillä useinkaantuotteen tai palvelun välittömät vaikutukset eivät paljasta niiden todellistamerkitystä. Joudumme kysymään, mitä pitkäaikaisia vaikutuksia on verenpainelääkkeillä,luonnonmukaisella ravinnolla, uusilla polttoaineilla, uusillapalvelumalleilla, nopeilla junilla, mobiililla internetillä ja vastaavilla. Kestäväninnovoinnin perspektiivi ulottuu nykyisistä tuleviin sukupolviin. Innovaatiotoiminnantulee turvata jälkipolville maailma, joka on vähintään yhtä hyvä kuinse, jonka saimme perinnöksi edeltäjiltämme.Usein ”parempi maailma” ymmärretään vaurauden lisääntymisenä. Ajattelemme,että innovaatiotoiminnan tulee kiihdyttää talouskasvua, jotta aineellinenelintasomme parantuisi ja pystyisimme kuluttamaan enemmän. Tällöintavoitteena on lisätä tavaroiden määrää. Kestävän kehityksen ajatuksena taason parantaa elämän laatua. Sen takia tässä vallitsee selvä ristiriita innovaatiotoiminnantavoitteiden välillä: tuottaako lisää aineellista vaurautta vai parantaakokaikkien elämänlaatua? Kestävä innovointi suuntautuu jälkimmäisentavoitteen edistämiseen. Kestävä innovointi edellyttää talouskasvua, mutta näkeesen välineenä, ei itseisarvona.Tavanomainen tapa vastata taloudellisen kilpailun haasteisiin on parantaatuottavuutta innovaatiotoiminnalla ja lisätä sitä kautta talouden kasvua.Olemme siis sitoutuneet ITK-kaavaanInnovaatio -> Tuottavuus -> KasvuKestävän kehityksen kannalta tämä kaava on ongelmallinen. Kun kaikki maattoteuttavat ITK-kaavaa, olemme vaarassa ajautua luonnon kestokyvyn äärirajoille.Ilmakehän lämpeneminen on yksi suurimmista uhista. Hallitusten välisenilmastonmuutosta käsittelevän paneelin äskeisessä raportissa todetaan,18

että ”ilmakehän lämpeneminen on yksiselitteistä, ja se näkyy valtamerien lämpötilankasvussa, lumen ja jään laajamittaisessa sulamisessa ja merenpinnannousussa”. Raportin mukaan on selvää, että ihmisten omat toimet ovat merkittävästivaikuttaneet ilmakehän lämpenemiseen.Samaan aikaan uusiutumattomia luonnonvaroja kulutetaan kasvavaantahtiin, aavikoituminen etenee, vesistöt pilaantuvat ja kalakannat ehtyvät. Väestökasvaa, erityisesti kehitysmaissa edelleen nopeasti: maapallon väestö tuleeolemaan vuonna 2012 seitsemän miljardia, vuonna 2026 kahdeksan miljardiaja vuonna 2043 yhdeksän miljardia eli väestö kasvaa 40 vuodessa 50 %. Taloudenja väestön kasvuun liittyy kasvava energian kulutus, jonka aiheuttavatpääasiassa liikenne, teollinen tuotanto ja maatalous, mutta myös asuminen(lämmitys, jäähdyttäminen ja niin edelleen.). Tällä hetkellä Yhdysvallat kuluttaeniten öljyä henkeä kohti, mutta jos Kiina ja Intia alkaisivat kuluttaa yhtä paljon,niin päivittäinen öljyn kulutus nousisi nykyisestä 85 miljoonasta öljytynnyristä200 miljoonaan tynnyriin. On arvioitu, että energian kasvavan kulutuksentyydyttämiseksi pitäisi joka päivä rakentaa kaksi ydinvoimalaa!Vaikka talouskasvun kielteisistä vaikutuksista esimerkiksi ilmakehän lämpenemiseenollaan aika yksimielisiä, tämä ei vielä näy selvästi teollistuneidenmaiden talous-, yhteiskunta- ja innovaatiopolitiikassa. Jo vuosia jatkunutta aineellistakasvua edistävää politiikkaa ei ole muutettu. Edessä on vääjäämättä– ehkä kriisien ajamana – suuri muutos.Talouskasvun nostaminen ylimmäksi kehittämistavoitteeksi teollistuneidenmaiden ja monien kehitysmaiden politiikassa johtuu suurelta osaltavallitsevasta taloustieteellisestä ajattelutavasta. Siinä asetetaan taloudellinenkehitys yhteiskunnallisen kehityksen edellytykseksi. Taloudellisen kasvun tavoitteenaon lisätä kulutusta ja kasvattaa kansantuotetta – siis hyvin määrällisiätavoitteita. Yhteiskunnallisella kehityksellä taas viitataan kehitykseen, joka parantaakaikkien ihmisten mahdollisuutta tyydyttää perustarpeensa, saavuttaasäälliset elinolot, elää merkityksellistä elämää ja saada tarvittavat terveyspalvelutja koulutus. Vaikka taloudellinen kasvu usein tukeekin yhteiskunnallista kehitystä,ei näiden välillä ole mitään automaattista yhteyttä. Teesille ”wealthiermeans cleaner” ei ole vahvaa empiiristä tukea (Harris ym. 2001).Kestävä kehitys viittaa kehitysedellytysten jatkuvuuteen: kehitys on kestävää,jos se tyydyttää tämän päivän ihmisten tarpeet tuhoamatta tulevien sukupolvienmahdollisuutta tyydyttää heidän omat tarpeensa. Tästä näkökulmastamonet tämän päivän toimintatavat uhkaavat tulevien sukupolvien elämää nimenomaisestituhoamalla ympäristöä. Näitä pitkän aikavälin kustannuksia eiole otettu riittävästi huomioon taloudellisessa ajattelussa, oli sitten kysymysyrityksistä tai kansantalouksista.Taloudellisessa ajattelussa on painotettava uudelleen pääoman eri muotoja.Pääomalla tarkoitetaan ”varastoa”, jonka käyttö tuottaa tavaroiden japalvelujen virran. Taloudellisessa toiminnassa hyödynnetään neljänlaista pää-19

omaa, joita kutsun teolliseksi pääomaksi, inhimilliseksi pääomaksi, luontopääomaksija sosiaaliseksi pääomaksi. Määrittelemättä niitä tieteellisesti luonnehdinniitä seuraavasti:n teollinen tai fyysinen pääoma on ihmisten luoma rakennusten,laitteiden ja tuotantoprosessien kokonaisuusn inhimillinen pääoma on ihmisten omaama koulutus, taidot, tiedotja kulttuurin luontopääoma muodostuu kaikista luonnon voimavaroista ja sevoidaan jakaa uusiutuviin ja uusiutumattomiin voimavaroihinn sosiaalinen pääoma muodostuu tiedoista ja normeista, jotka onupotettu kulttuuriin ja instituutioihin; myös ihmisten keskinäistenverkostojen ja yhteistyön kokonaisuus kuuluu tähän.Kaikkia pääomia tarvitaan taloudellisessa toiminnassa, vaikkakin taloustieteessäon painotettu eniten teollista ja inhimillistä pääomaa. On tavallista olettaa,että luontopääoman menetykset ovat korvattavissa teollisen pääoman lisäyksellä,joten luontopääoma ei ole saanut mitään erityisasemaa.Kestävän kehityksen taloustieteessä ”vahvan kestävyyden oletus” tarkoittaa,että luontopääoman ja teollisen pääoman vaihdettavuus tai korvattavuuson rajoitettua (Harris ym. 2001). Ne ovat toisiaan täydentäviä pääoman muotojaja kumpaakin tarvitaan tuotannossa. Esimerkiksi kalastusvälineillä ei olemitään merkitystä ilman kalakantoja. Kriittisen luontopääoman, kuten veden,kohdalla mikään teollisen pääoma muoto ei voi oikeastaan korvata luontopääomaa.Siksi on aivan olennaista kehittää taloudellista toimintaa niin, ettäluontopääoma kyetään säilyttämään. Vieläkin vahvempia oletuksia voidaanesittää ja voidaankin väittää, että talous ja luonto ovat yhteismitattomia.Stanfordin yliopiston biologian professori Gretchen Daily jakaa luontojärjestelmänantamat palvelut tai tarjoaman neljään ryhmään:1. ekosysteemin tuotteet, kuten meren antimet, puumateriaali jamaanviljelyksen tuotteet2. perustavat elämää tukevat toiminnot, kuten veden puhdistuminen,tulvien estäminen, maaperän hedelmällisyyden uudistaminen, ilmastontasapainoisuus ja saastuminen3. elämänlaatua palvelevat toiminnot, kuten kauneus ja luonnosta saatavainnostus ja virkistys4. luontovakuutus, joka liittyy siihen ideaan, että luonnon rikkaus sisältääjotain, jonka arvoa ei tunneta tänään, mutta joka voi osoittautua tärkeäsitulevaisuudessa (esimerkiksi jotkut kasvit saattavat sisältää lääkeaineitatauteihin, joita ei vielä edes tunneta)Dailyn haastattelu American Airlinesin asiakaslehdessä AmericanWay, October 1, 2007.20

Luontopääoman eri muotojen käsittely vaatii omat sääntönsä. Uudistuvienluonnonvarojen, kuten metsien ja kalakannan, hyödyntämisessä ei saa vaarantaaluonnollista uudistumiskykyä. Uusiutumattomien luonnonvarojen, kutenöljyn, hyödyntämisessä pääsääntö on investoida osa tuotosta siirtymiseen uudistuvien,korvaavien luonnonvarojen käyttöön (esimerkiksi bioenergian käyttöönpolttoaineena). Tällaiset säännöt tai rajoitteet ovat aivan välttämättömiä,jotta luontopääomaa ei hävitetä eikä köyhdytetä tulevien sukupolvien elämää.Hyvän yleisen tavan tarkastella taloudellista toiminta ja pääomia tarjoaakolmen järjestelmän malli (Harris ym. 2001). Nämä kolme järjestelmää ovat1. taloudellinen järjestelmä, johon kuuluvat tuotanto, vaihto ja kulutus2. yhteiskunnallinen järjestelmä, johon kuuluvat kansalaiset, perheet,järjestöt sekä kulttuuri ja yhteiskunnalliset instituutiot ja niiden pohjanaolevat arvot3. luontojärjestelmä, joka on planetaarinen ekosysteemi, jonka varassataloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestelmän toimivat.Taloudellisen järjestelmän laajentamista rajoittaa planetaarinen luontojärjestelmä.Luontojärjestelmän on säilyttävä fyysisesti, joten sen kriittisiä aineksiaei voi korvata taloudellisen järjestelmän avulla. Professori Gretchen Daily pitäävälttämättömänä ottaa luonto mukaan ”viivan alle” eli tuottolaskelmiin. Perusteenaon luonnon resurssien, kuten puhtaan veden, niukkeneminen. Silloinkun resursseja on runsaasti ja ne ovat yhteistä hyvää, niin niiden huomioiminentalouslaskelmissa ei näytä tarpeelliselta. Nyt olemme siirtymässä luonnonresurssien niukkuuden aikakauteen. Siksi luontopääoman arvo on opittavamittaamaan ja liittämään se kansantalouden kirjanpitoon. Oma ehdotuksenion mitata hyvinvointia kansatulon lisäksi luontopääoman ja sosiaalisen pääomanmäärän avulla, niin vaikeaa kuin se kvantitatiivisesti onkin.Kestävän kehityksen näkökulmasta yhteiskunnallinen järjestelmä asettaaperustavoitteet kehitykselle. Luontojärjestelmä edellyttää jatkuvuutta ja säilyvyyttä,kun taas yhteiskunnallinen järjestelmä edellyttää inhimillistä kehitystä(human development) ja hyvinvointia. Tämän puolesta on puhunut erityisestiintialainen taloustieteilijä Amartya Sen. Hänen mukaansa taloudellisen kehityksenpainopisteen tulee muuttua tuloista tuloksiin (from incomes to outcomes)ja kansantuotteen kasvusta henkeä kohti elämänlaadun parantamiseen.Yksilöiden kannalta kehityksen tulee avata ihmisille paremmat mahdollisuudethyödyntää lahjojaan, voimavarojaan, varallisuuttaan ja työvoimaansa.Senin perusfilosofia on ”kehitys vapautena”, eli kehityksen tulee laajentaakaikkien ulottuvilla olevien valintojen piiriä. Tärkeää tässä filosofiassa on, ettävalinnan piirin laajentaminen ei ole vain kehityksen päämäärä vaan myöskehityksen tärkeimpiä välineitä. Aktiiviset, luovat, esillä oleviin mahdollisuuksiintarttuvat ihmiset vievät kehitystä eteenpäin. Sanomattakin on selvää, että21

köyhyys, sairaudet ja puutteellinen koulutus supistavat ihmisten valinnanmahdollisuuksia.Sosiaalinen pääoma on yhteiskunnan toiminnan kannalta aivan keskeistä.Toimiakseen yhteiskunta tarvitsee normeja ja pelisääntöjä. Sosiaalinenpääoma on yhteiskunnallisen järjestelmän sideaine, joka pitää yhteiskunnankoossa. Ilman luottamusta ja yhteisen hyvän kehittämisen halua yhteiskunnanylläpitämisen kustannukset kasvavat. Sosiaalinen pääoma on tärkeää myöstaloudellisen järjestelmän toiminnalle. Maailmanpankin tutkimuksissa on vakuuttavastiosoitettu, että sosiaalinen pääoma on taloudellisen järjestelmänsyötettä ja tuloksia eli sekä kulutettavaa että investoitavaa pääomaa. Taloustieteellisestiilmaisten sosiaalisen pääoman merkitys on siinä, että se parantaataloudellisen järjestelmän toimivuutta alentamalla vaihdantakustannuksia,mikä puolestaan edistää verkottumista ja yhteistyötä.Nämä kolme järjestelmää ovat siis monin tavoin toisistaan riippuvia javaikuttavat toistensa kehitykseen (kuva 1). Kaikilla järjestelmillä on silti omasuhteellisen riippumaton alueensa, joissa toimii tietty, vankka kehityslogiikka.Yhteiskunnallisessa järjestelmässä väestön kasvu ja yhteiskunnallinen osallistuminennoudattavat tiettyjä sääntöjä. Taloudellisessa järjestelmässä vaikuttavattietyt talouden lait, kuten suhdannevaihtelut. Luontojärjestelmässä on omatilmastonmuutokseen ja ekosysteemiin liittyvät lainalaisuudet (luonnollinen valinta).Samalla nämä järjestelmät elävät toistensa ehdoilla. Taloudellisen järjestelmänkasvu lisää aineellista vaurautta, jolla on tavaton merkitys yhteiskunnallisenjärjestelmän kehitykseen (muun muassa koulutus ja terveydenhuolto).Taloudellinen järjestelmä luo teknologioita, joilla voidaan kasvihuonekaasujavähentää tai vaikuttaa lajien kehitykseen. Nämä riippuvuussuhteet muodostavatperustan yhteiskunnan ja hyvinvoinnin kehitykselle.Kuva 1. Järjestelmien riippuvuus ja vuorovaikutus.TaloudellinenjärjestelmäMarkkinatLuontojärjestelmäResurssitEkosysteemiYhteiskunnallinenjärjestelmäKansalaisetInstituutiot22

Kaiken kaikkiaan voimme muotoilla yleisemmän kestävän kehityksen periaatteen,jonka mukaan kaikkia pääoman muotoja tulee kehittää tasapainoisestija tosiaan täydentäen. Emme voi ajatella, että meillä olisi sellainen taloudellinenjärjestelmä, joka tuhoaisi inhimillistä pääomaa tai heikentäisi sosiaalistapääomaa. Näinhän tapahtuu jatkuvasti kehitysmaissa, joissa perinteiset yhteisöllisetelämänmuodot tuhoutuvat ja ihmisten osaaminen joutuu hukkaan.Emme voi myöskään ajatella, että taloudellinen järjestelmä kuluttaisi hyödyllisetuusiutumattomat luonnonvarat loppuun muutamassa sukupolvessa.Lähdimme liikkeelle ITK-kaavasta (innovaatiot -> tuottavuus -> kasvu).Kestävän innovoinnin kannalta tämä kaava vaatii uudelleen arviointia. Uudistamisenlähtökohtana on, että innovaatioiden tulee ennen kaikkea tukea inhimillistäkehitystä ja hyvinvointia planetaarisella ulottuvuudella (human development).Taloustieteellisesti ilmaisten innovaatioiden tulee kestävällä tavallaparantaa voimavarojen, pääomien, käyttöä perustavoitteiden saavuttamiseksi.Koska määrällinen kasvu ei ole mielekäs tavoite esimerkiksi luonto- tai sosiaalisellepääomalle, on parempi puhua eri voimavarojen kestävästä uusintamisesta.Kestävä uusintaminen viittaa kehittämiseen ja hävikin korvaamiseen.Kestävän innovoinnin kaava saa nyt muodon: kestävä innovaatio -> voimavarojenkestävä uusintaminen -> hyvinvoinnin lisääntyminen.Tämän voi tiivistäälyhyeksi IUH-kaavaksi:Innovaatio -> Uusintaminen -> HyvinvointiKuva 2. Kestävä innovointi pääomien uusintamisessa ja hyvinvoinnin parantamisessa(IUH-kaava).TeollinenpääomaSosiaalinenpääomaUusintaminenKestävä innovointiHyvinvointiLuontopääomaInhimillinenpääoma23

Kestävä innovointi on vuorovaikutteinen prosessi, jossa käytetään eri pääomanmuotoja tasapainoisella tavalla sellaisten innovaatioiden tuottamiseen, jotkaedistävät pitkällä tähtäimellä inhimillistä kehitystä ja ihmisen hyvää Suomessaja planetaarisesti. Tässä innovaatioprosessissa pääomaa sekä kulutetaanettä uusinnetaan. ITK-kaava painottaa innovaatiotoiminnassa taloudellistakasvua, kun taas IUH-kaava painottaa kehitystä, jonka olennainen osa on eripääoman muotojen uusintaminen.Oma ehdotukseni on, että emme automaattisesti liitä hyvinvoinnin lisääntymistätalouskasvuun, ne ovat eri ilmiöitä. Pitkällä ajanjaksolla talouskasvulisää hyvinvoinnin edellytyksiä, mutta hyvinvointiin vaikuttavat myösyhteiskunnallisen järjestelmän toimivuus ja demokratia sekä luontojärjestelmäntila (puhdas vesi ja ilma, lajien rikkaus, luonnon virkistysarvo). Nämä tekijätvoidaan liittää hyvinvoinnin lisääntymiseen sosiaalisen ja luontopääomankautta. Näin saamme hyvinvoinnin yhtälön, joka on tietysti vain heuristinenajattelun apuväline.Hyvinvointi on kansantulon, sosiaalisen pääoman ja luontopääoman funktio.Vallitseva talousajattelu kytkee kansantulon ja talouskasvun verrattain suoraviivaisestihyvinvointiin. Tätä kytkentää ei ole kuitenkaan helppo todistaa, koskahyvinvointia ei ole osattu määritellä samalla tarkkuudella kuin kansantuloa.Hyvinvoinnin käsite juontaa juurensa filosofiasta ja yhteiskuntateoriasta, einiinkään taloustieteestä. Jo Aristoteles piti valtion tärkeimpänä päämääränäedistää ihmisten hyvää elämää. Monet sosiologit ovat ottaneet hyvinvoinninyhteiskuntateoriansa merkittäväksi kategoriaksi. Suomalainen tunnettu sosiologiErik Allardt yhdisti hyvinvoinnin tarpeentyydytykseen. Hänen mukaansaihmisten perustarpeet liittyvät elintasoon, ystävyyssuhteisiin ja itsensä toteuttamiseen.Hyvinvointi on moniulotteinen ilmiö, jossa aineelliset perustarpeetja elintaso ovat vain yksi ulottuvuus. Hyvinvoinnin kysymyksiä käsitellään myösmonipuolisesti Timo Hämäläisen raportissa Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistäyhteiskuntaa.Talouskasvun teorioiden uudelleenarviointi on suuri haaste tieteelle. Kansantaloudentuottavuusmittareissa on entistä enemmän painotettava ympäristöön,elämäntapaan ja hyvinvointiin liittyviä ulkoisvaikutuksia. Aineellisenkasvun sijaan on opittava arvottamaan laadullista kasvua, joka liittyy palveluihin,kulttuuriin, tietoon ja viihteeseen. Tieto- ja viestintätekniikka mahdollistaaglobaalien bittien virran, joka syrjäyttää ”atomien liikuttelun” eli ihmisten jatavaroiden tarpeettoman liikkumisen. Piilaaksossa syksyllä 2007 vieraillut Intianentinen presidentti ja arvostettu ydinfysiikan tutkija A.P.J Abdul Kalampainotti, että kansantuotteen (gross domestic product) määritelmää tulisimuuttaa niin, että siinä otettaisiin huomioon köyhien määrän väheneminen ja24

kansakunnan arvojen toteutuminen. On tehty myös ehdotuksia ottaa kansantuotteenmääritelmässä huomioon ympäristön tila (green accounting).Taloustiede ei ole päässyt yksimielisyyteen kasvuun vaikuttavista tekijöistä.Etlan tutkijat näkevät määrällisen, ekstensiivisen kasvun ajan lähestyvänloppuaan (katso Hyytinen ja Rouvinen 2005). Edellä esitettyjä termejä käyttäenteollisen pääoman kasvattamisen tie on kuljettu loppuun. Inhimillisenpääoman määrällinen lisääminen ei sekään enää tuota juurikaan lisäarvoa.Nyt on edessä laadullisen, intensiivisen kasvun tavoittelu. Heidän mukaansamuun muassa koulutuksessa, tutkimuksessa ja kehityksessä avainsanaksi täytyynostaa määrän sijaan laatu. Intensiivisen kasvun keskiössä on heidän mukaansatuottavuuden kasvu.Tuottavuuden kasvua on pidettävä alisteisena inhimilliselle ja kestävällekehitykselle. Tuottavuuden kasvua voidaan katsella kahdelta kannalta. Jokokäytetään samaa panosta suuremman tuotoksen aikaansaamiseksi tai vähennetäänpanosta entisen kaltaisen tuotoksen aikaansaamiseksi. Ensimmäinentie lisää tuotteita ja palveluita, toinen tie säästää panoksia. Ensimmäinen tievoi lisätä elintasoa, mutta toinen tie voi lisätä elämänlaatua ja hyvinvointia.Tuottavuudenkin kasvua tarkempi tavoite on tuottaa oikeanlaisia tuotteita.En silti missään tapauksessa vähättele tuottavuuden kasvua. Niukkenevien voimavarojenaikakaudella tuottavuuden kasvulla voidaan korvata voimavarojen(Suomessa aktiiviväestö) väheneminen. Tuottavuuden kasvu on myös merkittäväkilpailukykytekijä teollistuneille maille, joissa työvoiman hinta on moninkertainenkehittyviin talouksiin verrattuna.Laajemmassa mielessä laadullinen kasvu merkitsee siirtymistä lyhytjänteisestätalouskasvuajattelusta kestävän kehityksen edistämiseen. Amerikkalaisiamuotisanoja käyttäen kyseessä on clean- tai greentech-vallankumous. Kokoteollinen rakenne, liikenne ja asuminen on nopeasti muutettava uusiutumattomialuonnonvaroja säästävään ja vähän energiaa kuluttavaan malliin. Voimmepuhua kestävän kehityksen elämäntavasta. On etsittävä innovaatioita, joillaenergiatuotanto, teollinen tuotanto, liikenne, maatalous, asuminen ja kaupungituudistetaan kestävän kehityksen lähtökohdista. Tämä on innovaatiopolitiikankinsuurin haaste.Tällaisen innovaatiopolitiikan toteuttaminen – kestävä innovointi – edellyttääpäätöksentekijöiltämme ja teollisuudeltamme tavatonta avarakatseisuuttaja pitkäjänteisyyttä. Paine kilpailla perinteisillä tavoilla lisäämällä tuottavuuttaja aineellista kasvua on äärimmäisen kova. Jos kuitenkin katselemmeennakkoluulottomasti tulevaisuuteen, on selvää, että suunnanmuutos onedessä.Kansakunta ja talous, joka sopeuttaa toimintansa muita ennen tai ensimmäistenjoukossa cleantech-aikakauteen, tulee hyötymään siitä suunnattomasti.Tärkeä osa tällaista cleantech-aikakautta on palvelujen osuuden lisääminenyhteiskunnassa. Palvelut eivät välttämättä kuluta merkittävästi energiaa25

tai uusiutumattomia luonnonvaroja. Osa palveluista tulee perustumaan täysinaineettomiin tapahtumiin tietoverkkojen välityksellä. Esimerkkeinä olkoot etäoppiminenja tietokonepelit: hyödyllistä ja hauskaa paikasta riippumatontatoimintaa! Tietysti cleantechin kovin haaste on energian tuotannon ja kulutuksen,liikkumisen, yhdyskuntarakenteen kehittämisen ja tavaratuotannon puolella.Tässä on edettävä kaikilla rintamilla.Jos Suomi lähtee tälle tielle, kykenemme omalta osaltamme estämäänilmaston lämpenemistä ja edistämään luonnonvarojen riittävyyttä. Säästämmemyös huomattavasti energialaskuissa. Talouden kannalta olemme myösetulyöntiasemassa, koska voimme tarjota tulevaisuuden tuotteita, palveluja jaosaamista. Niiden kysyntä tulee lisääntymään 10–20 vuoden kuluessa räjähdysmäisesti.Täällä hetkellä ympäristöliiketoiminnan arvo on jo 600 miljardiaeuroa ja markkinat kasvavat kymmenen prosenttia vuosittain. Puhtaiden teknologioidenmarkkinat kasvavat jopa 30 % vuodessa! Sitran johdolla tuotettu”Kansallinen toimintaohjelma ympäristöliiketoiminnan kehittämiseksi” tarjoaahyvän lähtökohdan cleantech-vallankumouksen toteuttamiseen. Omassavisiossani tämä vallankumous muuttaa Suomen kestävän kehityksen kärkimaaksi.Yksi tapa edistää tätä päämäärää on suunnata teknologiarahoitustaympäristöteknologiaan, kuten esitän myöhemmin.Yritykset vetoavat herkästi markkinoiden kysyntätekijöihin jatkaessaanvanhanaikaista tuotantoaan. Kysyntätekijätkin ovat muuttumassa. Kuluttajatpainottavat entistä enemmän luonnonmukaisuutta, energian säästämistäja kestävyyttä. Tästä tulee iso trendi, joka muuttaa teollista tuotantoa. Kokoteollinen arvoketju alihankkijoista asiakkaisiin alkaa ohjautua muuttuvastakulutuskysynnästä käsin. Aivan keskeiseksi osaamisen alueeksi on muodostumassaympäristöosaaminen, jolla tarkoitetaan elinkaariajatteluun perustuvaaenergia- ja materiaalitehokkuutta sekä ympäristövaikutusten haitattomuutta.Puhtaat teknologiat tuottavat vähemmän haittaa ympäristölle kuin muut vaihtoehdot.Tuotteiden kestävyys tulee olemaan merkityksellistä. Nythän kodit jakonttorit ovat täynnä laitteita, jotka eivät enää toimi tai vastaa uusia vaatimuksia.Joka vuosi on hankittava uusi matkapuhelin, koska vanha puhelin reistaileetai siitä puuttuu jokin uusi haluttava omaisuus . Hyvä bisnes valmistajalle,Nykyään niin sanotusta e-jätteestä on tulossa iso ongelma, erityisesti kehitysmaille, joihinteollistuneiden maiden vanhoja tietokoneita ja muita ICT-laitteita kuljetetaan. Ted Smithin,Silicon Valley Toxics Coalitionin perustajan mukaan ”Every new generation of technology …sends zillions more of our computers and TVs to global trach heaps”. On arveltu että Microsoftinuusi Windows Vista -käyttöjärjestelmä tekee monista tietokoneista käyttökelvottomiaja luo e-jätteen tsunamin. Toinen huomattava ympäristökysymys on tietokoneiden ja tietokonekeskustenenergiankulutus, josta suurin osa liittyy jäähdyttämiseen. Tietokonekeskuksetkuluttavat 50 kertaa enemmän energiaa kuin vastaavan kokoiset tavalliset toimistotilat(SF Chronicle 9.8.2007).26

huono bisnes kuluttajalle ja luonnolle. Tähän sopii hyvin Hannah Arendtin(2002) erottelu käyttämisen ja kuluttamisen välillä. Käyttäminen merkitseejonkin esineen tai asunnon omaksumista osaksi elämäntapaa, jolloin esineestätulee oman ympäristön pysyvä rakenneosa. Kuluttaminen merkitsee esineenhävittämistä ja tuhoamista.Tulevaisuudessa edellytämme, että saamme käyttöömme tuotteita, jotkakestävät vuosia ja vuosikausia. Verratkaa entisajan talonpoikaisia astioita,huonekaluja ja työkaluja, jotka periytyivät isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, nykyisiinlyhytkestoisiin tuotteisiin. Siirtyminen kertakäyttöisyydestä kestävyyteenon iso murros teollisuuden ansaintatavalle. Kierrättäminen on toki omaksuttuteollisuudessa, mutta ajatus tehdä jotain, jota ei tarvitse kierrättää, on vallankumouksellinen.Kaikkien tuotteiden ei tietystikään tarvitse olla ikuisia. Onesimerkiksi järkevää korvata vanhat hiilidioksidia päästävät autot uusilla sähkökäyttöisilläautoilla. Tässä teknologia toimii kahdella ulottuvuudella: pystytääntekemään entistä kestävämpiä tuotteita ja pystytään korvaamaan vanhathuonot tuotteet entistä paremmilla tuotteilla. Tämän takia teknologisen kehityksenpysäyttäminen olisi kestävän kehityksen kannalta tuhoisaa.Kestävä innovointi ja hyvinvoinnin lisääminen on asetettava innovaatiotoiminnankehittämisen keskeiseksi tavoitteeksi. Tämä edellyttää uutta ajatteluatiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikassa, aluekehityksessä, julkisissaorganisaatioissa ja yksityisissä yrityksissä. Kirjan nimi ”Innovaatiopolitiikkauusien haasteiden edessä” viittaa siihen, että nykyinen innovaatioympäristömmeei ole iskukyvyssä näkyvissä olevien muutosten edessä. Enää ei riitä, ettätehdään enemmän ja paremmin sitä, mitä tähän asti on tehty. Pelkkä rahanlisääminen tutkimus- ja kehitystoimintaan tai yritysrahoitukseen ei ratkaise yksinmitään. Pelkkä tutkimusverkoston tai tukiorganisaatioiden saneeraus ei sekäänriitä. Muutos perustuu pikemminkin arvoihin ja johtamiseen kuin rahaanja rakenteisiin.Kaikki kestävän innovoinnin periaatteet ovat vahvasti sidoksissa arvoihin.Kestävä kehitys, kansainvälinen yhteistyö, henkilökunnan, asiakkaiden ja kansalaistenosaamisen valjastaminen innovaatiotoimintaan ja innovaatioita suosivanympäristön rakentaminen ovat arvovalintoja. Taustalla ovat ihmisen jaluonnon kunnioittaminen ja ihmisten tasavertaisten mahdollisuuksien turvaaminensekä luottamus ja yhteisöllisyys. Suomen valtti globaalissa kilpailussaon arvoissamme, jotka tukevat kestävää innovointia ja sitä edistävää vastuullistajohtamista. Tätä etua ei rahalla saa, mutta sen voi rahalla tuhota. Japanija Norja ovat laatineet kestävän innovaatiotoiminnan strategiat. Suomestasellainen puuttuu.27

Kestävä innovointi on planetaarista vastuullisuuttaKestävän innovoinnin erottamaton ulottuvuus on parantaa kehitysmaidentaloutta ja ennen kaikkea väestön hyvinvointia. Sitran keväällä 2007 järjestämässäseminaarissa puhunut japanilainen tiede- ja teknologia-asiantuntijaAyao Tsuge peräänkuulutti globaalisti kestävää innovaatioiden ekosysteemiä.Hänen mukaansa meidän tulee panostaa kestävään kehitykseen teknologialla,jonka avulla voidaan ratkaista maailmanlaajuisia ongelmia. Näitäongelmia on enemmän kuin voimme hahmottaa: kehysmaiden köyhyys jasairaudet, energian käyttö, puhdas vesi, sademetsien ja muiden luonnonekosysteemien säilyttäminen, demokratian vakiinnuttaminen ja väkivallankierteiden katkaiseminen.Edellä luetellut ongelmat ovat erittäin monimutkaisia ongelmia, ja niidenratkaisemiseksi tarvitaan useita lähestymistapoja ja erilaisten tahojen jasidosryhmien syvällistä yhteistyötä. John Kao kutsuu tällaisia ongelmia häijyiksi(wicked) ja pitää niitä avaimena 21. vuosisadan vaikuttavimpiin läpimurtoihin.Häijyjen ongelmien ratkaiseminen vaatii uusia läpimurtoja bisnesmalleissaja uusia tapoja ajatella kuinka status quota muutetaan. Ne vaativatintegroivia lähestymistapoja, jotka yhdistävät tarvittavat uudet perspektiivituuteen tapaan innovoida. Suomessa tarvitaan nyt uutta asennetta, valmiuttatarttua kaikkein vaikeimpiin ongelmiin ja hakea niihin ratkaisuja globaalissayhteistyössä. Tätä asennetta edellytetään kansakunnalta, joka haluaa kehittyäaidoksi innovaatiokansakunnaksi.Kestävä innovointi edellyttää globaalia näkökulmaa, jossa erityisesti kehitysmaatnousevat valokeilaan. Kiinnostavan näkökulman kehitysmaihin onavannut yritysstrategioiden kehittäjä C.K. Prahalad kirjassaan The Fortune atthe Bottom of Pyramid. Hänen väitteensä on, että kehitysmaiden köyhyydestänousee aivan uudentyyppistä yrittäjyyttä ja innovatiivisuutta, joka perustuulaadukkaiden mutta erittäin halpojen tuotteiden tuottamiseen minimaalisillaresursseilla. Ratkaisevaa tässä uudessa yrittäjyydessä ei ole halpa työvoima,vaikka sekin on merkittävä tekijä, vaan nerokas kustannusten leikkaaminen,äärimmäisen pitkälle viety ulkoistaminen ja uudet rahoitustavat. Näillä keinoillakyetään tarjoamaan matkapuheluja muutaman pennin minuuttihinnalla jaohitusleikkauksia 1 500 euron hinnalla. Katetta saadaan massamarkkinoilta,ei kovalla hinnalla.Äärimmäiset olosuhteet (massamarkkinat, alhainen maksukyky ja niinedelleen) ovat luoneet täysin uuden innovaatioiden ekosysteemin, jossa syntyyerilaisia innovaatioita kuin ”lihavilla markkinoilla”. Esimerkiksi Piilaaksonyritysten ei tarvitse ensimmäisenä ajatella tuotteen tai palvelun hintaa, laatuja uutuus riittävät lanseeraukseen. iPod maksaa noin 200 dollaria ja iPhonenoin 400 dollaria. Intiassa valmistetaan tietokoneita 100 dollarin hintaluokassa.Nyt on kehitetty videoneuvottelutekniikkaa, joka toimii pienillä datasiirto-28

nopeuksilla ja jota voidaan siksi käyttää syrjäisissä kylissä ja kouluissa (OopsPrivate Ltd). Intialainen Tata Motors tuo pian markkinoille uuden automerkkinsäPeople’s Car, jonka myyntihinnaksi tulee 2 500 dollaria. Tämänhintaiselleautolle olisi isot markkinat Euroopassakin.Länsimaiset yritykset ovat viime vuosina investoineet runsaasti Intian tapaisiinkehittyviin maihin. Usein syynä on mainittu edullinen työvoima ja kasvavatmarkkinat. Pahaladin mukaan vielä ei ole kuitenkaan ymmärretty, että ulkoistaminenei ole työvoiman vientiä vaan innovaatioiden tuontia! Asettumallauuteen ympäristöön päästään osalliseksi paikallisesta innovaatioiden ekosysteemistä.Länsimaisten yritysten on opittava kehitysmaiden radikaaleista innovaatioista,jotka soveltuvat myös teollistuneisiin maihin ja tulevat monilla aloillamullistamaan tuotantoa ja liiketoimintalogiikkaa. Lisäksi kehitysmaiden tuotteettulevat olemaan ympäristöystävällisempiä, koska muuhun ei ole varaa.Kiinnostava ajan ilmiö on Kalifornian Piilaaksossa perustettu InnovationDemocracy -organisaatio (www.innodemo.com). Se on voittoa tavoittelematonyritys, joka pyrkii muutokseen tunnistamalla ja tukemalla pieniä muttamerkittäviä aloitteita, joita tekevät paikalliset innovaattorit ja jotka hyödyttävätpaikallisia yhteisöjä. Organisaatio auttaa erityisesti paikallisia yrittäjäpersooniakasvattamaan liiketoimintaansa kriittisillä maantieteellisillä alueilla,kuten Keski-Aasiassa, Lähi-Idässä, Itä-Euroopassa ja Afrikassa.Toiminnan lähtökohtana on luottamus pienin askelin tapahtuvaan etenemiseenja innovatiivisuuteen. Mission mukaan tavoitteena onn tehdä kyvystä antaa oma panoksensa ja innovoida jokaisenoikeus ja etuoikeusn vahvistaa ihmisten uskoa omaan arvoonsa ja tukea heidän kykyäänaikaansaada muutoksia paikallisissa yhteisöissäänn löytää innovatiivisia ideoita ja aktiivisia ihmisiä ja kääntää heidänuudet ideansa liiketoiminnaksi sekä toimia kokeneina mentoreinaja varhaisen vaiheen investoijina.Tämän mission toteuttamiseksi Innovaatio Demokratia etsii innovatiivisia jayrittäjähenkisiä ihmisiä kehitysmaissa, tekee mikrosijoituksia heidän yrityksiinsäja järjestää yrittäjyyteen ja liiketoimintaa liittyvää koulutusta paikallistenyliopistojen kanssa. Perusfilosofia on tässä kumouksellinen. Sen sijaan että annettaisiinyleistä kehitysapua tai jaettaisiin ruokaa, autetaan paikallisia ihmisiäkehittämään omaa osaamistaan, innovoimaan ja perustamaan kasvuhakuisiayrityksiä. Hakematta tulee mieleen vanha sanonta, jonka mukaan kalan antaminenköyhälle auttaa päivän, mutta kalastamaan opettaminen pelastaa kokoelämän. Innovation Democracy -organisaatio on vielä pieni ja itumuodossaan,mutta jo nyt sen saama hyvä vastaanotto Piilaaksossa on merkkinä siitä, ettäbisnesihmisten ajatukset ja arvot ovat muuttumassa.29

Omistusta palvova johtaminen kriisissäKestävän innovoinnin periaate on erittäin ajankohtainen ja tärkeä yrityksille.Parhaat yritykset ovat jo siirtyneet kestävän innovoinnin aikaan. Niissä henkilökuntaon tärkein voimavara, niissä otetaan huomioon kestävän kehityksennäkökulmat, kuten elinkaariajattelu, ja tuotteet ja palvelut kehitetään yhdessäasiakkaiden kanssa. Yritysten yhteiskuntavastuusta on tullut kuuma teema,ja yritysten menestys markkinoilla on entistä enemmän kiinni niiden hyvästämaineesta.Silti valtaosa yrityskentästä elää menneessä maailmassa, jossa palvottiinomistajien etua ja ainoa liikkeenjohdon hyväksytty motiivi oli lisätä tuottoaomistajien sijoituksille. Tämä asennemaailma on kuitenkin verrattain uusi.Shokeeraavassa artikkelissaan Bad Management Theories are Destroying GoodManagement Practices äskettäin kuollut London Business Schoolin professoriSumantra Ghoshal väittää Milton Friedmanin ja hänen hengenheimolaistensaedustaman ”liberalismin” johtaneen bisneskoulut vääränlaiseen teoriaanja siihen perustuvaan vahingolliseen opetukseen. Kun tätä on jatkunut vuosikymmeniä(1960-luvulta alkaen), ”liberalismin” ajatusmallit ovat siirtyneetliikkeenjohtajien arkiseen käytäntöön Yhdysvalloissa ja sen myötä muissakinteollistuneissa maissa.Menemättä liikkeenjohdon teorian metodologiaan , friedmanilaisen ”liberalismin” opinkappaleet ovat:n moraalisilla ja eettisillä tarkasteluilla ei ole sijaa liikkeenjohdossan johtajien tehtävänä on maksimoida osakkeenomistajien arvoan ihminen on opportunistinen homo economicus, joka pyrkii ainamaksimoimaan omaa etuaan, siksi ihmisiä pitää kontrolloida jasitouttaan optiot ovat hyväksyttävä tapa sitouttaa liikkeenjohto omistaja-arvonlisäämiseenn arvon tuotannossa sijoitettu raha on tärkeämpi tekijä kuin työntekijöidenpanosn työntekijöiden palkat ja asema on pidettävä mahdollisimmanheikkoina.Ghoshal näkee huonojen käytäntöjen takana huonon teorian. Taustalla on brittiläinen individualistinenfilosofia (Hume, Bentham ja Locke), positivismi (luonnontieteen mallin siirtäminenyhteiskuntatieteisiin), agenttiteoria, vaihdantakustannusteoria, taloustieteen dominanssiliiketaloustieteellisessä teoretisoinnissa, Friedmanin ”liberalistinen” ideologia ja käytännönkokemuksen vähättely. Takana olevia tieteenfilosofisia dilemmoja ovat kausaalisuus versusintentionaalisuus, kvantitatiiviset mallit versus kvalitatiiviset aineistot ja vastaavat. ”Pääsyyllinen”on niin sanottu Chicagon koulukunta, jossa Friedman edusti taloustiedettä.Laitan liberalismin lainausmerkkeihin, koska Friedmanin ”liberalismi” on yltiöindividualististakonservatismia, ei positiivista, voimavaroja rakentavaa individualismia (ks. Hautamäki 1996).30

Syitä tähän negatiiviseen kehitykseen löytyy ”huonon” teorian lisäksi johtamisensuurista aalloista. Miles ja kumppanit (2007) käyvät läpi johtamisenja yhteiskunnallisen ajattelun kehitystä 1800-luvulta nykypäivään. Erityisesti1930-luvun suuri lama ja toinen maailmansota synnyttivät hyvinkin yhteisvastuullisenjohtamiskulttuurin, jossa perusarvoja olivat tasa-arvo ja yhteinen vastuukaikkien hyvinvoinnin edistämisestä. Ideologiset muutokset alkoivat 1970-luvulla, kun hyvinvointiin kasvaneet, sotaa kokemattomat suuret ikäluokat alkoivatvaikuttaa työelämässä. Presidentti Reaganin ja pääministeri Thatcherinvaltaantulo alkoi muuttaa Yhdysvaltojen ja Britannian yhteiskuntapolitiikkaa.Elinkeinoelämässä shareholder value -malli syrjäytti stakeholder value -mallin.Omistajan etu nousi sidosryhmien (asiakkaiden, alihankkijoiden, taustayhteisöjenja yhteiskunnan) edun yläpuolelle.”Liberalistinen” ideologia perustuu pessimistiseen ihmiskuvaan ja yrityksenirrottamiseen inhimillisistä ja yhteiskunnallisista puitteista. Tähän ajattelutapaanei sovi yritysten yhteiskuntavastuu eikä sidosryhmien kuuntelu. Tällainen”liberalistinen” ajattelu- ja toimintapa on osaltaan johtanut lukuisiinyritysskandaaleihin Yhdysvalloissa ja muissa teollistuneissa maissa (muun muassaEnron, Tyco ja Piilaakson optioskandaali), johtajien valtaviin palkkioihinja erorahoihin, työntekijöiden irtisanomisiin tuloksen parantamiseksi, hiostuskulttuuriinja vastaavaan.Sekä Ghoshal että Miles näkevät vanhan ajattelumallin ajautuneen kriisiin.Kriisi koskee teoriaa ja käytäntöä. Teoreettisesta umpikujasta pääsemiseksiGhoshal peräänkuuluttaa positiivista ajattelua ihmisistä ja organisaatioista.Silloin korostuvat sellaiset kestävät piirteet, kuten erinomaisuus, dynaamisuus,kukoistaminen, yltäkylläisyys, sinnikkyys ja virtuositeetti sekä ennen kaikkealuottamus. Vanhan monoliittisen teoriaperustan sijaan tarvitaan monia lähestymistapoja,aitoa pluralismia.Tämän kirjan kannalta kiinnostava argumentti ”liberalistista” johtamiskäytäntöävastaan nousee innovaatioteoriasta (katso Miles ja kumppanit2007). Nykyisessä globaalissa taloudessa kehittyneiden maiden kilpailukyky perustuutietämysintensiivisiin innovaatioihin eli uusimman tieteen ja teknologiansoveltamiseen tuotekehitykseen. Tietämykseen perustuva innovointi edellyttääorganisaatioita, joissa vallitsee tiedon jakamista tukeva luottamuksellinen ilmapiiri.Luottamus puolestaan syntyy vain jos koko yrityksen henkilökuntaakohdellaan tasa-arvoisesti, luottaen ihmisten arvostelukykyyn ja motivaatioon.Tasa-arvoisessa, luottamuksellisessa ilmapiirissä tietoa ja osaamista jaetaanauliisti ja yhteistyö sujuu kitkatta. Innovaation hyvä ketju rakentuu siten, ettäinnovointi riippuu tiedon jakamisesta, ja tiedon jakaminen puolestaan riippuuluottamuksen rakentamisesta ja kaikkien yhdenvertaisesta kohtelusta.Milesin laaja perspektiivi johtamisen muutoksista Yhdysvalloissa nostaakiinnostavasti esiin yhteiskunnallisten arvojen ja yritysten menestyksen sidokset.Viimeiset 20–30 vuotta ovat olleet omistaja-arvon nostamisen ja ”liberalistisen”31

ajattelutavan valta-aikaa. Nyt on muutosten aika, johon ajavat skandaalit jaUSA:n elinkeinoelämän kilpailukyvyn heikkeneminen. Yhdysvaltojen yhteiskunnallinenja taloudellinen tilanne on kriittisessä vaiheessa (velkaantuminen, alijäämät,tuonti Kiinasta, tuloerojen nopea kasvu, keskiluokan kurjistuminen, julkisenkoulun heikko taso, terveydenhuoltojärjestelmän kustannukset ja vakuuttamattomiensuuri määrä, valtava energian kulutus ja niin edelleen). John Kaoväittää kirjassaan Innovation Nation Yhdysvaltojen innovaatiotoiminnan perustanheikenneen olennaisesti. Hän viittaa koulujärjestelmän ongelmiin, avoimuudenhiipumiseen, työlupapolitiikan tiukentumiseen, itsetyytyväisyyteen ja muidenmaiden ohikirimiseen.Miles painottaa, että tietoperustainen innovaatiotalous ei voi toimia tyydyttävästi,jos yhteiskunta jakautuu ja luottamus rapautuu. Tässä hän vetoaakilpailukykyvertailujen pienten voittajamaiden, kuten Suomen, Ruotsin, Tanskanja Sveitsin, esimerkkiin. Hyvät yhteiskunnalliset olot ja hyvä kilpailukyky jainnovatiivisuus korreloivat keskenään, mitä korostivat myös Manuel Castells jaPekka Himanen kirjassaan Suomen tietoyhteiskuntamalli. Suuri kiinnostus maailmallasuomalaista ja pohjoismaista mallia kohtaan on meille merkki siitä, ettämyös innovaatiopolitiikan näkökulmasta hyvinvointiyhteiskuntaa tulee määrätietoisestikehittää, ei heikentää. Myös John Kao nostaa Suomen, Tanskan jaSingaporen Kiinan rinnalle esimerkkeinä maista, joita kehitetään määrätietoisestiinnovaatiokansakunniksi.Rajoitusten politiikasta mahdollisuuksien politiikkaanGlobaalit ongelmat, ilmaston lämpeneminen, köyhyys ja alikehittyneisyys liittyvätmonin tavoin yritystoimintaan. Mielipiteet yritysten roolista jakautuvat voimakkaasti.Toisaalta yrityksiä pidetään pääsyyllisinä globaaleihin ongelmiin jakaikesta syytetään monikansallisten yritysten johtamaa globalisaatiokehitystä.Toisaalta monet yritykset ovat ottaneet aktiivisen roolin ympäristön ja yhteisöjensuojelemisessa, ja ne ovat sitoutuneet yhteiskuntavastuuseen ja eettisiintoimintaperiaatteisiin. Monet yritykset ovat myös oivaltaneet puhtaisiin teknologioihinja uuteen energiateknologiaan liittyvät liiketoimintamahdollisuudet,ja ne kehittävät kestäviä innovaatioita. Kirjani argumentaation kannalta kiistayrityksistä on sikäli keskeinen, että haluan tuoda esiin kaksi hyvin vastakkaistanäkemystä.Berkeleyn professori Robert B. Reich, joka toimi Clintonin hallinnossatyöministerinä, on esittänyt kiinnostavan ja haastavan näkemyksen yritystenvastuullisuudesta. Kirjassaan Supercapitalism hän kuvaa kapitalismin muuttumista1970-luvulta lähtien uudentyyppiseksi kapitalismiksi, jota hän kutsuu superkapitalismiksi.Aikaisemmin Yhdysvalloissa voitiin puhua demokraattisestakapitalismista, jossa yhteiskunnan ja talouden arvot ja tavoitteet olivat yhteen32

sovitettavissa. Uusi teknologia ja globalisaatio ovat synnyttäneet talouden, jossavallitsee äärimäisen kova kilpailu. Tässä kilpailussa yrityksillä on yksi ja vainyksi tavoite: tyydyttää asiakkaita suuremman voiton tuottamiseksi omistajille.Kilpailussa inhimillisillä arvoilla ja ympäristöllä ei ole mitään itseisarvoa.Globaali kilpailu ja globaalit arvoketjut ovat lisänneet tuottavuutta ja luoneetäärimmäisen runsaan tavara- ja palvelutarjonnan. Tämä kehitys on kuitenkintuonut mukanaan kasvavan joukon ongelmia, joista on edellä puhuttu. Superkapitalismijohtaa demokraattisten arvojen heikkenemiseen. EsimerkiksiYhdysvalloissa vuosina 1974–2004 kotitalouksien köyhimmän viidenneksenreaalitulot nousivat 2,8 % kun taas varakkaimman viidenneksen reaalitulotnousivat vastaavana aikana 63,6 %. Samansuuntainen kehitys on käynnissäSuomessa ja kaikissa teollisuusmaissa.Kiinnostavin osa tätä analyysiä on kansalaisten ristiriitainen tilanne. Tämänymmärtämiseksi on muistettava, että kansalaiset hyötyvät investointientuottavuudesta, koska heidän vakuutuksiensa ja eläkkeittensä tuottavuus riippuuosakemarkkinoista. Kansalainen näyttää myös hyötyvän entistä halvemmistakulutustavaroista, joiden edullisuus riippuu tuottavuudesta ja kehitysmaidenedullisesta työvoimasta. Näin siis ihmiset hyötyvät superkapitalismistakuluttajina ja investoijina, mutta menettävät kansalaisina ja yhteisön jäseninä.Reich kritisoi sellaisia käsityksiä, että yrityskansalaisuus ja yritysten yhteiskuntavastuuvoisivat muuttaa superkapitalismia. Yritysten omistajat eivät siedähetkeäkään yrityksen varojen ”hukkaamista” yhteiskunnalliseen hyväntekeväisyyteen.Jos ja kun yritykset vähentävät energian kulutusta, tuotavat ympäristöystävällisiätuotteita, maksavat hyvää palkkaa tai huolehtivat henkilökunnankoulutuksesta, niin tämä tapahtuu vain ja ainoastaan sen takia, että yrityshyötyy tästä. Hyvä maine on myös rahan arvoinen asia, kuten monet yrityksetovat saaneet katkerasti todeta (Niken maineen menetys lapsityövoiman käytöstäIntian tehtailla). Sidos yhteisen hyvän tavoittelemisen ja yritystoiminnanvälillä on katkennut.Yritysten kotimaalla ei ole myöskään enää suurta merkitystä. Yritystenomistajat ovat kasvottomia eläkerahastoja Euroopasta, Japanista, Yhdysvalloistaja ties mistä. Omistajia ei kiinnosta, menetetäänkö työpaikat kotimaasta,kun uudet tehtaat ja tutkimuslaitokset perustetaan ulkomaille – useimmitenKiinan ja Intian tapaisiin kehitysmaihin. Yritysten etu ei ole enää yhteneväinenkansakunnan edun kanssa.Superkapitalismin aikakaudella kapitalismi irtaantuu demokraattistenarvojen toteuttamisesta ja yritykset käyttävät politiikkaa omien etujensa ajamiseen.Ainakin Yhdysvalloissa yritysten vaikutusvalta politiikkaan – lobbaaminen– on suurempaa kuin koskaan. Lainsäädäntöä käytetään erilaisten yritysryhmienkilpailuetujen turvaamiseen, kuten Reich useilla esimerkeillä osoittaa.Robert Reichin reseptinä on demokratian arvon palauttaminen ja yhteiskunnallisiaja humaaneja arvoja edistävän lainsäädännön lisääminen. Tämä33

voi tapahtua vain aktivoimalla kansalaiset poliittiseen toimintaan. Tärkeimpiäasioita on estää yritysten liiallinen vaikutusvalta politiikkaan ja lainsäädäntöön.Tämä on yksi perustelu puoluetuelle. On turha luottaa siihen, että yritykset sitoutuisivatvapaaehtoisesti yhteisen hyvän edistämiseen. Yhteisen hyvän edistämiseksion laadittava lakeja ja niiden noudattamista on valvottava tiukasti.Reichin analyysi on pitkälle yhtenevä perinteisen ympäristöliikkeen ja antiglobalisaatioliikkeenkanssa. Ne näkevät yritysten voitontavoittelun johtavanpiittaamattomuuteen ilmakehän lämpenemisestä, köyhyydestä ja alikehittyneisyydestä.Tässä asetetaan taloudellinen kehitys ja demokratia vastakkain.Ratkaisun esitetään yrityksille tiukempaa kontrollia, taloudellisen toiminnanrajoittamista ja erittäin tiukkoja ympäristönormeja.Juuri tähän rajoitusten politiikkaan puuttuvat uuden ympäristöliikkeenkärkihahmot Ted Nordhaus ja Michael Shellenberger kirjassaan Break Through.Kirjoittajat väittävät, että rajoitusten politiikka tulee epäonnistumaan, koskase ei ota huomioon muuttuneita arvoja. Kehittyneissä maissa ihmiset ovat siirtyneetaineellista arvoista postmateriaalisiin arvoihin, joissa korostuvat itsensätoteuttaminen, asema yhteiskunnassa ja kuuluminen yhteisöihin. Mahdollisuudettoteuttaa vapaasti itseään omien valintojen kautta on ihmisille keskeistä.Tähän arvomaailmaan ei sovi rajoitusten politiikka. Se on negatiivistapolitiikkaa, joka herättää torjuntaa. Lisäksi kirjoittajien mukaan ilmakehänlämpenemistä ei voida enää estää, siihen on opittava nopeasti sopeutumaan.Ratkaisu ympäristön ja yhteiskunnan haasteisiin löytyy ”mahdollisuuksienpolitiikasta”. Sen kantavana ideana on ihmisen kyky voittaa vaikeudet jakohdata haasteet luovuudellaan ja tarmollaan. Nordhaus ja Shellenberger esittävätkasvumyönteisen ohjelman (pro growth -agenda), joka johtaa sellaiseenhyvinvointiin, jota tarvitaan elämänlaadun parantamisessa ja ekologisen kriisinvoittamisessa. Mahdollisuuksien politiikassa on voitettava vanhanaikaiset vastakkaisuudet,kuten ihminen–luonto, yhteisö–yksilö ja julkinen hallinto–markkinat.Edellä olen ylittänyt nämä raja-aidat neljän pääoman erottelussa ja painottamallataloudellisen, sosiaalisen ja luontojärjestelmän vuorovaikutusta.Ympäristön kannalta mahdollisuuksien politiikka painottaa investointienja innovaatioiden yhdistämistä. Kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin,määrän tarvittavaa vähentämistä ei voida saavuttaa ilman radikaaleja teknologisiainnovaatioita ja yhteiskunnallisten toimintojen uudelleenjärjestelemistä.Tässä siis peräänkuulutetaan luovuutta, innovaatioita ja innostavia, haastaviatavoitteita, joita voidaan verrata Apollo-ohjelmaan . Al Goren julkistamanSputnikin ampuminen radalleen 1957 oli tavaton shokki Yhdysvalloille. Presidentti J.F. Kennedynvuonna 1961 käynnistämän Apollo-ohjelman tavoitteena oli lähettää ihminen kuuhunennen vuosikymmen loppua ja voittaa Neuvostoliitto avaruuden valloittajana. Apolloohjelmailmensi pyrkimystä kansalliseen suuruuteen tieteen ja teknologian avulla. Ohjelmaoli menestys ja tuotti tavattoman määrän osaamista ja innovaatioita. Vuonna 1969 NeilAmstrong astui kuun kamaralle.34

”planetaarisen hätätilan” edellyttämä uusi Apollo-ohjelma muuttaisi radikaalistiteollisuuden ja yhdyskuntien energian käyttöä ja päästöjä.Mahdollisuuksien politiikan edistämä kasvu ei tarkoita kansantuotteenkasvua vaan yleisen hyvinvoinnin kasvua. Tämä kasvu lisää kaikkien ihmistenmahdollisuutta kehittyä yksilöinä. Se luo uusia markkinoita puhtaalle teknologialleja ympäristöystävällisille tuotteille ja tarjoaa ratkaisuja kehitysmaidenenergia-, jätehuolto- ja vesitarpeisiin.Voi olla, että mahdollisuuksien politiikka tuntuu haaveelta, mutta Nordhausja Shellenberger eivät epäröi puhua unelmien tarpeesta ja voimasta. Seainakin tuntuu ilmeiseltä, että ihmiskunnan haasteista ei selvitä rajoituksilla jakieltäytymisellä, vaan valjastamalla ihmisen luovuus ja yritysten innovatiivisuusparemman maailman synnyttämiseen.Reichin superkapitalismissa yritysten ainoa tehtävä on tuottaa voittoaomistajille. Tässä Reich ja Milton Friedman lyövät kättä keskenään. Friedmaninmukaan yritykset toimivat parhaiten, kun ne eivät ota huomioon muitatavoitteita kuin voiton tuottamisen, kun taas Reichin mukaan yritykset eivätpysty superkapitalismissa ottamaan huomioon muuta kuin omistajien arvonlisäämisen, koska pääomat siirtyvät nopeasti tuottavimpiin kohteisiin. Kumpikaanei näe yrityskansalaisuutta aitona asiana.Nordhaus ja Shellenberger taas peräänkuuluttavat ehdottomien raja-aitojenrikkomista. Yritykset toimivat yhteiskunnassa ja ovat riippuvia yhteiskunnantarjoamista puitteista, lainsäädännöstä, koulutetusta työvoimasta, investoinneistaja ennen kaikkea arvoista. Lisäksi yhteiskunnalliset arvot ja tavoitteetluovat kysyntää puhtaalle teknologialle ja ympäristöystävällisille tuotteille.Reich ei tunnu antavan tarpeeksi painoa kysyntätekijöille, vaikka hän korostaakinyritysten kykyä vastata kuluttajien tarpeisiin.Oma ajattelutapani on lähempänä Nordhausin ja Shellenbergerin mahdollisuuksienpolitiikka kuin Reichin rajoitusten politiikkaa. Silti myönnän, ettäteknologian kehitys ja erityisesti tieto- ja viestintäteknologian nopea yleistyminenja tehostuminen ovat synnyttäneet äärimmäisen kovan globaalin kilpailun,jonka jalkoihin yhteinen hyvä jää helposti. Tehokas tapa hillitä kilpailunnegatiivisia vaikutuksia on laatia kaikkia toimijoita yhtäläisesti sitovia sääntöjä.Reich ei puhu kirjassaan globaaleista säännöistä. Itse näen kuitenkin suurentarpeen laatia niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin sääntöjä kilpailulle. Kansainvälisissäjärjestöissä pitäisi kuulua nykyistä voimakkaammin demokratianääni: kaikkia kansainvälisiä kysymyksiä ei pidä ratkaista yritysten taloudellisistatarpeista. Päätöksissä pitää ottaa laajasti huomioon sääntöjen vaikutus väestöön,yhteiskunnalliseen kehitykseen ja ympäristöön.Ehkä tärkein peruskysymys on, miten löydetään tasapaino demokraattistenarvojen ja yritysten tarpeiden välillä. Maa joka omaksuu huomattavantiukat ympäristönormit, pitää palkkatason korkeana, suojelee työpaikkoja javerottaa ankarasti hyvätuloisia menettää kilpailukykyään. Toisaalta maa, joka35

antaa ympäristön tuhoutua, sallii tuloerojen kasvaa kohtuuttomasti, antaatyöpaikkojen hävitä matalilla irtisanomiskynnyksillä ja päästää sosiaalisen pääomansarapistumaan, ei ole ihmisarvoinen yhteiskunta. Hyvästä yhteiskunnastaon pidettävä kynsin hampain kiinni samalla kun kehitetään yritysten toimintaympäristöä.Suomella on hyvät edellytykset yhdistää menestyvä yritystoimintakorkeaan elämänlaatuun ja hyvinvointiin.Innovaatiopolitiikan agenda muuttumassaSuomessa kansallinen innovaatiojärjestelmä on ollut innovaatiopolitiikanperuskäsite 1990-luvun alusta alkaen. Kansallisella innovaatiojärjestelmälläviitataan teknologian kehittämistä ja hyödyntämistä edistävään kansallisteninstituutioiden vuorovaikutteiseen ja verkottuneeseen järjestelmään (Miettinen2002). Keskeisessä asemassa tässä ajattelutavassa ovat uutta tietoa tuotavatja levittävät instituutiot, kuten yliopistot, tutkimuslaitokset, välittäjäorganisaatiotsekä tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoittajat.Varhaista innovaatiojärjestelmän käsitettä luonnehtivat kansallinen jateknologinen näkökulma. Teknologian uskottiin olevan talouskasvun varsinainenmoottori, ja siksi erityisen tärkeätä oli lisätä teknologista ja luonnontieteellistäkolutusta ja edistää teknologian siirtoa ja rahoittaa kansallisia teknologiahankkeita.Tutkimus- ja kehityspanosten nostaminen otettiin keskeiseksiosaksi innovaatiopolitiikkaa. T&K-panoksemme ovat nyt noin 3,5 % bruttokansantuotteesta.Innovaatiojärjestelmämme on ollut menestys kansainvälistenvertailujen valossa. Suomi oli World Economic Forumin teknologiaindeksissävuonna 2005 sijalla kaksi Yhdysvaltojen jälkeen. Vuoden 2007 WEF:n131 maan kilpailukykyvertailussa Suomi on kuudentena.Tämän kirjan tematiikan kannalta haluan mainita kaksi erityisen merkittävääsaavutusta (Tekes 2006). Suomi on onnistunut yhdistämään tulotasonkasvun hyvinvointiin. Pohjoismaat, joiden bruttokansantuote henkeä kohti onnoin 35 000 euroa vuodessa, saavat selvästi muita maita korkeamman pisteluvunhyvinvointi-indeksissä. Ruotsi, Suomi ja Norja ovat kärkimaita. Toinenmyönteinen piirre on ympäristön laadun ja kasvukilpailukyvyn korrelaatio.Suomi on onnistunut parhaiten näiden tekijöiden yhdistämisessä. Hyvinvoinninja ympäristön laadun korkea taso antavat erinomaisen pohjan kehittääkestävää innovaatiopolitiikkaa.Menestyksemme innovaatiotoiminnassa tunnetaan hyvin, mutta ongelmammejäävät helposti menestyksen varjoon. Ongelmia on viime vuosina tuotuesiin useissa merkittävissä raporteissa. Haasteet voidaan kiteyttää seuraaviinnäkökohtiin, joihin on osittain jo edellä viitattu.36

n Suomen kilpailukyvyn paradoksi. Menestys kilpailukykyvertailuissaei näy riittävän vahvasti elintasossa ja vauraudessa(Sitra 2005, Himanen 2007).n Innovaatioprosessien hallinta ja tehostaminen. Liiketoimintaosaamisenvahvistaminen, verkottuminen ja yhteistyö (FinnSight 2015).n Palvelujen kehittäminen, tuotteistaminen ja vienti. Palvelujen T&K-toiminnanja viennin tehostaminen, palvelukulttuurin voimistaminen,julkisten palvelujen kehittäminen (FinnSight 2015).n Globaalisti tuotetun tiedon parempi ja tehokkaampi hyödyntäminen.Valmiudet kansainvälisen kehityksen seurantaan ja globaalin tiedonsiirtämiseen ja hyödyntämiseen (FinnSight 2015).n Erikoistumisen tarve ja pirstoutuneen tutkimuksen kokoaminen.Resurssit eivät riitä kaikkien tutkimusalueiden kehittämiseen huipputasolle,tarvitaan valintoja ja pienten yksiköiden kokoamista suuremmiksi(Sitra 2005, VNK 2006).n Ulkomaisten huippuosaajien houkuttelu. Tarvitaan olennaisesti lisääulkomaisia tohtoriopiskelijoita, tutkijoita ja asiantuntijoita (FinnSight2015, VNK 2006, Himanen 2007).n Innovatiivisten tuotteiden kysyntä. Innovaatiotoiminnan lisäämistävaikeuttaa innovatiivisten tuotteiden riittämätön kysyntä, myösSuomen pienet markkinat ovat rajoitus (Aho 2006, VNK 2006).n Kasvuyritysten määrän lisääminen. Puuttuva riskinottohalu ja riskirahanriittämättömyys alkuvaiheen jälkeen (VNK 2006, Tekes 2006).Edellä mainitut ongelmat ja haasteet ovat luonteeltaan yksittäisiä, vaikkakinlaaja-alaisia ilmiöitä. Innovaatiojärjestelmän muutoksia kannattaa tarkastellamyös yleisemmin lähtemällä niistä siirtymistä, joita on tapahtunut innovaatioympäristönkehittämisajattelussa. Raportissaan National Innovation System professoriReijo Miettinen kiteyttää siirtymät kolmeen teemaan:1. siirtymä kansallisesta innovaatiojärjestelmästä teollisiin klustereihin japaikallisiin innovaatioympäristöihin2. siirtymä innovaatiojärjestelmän systemaattisesta optimoinnista pullonkaulojentunnistamiseen ja poistamisen3. siirtymä systeemilähestymistavasta teknologiakohtaisten verkostojenvuorovaikutukseen ja oppimiseen.Näiden siirtymien lisäksi Miettinen tuo esiin vertailun (benchmarking) innovaatiopolitiikantärkeänä työkaluna.Edellä on puhuttu innovaatiopolitiikasta. Käsitteiden selventämiseksi onsyytä vielä määritellä lyhyesti, mitä eräillä käsitteillä tarkoitetaan (taulukko 1). Tiedepolitiikassakäsitellään tieteellistä koulutusta (opetusta) ja perustutkimuksen37

ahoitusta yleensä kansallisella tasolla. Teknologiapolitiikka keskittyy strategistentai geneeristen teknologioiden luomiseen, yleensä yritystasolla. Innovaatiopolitiikkakeskittyy teknologian siirtoon.Taulukko 1. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka. (Ettlie 2006)Politiikka Peruspiirteet NykytrenditTiedepolitiikkaTieteellinen opetusTutkimus yliopistoissa javaltion tutkimuslaitoksissaPerustutkimusPainopiste isoissa haasteissa(energia, terveys, materiaalit)SelektiivisyysEnnakointiKansainvälisyysTeknologiapolitiikkaTuki strategisten tai geneeristenteknologioiden luomiselle(tieto- ja viestintäteknologia,bioteknologiat, materiaalit)Teknologia-perustaistenyritysten tukeminenTutkimusohjelmatT&K-yhteistyöIPR-suojeluSääntelyYmpäristökysymyksetInnovaatiopolitiikkaTeknologian leviämisentukeminenRohkaiseminen tieteen tulostensiirtämiseen yrityksillePainopiste pienissä ja keskisuurissayrityksissäSystemaattinen lähestymistapainnovaatioonVerkostojen rakentaminenVälittäjäorganisaatiotAlueellistaminen/HajauttaminenYritysten kyvykkyyksienja voimavarojen rakentaminenHaluan vielä tehdä erottelun erityisen ja yleisen innovaatiopolitiikan välillä.Erityisen innovaatiopolitiikan painopiste on yritysten tukemisessa ja niidenT&K-toiminnan rahoittamisessa (teknologian siirto, tuotekehitys, teknologiayritystenperustamisen tukeminen, pääsomasijoitus ja niin edelleen). Yleisessäinnovaatiopolitiikassa painottuvat perustutkimus ja yliopistojen opetustehtävänkehittäminen, kilpailuolosuhteiden kehittäminen, elinkeinoelämän rakennemuutokset,yritystoiminnan yleiset institutionaaliset puitteet, uuden osaamisenja teknologian globaali etsiminen ja hyödyntäminen yritystoiminnassaja yhteiskunnassa. Tämän kirjan painopiste on yleisessä innovaatiopolitiikassa,vaikka käsittelenkin seuraavassa luvussa teknologiarahoitusta.38

Uusi kasvumalli vaikeuksissaSuomen innovaatiopolitiikka perustellaan usein niin sanotulla uudella kasvumallilla,jonka mukaan koulutus, tutkimus ja teknologia ovat talouskasvunkeskeisiä selittäjiä . Mallin keskeisenä oletuksena on aineettoman tietopääomanrajaton kasvu ja siihen perustuva tuottavuuden kasvu. Jatkuvasti syntyvieninnovaatioiden kautta tietopääoma muuttuu tuottavuudeksi. Uusi kasvumalliilmentää aikaisemmin esitettyä innovoinnin ITK-kaavaa: innovaatio ->tuottavuus -> kasvu. Innovaatiotoiminnan ja politiikan keskeinen tavoite ontuottavuuden parantaminen taloudellisen kasvu aikaansaamiseksi. Innovaatiopolitiikankannalta uusi kasvumalli tarkoittaa, että panostamalla lisää koulutukseen,tutkimukseen ja teknologiaan voidaan kansantalouden kasvua merkittävästilisätä. Koska uudella kasvumallilla on näin keskeinen asema innovaatiopolitiikassa,sitä on syytä tarkastella perusteellisemmin ja kriittisemmin.Uusi kasvumalli ei sellaisenaan riitä selittämään taloudellista kasvua jainnovaatiotoiminnan vaikutusta siihen. Sitä on täydennettävä ainakin neljällänäkökohdalla, jotka liittyvät kilpailun merkitykseen, yleiskäyttöisiin teknologioihin,osaamisen globaaliin leviämiseen ja instituutioiden merkitykseen (Helpman2004 ja Maliranta ja Ylä-Anttila 2007a). Nämä täydentävät näkökohdat ovattärkeitä myös kehitettäessä uudenlaista innovaatiopolitiikkaa, joka perustuuIUH-kaavaan: innovaatio->uusintaminen->hyvinvointi.KilpailuItävaltalaisen Joseph Schumpeterin teorian perustalta on kehitelty uudenlaista,schumpeteriläistä kasvuteoriaa, jossa painotetaan yritysten heterogeenisyyttäja kilpailun vaikutusta. Yrityksillä on hyvin erilaiset valmiudet ottaa uutta teknologiaaja osaamista käyttöön. Yrityksen toimiala kertoo hyvin vähän sen kilpailukyvystäja innovatiivisuudesta. Yksi olennainen tekijä on omaksumiskyky,absorptio, joka riippuu yrityksen kyvykkyyksistä, strategiasta ja johtamisesta.Yritys toimii aina markkinoilla, joilla on enemmän tai vähemmän kilpailua.Kilpailu pakottaa yritykset uusiutumaan, ottamaan uutta teknologiaakäyttöön ja innovoimaan. Kilpailussa tehottomat yritykset karsiutuvatja tehokkaat ja innovatiiviset selviytyvät voittajina. Kilpailussa menestyminenkannustaa innovointiin ja tuottavuuden parantamiseen. Kilpailussa häviävätyritykset menettävät työvoimaansa ja menestyvät yritykset vetävät työvoimaaja kykenevät palkkaamaan uutta henkilökuntaa. Menestyvät yritykset saavatmyös helpommin rahoitusta ja kykenevät investoimaan uuteen teknologiaanUudesta kasvumallista katso esimerkiksi Tekes 2006. Termi uusi on hieman harhaanjohtava,sillä tosiasiassa ”uusi endogeeninen kasvuteoria” syntyi jo 80-luvulla (muun muassa PaulRomer). Keskeisiä uuden kasvuteorian aineksia esitti taloustieteilijä Joseph Schumpeter jo30-luvulla (esimerkiksi Schumpeter 1934).39

ja tuotekehitykseen. Näin tuotannontekijät siirtyvät tehottomista yrityksistä tehokkaisiin.Tässä on selitys teollisuuden rakennemuutoksille.Maliranta ja Ylä-Anttila kiteyttävät uusimman kasvuteorian kolmioon,jossa kilpailu ja innovaatiot johtavat rakennemuutokseen ja sitä kautta tuottavuudenkasvuun (kuva 3). Tuottavuuden kasvu puolestaan parantaa kilpailukykyäja lisää aineellista hyvinvointia.Kuva 3. Schumpeteriläisen kasvuteorian kolme pilaria. (Maliranta ja Ylä-Anttila 2007b)KilpailuInnovaatioRakennemuutosTuottavuusHyvinvointiKilpailukykyYleiskäyttöiset teknologiatYleiskäyttöiset teknologiat ovat keksintöjä, jotka muuttavat dramaattisestiteollisuuden perustoja. Tällaisia ovat olleet esimerkiksi höyrykoneen, sähkönja tietokoneen keksiminen. Näillä teknologioilla on ollut erittäin laajoja sovelluksiaja syvällisiä vaikutuksia useilla teollisuuden aloilla ja työorganisaatioissa.Yleiskäyttöiset teknologiat synnyttävät epätasaisen kasvukäyrän, jossavanhaa teknologiaa käyttävää teollisuutta tuhoutuu ja uutta teollisuutta syntyyoppimiskäyrän mukaisesti, aluksi hitaasti ja sitten kiihtyen. Talouskasvuunvaikuttaa ilmeisesti paljon enemmän talouden ja yhteiskunnan kyky omaksuanopeasti yleiskäyttöisiä teknologioita kuin vähittäiset innovaatiot. Perinteineninnovaatiopolitiikka kuitenkin painottaa vähittäisten innovaatioiden tuottamistaja panostaa paljon vähemmän yleiskäyttöisten teknologioiden nopeaanja laajaan käyttöönottoon. Internet on epäilemättä merkittävin uusi yleiskäyttöinenteknologia. Samanlaisia vaikutuksia kuin yleiskäyttöisillä teknologioilla40

on mullistavilla innovaatioilla (disruptive innovations), joiden teoriaa on kehitellytClayton M. Christensen ja joita käsittelen luvussa Innovaatiot syntyvät luovissaympäristöissä (s. 90).Kansainvälisen osaamisen hyödyntäminenKansantaloudet ovat globaalissa taloudessa entistä tiiviimmässä vuorovaikutuksessa.Kansainvälinen kauppa, investoinnit ulkomaille, yhteisyritykset javastaavat toimivat kaikki oppimiskanavina, joita pitkin uusi tieto ja teknologiavirtaa maasta toiseen. Avoimessa ja yhdentyneessä taloudessa kansantalouksienja alueiden osaamisperusta yhdentyy ja ne tulevat riippuviksi toisistaan.Tällaisesta yhdentymisestä ja globaaleista tietovirroista seuraa, että uuden tiedonja teknologian alkuperämaan merkitys vähenee ja tiedon ja teknologianomaksumisen merkitys kasvaa. Helpman puhuu tiedon kansainvälisestä läikkymisestäyhteistyön kanavia pitkin. Tiedon avoimuus ja globaali leviäminenvähentää tiedon luomisen kustannuksia ja muuttaa sen tuottamisen tapoja jaorganisaatioita. Puhuminen kansallisesta innovaatiojärjestelmästä on aikansaelänyttä. Innovaatiotoiminnan suurimpia haasteita on kyky hakea ja omaksuauusin tieto ja teknologia sieltä, mistä sen parhaiten saa. Innovaatioiden tekeminenkotikonstein on usein ajan hukkaa ja tarpeetonta uudelleenkeksimistä.Instituutiot ja politiikkatoimenpiteetYhteiskunnalliset instituutiot vaikuttavat ratkaisevasti talouden kehitykseen jakasvuun. Instituutiot tarkoittavat tässä yhteydessä sääntöjen, uskomusten jaorganisaatioiden järjestelmää. Säännöt koordinoivat ja tehostavat ihmistentoimintaa. Uskomukset taas vaikuttavat ihmisten motivaatioon ja sitoutumiseen.Instituutiot vaikuttavat siihen, miten yhteiskunnassa tietoa tuotetaan,kartutetaan ja käytetään. Taloustieteilijöille omistusoikeudet ovat merkittäväinstitutionaalinen talouskasvun tekijä, joka vaikuttaa investointeihin. Verotuson myös merkittävä instituutio, joka voi edistää tai ehkäistä investointeja jatutkimus- ja kehitystoimintaa. Eräänä avainkäsitteenä tässä institutionaalisessalähestymistavassa on yllykkeet eli insentiivit. Insentiivit joko rohkaisevatinnovaatioon ja uuden teknologian kehittämiseen tai ne rohkaisevat koronkeruuseen,korruptioon ja varkauteen.Erityisasemassa ovat tekijänoikeudet ja patentit. Yritykset investoivat tutkimus-ja kehitystoimintaan luodakseen aivan uusia tuotteita. Patentointi antaayritykselle monopoliaseman tuotteeseen. Näin yritys voi turvata voittonsa,ja se saa lisää voimavaroja tutkimus- ja kehitystoimintaan ja kykenee tuottamaanuusia innovaatioita. Tekijänoikeudet ja patentit perustuvat yhteiskunnallisiinsopimuksiin ja lain suojaan, joten ne ovat osa yhteiskunnan institutionaalistarakennetta.41

Eräät tutkijat ovat päätyneet siihen, että maan pitkän aikavälin taloudellisensuorituskyvyn ensisijainen ja perustava tekijä on sen yhteiskunnallineninfrastruktuuri, jolla tarkoitetaan instituutioita ja hallituksen politiikkaa, jotkaantavat insentiivit yksilöille ja yrityksille. Laajan tutkimuskirjallisuuden perusteellaHelpman päätyy tulokseen, että instituutiot ovat taloudelliselle kasvulleperustavampi tekijä kuin tutkimus- ja kehitystyö tai inhimillisen tai fyysisenpääoman kasaantuminen.Innovaatiopolitiikankin kannalta on aivan olennaista huomioida yhteiskunnallineninfrastruktuuri ja sen luomat insentiivit. Kansainvälisten kilpailukykyvertailujenperusteella Suomen viime vuosien taloudellinen menestys on perustunutsuurelta osin yhteiskunnalliseen infrastruktuuriin ja toimiviin instituutioihin,ei niinkään T&K-panoksiin. Samalla on huomattava, että instituutiotkinovat kehityksen alaisia. Usein ne jäävät jälkeen yhteiskunnan teknologisenperustan kehityksestä, erityisesti silloin, kun uudet yleiskäyttöiset teknologiatja mullistavat innovaatiot valtaavat alaa. Tämän päivän haasteena on luodauudet instituutiot, jotka vastaavat uuden tieto- ja viestintäteknologian luomaaglobaalista verkottunutta taloutta. Instituutioiden uudistamisessa on kysymysyhteiskunnallisista innovaatioista, joihin palaan luvun lopussa.Olemme nähneet, että kapeasti otettuna uusi kasvumalli on vaikeuksissa.Talouden kasvuun vaikuttavat koulutuksen ja tutkimus- ja kehitystoiminnanlisäksin Yritysten omaksumiskyky. Siksi on kehitettävä yritysten johtamista jaerilaisia kyvykkyyksiä (pelkkä tuotekehitys on aivan riittämätöntä)n Kilpailu. Kilpailua tulee lisätä, sillä koveneva kilpailu kannustaainnovointiin ja kehittää rakenteita tuottavuutta lisäävään suuntaan.n Yleiskäyttöiset teknologiat. Innovaatiopolitiikassa tulee edistääolemassa olevien teknologioiden hyödyntämistä.n Osaamisen globaali leviäminen. Kansainvälistä innovaatioyhteistyötätulee voimakkaasti lisätä ja uuden tiedon etsintää ja hyväksikäyttöätehostaan Instituutioiden toiminta. Instituutioita tulee jatkuvasti kehittäävastaamaan uusia olosuhteita. Kyseessä ei ole niinkään yksityisteninstituutioiden, kuten verotuksen tai tekijänoikeuksien, uudistaminen,kuin koko rakenteen kehittäminen (aluekehitys mukaan lukien).Näitä haasteita käsitellään myöhemmin tässä kirjassa, mutta tavoitteena eiole pelastaa uutta kasvumallia vaan hakea uusia ratkaisuja uusiin haasteisiin.Ehkä suurin kysymys on, minkälaista innovaatiopolitiikkaa tarvitaan, jos talouskasvunsijaan tavoittelemme hyvinvoinnin lisäämistä ja kestävää kehitystä?Tässä mielessä olen ottanut käyttöön termin kestävä innovointi ja hahmottelenuutta kestävää innovaatiopolitiikkaa.42

Olen käsitellyt laajasti uutta kasvumallia, koska sillä perustellaan yleisestiinnovaatiopolitiikkaa. Malliin liittyvät rajoitteet ja reunaehdot ovat olleetkuitenkin riittämättömästi esillä innovaatiokeskustelussa. Kun uutta kasvuteoriaaluotiin 80-luvulla, ei ollut nykyisen kaltaista globaalia taloutta. Teollinentuotanto ja teknologiat hallitsivat pelikenttää. Tänään yritykset toimivat globaaleillamarkkinoilla, joissa kilpaillaan palveluilla ja kehitetään uudenlaisia liiketoimintamalleja.Teknologialla luodaan lisäarvoa, mutta sillä ei ole sinänsämerkitystä asiakkaille. Uusi innovaatiopolitiikka on ”jälkiteknologista”, ja teknologisetkininnovaatiot punnitaan suhteessa niiden kykyyn vastata asiakkaidenja käyttäjien tarpeisiin.Teknologiapolitiikasta asiakasvetoiseeninnovaatiopolitiikkaanTeknologiapolitiikka oli 90-luvulla keskeisessä asemassa suomalaisessa innovaatiopolitiikassa.Innovaatioilla tarkoitettiin useimmiten teknologisia keksintöjäja innovaatiopolitiikassa painotettiin teknologian tuotteistamista jakaupallistamista. Kuitenkin 2000-luvun alussa innovaatio alettiin nähdä laajemmassaperspektiivissä. Nyt ymmärretään paremmin, että innovaatioilla voidaantarkoittaa paitsi uusia tuotteita myös palveluja ja toimintamalleja, jotkaparantavat yrityksen tai organisaation toimintakykyä ja vaikuttavuutta.Innovaatiotoiminnassa tuotteiden rinnalle nousevat vahvasti palvelutja prosessit. Yritysten menestys ei useinkaan perustu niiden tuotteisiin, vaanniihin liittyviin palveluihin ja yrityksen liiketoimintamalliin. Tuotteen laatu ontärkeä menestystekijä, mutta vielä tärkeämpää on yrityksen kyky vastata asiakkaidentarpeisiin. Tästä kehityksestä vyöryy esiin uusia haasteita, joihin innovaatiopolitiikallammeei ole valmiita vastauksia.Asiakkaat etualallaSuomalaisen teknologiayrittäjyyden ongelmaksi on usein mainittu keskittyminentuotteen hiomiseen ja toimivuuden varmistamiseen. Sen sijaan paljon vähemmänkiinnitetään huomiot markkinoihin ja asiakkaisiin. Myös T&K-rahoitustaon saatavissa enemmän tuotekehitykseen kuin lopulliseen kaupallistamiseenja markkinoille pääsyyn. Globaalissa taloudessa yritysten menestykselle onkuitenkin ratkaisevaa niiden kyky tuntea asiakkaiden tarpeet ja oivaltaa ajoissamarkkinoiden avaamat mahdollisuudet. Tämän takia yhteistyö asiakkaidenkanssa on muodostumassa yhdeksi keskeiseksi innovoinnin muodoiksi.Asiakaskeskeisyys näkyy myös muotoilun ja brändien merkityksen lisääntymisenä.Brändit ovat asiakkaille ja kuluttajille merkkejä vakioidusta laadusta,johon voidaan luottaa. Globaalisti tunnetuilla brändeillä, kuten Coca Colalla,43

McDonaldsilla tai Toyotalla, on myös suuri markkina-arvo. Muotoilu ei olevain fyysisen tuotteen ulkoasun luomista vaan se liittyy entistä enemmän käytettävyyteenja elämysten tuottamiseen. Muotoilun uusi panopiste on palvelujensuunnittelussa. Muotoilun missio on saada tuotteet ja palvelut vastaamaanmahdollisimman täydellisesti ihmisten tarpeita ja toiveita. Asiakkaistaon tullut innovaatiotoiminnan keskeinen osapuoli.Kun vertaa suomalaista teknologia edellä -orientaatiota amerikkalaiseenasiakas edellä -orientaation, niin huomaa selvästi erot. Markkinaorientaationäkyy siten, että uuden idean, oli se siten uusi teknologia tai siihen pohjautuvapalvelu, arvo punnitaan heti sen potentiaalisen markkinan perusteella. Yksi syytähän eroon on varmasti siinä, että Yhdysvalloissa tuotekehityksen rahoitus alkavalleyritykselle tulee useimmiten pääomasijoittajalta, jonka peruskalkyylissahaetaan kohtalaisen nopeaa ja huomattavaa tuottoa sijoitukselle. Pääomasijoittajaaei kiinnosta teknologia, vaan sen kaupallinen arvo.Toinen eroja selittävä tekijä on yrittäjyys. Suomessa teknologiayrittäjä onusein idean keksinyt insinööri, joka on kiintynyt ideaansa. Tällöin idean kehittelyon tärkeämpää kuin sen nopea kaupallistaminen ja asiakkaiden tarpeidenselvittäminen. Kärjistäen ilmaisten amerikkalainen yrittäjää haluaa tehdä rahaaja etsii sellaisia uusia ideoita ja teknologioita, joilla rahaa voi tehdä. Tässäon lähtökohtana markkinamahdollisuudet ja niihin tarttuminen uuden tuotteentai palvelun kautta. Markkinamahdollisuudet – hyvä bisnesidea – voidaanusein toteuttaa ottamalla käyttöön olemassa olevaa teknologiaa, sitä ei tarvitseitse keksiä. Tässä ei kehitetä teknologiaa vaan sovelletaan sitä uusilla jaluovilla tavoilla. Suomessa ei ole riittävästi rahoitusmuotoja tällaisille ”marketopportunity” -lähtöisille uusille start-up -yrityksille. Esko Ahon (2006) työryhmänraportissa korostettiin markkinoiden synnyttämistä innovatiivisille tuotteille.Juuri näissä innovatiivisissa markkinoissa on huomattavat ero Euroopanja Yhdysvaltojen välillä. Mutta tätä eroa selittävät myös erot yrittäjyydessä:amerikkalainen yrittäjä innovoi markkinoille.Menestykseen tarvitaan innovaatiokykyäYritys toimii markkinoilla aina omien valmiuksiensa ja voimavarojensa pohjalta.Yrityksen menestykseen ei riitä, että saatavilla on runsaasti uutta tietoa.Onko yrityksillä riittävää osaamista soveltaa uutta tietoa ja teknologiaa, tuottaauusia ideoita sekä tuotteistaa ja kaupallistaa niitä? Onko yrityksillä globaalintalouden edellyttämää liiketoimintaosaamista ja johtamiskykyä? Tässä onkysymys aivan muusta kuin yrityksen teknologiaosaamisesta. Kuvaavaa vallitsevalleinnovaatiopolitiikalle on, että se pelaa verrattain paljon makrotason argumenteilla(tuottavuus, talouskasvu, tuonti ja vienti sekä toimialarakenteet),mutta ei niinkään mikrotason tai yritystason argumenteilla. Schumpeteriläinen44

innovaatioteoria on oikeansuuntaisesti painottanut yritysten heterogeenisyyttäja eriasteista kilpailukykyä.Tässä voimme mennä vielä pidemmälle ja nostaa esiin yritysten luovuuden,kyvykkyydet ja verkottumisen. Tällöin koko se valtava tutkimusaineisto jakokemus, jonka liikkeenjohdon management-tutkimus, on hankkinut, on hyvinkeskeistä innovaatiopolitiikalle.Uusi kasvumalli ja siihen perustuva innovaatiopolitiikka pitää tuottavuudennostamista innovaatiotoiminnan keskeisenä tavoitteena. Jos ajattelemmeasiaa yrityksen kannalta, niin tuottavuuden nostamisen strategia on vain yksimenestysstrategia. Se on olennaista oloissa, joissa useat yritykset tuottavat samojatuotteita. Mutta jos yritys on aidosti innovatiivinen, se kehittää tuotteita,joille ei ole ainakaan alussa kilpailua tai kilpailu on rajoitettua. Pantentoimallaja tekijäoikeuksien hallinnalla yritys voi suojella tuotteitaan ja saavuttaa johtavanellei monopolistisen aseman tietyllä markkinasegmentillä. Silloin menestysei perustu välittömästi tuottavuuteen, vaan innovaation ainutlaatuisuuteen.Kokemukset uusien teknologioiden tuottamisesta osoittavat myös, että teknologianelinkaaren alussa tuottavuus on verrattain heikkoa (Helpman 2004).Tämä on myös yksi syy siihen, että vakiintuneet suuret yritykset eivät helpostitartu uusin teknologioihin (Christensen 1997).Innovaatioiden kehittämisen strategia on toisenlainen menestysstrategiakuin tuottavuuden nostaminen. Tällaisesta strategiasta on runsaasti erilaistakirjallisuutta kuten mullistavien innovaatioiden teoria (Christensen 1997), BlueOcean Strategy (Kim ja Mauborne 2005) tai mielikuvitukseen perustuva innovointi(Manu 2007). Näissä teorioissa korostuu johtaminen, luovuus, mielikuvitus,kyky muuttaa organisaatiota ja verkottuminen. Innovaatiotoimintaetsii jatkuvasti uusia muotoja, joilla on suuri vaikutus yritysten ja uskoaksenikansakunnankin menestykseen. Näitä uusia muotoja ja käyttäjäinnovaatioitatarkastelen luvussa Hajautettu innovointi valtaa alaa (s. 112).Innovointi vaatii oikean ympäristön ja oikeat verkostotEdellä on puhuttu yritysten innovaatiokyvykkyydestä uutta kasvuteoriaa täydentävänänäkökulmana. Toinen näkökulma liittyy innovaatioympäristöön jasen verkottumiseen. Innovaatioympäristön käsite on uudempaa perua kuininnovaatiojärjestelmän käsite. Karkeasti sanoen innovaatiojärjestelmä viittaakansallisiin instituutioihin ja niiden vaikutukseen tiedon luomiseen ja hyödyntämiseen.Innovaatioympäristön käsite siirtää tarkastelukulman yrityksiin ja niideninnovaatiotoimintaan. Yritykset innovoivat aina tietynlaisissa ympäristöissä,joissa on muita yrityksiä, tutkimuslaitoksia, rahoittajia, työvoimaa, markkinoita,tiettyjä yleisiä puitteita (lainsäädäntö) ja erilaisia kulttuurisia tekijöitä.Nämä muodostavat yhdessä rakenteen, jota olen kutsunut innovaatioiden45

ekosysteemiksi. Se on juuri sellainen dynaaminen ympäristö, jossa uusia yrityksiäsyntyy ja vanhoja kuolee ja jossa kokeillaan uusien ideoiden kantavuutta.Palaan innovaatioiden ekosysteemeihin luvussa Innovaatiot syntyvät luovissaympäristöissä (s. 90).Innovaatioiden ekosysteemin dynamiikka riippuu hyvin paljon kulttuurisistatekijöistä, kuten sosiaalisesta pääomasta, ihmisten liikkuvuudesta, asenteistayrittäjyyttä ja riskin ottoa kohtaan, siis erityisestä innovaatiokulttuurista.Tätä dynamiikkaa ei voi synnyttää lisäämällä koulutusta, tuottamalla lisäätietoa tai lisäämällä yritysrahoitusta. Peliin astuvat arvot ja asenteet. Näidenedessä innovaatiopolitiikka on ollut aseeton.Innovaatioympäristö on ensisijassa paikallinen toimintaympäristö, jokaon samalla integroitunut kansainväliseen toimintaympäristöön. Globalisaatioon muuttamassa syvällisesti yritysten toimintatapoja. Lähes kaikkia tuotteitaja palveluja voidaan hankkia globaaleilta markkinoilta. Yritysten on opittavahallitsemaan globaaleja arvoverkostoja, joissa niiden on osattava asemoituaoikein ja kyettävä verkottumaan täydentäviä palveluja tuottavien yritystenkanssa. Globaalilla verkottumisella yritykset kykenevät eliminoimaan läheisentoimintaympäristön puutteita, esimerkiksi käyttämään valmistuksessa hyväkseenkehittyvien maiden edullista työvoimaa.Merkittävää on, että myös innovaatiotoiminta tapahtuu enenevässämäärin yhteistyössä ja globaaleissa verkostoissa. Erilaiset hajautetun tiedonluomisenja innovoinnin mallit ovat suuren kiinnostuksen kohteena elinkeinoelämässä.Puhutaan avoimen innovaation paradigmasta, joka haastaa suljetuninnovaation paradigman. Tutkimus- ja kehitystoiminta tapahtuu kansainvälistenpartnereiden kanssa.Yritystoiminta muuttuu palveluksiKaikissa teollisuusmaissa on suuri palvelusektori. Esimerkiksi Euroopan Unionissakaupallisten palvelujen osuus kansantalouksista on noin kaksi kolmasosaaja kokonaistyöllisyydestä noin 70 %. Suomessa palvelualat työllistävätnoin kolme neljäsosaa työvoimasta, julkiset palvelut mukaan lukien. Palvelualojentyöllisyys kasvaa jatkuvasti, kun taas teollisuuden ja alkutuotannonosuus pienenee. Erityisen nopeasti on kasvanut liike-elämän palvelut. Tuottavuudenkasvu on palvelualoilla hitaampaa kuin teollisuudessa, johtuen palvelualojenhenkilötyövaltaisuudesta ja suhteellisen hitaasta tieto- ja viestintätekniikanomaksumisesta.Kansantalouksien palveluistumisen trendillä on syvällisiä vaikutuksia innovaatiopolitiikkaan.Palvelualoja ei kehitetä luomalla niille uutta teknologiaa,vaan organisoimalla työt uudelleen ja kehittämällä uusia toimintamalleja.Teknologialla, erityisesti tieto- ja viestintäteknologialla, voidaan toki tehostaatoimintaa ja luoda uusia, teknologiaan perustuvia palvelumalleja. Tästä ovat46

hyviä esimerkkejä sähköinen resepti, e-kirjakaupat ja monet pankkien palvelut.Mutta ehkä vielä olennaisempaa on oivaltaa, että palvelualoilla innovaatiotkohdistuvat ennen kaikkea liiketoimintainnovaatioihin. Liiketoimintainnovaatioissaluodaan täysin uusia palveluja tai uusia tapoja palvella asiakkaita.Innovaatiotoiminnassa on trendinä siirtymä tarjontavetoisesta, teknologiapainotteisestainnovaatiosta kysyntävetoiseen, palvelukeskeiseen innovaatioon.Palveluissa on aivan olennaista kyky ymmärtää asiakkaita, heidän nykyisiäja tulevia tarpeitaan. Palveluinnovaatioissa vaaditaan siis huomattavastitietoa ihmisten käyttäytymisestä, tavoista, muodeista ja kulttuurista. Tarvittavaaosaamista tuottavat humanistiset ja yhteiskuntatieteet, kuten antropologia,kulttuuritutkimus, psykologia ja sosiologia. Brändeillä ja mielikuvilla onaivan keskeinen merkitys palvelutoimialan kehitykselle. Palveluinnovaatioissatuotetaan elämyksiä ja kokemuksia. Kansatalouden palveluistuminen siirtääinnovaatiotoiminnan painopistettä teknologisista innovaatioista liiketoimintainnovaatioihin.Samalla arvoketjut alkavat ohjautua asiakaspäästä: se jollaon asiakkaat hallussaan, määrää arvoketjua.Yhteiskunnalliset innovaatiot innovaatiopolitiikassaJulkisen sektorin uudistaminen on suurimpia haasteita innovaatiopolitiikalle.Näin on erityisesti Suomen kaltaisessa maassa, jossa on vahva julkinen sektori.Innovaatiopolitiikan kärkenä on ollut tiede- ja teknologiapolitiikka ja innovaatiotoiminnanedistäminen elinkeinoelämässä. Innovaatioista puhuminen julkisenhallinnon kehittämisen yhteydessä ei ole kuulunut innovaatiopolitiikanretoriikkaan. Tiede- ja teknologianeuvoston raportti Osaaminen, innovaatiot jakansainvälistyminen vuodelta 2003 nosti sosiaaliset innovaation innovaatiopolitiikanagendalle .Mainitussa raportissa todetaan, että teknologiset innovaatiot ovat sosiaalisenkehityksen välttämätön tekijä, mutta niiden rinnalle asettuu tarvetuottaa merkityksellisiä sosiaalisia innovaatioita kaikilla yhteiskunnan toimintalohkoilla.Raportissa esitetään sosiaalisten innovaatioiden kehittämisstrategianlaatimista. Sellaista ei ole vielä laadittu.Sosiaalisen innovaation käsite on ollut pitkään jäsentymätön ja se onvaikeuttanut strategista ajattelua. Kirjassaan Sosiaaliset innovaatiot ja yhteiskunnanuudistumiskyky Timo Hämäläinen ja Risto Heiskala ovat kehittäneet sosiaalisteninnovaatioiden teoriaa merkittävällä tavalla eteenpäin. He viittaavatsosiaalisilla innovaatioilla sellaisiin sääntelyyn, politiikkaan ja organisatorisiinSosiaalisista innovaatioista alkoi tietääkseni Suomessa puhua ensimmäisenä Vappu Taipalejo 90-luvun alkupuolella. Itse kirjoitin ensimmäisen kerran sosiaalisista innovaatioista vuonna1995.47

akenteisiin ja toimintamalleihin liittyviin uudistuksiin, jotka parantavat yhteiskunnansuorituskykyä. Kutsun suorituskykyä parantavia innovaatioita järjestelmäinnovaatioiksi.Niiden rinnalle tarvitaan laajempi yhteiskunnallisen innovaationkäsite. Kirjassani Kyllä Amerikka opettaa kehotan käyttämään termiäyhteiskunnalliset innovaatiot sosiaalisten innovaatioiden sijaan. Amerikkakirjassaniluonnehdin yhteiskunnallisia innovaatioita siten, että ne muuttavatolemassa olevia instituutioita ja verkostoja ja luovat uusia. Tässä painotanepämuodollisten verkostojen merkitystä.Rajan vetäminen järjestelmäinnovaatioiden ja muiden yhteiskunnallisteninnovaatioiden välillä voidaan tehdä kansalaisyhteiskunnan käsitteen kautta.Kansalaisyhteiskunta on ihmisten keskinäisen toiminnan areena, jossa ihmisetkohtaavat ja kommunikoivat, toimivat ja luovat merkityksiä yhdessä (Hautamäki2005). Demokratia alkuperäisessä merkityksessään on kansalaisten itsehallintoa.Kansalaisyhteiskuntaan liittyviä innovaatioita kutsun demokratiainnovaatioiksi.Kansalaisyhteiskunnan päälle on muodostunut yhteiskunnallisteninstituutioiden rakennelma, systeemi, joka dominoi kansalaisyhteiskuntaa.Tästä asetelmasta syntyy jännite rakenteiden ja kansalaisyhteiskunnan välille.Näin voimme tunnistaa selvästi kaksi yhteiskunnallisten innovaatioidenaluetta:1. demokratiainnovaatiot, jotka parantavat kansalaisten toiminta- javaikutusmahdollisuuksia yhteiskunnassa2. järjestelmäinnovaatiot, jotka parantavat yhteiskunnan suorituskykyä.Nämä kaksi innovaatiotyppiä ovat parhaimmillaan toisiaan täydentäviä, muttane voivat myös erkaantua toisistaan. Demokratiainnovaatiot eivät välttämättäparanna suorituskykyä. Järjestelmäinnovaatiot eivät puolestaan ainaedistä kansalaisten toimintavapauksia. Niiden suunta on myös erilainen. Järjestelmäinnovaatiotlähtevät usein hallinnon päätöksistä ja etenevät ylhäältäalas, kun taas demokratiainnovaatiot painottavat kansalaisten aloitteita jaläheisyysperiaatetta.Kiinnostavan näkökulman demokratiainnovaatioiden tarpeellisuuteentarjoaa aikaisemmin esitelty Reichin teoria superkapitalismista. Reichin demokratianäkemyksetvoidaan kiteyttää vaatimukseen voimistaa kansalaisten ääntädemokraattisia tavoitteita palvelevan lainsäädännön laatimisessa. Yritystenääni kuuluu helpommin, ja niillä on usein suorat suhteen ylimpään päätöksentekoon.Kestävän innovoinnin kannalta järjestelmäinnovaatioiden toteuttaminenilman demokratiainnovaatioita johtaa demokratiavajeeseen ja merkittävienvoimavarojen hukkaamiseen. Kansalaisten osaaminen, aloitteet ja toimintavalmiudetovat lähes käyttämätön voimavara julkisella sektorilla. Osallistuvainnovointi edellyttää kansalaisten roolin voimistamista julkisen sektorin48

kehittämisessä. Kansalainen on julkisten palvelujen rahoittaja, edunsaaja jaasiakas. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa, jossa kansalaisten osaamistaso ja tiedonhallinta ovat vahvempia kuin koskaan, ei ole varaa pelkästään ylhäältäohjautuvaan kehittämiseen. Toinen riittämättömästi käytetty resurssi on henkilökunta,joka on julkisella sektorilla erittäin koulutettua ja motivoitunutta.Yhteiskunnalliset innovaatiot liittyvät saumattomasti sosiaaliseen pääoman(Hautamäki 2001). Ne liittyvät yhteiskunnassa vallitsevaan luottamukseenja ihmisten yhteistoimintaan. Yhteiskunnassa, jossa vallitsee heikko sosiaalinenpääoma, ihmiset ajavat omaa etuaan ja laiminlyövät yhteisen hyvänkehittämisen. Vahva sosiaalinen pääoma puolestaan voimistaa kansalaistenyhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Konkreettisesti sosiaalinen pääoma näkyy yhteiskunnanverkostoissa ja kyvyssä mobilisoida niissä olevia voimavaroja. Sosiaalisenpääoman voimistaminen edellyttää demokratiainnovaatioita. Järjestelmäinnovaatiotpuolestaan saattavat jopa heikentää sosiaalista pääomaa.Esimerkiksi ihmisten vastuun vähentäminen palvelujärjestelmässä saattaa synnyttäävälinpitämättömyyttä omasta ja toisten hyvinvoinnista.Julkisen sektorin innovatiivisuus voidaan itse asiassa jakaa sisäiseen jaulkoiseen innovatiivisuuteen. Sisäisellä innovatiivisuudella tarkoitan julkistenorganisaatioiden, kuten kuntien ja virastojen ja niiden alaisuudessa toimivienelinten, omaa innovatiivisuutta. Tässä katseet kääntyvät erityisesti kuntiin.Kuntien vastuulla on sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulujen palvelujen järjestäminensekä useat muut infrastruktuuriin liittyvät palvelut. Vaikka näihinpalveluihin käytetään runsaasti verovaroja, niiden kehittämiseen ei panostetariittävästi. Kunnallista T&K-toimintaa ja siihen perustuvaa innovaatiotoimintaaei juuri ole olemassa.Ulkoisella innovatiivisuudella tarkoitan julkisen sektorin hankintatoimeninnovatiivisuutta. Julkinen sektorin hankinnat ovat noin 20 miljardia euroavuodessa, ja tästä kilpailutetun hankinnan piirissä on noin 15 miljardia euroa.Julkiselle sektorille tuottavat palveluja kymmenet tuhannet yritykset. Hankintojenpiirissä ovat monet infrastruktuuriin liittyvät palvelut (rakentaminen),tietojärjestelmäpalvelut ja kasvava määrä sosiaali- ja terveyspalveluja. Innovatiivisenhankintatoimen avulla voidaan kehittää yritysten innovaatiotoimintaaluomalla kysyntää innovatiivisille tuotteille ja palveluille.Kestävän innovoinnin kannalta yksi suurimpia haasteita julkisen sektorinuudistamisessa on toimivien kannustimien luominen niin palvelun tuottajillekuin asiakkaillekin. Kilpailu kannustaa yrityksiä innovointiin. Pärjätäkseen kovenevassakilpailussa yrityksen on kyettävä luomaan uusia tuotteita ja tehostamaanprosessejaan. Selkeä kilpailuelementti puuttuu julkiselta sektorilta.Asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia voidaan lisätä julkisella sektorillalisäämällä palvelujen valinnaisuutta ja parantamalla palvelujen läpinäkyvyyttä.Palvelusetelit ovat yksi tehokas keino toteuttaa valinnaisuutta. Yhdysvalloissauseita palveluja vertaillaan julkisesti. Koulujen ja sairaaloiden laatua49

50ja suorituskykyä arvioidaan ja asetetaan paremmuusjärjestykseen jatkuvasti.Suomessa tällaiseen vertailuun suhtaudutaan kielteisesti. Tällöin menetetäänvalinnaisuuteen liittyvä kannustinjärjestelmä.Julkisen sektorin uudistaminen on hyvin pitkälle nojautunut niin sanottuunnew public management -ajatteluun, jonka ydin on soveltaa liikkeenjohtamisenperiaatteita julkiseen hallintoon (katso Valkama, Anttiroiko ja Hautamäki).Siinä keskeisiä toimintamalleja ovat tulosjohtaminen ja tilaaja-tuottaja-malli. Tulosjohtaminen painottaa taloudellista vastuuta ja kustannustietoisuutta.Tulosjohtamisen peruskysymys on: mitä vaikutuksia käytetyillä panoksillasaadaan aikaan? Tilaaja-tuottaja -malli puolestaan korostaa tilaajan jatuottajan roolien eriyttämistä. Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan palveluitavoidaan hankkia yrityksiltä ja muilta toimijoilta. Tulosjohtamiseen ja tilaajatuottaja-malliin liittyy edelleen paljon ennakkoluuloja julkisessa hallinnossa,vaikka näitä asioita on selvitetty jo 90-luvun alusta alkaen (esimerkiksi Hautamäkija Paavola 1993).Jukka Yliherva on viime vuosina kehitellyt uutta organisaation uudistumisjainnovaatiokyvyn johtamismallia, jonka avulla voidaan välttää monet karikotja oppia todella hyödyntämään tilaamista ja hankintoja (Yliherva 2006). Malliauttaa kehittämään innovaatioita koko hankintaketjussa, niin tilaajan kuintuottajankin päässä. Mallin avulla kyetään arvioimaan organisaation omaainnovaatiokyvykkyyttä, palveluntoimittajia ja asiakkaita sekä asettamaan kehittämisellemitattavia tavoitteita.Kansalaisjärjestöjen muodostama kolmas sektori on Suomessa viimevuosina voimistunut, etenkin urheilussa ja sosiaali- ja terveyspalvelujen alueella.Tavallisesti järjestöt toimivat kunnan palvelujen tuottajina ja täydentävätjulkista palvelutuotantoa. Järjestökenttä on osoittautunut joustavaksi ja innovatiiviseksi.Järjestöjen rooli ei kuitenkaan rajoitu vain ammattimaiseen palvelutuotantoon.Palveluja voidaan tuottaa kansalaisten yhteistuotantona, osittainvapaaehtoisuuden pohjalta. Vertaistuotanto on kiintoisimpia uusia toimintatapoja.Siinä tietyssä asemassa olevat kansalaiset tukevat toisiaan. Vertaistuotantoatäydennetään usein sosiaalisen verkottumisen keinoin, jolloin kansalaisetperustavat internet-yhteisön, joka tuottaa verkkopalveluja (katso Mokka jaNeuvonen 2006).Kansalaisten osaaminen ja halukkuus vapaaehtoiseen toimintaan avaisimahdollisuuden aivan uudenlaiseen innovointiin julkisella sektorilla. LuvussaHajautettu innovointi valtaa alaa (s. 112) käsitellään erilaisia hajautetun innovoinnintapoja. Niiden kokeileminen julkisen sektorin uudistamisessa ja innovaatiotoiminnassaon suuri haaste, johon ei ole vielä tosissaan tartuttu. Tämäjohtuu useista syistä, mutta ennen kaikkea asiakas-käsitteen epäselvyydestäjulkisessa palvelussa. Asiakas on yritykselle kaikki kaikessa, sillä asiakas on sejoka maksaa ja pitää yrityksen hengissä. Julkisella sektorilla maksaja on kaukai-

nen veronmaksaja ja toimintaa ylläpidetään budjettivaroin. Maksaja, asiakasja palvelun tuottaja eivät kohtaa.Julkisen sektorin rahoituksen rakentaminen asiakastyytyväisyyden ja valinnanvapaudenvaraan loisi tehokkaan kannustinjärjestelmän, jossa asiakastakuunnellaan. Näin luotaisiin mekanismi, jossa palvelun tuottajan menestysedellyttää asiakkaiden tarpeiden, toiveiden ja aloitteiden huomioonottamista.Tällöin käyttäjäinnovaattoreista tulisi uusi voimavara julkisen sektorin kehittämisessä.Yhteiskunnallisten innovaatioiden laaja kenttä jäsentyy siis moniulotteiseksiuudistamishaasteeksi. Tätä kenttää voidaan luonnehtia seuraavilla käsitepareilla:n demokratiainnovaatiot ja järjestelmäinnovaatiotn julkisen sektorin sisäiset ja ulkoiset innovaatiot.Kolme keskeistä kehityslinjaa ovat1. tilaaja-tuottaja -malli ja siihen liittyvät julkisen, yksityisen ja kolmannensektorin yhteistyö (public–private -partnership) ja innovatiivinen hankintatoimisen osana2. julkisen sektorin oman T&K-toiminnan vahvistaminen ja oman tuotannoninnovatiivinen kehittäminen ja siihen kannustaminen3. asiakkaiden ja kansalaisten aktiivisuus julkisen sektorin innovaattoreinaja uusien vertaistuotantoon perustuvien palvelumuotojen kehittäjinä.Ensimmäinen kehityslinja on nopeasti voimistumassa, ja monissa kunnissa onlähdetty määrätietoisesti kehittämään tilaaja-tuottaja -mallia ja innovatiivistahankintatointa. Sen sijaan julkisen sektorin oma T&K-toiminta on edelleenliian vähäistä huolimatta suurista panoksista esimerkiksi Kansanterveyslaitoksen,Stakesin ja opetushallituksen ylläpitämiseen.Tämän kirjan tematiikan kannalta kolmas kehityslinja on erityisen kiinnostava.Innovaatiotoiminnassa painottuu kaikkialla entistä enemmän asiakkaidenja kuluttajien rooli. Palvelut ja tuotteet kehitetään yhteistyössä asiakkaidenkanssa. Liiketoimintamallit rakennetaan asiakkaiden tarpeista käsin.Innovaatioprosessit avataan yhteistyökumppaneiden ja käyttäjien suuntaan.Julkinen sektori edustaa kuitenkin tässä suhteessa suljettua sektoria, jokanäyttää voivan elää piittaamatta asiakkaiden palautteesta ja aloitteista. Ehkäparas esimerkki tästä on julkisen hallinnon kivulias siirtyminen informaatioteknologianlaajaan käyttöön hallinnossa ja palveluissa. Kansalaisilla on halukkuuttaja valmiudet käyttää tietotekniikkaa palveluissa, mutta julkinen sektoriviivyttelee vedoten milloin tietoturvaan milloin siihen, että mökin mummollaei ole tietokonetta. Itse uskon, että merkittävä trendi tulee olemaan avoimen51

52innovaation ja kansalaisten oma-aloitteisuuden lisääntyminen ja sitä kauttatapahtuva palvelujen innovatiivinen uudistaminen. Näin demokratiainnovaatiotvauhdittavat ja suuntaavat järjestelmäinnovaatioita.Yhteiskunnallisten innovaatioiden laajin ulottuvuus liittyy institutionaaliseenkehitykseen ja muutokseen. Timo Hämäläinen ja Risto Heiskala ovatkehittäneet monipuolisen mallin sosiaaliselle innovaatioprosessille. Siinä onkeskeisessä asemassa muutospaineiden ja jatkuvuuden (jäykkyyksien) suhde.Toimintaympäristön muutokset luovat paineita muuttaa vakiintuneita toimintamalleja,joita instituutiot taas pyrkivät säilyttämään. Joskus organisaatiot kykenevätsopeutumaan muutoksiin, mutta on tilanteita, joissa on luotava täysinuusia ajattelu- ja toimintamalleja. Tällaisissa tilanteissa ilman joustavuuttaajaudutaan kriiseihin.Ilmastonmuutoksesta on tullut eräs suurin muutospaineita aiheuttavatekijä. Jos se otetaan vakavasti, tulisi lähes kaikkia talouden ja yhteiskunnanprosesseja muuttaa, alkaen ihmisten arkista tavoista päätyen aina globaaliinsääntelyyn. Muutospaineet kohdistuvat muun muassa energian tuotantoon jakäyttöön, tuotantoprosesseihin ja tuotteisiin, liikenteeseen, asumiseen ja rakentamiseen.Sopeutumisen vaade kohdistuu kansalaisiin ja yrityksiin, muttaehkä vielä vahvemmin instituutioihin. Tässä tarvitaan sekä rakenteellisia uudistuksiaettä demokratiainnovaatioita. Ilman kansalaisten aktiivista osallistumistatarvittavia muutoksia ei kyetä toteuttamaan. Kestävä kehitys nostaahaasteen oppia hallitsemaan sosiaalisia innovaatioprosesseja. Sosiaalisille innovaatioilleon nyt yhteiskunnallinen tilaus. Tarvitsemme sen sosiaalisten innovaatioidenstrategian, jota tiede- ja teknologianeuvosto on lupaillut.

Yliopistot innovaatiotoiminnanperustan luojinaMerkittävä osa talouskasvusta perustuu suorasti tai epäsuorasti yliopistoihin,niiden opetus- ja tutkimustyöhön. Mitä pidemmälle tietämysperustainen talousetenee, sitä suurempi osa innovaatioista rakentuu uuden tieteellisen tiedonvaraan. Yliopistojen vaikutus yhteiskuntaan ja talouteen kulkee pääasiassakahta tietä: kouluttamalla uusia sukupolvia ja tuottamalla uutta, tieteellisestiperusteltua tietoa. Opetus ja tutkimus ovat yliopistojen perustehtävät. Näidenlisäksi yliopistoilla on kolmas tehtävä, vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa.Kolmas tehtävä voidaan määritellä yliopistojen vaikutuksen lisäämisenä yhteiskunnanja talouden kehittymiseen. Se toteutuu ennen kaikkea perustehtävienerinomaisen hoitamisen kautta. Pohdin huippuyliopistojen kehittämistäperusteellisemmin seuraavassa luvussa. Tässä luvussa keskityn yliopistojen jaelinkeinoelämän vuorovaikutukseen.Tieto ja osaaminen siirtyvät korkeakouluista elinkeinoelämään tutkinnonsuorittaneiden ”korvien välissä” heidän hakeutuessaan yrityksiin töihin. Uusimerkittävä tieto syntyy panostamalla korkealuokkaiseen perustutkimukseen,jota tehdään pääasiassa yliopistoissa ja julkisissa tutkimuslaitoksissa. Tieteellisentutkimuksen tulokset julkaistaan kirjoina ja artikkeleina. Ne ovat yhteistähyvää, jota kaikki kiinnostuneet saavat käyttää.Innovaatiot taas syntyvät yrityksissä niiden kehittäessä uusia tuotteita japalveluita kilpailluilla globaaleilla markkinoilla. Yritysten innovaatiotoiminnanperustana on siis niiden oma tutkimus- ja kehitystoiminta, jota tekee niidenoma henkilökunta, mahdollisesti tieteellisen koulutuksen saaneet asiantuntijat.Uusin tieteellinen tieto siirtyy yrityksiin näiden asiantuntijoiden mukana.Perustutkimuksen tulokset ovat julkisia ja myös yritysten käytettävissä. Yrityksilläon myös suoria kanavia yliopistoihin tutkimusyhteistyön ja henkilövaihdostenkautta.53

Yritysten kannalta yliopistojen innovaatioaktiviteetit, kuten keksintöjenkaupallistaminen, eivät ole niin merkittäviä kuin perustutkimuksen suorittaminen.Kapitalistinen talousjärjestelmä ei tarjoa yrityksille riittävästi kannusteitainvestoida tiedon tuottamiseen. Perustutkimukseen liittyy aina riskejä, ja senmahdolliset tulokset ovat usein hyödynnettävissä vasta vuosien kuluttua. Tieteellinentieto leviää useimmiten vapaasti kaikkien käytettäväksi, joten siihenon vaikea saada omistusoikeutta. Näistä seikoista johtuen yritykset eivät saisiriittävästi tulosta investoineistaan perustutkimukseen ja perustutkimukseenpanostaminen jäisi liian pieneksi ajatellen sen yhteiskunnallista hyötyä. Näinkatsoen julkisen sektorin tulee panostaa nimenomaan yliopistojen perustutkimukseenja siihen liittyvään korkeimpaan koulutukseen.Yliopistot muodostavat innovaatiojärjestelmän ytimen tietämystaloudessa.Tästä lähtökohdasta nousee tietämyksen siirron perusmalli (kuva 4).Sen mukaann yliopistot ja korkeakoulut harjoittavat perustutkimusta ja luovat uuttatieteellistä tietoan korkeakoulut vastaavat korkeimmasta opetuksesta, joka perustuuyliopistojen tuottamaan tieteelliseen tietoonn yritykset luovat innovaatioita yhdistäen omat kokemuksensa ja muuttietolähteensä uuteen tieteelliseen tietoon tukeutuen osaavaan työvoimaan,joka on saanut koulutuksensa korkeakouluissa.n lisäksi käytetään erilaisia tietämyksen ja teknologian siirron kanavia,kuten yritysten ja yliopistojen yhteiset tutkimushankkeet ja tutkimuslaitokset,teknologian lisensiointi, yrityshautomot ja vastaavat;merkittävä tiedonsiirron kanava on yliopistojen ja yritysten suoratutkimusyhteistyö.Kuva 4. Perusmalli yliopistojen tiedon siirron kanavista yrityksiin.Yliopistot:Korkein opetusPerustutkimusSoveltava tutkimusTutkimuslaitoksetAkateeminen työvoimaTieteelliset julkaisutTutkimusyhteistyöYritykset:InnovaatiotUuden teknologianjatieteellistenlöydöstenkaupallistaminen54

Kuvan 4 malli on yksinkertainen, jotta perusasiat korostuisivat. Jotta perusmallitoimisi hyvin, yliopistojen tutkimus- ja opetustoiminnan pitäisi olla laadukasta,kansainvälistä tasoa. Innovaatiopolitiikassa on monissa maissa vuosiakorostettu teknologian siirtämistä ja kaupallistamista ja laiminlyöty perustukimusta.Nyt näyttää tapahtuvan käänne. Yliopistojen kehittämisestä on tullutykkösprioriteetti niin Euroopassa ja Yhdysvalloissa kuin Aasiassakin. MyösSuomessa yliopistot on nostettava innovaatiopolitiikan keskiöön.Monet tutkimukset ovat myös vahvistaneet akateemisen koulutuksen pitkäaikaisenvaikutuksen taloudelliseen kehitykseen (Douglass 2006). Kyseessäon investointi inhimillisen pääomaan, jonka merkitys talouskasvulle on olluthuomattava. Glaudia Goldin ja Lawrence F. Katz arvioivat, että viimeisen sadanvuoden aikana neljännes palkkatulojen kasvusta Yhdysvalloissa selittyykoulutukseen osallistumisen kasvulla. Samanlaisia tuloksia on saatu koulutuksenvaikutuksesta talouskasvuun Euroopassa. Korkein opetus ja tutkimusluovat pääosan siitä tiedosta ja osaamisesta, jota vaaditaan innovaatioiden janiihin tarvittavien osaajien tuottamiseen markkinoille. Uuden kasvuteoriankinkorostama tietämyksen kasautuminen on pääosin pitkäjänteisen tutkimustoiminnanja siihen perustuvan koulutuksen varassa.Vaikka yliopistoissa tehdäänkin jatkuvasti keksintöjä, on ilmeistä, ettäaktiivisuus patentoinnissa ja lisensoinnissa tai keksintöihin perustuvien uusienspin-off -yritysten määrä ei välttämättä kuvasta parhaiten yliopistojen rooliatalouden kehityksessä. Tiedon virtaaminen yliopistojen ja elinkeinoelämän välilläja henkilökunnan liikkuvuus yliopistoihin ja sieltä pois ovat kriittisiä tekijöitäluotaessa dynaamista innovaatioympäristöä.Mielenkiintoisissa katsauksissa tekijänoikeuksien merkityksestä yliopistoilleStanfordin professori Walter Powell on yhdessä muiden tutkijoiden kanssaosoittanut, että tulot tekijänoikeuksista ylipistoille ovat kohtalaisen vähäisiämuutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, ja ne keskittyvät pienelle joukolleylipistoja ja liittyvät pääosin biotieteisiin (katso Powell, Owen-Smith & Colyvas2007 sekä Rhoten & Powell 2007). Yliopistojen ja teollisuuden suhteissa keskeisessäasemassa ovat julkaisut, koulutetun työvoiman tarjonta, konferenssitja epämuodollinen vuorovaikutus. Tutkimukset osoittavat, että tieteen tulostensoveltamisen kannalta yliopistojen ja teollisuuden väliset informaaliset jaei-sopimusperustaiset suhteet ovat avainasemassa. Vahvaa tukea tälle väitteellePowell on saanut Bostonin alueen bioteknologia-klusterin kehityksestä jaStanfordin kokemuksista Piilaaksossa.Bostonin alueen bioklusteri on rakentunut julkisten tutkimusorganisaatioiden,kuten yliopistojen ja tutkimussairaaloiden, ympärille. Ne ovat näytelleetkeskeistä roolia klusterin luomisessa ja kasvamisessa täsmälleen sen takia,että ne ovat toimineet kuten perinteiset yliopistot, avoimina organisaatioina,joista tieto vuotaa ympäröivään yhteisöön. Tutkimusyhteistyö yritysten ja yliopistojenvälillä on ollut keskeinen uuden tiedon siirron kanava. Tutkimus-55

tulosten siirrossa tekijänoikeuksien kaupallistaminen ja sopimukselliset suhteetovat vähempimerkityksellisiä kuin vuorovaikutteisten suhteiden rakentaminenyliopistojen ja yritysten välille.Esitetyn perusmallin valossa käsite innovaatioylipisto on käsitesekaannus . Yliopistojen tehtävänä on harjoittaa perustutkimusta, ja innovaatiotoimintataas tapahtuu pääasiassa yrityksissä. Ei ole mitään järkeä tehdä yliopistoistainnovaatioiden tuottajia. Sen sijaan on perusteltua muodostaa yliopistoja,joissa on monipuolisesti edustettuina niitä tutkimusaloja, joita yrityksettarvitsevat. Siksi uusi huippuyliopisto on tarpeellinen ja tervetullut. Tärkeintätätäkin huippuyliopistoa rakennettaessa on painostaa laatuun, kuten seuraavassaluvussa osoitetaan.Innovaatiopolitiikassa on kiinnitetty runsaasti huomiota tieteellisen tiedonhyödyntämiseen markkinoilla. Tätä edistämään on rakennettu massiivisiakoneistoja ja järjestelmiä: teknologian siirron organisaatioita, hautomoita, tiedepuistoja,tuotekehitysrahoitusta, lisenssi- ja patenttitoimistoja yliopistoihin,soveltavan tutkimuksen laitoksia, eri kehitysvaiheessa olevien yritysten rahoitusinstrumentteja,kuntien elinkeinoyhtiöitä, neuvontajärjestelmiä ja vastaavia.Niin tärkeitä kuin nämä rahoittaja- ja välittäjäorganisaatiot ovatkin, niintaloudellinen menestys kumpuaa kuitenkin osaamisesta ja sitä ylläpitävästäyliopistolaitoksesta.Ekonomisti Suzanne Scotchmer tunnistaa kaksi erilaista mallia, joilla julkisestirahoitetut tieteelliset keksinnöt tai löydökset saatetaan käyttäjien ulottuville.Toinen malli on kaupallistamismalli ja toinen on vapaan saatavuudenmalli (free-access model, Scotchmer 2004). Kaupallistamismalliin kuuluvatlisensointi, patentit ja erilaiset yhteisyritykset (joint venture) yliopistojen jayritysten välillä. Kaupallistamismallia soveltavat erityisesti tutkimuslaitokset.Kaupallistamismalli on tuottanut yliopistoille yllättävän vähän tuloja, kuten joedellä todettiin. Palaan tähän asiaan tuonnempana.Vapaan saatavuuden malli sopii yhteen julkisesti rahoitetun tutkimuksenperusmotiivien kanssa. Markkinat eivät yksinkertaisesti kykene tuottamaankaikkea sitä tieteellistä tietoa, jota yritykset tarvitsevat. Tieteellinen tieto onjulkishyödyke, joka vaikuttaa parhaiten ollessaan julkisesti kaikkien saatavilla.Scotchmerin mukaan vapaan saatavuuden malli on tuottanut valtavantaloudellisen hyödyn ja on erinomaisesti palvellut tietämyksen levittämisentavoitetta.Yliopistot voivat vaikuttaa alueen kehitykseen ja talouskasvuun useillatavoilla, erityisesti toimimalla muodollisena ja epämuodollisena linkittäjänä.Tästä enemmän Lee & Walshok 2003, Geiger 2004 ja Florida 2005.Teknillisestä korkeakoulusta, Kauppakorkeakoulusta ja Taideteollisesta korkeakoulusta koottavaauutta yliopistoa on alettu kutsua taas innovaatioyliopistoksi, sen jälkeen kun esityksessäkäytetty huippuyliopisto-termi sai osakseen äärimmäisen kovaa kritiikkiä.56

n Korkealuokkainen tutkimustoiminta turvaa korkealuokkaisen asiantuntemuksenja uskottavuuden, joka houkuttelee alueelle sijoittajia, yrittäjiäja monikansallisia yrityksiä jotka ovat kiinnostuneita innovaatioista jakorkean riskin sijoitusten turvaamisesta.n korkealuokkainen tutkimustoiminta tekee yliopistoille mahdolliseksitarjota alueelle ja sen kehittyville teollisille klustereille uutta korkeatasoistatietoa ja osaamista sekä koulutettua työvoimaa, jota tiedepohjaisetyritykset tarvitsevat.n korkeakoulujen toiminnot ja ohjelmat ( lisensiointipalvelut, rahoitus,mentorointi ynnä muu samanlainen.), joilla tuetaan teknologiayrityksiäja yrittäjiä, vahvistavat alueen yrityskenttää ja luovat pohjaa uusienyritysten kasvulle, jotka puolestaan synnyttävät alueelle hyväpalkkaisiatyöpaikkoja.n korkeakoulujen aikuis- ja täydennyskoulutusohjelmat turvaavat kompetenssit,joita alueen elinkeinoelämän jatkuvasti muuttuvat tarpeet edellyttävät.n korkeakoulut houkuttelevat alueelle lahjakkuuksia, opiskelijoita, opettajiaja tutkijoita, jotka muodostavat merkittävän luovuuspotentiaalin.Näissäkin ulottuvuuksissa korostuu yliopistojen perustutkimus ja opetus- jakoulutustehtävät. Monissa maissa on panostettu viime vuosina kuitenkinteknologian siirtämiseen ja kaupallistamiseen ja yliopistojen kehittäminen onjäänyt muun innovaatiojärjestelmän kehittämisen varjoon. Nyt on yliopistojenvuoro. Ekonomisti Paul M. Romer (2001) painottaa, että hallitukset (ainakinUSA:ssa) ovat keskittyneet liiaksi teknologisten innovaatioiden kehittämiseenja kaupallistamiseen ja osaamisen kysyntään kiinnittämättä huomiota osaamisentuottamiseen: tutkijoiden ja insinöörien kouluttamiseen. Tutkimus- jakehitystoiminta on kärsinyt tästä.Osaamisen ja teknologian siirron kanavatOsaamisen ja teknologian siirron kanavien tunteminen on välttämätöntä, jottavoisimme tehostaa innovaatiotoimintaa. Teknologian siirtomekanismeja ontutkittu runsaasti Yhdysvalloissa. Eräät amerikkalaiset tutkijat ovat kehittäneetmielenkiintoisia malleja osaamisen siirtämisestä. Esittelen niitä ja tarkastelenlopuksi miten teknologian siirto yliopistoista teollisuuteen sujuu Suomessa.Akateemisen tutkimuksen rahoitus perustuu Yhdysvalloissa pääosin liittovaltionrahoitukseen. National Science Foundation on päärahoittaja, muttamyös National Institutes of Health, DARPA, Department of Energy and NASAovat rahoittamassa tutkimusta. Näiden organisaatioiden myöntämä tutkimusrahoitusperustuu pääosin kilpailuun. Tutkijat tekevät ehdotuksia, ja vain57

parhaat tutkijat ja parhaat suunnitelmat saavat rahoitusta. Tutkimussuunnitelmiaarvioivat asiantuntijapaneelit, joiden lausuntojen perusteella rahoituspäätöksettehdään.Vuonna 2000 Yhdysvaltojen tutkimus- ja kehitystoiminnan kulut olivatnoin 250 miljardia dollaria ja 2,59 % bruttokansantuotteesta. Vuonna 2000T&K-panoksista teollisuus käytti 75 % ja korkeakoulut 14 %. Vertailun vuoksitoistettakoon, että Suomessa teollisuuden osuus on 71 % ja korkeakoulujen19 %. T&K-toiminnan rahoituksesta teollisuuden osalle tulee Yhdysvalloissa68 % ja liittovaltion osalle 26 %. Suomessa taas teollisuus rahoittaa T&K-toiminnasta65 %.Taulukko 2: Yhdysvaltojen T&K-toimintaan käytettyjen varojen ja sen rahoituksen prosenttijakaumatvuonna 2000.Kulut % Rahoitusosuus %Liittovaltio 7 26Teollisuus 75 68Korkeakoulut 14 3Voittoa tavoittelemattomat jajulkiset laitokset4 3Yhteensä 100 100Yhdysvaltojen tutkimus- ja kehityspanoksesta 18 % käytetään perustutkimukseen.Siitä taas puolet suoritetaan yliopistoissa. Yliopistojen T&K-toiminnastaliittovaltio rahoittaa noin 60 % ja teollisuus noin 8 %. Perustutkimus painottuuyliopistojen T&K-toiminnassa, josta 69 % on perustutkimusta. AkateemisestaT&K-toiminnasta 66 parasta julkista yliopistoa suorittaa yli 50 % ja 33 parastayksityistä yliopistoa yli 23 %. Näin siis 99 merkittävintä yliopistoa vastaa noin75 %:sta kaikesta akateemisesta tutkimustoiminnasta, ja syystäkin näitä yliopistojakutsutaan tutkimusyliopistoiksi (Geiger 2004).Vuonna 1980 Yhdysvalloissa säädettiin Bayh-Dole Act, joka antoi yliopistoilleomistusoikeudet Liittovaltion rahoituksella tehtyihin keksintöihin. Tavoitteenaoli rohkaista yliopistoja ja tutkijoita kaupallistamaan tieteelliset löydöksensä.Laki on kieltämättä lisännyt yliopistojen aktiivisuutta lisensoinnissa, jamuutamat ylipistot ovat menestyneet kohtalaisen hyvin yliopistokeksintöjenkaupallistamisessa. Vuonna 2004 yliopistojen lisenssitulot olivat yhteensä noin58

1,4 miljardia dollaria. Bayh-Dole Act on ollut malli monille muille maille, jasitä on imitoitu myös Euroopan Unionissa. Powell kuitenkin varoittaa jäljittelemästätätä lakia, koska sen vaikutuksia on liioiteltu ja yliopistojen toimintaympäristöon esimerkiksi Euroopassa kovin toisenlainen kuin Yhdysvalloissa(Powell ym. 2007).Kirjassaan Knowledge and Money Geiger jakaa yliopistojen tutkimustoiminnansuorittajat kolmeen ryhmään, jotka ovat akateeminen ydin, erillisettutkimusyksiköt ja lääketieteelliset keskukset. Nämä ryhmät eivät ole toisiaanpoissulkevia (2004). Akateeminen ydin muodostuu laitosten tutkimushenkilökunnasta(faculty), joka hoitaa sekä tutkimus- että opetustehtäviä. Erillisettutkimusyksiköt ovat syntyneet palvelemaan erilaisia rahoittajien tarpeitaperustutkimuksesta kuluttajatutkimukseen asti. Erilliset tutkimusyksiköt jalääketieteelliset keskukset ovat selvästi lisänneet osuuttaan tutkimustoiminnasta.Akateeminen ydin on kasvanut verrattain vähän viimeisten 10–15 vuodenaikana. Tutkimustoiminta siirtyy yliopistoissa entistä enemmän erityiselletutkimushenkilökunnalle, joka on irrallaan opetustehtävistä ja tiedekuntientavanomaisista velvoitteista. Sama kehitys on havaittavissa Suomessa. Geigerpitää kuitenkin akateemisen ytimen roolin kasvattamista tutkimustoiminnassaparhaana kehityssuuntana, koska se tukee yliopiston yleistä kehitystä opetustoimintamukaan lukien.Geiger esittää myös kiinnostavan analyysin akateemisen tutkimuksenvaikutuksesta teolliseen tuotantoon. Hänen mallissaan (kuva 5) akateeminenperustutkimus vaikuttaa teollisuuden innovaatiotoimintaan geneerisen akateemisentutkimuksen kautta. Se puolestaan kulkee kolmea reittiä teollisuuteen.n Reitti A Yritykset ovat suoraan yhteydessä yliopistoihin erilaisin järjestelyin(tutkimussopimukset, osallistuminen ohjelmiin ja niin edelleen).Tällä yhteistyöllä täydennetään yritysten omaa T&K-toimintaa.n Reitti B Yritykset osallistuvat erillisten yrityksiä palvelevien tutkimuslaitostentoimintaan. Näitä tutkimuslaitoksia tuetaan julkisesti, jotenyritykset pääsevät kohtalaisen edullisesti käsiksi uusimpaan soveltavaantutkimukseen.n Reitti C Yliopistojen tuntumassa olevassa innovaatioekosysteemissäsyntyy uusia teknologiayrityksiä, jotka kehittelevät uusia teknologioita tainiiden sovelluksia. Myöhemmin näistä uusista yrityksistä saattaa kasvaamerkittäviä toimijoita, tai sitten isommat yritykset ostavat ne.59

Kuva 5. Akateemisen tutkimuksen siirto teollisiksi tuotteiksi. (Geiger 2004)AkateeminenperustutkimusGeneerinenakateeminentutkimusABCAlkavatteknologiayrityksetTutkimuslaitoksetTeollisuudent&k-yksikötKaupallisettuotteet japalvelutYliopistojen kiinnostus reitin kolme kehittämiseen on kansavanut jatkuvasti.On ajateltu, että yliopistot voisivat itse perustaa start-upeja tai lisensioida niillekeksintöjään. Näistä onkin hyviä esimerkkejä. Stanfordin yliopiston jatko-opiskelijatSergey Brin ja Larry Page perustivat Googlen Stanfordin tukemana, jaGoogle maksaa jatkuvasti rojalteja yliopistolle.Vuoden 1999 tilastojen mukaan 16 eniten lisenssituloja saanutta yliopistoaansaitsivat 74 % kaikkien yliopistojen lisenssituloista (katso Geiger 2004).Suurimmat tulot kertyivät Columbian yliopistolle (96 miljoonaa dollaria),Kalifornian yliopiston koko järjestelmälle (81 miljoonaa dollaria), Floridanvaltionyliopistolle (57 miljoonaa dollaria), Yalen yliopistolle (41 miljoonaadollaria) ja Stanfordin yliopistolle (40 miljoonaa dollaria). Eniten start-upejaolivat vuoteen 1999 mennessä perustaneet Stanford 19, MIT 17 ja Kalifornianyliopisto 13. Näistä 16 yliopistosta loput 13 olivat perustaneet alle kymmenenuutta yritystä (yleensä muutaman). Lisenssituloista 85 % tuli bioteknologiastatai oikeammin Life Science -alueen patenteista. Suurin osa menestystarinoistaliittyy siten bioteknologiaan, jossa teknologian siirron malli on toisenlainenkuin yleinen, kuvassa 5 esitetty. Monissa yliopistoissa patentteja ja lisenssejäkäsittelemään on perustettu erityisiä toimistoja, jotka myös tukevat yliopistontutkimukseen perustuvien yritysten perustamista.Bioteknologian mallissa teknologian siirto yliopistoista teollisuuteen tapahtuuintellektuaalisten oikeuksien kautta. Perinteisessä mallissa (mukaan lukienuudempi reitti C) tieto toimii välillisenä yhteishyvänä, joka hyödynnetäänteollisuuden omissa innovaatioprosesseissa. Biokapitalismin mallissa taas yliopistottuottavat patentteja teollisuudelle. Toinen tie on perustaa itse spin-off-yrityksiä, jotka kehittävät yliopistossa tuotettuja innovaatioita edelleen kaupallisiksituotteiksi.60

Kuva 6. Bioteknologian siirron tiet yliopistoista teollisiksi tuotteiksi. (Geiger 2004)AkateeminenbiologinenperustutkimusPatentitLisenssitSpin-offyrityksetTeollisuudent&k-yksikötKaupallisettuotteet japalvelutLos Angelesissa sijaitseva Milken Institute on tehnyt kansainvälisen vertailunyliopistojen bioteknologian siirrosta ja kaupallistamisesta (DeVol ja Bedroussian2006). Milkenin vertailussa viisi parasta tutkimuksen kaupallistajaaovat MIT, Kalifornian yliopisto, California Institute of Technology (Caltech),Stanfordin yliopisto ja Floridan yliopisto. Yhdeksän kymmenestä suurimmastapatentinhaltijasta on Yhdysvalloista. Lontoon yliopisto on kymmenentenä.Yhdysvalloissa yhden miljoonan panos tutkimukseen tuottaa lisenssituloina27 825 dollaria, kun taas vastaava summa on Euroopassa 11 988 dollaria.Yhtenä kiinnostavana tuloksena esitettiin arvio siitä, että jokainen dollari, jokaon käytetty yliopistojen teknologian siirtotoimistoissa, tuottaa kuusi dollaria.Tässä on kuitenkin muistettava, että lisensiointitoimistojen tulot kasautuivatmuutamalle merkittävämmälle yliopistolle, kuten Stanfordille ja Berkeleylle.Tutkimuksesta käykin ilmi, että useimmat teknologian siirtotoimistot ovat pieniä,verrattain uusia ja harvoin tuottavat voittoa.Milkenin tutkimuksessa ei löydetty yhtä mallia onnistuneelle teknologiansiirrolle. Sen sijaan tutkimus esittää eräitä kiinnostavia yleisiä johtopäätöksiäja suosituksia:n maan asenne riskejä kohtaan vaikuttaa biotech-teollisuuden kasvumahdollisuuksiin;on rohkaistava yrittäjyyskapitalismia.n yliopistojen ja niiden teknologian siirtotoimistojen tulee sitoutuapitkäjänteisesti bioteknologian kehittämiseen; rahan lisäksi kaupalliseenmenestykseen tarvitaan henkilökohtaista päättäväisyyttä, innostusta jakovatasoista osaamista.n bioteknologian klustereiden tulisi olla globaaleja, ei vain paikallisiakeskittymiä61

n teknologian siirtomekanismia kehitettäessä menestystekijöitä ovatselkeät insentiivit kaikille osapuolille, riittävä rahoitus, osaava henkilökunta,yliopistojen johdon taitavuus, tuki ja sitoutuminen sekä toiminnanvertailu ja arviointi.n teknologian siirtotoimistot ovat usein liian pieniä ja kokemattomia;toimistojen taloudellinen menestys edellyttää korkeaa ammattitaitoa.Vaikka Milkenin tutkimus koskee bioteknologian kaupallistamista, mainitutjohtopäätökset voidaan yleistää kaikkeen kaupallistamiseen. Yleisemmällä tasollaei voi olla yhtymättä raportin toteamukseen, että teknologian ja osaamisensiirron parempi ymmärtäminen ja hallitseminen kiihdyttävät myös tieteellisentutkimuksen hedelmien koitumista yhteiskunnan hyväksi. Eräs keskeinenosa teknologian siirron kehittämistä on oppia hallitsemaan kaupallistamistaperinteisessä yliopistoyhteisössä. Yliopistojen perinteiset tehtävät ovat harjoittaapyyteetöntä akateemista perustutkimusta ja antaa siihen perustuvaakorkeinta opetusta. Perustutkimukselle on ominaista pitkäjänteinen totuudentavoittelu johon kuuluu kriittisyys ja tulosten julkisuus. Yliopistojen tuottamauusi tieto on julkinen hyödyke, jota kaikki saavat käyttää. Olen myös edelläargumentoinut, että juuri laadukas perustutkimus ja siihen perustuva opetusovat tapoja, joilla yliopisto vaikuttaa parhaiten yhteiskunnan ja talouden menestykseen.Yliopistojen kaupallistamistoimet eivät ole välttämättä ristiriidassatieteellisen tutkimuksen eetoksen kanssa. Tärkeintä on laatia selkeät pelisäännötyliopistojen ja elinkeinoelämän yhteisille hankkeille, olivatpa nämä sittenlähtöisin yliopistoista ja yrityksistä. Korkeakoulujen vuoden 2007 alusta voimaanastunut keksintölaki selventää osittain näitä pelisääntöjä.Korkeakoulujen uuden keksintölain tarkoituksena on ”edistää suomalaisissakorkeakouluissa syntyneiden keksintöjen tunnistamista, suojaamistaja hyödyntämistä keksijän, korkeakoulujen ja yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaisellatavalla”. Korkeakoulussa tehtävä tutkimus luokitellaan jokoavoimeen tutkimukseen tai sopimustutkimukseen. Tutkimuksen luonne määrää,miten oikeudet määräytyvät. Avoimella tutkimuksella tarkoitetaan yleensäyliopistojen ja korkeakoulujen tieteellistä perustehtävää, eikä tutkimuksessaole yleensä mukana yksityistä rahoittajaa. Sopimustutkimuksessa toimeksiantajatai rahoittaja on tavallisesti ulkopuolinen taho. Avoimessa tutkimuksessaoikeudet jäävät yleensä tutkijalle. Sopimustutkimuksessa taas oikeudet kuuluvatyleensä joko korkeakoululle tai rahoittajalle.Korkeakoulukeksintölaissa keksijällä on aina velvollisuus ilmoittaa lainsoveltamisalaan kuuluvasta keksinnöstä. Keksintöilmoitus ja sen hallinnointiovat uuden järjestelmän keskeinen osa. Korkeakoulu voi ottaa itselleen oikeudetavoimessa tutkimuksessa syntyneeseen keksintöön, jos keksijä ei ole kuudenkuukauden kuluessa keksintöilmoituksesta julkaissut keksintöä tai ilmoittanuthalukkuuttaan itse hyödyntää keksintöään. Korkeakoululla on myös62

oikeus ottaa itselleen oikeudet sopimustutkimuksessa syntyviin keksintöihinkuuden kuukauden kuluessa keksintöilmoituksesta. On arvioitu, että keksintölakisynnyttää kalliin ja byrokraattisen järjestelmän. Nähtäväksi jää, lisääkö vaivähentääkö se yliopistissa tehtyjen keksintöjen kaupallistamista.Sitran raportissa Tutkimustulosten kaupallinen hyödyntäminen – kvantitatiivisiatuloksia (Kankaala ym. 2007) on selvitetty Suomen tilannetta kaupallistamistoiminnassa.Pääosin tulokset ovat yhtäpitäviä edellä esitetyn kanssa.Kiteytän raportin päätelmät seuraavasti:n tutkimustulosten hyödyntämisen tärkein ja pääasiallisin reitti onyritysten ja yliopistojen/tutkimuslaitosten välinen yhteistyön yliopistojen lisensointitoiminnan taloudelliset tulokset ovatvaatimattomat (noin 1,7 miljoonaa euroa vuonna 2004)n yliopistojen kokemus patentoinnin kaupallisista lähtökohdistaon vaatimatontan tutkimuslähtöisiä yrityksiä perustetaan Suomessa saman verran kuinmuuallakin, mutta niiden taloudellinen kehitys on vaatimatonta.Näistä havainnoista voi päätellä, että tutkimustulosten kaupallistaminen eioikeastaan tuota taloudellista hyötyä yliopistoille. Sen merkitys on pikemminkintoimia yhtenä tutkimustulosten hyödyntämiskanavana, tapana hyödyntäätutkimusta laajemmin yhteiskunnassa. Yhdysvalloissa ja Euroopassa bioteknologiaon taloudellisesti merkittävin kaupallistamisalue. Suomessa alueen kehittymistähaittaavat riskirahoituksen puutteet ja lääkealan yritysten pieni kokoja vähäisyys. Suomessa tutkimuslähtöisten yritysten suurin ryhmä onkin ohjelmistojenja digitaalisen median toimialalta. Bio-, lääke- ja elintarviketuotantoon toiseksi suurin ryhmä (Kankaala ym. 2007).Tutkimus- ja kehitystoiminnanrahoitusta punnittava uudelleenSuomen tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoitusta täytyy punnita huolellisestiedellä esitellyn perusmallin valossa ja teknologian siirrosta saatujen kokemustenperusteella. Perusmallihan (s. 54) painottaa perustutkimuksen ja siihenperustuvan koulutuksen keskeistä asemaa innovaatiotoiminnan perustana.Innovaatiotoiminnan tulee olla pääosin yritysten itsensä rahoittamaa ja hallinnoimaatoimintaa. Yliopistojen harjoittama teknologian siirto ei ole olluterityisen tuottoisaa vaikkakin tarpeellista. Kriittinen kysymys on yliopistojenrahoituksen suhde julkiseen teknologiarahoitukseen.Tutkimus- ja kehitystoiminta on ollut Suomen innovaatiopolitiikankeskiössä. Tämä näkyy selvästi rahoituksen kasvussa. Suomen tutkimus- ja63

kehitystoiminnan menot ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa 2,5-kertaisiksi.Vuonna 2005 tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot ovat 3,5 % bruttokansantuotteesta,määrältään noin 5 474 miljoonaa euroa, josta yritysten osuuson 71 % (3 877 miljoonaa euroa), julkisen sektorin osuus 10 % (555 miljoonaaeuroa) ja korkeakoulusektorin osuus 19 % (1 042 miljoonaa euroa). Tutkimushenkilöstäon kasvanut yli puolella.Taulukko 3: T&K-menot ja henkilöstö, kehitys kymmenessä vuodessa 1995–2005.(Tilastokeskus, www.research.fi)1995m€% Henkilöstö19952005m€% Henkilöstö2005Yritykset 1 373 63 24 243 3 877 71 40 802Julkinen sektori 374 17 8 902 555 10 10 680Korkeakoulusektori 425 20 14 721 1 042 19 25 793Yhteensä 2 172 100 47 866 5 474 100 77 275Korkeakoulusektorin oma budjettipohjainen tutkimusrahoitus on 46 %, muustatutkimusrahoituksesta 39 % tulee julkiselta sektorilta (lähinnä Suomen Akatemiaja Tekes) ja 7 % yrityksiltä. Yritysten T&K-toiminnasta 89 % on yritystenomaa rahoitusta ja 6 % on julkisesti rahoitettua (lähinnä Tekes). Kaiken kaikkiaanyritykset rahoittavat kaikesta T&K-toiminnasta 65 %.Taulukko 4: T&K-menot rahoituslähteen mukaan vuonna 2005.(Tilastokeskus, www.research.fi)Suorittaja/rahoittajaYrityksetm€% Julkinensektorim€% Korkeakoulusektorim€% Ulkomaatm€% Yhteensäm€%Yritykset 3 447 89 225 6 - 205 5 3 877 100JulkinensektoriKorkekoulusektori67 12 438 79 - 50 9 555 10068 7 408 39 478 46 88 8 1 042 100Yhteensä 3 581 65 1 071 20 478 9 344 6 5 474 10064

Kymmenessä vuodessa valtion tutkimusrahoitus on lähes kaksinkertaistunutja Suomen Akatemian rahoitus on lähes kolminkertaistunut (Taulukko 5).Valtion T&K-rahoituksessa on silmiinpistävää Tekesin ja Akatemian erilainenrahoitusasema. Tekesin tutkimusrahoitus (noin 465 miljoonaa euroa 2006)on kaksinkertainen Akatemiaan verrattuna (noin 239 miljoonaa euroa 2006),vaikka Akatemian suhteellinen osuus onkin kasvanut. Tekesin rahoitus ylittäämyös yliopistojen oman tutkimusrahoituksen. Tosin Tekesin rahoituksesta meneenoin 195 miljoonaa euroa tutkimusrahoituksena yliopistoille, ammattikorkeakouluilleja julkisille tutkimuslaitoksille, kuten VTT:lle. Saman verran meneeyrityksille T&K-hankerahoituksena.Valtion vuoden 2007 talousarviossa tutkimus- ja kehitystoimintaan kohdennetaan1,73 miljardia euroa. Tekesin osuus on 29,2 %, yliopistojen 25,8 %ja Suomen Akatemian 15,9 %. Tekesin ja Suomen Akatemian rahoitus on kasvanutjatkuvasti useita prosentteja vuodessa, kun taas yliopistojen tutkimusrahoituson polkenut paikallaan. Suurin huoli tässä kehityksessä on perustutkimuksenrahoitus, joka jää sovellusorientoituneen tutkimuksen ja kohtalaisenlyhytjänteisten tutkimusprojektien varjoon. Perustutkimuksen rahoituksen tulisiolla pitkäjänteistä ja tieteen sisäisistä prioriteeteistä lähtevää. Yliopistojenja Suomen Akatemian yhteenlaskettu tutkimusrahoitus on vuonna 2007 noin722 miljoonaa euroa eli 45 % koko T&K-rahoituksesta. Voimme katsoa tämänvastaavan suunnilleen perustutkimuksen osuutta T&K-rahoituksesta.Taulukko 5: Valtion tutkimusrahoitus käyvin hinnoin vuonna 1995, 2005 ja 2007 sekälisäysesitys vuosille 2007–2011 (miljoonaa euroa). Muu tutkimusrahoitus sisältää yliopistollisetkeskussairaalat. (Tilastokeskus, www.research.fi)1995 2005Tiede- jateknologia-neuvoston lisäysesitys2007–2011Vuoden2007talousarvioSuomen Akatemia 77,1 223,5 110 275,8Tekes 243,9 448,4 145 504,3Yliopistot 220,4 416,7 120 446,4Tutkimuslaitokset 194,6 259,4 25 282,0Muu tutkimusrahoitus 158,0 248,7 - 221,4Yhteensä 894,0 1 596,7 400 1 730,065

Innovaatiopolitiikan painopisteen siirtyminen pois teknologiapolitiikasta asettaasuuria vaatimuksia tieteen voimistamiselle useilla eri sektoreilla teknis-luonnontieteellistenalojen rinnalla (yhteiskuntatieteet, liiketaloustieteet ja kulttuuritieteet).Tässä mielessä teknologiaorientoituneet tutkimushankkeet eivät katakaikkia innovaatiotoiminnalle tärkeitä tieteenaloja, etenkään jos innovaatioillaviitataan kestävään innovointiin.Tässä on syytä pysähtyä myös pohtimaan perustutkimuksen ja soveltavantutkimuksen suhteita. Perustutkimukselle on ominaista ilmiöiden perinpohjainenanalyysi, hypoteesien asettaminen ja niiden huolellinen testaaminen. Perustutkimustuottaa systemaattista ja teoreettista tietoa (malleja, lakeja, teorioitaja käsitejärjestelmiä). Perustutkimusta motivoi totuuden tavoittelu senitsensä takia, ajattelematta ensikädessä tutkimustulosten hyödyllisyyttä: se onuteliaisuustutkimusta. Perustutkimuksen kenttä on tavattoman laaja ja laajeneekoko ajan kattaen luonnonilmiöt, ihmisen luoman maailman, kulttuurinja yhteiskunnan.Soveltava tutkimus nähdään usein perustutkimuksen tulosten soveltamisenaerikoistapauksiin. Sellaisena se on oikeastaan osa perustutkimusta, koskaesimerkiksi luonnon lakien vaikutus riippuu aina ilmiöiden alku- ja reunaehdoista,jotka on tutkimuksen keinoin erikseen selvitettävä. Tutkimuksen tekeesoveltavaksi se, että se kohdistuu ilmiöihin, joilla on käytännöllinen merkitys,kuten radiotekniikka tai sairauksien hoidon tutkimus. Soveltavan tutkimuksentulokset voidaan usein esittää teknisinä normeina: jos halutaan kehittää vähähäiriöinenradioverkko, niin on rakennettava sellaisia ja sellaisia tukiasemia javastaanottimia. Tuotekehitys on tapa muodostaa teknisiä normeja nojautuenperustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen tuloksiin ja käytännön kokeiluun,kuten lukuisiin testeihin ja prototyyppeihin.Teknologian kehittäminen on siten kolmivaiheinen prosessi:1. ilmiön perustavien lainalaisuuksien selvittäminen (perustutkimus)2. lakien ilmeneminen tai vaikutus tietyissä erityisissä olosuhteissa(soveltava tutkimus)3. teknisten normien muodostaminen ilmiön saattamiseksi palvelemaanerityisiä käytännöllisiä tarpeita (tekninen tutkimus, tuotekehitys).Lisäksi soveltava tutkimus on usein erittäin laaja-alaista. Otetaan esimerkiksiweb 2.0:n tutkiminen. Kyseessähän on internetiin perustuva sosiaalinen verkottuminen,jonka puitteissa kansalaiset jakavat tiedostoja (kuvia, videoita,tekstiä) ja kommunikoivat keskenään. Web 2.0 -teknologian onnistunut soveltaminenedellyttää tutkimusta, joka kohdistuu ihmisten käyttäytymiseen,kognitiivisiin kykyihin, kommunikaatioon, arvoihin ja normeihin. Tämä eiole mitään teknologista tutkimusta vaan enemmänkin ihmis- ja yhteiskunta-66

tieteellistä tutkimusta. Ilman tällaista laajaa tutkimusta ei voida laatia teknisiänormeja.Innovaatiopolitiikassa on vältettävä yksinkertaistamasta teknologian kehittämistä.Onnistunut teknologian kehittäminen on vahvasti sidoksissa laajaalaiseenperustutkimukseen, myös vaiheissa 2 ja 3. Oma näkemykseni on, ettätulevaisuudessa saamme parhaan tuoton julkisesta T&K-rahoituksesta panostamallalaadukkaaseen yliopistokoulutukseen ja perustutkimukseen. Akatemianja yliopistojen rahoitusta on voimakkaasti lisättävä. Tällä en tarkoita,että teknologiahankkeiden ja yritysten tuotekehityshankkeiden rahoittaminenolisi hyödytöntä. Niitä tarvitaan, ja yritykset ovat olleet tietysti tyytyväisiä julkisestirahoitettuihin teknologiahankkeisiin. Kysymys on enemmänkin periaatteellinen:valtion resursseja on suunnattu runsaasti soveltavaan tutkimukseenja tuotekehitykseen, samalla kun yliopistoja vaivaa resurssipula. Lisäpanoksettulisikin nyt suunnata yliopistoille! On myös muistettava, että yliopistoissa tehdäänlaaja-alaista ja monipuolista tutkimusta, joka on suoraan sovellettavissateknologian kehittämiseen ja sen onnistuneeseen käyttöönottoon.Ympäristöteknologia keskeiseksi painoalueeksiTiedon siirron perusmallissa ylipistojen ja teollisuuden tutkimusyhteistyö ontärkeässä asemassa perustutkimuksen ja koulutuksen ohella. Edellä olen ollutskeptinen siihen nähden, voidaanko teknologiarahoituksen lisäämisellä enääparantaa T&K-panosten yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Pidän tärkeänä voimistaayliopistojen roolia ja parantaa niiden rahoitusasemaa. Silti teknologiarahoituson ollut menestys, ja sitä tarvitaan edelleen. Tässä jaksossa esitänteknologiarahoituksen painopisteen siirtämistä ympäristöteknologiaan, puhtaisiinteknologioihin ja niihin perustuvaan ympäristöliiketoimintaan .Ympäristöteknologia ei ole mikään yksittäinen teknologia vaan ryväs erilaisiateknologioita ja ratkaisuja jotka yhdessä vaikuttavat ympäristön tilaan:vähentävät kasvihuonekaasujen päästöjä, parantavat energia- ja materiatehokkuuttasekä ympäristön tilaa. Kaikki perusteknologian alueet, nanoteknologiaja materiaaliteknologia, bioteknologia, energiateknologia ja informaatioteknologiaovat olennaisia ainesosia teollisuuden ja yhdyskuntien uudistamisessakestävän kehityksen aikakauteen. Ympäristöteknologia on hybridinen teknologiaklusteri,jossa erilaiset teknologiat kohtaavat.Ympäristöliiketoiminta on ympäristöteknologiaa soveltava ja kaikkiateollisuuden aloja leikkaava käsite. Ympäristöliiketoiminnan päätoimialat ovatSitran (2007) raportin mukaanTämän jakson kehittelyyn olen saanut arvokkaita kommentteja Pirjo Kyläkoskelta (Tekes) jaJukka Noposelta (Sitra).67

n puhtaat prosessit, materiaalit ja tuotteetn energian tehokas käyttö ja säästön puhtaan energian tuotanton kierrätysn jätehuolton vesihuolto ja jäteveden käsittelyn ilmansuojelun maaperän ja maiseman suojelu ja kunnioitusn melun torjuntan ympäristötiedon tuotanto, viestintä ja ympäristöhallinto.Puhtailla teknologioilla (cleantech) viitataan tuotteisiin, palveluihin, prosesseihinja järjestelmiin, joiden käytöstä on vähemmän haittaa ympäristölle kuinniiden vaihtoehdoista.Suomella on hyvät lähtökohdat puhtaiden teknologioiden ja ympäristöliiketoiminnanmerkittäväksi kansainväliseksi toimijaksi ja edelläkävijäksi. Edelläesitin tavoitteen rakentaa Suomesta kestävän kehityksen kärkimaa. Tavoite onerittäin vaativa ja se edellyttää suomalaisen teollisuuden ja koko yhteiskunnansyvällistä muutosta kestävän kehityksen aikakauteen. Mutta miksi tyytyisimmevähempään, kun kerran tavoite on myös mahdollinen saavuttaa ja avaa Suomelleennennäkemättömiä kilpailuetuja ja lisää Suomen houkuttelevuutta jakiinnostavuutta.Hallitusohjelmassa todetaan, ettäSuomella on mahdollisuuksia olla ympäristöteknologian yritystoiminnassa vahvakansainvälinen toimija. Tämä varmistetaan panostamalla uusiutuvan energianja muun ympäristöteknologian tutkimus- ja kehittämistoimintaan ja kaupallistamiseenedistämällä kotimarkkinoita ja julkisia hankintasääntöjä kehittämällä.Ympäristöliiketoiminnan nostaminen Suomessa maailmanluokkaan on innovaatiopolitiikkammekoetinkivi. Tässä tavoitteessa kulminoituu innovaatiopolitiikkaammeperushaasteet:1. (puhtaiden) teknologioiden kehityksen kärkeen pääseminenainakin joillakin alueilla2. uusien (puhtaiden) teknologioiden laaja käyttöönottoyhteiskunnassa3. uusiin (puhtaisiin) teknologioihin liittyvän kansainvälisenliiketoiminnan kehittäminen.Innovaatiopolitiikassamme tarvitaan nyt haastavia tavoitteita ja voimavarojenkeskittymistä muutamaan todella merkittävään asiaan. Ympäristöteknologiantai puhtaiden teknologioiden ottaminen teknologiapolitiikan keskeiseksi68

tavoitteeksi toisi uudenlaista synergiaa ja klusteroitumista teknologian kehittämisenhajanaiseen kenttään. Teknologiarahoitus virtaa tällä hetkellä kymmeniinkohteisiin ja panokset ovat kansainvälisesti ajatellen kohtalaisen pieniä.Esimerkiksi vuonna 2006 Tekesillä oli 23 ohjelmaa ja Tekesin keskimääräinenpanos niihin oli 16,5 miljoonaa euroa.Ympäristöteknologiasta voidaan muodostaa todella kattava ja hyvinresursoitu painoalue. Jo nyt ympäristöteknologiaan tai sitä sivuaviin teknologioihinsatsataan merkittävästi. Esimerkiksi Tekesin hankkeista ympäristöteknologiaanja -liiketoimintaan liittyvät ClimBus (2004–2008, kokonaisrahoitusnoin 70 miljoonaa euroa) ja Densy (2003–2007, kokonaisrahoitus noin60 miljoonaa euroa). Tekes on lisäksi käynnistänyt vuonna 2007 uuden, Kestäväyhdyskunta 2007–2012 -ohjelman, jonka yhteisrahoitus on noin 100 miljoonaaeuroa. Tekesin rahoitus energia- ja ympäristöalueelle tulee yltämään100 miljoonaan euroon vuositasolla ja ottaen huomioon yritysten panoksethankkeissa päästään 200 miljoonan euron vuositasoonSitra käynnistää vuoden 2008 alusta viisivuotisen energiaohjelman, jokakeskittyy yhdyskuntien energian käyttöä tehostaviin ratkaisuihin. Osaamiskeskusohjelmassaovat myös ympäristökysymykset esillä. Uudella ohjelmakaudella2007–2013 osaamiskeskusohjelma perustuu klustereihin. Niiden joukossaovat ympäristöteknologian osaamisklusteri ja energiateknologiaklusteri.Suomen Akatemialla on parhaillaan käynnissä Kestävä tuotanto ja tuotteet-tutkimusohjelma KETJU, joka toteutetaan vuosina 2006–2010 ja johonAkatemia on varannut 7,5 miljoonaa euroa. Vuonna 2008 käynnistyy uusi kestäväenergia -ohjelma SusEN, jolle Akatemia on myöntänyt 9 miljoonaa euroa.Ympäristöasioita sivuaa myös valmisteilla oleva ItämeritutkimusohjelmaBONUS-169, joka on Suomen Akatemian koordinoima ERA-NET -hanke.Tavoitteissa on kunnianhimoisuutta, mutta hankkeita vaivaa päällekkäisyysja resurssien pirstoutuminen liian pieniin paloihin. Valmisteilla oleva Energiaja Ympäristö SHOK voisi olla keino koota resursseja ja käynnistää suurempiahankkeita. Alustavissa selvityksissä on esitetty, että SHOK:n rahoituksen tulisi ollavähintään 500 miljoonaa euroa seitsemälle vuodelle. Edellä esitettyjen lukujenvalossa tällainen investointi tulevaisuuteen ei ole periaatteessa ylimitoitettu. Käytännössävoi olla vaikeata koota noin isoa satsausta yhteen SHOK:hon, ja tässävaiheessa on realistista puhua vain noin 100 miljoonan euron rahoituksesta.Kansallisessa toimintaohjelmassa ympäristöliiketoiminnan kehittämiseksiesitetään visio nostaa Suomi ”globaalisti tunnetuimmaksi cleantech-maaksi”(Sitra 2007). Keskeisenä strategisena hankkeena esitetään ympäristöteknologianstrategisen huippuosaamisen keskittymän perustamista. On tärkeää, ettävalmisteilla olevan Energia ja Ympäristö SHOK:n tehtävät määritellään ympäristöteknologiannäkökulmasta riittävän kattavasti. Energia nousee helposti etualalle,jolloin muu teknologia jää sivurooliin. Jotta tämä SHOK todella palvelisipyrkimystä kehittää Suomesta cleantechin ja kestävän kehityksen kärkimaa,69

70tulisi siinä painottaa vahvasti teknologiateollisuutta ja sen uudistumista kestävänkehityksen aikakauteen. Näin voitaisiin ympäristöteknologiasta tehdä kokoteknologiateollisuuden ydinosaamista ja sen kilpailukyvyn perusta.On tärkeää saavuttaa yhteisymmärrys ympäristöteknologian ja sen kaupallistamisenpainopisteistä ja tavoitteista. Koska ympäristöteknologiat ovatryväs erilaisia teknologioita, niin ehdotus edellyttää erilaisten teknologioiden integrointiaja ympäristöteknologisen klusterin määrätietoista rakentamista. Ympäristöteknologiankaupallistamiseen ja käyttöönottoon liittyvät kysymykset onnostettava teknologian kehittämisen rinnalle, kuten esitin edellä kolmessa perushaasteessa(s. 68). Tämän strategisen huippuosaamisen keskittymän rakentamisessatestataan kykyä tehdä todella kauaskantoisia, aidosti strategisia päätöksiä.Ympäristöalan kehittymiseen vaikuttaa voimakkaasti lainsäädäntö jasääntely. Erilaiset ympäristönormit, päästörajoitukset ja kannustimet ovatympäristön suojelemisen kannalta tarpeen, mutta samalla ne luovat puitteitamarkkinoiden toiminnalle. Ilmastonmuutokseen liittyvän sääntelyn tulee ollakansainvälistä ja kaikkia osapuolia sitovaa. Päästökaupan sääntely ja hallinnointion hyvä esimerkki kansainvälisistä sopimuksista, joilla on kauaskantoisiavaikutuksia ympäristöliiketoiminnan kehittymiseen. Samalla kun Suomessakehitetään maailmanluokan ympäristöteknologiaa, Suomen täytyy oppia vaikuttamaankansainväliseen ympäristösääntelyyn entistä tehokkaammin. Tämäon tärkeä osa suomalaista ympäristöosaamista.Ehdotustani asettaa ympäristöteknologiat teknologiapolitiikan merkittävimmäksipainopisteeksi voidaan kritisoida. Kukaan ei voi ennustaa suurellavarmuudella, että teknologiaan tehdyt panokset johtaisivat menestykseen.Mutta ympäristöteknologioiden kehittäminen ja käyttöönotto yhteiskunnassaon joka tapauksessa välttämättömyys ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihensopeutumiseksi. Tekisimme siis viisaita päätöksiä.Edellä esittämääni tavoitetta suunnata merkittävä osa julkisesta teknologiarahoituksestaympäristöteknologiaan on hyvä verrata kehitykseen Kaliforniassa.Parin viime vuoden aikana ympäristökysymykset ovat nousseet Yhdysvalloissaja etenkin Kaliforniassa tavattoman huomion kohteeksi. Kalifornianosavaltio on tehnyt merkittäviä päätöksiä vähentää kasvihuonepäästöjenmäärä alueella. Kalifornia on muutenkin ollut vuosikymmeniä yksi Yhdysvaltojenvihreimmistä osavaltioista, vaikka Yhdysvallat kokonaisuudessaan on kasvihuonekaasujensuurin päästäjä maailmassa. Vuoden 1990 jälkeen henkeäkohti laskettu kasvihuonekaasujen päästöjen määrä on pudonnut lähes kymmenenprosenttia samaan aikaan, kun kansantulo henkeä kohti on kasvanut20 %. Hiilidioksidipäästöissä henkeä kohti Kalifornia on suunnilleen samallatasolla kuin Itävalta, Tanska ja Japani. Vuonna 2006 Kaliforniassa päätettiinleikata kasvuhuonekaasujen päästöjä vuoden 1990 tasosta 25 % vuoteen 2020mennessä ja 80 % vuoteen 2050 mennessä. Siitä voidaan olla montaa mieltä,onko tämä vauhti riittävä, mutta tavoitteet ovat silti erittäin vaativat.

Osa teollisuudesta on vastustanut näitä ympäristöpäätöksiä uhaten toimintojensiirtämisellä muualle, koska päätösten väitetään nostavan teollisentoiminnan kustannuksia Kaliforniassa. Erityisesti on pelätty energialaskujenkasvamista, koska energialaitokset ovat yksi suurimmista kasvihuonekaasujentuottajista. Mutta valtaosa elinkeinoelämästä on ottanut päätökset vastaanmyönteisesti. Päätösten puoltajat korostavat sitä suurta merkitystä, joka liittyyteollisuuden muuttuneisiin toimintatapoihin ja uuden puhtaan teknologiankehittämiseen. Ennen kaikkea energiatehokkaiden tuotteiden kehittäminen jauusiutuvien energialähteiden käyttöönotto avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksiakalifornialaisille yrityksille. Etanolin tuottaminen maissista on yksikasvualue. Määrätietoisella panostamisella uuteen teknologiaan Kalifornia uskooastuvansa ensimmäisten joukossa uuteen vihreään vuosisataan.Monet Kalifornian ja etenkin Piilaakson teknologiayritykset ovat alkaneetkehittää uutta puhdasta teknologiaa. Kaliforniasta on tullut Yhdysvaltojencleantech-yritysten suurin keskittymä Yhdysvalloissa. Nämä yritykset työllistävät22 000 henkeä. Esimerkiksi yli 100 yritystä keskittyy tällä hetkellä aurinkoenergiaanliittyvän teknologian kehittämiseen ja käyttöönottoon. Puhtaatteknologiat ovat nopeimmin kasvava pääomasijoitusten kohde Piilaaksossa.Vuonna 2006 puhtaisiin teknologioihin erikoistuneisiin yrityksiin sijoitettiin Kaliforniassalähes miljardi dollaria.Erityisen kiinnostava tapaus on BP:n päätös sijoittaa 500 miljoonaadollaria biopolttoaineiden tutkimukseen. Tutkimuksen suorittavat Kalifornianyliopisto Berkeleyssä, Illinoisin yliopisto ja Lawrence Berkeley NationalLaboratory. Berkeleyhyn perustetaan BP:n rahoilla Energy Biosciences Institute,jossa tulee työskentelemään 100 akateemista tutkijaa ja 50 BP:n tutkijaa jainsinööriä. Vaikka yhteistyösopimusta vastustettiinkin Berkeleyn piirissä pelätensen vaarantavan akateemisen vapauden, sopimus on tehty, ja siinä taataantutkimuksen vapaus akateemisille tutkijoille. Yliopiston kansleri Robert Birgeneauoli sopimuksen kannalla ja painotti tarvetta teknologisiin läpimurtoihinbiopolttoaineiden alueella kasvihuonekaasujen päästöjen vähentämiseksi.Näistä Kalifornian tapahtumista saa kuvan missä skaalassa isossa maassaliikutaan. Puhtaista teknologioista on tullut tutkimuksen, pääomasijoituksen jateknologiateollisuuden keskeisiä painopisteitä. Alan kehittämiseen käytetäänsatoja miljardeja dollareita. Tässä uudessa cleantech-aallossa pitää Suomenkinolla mukana. Päätökset panostaa tälle alueelle riittävästi on tehtävä aikailematta.Tässä tarvitaan rohkeutta tehdä valintoja, mitä periaatteessa korostetaan,mutta jota harvoin uskalletaan todella tehdä. Ympäristöteknologiaan suuntautuneenstrategisen huippuosaamisen keskittymän muodostaminen ja riittävä rahoittaminenovat vähintä, mitä voimme tehdä. On selvää, että tavoite rakentaaSuomesta kestävän kehityksen kärkimaa edellyttää teknologiakehityksen lisäksitavattoman määrä muutoksia instituutioissa ja toimintatavoissa. Tarvitsemmesekä teknologisia että yhteiskunnallisia innovaatioita onnistuaksemme tässä.71

Suomessa tarvitaanhuippuyliopistojaJatkuvan innovoinnin turvaamiseksi yliopistoja tulee kehittää pitkäjänteisesti jakunnioittaen tiedon luomisen omaa, avointa logiikkaa. Innovaatiotoiminnankehittäminen uusien haasteiden edessä edellyttää kansainvälisen tason saavuttamistatutkimuksessa ja koulutuksessa. Suomessa on asukaslukuun nähdensuhteellisen paljon korkeakouluja. Julkinen korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmämuodostuu 20 yliopistosta, 28 ammattikorkeakoulusta ja 23 valtion tutkimuslaitoksesta.Yliopistoista kymmenen on monialaisia, kolme on teknillisiä,kolme on kauppakorkeakouluja ja neljä on taideyliopistoja. Ammattikorkeakouluista7 on kunnallisia, 11 kuntayhtymien omistamia ja 10 yksityisiä. Tämänlisäksi Ahvenanmaalla toimii Högskolan på Åland ja sisäministeriön alaisuudessaPoliisiammattikorkeakoulu.Taulukko 6: Yliopistojen opiskelija- ja henkilökuntamäärät, tutkinnot ja rahoitus 1995 ja2005. (Opetusministeriö, KOTA-tietokanta)1995 2005Uusia tutkinto-opiskelijoita 18 679 20 786Tutkinto-opiskelijoita yht. 134 872 175 819Opettajia 7 550 7 839Tutkimushenkilökuntaa 3 629 6 500Muuta henkilökuntaa 12 162 14 209Ylempiä korkeakoulututkintoja 9 819 12 920Tohtorintutkintoja 765 1 422Rahoitus m€ 1 081 1 331- budjettirahoitus 765 1 262- ulkopuolinen rahoitus 316 694- näistä tutkimusrahoitus 425 872Kymmenessä vuodessa uusien tutkinto-opiskelijoiden määrä on yliopistoissakasvanut 11 % ja kaikkien tutkinto-opiskelijoiden määrä 30 %. Ylempien korkeakoulututkintojenmäärä on kasvanut 32 % ja tohtorin tutkintojen määrä lähes72

kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Samaan aikaan opettajien määrä onpolkenut lähes paikallaan, kasvua vain 4 %. Yliopistoissa on noin 20 opiskelijaaopettajaa kohti. Tutkimushenkilökunta on sen sijaan kasvanut 78 % heijastaenyliopistojen tutkimusrahoituksen kaksinkertaistumista 425 miljoonasta 872 miljoonaaneuroon.Suomen yliopistot ovat olleet erittäin tuloksellisia sekä tutkintojen määrässäettä julkaisutoiminnassa. Suomessa on maailman väestöstä 0,09 %,mutta tieteellisistä julkaisuista 0,96 % ja viittauksista 1,14 %. Suomi on maailmankärkimaita, kun lasketaan viittaukset suhteessa bruttokansantuotteeseen.Tutkimustoiminnan tuloksellisuudesta kertoo seuraava lainaus:Asukaslukuun ja bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Suomi on yksisuurimpia julkaisujen tuottajia maailmassa ja edellä sellaisia tiedemaita,kuten Iso-Britannia ja Saksa. Vuonna 2005 suomalaiset tutkijat tekivät8 300 julkaisua, mikä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suomenjulkaisumäärä on 2,5-kertaistunut 20 vuoden aikana. Nopein kasvuajoittuu 1990-luvun alkupuolelle, jolloin julkaisumäärä kasvoi kahdeksanprosentin vuosivauhtia. 2000-luvulla kasvu on hidastunut muutamaanprosenttiin vuodessa.Suomen julkaisumäärä vastaa reilua kahta prosenttia EU 25 -maidenjulkaisuista ja hieman yli prosenttia OECD-maiden julkaisuista. Kansakunnankokoon suhteutettuna Suomen julkaisumäärä oli 1 600 julkaisuamiljoonaa asukasta kohden vuonna 2005. Suomi sijoittui 30 OECD-maanvertailussa neljänneksi Sveitsin, Ruotsin ja Tanskan jälkeen. Vuonna 1995Suomen sijoitus oli viides. (www.research.fi)Taulukko 7: Korkeakoulusektorin tutkimustoiminnan menot 2005.(Tilastokeskus, www.research.fi)Tutkimusmenotm€UlkopuolinenrahoitusYliopistot 872,3 50 %Ammattikorkeakoulut 99,6 74 %Yliopistolliset keskussairaalat 70,2 99 %Korkeakoulusektori yhteensä 1 042,1 55 %Ulkopuolisen rahoituksen osuus korkeakoulusektorin tutkimustoiminnan rahoituksestaoli vuonna 2005 siis 55 %. Ulkopuolisen rahoituksen osuus ylittääkorkeakoulujen oman budjettiin perustuvan panoksen, joka on 45 %.73

Tuotavuusmittareilla olemme pärjänneet hyvin, mutta muuten yliopistojemmetilanne ei näytä yhtä hyvältä. Tarvitsemme huippuyliopistoja, muttaemme yllä niiden kärkijoukkoon. Euroopan Graduate Institute (EGI) on laatinutShanghain Jiao Tong Universityn tuottaman vertailudatan pohjalta uudenTop 100 -listan maailman parhaista yliopistoista. Siinä ei oteta huomioonmainetta eikä budjetteja. Vertailupisteet on vielä jaettu akateemisen henkilökunnanmäärällä. Menetelmä parantaa pienten yliopistojen sijoituksia. TälläTop 100 -listalla on vain yksi suomalainen yliopisto, Helsingin yliopisto, ja seon sijalla 70.Huippuyliopistojen mallia etsittäessä Yhdysvaltojen yliopistot ovat aivanomaa luokkansa. EGI:n Top 100 -listassa on 39 amerikkalaista yliopistoa, joista21 on yksityisiä ja 18 julkisia yliopistoja. Toinen tarkastelusuunta on Iso-Britannia, jonka yliopistoista 21 on päässyt Top 100 -listalle. Kanadasta onlistalla 4 yliopistoa, näin siis 64 maailman sadasta huippuyliopistosta tuleeanglosaksista maista, osittain heijastaen englannin asemaa maailman tiedekielenä.Tässä keskityn Yhdysvaltoihin, jonka yliopistojärjestelmää tunnen parhaiten,myös omien kokemusteni kautta.EGI:n Top 100 -listan kymmenen parasta yliopistoa olivat vuonna 2006:1. California Institute of Technology (USA)2. Harvard (USA)3. Cambridge (UK)4. Stanford (USA)5. Princeton (USA)6. Massachusetts Institute of Technology (USA)7. University of California, Berkeley (USA)8. Swiss Federal Institute of Technology (Switzerland)9. Yale (USA)10. University of California, San Francisco (USA).Vaikka nämä listat ovat aina puutteellisia ja yksipuolisia, ne muokkaavat yleistäkäsitystä maan yliopistojen tasosta. Sillä puolestaan on suuri vaikutus opiskelijoidenja tutkijoiden halukkuuteen hakeutua maan yliopistoihin tai yritystenhalukkuuteen perustaa tutkimuslaitoksia maahan. Ne myös kertovat yliopistojentutkimuksen ja opetuksen laadusta. Siksi ne on otettava vakavasti.On kiinnostavaa verrata Suomen parasta yliopistoa Helsingin yliopistoaUniversity of California järjestelmän parhaaseen yliopistoon Berkeleyhyn (taulukko8). Molemmat ovat julkisia yliopistoja ja opiskelijamääriltään suunnilleenyhtä isoja. Vertailussa käytetyt tiedot ovat peräsin yliopistojen omista tiedostoista.Taustalla olevat määritelmät voivat kuitenkin erota, joten luvut ovat tässäsuuntaa antavia. Berkeley on European Graduate Instituten Top 100 -listalla74

sijalla 7 (53,1 pistettä) ja Helsingin yliopisto on sijalla 70 (29,2 pistettä). Berkeleytäon sanottu maailman parhaaksi julkiseksi yliopistoksi ja sen tutkijat ovatsaaneet 20 Nobel-palkintoa, viimeksi George E. Smoot vuonna 2006 fysiikassa.Taulukko 8. Perustietoja Helsingin yliopistosta ja UC Berkeleystä.HYUCBOpiskelijoita 38 806 33 558Jatko-opiskelijoita 5 628 10 070Jatko-opiskelijoista ulkomaalaisia 9 % 17 %Henkilökuntaa 7 707 13 551Opetus- ja tutkimushenkilökuntaa 3 784 5 161Kulut 517 m€ 1.589 m$Opetus 253 m€ 475 m$Tutkimus 187 m€ 391 m$Yksityinen rahoitus 11 % 18 %Rahastojen pääoma * 22 m€ 2 200 m$* Rahastojen (endowment) markkina-arvo vaihtelee koko ajan. Helsingin yliopistolla on myösomaisuutta (esimerkiksi Yliopiston Apteekki), jonka markkina-arvo on noin 500 miljoonaaeuroa, ja omaisuuden ja liiketoiminnan vuosittaiset nettotulot ovat noin 55–60 miljoonaaeuroa (kiitän kvestori Ilkka Hyväristä näistä tiedoista).Tästä vertailusta käy ilmi, että Berkeleyn henkilökunta on lähes kaksinkertainenHelsingin yliopistoon verrattuna. Berkeleyn opetus ja tutkimushenkilökunta on36 % suurempi ja opetusmäärärahat 15 % suuremmat kuin Helsingin yliopistonvastaavat. Kun nämä suhteutetaan opiskelijamääriin, Berkeleyn opetusresurssitnäyttävät vielä suuremmilta. Kummassakin yliopistossa on ulkomaalaisiatutkinto-opiskelijoita suunnilleen 3–4 %, mutta Berkeleyssä on kolmekertaa enemmän ulkomaalaisia jatko-opiskelijoita kuin Helsingin yliopistossa.Berkeley panostaa erittäin paljon jatko-opiskeluun, minkä ansiosta se kykeneerekrytoimaan huippulahjakkuuksia sekä opiskelijoiksi että myöhemmin henkilökuntaan.Helsingin yliopisto panostaa 37 % resursseistaan tutkimukseen,kun taas Berkeley käyttää niihin noin 25 %. Kuitenkin Berkeleyn käyttää lähes70 % enemmän rahaa tutkimukseen kuin Helsingin yliopisto. Huikein ero onrahastoissa: Yhdysvalloissa lahjoitukset yliopistoille ovat erittäin merkittäviätulolähteitä.75

Vain harvoilla maailman kärkiyliopistoista on yhtä paljon opiskelijoitasuhteessa opettajiin kuin Suomessa. Tutkintojen ja opiskelijoiden määriä onkasvatettu laadun kustannuksella. Erityisesti yliopiston keskeistä tehtävää, tarjotatutkimukseen perustuvaa korkeinta opetusta, on dramaattisesti laiminlyöty.Vanhasen II -hallituksen ohjelman linjaus lisätä yliopistojen rahoitusta80 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana on aivan riittämätön kuromaanlaadun ja määrän kuilua umpeen. Koko tuo summa riittäisi juuri ja juuri kuromaanumpeen Helsingin yliopiston eron Berkeleyn yliopiston opetusresurs-seihin– vuositasolla! Kokonaista järjestelmää sillä ei pelasteta.Miten huippuyliopistoja rakennetaan,esimerkkinä YhdysvallatProfessori, Massachusetts Institute of Technologyn entinen rehtori, Charles M.Vest valottaa kirjassaan The American Research University amerikkalaisten tutkimusyliopistojenkehitystä ja menestystä. Hän esittää useita syitä, minkä takiaYhdysvaltojen korkein opetus on jatkuvasti erinomaista, tehokasta ja kollegojenpiirissä kautta maailman arvostettua:n Laaja kirjo oppilaitoksia muodostaa rikkaan ympäristön, jossa opiskelijoillaon suuret mahdollisuudet valita itselleen parhaiten soveltuva koulu.Tässä kirjossa on myös runsaasti erilaisia rahoitusmuotoja oppilaitoksilleja opiskelijoille.n Uusilla apulaisprofessoreilla (assistant professors) on vapaus valita,mitä he opettavat ja tutkivat. He eivät ole seniorien kontrollissa, ja näinhe kykenevät tuomaan instituutioihin jatkuvasti uusia ideoita, innostustaja lähestymistapoja.n Tutkimusyliopistoissa opetus ja tutkimus nivotaan yhteen turvatenopetuksen pysymisen tutkimuksen eturintaman tasolla.n Muista maista tulevat opiskelijat, oppineet ja tiedekuntien jäsenetovat tervetulleita. Tämä tuo älyllistä ja kulttuurista rikkautta opetusinstituutioihin.n Kansallisessa tiede- ja teknologiapolitiikassa liittovaltion velvollisuutenanähdään eturintaman tieteen tukeminen. Tavoitteena on tukea taloudellisestitutkijoita perustuen heidän ansioihinsa ideoiden kilpailumarkkinoilla(ns. kilpailtu rahoitus). Rahoitus kattaa myös infrastruktuurin, janäin se vahvistaa korkeatasoisia yksiköitä.n Yksityinen hyväntekeväisyys on arvostettua, ja alumnit ja muut halukkaattukevat taloudellisesti korkeakouluja. Lahjoitusten turvin köyhistä oloistatulevat opiskelijat voivat hakeutua kalleimpiinkin oppilaitoksiin. Verotussuosii lahjoituksia.76

n Opiskelijoista ja henkilökunnasta käydään avointa kilpailua. Tällaineninstituutioiden välinen kilpailu johtaa erinomaisuuteen.n Amerikkalaiset oppilaitokset ovat sitoutuneet julkiseen palveluun, jokailmenee vahvana yhteistyönä bisneksen, teollisuuden ja hallinnon kanssa.Tämä julkinen palvelu koskee kansallisesti orientoituneita yksityisiä yliopistojayhtä hyvin kuin julkisia yliopistoja, jotka palvellevat osavaltion,alueen tai paikallisen teollisuuden tarpeita.Vest painottaa, että amerikkalaisten yliopistojen menestys on hyvin paljonriippunut siitä, että julkiset rahoittajat ovat rahoittaneet nimenomaan yliopistoissatehtävää tutkimusta. Tämän ansiosta tutkimusrahoitus on hyödyttänytmyös opetusta ja siten vahvistanut yliopistojen perustehtäviä: tutkimusta jaopetusta. Tähän liittovaltion rahoitukseen on liittynyt myös epäsuorien kustannustenkohtuullinen kattaminen: rakennukset, laitteet, matkat, työntekijöidensosiaalikulut ja niin edelleen. Näin tutkimusyliopistoista on rakentunutYhdysvaltojen tutkimusinfrastruktuuri tutkijoineen, opettajineen, rakennuksineenja laitteineen.Ekonomisti Suzanne Scotchmer osoittaa, että apurahakilpailu tuottaaparhaan tuloksen siinä mielessä, että se valikoi pitkällä tähtäimellä lahjakkaimmatja aikaansaavimmat tutkijat. On tietysti merkittävää, että apurahan maksatuksenvoi keskeyttää, jos tutkimus ei etene suunnitelman mukaan. Muttavarsinainen valintamekanismi tässä on järjestelmässä pysyminen: jos tutkija taitutkimusryhmä aikoo saada jatkossakin rahoitusta, sen täytyy osoittaa pätevyytensäja aikaansaamisensa.Osa Vestin mainitsemista piirteistä löytyy myös Suomen korkeakouluista:opetuksen vapaus, kilpailtu tutkimusrahoitus, opetuksen ja tutkimuksen yhteennivominen sekä professorien opetusvelvollisuus. Korkeakoulujen kolmastehtävä, vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa, on myös nostettu lain tasolleSuomessa. Euroopan yliopistot eivät yleensäkään ole niin kaukana Yhdysvaltojenmallista. On paradoksaalista, että vaikka amerikkalaisen tutkimusyliopistonmalli on omaksuttu Humboldtilta, silti vain kolme saksalaista yliopistoayltää EGI:n TOP 100 -listalle (Münchenin yliopisto, Münchenin teknillinen yliopistoja Heidelbergin yliopisto) verrattuna USA:n 39:ään.On huomattava, että Vest ei viittaa luettelossaan lukukausimaksuihineikä yliopistojen varallisuuteen. Sen sijaan Roger L. Geiger on huolellisestianalysoinut kirjassaan Knowledge and Money tutkimusyliopistojen taloutta jakilpailuolosuhteita. Yliopistojen kustannukset opiskelijaa kohti ovat jatkuvastinousseet, ja sitä mukaan myös lukukausimaksut ovat nousseet. Yksityisissätutkimusyliopistoissa kustannukset opiskelijaa kohti ovat nykyään noin25 000 dollaria vuodessa ja julkisissa yliopistoissa noin 15 000 dollaria vuodessa.Näistä lukukausimaksut kattavat yksityisissä yliopistoissa noin 70 %ja julkisissa 33 %. Ero rahoitetaan yksityisissä yliopistoissa omista varoista ja77

julkisissa osavaltion tuella. Yliopistot eivät rikastu lukukausimaksuilla, muttaniillä voidaan vähentää riippuvuutta muista tulolähteistä.Opiskelijamarkkinoilla vallitsee vahva valintaprosessi. Yliopistot haluavatparhaat opiskelijat. Saadakseen heidät kiinnostumaan yliopistosta, yliopistonpitää luoda kuva korkeasta tasostaan ja arvovallastaan. Korkea taso houkutteleepaljon hakijoita, mikä lisää valinnanvaraa. Tiukalla valinnalla ylipoistosaa kovatasoisia opiskelijoita, jotka menestyvät. Korkeatasoinen yliopisto voinostaa lukukausimaksuja, ja näin se saa lisää varoja kattamaan yhä kasvaviakustannuksia. Hyvä maine lisää lahjoittajien kiinnostusta yliopistoa kohtaan,ja elinkeinoelämässä menestyneet alumnit tuntevat kiitollisuutta yliopistoaankohtaan. Kuvattu selektiivisyys toimii erityisesti yksityisissä yliopistoissa, muttarajoitetumpana myös julkisissa yliopistoissa. Turvatakseen vähävaraistenmutta lahjakkaitten opiskelijoiden pääsyn kalliisiin yliopistoihin, ne tarjoavatstipendejä ja vapaaoppilaspaikkoja. Kokonaisuutena kilpailu parhaista opiskelijoistaon eriyttänyt yliopistojen ja opiskelijoiden mahdollisuuksia ja statusta.Yhdysvaltojen huippuyliopistojen menestystä ei voida selittää ilmansuhteellisen vahvaa rahoitusasemaa. Arvostetumpien yksityisten yliopistojenperuspääomat ovat huikeita. Vuonna 2005 suurimmat peruspääomat olivatseuraavilla yliopistoilla.1. Harvard 25,4 mrd $2. Yale 15,2 mrd $3. Stanford 12,2 mrd $4. University of Texas System 11,6 mrd $5. Princeton 11,2 mrd $6. MIT 6,7 mrd $7. University of California 5,2 mrd $8. Columbia University 5,1 mrd $9. The Texas A&M UniversitySystem and Foundations 4,9 mrd $10. Michigan 4,9 mrd $On huomattava, että tällä listalla on myös julkisia yliopistoja: Texasin, Kalifornianja Michiganin yliopistot. Berkeleyn peruspääoma, joka sisältyy Kalifornianyliopiston peruspääomaan, on noin 2 miljardia dollaria. Näiden peruspääomientuotto on noin 5 % vuodessa, ja sillä rahoitetaan yleensä erityisiä tutkimusjaopetusohjelmia sekä tuetaan henkilökuntaa ja opiskelijoita. Jotkut rahastotovat tuottaneet huomattavasti enemmänkin kuin tuon 5 %, mutta yliopistojentaloussuunnitelmat perustuvat 5 %:n tuotto-odotukseen. Peruspääomat ovatkasvaneet huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Julkisten yliopistojenperuspääomat ovat karttuneet yksityisiä nopeammin, mutta ne ovat siltivielä huomattavasti pienempiä ja tulevat luultavasti jäämäänkin pienemmiksi.78

Yhdysvallat kohtaa korkeimman koulutuksen alueella uusia haasteita yliopistojenmenestyksestä huolimatta. Vuosina 1990–1997 opiskelijoiden määrätkasvoivat Yhdysvalloissa 2,6 % kun kasvu vastaavana aikana Euroopassa oli15,2 % ja Aasiassa 50 %. Erityisesti huolestumista on herättänyt tekniikanopiskelijoiden vähäinen määrä verrattuna esimerkiksi Aasiaan ja Eurooppaan.Yhdysvaltalaisten tutkijoiden artikkeleiden määrä fysiikan aikakausilehdissä olivuonna 1983 61 %, mutta vuonna 2003 enää 29 %. Korkeimman opetuksenjulkinen tuki on Yhdysvalloissa laskenut viime vuosina. Samalla kun opiskelijoidenja suoritettujen tutkintojen määrät ovat laskusuunnassa, monet muutmaat ovat lisännet panostuksiaan korkeakouluihin ja kasvattaneet opiskelijamääriä.Yhdysvaltojen etumatka korkeimman koulutuksen alueella pienenee,arvioi John Kao kirjassaan Innovation Nation viitaten muun muassa Suomeen,Tanskaan ja Singaporeen Kiinan ja Intian ohella 10 .Huippuyliopistot perustuvat laatuunKaikissa vakavasti tehdyissä innovaatiojärjestelmän arvioissa on yliopistojenkehittäminen todettu yhdeksi tärkeimmistä haasteista. Tiede- ja teknologianeuvostonstrategiassa Tiede, Teknologia, Innovaatio (2006) sanotaan suoraan,että ”kriittisin kohta koko julkisen tutkimusjärjestelmän toimintakyvyn kannaltaon korkeakoulujärjestelmän rakenteellinen uudistaminen niin, että se voikaikilta osin toimia täysipainoisesti korkeatasoisena osana kansallista innovaatiojärjestelmääja kansainvälistä koulutus- ja tiedeyhteisöä”. Tutkimusjärjestelmänuudistamisen kaksi tärkeintä rakenteellista uudistusta ovat strategistenhuippuosaamisen keskittymien (SHOK:t) perustaminen ja Teknillisen korkeakoulun,Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistäminenniin sanotuksi huippuyliopistoksi tai innovaatioyliopistoksi.Hallituksen tavoitteena on parantaa korkeakoulujen koulutuksen jatutkimuksen laatua. Hyvä näin, mutta hallitusohjelmassa painottuu kuitenkin”korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen”. Toimenpiteisiin kuuluvatyliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjaon ja tehtävien selkiyttäminen,yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen ja vaikuttavampien korkeakoulukokonaisuuksienmuodostaminen sekä laatua painottavan tulosohjauksenkehittäminen. Tavoitteet ovat sinänsä perusteltuja, huomioiden erityisestikorkeakouluverkoston laajuuden (20 yliopistoa ja 28 ammattikorkeakoulua).Tässä on paikallaan muutama huomio ammattikorkeakouluista, joitaei muuten käsitellä tarkemmin. Ammattikorkeakoulujen rooli on tärkeä suomalaisessainnovaatioympäristössä. Ammattikorkeakouluissa opiskelee perustutkintojanoin 115 000 opiskelijaa ja tutkinnon suorittaa vuosittain noin10Samaa asiaa korostaa Berkeleyssä julkaistu raportti King, Douglass ja Feller 2007.79

8020 000 opiskelijaa. Ylempiä ammattikoreakoulututkintoja sen sijaan opiskeleevain noin 2 000 opiskelijaa. Kun yliopistoissa opiskelee noin 170 000 opiskelijaa,niin ammattikorkeakouluja tarvitaan jotta kansallinen tavoite antaapuolelle ikäluokista korkeakoulutasoinen tutkinto voidaan saavuttaa. Tähänepäilemättä päästään, mutta huoli on laadussa. Ammattikorkeakoulujen merkittävinonnistumisen kriteeri on valmistuneiden sijoittuminen työelämään jakyky vastata nopeasti muuttuvaan kvalifioidun työvoiman tarpeeseen. Tämätavoite on erittäin vaativa, ja ammattikorkeakoulujen tulisikin keskittyä siihen.Myös hallitusohjelma korostaa ammattikorkeakoulujen ammattiosaamisen kehittämistä,työelämäyhteyttä ja alueellista vaikuttavuutta. Opetusministeriönammattikorkeakouluyksikön johtaja Hannu Siren painottaa tarvetta kehittääkoko korkeakoululaitosta maailmanluokkaan (Korkeakoulutieto 3–4/2006).Ammattikorkeakouluissa on kova paine pyrkiä yliopistostatukseen ja harjoittaatutkimustoimintaa. Ammattikorkeakoulujen tutkimusmenot ovat lähes100 miljoonaa euroa vuosittain. Tästä ulkopuolisen rahoituksen osuus on 74 %.Ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaa voi perustella kahdella tavalla: sepalvelee erityisesti alueen pk-sektorin yrityksiä, ja se auttaa pitämään opetustoimintaakorkeammalla tasolla. Ammattikorkeakoulujen tutkimustoimintaakannattaisi kehittää läheisessä yhteistyössä yliopistojen kanssa. Mutta innovaatioympäristönkannalta ammattikorkeakoulujen ehdoton perustehtävä ontuottaa työelämän vaativat taidot hallitsevia ammattilaisia, joilla on oltavakyky luovuuteen ja uuden tiedon jatkuvaan omaksumiseen. Tässä on ammattikorkeakouluillehaastetta riittämiin.Sitran johdolla vuonna 2005 laaditussa innovaatiostrategiassa Suomiinnovaatiotoiminnan kärkimaaksi ehdotettiin 5–10 yliopistokokonaisuuden muodostamista.Yliopistojen kokoaminen etenee nyt Suomessa useassa suunnassa.Itä-Suomessa yhdistetään Kuopion ja Joensuun yliopistot vuoteen 2010 mennessä.Turun yliopiston ja kauppakorkeakoulun konsortio aloittaa toimintansavuonna 2008. Pääkaupunkiseudulla rakennetaan uutta yliopistoa yhdistämälläTeknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinenkorkeakoulu.Yliopistojen rakenteellisen kehittämisen kannalta peruskysymys on, mitenmaahan syntyisi riittävän korkeatasoisia tutkimusryhmiä ja -yksiköitä. On selvää,että huipputasolle pääsemiseksi tarvitaan kriittistä massaa: riittävä määrälahjakkaita tutkijoita ja opiskelijoita, hyvä tutkimusinfrastruktuuri (muun muassatilat, laitteet ja aineistot) ja vahvat siteet muihin saman alan tutkimusryhmiinkotimaassa ja ulkomailla. Suomen yliopistojen pieni koko merkitsee sitä,että yliopistoissa suurin osa ainelaitoksista ja tutkimusryhmistä on aivan liianpieniä ja heikkoja. Tilanteen korjaamiseksi on välttämätöntä koota hajallaanolevaa tutkimusta muutamaan yliopistoon. Tarkoitan sitä, että esimerkiksimolekyylibiologian tutkimusta tulisi harjoittaa vain muutamassa yliopistossa,joihin kootaan kyseisen tutkimusalueen tutkimus. Muissa yliopistoissa ei siten

pääsääntöisesti olisi molekyylibiologian tutkimusta. Kyseessä olisi suurisuuntainentyönjako tutkimusyliopistojen kesken.Tutkimukselliseen työnjaon toteuttamiseksi olisi käytävä laajoja strategiakeskustelujaopetusministeriön ja yliopistojen kesken. Yliopistojen tulisi keskittyävahvimmille alueilleen ja luopua liian heikosti resursoidusta tutkimuksesta.Fokusointialueille tulisi rekrytoida lisää tutkijoita muista yliopistoista tai ulkomailta.Kansallisesti tärkeiksi todetuille tutkimusalueille tulisi suunnata merkittävästilisää kilpailtua rahoitusta ja asettaa kriteerit erittäin koviksi.Jos fokusoituminen ei sujuisi vapaaehtoisesti, opetusministeriön tulisikäyttää keskittämiseen tulosohjausmekanismiaan. Vapaaehtoisen keskittymisenja rönsyistä luopumisen, korkeat laatukriteerit täyttävän kilpaillun tutkimusrahoituksenja OPM-tulosohjauksen keinoilla maahan syntyisi uudenlainenyliopistorakenne. Jokaisella yliopistolla olisi ainakin muutama vahvuusalue,joilla niillä on hyvin resursoitua perustutkimusta ja siihen perustuvaakorkeinta opetusta (väitöskirjoja myöten). Suuremmat yliopistot pystyisivätpitämään yllä useita huippututkimuksen yksiköitä.Mitä sitten tapahtuisi niille aloille, joita yliopistossa ei tutkita. Jos alat ovattarpeen varsinaisten tutkimusalueiden tukemiseksi tai jos niillä on merkitystäseutukunnan elinkeinoelämälle, niiden opetusta voitaisiin silti järjestää. Tämäkehitys voi jopa johtaa ”Kalifornian malliin”, jossa on kolmenlaisia korkeakouluja.University of California -järjestelmään kuuluu 10 niin sanottua tutkimusyliopistoa,joissa voi suorittaa tohtorin tutkintoja. Niihin rekrytoidaan parhaatopiskelijat ja niitä tuetaan eniten. State University -järjestelmään kuuluu23 kampusta, joissa voi suorittaa maisterin tutkinnon. Näihin rekrytoidaan”toiseksi parhaat” opiskelijat ja niiden opettajien edellytetään tekevän tieteellistätutkimusta. Opettajan paikoista käydään kovaa kilpailua, joten opetushenkilökuntaon tieteellisesti ansioitunutta. Näiden lisäksi on lukuisia ”ammattikorkeakouluja”,Community Colleges, joilla on paikallisia ylläpitäjiä. Opettajienpitää olla päteviä, mutta heidän velvollisuutenaan on opettaa, ei tutkia.Kalifornian malli merkitsisi, että meillä olisi 4–5 laaja-alaista tutkimusyliopistoa.Niissä tehtäisiin kansainvälistä tasoa olevaa perustutkimusta ja annettaisiinniihin liittyvää korkeinta opetusta. Sitten meillä olisi 5–6 erikoistunuttaopetusyliopistoa, joissa voisi olla muutama oma tutkimusalue väittelymahdollisuuksinja lisäksi muilla tarvittavilla alueilla maisteritasoista opetusta. Opetusyliopistotvoisivat olla myös tutkimusyliopistojen hajautuneita kampuksia.Ammattikorkeakoulut puolestaan keskittyisivät antamaan suoraan työelämääpalvelevaa tutkinto-opetusta, mikä on niiden perustehtävä nytkin. Ne eivätvoi antaa tohtorin tutkintoon tähtäävä opetusta, mutta ne voivat harjoittaaalueen elinkeinoelämää palvelevaa soveltavaa tutkimusta.Rakenteellisilla uudistuksilla ei ole itseisarvoa, niillä on tähdättävä opetuksenja tutkimuksen laadun nostamiseen. Niiden määrässä ei ole valittamista.Suomalaiset tutkijat ovat ahkeria julkaisemaan ja tutkintoja tuotetaan yhä81

82enemmän entisellä henkilökunnalla. Haasteena on yltäminen kansainväliseenkärkeen. Vähempi ei enää riittää globaaleilla koulutusmarkkinoilla.Uusi valmisteilla oleva huippuyliopisto on ehdottomasti viime vuosikymmeniensuurin muutos yliopistojärjestelmässä. Sitä koskevan selvitysryhmänehdotuksen mukaan uuden yliopiston oikeushenkilömuoto on yksityisoikeudellinensäätiö. Sille muodostetaan peruspääoma, johon valtio sijoittaa vuoteen2012 mennessä 500 miljoonaan euroa sekä elinkeinoelämä ja muut yksityisetlahjoittajat vähintään 200 miljoonaa euroa. Yliopiston toiminta tultaisiinrahoittamaan valtionavustuksella, kilpailulla tutkimusrahoituksella, koulutuspalveluilla,säätiön pääoman tuotoilla sekä lahjoituksilla peruspääomaanja erityyppisiin nimikkorahastoihin. Yliopiston rahoitusperustaa vahvistetaanolennaisesti kaksinkertaistamalla nykyiset valtionavut 342 miljoonaan euroonvuoteen 2012 mennessä. On huomattava, että valtionavustus olisi siis yksityisoikeudellisellesäätiölle tehty avustus, ei tavanomaista budjettirahoitustavaltion tilivirastolle. Mitään ehdotusta lukukausimaksujen perimisestä opiskelijoiltaei tehdä. Ehdotus on olennaisilta osiltaan yksityistämistä.Uudelle yliopistolle kaavaillut rahat ovat siksi suuria, että pelko muunyliopistokentän jäämisestä ilman tarvittavaa lisärahoitusta on aiheellinen. Onmuistettava, että Suomessa vain Helsingin yliopisto on päässyt maailman sadanparhaan yliopiston joukkoon. Uusi yliopisto olisi vain noin puolet Helsinginyliopistosta budjetilla ja opiskelija- ja opettajamäärillä mitaten. Omankäsitykseni mukaan Suomeen on muodostettava 4–5 huippuyliopistoa. EpäilemättäHelsingin yliopisto ja uusi yliopisto olisivat niiden joukossa. Mitenmuu yliopistokenttä jäsentyisi tutkimusyliopistoihin ja opetusyliopistoihin,nähtäisiin edellä kuvatun valintaprosessin kautta, johon kuuluu kilpailtu tutkimusrahoitus,laatuun perustuva tulosohjausmenettely ja yliopistojen keskittyminenvahvimpiin alueisiinsa.Mutta on aivan selvää, että huippuyliopistojen kehittäminen Suomeenvaatii nykyistä enemmän taloudellisia voimavaroja. Erityisen kriittisessä tilassaon yliopistojen opetustoiminta, jossa tutkintojen määrää on huomattavastilisätty kasvattamatta opetushenkilökuntaa. Nyt meillä on 20 opiskelijaa opettajaakohti. Tämä on puolitettava, joko vähentämällä opiskelijoiden sisäänottojatai lisäämällä opettajien määrää. Luultavimmin joudutaan tekemäänmolempia yhtä aikaa. Opetus kuuluu korkeakoulujen perusrahoituksen piiriin.Sitä ei voi rahoittaa tutkimusrahoilla muuta kuin jatkotutkintojen osalta. Tässäon siis kova paine lisätä korkeakoulujen budjettirahoitusta. Hallitus lupaalisätä yliopistojen perusvoimavaroja, mutta summat ovat vaatimattomia, jospyritään samaan opetuksen laatuun kuin ulkomaisissa huippuyliopistoissa.Tutkimusresursseja tarvitaan myös merkittävästi lisää. Suomen Akatemianja yliopistojen perustutkimusrahoitusta on voimakkaasti lisättävä.Tutkimusrahoituksen piiriin on saatava myös todelliset yleiskustannukset jatutkimuksen infrastruktuurin rakentaminen. Tässä kilpailun alainen rahoitus

on tehokas tapa nostaa laatua. Kilpaillun rahoituksen tulisi kuitenkin perustuapitkäaikaisiin ja suuriin perustutkimusprojekteihin. Näitä täydentämääntarvitaan riittävä yliopistojen oma tutkimusrahoitus, jolla pidetään yllä laajaalaistatutkimusosaamista. Tiede- ja teknologianeuvoston kaavailemassa 400miljoonan euron tutkimusrahoituksen lisäyksessä nämä seikat on huomioitu(TTN 2006).Tutkimusrahoituksen tulisi olla pitkäaikaista ja mahdollistaa riittävänsuurten projektien toteuttaminen. Näin ehdottomasti vahvimmat tutkimusryhmätsaisivat kunnollista pitkäaikaista lisärahoitusta. Nykyinen pätkärahoituson johtanut siihen, että tutkimusryhmien vetäjien ajasta merkittävä osa meneehakemusten kirjoittamiseen ja raportointiin. Samalla monet nuoret lahjakkaattutkijat on alistettu pätkätyöhön, joka rokottaa hermoja ja perhe-elämää. Tutkijanuraei houkuttele, ja yliopistoilla on kova työ saada nuoria kiinnostumaantutkijanurasta.Tiede- ja teknologianeuvoston ehdotuksessa 130 miljoonaa euroa osoitettaisiinstrategisen huippuosaamisen keskittymille (SHOK:t). Niiden rakentamisessaon isoja haasteita. Nyt niistä kaavaillaan osakeyhtiömuotoisia verkostomaisestitoimivia yksiköitä. Toisaalta kokemukset kansainvälisistä tutkimuslaitoksistaosoittavat, että niiden menestyksen takana on tiivis, huippututkijoistakoostuva yhteisö. Jos tältä pohjalta lähdetään, niin huippuyksiköt pitäisirakentaa perustamalla fyysinen instituutti ja julistamalla kansainvälinen kilpailuparhaista tutkimushankkeista. Tutkijat voisivat itse esittää, mitä osa-aluettahe aikovat tutkia. Näin vältettäisiin rahoittajan liiallinen vaikutus, ylhäältäohjaus. Voittaneiden tutkijoiden tai tutkijaryhmien tulisi asettua työskentelemääninstituuttiin. Vielä parempi olisi jos instituutti sijoittuisi vastaava tutkimustatekevän yliopiston kampukselle, esimerkkinä Berkeleyhyn perustettavabiopolttoaineiden tutkimuslaitos. Voittaneilla ryhmillä tulisi olla vahvat siteetteollisuuteen sekä vastaavaa tutkimusta tekeviin laitoksiin ympäri maailmaa.Parhaimmillaan tutkimusta rahoittavalla teollisuudella olisi tutkijoita instituutissa.Tätä kautta uusi tutkimustieto siirtyisi välittömästi yritysten käyttöön.Suomen yliopistoissa on hyvin vähän ulkomaalaisia opiskelijoita 11 . Vuonna2006 ulkomaalaisia perusopiskelijoita oli 4 000 ja jatkotutkinto-opiskelijoita1 900. Yli kolme kuukautta kestävään kansainväliseen vaihtoon lähteneitäperustutkinto-opiskelijoita oli noin 4 500 ja Suomeen saapuneita oli noin4 800. Ulkomaisten opiskelijoiden määrä on noin 2,7 % kaikista opiskelijoistavaihdellen suuresti oppilaitosten mukaan: Helsingin yliopisto 3,0 %, Vaasanyliopisto 1,1 %, Teknillinen korkeakoulu 4,5 % ja Kuvataideakatemia 16,3 %.Opiskelijoista ETA-alueen ulkopuolelta tulleita on noin 60 %. Luvut ovat pieniäverrattuna OECD-maihin. Vuonna 2003 ulkomaalaisia tutkinto-opiskelijoita11Tässä kappaleessa olevat tiedot ovat peräisin Sitran raportista Korkeakoulujen ulkomaistentutkinto-opiskelijoiden stipendijärjestelmän luomista koskeva selvitys (2006).83

oli kaikista opiskelijoista Yhdysvalloissa 31 %, Iso-Britanniassa 14 %, Saksassa13 %, Ranskassa 12 %, Australiassa 10 % ja Japanissa noin 5 %. Kaikissa muissapohjoismaissa, etenkin Ruotsissa ja Tanskassa, on suhteellisesti Suomeaenemmän ulkomaalaisia opiskelijoita. Tämä sulkeutuneisuus kostautuu ennenpitkää, sillä pienestä maasta on vaikeaa löytää sellaista määrää lahjakkuuksia,joita yliopistojen nostaminen huipulle edellyttää.Huippuyliopistojen kehittäminen on erittäin pitkällinen prosessi. Niidenylläpitäminen vaatii huomattavia taloudellisia voimavaroja, mutta kaikkein tärkeinvoimavara on pätevät ja työstään innostuneet tutkijat ja lahjakkaat opiskelijat.Erityisen keskeisessä asemassa ovat jatko-opiskelijat, jotka valmistelevatväitöskirjojaan professorien intensiivisessä ohjauksessa. Huippuyliopistoissavallitsee erityinen ilmapiiri ja arvomaailma. Yliopisto ja sen tutkijat haluavatolla tutkimuksen kärjessä. Tutkijat panostavat työhönsä valtavasti ja tekevätvuosikausia töitä kaikkein vaikeimpien tieteellisten ongelmien parissa. Ilmapiirilleon ominaista avoimuus uusille ideoille. Innostus tarttuu koko yliopistoyhteisöön.Yliopistojen arvomaailmassa korostuu pitkäjänteinen tutkimus,jossa pyritään ennakkoluulottomasti selvittämään asioiden todellista laitaa,tavoittelemaan totuutta. Tutkijat näkevät helposti tilaustutkimusten johtavantieteellisiin kompromisseihin. Myönnän että tämä kuvaus on idealisoitu,mutta olen voinut aistia tätä henkeä useissa amerikkalaisissa yliopistoissa. Joställaista arvomaailmaa ja ilmapiiriä ei onnistuta luomaan, huippuyliopisto jäätekemättä rahoituksen lisäyksistä huolimatta.Kuva 7. Huippuyliopiston muodostuminen laatua nostamalla.KorkeampilaatuKilpailurahoituksestaOpetuksen jatutkimuksenkehittäminenLisää taloudellisiavoimavarojaRekrytointiPätevämpiäopettajia jalahjakkaampiaopiskelijoitaRekrytointiulkomailta84

Huippuyliopistojen rakentamisessa tulisi nojautua laadullisiin tekijöihin.Kuvassa 7 on esitetty hyvän menestymisen kehä. Opetuksen (tutkintojen) jatutkimuksen korkeampi laatu johtaa kasvavaan rahoitukseen, joka tulee sekätulosohjausmekanismin että kilpaillun tutkimusrahoituksen kautta. Tämä antaahyvän pohjan rekrytoida päteviä opettajia ja tutkijoita. Huippututkijoillevoidaan maksaa kilpailukykyisiä palkkoja, jotka houkuttelevat tutkijoita myösulkomailta. Hyvä opetus ja hyvät puitteet vetävät puoleensa myös lahjakkaimpiaopiskelijoita. Hyvä maine vetää opiskelijoita myös ulkomailta. Pätevä henkilökuntaja lahjakkaat opiskelijat antavat uusia mahdollisuuksia kehittää tutkimustaja opetusta.Lukukausimaksuilla lisärahoitusta yliopistoilleHuippuyliopistojen rakentaminen vaatii huomattavasti taloudellisia resursseja.Suomen rahoitusmalli perustuu yliopistojen asemaan valtion laitoksina ja valtionbudjettitalouden osana. Yliopistot ovat vaatineet suurempaa taloudellistaautonomiaa, ja tähän suuntaan onkin edetty. Uudessa hallitusohjelmassa todetaan,että yliopistojen taloudellista autonomiaa lisätään mahdollistamallayliopistoista julkisokeudellisia oikeushenkilöitä ja/ tai yksityisoikeudellisia säätiöitä.Valmisteilla olevan uuden yliopiston oikeushenkilömuodoksi on kaavailtuyksityisoikeudellista säätiötä, jolla olisi merkittävä peruspääoma.Julkisten korkeakoulujen yksityistäminen on esillä useissa maissa, ja myösYhdysvalloissa käydään yksityistämiskeskustelua. Siellä suurin osa korkeakouluistaon julkisia, ja niissä opiskelee 80 % opiskelijoista. Silti kaikkein maineikkaimmatyliopistot (Harvard, MIT, Princeton, Stanford ja Yale) ovat yksityisiä.Yhdysvalloissa yksityistämiskeskustelu nousee (osa)valtion rahoitusosuudenvähäisyydestä (esimerkiksi Michigan 10 %, Virginia 12 % ja Wisconsin 25 %) javähenemistendenssistä.Yksityiset yliopistot eivät saa koulutukseen osavaltion tukea. Opetusta,etenkään perustutkintokoulutusta taas ei voi rahoittaa tutkimusmäärärahoilla.Yksityisen yliopiston täytyy siis rahoittaa koulutus muilla keinoin, ennenkaikkea peruspääoman tuotoilla ja lukukausimaksuilla. Tarvittava peruspääomaon huomattava, jos lähdemme järkevistä tuotto-odotuksista, noin 5 %peruspääomasta. Esimerkiksi Helsingin yliopisto käyttää perustutkintokoulutukseennoin 150 miljoonaa euroa. Tällöin peruspääoman pitäisi olla 3 miljardiaeuroa. Uuden huippuyliopiston kaavailtu peruspääoma 700 miljoonaaeuroa tuottaisi vain 35 miljoonaa euroa.Joten lukukausimaksut ovat välttämättömiä, jos budjettirahaa ei olesaatavilla tai jos osavaltioiden avustukset pienenevät, kuten on käynyt Yhdysvalloissa.Siellä kaikki yliopistot perivät lukukausimaksuja. Keskimääräinenlukukausimaksu vuodessa on noin 6 200 dollaria. University of California85

86-järjestelmässä lukukausimaksut Kalifornian asukkaille ovat noin 7 500 dollariaja California State University -järjestelmässä noin 3 500 dollaria. Yksityisissäyliopistoissa lukukausimaksut ovat keskimäärin 24 000 dollaria.Stanfordissa, joka on yksi kalleimmista yliopistoista, lukukausimaksut ovat35 000 dollaria vuodessa. Berkeleyssä lukukausimaksuilla ja muilla maksuillakatetaan noin 20 % yliopiston kokonaiskuluista.Lukukausimaksut ovat jatkuvasti nousseet Yhdysvalloissa, niin julkisissakuin yksityisissäkin yliopistoissa. Syynä tähän nousuun ovat ennen kaikkeaperuskoulutuksen kustannusten jatkuva kasvaminen. Kustannusten kasvu onollut nopeampaa yksityisissä yliopistoissa kuin julkisissa. Lukukausimaksuillakatetaan kuitenkin vain osa koulutuksen kustannuksista. On huomattava, ettäosa lukukausimaksujen tuotoista käytetään avustuksiin erityisesti vähävaraisistaperheistä tuleville opiskelijoille. Lukukausimaksujen nettotuotto on yksityisissäyliopistoissa noin 65 % kuluista ja julkisissa 35 %. Joten yliopistot tarvitsevatlukukausimaksujen lisäksi huomattavia summia perustutkintokoulutuksenrahoittamiseen.Kalifornian yliopiston edustaja kertoi lehtihaastattelussa, että maksujenkorotukset ovat välttämättömiä koulutuksen laadun ylläpitämiseksi ja nostamiseksi,opiskelijoiden mielenterveyspalvelujen laajentamiseksi, taloudellistenavustusten kasvattamiseksi ja henkilökunnan palkkojen korottamiseksi lähemmäksimarkkinatasoa (San Francisco Chronicle 23.10.2007).MIT:n entinen rehtori Charles M. Vest näkee vallitsevassa yksityistämistrendissäongelmia. Julkiset yliopistot ottavat sisään paljon suurempia määriäopiskelijoita kuin yksityiset yliopistot, ja niissä lukukausimaksut ovat huomattavastipienempiä kuin yksityisissä yliopistoissa. Yksityistäminen johtaisi suurempaanopiskelijoiden valikoitumiseen ja opetustarjonnan keskittymiseensuosituimpiin aineisiin (oikeustiede, liikkeenjohto, tekniikka ja lääketiede). Vestviittaa ”yhteiskunnalliseen sopimukseen”, joka on vallinnut osavaltioiden ja niidenyliopistojen välillä. Yliopistojen yhteiskunnallinen tehtävä on antaa nuorillemahdollisuus kehittää itseään, vahvistaa alueen taloutta ja nostaa yleistä hyvinvointia.Tämä tehtävä edellyttää kattavaa julkisten yliopistojen verkostoa.Miten yliopistojen rahoitusta tulisi sitten Suomessa kehittää? Yliopistojenrahoitus on nyt noin 2 miljardia euroa, josta budjettirahoitusta on 1 300 miljoonaaeuroa ja ulkopuolista rahoitusta 700 miljoona euroa. Peruslinjat ovattällä hetkellä lisätä valtion suoraa budjettirahoitusta ja kasvattaa kilpailluntutkimusrahoituksen osuutta. On huomattava, että noin puolet yliopistojenkustannuksista kohdistuu eriasteiseen koulutukseen, jonka rahoitus on riippuvainenvaltion budjetista. Näen koulutuksen rahoituksen kehittämisessä lähinnäkolme vaihtoehtoa: lahjoitusten kerääminen, lisenssitulojen lisääminen jalukukausimaksujen käyttöönotto.Yhdysvalloissa lahjoitukset yliopistoille ovat tavallisia, ja huippuylipistotovat onnistuneet hankkimaan miljardiluokan peruspääomia. Suomessa alkaa

olla myös yksityishenkilöitä, joilla on varallisuutta ja halua lahjoittaa rahaa yliopistoille.Myös elinkeinoelämä on halukas tekemään lahjoituksia yliopistoille.Yliopistoille tehdyt lahjoitukset pitäisi voida vähentää täysimääräisesti verotuksessa;verovähennysoikeuden nykyinen yläraja on yrityksille 25 000 euroa. Onoletettavissa, että uusi huippuyliopisto sitoo elinkeinoelämän lahjoituspotentiaalinpitkäksi aikaa. Joten merkittävää taloudellista tukea yliopistoille ei oleodotettavissa lahjoitusten kautta, mutta kuitenkin jotain.Yliopistokeksintöjen kaupallistamisesta, patentoinnista ja lisensoinnistasaatavat tulot ovat yleensä kaikkialla verrattain vähäisiä. Vuonna 2006 Suomenyliopistot ja julkiset tutkimuslaitokset kuten VTT ja KTL saivat lisenssitulojanoin 1,6 miljoonana euroa. Vaikka lisenssistuloja voidaankin lisätä tehostamallakaupallistamistoimintaa ja nostamalla siihen tarvittavan osaamisentasoa, mitään merkittävä rahoituslähdettä tästä ei synny (Kankaala ym.2007).Lukukausimaksut ovat kaikkein vaikein kysymys. Hallitusohjelmassa todetaanyksiselitteisesti, että suomalaisten korkea sivistystaso sekä laadukas jamaksuton koulutus ovat hyvinvointiyhteiskuntamme perusta. Lukukausimaksuton torjuttu niin ylioppilasjärjestöissä, yliopistojen henkilökunnan kannanotoissaja eri puolueiden ohjelmissa. Eräät rehtorit ovat olleet aktiivisimpiamaksullisuuden puolestapuhujia. Myös elinkeinoelämä kannattanee lukukausimaksuja.Perustutkintokoulutus on maksullista monissa Euroopan maissa jauseissa harkitaan maksullisuuteen siirtymistä.Hallitusohjelma esittää ulkomaille suuntautuvan tilauskoulutuksen tekemistämahdolliseksi. Tarkoitus on käynnistää myös kokeilu, jossa ylipistot jakorkeakoulut voivat hakea yksittäisille maisteriohjelmille lupaa kerätä maksujaEU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevilta opiskelijoita. Kokeiluun kuuluu stipendijärjestelmäulkomaisille vähävaraisille opiskelijoille (katso Sitra 2006). Ennenkuin mitään järjestelmämuutoksia tehdään, tämän kokeilun tulokset arvioidaan.Tämä on todella varovaista politiikkaa.Haluan pohtia lopuksi, mitä vaikutuksia lukukausimaksujen käyttöönotollavoisi olla yliopistoille ja kansalaisille. Tarkastelu kannattaa aloittaa kustannuksista.Yliopistoissa koulutuskustannukset opiskelijaa kohden ovat keskimäärinnoin 10 000 euroa vuodessa. Kustannukset vaihtelevat koulutusalanmukaan (lääkärin koulutus on huomattavasti kalliimpaa kuin kielten opettajankoulutus). Jos lukukausimaksut olisivat vaikkapa 3 000 euroa vuodessa,niin 170 000 tutkinto-opiskelijan maksuista kertyisi yhteensä 510 miljoonaaeuroa. Tämä on sievoinen summa rahaa.Valtiontalouden kannalta kysymykseksi nousee valtionavustusten suhdelukukausimaksuihin. Hyvin luultavaa on, että jos yliopistoilla olisi oikeus lukukausimaksuihin,niin valtionavustuksia (budjettirahoitusta) tultaisiin pienentämään,ainakin talouden laskusuhdanteessa. Kun lisäksi ylipistojen taloudellistaautonomiaa muutenkin vahvistetaan, niin tuloksena saattaa olla yliopistojen87

88jättäminen ratkaisevasti oman varainhankinnan varaan. Tästä saattaa tulla lukukausimaksujennostamiskierre amerikkalaiseen tapaan. Lukukausimaksujenperimisen varsinainen perustelu on niiden tuoma lisärahoitus, jota pitäisi voidakäyttää opetuksen laadun nostamiseen sekä riittävän ja pätevän henkilökunnanpalkkaamiseen. Lukukausimaksuihin täytyisi siten liittyä yhteiskuntasopimusvaltionavustusten prosenttiosuuden säilyttämisestä. Valtiovarainministeriö eivoi tällaista sopimusta allekirjoittaa, sille pitäisi saada poliittiset takuut.Opiskelijoiden kannalta lukukausimaksut toimivat kannustavasti, kutenYhdysvaltojen esimerkki osoittaa. Lukukausimaksu lisää opiskelijoiden odotuksiaopetuksen laadun ja tehokkuuden suhteen. Opiskelijasta tulee maksavaasiakas, joka odottaa saavansa huippukoulutuksen sovitussa valmistumisajassa.Opiskelijat tulevat kriittisemmiksi opetusta kohtaan, ja huonoa opetustaei siedetä. Lukukausimaksu tekee koulutuksesta investoinnin tulevaisuuteen,ja investoinnin kannattavuus punnitaan suhteessa tutkinnon arvoon työmarkkinoilla.Nykyinen tapa rahoittaa opintoja työssäkäynnillä vähentyisi myösolennaisesti, mikä puolestaan nopeuttaisi valmistumisaikoja. Johdonmukaisenaseurauksena tästä on yliopistojen paneminen paremmuusjärjestykseen jaopiskelijoiden halu päästä parhaisiin yliopistoihin. Lukukausimaksujen käyttöönotostaSuomeen syntyisi sisäiset koulutusmarkkinat ja siihen liittyvä laadunnostaminen ja markkinointi. Samalla valmistumisajat voisivat lyhentyä tai,oikeammin, normaalistua.Hypoteettinen 3 000 euron vuosimaksu olisi kuukausitasolla 300 euroa(lukukausien aikana), joka selvästi ylittää nykyisen opintotuen. Vaikka summatovat pieniä, ne ovat suuria opiskelijan tulotasolla. Vaarana on, että lukukausimaksutsuosisivat varakkaita varattomien kustannuksella. Tämä vaara voidaankuitenkin torjua eri keinoilla. Opintotukien nostaminen kattamaan maksut onyksi ratkaisu, mutta silloin kannustavuusefekti häviäisi. Parempi ratkaisu onkehittää opintolainajärjestelmää investointina tulevaisuuteen. Silloin tarvitaanpitkiä takaisinmaksuaikoja ja valmistumiseen kannustavaa korkopolitiikkaa.Parhaimmillaan sopiva yhdistelmä opintotukea ja opintolainaa takaisi sen,että kenenkään ei tarvitse luopua opiskelusta perheen vähävaraisuuden takia.Tämä on olennainen seikka, sillä kansakunnan menestyksen kannalta on ehdottomantärkeää, että kaikki lahjakkaat nuoret voivat halutessaan hakeutuayliopistoihin. Kestävän innovoinnin periaate osallistuvasta innovoinnista edellyttääkansakunnan lahjakkuuspotentiaalin täysimääräistä mobilisointia.Näiden pohdiskelujen tuloksena päädyn kyllä siihen, että lukukausimaksujenkäyttöönotto on varteenotettava tapa parantaa yliopistojen rahoitusasemaaja nostaa niiden toiminnan laatua. Jotta lukukausimaksut toimisivathalutulla tavalla, tiettyjen ehtojen tulisi täyttyä:

1. lukukausimaksujen tulee olla kohtuullisella tasolla niin, että kannustavuusefektitoimii ja yliopistojen rahoitusasema paranee2. lukukausimaksujen vastapainona kehitetään opintotukia ja opintolainajärjestelmääniin, että kaikki halukkaat kykenevät opiskelemaan perheenvarallisuudesta riippumatta3. yliopistojen valtionavustukset säilytetään sovitulla tasolla, jotta lukukausimaksuttoisivat yliopistoille lisärahoitusta opetuksen laadun parantamiseen.Tämän tapaisilla uudistuksilla yliopistojen rahoitusta kyetään lisäämään, parantamaanopetuksen laatua, lisäämään opiskelun intensiteettiä ja nostamaanopiskelijoiden vaatimustasoa. Uudistuksilla voi olla myös ennalta arvaamattomiavaikutuksia. Emme oikeastaan tiedä, kuinka opetusmarkkinat syntyvät jatoimivat. Painottuvatko hyväpalkkaisiin ammatteihin liittyvät tutkinnot? Entäkuinka käy humanistisille aineille? Emme voi myöskään varmuudella ennustaalisäävätkö lukukausimaksut eriarvoisuutta ja jakautuvatko yliopistot huonoihinja hyviin. Myös 3. ehto valtionavustusten säilyttämisestä on kriittinen jahankalasti taattavissa. Joka tapauksessa lukukausimaksuihin liittyvät positiivisetvaikutukset näyttävät olevan sen verran merkittäviä, että lukukausimaksujenkäyttöönotto pitäisi selvittää huolellisesti ja ilman poliittisia intohimoja.89

Innovaatiot syntyvätluovissa ympäristöissäVerrattuna kansallisen innovaatiojärjestelmän käsitteeseen innovaatioympäristönkäsite on verrattain uusi tulokas innovaatiokeskusteluun. Innovaatioympäristönkäsitteen taustalla on oletus, että ihmiset innovoivat parhaiten ympäristöissä,joissa vallitsevat luovuus, innostus ja kannustaminen. Aiheellisestipuhutaan luovuuden kulttuurista ja luovista miljöistä. Innovaatiot edellyttävätmyös tiedollista pohjaa ja institutionaalisia puitteita, mutta ne ovat riittämättömiätuottamaan innovaatioita. Kaiken lisäksi rakenteet saattavat jopa muodostuainnovoinnin esteeksi. Usein on todettu ristiriita hierarkkisen organisaationja luovuuden välillä. Innovaatiotoiminnan kehittämisen dilemma on tässäkulttuurin ja rakenteiden jännitteisessä suhteessa. Juuri tästä dilemmasta onhyvä lähteä tarkastelemaan innovaatioympäristöjä.Innovaatioympäristön dynamiikka voidaan kuvata innovaatioidenekosysteemin käsitteen avulla. Käsite on osoittautunut erittäin hedelmälliseksi.Koska olen käsitellyt innovaatioiden ekosysteemejä toisissa yhteyksissä, tuontässä esiin vain perusajatukset 12 .Innovaatioiden ekosysteemit luovina ympäristöinäPerusteesini on, että todennäköisimmin innovaatiot vaativat syntyäkseen erityisenekosysteemin, jossa on riittävästi innovaatioita ruokkivia aineksia ja prosesseja.Evoluutiobiologiasta lainattu ekosysteemin käsite viittaa itseohjautuvuuteenja vuorovaikutukseen. Ekosysteemin peruspiirteet ovat1. sopeutuvuus ympäristön muutoksiin2. itseohjautuvuus eli kyky ylläpitää itseään muutoksissa3. elementtien suhteellinen autonomisuus ja samalla keskinäinen riippuvuus4. jatkuva elementtien syntymisen, muuttumisen ja häviämisen prosessi.12Katso Hautamäki 2006a, 2006b ja 2007a.90

Ensimmäinen ominaisuus tarkoittaa ekosysteemin kykyä muuntaa toimintaansaympäristön muuttuessa. Itseohjautuvuus taas painottaa järjestelmän kykyämuuntua ja säilyttää toimintakykynsä omien prosessien kautta ilman ulkopuolistatai keskitettyä ohjausta. Kolmanteen ominaisuuteen liittyy elementtien(yritysten, instituutioiden ja niin edelleen) keskinäinen kilpailu ja samalla ainakinosittainen yhteistyö. Neljäs ominaisuus tuo esiin ”luonnollisen valinnan”,joka karsii sopeutumiskyvyttömiä ja suosii sopeutuvia.Innovaatioiden ekosysteemi on ennen kaikkea paikallinen toimijoiden järjestelmä,jossa syntyy uusia ideoita ja niitä toteuttavia organisaatioita, kuteninnovaatioita kaupallistavia yrityksiä. Tässä otan malliksi Kalifornian Piilaakson,joka on varmaankin tunnetuin esimerkki dynaamisesta innovaatioympäristöstä.Bahrami ja Evans (2000) pitävät Piilaakson ekosysteemille ominaisenaerikoistuneiden ja erilaisten entiteettien lakkaamatonta muodostumista,keskinäistä ravitsemista ja vuorovaikutusta.Maailmanluokan innovaatioiden ekosysteemin luovuutta ja dynaamisuuttavoimistavat ja ylläpitävä seuraavat tekijät:n huipputason yliopistot ja tutkimuslaitoksetn tuntuva rahoitus uusille yrityksille ja tutkimushankkeillen riittävä varanto osaavaa työvoimaan symbioottinen yhdistelmä isoja vakiintuneita yrityksiä ja uusiayrityksiän yritysten erikoistuminen ja yhteistyön paikallisten yritysten tarpeisiin erikoistuneet palveluyrityksetn riittävä paikallinen markkina uusille innovatiivisiille tuotteillen globaali verkottuminen muiden innovaatiokeskittymien kanssan kohtalonyhteys eli alueen toimijat näkevät menestyksensäriippuvan koko alueen tulevaisuudesta.Kaikki Piilaakson analyysit korostavat, että nämä tekijät ovat välttämättömiä,mutta eivät yksin riitä selittämään alueen hämmästyttävää menestystä ja uusiutumiskykyä.Ennen kaikkea innovaatioiden ekosysteemin tekee eläväksi jauusiutuvaksi vahva yrittäjyyskulttuuri, joka kannustaa riskinottoon ja luovuuteen.Toinen erityinen piirre on jatkuva ideoiden ja ihmisten liike, ”kierrätys”.Ihmiset liikkuvat helposti yrityksestä toiseen ja tutkimuslaitoksista yrityksiin japäinvastoin. Epämuodolliset verkostot toimivat tehokkaasti informaation jaideoiden välittäjinä.91

Kuva 8. Innovaatioiden ekosysteemin elementit ja dynamiikka.Pienten ja suurten yritystenverkottuminen ja yhteistyöGlobaaliyhteistyöYrityspalvelutOsaavatyövoimaJoustavaliikkuminenInnovaatiokulttuuriRahoitus(riskipääoma)YliopistotTutkimuslaitoksetInnovatiivisetmarkkinatAnnaLee Saxenian (2004, 2006) on kiinnittänyt huomiota Piilaakson toimijoidenverkottumiseen. Yritysten joustavat tavat verkottua suunnittelussa jatuotannossa ja tiedon ja osaamisen vaihto yritysten välillä ovat luoneet Piilaaksolleominaisen toimintamallin. Hänen mukaansa Piilaakson yritykset voivatnopeasti rakentaa tiimejä ja kasvattaa uusia yrityksiä nojautumalla alueenvahvaan tieteelliseen ja teknologisen osaamiseen, syvälliseen ammatilliseen jaliikkeenjohdolliseen kokemukseen sekä teknologiayhteisön verkostoihin.Piilaakson menestystä eivät niinkään selitä teknologiset innovaatiot vaanorganisatoriset innovaatiot (Saxenian 2006). Piilaakson innovatiiviseen toimintamalliinkuuluvat avoimet verkostot ja hajautettu kokeileminen, eksperimentaatio.Eksperimentaatio tarkoittaa muun muassa sitä, että perustetaan uudenidean ympärille nopeasti uusi yritys ja katsotaan kykeneekö se tekemään ideastakaupallisen menestyksen. Epäonnistuminen sallitaan ja katsotaan tärkeäksiosaksi oppimisprosessia. Verkottuminen mahdollistaa yhdessä oppimisen – kilpailuasetelmastahuolimatta. Saxenianin mukaan eksperimentaatiosta hyötyykoko seutukunta vaikka yksittäinen yritys saattaakin mennä konkurssiin.Innovaatioiden ekosysteemi on paikallinen yritysten, tutkimuslaitosten jaosaajien verkosto, joka tuottaa jatkuvasti uusia ideoita ja testaa niiden kaupallisiamahdollisuuksia. Ekosysteemi on itsessään kokeilualusta, jossa uusiayrityksiä syntyy ja kuolee ja parhaat yritykset kasvavat tai sulautuvat isompiinyrityksiin. Tätä eksperimenttiä ruokkii yrityspalvelujen verkosto. Martin Kenneykäyttää osuvaa ilmaisua ”toinen talous” kuvaamaa palveluja, jotka tukevat uusien(teknologia)yritysten syntymistä, kasvua ja sulautumista. Näitä palvelujatarjoavat ennen kaikkea riskisijoittajat, lakiasiaintoimistot, liikkeenjohdon kon-92

sultit, teknologiapalveluyritykset ja sopimusvalmistajat. Yritysten perustamistaja kasvua tukevat palvelut muodostavat merkittävän ja alueen dynamiikalleolennaisen teollisuuden.Saxenian on myös osoittanut miten kansainvälinen Piilaakso on. Vuonna2000 Piilaakson teollisuudessa työskentelevistä tutkijoista ja insinööreistä53 % oli ensimmäisen polven maahanmuuttajia Kiinasta, Intiasta, Taiwanista,Iranista ja muista kehitysmaista. Alueen väestöstä 48 % asuu perheissä, joissapuhutaan kotona muuta kieltä kuin englantia. Vuosien 1995–2005 välilläperustetuissa uusissa teknologiayrityksissä (start-ups) puolessa oli ainakin yksimaahanmuuttaja perustajana. Alueen menestys on ollut ratkaisevasti kiinnisiitä, että se on globaali lahjakkuusmagneetti, joka on vetänyt yhä uusia ja uusiaopiskelijoita, tutkijoita ja insinöörejä kaikkialta maailmasta. Kiinnostavaaon, että tämä liike on muuttunut kaksisuuntaiseksi: yhä useammin Kiinasta,Intiasta, Taiwanista ja muulta tulleet maahanmuuttajat palaavat kotimaihinsaperustamaan yrityksiä. Näin kehitysmaiden aivovienti on muuttunut globaaliksiaivokierroksi, joka sitoo maailman osaamiskeskittymät toisiinsa. Tarkastelenglobaalia verkottumista lähemmin luvussa Hajautettu innovointi valtaa alaa(s. 112).Innovaatioiden ekosysteemi vie innovaatioita koskevaa argumentaatiotaeteenpäin kahdella rintamalla. Toisaalta se tarjoaa vaihtoehdon aikaisemminkeskeisessä asemassa olevalle innovaatioiden vesiputousmallille, joka näki innovaatioprosessinsuoraviivaisena jatkumona perustutkimuksesta soveltavantutkimuksen kautta tuotekehitykseen ja siitä kaupallistamiseen. Ekosysteemitaas on dynaaminen verkosto, jossa tutkimuslaitokset, rahoittajat, yrittäjät,asiantuntijat toimivat vuorovaikutuksessa ja rinnakkain. Tästä eri aineksien yhteentörmäyksestäsyntyy uusia ideoita ja innovaatioita.Toinen rintama, jolla innovaatioiden ekosysteemi vie teoriaa eteenpäin,on sen tarjoama haaste Porterin klusterimallille. Porter saavutti tavattomankeskeisen asian eri maiden – myös Suomen – innovaatiopolitiikassa 90-luvullalanseerattuaan kansakuntien kilpailuedun käsitteen, joka pohjautui klusterimalliin.Kehitys on kuitenkin ajanut klusterimallin ohi. John Kao nostaakirjassaan Innovation Nation esiin kolme klusterimallin ongelmaa. Ensinnäkin,klusterimallissa keskeisenä toimijana ovat suuret vakiintuneet yritykset, joillaon suuret markkinat. Tällainen ajattelutapa johtaa painottamaan olemassaolevaa teollisuutta, ei radikaalisti uutta yritystoimintaa. Kao ottaa esimerkiksiBaskimaalla sijaitsevan Bilboan, jossa on ollut perinteisesti teräs- ja laivanrakennusteollisuutta.Näiden alojen joutuessa vaikeuksiin Bolboa otti aivan uudensuunnan ja rakensi yhdessä Guggenheimin säätiön kanssa uuden museon,jonka suunnitteli arkkitehti Frank Gehry. Museo alkoi vetää puoleensa turistejaja sitä myöten uusia yrittäjiä niin palvelualoille kuin designin ja uuden medianpiiriin. Syntyi ”Bilboa-efekti”.93

Toinen klusterimallin heikkous liittyy siihen, että se tarkastelee alueen taimaan vahvuuksia eristyneenä muusta maailmasta. Klusteri on kansallisten toimijoidenjärjestelmä, kun taas globaalissa taloudessa alueen suurimpia vahvuuksiasaattaa olla sen globaali verkottuminen. Perinteisessä teollisuudessa onusein eduksi, että toimittajaketjut ovat paikallisia. Mutta uudessa palveluvetoisessainnovaatiotaloudessa arvoketjut voivat olla täysin globaaleja, kuten osoittaaweb-pohjaisten palvelujen hajaantuminen kehitysmaihin, erityisesti Intiaan.Kaon esiintuoma kolmas ja mielenkiintoisin seikka on uudenlaisten ”painottomienriskiyritysten” (weightless ventures) syntyminen. Niillä tarkoitetaanuusia globaaleja tietoverkoja hyödyntäviä yrityksiä, joiden perustamiskustannuksetovat verrattain vähäisiä. On tunnettua kuinka useat uuden informaatiotaloudenyrityksistä ovat muutaman opiskelijan perustamia (esimerkiksiGoogle, Skype, MySpace ja Facebook ). Painottomat riskiyritykset eivät tarvitsesamanlaista klusterirakennetta menestyäkseen. Mutta ne tarvitsevat innovatiivisenympäristön, lahjakkuuksia, riskirahaa, yrityspalveluja ja niin edelleen.Kao kiteyttää klusterimallin kritiikkinsä teesiin, että menestymiseen tarvitaankriittinen massa lahjakkuuksia pikemminkin kuin kriittinen massa tavaraa.Innovaatioiden ekosysteemi tarjoaa näin ollen erinomaisen käsitteellisenviitekehyksen analysoida innovaatiotoiminnan edellytyksiä ja niiden kehittämistä.Yhteenvetona voidaan todeta, että innovaatioiden ekosysteemi muodostuun yrittäjistä ja heidän perustamistaan yrityksistän innovatiivisen yritystoiminnan edellytyksiä luovista rakenteellisista tekijöistä,kuten tutkimuksen, rahoituksen ja verotuksen instituutioistan vuorovaikutusta edistävistä dynaamisista tekijöistä, kuten yhteistyöstä,liikkuvuudesta, sosiaalisista verkostoista ja kokeilunhaluisesta yrittäjyyskulttuurista.Vaikka Suomen innovaatioympäristön vertaaminen Piilaaksoon on monessasuhteessa vaikeaa – johtuen erilaisuuksista kuten alueiden koko, riskipääomanmäärä, yliopistojen resurssit, historiallinen kehitys, liiketoimintaympäristö jakulttuuri –, niin silti edellä mainitut yleiset piirteet pätevät vaihtelevasti kaikissainnovaatioympäristöissä. Ehkä merkittävin piirre on itse ekosysteemille ominainenspontaanisuus. Innovaatioiden ekosysteemi on itseään säätelevä ja itseäänruokkiva järjestelmä, jossa kasvun lähteenä ovat huippuosaajat ja yritykset. Näidentoiminnalle ja verkottumiselle on oltava suotuisat olosuhteet ja kannusteet.Hyvän idean ympärille on kyettävä nopeasti kokoamaan tarvittavat voimavarat.Näiden voimavarojen paikallisuus helpottaa ja kiihdyttää kehitystä.Suomalaista innovaatiopolitiikka on leimannut ylhäältä ohjaaminen jamittava julkisten tukiorganisaatioiden järjestelmä. Siinä missä Piilaaksossa toinentalous eli palveluyritykset (rahoitus, juridiikka ja konsultointi) tukevat yritystenperustamista ja kasvua, Suomessa julkiset organisaatiot rahoittavat ja94

tukevat yritysten perustamista ja tuotekehitystä. Vaikka perusteena on markkinapuutteidenkorjaaminen, vaarana on, että julkiset toimijat vievät markkinatvastaavalta yritystoiminnalta. Pahimmillaan julkiset toimijat ovat varovaisia,välttävät riskejä, asettavat runsaasti joustamattomia ehtoja rahoitukselle jakamppailevat keskenään sekä rahoista että asiakkaista.Pienetkin ekosysteemit voivat pärjätäSuomen kaltaisen pienen, haja-asutun maan osaamiskeskittymät ovat vääjäämättäsuhteellisen pieniä. Helsingin seutukunta on ainoa metropoli-luokkaa olevaseutukunta. Muilla seutukunnilla väestö on korkeintaan muutama satatuhattaasukasta. Suomen innovaatiopolitiikassa on ehdottomasti otettava huomioonpienet seutukunnat ja niiden innovaatioille tarjoama ympäristö. Maailmanlaajuisestiosaaminen ja arvonluonti näyttää keskittyvän suurehkoihin kaupunkiseutuihin(Lontoo, New York, Pariisi, Tokio, Boston, Cambridge ja Piilaakso). Siltiviiden miljoonan asukkaan Suomi on maailman kilpailukykyisimpiä maita. Eisuuruuden ansiosta, vaan korkealuokkaisen osaamisen, yhteistyön ja verkottumisen.Tässä valossa haluan tarkastella pienien ekosysteemien elinvoimaa.Resurssien hakeutuminen keskuksiin perustuu yhä enemmän tiedon luomisenprosessiin. Tietämysperustaisessa taloudessa tietämyksen luominen jaleviäminen ovat keskeisiä prosesseja. Innovaatiot syntyvät nimenomaan yhdistelemälläerilaisia tietoja ja näkökulmia. Voidakseen innovoida yrityksellä taiorganisaatiolla tulee olla pääsy uuden tiedon lähteille. Tämä uusi tieto voi ollaesimerkiksi liikekumppaneilla, asiakkailla, kilpailijoilla, asiantuntijoilla, tutkimuslaitoksilla,yliopistoilla tai viranomaisille. Tiedon leviäminen ja oppiminenkiihtyvät, jos erilaisen tiedon haltijat ovat lähekkäin (proximity), niin että kasvokkaintapaaminen on helppoa ja jokapäiväistä.Innovaatioiden ekosysteemi toimii juuri läheisyyden varassa. Ekosysteemilläon optimaalinen kokonsa: toimiakseen tehokkaasti ekosysteemissä täytyyolla tietty määrä ihmisiä, yrityksiä, instituutioita ja erilaisuutta. Mikä tuokoko on, riippuu muun muassa osaamisalueista, teknologioista, toimialoistaja alueen historiasta. Mitään mittoja tutkijat eivät ole osanneet asettaa. Jokatapauksessa ekosysteemin ainekset ovat siksi moninaisia, että vain harva Suomenkaupunkiseutu kykenee tarjoamaan maailmanluokan ekosysteemin.Läheisyysargumentti selittää keskittymistä, mutta ei menestystä globaalissataloudessa. On paljon paikkakuntia, jotka ovat menestyneet vaikka eivättarjoakaan täydellistä ekosysteemiä. Ymmärtääksemme tätä ilmiötä, on syytälaajentaa teknologian käsitettä teknologiseksi järjestelmäksi (tai kentäksi) 13 .13Teknologinen systeemi on hyödyllisyydestään huolimatta jäänyt innovaatiotutkimuksessaliian vähällä huomiolle (katso kuitenkin Gustafsson 2007).95

Teknologinen järjestelmä (tai osaamisjärjestelmä) muodostuu1. joukosta teknologioita, jotka ovat toisistaan riippuvia2. teknologisesta ytimestä, joka toimii markkinastandardina(perustava arkkitehtuuri, dominoiva design)3. joukosta toimijoita, jotka yksin tai yhteistyössä luovat, kehittävätja soveltavat teknologiaa4. joukosta tietoja, taitoja ja vakiintuneita normeja, jotka määrittävätteknologian sisältöä, käyttöä ja kehittämistä.Teknologinen järjestelmä on kehittyvä kokonaisuus, jonka muuttumiseen vaikuttavatkaikki edellä mainitut tekijät. Tämä käsite on siinä mielessä hyödyllinen,että siinä teknologia on pikemminkin institutionaalinen ilmiö kuin jokintekninen laite (matkapuhelin) tai prosessi (kuten signaalin käsittely). Toinenmerkittävä piirre on siinä, että teknologinen järjestelmä voi olla paikallinen,alueellinen, kansallinen tai kansainvälinen. Yhä useammin teknologinen järjestelmäon maailmanlaajuinen, eikä sitä voi paikallistaa yhteen paikkaan. Teknologinenjärjestelmä on siis globaalisti levittäytynyt tai hajaantunut järjestelmä,ja sitä kehitetään hajaantuneesti.Maantieteellisen alueen tai pakkakunnan kehitystä voidaan nyt arvioidasiltä kannalta, mikä on sen rooli globaalisti levittäytyneessä teknologisessa järjestelmässä.Päivi Oinas ja Edward J. Malecki (2002) ovat laatineet paikallisteninnovaatiojärjestelmien typologian lähtien juuri näistä erilaisista rooleista. Jokualue voi olla kehityksen eturintamassa (innovaattori), toinen omaksuu eturintamaninnovaatiot ja keskittyy enemmän jatkokehittelyyn (kehittäjä, adapter)ja kolmas voi matkia muualla kehitettyä teknologiaa ja keskittyy tuottamiseentai kokoamiseen (soveltaja, adopter).Alue voi olla teknologian kannalta monipuolinen tai erikoistunut. Innovaatiotsyntyvät todennäköisimmin seutukunnissa, joissa on riittävästi tiedollista,teknologista, tuotannollista ja liiketoiminnallista erilaisuutta, kuten onedellä todettu. Mutta seudullista yksipuolisuutta voidaan kompensoida erikoistumallaja rakentamalla tiedon etsimisen ja luomisen verkostoja eturintamanalueisiin ja paikkakuntiin. Yhdistämällä kolme roolia seudulliseen monipuolisuuteenOinas ja Malecki esittävät luokittelun, jossa on kuusi alueelliseninnovaatiojärjestelmän tyyppiä (taulukko 9). Niille on annettu kuvainnollisetnimet, mutta antamani esimerkit kertonevat tyyppien sisällöstä.96

Taulukko 9. Alueellisten innovaatiojärjestelmien typologia(Oinas, Malecki, 2002, esimerkit kirjoittajan).AlueenluonnehdintaSektoriaalinenmoninaisuusSektoriaalinenerikoistuminenAito innovaattori(parhaat käytännöt)Tähdet(Piilaakso; Helsinki)Tähdenlennot(Detroit, autoteollisuus;Turku, bioala)Kehittäjä(erilaisten kyvykkyyksiensuhteellisen korkea taso)Yleisvalaisin(Lahti)Kohdevalaisin(Salo, elektroniikka)Soveltaja(tuotantosuuntautuneetkyvykkyydet)Kynttelikkö(Kotka)Kynttilä(Valkeakoski, paperi)Oinas ja Malecki luonnehtivat näitä luokkia seuraavasti:n Tähdet Monia paikallisia toimialoja ja rikkaat suhteet toimijoidenvälillä, huippuluokan osaamista, tiiviit suhteet muihin keskuksiin,esimerkkinä Piilaakso.n Tähdenlennot Hyvin kehittynyt vahva toimiala, kuten autoteollisuusDetroitissa, riippuvainen alueen ja toimialan omasta innovaatiokyvykkyydestä.n Yleisvalaisin Vahvaa, monipuolista alueellista osaamista ja tiiviit yhteydeteturintaman keskuksiin maailmalla, esimerkkinä Soul Koreassa.n Kohdevalaisin Kykenevät kehittämään tuotteita vahvojen ulkoistensuhteiden ansiosta, oman osaamisen täydentäminen muiden keskustenja yhteistyökumppanien osaamisella (esimerkiksi tuotantoaan kehittäväalihankkija).n Kynttelikkö Alueella on edustettuna useita valmistavan teollisuudensektoreita, jotka eivät kuitenkaan ole yhteistyössä. Yritykset pitävät yllävahvoja siteitä ulkopuolella oleviin asiakkaisiin ja yhteistyökumppaneihin.n Kynttilä Alueessa on suhteellisen yksinkertaista tuotantosuuntautunuttakyvykkyyttä, jota muualla olevat asiakkaat hyödyntävät ja tukevat.Tämä typologia osoittaa, että alue ja siellä toimivat yritykset voivat menestyäerilaisilla strategioilla. Vaikka globalisaatiokehitys nostaakin tähtien ja tähdenlentojenarvoa ja merkitystä, myös valaisimet ja kynttilät voivat menestyä erikoistumisen,verkottumisen ja alueen ulkopuolelle ulottuvan tiiviin yhteistyön97

ansiosta. Menestyksen ehtona on kuitenkin paikkakunnalla tai laajemmallaalueella toimivien yritysten asemoituminen oikealla tavalla siihen teknologiseenjärjestelmään, jonka osia ne ovat. Jokaisella erilaisella roolilla on omatmenestyksen kriteerinsä ja kyvykkyytensä. Toimintaympäristön – ekosysteemin– monipuolisuus tukee innovatiivisuutta. Verkottuminen alueen sisällä jaalueen ulkopuolelle on kaikille alueille ja yrityksille tärkeää, mutta elintärkeääse on soveltajille, jotka toimivat erikoistuneessa ja yksipuolisessa ekosysteemissä.Nämä suhteet on esitetty kuvassa 9.Kuva 9. Ekosysteemin monipuolisuuden ja verkottumisen merkitys.– +TärkeysEkosysteeminmonipuolisuusEkosysteeminulkoinenverkottuminenInnovaattori Kehittäjä Soveltaja+ –Nykyisessä tietämyspohjaisessa taloudessa keskittyminen on siis kehityksenpääsuunta. Tietoon liittyvät toiminnot näyttävät kasautuvan keskuskuntiinja isompiin kaupunkeihin. Keskuskunnan ympärille muodostuu satelliitteja,jotka ovat tiiviissä yhteydessä keskuskuntaan ja joihin sijoittuu keskuskuntaahyödyttäviä toimintoja ja yrityksiä. Usein satelliitti on asuinpaikka, josta käsinkäydään töissä keskuksessa (pendelöinti). Joskus satelliitit menestyvät jopakeskuskuntaa paremmin (Espoo verrattuna Helsinkiin, tosin Espoo on itsekinkeskus). Mitä kauemmaksi keskuskunnista mennään, sitä vähemmän tietämystaloudenaineksia löytyy. Periferiat ovat yleensä paljon köyhempiä kuinkeskuskunnat ja sen ympärillä pyörivät satelliitit. Periferiat menettävät useinparhaan, nuoren työvoiman keskuksille. Suomen kaupunkiseutujen verkostovahvistaa yllä kuvatun kehityssuunnan.98

Sisäasiainministeriön Kaupunkiverkko ja kaupunkiseudut 2006 selvityksessä onkaupunkiseudut luokiteltu seuraavasti:n metropolialue, johon kuuluu Helsingin seutu ja lisäksi Porvoo, Lohja jaRiihimäki ja lähiseuduista Tammisaari 14n monipuoliset yliopistoseudut, joista teknologiakeskuksia ovat Tampere,Turku, Oulu ja Jyväskylä sekä muita Kuopio, Joensuu ja Vaasan maakuntaveturit, jotka jakautuvat monipuolisiin ja vahvasti teollisiin(Lahti, Pori ja Kouvola) sekä muihin (Kotka, Lappeenranta, Mikkeli,Rovaniemi, Seinäjoki, Maarianhamina, Hämeenlinna, Rauma, Kajaani jaKokkola)n erikoistuneet teolliset seudut, jotka jakautuvat vahvoihin (Salo, Imatra,Kemi-Tornio) ja pieniin (Uusikaupunki, Valkeakoski, Varkaus, Jämsä,Äänekoski, Pietarsaari ja Raahe)n pienet aluekeskukset (Iisalmi, Savonlinna, Forssa, Kuusamo, Ylivieska jaKauhajoki).Sisäasiainministeriön kaupunkiseutujen vertailussa on käytetty monipuolistatilastollista aineistoa ja useita muuttujia, joiden perusteella määritellään kaupunkiseudunvahvuusluokka (koko ja keskeisyys), kehitysedellytykset (osaamisperusta,kulttuuripalvelut ja kansainvälistyminen) ja kehityskuva (nettomuutto,työllisyys ja työttömyys). Helsingin seutu on kaikissa ryhmissä omaa luokkaansa.Yhdistämällä muuttujien tulokset voidaan arvioida eri seutukuntienkehitysnäkymiä.n Helsingin seutu on ylivertainen vahvuusluokaltaan ja kehitysedellytyksiltäänja sitä voidaan pitää ainoana eurooppalaisena kaupunkiseutunaSuomessan Tampere ja Turku ovat erittäin vahvoja kehitysedellytyksiltään ja vahvuusluokaltaansamaa tasoa. Molempien kehityskuva on hyvän Oulu, Jyväskylä ja Kuopio ovat kehitysedellytyksiltään hyviä. Oulu onvahvuusluokaltaan lähellä Tamperetta ja Turkua. Myös niiden kehityskuvaon hyvän Joensuu ja Vaasa ovat monipuolisia yliopistoseutuja, joiden vahvuusluokatovat lähellä toisiaan. Vaasan kehitysedellytykset ovat kuitenkinparemmat kuin Joensuun. Molempien kehityskuva on samaa tasoan Lahti, Pori ja Kouvola ovat vahvoja teollisia seutuja.14Kaupunkiverkko ja kaupunkiseudut 2006 selvityksessä metropolialue määritellään verrattain väljästi.Usein Helsingin metropolialue määritellään suppeammin käsittäen Helsingin, Espoon,Vantaan ja Kauniaisten muodostaman, noin miljoonan asukkaan alueen.99

100Tutkimus- ja kehittämistoiminnan panokset tukevat alueen taloudellista kasvua.Maakuntatasolla näkyy selvästi, että Pohjois-Pohjanmaa (Oulu kärkenä),Pirkanmaa (Tampere kärkenä), Varsinais-Suomi (Turku ja Salo kärkinä), Uusimaa(pääkaupunkiseutu veturina) ja Keski-Suomi (Jyväskylä kärkenä) panostavatvahvasti T&K-toimintaan ja siellä on bruttokansantuotteen kasvu suurta.Tästä kaavasta poikkeavat kuitenkin Ahvenanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Karjala ja eräät muut maakunnat, joiden menestys on olemassa olevan teollisuudenvarassa.Tarkastellaan tarkemmin Helsingin seutua. Kuinka Helsingin seutu sijoittuuglobaalissa innovaatiokilpailussa? Miten alueen innovaatioekologia toimiija missä ovat sen vahvuuden ja heikkoudet? Helsingin metropolialueella asuunoin miljoona ihmistä ja laajemmalla Helsingin seutukunnalla noin 1,3 miljoonaaihmistä. Voidaan olettaa, että alueella asuu pian 1,5 miljoonaa ihmistä,mikä on riittävä määrä pitämään yllä alueen dynamiikkaa ja diversiteettiä. Työllisyysasteon hyvä, ja talouden kasvu on kansantalouden kasvua nopeampaa.Korkeasti koulutetun työvoiman palkkataso on kohtuullinen, ehkä hieman alakanttiintyöntekijöiden kannalta mutta kilpailukykyinen läntisiin metropoleihinnähden. Alueella on neljä tiedeyliopistoa ja kaikki maan neljä taideyliopistoasekä useita ammattikorkeakouluja. Maan tutkimus- ja kehitysmenoista 42 %käytetään Helsingin seudulla. Nokia, Metso, VTT ja monet muut yritykset jatutkimuslaitokset tekevät alueella merkittävää ja korkeatasoista soveltavaa tutkimusta.Maan yrittäjistä 15 % on Helsingin seudulla, ja osuus kasvaa nopeasti.Alueen merkittävimmät klusterit ovat tietointensiiviset liike-elämän palvelut,tieto- ja viestintäsektori, tukkukauppa ja logistiikka. Näistä suurin, ICT-klusterityöllistää noin 45 000 henkilöä.Maailman tietotalouden kilpailukyvyn indeksillä mitaten Helsingin seutusijoittuu maailman 20 parhaan kaupunkiseudun joukkoon, jonne mahtuuHelsingin lisäksi Euroopasta vain Tukholma (Kvartti 2/06). Tämä indeksi onsikäli merkittävä, että se perustuu tietopääoman määrään ja sen muuttamiseentaloudellisiksi arvoiksi, hyvinvoinniksi ja vauraudeksi. Richard Floridantutkimusten mukaan Helsingin seutu on maailman luovimpia alueita. Ainakintilastollisesti pääkaupunkiseutu pärjää hyvin kansainvälisissä vertailuissa.Pääkaupunkiseudun haasteista ollaan montaa mieltä. On puhuttu Suomenmaantieteellisestä syrjäisyydestä, väestöllisestä ikääntymisestä ja homogeenisuudesta,maan pienestä koosta ja jopa karusta ilmastosta. Nyt lähdenkintoisesta päästä eli pohdin, mitä ongelmia huippuluokan innovaatiokeskuksillaon. Esimerkkinä käytän Piilaaksoa.Piilaakson elinkustannukset, muun muassa asuntojen hinnat, ovat karanneetkäsistä. Insinöörien ja muiden asiantuntijoiden palkkataso on paljonkorkeampi kuin monilla muilla alueen työntekijöillä. Alueen kasvu on johtanutturhauttaviin liikenneruuhkiin ja aikaa vieviin työmatkoihin. Amerikkalaiseentapaan työntekijät joutuvat taloudellisesti varautumaan lasten koulutukseen,

terveydenhuoltoon ja eläkkeisiin. Työviikot ovat 50–60 -tuntisia, ja lomia pidetäänviikko pari vuodessa. Lasten päivähoidon kalleus ja hankaluus sekäkoulupäivän jälkeinen huolenpito estää naisia osallistumasta täysipäiväisestityöelämään ja rakentamasta uraa. Maahanmuutto Yhdysvaltoihin on vaikeutunut,mikä rajoittaa ulkomaisten osaajien virtaa alueelle. Lisäksi Piilaaksokohtaa samanlaisia paineita kuin muutkin osaamiskeskittymät: Kiinan ja Intianvetovoiman sekä osaamiskeskusten kansainvälisen kilpailun. Piilaaksokinon enää vain yksi monista maailmanluokan keskuksista.Vastaavanlaisia ongelmia on lähes kaikilla osaamiskeskittymillä: elämänlaadunturvaaminen on kaikkialla vaikeaa. Tässä valossa Suomella ja Helsinginseudulla on kiistattomia etuja puolellaan. Elämän perusasiat, kuten lastenkoulutus ja terveydenhuolto, ovat hyvällä tolalla. Ympäristö on puhdas ja kaunis.Liikenne sujuu. Tehokas hyvinvointiyhteiskunta ja hyvin toimiva julkinensektori ovat vahvoja kilpailukykytekijöitä.Vaikka Helsingin seutu onkin maailmanmitassa pienehkö metropoli,on sen merkitys maan kilpailukyvylle keskeinen. Helsingin seudun pitäminenjatkuvasti Suomen talouden veturina ja uuden liiketoiminnan kehtona edellyttäämyös valtakunnallista panostamista ja erityisen metropolipolitiikanhyväksymistä. Mutta samalla on kehitettävä tapoja, joilla pääkaupunkiseutuhyödyttää koko Suomea, muutenkin kuin tuomalla valtiolle verotuloja. Tässäviittaan erityisesti tiedon luomisen ja innovaatiotoiminnan verkottumiseen– hajautuneeseen toimintamalliin, jota käsittelen seuraavassa luvussa. Vaikkatässä kirjassa en käsittele Suomen eri alueita ja niiden ekosysteemejä tämäntarkemmin, niin ekosysteemilähestymistapa tuo innovaatiopolitiikkaan vahvanalueellisen ulottuvuuden, kuten seuraavaksi osoitan.Innovaatiokeskittymien rakentaminen SuomeenInnovaatiotoiminnan tarkasteleminen innovaatioiden ekosysteemin kauttanostaa esiin hyvin toisenlaisia haasteita kuin perinteinen innovaatiojärjestelmäajattelu.Innovaatiotoiminta on aina sidoksissa tiettyyn ympäristöön ja sen verkostoihin.Kun painotamme innovaatioiden ekosysteemin merkitystä innovaatiotoiminnalle,painotamme paikallisia olosuhteita ja paikallisia prosesseja. JulkisillaT&K-panoksilla voidaan lisätä paikallisesti esimerkiksi tutkimustoimintaaja sen tulosten soveltamista, tuotekehitystä, yritysten perustamista ja verkottumista.Mutta jotta tämä johtaisi mahdollisimman tehokkaasti innovaatioihin,tulisi samaan aikaan huolehtia ekosysteemin elinvoimasta ja dynamiikasta.101

Helsingin kaupungille laatimassani raportissa Innovaatioiden ekosysteemi ja Helsinginseutu. Maailmanluokan innovaatioekologian rakentamisen lähtökohtia esitän,että innovaatiokeskittymän tulee taata:1. korkea elämisen laatu, johon vaikuttavat erityisesti kulttuuri, asuminen,julkinen tila ja palvelut2. hyvät edellytykset liiketoiminnalle, johon vaikuttavat muun muassa innovaatioympäristö,julkiset palvelut ja liikenne.Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää seutukuntien ja sen kuntien kokotoiminnan uudenlaista virittämistä. Palvelut, kulttuuri, liikenne, yhdyskuntarakenneja elinkeinotoimi ovat kaikki olennaisia tekijöitä hyvin toimivan jahoukuttelevan ympäristön rakentamiseksi ihmisille ja yrityksille. Kestävän kehityksenperiaatteilla rakennettu seutukunta olisi aivan erityisen kiinnostava. Kunglobaaleja innovaatiokeskittymiä, piilaaksoja, syntyy maailmalla kuin sieniäsateella, suomalaisilla osaajilla ja yrityksillä on runsaasti vaihtoehtoja minneasettua. Vain rakentamalla maailmanluokan innovaatiokeskittymiä, joissa yhdistyvätkorkea elämänlaatu ja huippuluokan bisnesmahdollisuudet, Suomivoi tulla vetovoimaiseksi ja säilyttää kilpailukykynsä.John Kaon mukaan innovaatiokeskittymän tärkeimpiä ominaisuuksiaovat elämänlaatu, mahdollisuus erikoistua ja maine suvaitsevana paikkana.Richard Florida on vakuuttavasti todistanut, että paikka on keskeinen talouttaja yhteiskuntaa jäsentävä yksikkö. Paikan laatu, virikkeisyys, suvaitsevaisuus jaluovuus ratkaisevat hakeutuvatko luovat yksilöt sinne. Paikalla on fyysinen jahenkinen ulottuvuutensa. John Kao puhuu jopa, että tiedon arkkitehtuuri perustuufyysiseen paikkaan. Viitaten Delfiin, Stonehengeen ja jopa pyramideihinhän väittää erityisten paikkojen avaavan meidät omaksumaan sellaista, mitäemme vielä tiedä. Jokaisen innovaatiokeskittymän tulee sisältää jotain erityistä,kiinnostavaa ja kiihottavaa. Paikan henkinen ulottuvuus liittyy sen tarjoamaanekosysteemiin, joka kannustaa luovuuteen ja antaa perustan muuntaa se taloudelliseksimenestykseksi.Miltä näyttäisi innovaatioiden ekosysteemien voimistamisesta lähteväinnovaatiopolitiikka? Se olisi paljon enemmän alueellista kuin nykyinen valtakunnallinenpolitiikka. Se pyrkisi vahvistamaan olemassa olevia vahvuuksiaalueilla ja käyttäisi voimavaroja paikallisen kysynnän mukaan. Se huolehtisialueen vetovoimasta panostamalla alueen kuntien elinvoimaisuuteen ja luovienmiljöiden rakentamiseen. Se voimistaisi alueen kaikkien toimijoiden yhteistyötä.Tällainen innovaatiopolitiikka olisi nykyistä enemmän alhaalta ohjautuvaaeli keskeiset investoinnit tehtäisiin paikallisista tarpeista ja paikallistenaloitteiden mukaan. Ylhäältä ohjautuva, keskitetty innovaatiopolitiikka, johonkuuluvat valtakunnalliset linjaukset ja niihin perustuva kilpailu tutkimus- ja ke-102

hitysrahoituksesta, saisi täydennyksekseen kysyntävetoisen kehityspolitiikan.Ennen kaikkea innovaatiopolitiikka olisi yrittäjyyspolitiikkaa siinä mielessä,että siinä raivattaisiin kaikki tarpeettomat yritystoiminnan esteet ja luotaisiinvahvat kannusteet yrityksille uuden tiedon luomiseen, innovointiin ja globaaliinliiketoimintaan.Uuden innovaatiopolitiikan ytimenä tulisi olla innovaatiotoiminnan edellytyksiäluovien hallinnonalojen ja eri hallinnon tasojen saumaton horisontaalinenyhteistyö. Innovaatioiden ekosysteemien voimistaminen voi tapahtua vainvaltakunnallisten, alueellisten ja paikallisten toimijoiden yhteistyönä. Voimaton kyettävä kokoamaan paikallisten vahvuuksien ympärille.Paikallisten innovaatioiden ekosysteemien rakentamisessa Triple Helix-malli antaa osviittaa. Se korostaa tiedon tuottajien eli yliopistojen, teollisuuden(markkinoiden) ja julkisen hallinnon yhteistyötä. Voidaan ajatella, ettätietämyspohjaisessa taloudessa on tietoa luova tai tuottava alajärjestelmä,joka muodostuu yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Tämän lisäksi on tiedonhyödyntämisen alajärjestelmä, jossa perustoimijoita ovat yritykset, koulut, sairaalatja vastaavat. Tietoa tuottavan ja tietoa hyödyntävän järjestelmän vuorovaikutustapahtuu alueellisella tasolla erilaisten tiedon ja teknologian siirronmekanismien kautta. Erityisesti innovaatioiden ekosysteemin vuorovaikutus,joka hyvin paljon riippuu yhteisöstä ja kulttuurista, rakentaa viime kädessänäiden järjestelmien yhteyden.Ekosysteemilähestymistapa korostaa paikallisten toimijoiden ja erityisestikuntien asemaa innovaatiotoiminnan kehittämisessä. Vaikka kunnat eivät vastaakaantiedon tuottamisen järjestelmästä, ne voivat vaikuttaa monin tavointiedon hyödyntämisen järjestelmään. Erityisen keskeisessä asemassa ovat välittäjäorganisaatiot,joista useat ovat paikallisia organisaatioita, kuten teknologiakeskuksia,yrityshautomoita ja kehitysyhtiöitä (Koskenlinna ym. 2005).Välittäjäorganisaatiot toimivat välittäjinä yritysten välillä sekä yritysten ja tutkimusorganisaatioidenvälillä. On kuitenkin muistettava, että yritysten ja tutkimusorganisaatioidenvälillä on myös suoria yhteyksiä erimerkiksi tutkimusyhteistyönpuitteissa. Tiedontuottajien ja tiedonsoveltajien yhteistyön lisääminenonkin välittäjäorganisaatioiden tärkeä tehtävä. Välittäjäorganisaatioiden tehtäväkenttäon esitetty kuvassa 10.103

Kuva 10. Välittäjäorganisaatiot tiedon tuottajien ja soveltajien yhdistäjänä.YhteistyöTiedonsoveltajatTiedontuottajatVälittäjäorganisaatiotVälittäjäorganisaatioiden keskeiset tehtävät ovat teknologian siirto, teknologiankaupallistaminen ja innovaatioverkostojen kehittäminen. Teknologiakeskuksetedistävät osaamispohjaisten yritysten perustamista, kasvua ja kansainvälistymistä.Yrityshautomot auttavat alkavia tai uudessa toimintavaiheessaolevia yrityksiä pääsemään alkuun. Alueelliset kehitysyhtiöt rahoittavat paikallisiauusia yrityksiä ja harjoittavat yritysneuvontaa. Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluillaon omia teknologiansiirtoon erikoistuneita palveluyksiköitä,lisensointitoimistoja, jotka hoitavat muun muassa lisensiointiin ja tekijänoikeuksiensuojaamiseen liittyviä tehtäviä. Hyvin usein välittäjäorganisaatiot ovatpaikallisten toimijoiden, kuten kuntien, yhdessä perustamia yhtiöitä.Välittäjäorganisaatioiden tutkimus on vasta alkamassa, ja niiden vaikuttavuudestaei ole luotettavaa tietoa. Tässä kirjassa esitetyn mallin mukaanvälittäjäorganisaatioiden toiminnan merkitys riippuu niiden kyvystä tukea paikallisenekosysteemin toimintaa ja dynamiikkaa. Välittäjäorganisaatiot luovatvirallisia ja epävirallisia verkostoja toimijoiden välille, lisäävät ideoiden, ihmistenja tiedon kiertoa alueella ja vahvistavat sosiaalista pääomaa.Ekosysteemilähtöisen innovaatiopolitiikan kannalta yksi keskeisiä kysymyksiäon, miten välittäjäorganisaatioita pitäisi kehittää. Suomessa tilanne on hallitsematon.Maahan on syntynyt satoja välittäjäorganisaatioita, muun muassayli sata alueellista kehitysyhtiötä, noin sata yrityshautomoa ja kymmeniä teknologiakeskuksia.Alueilla vaikuttavat lisäksi TE-keskukset, osaamiskeskusohjelmaja aluekeskusohjelma, joilla kaikilla on tavoitteena edistää yritystoimintaa jatehostaa osaamisen siirtoa. Tässä kentässä on päällekkäisyyttä ja toisaalta täyttämättömiäaukkoja (esimerkiksi kansainvälistymiseen liittyvä osaaminen).104

Useat välittäjäorganisaatiot ovat julkisen sektorin ylläpitämiä. Taloustieteellisestiajatellen julkisen sektorin puuttumisen pitäisi perustua markkinapuutteisiin.Jos markkinat eivät itse synnytä yritystoimintaa tukevia organisaatioita,niin julkisella sektorilla on perusteita perustaa niitä. Samalla lisääntyykuitenkin tarjontalähtöisyys eli julkiset organisaatiot tyrkyttävät palveluja yrityksille,joita nämä eivät ehkä tarvitse mutta joita ne käyttävät alihinnoittelunhoukuttelemina.Piilaakson tapaisissa rikkaissa yritysympäristöissä syntyy yrityksien palvelemiseenerikoistuneita yrityksiä. Edellä viitattiin Martin Kenneyn käyttämääntermiin ”toinen talous”, jolla tarkoitetaan yrityksiä, jotka vastaavat yritystenmitä hienosyisimpiin tarpeisiin lakiasioista markkinointiin, teknologian siirrostakansainväliseen yhteistyöhön. Tällöin toisen talouden yritykset elävät sillä,että ne tuottavat korkealaatuisia ja kilpailukykyisiä palveluja. Tässä mallissakysyntä ohjaa välittäjäorganisaatioiden kehitystä. Toki Piilaaksossakin on julkisiaja voittoa tavoittelemattomia välittäjäorganisaatioita, yliopistojen hautomoitaja niin edelleen.Jotta välittäjäorganisaatioita voidaan kehittää kysyntävetoisesti, tarvitaanherkkyyttä yritysten todellisille tarpeille. Yksi tapa tukea yrityksiä on antaa niillepalveluseteleitä palvelujen ostoa varten. Toinen tapa on tukea toisen taloudenyritysten syntymistä. Tällä hetkellä konsulttityyppisten yritysten perustamiseenon hyvin vaikea saada rahoitusta. Tämä on yhteydessä innovaatiopolitiikanteknologiapainotteisuuteen: palveluideoiden rahoitus on vaikeaa, jos yritys eikehitä samalla uutta teknologiaa, vaikka kyseessä olisi lupaava liiketoimintainnovaatio.Kaiken kaikkiaan ekosysteemilähestymistapa nostaa alueellisen ja paikallisentason merkitystä innovaatiopolitiikassa. Innovatiiviset yritykset tarvitsevatrikkaan ekosysteemin ympärilleen. Siihen kuuluvat yritykset ja niiden klusterit,tutkimuslaitokset, oppilaitokset, rahoittajat ja monenlaiset palvelut. Kamppailuosaajista johtaa painottamaan paikkakunnan houkuttelevuutta asuin- jaelinympäristönä. Elämän laatu on keskeinen tekijä, kun yritykset ja osaajat tekevätpäätöksiä sijoittumisesta. Näin innovaatiopolitiikan perspektiivi laajeneehorisontaaliseen yhteistyöhön ja paikallisten olojen kehittämiseen. Ilman aluekehittämistäja paikallisten ekosysteemien voimistamista suuretkin panoksetT&K-toimintaan valuvat osittain hukkaan.Mielestäni Suomeen tulisi rakentaa määrätietoisesti 5–6 maailmanluokaninnovaatiokeskittymää 15 . Niissä otetaan huomioon paikalliset vahvuudetja samalla kehitetään ekosysteemin vaatimia aineksia. Aivan keskeistä on, että15Innovaatiokeskittymien valinta on tietysti vaikea prosessi. Valinta voitaisiin tehdä yhdistämälläerilaisia lähestymistapoja: selvittämällä paikallisia vahvuuksia, pohtimalla maan tasapainoistakehittämistä, hyödyntämällä kilpailua (T&K-ohjelmat, SHOK:iden sijoittaminen)ja käyttämällä yhteiskunnallisen innovaation siemenrahaa. Yhden valintakriteeristön tarjoaasisäasiainministeriön kaupunkiverkkotutkimus.105

jokainen näistä ekosysteemeistä keskittyy muutamaan osaamisalueeseen, joillapäästään maailman kärkeen. Nämä paikalliset ekosysteemit voidaan rakentaavain useiden toimijoiden yhteistyöllä. Näihin suuriin kansallisiin talkoisiin tarvitaanvaltion panosta (T&K-voimavarojen suuntaaminen, Tekesin ja Akatemianohjelmat, yliopistot, osaamiskeskusohjelma, strategisen huippuosaamisenkeskittymät SHOK:t ja TE-keskukset), paikallishallintoa (ammattikorkeakoulut,välittäjäorganisaatiot, elinkeinoyhtiöt, kuntien yhteistyö ja maakuntien liittojenpanos) ja yrityksien panosta (toimintojen sijoittaminen, T&K-investoinnitja paikallinen yritysyhteistyö).Haluan tässä tehdä selvän eron strategisen huippuosaamisen keskittymien(SHOK:t) ja edellä esittämieni paikallisten innovaatiokeskittymien välillä.SHOK:t ovat tutkimuslaitoksia tai tutkimusverkostoja. Innovaatiokeskittymättaas ovat paikallisia innovaatioiden ekosysteemejä. SHOK:t eivät välttämättäankkuroidu alueen korkeakouluihin, paikallisiin yrityksiin, paikallisiin osaajiinja riskipääomaan. Ideaalista olisi, että SHOK:t sijoittautuisivat näihin ehdottamiiniinnovaatiokeskittymiin muodostaen niiden osaamisen ytimen.Oma arvioni on, näiden 5–6 innovaatiokeskittymän rakentamiseen tarvittavastarahoituksesta suurin osa saadaan suuntaamalla olemassa olevia voimavarojayhteisen strategian mukaisesti. Silti tarvitaan jonkin verran uutta yhteiskunnalliseninnovaation siemenrahaa tai porkkanarahaa, koska kokemuksetovat osoittaneet, että tällaisten suurten yhteishankkeiden edellyttämäänkoordinaatioon ja yhteisprojekteihin on erittäin vaikea saada rahoitusta 16 .Yhteistyö lähtee paljon helpommin käyntiin, jos siihen liittyy taloudellisia kannusteita.Mielestäni siemenrahan osoittaminen valtion budjetissa olisi parastamahdollista tukea aluekehitykselle.Innovaatiokeskittymien rakentamisella kehitetään maan kilpailukykyätavalla, joka vastaa uutta globaalin innovaatiotalouden kehityslogiikkaa. Onmyös korostettava, että menestyvät alueet vetävät mukaansa laajan piirinympäröivää aluetta. Hyvin valittuina nämä 5–6 kärkiseutua kattavat vaikutusalueineenlähes koko maan. Maailmanluokan innovaatiokeskittymien rakentaminenja siihen käytetyt siemenrahat siirtäisivät Suomen aluepolitiikan1900-luvun suojelupolitiikasta 2000-luvun aktiiviseen kasvupolitiikkaan. Senperuspiirteitä ovat edessä oleviin mahdollisuuksiin tarttuminen, paikallistenvoimavarojen täysi mobilisaatio ja kaikkia innostava visio.16John Kao ehdottaa kirjassaan Innovation Nation 20 innovaatiokeskittymän (Innovation Hub)rakentamista Yhdysvaltoihin ja ehdottaa niille kullekin 50 miljoonan dollarin rahoitusta.Suomessa tarvittava siemenraha olisi huomattavasti pienempi.106

Radikaalit innovaatiot mullistavat teollisuuttaInnovaatio merkitsee uuden asian keksimistä ja käyttöönottoa (introducingsomething useful). Siihen liittyy aina uutuus ja samalla uutuuden (tuotteen,prosessin) käyttöönotto ja hyödyntäminen. Uutuus on suhteellinen asia. Jokinkeksintö (vaikkapa web-palvelu) voi olla uusi keksijälle, organisaatiolle,paikalliselle yhteisölle tai koko maailmalle. Harvoin mikään innovaatio on absoluuttinenuutuus, silti globalisaatio lisää paineita keksiä asioita, jotka ovatuusia koko maailmassa. Uutuus on aina myös suhteessa lähtökohtaan: jokinasia voi olla pieni askel tutusta eteenpäin tai se voi olla radikaali irtautuminenmenneestä. On tavallista erottaa vähittäiset (inkrementaaliset) innovaatiot radikaaleistainnovaatioista.Radikaalit innovaatiot ovat järjestelmien vihollisia. Ne luovat uutta ja samallatuhoavat vanhoja toimintamalleja. Uusi mullistava teknologia lyö laudaltaolemassa olevan teknologian ja vanhaan teknologiaan sitoutuneet yrityksethäviävät. Tällainen luova tuho kuuluu aina edistykseen, mutta se jakaavoittajat ja häviäjät uudestaan ja muuttaa siten status quota. Toisaalta suurinosa innovaatioista on vähittäisiä parannuksia olemassa oleviin tuotteisiin japrosesseihin; kehitetään tuotteiden ja prosessien laatua ja tehokkuutta. On jopaväitetty että 50 vuoden aikana tietokoneteollisuudessa on nähty vain kolmeradikaalia, mullistavaa innovaatiota.Uusi mullistava teknologia saattaa tehdä yhdessä yössä olemassa olevastateknologiasta epäkuranttia. On kuitenkin muistettava, että useimmin uudenteknologian kehittäminen vie vuosikausia: Boeing 767 lentokoneen kehittämiseenmeni 12 vuotta ja transistorin kymmenen vuotta. Uuden teknologianleviämiseenkin menee aikaa, mutta käyttöönoton syklit ovat nopeutuneet.Clayton M. Christensen on kehittänyt teorian mullistavista innovaatioista(disruptive innovation). Teorian mukaan vähittäiset innovaatiot (sustainableinnovation 17 ) tuottavat parannettuja tuotteita olemassa oleville markkinoille.Esimerkkejä ovat pidempiin lentoihin kykenevät lentokoneet, nopeammat tietokoneet,pidempään kestävät matkapuhelinten akut ja parempilaatuista kuvaatuottavat televisiot.Mullistavat innovaatiot luovat uutta arvoa. Ne avaavat uuden ulottuvuudenverrattuna olemassa oleviin innovaatioihin. Christensen jakaa mullistavatinnovaatiot uuden markkinan luoviin innovaatioihin ja hintaa alentaviin innovaatioihin(low-end innovation). Kumpikin innovaatiotyyppi on ristiriidassaolemassa olevan markkinan kanssa. Uuden markkinan luova innovaatio17Christensenin käsite sustainable innovation ei suoraan liity tässä kirjassa käyttöön ottamaanikäsitteeseen kestävä innovointi. Sustainable innovation tarkoittaa olemassa olevan asianedelleen kehittämistä, pieniä askeleita. Kestävä innovointi taas viittaa innovointiin, joka tuottaaeettisesti, yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja luonnon kannalta kestäviä tuloksia.107

108tarjoaa täysin uusia ominaisuuksia, joille ei ole voinut syntyä kysyntää, koskavastaavaa tuotetta ei ole ollut olemassa. Esimerkkejä ovat Kodakin kamera,Bellin puhelin, Sonyn transistoriradio, Xeroxin valokopiolaite, Applen Mactietokoneja eBay-verkkohuutokauppa. Christensen mukaan nämä mahdollistivatihmisille sellaisten asioiden tekemisen, jotka muuten olisivat vaatineetsyvää asiantuntemusta tai suurta varallisuutta.Hintaa alentavat innovaatiot tulevat tilanteeseen, jossa olemassa olevattuotteet ja palvelut ovat ”liian hyviä” ja siksi ylihintaisia. Esimerkkejä ovat Wal-Martin halpamyymälät tai Dellin toimittamat tietokoneet. Tässä tarjotaanolemassa oleville asiakkaille edullisia ja suhteellisen yksinkertaisia tuotteita japalveluja. Matkapuhelinten markkinoilla nähdään vastaavia kehityskulkuja.Toisaalta tarjotaan erikoispuhelimia, joissa on internet, MP3-soitin, kamera jaties mitä (Nokian kommunikaattori, Applen iPhone ja Blackberry), ja toisaaltaerittäin edullisia perusmalleja, jotka ovat lähinnä puhelimia (Samsungin peruspuhelimet).Radikaalien innovaatioiden teorian kiinnostavin väite on, että olemassaolevat isot yritykset eivät onnistu tuottamaan mullistavia innovaatioita (”innovaattorindilemma”, Christensen 1997). Ne ovat liian sitoutuneita nykyisiinasiakkaisiin ja olemassa olevaan teknologiaan. Mullistavat innovaatiot ovatusein aluksi tehottomia ja niille löytyy vain vähän asiakkaita. Ison yrityksen näkökulmastamullistavat innovaatiot ovat marginaalisia. Ne myös edellyttävätkokeiluhenkiä ja epäonnistumisten sietämistä, mikä ei ole tyypillistä kovien tulospaineidenalla elävälle yritykselle. Kypsillä markkinoilla toimiva yritys ei kykeneuudistumaan tavalla, jota uuden teknologian tai innovaation käyttöönottotai tuottaminen edellyttäisi. Sen sijaan mullistavan innovaation tuottaminenonnistuu pienessä yrityksessä, jolle innovaatio on tie kasvuun ja menestykseen.Mullistavien innovaatioiden teoria on innovaatiopolitiikan vahva haastaja.Perusjohtopäätöksenä on, että jos haluamme tukea innovatiivisuutta ja erityisestikehittää radikaalia innovointia, niin pienten alkavien teknologiayritystentukeminen näyttäisi olevan tehokas strategia. Toisaalta isot yritykset ovatosoittautuneet yllättävän sopeutumiskykyisiksi. Vaikka haastaja saattaakin tullapienen yrityksen kehittämästä innovaatiosta, suuri yritys kykenee tehokkaaseenkaupallistamiseen ja sillä saattaa olla toisiaan täydentäviä kyvykkyyksiä,joilla se kykenee sulattamaan uutta osaamisia olemassa olevaan osaamiseen.Tunnetut isot yritykset, kuten Apple, IBM, Kodak ja Nokia, ovat näyttäneet uusiutumiskykynsä.Kestävät isot yritykset tuottavat prosessi-innovaatioita, joilla ne kykenevättuotannolliseen ja organisatoriseen joustavuuteen. Silti niiden kyky radikaaleihintuote- tai palveluinnovaatioihin on rajoittunutta. Näin on erityisesti,jos lisäpanostukset tutkimus- ja kehitystyöhön eivät ole kannattavia. SilloinT&K-intensiiviset yritykset tuppaavat olemaan pieniä. Markkinoiden kypsyessäja keskittyessä teknologinen kehitys hidastuu, suurten yritysten pyrkiessä

markkina-asemansa säilyttämiseen. Haastajia ovat pienet, uusia markkinoitaluovat innovatiiviset yritykset tai taitavat ja aggressiiviset imitaattorit. Riittäväriskirahoitus alkaville yrityksille on keskeinen osa radikaaleihin innovaatioihintähtäävää innovaatiopolitiikkaa (katso hautamäki 2007c).Jatkuva innovointi pysyväksi käytännöksiInnovaatioiden syntymistä voidaan tarkastella alueen tai valtion tasolla. Globaalissataloudessa kansakunnan innovatiivisuus on yrityksille tärkeä merkkimaan sopivuudesta investointikohteeksi. Innovatiivisuutta voidaan arvioidamonilla tunnetuilla tavoilla. Jatkan tässä kuitenkin Christensenin teoriaan perustuvaatarkastelua.Christensen vertaa Japanin ja Yhdysvaltojen innovaatiotoimintaa ja havaitseemerkittäviä eroja. Japani kehittyi nopeasti 1960–1980 luvuilla. Japanissaoli korkea säästämisaste, elinikäiset työsuhteet ja vaikutusvaltaiset yritysryhmät(keiretsut). Kauppa- ja teollisuusministeriö MITI johti määrätietietoisestimaan teknologiapolitiikkaa. Nämä samat tekijät muuttuivat jarrutekijöiksi1990-luvulla, jolloin olisi tarvittu uudistuksia. Japanilaiset suuryritykset, kutenSony, Sharp ja Matsushita, jotka olivat johtaneet talouskasvua, ajautuivatinnovaattorin dilemmaan eli uuteen ei kyetty tarttumaan. Avautuvat uudetmarkkinat näyttivät liian pieniltä ja epämääräisiltä kiinnostaakseen aikaisempiateknologiajohtajia. Teknologiapolitiikka ei kyennyt auttamaan siirtymistäuusille, kapeille niche-markkinoille. Japani ajautui 90-luvulla taantumaan jadeflaatiokehitykseen, josta se on nousemassa vasta 2000-luvun puolella.Yhdysvalloissa kehittyi myös 1900-luvun loppupuolella menestyviä suuriateknologiayrityksiä, jotka olivat myös innovaattorin dilemmassa. Mutta Japanistapoiketen teknologinen kehitys jatkuu Yhdysvalloissa Christensenin mukaansitä kautta, että joko teknologian kehittäjät lähtevät firmoista ja perustavatuuden yrityksen uuden teknologian varaan tai sitten muut yrittäjät saavattilaisuuden teknologian tuotteistamiseen. Kumpaakin tapausta varten on olemassarahoitusinstrumentteja ja valmiita yhteistyöverkostoja.109

Kuva 11. Mullistusten pyörä. (Mukaeltu Christensen et al. 2004)Mullistavajalansija saavutettuUusia liiketoimintojamuodostuuKasvuaEkosysteemiylläpitääliikettäJohtajat lähtevät/Yrittäjät yhdistyvätKasvunhiipumistaMullistavat ideattorjutaan yrityksen sisälläMullistusten pyörä pyörii lakkaamatta. Tällainen mullistusten pyörä on makrotaloudellisenkasvun mikrotaloudellinen ydin. Yhdysvalloissa on tapahtunutmonia rakenteellisia muutoksia, jotka ovat synnyttäneet tämän pyörän, kutenalhainen marginaalivero, vähentynyt julkinen sääntely, hallinnon lisääntyneetkulut ja panostus tieteeseen ja teknologiaan. Christensen kuva liittyy lähinnäsuurten yritysten sisällä syntyneiden innovaatioiden elinkaareen. Hyvin toimivassaekosysteemissä ideoita tulee tietysti myös muista lähteistä: yliopistoistaja tutkimuslaitoksista, sarjayrittäjien mielikuvituksesta, maahanmuuttajilta jaerilaisista verkostoista. Suuret yritykset hyötyvät ekosysteemistä ostamalla pieniäinnovatiivisia yrityksiä ja turvaavat näin elinvoimaisuuttaan. Mullistustenpyörän malliin tulisi lisätä yritysostojen avaama kanava innovaatioihin.110

Christensen esittää kuusi tekijää, jotka pitävät mullistusten pyörää liikkeessä:1. lahjakkuuksien markkinat, jotka ovat joustavat, rohkaisevat yrittäjyyteenja riskin ottamiseen ja tukevat liikkumista yritysten välillä2. pääomamarkkinat, jotka auttavat uusia mullistaviin innovaatioihintähtääviä yrityksiä alkuun ja kasvuun riskirahoituksella (velkarahoitushidastaa pyörän liikettä)3. avoimet markkinat, jotka avaavat pääsyn uusien asiakkaiden luokse(muun muassa uudet jakelukanavat)4. kannustava infrastruktuuri, johon kuuluu sopiva veropolitiikka ja jokarohkaisee yritysten muodostamiseen ja jossa on välittäjäorganisaatioita,jotka voitelevat mullistusten prosessia (koulutus, markkinatutkimus,todentamis- ja hyväksymispalvelut ja niin edelleen)5. sykkivä teollinen dynamiikka, jossa on markkina-pohjaista vuorovaikutustaja kilpailua, mikä kiihottaa uusien liiketoimintamallien luomiseen6. tutkimus- ja kehitysympäristö, joka suojelee intellektuaalisia oikeuksia,samalla kun se suuntaa tutkimusta läpimurtoihin ja teknologian soveltamiseenuusilla markkinoilla.Nämä samat tekijät luonnehtivat innovaatioiden ekosysteemejä, joita olenkäsitellyt edellä. Tässä on tarkastelun kohteena kansallinen taso. Tällä tasollamullistavien innovaatioiden teoria ennustaa, että paras pitkän aikavälin kasvupotentiaalisaavutetaan luomalla ympäristö, joka tukee maanlaajuista mullistavaakasvua (synnyttää kansallisen mullistusten pyörän). Koska mullistava kasvuperustuu mullistavien teknologioiden ja innovaatioiden synnyttämiseen ja uusiinmarkkinoihin, pitäisi myös yritysklusterien rakentua näiden uusien markkinoidenympärille, ei niinkään toimialojen varaan, Christensen painottaa.Christensenin mullistusten pyörä tarjoaa uuden tavan tarkastella innovaatiotoimintaa.Innovaatiopolitiikassa huomio kiinnittyy hyvin usein alkaviintiedeperustaisiin yrityksiin. Niitä syntyy kohtalaisen vähän, ja niiden kasvu-urallesaattaminen on vaikeaa. Kuitenkin suurin osa tutkimus- ja kehitystoiminnastatapahtuu suurehkoissa yrityksissä. Niiden kyky hyödyntää löydöksiäänon kuitenkin rajoittunut. Keksinnöt jäävät käyttämättä, koska ne eivät tueperusliiketoimintaa. Näin on erityisesti radikaalien innovaatioiden kohdalla,jotka saattavat jopa vaarantaa yrityksen selkänojana olevan teknologian. Mullistustenpyörän ideana on, että sisäiset innovaatiot on saatava käyttöön jokoyrityksen sisällä tai ulkopuolella. Tähän liittyy sisäinen yrittäjyys ja keksintöjenulkoistaminen. Näihin prosesseihin innovaatiopolitiikalla on ollut verrattainvähän annettavaa. Erilaiset hajautetut innovoinnin mallit ovat kuitenkin valtaamassaalaa, ja niiden kautta avautuu uusia mahdollisuuksia myös mullistustenpyörän pyörittämiseen, kuten seuraavassa luvussa osoitetaan.111

Hajautettu innovointi valtaa alaaKirjan perusteemana on kestävä innovointi. Sillä tarkoitetaan kestävän kehityksenedistämistä innovaation keinoin, mutta myös uusia tapoja innovoida.Kestävä innovointi valjastaa yksittäistä yritystä tai organisaatiota laajemmatvoimavarat innovaatioprosessiin. Kestävän innovoinnin periaatteet painottavat,että merkittävin osa innovaation edellyttämistä osaajista on tulevaisuudessaorganisaatioon ulkopuolella. Innovaatiot tapahtuvat entistä enemmänepämuodollisissa verkostoissa, joissa on mukana useita yrityksiä, käyttäjiä, alihankkijoitaja asiakkaita sekä vapaehtoisia asiantuntijoita.Innovaatiotoiminnan tyyppitapauksena on ollut yksittäinen yritys, jokapanostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä luo ja kaupallistaa itsenäisestiomat innovaationsa. Avoimen innovaation paradigman kehittäjä HenryChesbrough (2003) kutsuu perusmallia suljetun innovaation paradigmaksi.Suljetun innovaation paradigman etuna on se, että pitämällä innovaatioprosessiyrityksen sisällä se voi hallita koko prosessia: resurssien käyttöä, prosessinlaatua sekä ajoitusta ja markkinoille lanseerausta. Suljetussa paradigmassatekijänoikeuksien varmistaminen ja patenttien omistaminen ovat keskeisessäasemassa T&K-investointien turvaamisessa. Omat tekijänoikeudet takaavatmyös sen, että taloudellista tulosta ei tarvitse jakaa muiden kanssa esimerkiksilisenssimaksujen muodossa.Vaikka suljettu paradigma on monissa yrityksissä osittain ohitettu, onse silti vallitseva teollisuuden valtavirrassa. Jo olemassa olevat esimerkit innovaatiotoiminnanuusista muodoista osoittavat, että suljetulle paradigmalleon syntymässä vakavasti otettavia vaihtoehtoja. Suunnannäyttäjinä ovat useatsuuret yritykset kuten IBM, Nokia, Procter & Gamble (kuluttajatuotteet) jaQualcomm (matkapuhelimet). Nämä yritykset ovat esimerkkejä avoimen innovaationparadigmasta. Toisenlaista kehityssuuntaa taas edustaa Linux-käyttöjärjestelmä,jonka ovat luoneet vapaaehtoiset asiantuntijat yhdessä ja jonkalähdekoodi on kaikkien saatavilla. Tässä luvussa käydään läpi useita kestäväninnovoinnin malleja ja tuodaan esiin niiden merkittäviä eroja ja yhtäläisyyksiä.112

Avoin innovaatio ja innovaatioiden markkinatChesbroughin mukaan avoimen innovaation paradigmassa oletetaan, ettäyritykset voivat ja niiden tulee hyödyntää ulkoisia ja sisäisiä ideoita ja käyttääsisäisiä ja ulkoisia teitä markkinoille. Suljetussa perusmallissa innovaatioprosession suppilo, jota yrityksen rajat sitovat ja jossa yrityksen T&K-toiminnontuottamista ideoista parhaat poimitaan tuotteistettaviksi ja markkinoillevietäviksi. Avoimessa paradigmassa suppilo on huokoinen ja uusia yrityksenulkopuolella olevia ideoita ja teknologioita etsitään ja otetaan käyttöön tuotekehityksenjokaisessa vaiheessa. Ideoita, joita yritys ei itse voi käyttää, välitetäänulkopuolisille yrityksille tuotteistettaviksi uusille markkinoille.Kuva 12. Avoin innovaatioprosessi. (Mukaeltu Chesbrough 2003)UudetmarkkinatSisäisettutkimusprojektitTuotekehitysNykyisetmarkkinatUudetideatOrganisaation rajat:Sisäinen innovaatioprosessiAvoimen innovaation paradigma lupaa yrityksille pienempiä innovoinnin kustannuksia,nopeampaa pääsyä markkinoille ja mahdollisuuden jakaa riskejä.Kyetäkseen hyötymään avoimesta innovaatiosta yrityksen täytyy uudistaa liiketoimintamallinsaja johtamistapansa. Siihen tarvitaan ”open business model”(Chesbrough 2006). Taulukko 10 osoittaa, miten suuret erot vallitsevat suljetunja avoimen innovaation paradigman välillä.113

Taulukko 10: Suljetun ja avoimen innovaation periaatteet Chesbrougin esitystä vapaastimuotoillen. (Chesbrough 2003)Suljetun innovaation periaatteetAvoimen innovaation periaatteetToimialan keskeiset osaajat työskentelevätyritykselleHuomattava määrä osaajia työskenteleeyrityksen ulkopuolellaHyötyäkseen T&K:sta yrityksen täytyyitse keksiä, kehittää ja kaupata innovaationsaUlkopuolinen T&K voi luoda merkittäväälisä-arvoa yritykselleItse keksimisessä on se etu, että yrityskykenee viemään keksinnön ensimmäisenämarkkinoille ja voittaaYrityksen ei tarvitse olla alkuperäinenkeksijä hyötyäkseen innovaatiosta; useinparemman bisnesmallin kehittäminenon hyödyllisempää kuin ensimmäisenämarkkinoille pääsyJos yritys luo useimmat ja parhaimmatideat, se voittaaJos yritys käyttää parhaiten sisäisiä jaulkoisia ideoita, se voittaaYrityksen täytyy kontrolloida tekijänoikeuksiaan,jotta kilpailija ei hyötyisisen ideoistaYritys voi hyötyä siitä, että muut käyttävätsen tekijänoikeuksia. Yrityksenkannattaa ostaa muiden tekijänoikeuksia,jos se edistää bisnesmalliaKärjekkäästi ilmaisten avoimen innovaation paradigmassa on kysymys yrityksenkyvystä ja halusta ostaa ideoita (teknologioita, lisenssejä) ulkopuolelta ja myydäkäyttämättömät ideansa ulkopuolelle. Yritykset alkavat tarkastella innovaatioprosessiaankuten muitakin prosesseja siltä kannalta, mitä kannattaa tehdä itse,mitä ulkoistaa ja mitä hankkia ulkopuolelta. Jotta tällainen ideoiden ostaminenja myyminen etenisi, tarvitaan markkinat ideoille ja innovaatioille. Tällaiset innovaatioidenmarkkinat ovat syntymässä. On myös perustettu yrityksiä, jotka etsivätja välittävät ideoita tai hakevat ratkaisuja yritysten teknologisiin ongelmiin.InnoCentive on tunnettu innovaatioiden välittäjä. Se on erikoistunut etsimäänratkaisuja yritysten tuotekehityksessä esiin tuleviin teknologisiin ongelmiin,lähinnä kemianteollisuuden ja lääketieteen piirissä. InnoCentive käyttäätehokkaasti internetiä: huolella muotoillut ongelmat laitetaan avoimesti verkkoonja kuka tahansa sivustolle rekisteröitynyt henkilö saa esittää ratkaisunsaongelmaan. Parhaat ratkaisut palkitaan. Verkkoon on rekisteröitynyt parikymmentätuhattaihmistä ympäri maailmaa, puolet Yhdysvalloista ja loput sellaisistanousevista maista kuten Intia, Kiina ja Venäjä. On runsaasti esimerkkejä114

yrityksistä, jotka ovat turhaan yrittäneet ratkaista jotakin ongelmaa, muttaInnoCentiven kautta on löytynyt ideaalinen ratkaisu suhteellisen nopeasti. Yrityksetvoivat säästää vuosia ja miljoonia euroja tuotekehityksessään turvautumallaInnoCentiven maailmanlaajuisiin verkostoihin.Avoimen innovaation toimintamallissa ja innovaatioiden markkinoidensyntyessä teollis- ja tekijänoikeuksien käsittelystä tulee keskeinen kysymys. Palaantähän kysymykseen tuonnempana, mutta tässä yhteydessä on hyvä tuodaesiin IP-oikeuksien (intellectual property) hallinnan monimutkaisuus avoimeninnovaation toimintamallissa. Jos yritys käyttää toisen patentoimaa teknologiaa,yritys tulee riippuvaksi toisen oikeuksien käytöstä. Joskus tilanne neutralisoituu,jos kaikki osapuolet käyttävät toistensa teknologioita ja lisenssejä. Tällainenristiinpatentointi ei ole kuitenkaan aina mahdollista. On myös yrityksiä,jotka ovat erikoistuneet lisenssien myöntämiseen harjoittamatta omaa tuotantoa:ne voivat käyttää asemaansa hyväkseen eli tehdä patentilla bisnestä. Kunavoimessa innovaatiomallissa voi olla useita toimijoita samassa prosessissa,tilanteista voi tulla vaikeasti hallittavia (katso Chesbrough 2006). Lisensointion tietysti ollut aina yritysten arkipäivää, mutta avoimen innovaation paradigmassa,siitä tulee keskeinen osa innovaatiotoimintaa.Avoimen innovaation toimintamallin yleistyminen ja edistäminen nostavatesiin uusia haasteita innovaatiotoiminalle ja -politiikalle. Näitä ovat erityisesti:n tekijänoikeuksien määrittely yhteistyötä ja joustavuutta edistäväänsuuntaann innovaatioiden, patenttien ja lisenssien markkinoiden synnyttäminenja sääntelyn yritysten yhteistyövalmiuksien kehittäminen ja harjaantuminenavoimen innovaation toimintamalliin.Julkinen innovaatio ja innovointi markkinoiden ulkopuolellaUsein keskusteluissa pidetään myös avoimen lähdekoodin tuotteiden luomistaesimerkkinä avoimen innovaation paradigmasta. Tämä on kuitenkin virhe,sillä avoimen lähdekoodin tuotteet kuten Linux-käyttöjärjestelmä on luotuvapaaehtoisin voimin markkinasuhteiden ulkopuolella. Niissä innovaatiotoimintaon organisoitu yritysten ulkopuolella maksamatta kehittäjille palkkaa.Avoimen lähdekoodin tuotteet ovat yhteistä omaisuutta toisin kuin yritystenyksityiseen omistukseen kuuluvat tuotteet. Kuka tahansa saa käyttää näitätuotteita vapaasti omiin tarkoituksiinsa.Avoimen innovaation paradigmassa oikeuksia ostetaan ja myydään,ja se on normaalin liiketoiminnan mukaista ja sen piirissä. Professori StevenWeber on perusteellisesti analysoinut avoimen lähdekoodin tuotantoprosessia115

ja päätynyt siihen tulokseen, että omistus perustuu siinä jakamisen oikeuteen,ei oikeuteen estää muita käyttämästä tuotetta. Tämä näkyy selvästi yleisestihyväksytyssä avoimen lähdekoodin määritelmässä:n lähdekoodi pitää jakaa ohjelmiston kanssa tai saattaa muutenkäytettäväksi korkeintaan jakelukustannusten hinnallan kuka tahansa voi edelleen jakaa ohjelmistoa vapaasti maksamattarojalteja tai lisenssimaksuja tekijällen kuka tahansa voi muokata ohjelmistoa tai kehittää siitä uusiaohjelmistoja ja sitten jakaa muokattua ohjelmistoa samoilla ehdoilla.Näillä kriteereillä avoimen lähdekoodin tuotteita pitäisi kutsua julkisiksi innovaatioiksi(public innovation). Julkinen innovaatio poikkeaa ratkaisevasti avoimeninnovaatioon paradigmasta seuraavissa suhteissa:n julkinen innovaatio tuotetaan (useimmiten) vapaaehtoisin voimin markkinasuhteidenulkopuolellan julkinen innovaatio on kaikkien vapaasti käytettävissän kenelläkään ei ole omistusoikeutta julkiseen innovaatioon.Julkisen innovaation varaan voidaan tietysti rakentaa liiketoimintaa. Chesbroughpuhuu jopa avoimen lähdekoodin bisnesmalleista. Esimerkiksi RedHat on kehittänyt työkaluja, jotka helpottavat Linuxin asentamista ja toimintaaerilaisissa tietokoneissa. Red Hat ei tee bisnestä myymällä Linuxia (mikäolisi typerää) vaan myymällä Linuxia tukevia ohjelmistoja. MySQL-tietokantaohjelmistoon toinen esimerkki: perusversio on maksuton, mutta kehittyneemmätversiot ovat maksullisia. IBM puolestaan on vahvasti sitoutunut Linuxiinja auttaa asiakkaitaan integroimaan sitä muuhun tietotekniseen infrastruktuuriin.IBM:n liikevaihdosta 2/3 tulee Linuxiin liittyvistä palveluista ja enää vain1/3 IBM:n omiin tekijänoikeuksiin liittyvästä liiketoiminnasta. IBM myös käyttäämerkittäviä resursseja Linuxin kehittämiseen.Mistä tässä on kysymys? Eräs vastaus on, että julkiset innovaatiot ovatmerkittävä tapa tuottaa uutta taloudellista arvoa talouden ulkopuolella.Steven Weberin mukaan Linuxin tapaiset julkiset innovaatiot (Weber käyttäätermiä avoin lähdekoodi) ovat sikäli merkittäviä, että ne osoittavat mahdolliseksiluoda monimutkaisia ja menestyviä tuotteita keskitettyjen, hierarkkistenorganisaatioiden eli yritysten ulkopuolella. On huomattava, että Linux ja monetmuut julkiset innovaatiot ovat todella monimutkaisia rakennelmia, joitakukaan yksittäinen ihminen ei voi kokonaisuudessaan hallita. Vallitsevan talousajattelunmukaan yritys on oikeastaan ainoa tapa organisoida menestyväätuotantoa. Nyt sitten vyöryy esiin tuotteita, jotka ovat syntyneet julkisina innovaatioina.Tunnettuja esimerkkejä ovat Linuxin lisäksi Apache-serveriohjelmisto116

ja Wikipedia, vain muutamia mainitakseni. Maailman suurimassa tietosanakirjassaWikipediassa on jo yli 1,6 miljoonaa artikkelia, joita ovat kirjoittaneetsadat tuhannet ihmiset ympäri maailmaa.Tällaisten verkottuneiden ja avoimien innovaatioympäristöjen ehdottomanaetuna on osallistujien suuri määrä. On todennäköisempää, että tuhattai kymmenentuhatta ihmistä keksii ratkaisun, jota kymmenen tai sata eikeksisi. Avoimen lähdekoodin pioneeri Eric Raymond sanoo iskevästi, että ”ina world of many eyeballs, all bugs are shallow”. Kun tuhannet vapaehtoisetkehittävä vaikkapa ohjelmistoja, heikkoudet ja puutteet (bugit), huomataanhelpommin kuin pienessä kehittäjien tiimissä.Julkinen innovaatio on ennen kaikkea tapa organisoida tuotanto. Julkineninnovaatio perustuu yhteistyöhön, jonka osapuolet eivät kuulu samaan organisaatioonja jotka osallistuvat yhteistyöhön vapaaehtoisesti. Hintamekanismiei näyttele tässä välitöntä roolia. Tietysti tässäkin on kyseessä organisaatio,mutta siitä puuttuu keskitetty ohjaus ja käsketty työnjako. Tätä organisaatiomalliavoisi kuvata tähtenä, jossa jokainen sakara toimii itsenäisesti (tekee mitätahtoo) ja luovuttaa tuotteensa vapaasti kaikkien käytettäväksi ja edelleenkehitettäväksi (kuva 13). Itse asiassa olemme tässä kuvanneet verkostoitumiseenperustuvan hajautetun innovaation mallin (distributed innovation).Kuva 13. Hajautetun innovaation malli, niin sanottu end-to-end -arkkitehtuuri. (Weber)KontribuuttoriKontribuuttoriKontribuuttoriVerkostoyhteydetYhteistyön areenaYhteishyväVapaaehtoisuusKontribuuttoriKontribuuttoriVierailija”Vapaamatkustaja”Ylläsanottu ei tarkoita, etteikö tiettyä ohjausta ja päätöksentekoa tarvittaisi.Sellainen on käytössä myös Linux-yhteisössä, jossa Linuxin alullepannut Linus117

Torvalds pitää itsellään oikeuden tehdä versiovalinnat pienen johtoryhmänkanssa. Torvaldsin valta perustuu vertaisten arvostukseen: hänellä ei ole muutakeinoa kuin suostutella muut kehittäjät oman ehdotuksensa taakse. Josjoku ryhmä päättää tehdä omat valintansa, Linuxin ydin hajaantuu, ja pianalkaa tulla yhteen sopimattomia versioita.Julkisesta innovaatiosta käytetään usein englanninkielistä nimitystä ”peerproduction”, jonka voisi kääntää vertaistuotannoksi tai sosiaaliseksi tuotannoksi.Yalen professori Yoshai Benkler on analysoinut vertaistuotannon filosofiaaja taloustiedettä teoksessaan The Wealth of Networks. Tietoverkkojen kehitys,etenkin laajakaistayhteyksien yleistyminen ja pääsy internetiin, on avannutkansalaisille ennen näkemättömän mahdollisuuden organisoida tuotantoaradikaalisti hajautettuna, yhteistyöhön perustuvana ja ei-omistuksellisena 18 .Tämä tuotantomalli perustuu resurssien ja tulosten jakamiseen hajallaanja löyhästi kytköksissä olevien yksiköiden kesken, jotka tekevät yhteistyötä keskenäännojautumatta markkinasignaaleihin tai hallinnollisiin käskyihin. Benklerkäyttää tällaisesta tuotannosta nimitystä ”commons-based peer production”.”Commons” tarkoitti alun perin yhteistä laidunmaata. Tässä yhteydessäsen voi kääntää sanalla yhteishyvä. Myös termiä julkishyödyke, public good,käytetään paljon. Julkishyödykkeiden peruspiirre on vaikeus sulkea käyttäjiä ulkopuolelle,jolloin mahdollisuus harjoittaa liiketoimintaa rajoittamalla käyttöäja perimällä maksuja käyttäjiltä on heikko. Julkishyödykkeillä on vapaamatkustajia,jotka käyttävät niitä osallistumatta niiden tuotantoon tai ylläpitoon.Esimerkkeinä julkishyödykkeistä voi mainita puhtaan ilman, katuverkoston taimyös tiedon. Tieto on rajatta monistettavissa ja helposti jaettavissa. Liiketoiminnankannalta julkisten hyödykkeiden tuotanto ei oikein kannata ja niidentuottaminen jää julkisen toimijan harteille. Tässä on myös yksi vahvimmistaargumenteista tieteellisen tutkimuksen julkiselle rahoitukselle.Benkler pitää ”commonsin” peruspiirteenä sitä, että kenellekään yksittäisellähenkilöllä ei ole yksinoikeutta kontrolloida yhteishyvän ja sen resurssienkäyttöä. Tässä yhteishyvä eroaa yksityisestä omistusoikeudesta, jossa keskeisessäasemassa on omistajan oikeus rajoittaa käyttöä ja sulkea joitakin käyttäjiäulkopuolelle. Vaikka poissulkemisen yksioikeutta ei yhteishyvään liitykään,silti yhteishyvä voi olla joko avoin kaikille tai vain jollekin ryhmälle, ja sen käyttövoi olla säänneltyä tai sääntelemätöntä.Kiinnostava sovellus näistä ideoista on Stanfordin yliopistossa toimivanLawrence Lessigin kehittelemä Creative Commons -lisenssi. Siinä luodaan julkisiahyödykkeitä yksityisen omistusoikeuden varaan. Siinä valokuvan, kirjan,opetusmateriaalin, videon, musiikkikappaleen tai vastaavan tekijä säilyttää tekijänoikeutensa,mutta lisensoi sen tietyin ehdoin käytettäväksi vapaasti tiettyihintarkoituksiin. Yleensä tekijä kieltää käyttäjää myymästä tuotettaan. Tässä18Englanniksi ”radically decentralized, collaborative and nonproprietary”. (Benkler 2006)118

siis siirrytään tiukasta kontrollista ”all rights reserved” vapaampaan muotoon”some rights reserved”. On huomattava, että tässä ei rikota tekijänoikeussäädöksiä,vaan tekijänoikeuden omistaja päättää itse antaa tuotteensa vapaastikäytettäväksi yleishyödyllisiin tarkoituksiin.Yhteishyvään perustuva vertaistuotanto perustuu vapaaehtoiseen ja hajautettuuntuotantomalliin, joka ei nojaudu hintamekanismiin tai keskitettyynkoordinaatioon. Yhteishyvää siinä on kaikille avoin ja vapaasti käytettävä uusihyödyllinen tuote, palvelu tai prosessi. Monet tutkijat ovat kyselleet, miksiihmiset oikein osallistuvat tällaiseen tuotantoon. Taloustieteessä tehdäänyleensä oletus hyödyn maksimoinnista. Taloudelliset toimijat ovat rationaalisiaolentoja, jotka laskevat jokaisen tekonsa hyödyn itselleen, yleensä rahassamitaten. Vertaistuotantoon osallistumisesta ei saa maksua eikä välitöntä taloudellistahyötyä. Siksi se näyttää taloustieteelliseltä paradoksilta.Ihmisten osallistuminen vertaistuotantoon perustuu monenlaisiin motiiveihin.Useat pitävät osallistumista eettisesti arvokkaana: on arvokasta ja hienoaolla tekemässä jotain yhteisen hyvän eteen. Joillekin vertaisten arvostus jahyvä maine ovat tärkeitä, kuten Pekka Himanen painottaa kirjassaan Hakkerietiikka.Lahjan antaminen vaikuttaa myös, ja jopa lähimmäisen rakkauden periaateinnoittaa osallistumaan vertaistuotantoon. Tähän sopii myös Aristoteleenerottelu toimimisen ja valmistamisen välillä. Toimiminen (poiesis) on jotain itsessäänhyvää, mikä ei kaipaa ulkopuolista tarkoitusta. Valmistaminen taason jonkin ulkopuolisen asian palvelemista. Vertaistuotantoon osallistuminenvoidaan nähdä poiesiksena, itsessään tyydytystä tuottavana toimintana. Joillekinvapaaehtoinen osallistuminen yhteistuotantoon tuottaa huvia ja iloa ja seon hyvää ajankulua. Sosiaalisen pääoman teoria taas johtaa huomion luottamuksenrakentamiseen ja omien verkostojen laajentamiseen. Vaikka tällaiseterilaiset motiivit voidaan kvantifioida ja utilisoida, perustavaa on, että ihmisilläon runsaasti muitakin kuin taloudellisia syitä osallistua julkiseen innovointiinja että he saavat siitä jotain itselleen tärkeää ja hyödyllistä.Käyttäjien luomat innovaatiot ja innovaatiodemokratiaMIT:n professori Eric von Hippel on pitkän linjan tutkija, joka on vuosikausiaselvittänyt käyttäjien roolia innovoinnissa ja taloudessa. Uudessa kirjassaanDemocratizing innovation hän esittää kokonaiskäsityksensä käyttäjien merkityksestä.Käyttäjät ovat henkilöitä, yrityksiä ja organisaatioita, jotka hyötyvätkäyttämällä tuotteita ja palveluja. Valmistajat puolestaan hyötyvät myymällätuotteita ja palveluita. On hyvä huomata, että yritykset ja organisaatiot, esimerkiksikunnat, ovat myös toisten yritysten ja organisaatioiden tuottamientuotteiden ja palvelujen käyttäjiä. Emme siis puhu vain kuluttajista.119

Käyttäjät haluavat usein kehittää tuotteita ja palveluita vastaamaan paremminomia tarpeitaan. Tämä on tuttua tietojärjestelmien kohdalla. Lähesjokainen organisaatio räätälöi ohjelmistoja omien tarpeidensa kannalta, jokoitse tai tilaamalla lisäpalveluja. Yritykset virittelevät ostamiaan koneita ja laitteita,parantelevat niiden ominaisuuksia, liittävät niitä muihin laitteisiin, purkavatja kokoavat niitä. Kuluttajat tekevät samaa ostamilleen laitteille ja kodinkoneille.Onpa jopa syntynyt tuunareiden yhteisöjä, joissa nuoret virittelevätautojaan vastaamaan arvojaan ja ihanteitaan 19 .On myös huomattava, että käyttäjät kehittävät tuotteille uusia käyttötapoja,jotka saattavat olla yhtä merkittäviä kuin uudet ominaisuudet. Esimerkiksitaulukkolaskentaohjelmia käytetään nimilistojen ylläpitoon. Tekstiviestiensuosio taas yllätti matkapuhelimien valmistajat, jotka pitivät tätä ominaisuuttavähäisenä.Käyttäjien kehittelemät parannukset ovat usein todellisia innovaatioita.Joistakin on tullut myöhemmin menestystuotteita. Esimerkkejä ovat monetohjelmistotuotteet (open source), kirurgien kehittämät työkalut ja monet ulkoiluunliittyvät laitteet kuten surffilaudat ja maastopyörät. Edelläkävijät (leadusers) ovat erityisen tärkeä käyttäjäryhmä, koska he ovat kiinnostuneita tuotteidenuusista ominaisuuksista ja ennakoivat uusia markkinoita.Käyttäjien kasvava merkitys tuotekehitykselle seuraa siitä, että tuotantopyrkii standardoitumaan skaalaetujen saavuttamiseksi. Siitä seuraa, että yhäuseampi tuote vastaa yhä heikommin käyttäjien erikoistuneisiin tarpeisiin.Käyttäjien heterogeenisyys ei sovi modernin massatuotannon puitteisiin. Siksipätevät käyttäjät ovat pakotettuja räätälöimään käyttämänsä tuotteet omientarpeidensa mukaan. Tuottajien kannalta pienten segmenttien palveleminen eiole kannattavaa. Toisaalta käyttäjä on valmis tiettyyn rajaan asti käyttämäänomaa aikaansa ja resurssejaan saadakseen haluamansa tuotteen. Tässä pelaavaihdantakustannusten teoria: tehdä itse vai ostaa päätöksenteko?Yrityksen kannalta käyttäjäinformaatio on tärkeää mutta usein hankalastisaavutettavaa. Käyttäjäinformaatiolla tarkoitetaan tietoa tuotteen taipalvelun todellisesta käytöstä: kuinka tuotetta käytetään, kuinka se palveleetarkoitustaan, mitä lisäominaisuuksia käyttäjä haluaa tai kehittää itse ja niinedelleen. Käyttäjällä on myös usein vaikeuksia saada riittävää tietoa tuotteista.Näin varsinkin ohjelmistotuotteissa, joiden lähdekoodi on liikesalaisuus. Informaationepäsymmetrisyys vaikeuttaa käyttäjäinnovaatioiden kehittämistä,mutta myös hyödyntämistä yrityksissä.Von Hippelin mukaan yritykset eivät osaa riittävästi hyödyntää käyttäjieninnovaatioita. Kuitenkin edelläkävijöiden kehitelmät saattavat sisältää oivalluksia,jotka avaavat yritykselle aivan uudet markkinat. Amerikkalainen 3M-yrityson ehkä pisimmällä käyttäjien innovaatioiden etsimisessä ja hyödyntämisessä.19Autotuunareista kirjoittaa hauskasti Heli Vaaranen (2005).120

Se on kehittänyt erityisen edelläkävijäkäyttäjien ideagenerointimenetelmän.Menetelmää on arvioitu ja vertailtu talon sisäisiin prosesseihin. Menetelmänsoveltaminen on tuottanut uudempia ideoita ja enemmän liikevaihtoa kuin talonsisäiset innovaatioprosessit. Talon sisäiset prosessit ovat johtaneet useimminvähittäisiin parannuksiin tuotteissa, kun taas edelläkävijöiden ideoidenperusteella on rakennettu enemmän uusia tuotantolinjoja (katso von Hippel2005).Eräät yritykset ovat alkaneet tarjota käyttäjille erityisiä työkaluja (toolkits),joilla nämä pystyvät itse parantelemaan tuotteita ja välittämään tuloksetyritykselle. Tällöin käyttäjä osallistuu suoraan yrityksen innovaatio- ja tuotekehitysprosessiin.Parhaiten työkalut palvelevat tarkoitustaan, jos ne ovat käyttäjäystävällisiäja nojautuvat käyttäjän osaamiseen ja kieleen. Muuten kynnysosallistumiseen osoittautuu liian korkeaksi. Kiinnostava esimerkki on Lego, jokanykyään nojautuu vahvasti käyttäjien tekemiin ehdotuksiin (Legon robotitovat myös aikuisten leluja). Legolla on oma käyttäjäklubi, jossa käyttäjät kertovatideoistaan ja kokemuksistaan niiden kehittelyssä.Maailmankuulun Ideo-designtoimiston asiantuntija Peter Coughlan kuitenkinarvosteli tavatessamme käyttäjien luomia innovaatioita. Hänen mukaansakäyttäjät ovat huonoja suunnittelijoita, jotka eivät ymmärrä toiminnallisuudenja hyvän designin vaatimuksia. Sen takia käyttäjiä ei pidä päästääsuunnittelemaan tuotteita yksin. Sen sijaan heidän ottamisensa mukaan suunnitteluprosessiinon järkevää ja tuo siihen sellaista tietoa, jota valmistajalla eiole. Missionsa mukaisesti Coughlan painotti, että parhaaseen tulokseen päästään,jos kyetään rakentamaan kolmio-malli, jossa on mukana 1) valmistaja,joka tuntee tuotteiden ominaisuudet, 2) käyttäjä, jolla on spesifit tarpeet jaoma kokemus sekä 3) suunnittelija, jolla on näkemystä ja kokemusta erilaistentuotteiden ja palvelujen kehittämisestä. Myös Eric von Hippelin idea edelläkävijöidenkyvystä kehittää ”edistyksellisiä analogioita” on sopusoinnussa Ideonnäkemyksen kanssa. Edistykselliset analogiat antavat vihjeen siitä, mistä suunnastatulevaisuuden tuotetta tulisi etsiä. Lopullinen tuote voi olla aika erilainenkuin käyttäjän kehittämä ”prototyyppi”, vaikka olisikin analoginen sen kanssa.Käyttäjät ovat valmiita jakamaan ideoitaan ja kehitelmiään vapaasti työtovereilleenja muille kiinnostuneille. On syntynyt erilaisia käyttäjien yhteisöjä,jossa käyttäjät keskustelevat keskenään, jakavat tietoa uusista tuotteista jakertovat omista keksinnöistään. Usein tuottajat perustavat käyttäjäfoorumeitaja kertovat ennakkoon uusista tuotteistaan ja niiden ominaisuuksista. Interneton tietysti tässä avainasemassa. Von Hippel näkee tässä avoimessa kertomisessasaman paradoksin, josta ovat kirjoittaneet muiden muassa edellämainitut Steven Weber ja Yochai Benkler. Olemme todistamassa yhä uusien”tietoyhteisöjen” syntymistä. Ne syntyvät tiedollisen yhteishyvän ympärille, jotakaikki yhteisön jäsenet voivat käyttää ja rikastuttaa. Nämä tietoyhteisöt ovatverkostoja, jonka jäsenet eivät ehkä tunne toisinaan henkilökohtaisesti, mutta121

jotka silti kommunikoivat luottamuksellisesti internetin välityksellä. Tähän samaanviitattaan usein termeillä sosiaalinen verkottuminen ja web 2.0. Käyttäjienmuodostamat yhteisöt ovat osa näitä tietoyhteisöjä. Niihin osallistutaanmuista kuin välittömistä taloudellista syistä johtuen, kuten edellä olen todistellut.Ne ovat niitä Pekka Himasen mainostamia rikastuttavia yhteisöjä 20 .Julkisten innovaatioiden, ja miksei myös avoimen innovaation paradigmantakana on ajatus, että nyt kansalaiset voivat itse ottaa aktiivisen roolinyhteiskunnassa ja taloudessa. Kansalaiset voivat ryhtyä itse luomaan uusiatuotteita. On syntynyt erilaisia ProAm-liikkeitä, joissa korostetaan ”professionaalienamatöörien” merkitystä innovaatiotoiminnassa, taloudessa ja yhteiskunnassa.Eric von Hippelin kirjan nimikin Democratizing Innovation viittaatähän samaan. Kirjan filosofiana on luomismahdollisuuksien demokratisoiminen.Tämä olisi tyhjää puhetta, elleivät tietyt ehdot toteutuisi. Eric von Hippelkorostaa, että innovoinnin edellyttämä kyvykkyys ja informaatio ovat merkittävällätavalla laajasti hajaantuneet.Innovaatiodemokratian nousun selityksenä on useita tekijöitä:n yhä useammalla on käytettävissään tietokone ja pääsy laajakaistaverkkoihinja internetiinn sekä verkon kautta että muillakin tavoin (kirjastot ynnä muut)kansalaisilla on pääsy merkittävän informaation ääreenn kansalaiset ovat yhä koulutetumpia, ja monet aktivistit ovat huippuasiantuntijoitan yhteisölliset arvot ovat nousemassa, ja yhä useampi haluaatehdä hyvää.Innovaatiodemokratian noususta syntyy uusi innovointimalli, jota von Hippelkutsuu ”kollektiivisen toiminnan malliksi”. Siinä toimijat eli innovaattorit toimivatyhdessä ja jokainen luopuu oikeuksistaan omiin luomuksiinsa. Kaikkituotteet ovat yhteisiä, julkishyödykkeitä tai yhteishyvää, jota kuka tahansa voikäyttää estämättä. Tämä malli soveltuu parhaiten informaatiotuotteisiin, joitavoidaan rajatta monistaa ja jakaa edullisesti. Tässä kuvataan itse asiassa julkiseninnovoinnin mallia.Yrityksille kollektiivisen toiminnan malli on hankala. Siksi yritykset ovattaipuvaisia omaksumaan toisen äärimallin, jota von Hippel kutsuu ”yksityiseninvestoinnin malliksi”. Siinä oletetaan, että yritykset investoivat tutkimus- jakehitystoimintaan vain, jos ne pääsevät täysimääräisesti itse hyötymään siitä.20Ks. Himanen, Suomalainen unelma (2007). Yhteisöjä käsitellään myös toimittamassanikirjassa Yhteisöllisyyden paluu (2005) sekä Roope Mokan ja Aleksi Neuvosen kirjassa Yksilönääni (2006).122

Keksintöjen kertominen muille tai tiedon vuotaminen ovat kielteisiä ilmiöitä.Siksi investointien suojaksi halutaan vahvoja tekijänoikeuksia. Tähän malliinkuuluvat patentit, kopiointisuojat, tavaramerkit ja muut keinot turvata myyntitulot.Länsimaiden vakiintunut innovaatiopolitiikka perustuu tähän malliin,ja tekijänoikeuksia suojelemaan on laadittu kattava lainsäädäntö. Tämä lainsäädäntövoidaan tulkita niin, että yhteiskunta antaa yrittäjälle eräänlaisenmonopolin keksintöihinsä. Tämä monopoli maksaa kuitenkin yhteiskunnalle.Von Hippel korostaa, että yhteiskunta menettää mahdollisesti paljonkin kuntieto ja keksinnöt jäävät yrityksen omaisuudeksi eivätkä ne leviä vapaasti yhteiskuntaanrikastuttaen koko yhteisöä. Tiedon julkisuus, luonne yhteishyvänäon tärkeä yhteiskunnan kaikinpuoliselle hyvinvoinnille ja aineettomalle kasvulle.On tärkeää löytää tasapaino vahvojen tekijänoikeuksien ja yhteishyvänvälille.Rajoitettu yhteishyvä ja puolijulkinen innovaatioRajoitettu yhteishyvä (bounded commons) asemoituu monopolististen tekijänoikeuksienja kaikille avoimien julkishyödykkeiden välimaastoon. Eric vonHippel on kehitellyt yksityisen investoinnin ja kollektiivisen toiminnan innovaatiomallienvälimaastoon sijoittuvaa yksityis-yhteisöllistä innovaatiomallia (private-collectivemodel of innovation). Tässä PC- mallissa eliminoidaan molempienäärimallien keskeiset oletukset:n Eliminoidaan yksityisen investoinnin mallin oletus, että yksityisen innovaationvapaa kertominen johtaa voiton pienenemiseen ja siksi siitä tuleekieltäytyä. PC-malli olettaa, että tietyissä yleisissä olosuhteissa yksityiseninnovaation vapaa kertominen voi kasvattaa innovaattorin voittoa.n Eliminoidaan kollektiivisen toiminnan mallin oletus, että vapaamatkustaja,joka ei maksa julkishyödykkeestä mitään, hyötyy siitäyhtä paljon kuin se, joka maksaa sen tuottamisesta ja ylläpitämisestä.PC-malli olettaa, että yhteiseen hyvään panostava voi luonnostaansaada suuremman hyödyn kuin vapaamatkustajat.Tällainen mallien oletusten eliminoiminen ei voi tietystikään olla pelkkää toiveajattelua.Vaikka von Hippel ei annakaan vakuuttavia argumentteja vastaoletustenpaikkansapitävyydestä, niin niihin liittyy tietty uskottavuus. Innovaatiostakertominen lisää sen käyttöä ja voi kasvattaa yrityksen markkinoita.Lisäksi innovaation suojelu on usein kallista ja hyödytöntä. Näin ollen innovaatiostakertominen voikin olla paras vaihtoehto. Vapaamatkustajaoletus onmyös problemaattinen. Vapaamatkustaja ei pääse osalliseksi innovaation luomisprosessiin,mikä ehkä vasta paljastaa innovaation todellisen merkityksen ja123

124helpottaa sen omaksumista ja soveltamista. Kontribuuttori saa sisällöllisestienemmän ja voi lisäksi kasvattaa mainettaan.Voimme myös lähteä rakentamaan yhteistyömalleja, joissa PC-mallinoletukset ovat reunaehtoina, sisäänrakennettuina. Tässä suhteessa RaymondMiles ja kumppanit ovat tehneet kiinnostavaa kehittelyä. Kirjassaan CollaborativeEntrepreneurship he kuvailevat tulevaisuuden yritysyhteistyömallin, jostahe käyttävät nimitystä ”collaborative entrepreneurship model” (Miles et al.2005). Mallissa joukko yrityksiä ryhtyy yhteistyöhön kyetäkseen tuottamaanjatkuvasti uusia innovaatioita. Yhteisö on oikeastaan tässä monen yrityksenyhteistyöverkosto, johon ne osallistuvat vapaaehtoisesti. Varsinainen ydin onsiinä, että yritykset jakavat tietoja keskenään ja luovat yhdessä uusia ideoita rajoittumattamihinkään tiettyyn tavoitteeseen tai teknologiaan. Syntyneen ideantuotteistamiseen tai tuotteen markkinointiin voi ryhtyä kuka tahansa yhteisönjäsen yksin tai yhdessä joidenkin muiden kanssa, tiettyjen sovittujen sääntöjenmukaisesti. Säännöistä sovitaan ja niitä valvotaan yhdessä, erilaisten johtoryhmienkautta. Jokainen yhteisön jäsen myös vastaa itsenäisesti omasta taloudestaanja menestyksestään. Verkosto puolestaan tarjoaa verkostoyrityksilleinnovaatiotoimintaa edistäviä palveluja (network services).Käyttäen aikaisemmin esitettyjä termejä, tämä malli perustuu rajoitettuunyhteishyvään: vain verkoston jäsenet saavat pääsyn yhdessä luotuihinideoihin, innovaatioihin ja uuteen tietoon. Kutsun tällaista innovaatiota puolijulkiseksiinnovaatioksi. Se on julkista sikäli että kaikki innovaatioverkoston jäsenetsaavat vapaasti käyttää luotua uutta tietoa ja ideoita. Se toimii siis hyvinpitkälle samalla vapaehtoisuuden logiikalla kuin julkinen innovaatio ja sen tuloksenasyntynyt yhteishyvä. Toisaalta mukaan tulevat yritykset ovat hakemassataloudellista menestystä ja vaurautta ja siksi osallistujat valitaan tarkkaan.Innovaatioverkoston toiminnan kitkaton sujuminen edellyttää luottamuksenrakentamista ja vahvaa sosiaalista pääomaa. Vaikka Miles pitää hahmottelemaansamallia tulevaisuuden mallina, silti jo nyt on olemassa esimerkkejä,joissa on mukana vahvasti mallin aineksia. Acerin lisäksi kirjassa viitataan mm.IBM:ään, Kalunborgin liiketoimintaverkostoon Tanskassa ja suomalaiseenICT-teollisuuteen!Taiwanilainen Acer Group on esimerkki puolijulkisesta innovaatiosta(katso Miles et al. 2005). Acerilla on tuhansia työntekijöitä yli viidessäkymmenessämaassa. Acer Group on maailmanlaajuinen yritysten federaatio, jotapitävät koossa keskinäiset intressit ja yhteistyö. Jotkut federaation yksikötovat Acerin omistuksessa, kun taas toiset, lähinnä markkinointiin ja jakeluunliittyvät yksiköt, ovat Acerin ja paikallisten yhdessä omistamia. Acerilla on 40erillistä bisnesyksikköä ryhmiteltynä neljään globaalin bisnesyksikköön. Monetbisnesyksiköt harjoittavat T&K-toimintaa, pääasiassa Taiwanissa. Kiinnostavaatässä federaatiossa on, että uusia tuotteita ja palvelukonsepteja syntyy kaikissafederaation yksiköissä ympäri maailmaa. Jokainen uusi ehdotus arvioidaan

federaation jäsenten toimesta yhdessä. Mikään yritys ei yksin kykene vastaamaankoko liiketoimintaprosessista, joten tässä yhteisarvioinnissa selviää ehdotuksenliiketoimintapotentiaali.Toisenlaisen esimerkin, InnovationXchange (IXC), tarjoaa Chesbroughkirjassaan Open Business Model (2006). Vaikka Chesbrough esittääkin tapauksenavoimena innovaationa, se sopii paremmin puolijulkisen innovaationkuvaamiseen 21 . IXC on Australian teollisuusliiton perustama palveluverkosto.IXC:n jokaisella jäsenyrityksellä on luotettu välittäjä, joka on IXC:n palveluksessamutta toimii jäsenyrityksen tuotekehitys- tai innovaatiotiimin jäsenenä.Välittäjät tapaavat ja keskustelevat yritysten tarpeista luottamuksellisesti; heovat myös sitoutuneet olemaan käyttämättä hyödykseen saamansa tietoa.IXC:n tavoitteena on löytää jäsenyrityksen tarpeisiin ratkaisu toisen jäsenyrityksenosaamisesta tai tuotteista. Tässä siis luotetut välittäjä tuottavat ja käyttäväthyväkseen tietoa koko verkoston osaamisesta ja innovaatioista (kuva 14).Sittemmin välittäjät ovat laajentaneet toimintaansa verkoston ulkopuolelle jaetsivät ratkaisuja jäsenyrityksen ongelmiin ulkopuolisista yrityksistä.Kuva 14. InnovationXchangen toimintamalli. (Chesbrough 2006)1 2 31 2 38 8 447 6 57 6 5JäsenyritysJäsenyrityksenvälitön luottohenkilö21Chesbrough ei erottele hajautuneen innovaation muotoja, vaan hän kutsuu niitä kaikkiaavoimiksi innovaatioiksi. Kuitenkin Chesbroughin perusmalli on ideoiden ostamisen ja myymisenmalli.125

Hyvin mielenkiintoinen tuore esimerkki puoliavoimesta innovaatiosta onGooglen aloite luoda uusi avoin ohjelmistostandardi matkapuhelimille. Googleon perustanut uuden innovaatioallianssin, Open Handset Alliance, jonkatarkoituksena on luoda matkapuhelinohjelmisto, joka olisi joustavampi, innovatiivisempija helppokäyttöisempi kuin kaikki tähänastiset matkapuhelimenohjelmistoalustat, kuten Microsoftin Windows Mobile ja Nokian Symbian.Uusi ohjelmistoalusta Android muuttaisi matkapuhelimet henkilökohtaisiksitietokoneiksi, joilla olisi helppo liikkua internetissä (ja tietysti käyttää Googlenpalveluja). Kiinnostavin piirre tässä aloitteessa on antaa ohjelmistoalustavapaasti kaikkien ohjelmistokehittäjien käyttöön. Olennainen edistysaskel onsiinä, että allianssi on tuottanut ohjelmistotaloille myös työkalupakin, jokahelpottaa sovellusten kehittämistä.Tällä avoimuudella uskotaan päästävän siihen, että Google Phoneentullaan tuottamaan satoja ja tuhansia uusia sovelluksia ja palveluja. GooglePhone ei ole Googlen tuottama matkapuhelin, vaan ideana on, että matkapuhelimienvalmistajat tuottavat PC:n kaltaisia laitteita, joiden käyttöjärjestelmänäolisi Android. Google Phone muistuttaa Applen iPhonea kehitysympäristönavoimuudessa, mutta ei sido kehitysympäristöä yhden valmistajan laitteisiin.Googlen aloite tuo mieleen Pohjoismaiden telehallintokeskusten aikoinaanluoman NMT-standardin, joka oli avoin laite- ja ohjelmistokehittäjille. Nokiaja Ericsson rupesivat tuottamaan teknologiaa tähän standardiin ja näin laskivatperustan nykyiselle menestykselleen. Tuleeko Android lunastaman lupaukset,jää nähtäväksi.Google on aktiivinen myös sosiaalisen verkottumisen alueella ja on koonnutallianssin kehittämään OpenSocial-standardia, jonka päälle voidaan rakentaayhteensopivia sosiaalisen verkottumisen palveluja. Muutama vuosisitten perustettu sosiaalisen verkottumisen portaali Facebook on myös avannutalustansa sovellusten kehittäjille, ja tämä strategia on ollut voittoisa. Facebookinkäyttäjämäärä on nopeasti kasvanut 50 miljoonaan, ja sovelluksiaon syntynyt tuhansia. Sovellukset toimivat Facebookin sisällä tuoden lisäarvoaFacebookille itselleen, sovellusten kehittäjille ja tietysti Facebookin käyttäjille.Googlen avoimet Android ja OpenSocial -standardit ja Facebookin avoin ympäristöovat esimerkkejä siitä, kuinka yritykset voivat yhdessä innovoida muodostamallaalliansseja ja avaamalla kehitysympäristönsä partnereille 22 .22Piilaaksossa sijaitsevan Suomen innovaatiokeskuksen FinNoden piirissä on syntynyt aloiteSuomi 3.0, jossa kehotetaan suomalaisia yrittäjiä ja yrityksiä tarttumaan sosiaalisen verkottumisenavaamiin mahdollisuuksiin luoda uusia palveluita miljoonille asiakkaille ympärimaailmaa. Aloite painottaa julkisten innovaatiotoimijoiden heräämistä tukemaan sosiaaliseenverkottumiseen liittyvää liiketoimintaa.126

Hajautetun innovaation muodotOlemme nähneet, että suljetun innovaation paradigman rinnalle on muodostunuttoisenlaisia innovaation malleja, joiden toimintapa ja onnistumisen ehdotpoikkeavat suljetusta paradigmasta. Olemme myös argumentoineet, ettäavoimen innovaation paradigma on vain yksi muoto näistä uusista malleista,joskin tunnetuin ja markkinoiduin. Innovaatiomuodot näyttävät erilaisilta yritystenja yhteiskunnan kannalta. Se, mikä edistää lyhyellä tähtäimellä yksityisenyrityksen menestystä, voi koitua menetykseksi myös elinkeinoelämän taiyhteiskunnan kokonaismenestyksen kannalta. Toisaalta se, mikä hyödyttääkaikkia eli yhteishyvä, voikin olla erinomainen lähtökohta yritystoiminnalle jaavata uusia markkinoita. Tyypillisesti yhteishyvä liittyy tietoon ja sen leviämiseen,ja yleisemmin informaatiotuotteisiin.Innovaatiopolitiikan uudistamisen kannalta erilaisten innovaation muotojentunnistaminen on olennaista. Kärjistäen voidaan sanoa, että perinteineninnovaatiopolitiikka on keskittynyt tukemaan suljetun paradigman mukaistainnovaatiotoimintaa. Vahvoja tekijänoikeuksia on viritelty sen mukaisista oletuksista(investointien suoja). Avoin innovaatio ja puolijulkinen innovaatiovoivat menestyä vain olosuhteissa, jossa tekijänoikeuksia kyetään helposti siirtämäänja jakamaan ja jossa tutkimus- ja kehitystyön rahoitusta voidaan joustavastisuunnata yritysverkostoille, yksittäisten yritysten sijaan.Käyttäjäinnovaatioissa ja julkisissa innovaatioissa on ennen kaikkea kysymysihmisten omasta halusta osallistua tuotteiden kehittämiseen. Nykyineninnovaatiopolitiikka ei sisällä kunnollisia välineitä tukea esimerkiksi avoimenlähdekoodin tuotteiden luomista. Voisi sanoa, että tarvitsemme kymmeniäLinux-järjestelmän tapaisia tuotteita luodaksemme pohjaa esimerkiksi suomalaiselleohjelmistoteollisuudelle. Julkisen innovaation organisoiminen edellyttääjonkun verran rahaa ja henkilöresursseja, jotka saadaan sitten monikertaisestitakaisin, kun tuotteet valmistuvat ja tulevat yleiseen käyttöön. Käyttäjienkehittämiä innovaatioita ei myöskään tueta tarpeeksi. Keksintösäätiön resurssitsuuntautuvat enemmän uniikkikeksintöihin kuin olemassa olevan tuotteenparantamiseen. Tässäkin voisi toimia yksinkertaiset yhteisöllisen verkottumisen(web 2.0) työkalut ja niiden fasilitointi.Taulukossa 11 on vertailtu erilaisia innovaatiotoiminnan muotoja. Vertailuaiheetovat perusluonne, omistusoikeudet, yrityksen näkökulma ja yhteiskunnannäkökulma.127

Taulukko 11. Innovaatiotoiminnan eri muotojen ominaisuuksia.PerusluonneOmistusoikeudetYrityksennäkökulmaYhteiskunnannäkökulmaSuljettuinnovaatioYrityksen sisäisenprosessintulosYrityksellä ontekijänoikeudetYritys hallitseekoko prosessin jatekijänoikeudetYhteiskuntaturvaa laillatekijänoikeudetAvoininnovaatioYritys käyttääulkopuolisiatietolähteitäja ideoitainnovaatioprosessissaYritys ostaaoikeuksia jamyy tarpeettomiaideoitaankäyttäenmarkkinoitaYritys avaainnovaatioprosessiaansaadakseenuusia ideoitaUsean yrityksenosaaminenyhdistyy ja tuleeparemminhyödynnettyäJulkineninnovaatioVerkottunutyhteisö tuottaavapaaehtoisestikaikkien käytettävissäoleviatuotteita, tietojaja muuta vastaavaaKenelläkään eiole yksinoikeuttatuotteeseentai oikeutta estäämuita käyttämästäsitäYritys voi rakentaaomia tuotteitaanjulkiseninnovaationvaraan, mutta eivoi ottaa yksinoikeuttaperustaanIhmisten luovapotentiaalisaadaan yhteiskunnankäyttöön,lisätäänyhteiskunnanhyvinvointia javaurauttaPuolijulkineninnovaatioRyhmä yrityksiä(tai muita toimijoita)jakaavapaasti ideoitaanja kehittääuusia ideoitaVain ryhmänjäsenillä onoikeus yhteisiintietoihin jainnovaatioihinYritys sitoutuuyhteistyöhön jaon valmis jakamaanyhdessäluotuja tietoja jakeksintöjäYritykset kykenevätjatkuvaaninnovointiin jauusiutumiseenja välttämäänvararikkojaKäyttäjäinnovaatioKäyttäjät parantelevatyksin taiyhdessä tuotteitaja keksivätuusi käyttötapojaKäyttäjillä onusein tekijänoikeuskeksintöönsä,muttahe eivät käytäoikeuttaanKäyttäjät ovatyritykselle merkittävävoimavaraja partneri, etenkinedelläkävijätKäyttäjien osaaminensaadaankäyttöön, ja innovaatiotleviävätparemminyhteiskuntaanWikinomia ja julkisen innovaation vyöryttäminenJulkisen innovaation ja vertaistuotannon menestys (esimerkiksi Linux ja Wikipedia)ovat antaneet potkua ajatukselle, että vertaistuotanto voisi olla yleisempikintalouden toimintamalli. Asian ympärillä on hypeä, mutta myös vakavaatutkimusta. Tapscott ja Williams ovat laittaneet uuden kirjansa Wikinomicsalaotsikoksi Kuinka joukkoyhteistyö muuttaa kaiken. Steven Weber taas laittaakirjansa The Success of Open source viimeisen luvun Koodi joka muutti maailman?perään kysymysmerkin. Tuskin mikään voi muuttaa kaiken, sen takia on kysyt-128

tävä, minkälaiseen tuotantoon vertaistuotanto soveltuu tai millä alueilla onodotettavissa vertaistuotannon yleistyvän. Saadut vastaukset soveltuvat tietyinosin avoimiin, puolijulkisiin ja käyttäjäinnovaatioihin.Keskeinen seikka kaikissa innovaatiotoiminnan muodoissa on vaihdantakustannukset(transaction costs): mikä on itsetehdyn kustannus verrattunaostettuun. Kannattaako esimerkiksi kehittää itse taloushallinnon ohjelmistovai ostaa valmis paketti (ja ehkä räätälöidä sitä)? Kannattaako jonkun laitteentarvitsema säätely-yksikkö keksiä itse vai etsiä vastaava ratkaisu markkinoilta?Tavallisesti vaihdantakustannuksia laskettaessa otetaan huomioon organisaationomat kustannukset ja markkinahinnat. Vaihdantakustannukset eivät olevakioita vaan muuttuvat markkinoiden ja teknologian kehittyessä. Informaatioteknologianvaltaisa kehitys viime vuosikymmeninä on olennaisesti pudottanutverkottumisen ja yhteistyön kustannuksia.Vaihdantakustannuksia voidaan tarkastella myös kolmannella ulottuvuudellaeli sosiaalisten suhteiden kannalta. Verkostoissa on voimavaroja, jotkavoidaan valjastaa hyvien sosiaalisten suhteiden kautta. Sosiaalinen pääoma onkykyä mobilisoida verkostoissa piileviä voimavaroja. Vertaistuotanto nojautuujuuri verkottumiseen ja sen tarjoamiin uusiin voimavaroihin. Vertaistuotannonsuuret lupaukset perustuvat pääosin informaatioteknologian aiheuttamaanvallankumoukseen, kattavaan ja nopeaan kommunikaatioon.Hajautetun innovaatioprosessin, vertaistuotannon, organisointi perustuuSteven Weberin mukaan neljään periaatteeseen:n valtuutetaan ihmiset kokeilemaan; motiivit ja kannustaminenn vaihdetaan viestejä osallistujien kesken (keskinäinen kommunikaatio);tämä tapahtuu pääasiassa tietoverkkojen välityksellän pilkotaan prosessi osiin (modulaarisuus), käsitellään osat erillisinäja kootaan tulokset; tämä on keskeinen työnjaollinen periaaten luodaan prosessin ylläpitoa varten hallintatapa; yleiset säännöt,kuinka osallistutaan, miten tehdään päätökset, kuinka hoidetaanylläpito ja niin edelleen.Modulaarisuuteen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Modulaarisuustarkoittaa mahdollisuutta pilkkoa projekti, prosessi tai tuote pieniin osiin, joitavoidaan itsenäisesti käsitellä ja sitten yhdistää kokonaisuudeksi. Puhutaanmyös rakeisuudesta (granularity), jolla viitataan moduulien minimaaliseen kokoonmitattuna ajalla ja ponnistuksella joka yksilöltä vaaditaan niiden tuottamiseen.Yksilön halu osallistua vertaistuotantoon riippuu rakeisuudesta, siisettä yksilöltä vaadittava suoritus on sopivan pieni ottaen huomioon yksilönmotiivit. Jos panokset ovat suuria, on luultavaa, että vapaaehtoinen osallistuminenvähenee. On huomattava, että informaatioteknologia itsessään edistäämodulaarisuutta ja tehtävien pilkkomista hallittaviin osiin.129

Toisen periaatteen kannalta on huomattava, että osallistumishaluun vaikuttavatmyös osallistujilta vaadittavien laitteiden ja ohjelmistojen hinta ja tietoliikennekulut.Nämä kustannukset ovat yhä useamman maksukyvyn rajoissa,mutta saattavat silti olla esteenä osallistumiselle verkkoyhteisön toimintaan.Tietoverkkojen kansainvälinen kattavuus on avannut mahdollisuuden osallistuavertaistuotantoon lähes jokaisesta maailman kolkasta. Viestintä- ja tietoyhteiskuntapolitiikallavoi olla ratkaiseva vaikutus vertaistuotannon infrastruktuuriin:laajakaistayhteyksien kattavuus, langattomat lähiverkot, tietoliikennekulut,julkiset päätelaitteet esimerkiksi kirjastoissa, tietoyhteiskunnan lukutaitoja vastaavat tekijät.Wikinomics-kirjan kirjoittajat esittävät kolme ehtoa, joiden vallitessa vertaistuotantotoimii parhaiten. Ne ovat hyvä yhteenveto analyysistä:1. tuotannon kohde on informaatio tai kulttuuri, mikä pitää osallistumiskustannuksetalhaisina kontribuuttoreille2. tehtävät voidaan paloitella osiin, jotka ovat sopivan kokoisia niin, ettäyksilöt voivat panostaa vähittäisesti ja riippumatta muista tuottajista3. palasten kokoamisen kokonaiskustannukset, mukaan lukien johtaminenja laadun kontrolli, ovat alhaiset.Edellä esitettyjen periaatteiden ja ehtojen perusteella on ilmeistä, että vertaistuotantoja julkinen innovointi toimivat parhaiten informaation tuottamisessa.Informaatio on julkishyödyke, jonka monistus- ja jakelukustannukset lähestyvätnollaa tietoyhteiskunnassa. Informaatiotuotteet ovat myös pilkottavissa,ja niiden tuotanto on hajautettavissa.Informaatiotakin osuvampi termi voisi olla digitaaliset tuotteet eli tuotteet,joita voidaan koodata, välittää ja käyttää digitaalisesti. Tällaisia tuotteita ovattietokoneohjelmat, erilaiset tiedostot, kirjat, kuvat ja elokuvat, musiikkikappaleet,opetusohjelmat. Tämä luettelo ei ole tyhjentävä, ja sitä voidaan täydentäädigitalisoitumisen edetessä. Esimerkkinä on vaikkapa konesuunnittelun, arkkitehtuurisuunnittelunja muotoilun digitalisoituminen 3D-työkalujen korvatessakynän ja paperin. Yleensä sellaiset ohjelmistot ja työkalut, jotka sallivat työtehtävienhajauttamisen ja rinnakkaisen kehittämisen, tukevat vertaistuotantoa.Viime vuosina yleistynyt sosiaalinen verkottuminen, josta käytetään (epäonnistunutta)nimitystä web 2.0, on myös vertaistuotannon kannalta kiinnostavailmiö. Sosiaalisessa verkottumisessa on kysymys siitä, että ihmisethaluavat kommunikoida keskenään yhteisten sivustojen kautta. Tietyn asiantai kiinnostuksen kohteen ympärille syntyy yhteisö, joka vaihtaa aiheesta mielipiteitä,jakaa materiaalia, julkaisee blogeja, kuvia, videoita ja vastaavaa. MySpaceon esimerkki web 2.0 -ilmiöstä. Sivustolla on 50–100 miljoonaa käyttäjääympäri maailma. Ystävät perustavat sinne suljettuja alueita, jonka jäsenet voivatmääritellä profiilinsa ja laittaa esille haluamaansa materiaalia. Sivustolla130

voi välittää viestejä ja keskustella. Vastaavia sivustoja on tarjolla tuhansia mitäerilaisimpien asioiden ympärille. YouTube on yksi uusimmista tulokkaista. Seon erikoistunut käyttäjien videoiden esittämiseen. Ilmiön merkittävyyttä kuvastaase, että alun perin muutaman hakkerin perustamat MySpace ja YouTube-sivustot ovat siirtyneet suurten yhtiöiden omistukseen isolla rahalla. Vuonna2006 Google osti kahdelta nuorelta kaverilta YouTuben 1,6 miljardilla dollarilla.Tämän kirjan teeman kannalta sosiaalinen verkottuminen on kiinnostavaa,koska sivustot ovat itsessään vertaistuotantoa (sisältötuotantoa) ja niidensuosio osoittaa ainakin epäsuorasti vertaistuotannon kasvun mahdolliseksi.Yochai Benkler yhdistää vertaistuotannon verkottuneen informaatiotaloudenkehitykseen. Tiedosta ja informaatiosta on tullut yhä keskeisempituotannon tekijä ja tuotannon kohde. Tämä antaa aiheen uumoilla, että vertaistuotannostavoisi tulla hyvinkin merkittävä osa taloutta. Se ei ehkä muutakaikkea, mutta laajentaa innovaatiotoimintaan osallistuvien piiriä yrityksienrajojen ulkopuolelle kansalaisyhteiskuntaan ja globaaliin yhteisöön.Innovaatiotoiminnan uusien muotojen merkittävä lähtökohta on osaajienniukkuudessa. Avoimen innovaation paradigman kehittäjä Henry Chesbroughsanoo suorasukaisesti, että avoimessa paradigmassa oletetaan, etteivätkaikki fiksut ihmiset ole meillä töissä (Chesbrough 2003). Heitä on myös,ja ennen kaikkea, yrityksen ulkopuolella. Tämä on truismi, mutta asian tekeepolttavaksi yritysten tarve saada parhaat resurssit käyttöönsä.Verkostoyhteiskunnassa luovista, osaavista ihmisistä on tullut entistätärkeämpi ja niukempi resurssi. Verkostot ovat helpottaneet olennaisen informaationlöytämistä, mutta ongelmana on sen tulkinta ja arvon oivaltaminen.Tässä tarvitaan osaavaa ja asiantuntevaa tulkitsijaa. Innovaatiovetoisessa taloudessakyky luoda jatkuvasti uutta on yritysten menestyksen kulmakivenä.Tähän tarvitaan luovia yksilöitä.Inhimillistä luovuutta on erittäin vaikea standardoida ja vangita sopimuksiin.Tämän takia luovien yksilöiden rekrytointi organisaatioihin on vaikeaa, jopasattuman kauppaa. Luovuus ja lahjakkuus ovat taipumuksia tai ominaisuuksia,jotka ilmenevät vasta toiminnassa, ne ovat siis dispositioita. Siksi etukäteen onlähes mahdotonta tietää, onko henkilön kyvykkyys juuri oikeaa tyyppiä annetuntehtävän kannalta. Samanlaisia vaikeuksia liittyy luovuuden ostamiseen markkinoilta,kuten uuden henkilön rekrytointiin tai konsultin palkkaamiseen.Näiden vaikeuksien ratkaiseminen onnistuu paremmin hajautuneessa innovaatiotoiminnassa.Benklerin mukaan vertaistuotanto antaa hyvät mahdollisuudettunnistaa paras henkilö tuottamaan tietty komponentti tai moduuli,koska tehtävään ei tartu henkilö, jota tehtävä ei houkuttele. Weber painottaavastaavasti, että vertaistuotannolle ominainen rinnakkainen prosessointi salliimonimutkaisen tehtävän hajauttamisen sekä maantieteellisesti että toiminnallisesti.Hajautuneessa innovaatioprosessissa ”kukaan ei kerro kenelläkäänmitä tehdä tai mitä ei tehdä”. Tällöin syntyy spontaani, luonnollinen työnjako.131

Yritys, joka käyttää hajautettua innovaatiomallia, kykene poimimaan parhaatvoimavarat verkoston välityksellä.Mielenkiintoisen esimerkin tarjoaa Kanadalainen kaivosyhtiö GoldcorpInc. (katso Tapscott ja Williams 2007). Kaivosyhtiö oli joutunut 90-luvullasuuriin vaikeuksiin vaikka se omistikin periaatteessa lupaavat kultaesiintymät.Talon omat geologit eivät onnistuneet paikallistamaan kannattavia kultaesiintymiä.Linuxin esimerkin innoittamana Goldcorpin pääjohtaja McEwen ehdottigeologeilleen, että laitetaan kaikki omistusten geologinen data verkkoonja pyydetään maailmaa kertomaan, mistä löytyy seuraava kuuden miljoonanunssin kultaesiintymä. Parhaille ehdotuksille luvattiin huomattava palkkio.Oli ennen näkemätöntä julkistaa tuollainen luottamuksellinen tieto, muttase kannatti. Datan kävi lataamassa tuhat asiantuntijaa viidestäkymmenestämaasta. Aineistoon kävivät käsiksi paitsi geologit myös mitä heterogeenisinjoukko muita ihmisiä joukossa jatko-opiskelijoita, konsultteja, matemaatikkojaja upseereita. Nämä henkilöt tunnistivat 110 kohdetta, joista puolet oli uusia.Näistä uusista kohteista 80 % johti merkittäviin kultalöytöihin. Ehdotuksissasovellettiin matematiikkaa, fysiikkaa, tekoälyä, tietokonegrafiikkaa ja orgaanisiaratkaisuja epäorgaanisiin ongelmiin. Tässä prosessissa hyödynnettiindigitaalista dataa, internetiä, globaalia kykyjen varantoa ja vapaaehtoisuutta.Tuskin kukaan olisi voinut etukäteen tietää, millä kaikilla keinoilla ongelmaavoitiin hedelmällisesti ratkoa.Globaali verkottumineninnovaatiotoiminnan kasvusuuntanaGlobalisaatiokeskustelussa huomio on kiinnittynyt liian paljon kehitysmaidenhalpaan työvoimaan ja kasvaviin markkinoihin. On luonnollista siirtää tuotantoasinne, missä markkinat ovat, ja käyttää paikallista työvoimaa. Tästä hyötyvätpitkällä tähtäimellä niin kehitysmaat kuin teollisuusmaat ja ympäristökin.Länsimaiset yritykset voivat korvata teollisten työpaikkojen menetykset vaativimmillatyötehtävillä. Mutta tämä edellyttää niiltä kykyä jatkuvaan innovointiin.Ja tässä on viisain strategia päästä hyötymään kehitysmaiden lahjakkuuksistaja osaajista hajaantuneen, verkottuneen innovaatiotoiminnan kautta.Globaalissa verkostotaloudessa tiedon lähteet ovat hajaantuneet ympärimaailmaa. Professori Eric von Hippel, joka on vuosikausia tutkinut innovaatiotoiminnanmuotoja, on esittänyt neljä pääasiallista ulkoista tiedon lähdettä:1. toimittajat (alihankkijat) ja asiakkaat2. yliopistot, hallinto ja yksityiset laboratoriot3. kilpailijat4. muut kansakunnat.132

Wikinomiassa näihin tiedon lähteisiin on lisättävä kansalaiset, joilla tarkoitanyksilöitä, jotka osallistuvat tiedon tuotantoon tai vertaistuotantoon itsenäisestija vapaaehtoisesti. Heidän laajamittainen osallistumisensa tuotantoon informaatiotaloudessasynnyttää joukkoyhteistyön (mass collaboration), kutenDon Tapscott ja Anthony D. Williams kuvaavat Wikinomian tuotantotapaa.Tämän talouden kantavat periaatteet ovat avoimuus, vertaisuus, jakaminen jaglobaalisti toimiminen. Koska olen edellä puhunut jo laajasti avoimuudesta,vertaisuudesta ja jakamisesta, keskityn nyt globaaliin innovaatiotoimintaan.Tässä on kaksi tärkeää näkökohtaa: osaajat ja osaamiskeskittymät.Globaalin talouden edetessä kehittyvät maat panostavat yhä enemmänkoulutukseen, tutkimukseen ja innovointiin. On vain ajan kysymys, koska Intianja Kiinan kaltaiset väkirikkaat ja nopeasti kasvavat taloudet tuottavatmyös valtaosan innovaatioista. Paras strategia länsimaille on voimistaa yhteistyötäyli rajojen, kulttuurien, yritysten ja osaamisalueiden. Länsimaiden tuleerakentaa aktiivisesti innovaatioverkostoja koko maailmassa.John Kao näkee globaalin talouden kehityksessä useita perustavia ajovoimia.n Piilaaksoja on kaikkialla Joka puolelle maailmaa on syntymässä innovaatiokeskittymiä,jotka ovat integroituneet globaaliin talouteen. Useatmaat ovat ottaneet tärkeäksi talouden kehittämisen välineeksi ”piilaaksojen”rakentamisen. Kao viittaa tässä Otaniemeen ja Bangaloreen. VaikkaPiilaakson mallia ei sellaisenaan ole voitukaan siirtää minnekään, se onantanut mallin rakentaa vastaavia keskittymiä. Siliconia Web -sivustosisältää tiedot yli sadasta ”piilaaksosta” maailmassa.n Lahjakkuuksia on kaikkialla Tähän olen jo viitannut aikaisemminkin.Linda Jakobsonin toimittamassa kirjassa Innovation with Chinese Characteristicstodetaan, että Kiinassa on maailman toiseksi laajin työvoimarjontatutkijoita ja insinöörejä: 2,5 miljoonaa. Vuonna 2005 Kiinassa valmistui15 000 luonnontieteiden ja tekniikan tohtoria. Uusia opiskelijoita otetaanyliopistoihin yli 2,5 miljoonaa vuosittain. Muutamilla aloilla, kutennanoteknologiassa, Kiina on jo maailman johtavia maita: vuonna 2006Kiina johti nanoteknologian tieteellisten artikkeleiden julkaisemista,Yhdysvallat oli toisena. Vastaava kehitys on käynnissä Intiassa.n Pääomia on kaikkialla Pääomat liikkuvat globaalisti ja suoria investointejatehdään kehittyviin maihin ennätysvauhtia. Myös aikaisemminsuhteellisen paikallinen riskirahoitus (investoinnit tehdään yrityksiin, jotkatavoittaa puolessa tunnissa) on globalisoitumassa. Esimerkiksi pääomasijoituksetKiinaan sijoittaviin rahastoihin ovat kasvaneet 325 miljoonastadollarista muutamassa vuodessa 4 miljardiin dollariin. Piilaaksossa sijaitsevaSequoia Capital julkisti vuonna 2005 200 miljoonan dollarin Kiina-rahaston.Myös suuret yritykset, kuten Cisco, GM, IBM, Microsoft ja133

Nokia, perustavat uusia tutkimuslaitoksia kehittyviin maihin sijoittaensinne miljardeja dollareita. Hyvä esimerkki siitä, että pääomia on kaikkialla,on Kiinan nouseminen toiseksi biljonäärien määrässä Yhdysvaltojenjälkeen. Kiinassa arvioidaan olevan yli 100 biljonääriä mitattuna näidenhenkilöiden yritysten pörssiarvoilla (yrityksille on avautunut mahdollisuuslistautua Shanghain pörssiin).Tapscott ja Williams kirjoittavat innostuneesti, että globaalien lahjakkuusvarantojenkäytön todellisena etuna ei ole kustannusten säästäminen vaan loputtomatmahdollisuudet kasvuun, innovaatioon ja erilaisuuteen. Uuden vuosisadankasvumoottori on liiketoimintaverkosto, joka yhdistää kehittyneiden jakehittyvien maiden voimavarat ja kyvykkyydet lyömättömiksi yhdistelmiksi.Berkeleyn professori AnnaLee Saxenianin analyysi globaalista kierrostaja yhteistyöstä on yksi parhaita. Kirjassaan The New Argonauts hän tuo esiinaivokierron merkityksen eräänä keskeisenä tietämyksen siirron globaalinakanavana. Oppiminen globaalissa kontekstissa perustuu työnjakoon. Eri alueeterilaistuvat ja luovat tietoa, osaamista ja tuotteita, jotka muilta puuttuvat. Erialueiden osaamiset täydentävät toisiaan. Näin syntyy pohja yhteistyölle, yhdessäkehittymiselle ja osaamisen siirrolle. Osaaminen siirtyy ihmisten mukana.Kuvassa 15 nämä ainekset on nivottu yhteen. Tämän mallin mukaisesti Piilaak-Kuva 15. Innovaatiokeskittymien välinen globaali innovointi ja aivokierto.TäydentävääosaamistaKeskittymäEkosysteemiPaikallinen,erikoistunutinnovaatiokeskittymäAivokiertoaKeskittymäKeskittymäEkosysteemiYhteistyöYhdessä kehittyminenOsaamisen siirtoEkosysteemi134

sossa toimivat aasialaiset yrittäjät ja insinöörit ovat vieneet Piilaakson toimintamalliakotimaihinsa, kuten Kiinaan, Intiaan, Taiwaniin ja Etelä-Koreaan.Jokainen innovaatioiden ekosysteemi on erikoistunut tiettyihin osaamisalueisiin,jotka perustuvat paikallisiin vahvuuksiin, olosuhteisiin, yritysten sijoittumispäätöksiinja tietoiseen politiikkaan (katso Hautamäki 2007a). Globaalintalouden näkökulmasta osaamiskeskittymät ovat perustana globaalilletyönjaolle. Työnajon lähtökohtana on jo edelläkin mainittu modulaarisuus:tuotteet ja tuotantoprosessit pilkotaan itsenäisiksi moduuleiksi, jotka voidaantehdä erillään kokonaisprosessista. Yritykset voivat erikoistua tuottamaan tiettyjämoduuleita, riippuen markkinan koosta. Esimerkkinä ovat matkapuhelintensopimusvalmistajat kuten Elqotec.Toisaalta jotkut yritykset voivat erikoistua pelkästään suunnittelemaantuotteita, joiden tuotanto tilataan moduuleittain tai kokonaisuudessaan. Tällöinyritys voi omistaa brändin ja keskittyä tuotekehitykseen ja varsinainen tuotantoon ulkoistettu yrityksen orkestroimana. Tai kehitetty teknologia voidaanlisensoida valmistajille, jotka tekevät omia tuotteitaan omalla brändillä. Tällämallilla toimii matkapuhelinteknologian valmistaja Qualcomm, joka myy kehittämäänsäCDMA-teknologiaa matkapuhelinyrityksille.Näin modularisaatio edistää globaalia työnjakoa ja samalla keskittymistäydinosaamisiin. Tietynlaisen tuotannon klusteroituminen tietyille paikkakunnillesynnyttää sinne osaamiskeskittymiä, joissa on useita saman alan yrityksiä sekätoimialan kehitystä tukevaa muuta toimintaa kuten tutkimusta, rahoitustaja konsultointia. Kun alueen innovaatioiden ekosysteemi toimii optimaalisesti,alueelle muodostuu itseään voimistava ja jatkuvaa innovointia tukeva toimintaympäristötiettyyn tuotantoon tai teollisuuteen erikoistuneille yrityksille.Hajautettu innovaatio edellyttääglobaalin tiedon hallintaaHajautettu innovaatio merkitsee innovointia globaalissa taloudessa jossa tietoja osaaminen ovat hajaantuneet tai levittäytyneet ympäri maailmaa. Asiavoidaan ilmaista niinkin, että globaalissa taloudessa on käytettävissä globaaliosaamisen ja lahjakkuuksien varanto, joka on hajaantuneena eri paikkoihinympäri maailmaa. Se, mitä edellä on sanottu innovaatioiden ekosysteemistä,tarkoittaa tässä yhteydessä, että osaaminen löytyy suurimmalla todennäköisyydelläerilaisista osaamiskeskittymistä ja niitä ympäröivistä ekosysteemeistä.Richard Florida on esimerkiksi korostanut ”tietämysmaaston piikikkyyttä” arvostellenFriedmanin teesiä maailman tasoittumisesta.Hajautetun innovaation hallinta yrityksessä edellyttää kahden erityisenongelman hallintaa. Toista voimme kutsua etsintäongelmaksi ja toistaomaksumisongelmaksi. Etsintäongelma on mistä ja miten löydetään sellainen135

taho (esimerkiksi henkilö, yritys tai tutkimuslaitos) jolla on tarjolla sellaistatäydentävää erityisosaamista, jota yritys tarvitsee mutta jota sillä itsellään eiole. Omaksumisongelma taas muodostuu siitä, kuinka yritys kykenee yhdistämäänsaamansa uuden osaamisen olemassa olevaan osaamiseen niin, ettätuloksena on aidosti uutta osaamista ja innovaatioita 23 .Jokaisen yrityksen on kyettävä löytämään tasapaino etsintäongelman jaomaksumisongelman välillä. James G. Marchin (1991) muotoiluja seuratenongelmana on uuden tiedon hankkimisen (exploration) ja olemassa olevantiedon hyödyntämisen (eksploitation) epäsuhta. Uuden tiedon hankkiminenedellyttää etsimistä ja riskin ottamista, kokeilemista ja leikkiä. Keksinnöt jainnovaatiot edellyttävät tällaista eksploraatiota. Olemassa olevan tiedon jaresurssein hyödyntäminen liittyy tiedon syventämiseen, tuotannon tehostamiseen,implementaatioon ja toimeksipanoon.Marchin perusviesti on, että olemassa olevan tiedon hyödyntäminen tuonopeammin tuloksia, mutta ajan myötä se kostautuu. Uuden tiedon hankkiminenavaa uusia mahdollisuuksia, jotka jäävät näkemättä ja saavuttamattapitäytymällä vahvaan perinteeseen ja olemassa oleviin resursseihin. Muttauuteen tietoon liittyy aina riskejä ja epävarmuuksia. Vastakkainasettelu on siisseuraava:1. Olemassa olevan tiedon hyödyntäminen (exploitation). Nopeastinähtävät tulokset, suorituskyvyn paraneminen, osaamisen variaationsupistuminen ja pienet riskit.2. Uuden tiedon hankkiminen (exploration). Myöhemmin nähtävättulokset, uusien mahdollisuuksien avautuminen, osaamisen variaationkasvaminen ja suuret riskit.Kyseessä on kaksi hyvin erilaista tietostrategiaa. Globaalitalouden leviäminenja teknologian kehityksen nopeutuminen tekevät yritysten toimintaympäristöstäepävarman ja pyörteisen. Tämä kehitys korostaa jälkimmäisen tietostrategianmerkitystä. Pitäytymällä olemassa olevaan tietoon ja kokemukseen juututaanhelposti ohimenneeseen maailmankuvaan: todellisuus karkaa käsistä.Uuden tiedon hankinta pitää yrityksen ajan tasalla myös toimintaympäristönmuutoksista. Toisaalta mikään yritys ei voi menestyä hyödyntämättä olemassaolevia resursseja. Molemmat strategiat 1 ja 2 ovat tarpeen, kysymys on lähinnäsiitä, miten niitä tulisi painottaa.23Olen käynyt artikkelissani Multi-Channel innovation networks läpi näitä kysymyksiä käsittelevänlaajan kirjallisuuden. Tämä luku perustuu tämän artikkelin analyyseihin (Hautamäki2007b).136

Informaatiosta hiljaiseen tietoonInnovaatiotoiminnan kannalta tieto on keskeisessä asemassa. Innovaatiotoimintaluo uutta tietoa mutta siinä myös sovelletaan olemassa olevaa tietoaja kokemusta. Siksi erilaiset tiedon käsitteet ovat myös avainkäsitteitä innovaatiotoiminnankehittämisessä. Hieman yksinkertaistaen erotamme informaationtiedosta. Informaatiota on kaikki fyysisesti tai digitaalisesti koodattutieto: kirjat, lehdet, kuvat, tietokannat jne. Informaatiosta tulee tietoa, kun jokuhenkilö tulkitsee sen oman viitekehyksensä ja kokemustensa kautta. Tietoon aina persoonallista ja yksilöön sidottua. Tämä ei tarkoita, että tieto olisisubjektiivista, monella ihmisellä voi olla runsaasti yhteistä tietoa. Tieto on siishenkilöiden välistä eli intersubjektiivista.Osa ihmisen tiedosta on ilmaistavissa ajatuksina ja väitelauseina: tiedän,että Sacramento on Kalifornian pääkaupunki. Tällaista tietoa sanotaanknow-that -tiedoksi tai eksplisiittiseksi tiedoksi. Eksplisiittistä tietoa on suhteellisenhelppo välittää koodaamalla se informaatioksi tai kertomalla suullisesti.Vaikka eksplisiittistä tietoa voidaan helposti välittää, sen ymmärtäminenvoi olla vaikeaakin. Sen vuoksi on hyvä erottaa vaikeasti hallittava tietoyksinkertaisesta tiedosta kutsumalla sitä vaikkapa monimutkaiseksi tiedoksi.Ihmisellä on myös aivan toisenlaista tietoa, joka perustuu kokemukseenja tekemiseen. Tällaista tietoa kutsutaan know-how -tiedoksi tai hiljaiseksi tiedoksi(tacit knowledge, katso Ryle ja Polanyi). Hyvin monet ihmisen toiminnotperustuvat hiljaiseen tietoon. Osamme uida, ajaa pyörällä tai autolla, soittaapianoa, käyttää laitteita, tehdä havaintoja ja jopa päätelmiä olematta tietoinenkuinka teemme nämä asiat. Käytämme myös kieltä automaattisesti pohtimattakielioppia tai sanojen merkityksiä. Brittifilosofi Gilbert Ryle esittää vakuuttaviaargumentteja jopa sen puolesta, että know-how tai älykäs suoritusei edes edellytä tietoisuutta suoritusta ohjaavista säännöistä. Osa hiljaisestatiedosta on ilmaisematonta, osa taas voidaan täsmentää tarkkailemalla toimintaamme.Michael Polanyi, joka lanseerasi hiljaisen tiedon käsitteen, esittikuuluisan teesinsä, että kaikessa tiedossa on aina hiljainen ulottuvuus; sen takiatiedämme enemmän kuin voimme kertoa.Tämän kirjan aihepiirin kannalta on tärkeää huomata, että osa asiantuntijoidentiedosta on eksplisiittistä ja analyyttistä ja osa ilmenee vain, kunasiantuntijan toimintaa tarkkaillaan ja on siten periaatteessa ilmaisematonta.Tämä koskee itse asiassa kaikkia asiantuntijoita, autonkuljettajista, koneenkäyttäjistä,lääkäreihin, suunnittelijoihin ja johtajiin asti. Myös tieteen tekemisessäon hiljainen komponentti. Asiantuntijan tieto voidaan sen takia oppiahallitsemaan vain tekemällä ja seuraamalla ”mestarin” toimintaa.Olemme nyt puhuneet tietämyksen hallinnan peruskäsitteistä. Niidenpohjalta on syntynyt kaksi kiinnostavaa teoriaa. Ensimmäinen on NonakanSECI-malli ja toinen on teoria käytäntöyhteisöistä (communities of practice).137

Hyvin lyhyesti ilmaisten Nonakan SECI-mallissa on kyse prosesseista, joissa organisaationsisällä tietoa jaetaan tai muutetaan implisiittisestä eksplisiittiseksitai päinvastoin 24 . Itse en usko mahdollisuuteen laajasti muuttaa tietoa muodostatoiseen. Monimutkaista tietoa ei voi koskaan siirtää selkärankaan eikähiljaista tietoa voida koskaan tehdä täysin eksplisiittiseksi. Globaalin tietämyksenhallinnan kannalta Nonakan malli keskittyy liikaa yrityksen sisäisiin innovaatioprosesseihin.Tästä kritiikistä huolimatta Nonakan teoria on huomattavastisyventänyt käsitystämme tiedon luomisesta ja käyttämisestä organisaatioissa.Tietämyksen hallinnan toinen perusteoria on käytäntöyhteisöjen teoria,joka lähtee siitä, että hiljainen tieto syntyy, kehittyy ja välittyy yhteisöissä, jonkajäsenet jakavat saman käytännön (communities of practice, ks. Brown jaDuguid). Tyypillisesti erilaiset tiiviisti yhdessä toimivat tiimit ovat käytäntöyhteisöjä.Ne kehittävät oman kielen ja identiteetin – professionaalisen profiilin.Voidakseen omaksua yhteisön tiedon on osallistuttava itse yhteisön toimintaan.Sanotaan, että asiantuntijan tieto on tiukkaa (sticky) eli se on upotettukäytäntöyhteisön toimintatapoihin. Sitä ei voi niin vaan koodata ja välittäähenkilöille, joilla ei ole samaa kokemustaustaa.Toisaalta saman ammatin harjoittajat, jotka omaavat vastaavan käytännön,kykenevät verrattain helposti ymmärtämään kollegojen puhetta jaraportteja. Brown ja Duguid käyttävät termiä käytäntöverkostot (networks ofpractice) viittaamaan professionaalisten kollegojen epämuodollisiin verkostoihin.Usein verkostot perustuvat internetin käyttöön ja ammattiryhmien sivustoihin.Näissä verkostoissa tieto ”vuotaa” (leak). Mutta professionaaliseninformaation ymmärtäminen ei onnistu ilman yhteistä taustaa, koulutusta jasamanlaista työkokemusta.Käytäntöyhteisöjen teoria auttaa ymmärtämään professionaalisen tiedonluomista, syventämistä ja oppimista. Kuitenkin innovaatiotoiminnan kannaltakäytäntöyhteisöt ovat sikäli ongelmallisia, että ne ovat usein suljettuja jasuhteellisen homogeenisiä. Tällainen yhteisö ei ole erityisen avoin uusille ideoilleeikä ole valmis omaksumaan erilaista tietoa. Myös yritysten sisällä toimivaterilaiset käytäntöyhteisöt saattavat vierastaa yhteistyötä: toimitaan vain omassatiimissä ja muut tiimit nähdään kilpailijoina tai niiden osaamista ei pidetäkiinnostavana.24Nimitys SECI tulee tiedon muuntamisprosesseista: Socialization (t->t), Externalization (t->e),Combination (e->e) ja Internalization (e->t); t = tacit knowledge ja e = explicite knowledge.138

Oppimisen rikkaat verkostotNonakan SECI-malli ja käytäntöyhteisöjen teoria ovat synnyttäneet tietämyksenhallinnasta erittäin laajan tutkimuskohteen. Uudempi tutkimus onkiinnittänyt huomiota yritysten tai organisaatioiden välisten verkostojen merkitykseentietämyksen hallinnassa ja innovoinnissa. Verkostot asettuvat markkinoidenja hierarkkisten organisaatioiden välimaastoon. Stanfordin tutkijaWalter Powell on kiinnittänyt huomiota modernien organisaatioiden verkostomaiseenmuotoon (Powell 1990). Myöhemmissä tutkimuksissaan hän onpäätynyt siihen tulokseen, että nykyaikaiset yritykset rakentavat oppimisverkostoja,joissa osaaminen ja voimavarat on yhdistetty yli organisaatiorajojenmarkkinasuhteiden ja hierarkkisten suhteiden ulkopuolella. Oppiminen tapahtuuorganisaatioiden välisessä yhteistyössä, osittain muodollisia kanaviapitkin, osittain epämuodollisessa ideoiden ja tietojen vaihdossa (Powell et al.1996).Perustuen omiin tutkimuksiini esitän nyt uuden tavan luokitella oppimisenja tiedon siirtämisen verkostoja (Hautamäki 2007b). Lähtökohdaksi voidaanottaa Granovetterin havainto heikkojen siteiden merkityksestä (1973).Heikot siteet yhdistävät ihmisiä ulkokohtaisen tuttuuden perusteella. Hyvänpäiväntuttujen sidokset ovat heikkoja. Toisaalta ihmisillä on vahvat siteensukulaisiin, läheisiin ystäviin ja työtovereihin. Granovetterin perusteesi on,että vahvat siteet homogenisoivat eli läheisessä suhteessa olevat ihmiset ovatyllättävän samanlaisia tai jakavat samat käsitykset. Läheiset siteet rajaavat taimäärittävät yhteisöjä. Jos siis henkilö tarvitsee uutta tietoa, uusia yhteyksiä jauusia mahdollisuuksia, kannattaakin turvautua henkilöihin, joihin on heikotsidokset.Tämä yleinen sosiologinen havainto heikkojen siteiden hyödyllisyydestäpätee myös yrityksiin. Heikkojen siteiden kautta avautuu yhteys tietoihin ja ihmisiin,joilla saattaa olla jotain uutta annettavaa. Eräs mielenkiintoinen tapausliittyy välittäjiin, brokereihin. Usein organisaatioiden tai yhteisöjen välillä ei olesuoria ihmisten välisiä yhteyksiä. Väittäjä on henkilö, jolla on yhteys muutenerillään oleviin yhteisöihin. Välittäjä toimii siltana yhteisöjen välillä.Heikkojen yhteyksien teorian mukaan uutta informaatiota voidaan löytääpaikoista, joissa ihmiset kohtaavat aika satunnaisesti ja yllättävästi. Tällaisiapaikkoja ovat paikalliset torit, kauppakeskukset, ravintolat, kuntosalit,golf-kentät tai paikalliset tapahtumat kuten avajaiset, juhlat tai kutsut. Käytännäistä yhteyksistä nimeä agora (toria tarkoittava kreikan sana). Agorassa paikallisetihmiset tapaavat kasvokkain ja vaihtavat ajatuksia ja kertovat uutisia.Vastaavia kohtaamispaikkoja ovat messut, konferenssit ja seminaarit. Niihintullaan etäältä tutustumaan uusiin tuotteisiin, kuulemaan uusimpia tutkimustuloksia,solmimaan yhteyksiä, ostamaan ja myymään tuotteita, palveluita jaideoita (katso Maskell et al. 2005).139

Kuten käytäntöyhteisöjen teoria osoittaa, professionaalinen tieto liikkuukohtalaisen helposti saman ammattikunnan sisällä. Saman ammatin ja käytännönomaavat henkilöt kuuluvat usein ammatillisiin liitoihin, klubeihin javerkostoihin. Kutsun näitä verkostoja metaforisesti killoiksi. Osa killoista onpaikallisia organisaatioita, osa kansallisia ja kansainvälisiä. Osa kiltojen kauttasiirtyvästä informaatiosta kulkee tietoverkojen välityksellä. On professionaalisiasivustoja, joihin tietyn ammattikunnan edustajat pääsevät käsiksi tai jotkavoivat olla avoimia. Kiltojen merkitys innovaatiotoiminnan kannalta on ennenkaikkea siinä, että niiden kautta haetaan ja opitaan tietyn osaamisalueen uusintatietoa, etenkin eksplisiittistä tietoa ja analyyttistä tietoa. Kiltojen kauttaon mahdollista jakaa myös hiljaista tietoa, mutta sen omaksuminen edellyttääkuitenkin vastaavan käytännön hallitsemista. Siten killat ovat erityisesti professionaaliseneksplisiittisen tiedon jakamisen kanavia, joita Brown ja Duguidkutsuvat käytäntöverkostoiksi.Käytäntöyhteisöjen ja kiltojen osaaminen pyrkii tiivistymään ja sulkeutumaan.Tieto syvenee mutta ei laajene. Killat ovat siis homogeenisiä. Innovaatiotovat kuitenkin hyvin usein poikkeamia osaamisen pääsuunnasta. Ne ovatyllättäviä yhteyksiä asioiden välillä. Siksi käytäntöyhteisöjen rinnalla tarvitaanheterogeenisempiä yhteisöjä ja työryhmiä 25 . Niiden tavoitteena on tietoisestiluoda uutta tietoa. Niissä yhdistetään erilaista osaamista eri taustan omaavienasiantuntijoiden yhteistyöllä. Käytän näistä uuden tiedon luomisen verkostoistaja yhteisöistä nimitystä allianssi. Allianssi on useimmiten kahden taiuseamman tahon yhteinen T&K-projekti, jossa työskentelyyn osallistuvat kaikkiosapuolet.Allianssi on tapa luoda ja jakaa sekä uutta eksplisiittistä että hiljaistatietoa. Tämä perustuu juuri siihen, että allianssissa eri organisaatioista tulevatasiantuntijat työskentelevät aika ajoin yhdessä, oppien tätä kautta uusiakäytäntöjä ja uusia tapoja tulkita informaatiota. Joskus allianssit perustuvatT&K-toiminnan ulkoistamiseen ja tilaustutkimukseen. Tällöin hiljainen tieto eihelposti siirry tutkimusta tekevältä yksiköltä tilaajalle, vaikka eksplisiittinen tietosiirtyykin tutkimustulosten raportoinnin myötä.Tieto- ja viestintäteknologian kehitys on ollut omalta osaltaan luomassapohjaa hajautuneelle innovoinnille, jota kuvasin edellä. Osa hajautuneeninnovoinnin verkostoista perustuu lähes yksinomaan tietoverkkojen kauttatapahtuvaan yhteistyöhön. Internetistä on tullut merkittävä uuden tiedonetsimisen ja jakamisen kanava sekä tiedon luomisen foorumi. Muodikkaatsosiaalisen verkottumisen palvelut ja sivustot, kuten Facebook, ovat kehittymässämyös innovaatiotoiminnan uudeksi työkaluksi. Koska internet on avoin25Kai Hakkarainen (2004) on yhdessä muiden suomalaisten tutkijoiden kanssa kehittänyt teoriaauuden tyyppisistä heterogeenisistä yhteisöistä, joita he kutsuvat innovatiivisiksi tietämysyhteisöiksi(innovative knowledge communities).140

ympäristö, kutsun sen puitteisiin muodostuvia innovaatioverkostoja nimellänetgora. Netgora on pidettävä kuitenkin erillään suljetuista sivustoista, joitaesimerkiksi yritykset käyttävä sisäiseen viestintää ja yhteistyöhön asiakkaidenkanssa.Edellä esitetyt verkottumisen ja yhteistyön muodot on tiivistetty taulukoon12. Verkostoyhteys voi olla heikko eli perustua satunnaiseen tuttavuuteen,olla muodollista ja lyhytaikaista. Vahva yhteys taas tarkoittaa yhteyksiäihmisten välillä, jotka tuntevat toisensa, työskentelevät yhdessä sopimuspohjaisestija pidempiaikaisesti. Agora ja messut ovat ennen kaikkea informaationjakamisen kanavia. Osallistumalla niihin pääsee osalliseksi erilaisesta, useinyllättävästäkin tiedosta. Professionaalisten messujen, kuten seminaarien, kauttavälittyy myös eksplisiittistä tietoa. Kilta on kuitenkin eksplisiittisen tiedonjakamisen pääväylä. Professionaaliset ryhmät, klubit, unionit ja vastaavat ovatjuuri erikoistuneet puolustamaan ammattikunnan etua ja tukemaan jäsententoimintaa. On myös mahdollista, että näissä siirtyy hiljaista tietoa. Allianssi onuuden tiedon luomisen verkosto, jossa työskennellään yhdessä tai toimitaantarkkaan sovitun työnjaon mukaan.Taulukko 12. Oppimisen verkostotyypit.AllianssiKiltaVerkostotyyppiAgora(messut)NetgoraLuonnehdintaOrganisaatioidenvälinenT&K-yhteistyöProfessionaalinenyhteisö,klubi, unionitai muusamanlainenPaikallinenjulkinen tila,jossa onrunsaasti”pörinää”(buzz)Tietoverkossaoleva yhteinentyötilaja tietolähdeYhteyksienluonneVahvat, muodollisetja epämuodollisetVahvat, epämuodollisetHeikot,satunnaisetHeikot,satunnaisetPääasiallinentieto, jotajaetaanEksplisiittisentiedonluominen jajakaminenHiljaisentiedonjakaminenInformaationjakaminenInformaationjakaminenMonissa kansallisissa arvioissa on yhdeksi keskeiseksi kehittämiskohteeksi esitettyglobaalisti tuotetun tiedon parempi ja tehokkaampi hyödyntäminen (esimerkiksiFinnSight 2015). Tätä hyödyntämistä ei voi voida tehdään millään141

yksinkertaisella ”kikalla”. Edellä esitetty jako etsintäongelmaan ja omaksumisongelmaanon aivan keskeinen. Taulukossa 13 esitän yhteenvedon, johon olenkoonnut useita tässä kirjassa aikaisemmin esillä olleita tarkasteluja. Etsintä- jahyödyntämisverkostot ovat kaikki oppimisverkostoja, joissa opitaan uutta tietoaja syvennetään olemassa olevaa.Taulukko 13. Oppimisverkostojen ominaisuuksia.Verkoston piirteetOrganisaatio-oppiminenEtsintäverkostot(uusien asioidenetsiminen)Uusien mahdollisuuksienkartoitusHyödyntämisverkostot(olemassa olevienasioiden oppiminen)Vakiintuneiden asioidenhyödyntäminenVerkostotyyppi Agora ja netgora Allianssit ja killatVerkoston tarkoitusPääsy uuteen informaatioonja mahdollisten uusienkumppaneiden löytäminenKyvykkyyksien kehittäminenja tiedon jakaminenkumppanien keskenYhteydet Heikot linkit Vahvat linkitLokaalinen rakenneSosiaalinen pääomaKlusterit, ekosysteemitSilloittavaa, uutta pääomaamuodostavaaYhteisöt tai organisaatioidenväliset yhteydetOlemassa olevaa pääomaahyödyntävääEtäisyysInformaatiojärjestelmätPaikallisia kohtaamisia,myös etäällä esimerkiksimessuillaInternet, avoimet yhteisötLäheistä yhteistyötäEtätyöskentely, suljetutyhteisötTiedon yhteensopivuus Täydentävää, uutta Samanlaista, syventävääOppiminen Kuuntelemalla ”pörinää” Tekemällä yhdessäInnovaatiotyyppiRadikaalit tai mullistavatinnovaatiotVähittäiset innovaatiotInnovaatiotapaAvoin tai julkinen innovaatioKäyttäjien innovaatiotSuljettu innovaatioPuolijulkinen innovaatio142

Läheisyys on osoittautunut tiedon luomisen ja siirtämisen keskeiseksi piirteeksi.Mahdollisuus tavata ihmisiä fyysisesti, kasvokkain, lisää olennaisesti tiedonja osaamisen siirron tehokkuutta. Erityisesti hiljainen tieto ja syvällinen asiantuntijatietovoidaan oikeastaan siirtää vain työskentelemällä yhdessä pidempiäaikoja. Mutta myös agora-efekti eli informaation läikkyminen paikallisissa ympyröissäedellyttää läsnäoloa. Tästä läheisyyden keskeisyydestä seuraa hyvintärkeä johtopäätös. Voidakseen hyödyntää globaalisti levittäytynyttä osaamista,yrityksen tai tutkimuslaitoksen tulee luoda henkilökohtaisia yhteyksiä niihinosaamiskeskittymiin, joiden osaamisesta ollaan kiinnostuneita. Tämä voi tapahtuaaivokierron avulla eli vaihtamalla osaajia.Toinen tapa hyötyä globaalista osaamisesta on sijoittaa toimintoja osaamiskeskittymiin.Tästä verkottumisen muodosta käytän nimitystä diaspora,jolla viitataan etäasemaan, siirtokuntaan kaukomailla. Erilaisissa offshoremalleissaitse asiassa rakennetaan juuri diasporia, joissa toimii rinnan paikallisiaihmisiä ja pääkonttorista lähetettyjä työntekijöitä. Nokian uudet tutkimuskeskuksetesimerkiksi Piilaaksossa ja Bangaloressa ovat tällaisia diasporia,jotka toimivat integroituneena paikallisen ekosysteemiin. John Kao kirjoittaasattuvasti, että innovoinnin offshoring-ilmiö on globalisaation merkittävin ajovoima,erityisesti kun siirrytään kustannusten säästämisestä ulkomaisten työntekijöidenluovuuden hyödyntämiseen.Uuden tiedon oppimiseen toimimalla rikkaassa ekosysteemissä pyritäänmyös yritysostoilla. Ostamalla uutta teknologiaa tai uutta liiketoimintaosaamistaedustava yritys läheltä tai kaukaa, ostaja pääsee käsiksi uutteen tietoonja uusiin verkostoihin. Yritysostolla luodaan itse asiassa ostavalle yrityksellediaspora. Diaspora-strategiasta hyötyminen edellyttää myös aivokierron lisäämistä,koska syvällisin tieto diasporasta pääkonttoriin kulkee vain ihmistenmukana.Otan esimerkin lääketeollisuudesta. New Yorkissa pääkonttoria pitävälääkejätti Pfizer on perustanut uuden tutkimuskeskuksen (Biotherapeutics andBioinnovation Center) San Franciscoon, jonne on kehittynyt dynaaminen bioteknologianekosysteemi University of California San Franciscon ympäristöön.Tällä operaatiolla Pfizer saa ikkunan bioteknologian uusimpaan kehitykseen jakykenee arvioimaan ympärillä toimivia ja syntyviä yrityksiä ostamisen kannalta.Pfizer hankki jo 2006 alueelta yhden biolääketieteen yrityksen, Rinat NeurosciencesCorporationin. Uusi tutkimuskeskus etsii alueelta myös kumppaneita,rakentaa innovaatioalliansseja ja yhteyksiä yliopistotutkimukseen. Näin uusikeskus on Pfizerin diaspora San Franciscon ekosysteemissä, ja se kykenee hyödyntämäänalueen rikasta osaamisvarantoa (agora, killat ja allianssit).Suomalaisen innovaatiojärjestelmän perushaasteita on parantaa yritystenja tutkimuslaitosten kykyä löytää ja hyödyntää ulkomailla, maailman parhaissatietämyskeskuksissa tuotettua uutta tietoa ja teknologiaa. Yritysten kannaltakysymys on niiden tieto- ja innovaatiostrategiasta. Pyritäänkö radikaaleihin143

tai mullistaviin innovaatioihin, uusiin ennen näkemättömiin tuotteisiin ja palveluihin?Vai vahvistetaanko olemassa olevaa osaamista ja parannetaan tuotteidenlaatua ja prosessien tehokkuutta? Edessä esitetyt verkostotyypit ja oppimisverkostojenominaisuudet tarjoavat lähtökohdan ulkomaisen tiedon ja osaamisenhyödyntämiskanavien rakentamiselle.Samaan aikaan innovaatiotoiminta sekä globalisoituu että lokalisoituu.Globalisoituminen näkyy siinä, että yritykset hankkivat tietoa ja osaamistakaikkialta. T&K-toimintoja hajautetaan paikkakunnille, jossa on markkinoitayrityksien tuotteille, mutta myös riittävästi koulutettua henkilökuntaa rekrytoitavaksipaikallisiin tutkimuskeskuksiin. On kiinnostavaa havaita, että tiedollaon aina lokaalinen ulottuvuus. Yksinkertaisimmillaan on helppo ymmärtää,että Suomesta käsin on vaikea kehittää tuotteita Intian kuluttajamarkkinoille,koska Suomessa ei voi mitenkään tuntea Intian kuluttajia eikä testata intialaisillesuunniteltuja tuotteita. Nämä asiat ovat mahdollisia vain olemalla paikallaIntiassa.Edellä esitetyt oppimisen verkostotyypit voidaan globaalissa yhteydessätulkita seuraavasti.n Agora On oltava läsnä erilaisissa innovaatioiden ekosysteemissä päästäkseenosalliseksi siellä liikkuvasta informaatiosta. Myös kansainvälisetmessut, konferenssit ja seminaarit ovat tiedon vaihtamisen ja uudeninformaation hankkimisen kanavia.n Netgora On oltava mukana maailmanlaajuisissa informaation jakamisenverkostoissa ja osallistuttava avoimiin innovaatioverkostoihin taiperustettava sellaisia itse. Netgora toimii myös yhteyksien ylläpitämisessäja näin tukee työskentelyä maailmanlaajuisissa alliansseissa ja killoissa.n Allianssi On solmittava yhteistyösopimuksia ulkomaisten asiakkaiden,alihankkijoiden, tutkimuslaitosten ja jopa kilpailijoiden kanssa uudentiedon luomiseksi ja oman tietopääoman täydentämiseksi. Allianssienkautta siirtyy paitsi eksplisiittistä tietoa, myös hiljaista tietoa.n Kilta On liityttävä professionaalisiin verkostoihin saman alan ihmistenja osaajien kanssa ympäri maailmaa. Professionaaliset konferenssit jatapaamiset ovat keino luoda kontakteja saman alan asiantuntijoihin japäästä mukaan yhteisiin projekteihin. Kiltojen kautta siirtyy runsaastiprofessionaalista hiljaista tietoa.n Diaspora On sijoitettava toimintoja uusin innovaatiokeskittymiin (ulkomaillatai kotimaassa) tavoitteena hyödyntää paikallista ekosysteemiä jasen yhteisöjä (agoraa, alliansseja ja kiltoja). Myös yritysostoilla luodaandiasporia.144

Kuva 16. Tiedon siirron ja oppimisen globaalit verkostot diaspora-mallissa.AllianssitYhteistyöpartneritYrityksen taiorganisaation”päämaja”(muut yksiköt)AivokiertoDiaspora:Ulkomaillatoimivayksikkö(T&K)KillatProfessionaalisetyhteisötAgoratPaikallisyhteisötNuolet ovat tiedon siirron ja oppimisen verkostojaPaikallinen ekosysteemiSuomalaisilla yrityksillä tulisi olla selkeät strategiat, kuinka globaalia tietovarantoaja osaajapoolia hyödynnetään. Kansainvälisen tiedon löytäminen jahyödyntäminen edellyttää erilaisten osaamisen siirron ja oppimisen kanavienhallintaa. Tärkeintä on muistaa, että on paljon tietoa, jota ei voi hankkiamuuten kuin olemalla lähellä tiedon lähdettä, joko toimimalla paikallisessaekosysteemissä tai tekemällä yhteisyötä muiden ihmisten kanssa. Aivokierto elihenkilökohtainen työskentely ulkomailla on edelleen paras tapa päästä käsiksiuuden tietoon, niin tehokkaita kuin tietoverkot ovatkin (netgora). Toisenastrategiana on innovaation offshoring eli T&K-toimintojen, kuten tutkimuskeskusten,sijoittaminen etäisiin innovaatiokeskittymiin (diasporan rakentaminen).Diaspora-strategiaa voidaan myös toteuttaa yritysostoilla.Tässä luvussa esitetyn analyysin valossa emme voi enää vakavasti puhuakansallisesta innovaatiojärjestelmästä. Jos sillä viitataan kansalliseen tiedon jateknologian luomisen järjestelmään, niin puhutaan maailmasta jota ei enääole. Tietoa luodaan yhä enemmän, ja luultavasti ratkaisevassa määrin, kansainvälisessäyhteistyössä. Yhtä tärkeää kuin keksiä itse uusia asioita, on omaksuamuualla luotuja. Paras tapa omaksua uusia asioita on olla itse luomassaniitä maailman parhaiden partnereiden kanssa.145

Innovaatiopolitiikassamme on edelleen aika vahva kansallinen painotus26 . Tutkimus- ja kehittämisresurssit halutaan suunnatta lähes poissulkevastisuomalaisille tutkijoille ja suomalaisille yrityksille. EU-hankkeet ovat olleetmurtamassa tätä kansallista mallia. Sen sijaan hyvin hankalaa on rahoittaahankkeita, joissa palkkoja maksetaan esimerkiksi yhdysvaltalaisille tutkijoille.Julkista riskipäämaa ei myöskään ole oikeastaan lupa laittaa yrityksiin, jotkaovat osittain ulkomaisessa omistuksessa. Tunnetaan tapauksia, joissa yrityksensiirtyminen ulkomaiseen omistukseen tai toimintojen lopettaminen kotimaassaon johtanut vaatimuksiin maksaa takaisin saatua julkista T&K-rahaa(esimerkiksi Lab Pharma).Monet yritykset kokevat julkiseen T&K-rahoitukseen liittyvät kansallisetrajoitukset niin vakavina haittoina, että ne pitävät parempana välttää julkistarahoitusta viimeiseen asti. Useiden suomalaisten lupaavien teknologiayritystenmarkkinat ovat ulkomailla, esimerkiksi ICT-alan yrityksillä usein Yhdysvalloissaja Piilaaksossa (niin sanotut born global -yritykset). Siksi niiden tulevaisuuson kiinni siitä, että ne saavat ulkomaista riskirahaa ja kykenevät tarvittaessasiirtämään toimintonsa ulkomaille. Jos tätä ei sallita, suuret investoinnit T&Ktoimintaanja innovaatioympäristön kehittämiseen eivät kanna odotettua hedelmää.On huomattava, että vaikka suomalainen yritys siirtyisikin ulkomaille,osaaminen on karttunut, verkostot ovat lisääntyneet ja ehkä joku suomalainenyrittäjä on kerrankin rikastunut. Pidän ehdottomana vaatimuksena sitä, ettäkansallista innovaatiotoiminnan rahoitusta ei rajata vain suomalaisiin hankkeisiintai yrityksiin.Hajautunut, globaali innovointi haastaa uudistamaan kansallista innovaatiopolitiikkaauseista suunnista. Tutkijoiden kansainvälistä liikkuvuutta onvoimakkaasti lisättävä ja tuettava. Yritysrahoitusta on merkittävästi suunnattavakasvuyritysten kansainvälistymiseen. Tulevaisuudessa tuotekehittelyn tulee tapahtuayritysten potentiaalisilla markkina-alueilla, ei kotimaan kamaralla. Tutkimus-ja kehitystoiminnan globaali verkottuminen edellyttää tiiviiden verkostojenrakentamista kansainvälisiin innovaatiokeskittymiin. Kansainvälistymisentulee olla kaksisuuntaista. Suomen innovaatioympäristöä on tehtävä tunnetuksi,jotta ulkomaiset tutkijat ja yritykset kiinnostuisivat yhteistyöstä suomalaistenyritysten ja tutkimuslaitosten kanssa. Nämä kansainvälistymiseen liittyvät tavoitteeton kiteytetty Piilaaksossa toimivan Suomen innovaatiokeskuksen Fin-Noden konseptissa (www.finnode.com). FinNoden esimerkin mukaisesti suomalaisteninnovaatiotoimijoiden on tartuttava yhdessä globaalin innovoinninhaasteeseen. Nyt on siirryttävä kansallisesta kansainväliseen toimintatapaan.26Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen haluaa estää T&K-rahojen ”ulosvuotamisen”.Jokaisen T&K-toimintaan annetun euron täytyy jäädä Suomeen (Pekkarisen puhe Muuramessa7.9.2007). Tähän ajattelutapaan ei sovi T&K-tukea saaneiden yritysten kansainvälistyminenpuhumattakaan mitään niiden siirtymisestä ulkomaiseen omistukseen, joka onmonelle teknologiayritykselle luontevin kehitysskenaario.146

Johtopäätöksiä:Kohti kestävää innovointiaAjatellen pitkiä ajanjaksoja ihmiskunta on kulkenut eteenpäin kohti lisääntyväävaurautta ja hyvinvointia. Tällä tiellä on ollut kuitenkin usein suuria haasteita,joista ihminen on selvinnyt päättäväisyydellä ja kekseliäisyydellä. Nyttuntuu kuitenkin siltä, että ilmaston lämpeneminen ja monet muut ympäristöönliittyvät ilmiöt ovat saattaneet kansainvälisen yhteisön aivan uuteen tilanteeseen.Ympäristökysymykset eivät ole enää marginaalisia ulkoisvaikutuksia,vaan ne ovat astuneet pysyvästi taloudellisen ja yhteiskunnallisen järjestelmänkeskiöön. Al Goren mukaan on julistettava ”planetaarinen hätätila”. Samaanaikaan kansainvälisen yhteisön on kohdattava ihmisten suuri eriarvoisuus jaköyhyys niin kansallisvaltioiden sisällä kuin niiden keskenkin. Köyhyys ja ympäristönkuormittuminen ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa. Näistä sidoksistatärkein on energian kulutus.Ympäristöongelmiin voidaan reagoida monilla tavoin. Ympäristöliikkeetajavat rajoitusten politiikkaa: energian kulutusta on vähennettävä lainsäädännönkeinoin ja tiukentamalla valvontaa. Niiden mukaan talouskasvusta onehdottomasti luovuttava ja siirryttävä nollakasvun tielle. Ympäristön koskemattomuuson turvattava. Tämä politiikka perustuu uhkakuvien maalailuun japidättäytymiseen. Mutta on toisenlaisiakin toimintalinjoja.Tämän kirjan ehdotus on kohdata ilmaston lämpenemisen ja köyhyydenongelmat kestävän innovoinnin keinoin. Innovaatiotoiminta on valjastettavaratkaisemaan ihmiskunnan suurimpia, ”häijyjä” ongelmia. Energian kulutuksenhallinta voi onnistua vain kehittämällä uutta teknologiaa, joka säästääenergiaa, mahdollistaa kierrätyksen ja vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä.Kestävä innovointi luottaa ihmisen kykyyn ratkaista edessä olevat ongelmatuusilla, luovilla tavoilla.147

Cleantech-vallankumoukseen tarvitaan uudenlaista ajattelua, jossa otetaanhuomioon taloudellisen, yhteiskunnallisen ja luontojärjestelmän vuorovaikutusja toimintalogiikat. Tulevaisuuden kestävässä yhteiskunnassa onkehitettävät kaikkia pääomia – teollista, inhimillistä, sosiaalista ja luontopääomaa– tasapainoisesti niin, että ihmisten hyvinvointi voidaan maksimoidapitkäjänteisesti ja planetaarisesti. Tähän tarvitaan niin teollisia kuin yhteiskunnallisiakininnovaatioita, niin uusia tuotteita kuin uusia palveluja. Ahdastaloudellinen ajattelu ja kansantuotteen määrällinen kasvu on alistettavaisommille päämäärille, joita ovat ihmisten hyvinvoinnin edistäminen, sosiaalisenoikeudenmukaisuuden voimistaminen ja luonnon säilyttäminen tulevillesukupolville.Kestävä innovointi lähtee siitä positiivisesta ajatuksesta, että luovuudellaja innovaatioilla voidaan voittaa edessä olevat ympäristöön ja yhteiskuntaanliittyvät haasteet. Negatiivisten uhkakuvien maalailu ja kriisitunnelmien virittämineneivät muuta ihmisten käyttäytymistä rakentavaan suuntaan. Päinvastointuloksena saattaa olla vetäytymistä ja itsekkyyden kasvua. Siksi on tärkeääluottaa ihmisen hyvyyteen ja kekseliäisyyteen.Johtamisen haasteJohtamisen haasteet sopivat tämän kirjan loppuun. Olen edellä esittänyt, minkälaistenhaasteiden edessä yhteiskuntamme ja yrityksemme ovat. Edessä onsuuri siirtymä kestävän kehityksen suuntaan. Päämäärä alkaa hahmottua jakeinot kehkeytä, mutta mitään ei tapahdu ilman johtajuutta. Puhumme nytjohtajuudesta kaikilla tasoilla ja kaikissa organisaatioissa. Suomessa on hyviäjohtajia koko yhteiskunnassa, niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla jakansalaisjärjestöissä. Toisaalta uudistukset etenevät hitaasti ja vakuuttavatkinstrategiat jäävät toteuttamatta. Tuntuu kuin johtajilta olisi puhti loppumassa.Vai onko ongelma sittenkin visionäärisyyden ja rohkeuden puutteessa?Oma näkemykseni on, että johtajuuden kriisi juontaa kahdesta tekijästä.Toisaalta globaalin toimintaympäristön muutokset ovat ennennäkemättömänsyvällisiä ja nopeita. Toisaalta organisaatioilta edellytetään aivan uusia kyvykkyyksiä,joita ei hetkessä kyetä hankkimaan. Organisaatiot eivät voi irtautuamenneisyydestään ja muuttua joksikin aivan muuksi.Kestävä innovointi on yksi suurimmista johtajuuden haasteista. Siinä näkyvätmolemmat edellä mainitut tekijät. Kestävän innovoinnin periaatteethanolivat kestävä kehitys, osallistuva, jatkuva ja globaali innovointi sekä innovatiivinenjohtaminen. Kestävä kehitys tuo mukanaan täydellisen toimintatapojenja rakenteiden muutoksen yhteiskuntaan ja talouteen. Kestävä innovointiedellyttää hyvinvoinnin lisäämisen asettamista innovaatiopolitiikan perustavoitteeksitalouskasvun ohella tai pikemminkin sen sijaan. Se on suurimpia ku-148

viteltavissa olevia haasteita yritysten ja julkisen sektorin innovaatiotoiminnalle.Haasteen mittavuutta kuvaa se, että elämänlaatua pitäisi oppia arvostamaanenemmän kuin kulutusmahdollisuuksia ja elintason nostamista. Siksi myösosallistuva innovointi on ainoa keinoa saada riittävästi ideoita, miten asiat tulisihoitaa (innovaatiodemokratia).Yritykset ovat ketteriä ottamaan kopin vastaan. Kestävä innovointi valtaanopeasti alaa elinkeinoelämässä. Globaali kilpailu ja asiakaskunnan vaatimukseteivät jätä yrityksiä rauhaan. Huolenaiheena on, kuinka julkinen laivasaadaan käännettyä uudelle reitille. Asiat tuntuvat menevän hyvin ja kilpailukykynäyttää olevan huippuluokkaa vuodesta toiseen. Toisaalta lukuista tutkijatja yritysjohtajat vakuuttavat yhteen ääneen, että kilpailukykymme tuleehiipumaan ja haasteet kasvamaan lähivuosina. Käytännöt ja visiot ovat selvästiristiriidassa. Mistä kasvaisi riittävä paine radikaaleihin uudistuksiin innovaatiopolitiikassa?Katseltuani Suomea pari vuotta Yhdysvalloista käsin olen alkanut nähdäasioita uudella tavalla. Suomi on todella pieni peluri globaalissa taloudessa.Olemme lisäksi kaukana kasvavista markkinoista. Euroopan Unioni, johonolemme liittyneet, on valtava talousalue, mutta sen suhteellinen asema heikkenee.Aasia on nousussa ja Yhdysvallatkin on kyennyt hämmästyttäviin suorituksiinkasvavista ongelmistaan huolimatta (talousvajeet, velkaantuminen,koululaitoksen ja terveydenhuollon kriisi, hallitsematon maahanmuutto, juuttuminenIrakin sotaan, muutamia mainitakseni).Pienuuden kompensointi voidaan tehdä ainakin kahdella tavalla. Ensimmäinentapa on ottaa avoin asenne ulkomaailmaan. Avataan ovet ja houkutellaanmaahan uusia ihmisiä – opiskelemaan, tutkimaan, yrittämään ja lisääntymään.Nyt meillä on ulkomaalaisia opiskelijoita pari prosenttia, kun muuallaEuroopassa ja Yhdysvalloissa ulkomaalaisia opiskelijoita on moninkertainenmäärä. Avoimuuteen kuuluu myös ulkomaille siirtyminen ja uusien asioidentuominen sieltä. Innovaatioympäristömme suurimpia haasteita on kansainvälistyminen– sisään ja ulos. Innovointikin on globaalia, ja se tapahtuu yhteistyössäparhaiden osaajien kanssa, olivatpa nämä missä päin tahansa.Toinen tapa kompensoida pienuutta on hyödyntää sitä. Pienessä demokraattisessamaassa on helppo lähestyä ketä tahansa ja rakentaa verkostoja.Yhteistyö sujuu usein paremmin kuin isommissa maissa. Tärkein hyödyntämisentie on kuitenkin mobilisoida koko kansan osaaminen ja luovuus. Hyvämaksuton peruskoulu ja opintososiaaliset edut avaavat kaikille halukkaillemahdollisuuden kehittää itseään ja käyttää lahjojaan riippumatta asuinpaikasta,varallisuudesta tai etnisestä taustasta. Oikeus luovuuteen on innovaatiotaloudenperusoikeus, josta on pidettävä tinkimättä kiinni.Suomen strategiaan ”turvata kestävä ja tasapainoinen yhteiskunnallinenja taloudellinen kehitys” on helppo yhtyä. Myös keinot – koulutus, tieto jaosaaminen – ovat kiistatta oikeita. Paineet nousevat kuitenkin siitä, että emme149

150osaa muuntaa osaamistamme menestyviksi tuotteiksi ja palveluiksi. Kun vertaammeSuomen tilannetta Yhdysvaltoihin, niin näemme selvästi eron.Yhdysvalloissa koko innovaatiojärjestelmää vetävät eteenpäin yrityksetja menestystä tavoittelevat yrittäjät. Ne tarttuvat ahnaasti uusin ideoihin jateknologioihin ja kehittävät niistä ennen näkemättömiä tuotteita ja palveluja.Yritykset myös pyrkivät rekrytoimaan parhaat mahdolliset osaajat. Yliopistoissatuotetulle uudelle tiedolle ja yliopistoista valmistuneille huippuosaajilleon kova kysyntä markkinoilla. Yksityiset pääomasijoittajat puolestaan ovatkiinnostuneita rahoittamaan yrityksiä, joilla on parhaat ideat ja parhaat osaajat.Innovaatiojärjestelmä on kysyntävetoinen. Insentiivit, kiihokkeet, toimivatmoottorina.Suomessa innovaatiojärjestelmää lykkää eteenpäin julkinen sektori.Työnnämme rahaa ja maanittelemme ihmisiä yrittäjiksi. Ympäröimme yrittäjätjulkisten toimijoiden armeijalla. Silti vain muutamat haluavat yrittäjiksi ja vainharva yrittäjä on kiinnostunut kasvusta. Tilastojen mukaan uusista yrityksistämuutama prosentti on kasvuyrityksiä. Kuitenkin juuri kasvuyritykset synnyttävätsuurimman osan uusista työpaikoista. On selvää, että julkista tutkimusjakehitysrahoitusta ja yksityistä pääomasijoitusta tarvitaan, mutta niillä onvaikea luoda kannustimia. Olennaista on suhtautuminen riskeihin ja epäonnistumiseensekä onnistumiseen. Suomessa on hieno sanonta ”yrittänyttä eilaiteta”, mutta kyllä laitetaan. Epäonnistumisen sietäminen on ehkä yksi merkittävimmistäeroista Yhdysvaltojen ja muiden maiden välillä, kuten CharlesVest korostaa.Epäonnistumisen sietämisestä ja riskinottohalukkuudesta on Suomessapuhuttu paljon, mutta asian muuttamiseksi on tehty vähän. Riskinottohaluttomuuskietoutuu monimutkaisesti myös hyvinvointiyhteiskuntaan. On totta,että länsimaiset hyvinvointiyhteiskunnat ovat ylikypsiä siinä mielessä, että ihmisillätuntuu menevän hyvin eikä ole tarvetta panna kaikkea likoon toimeentuloneteen. Mutta toisaalta yrittäjyys on vahvaa nimenomaan anglosaksissamaissa, joissa on kohtalaiset turvarakenteet ja runsaasti vaurautta. Riskinottohalukkuusja epäonnistumisen sietäminen ovat kulttuurisia piirteitä ja syvälläarvoissa ja asenteissa.Riskinottohalukkuutta ei rakenneta kepillä vaan porkkanalla. On mieletöntäajatella, että heikentämällä hyvinvointiyhteiskunnan turvarakenteitapakotamme ihmiset yrittämään. Lupaavampi tie on vahvistaa ihmisten positiivisiamotiiveja. Kun tulen Suomeen käymään oltuani pidempään Yhdysvalloissa,silmiin pistää ihmisten negatiivisuus. Kaikki aloitteellisuus ja innostusleimataan tyhmäksi: pitää olla kriittinen ja epäillä kaikkea. Tällä ylenmääräisellänegatiivisuudella tapetaan luovuus ja yrittäjyys. Palaten Ghoshalin ja Milesinkritiikkiin vallitsevaa management-ajattelua kohtaan ei voi muuta kuin todeta,että bisnesmaailman negatiivista maailmankuvaa levitetään Suomessakin.

Kestävän innovaation -periaate sisältää osallistuvan, jatkuvan ja globaalininnovoinnin. Sen ytimenä on arvostaa ihmistä ja rohkaista ja kannustaakaikkia tuomaan esiin parhaat puolensa ja ideansa. Tässä lisätään innovointiapositiivisilla kannusteilla. Uuden innovaatiotalouden peruslakina on yhteistyö,kollaboraatio, niin organisaatioissa kuin niiden kesken, niin kotimaassa kuinulkomaillakin. Yhteistyön onnistuminen on hyvin paljon kiinni sosiaalisestapääomasta, jolla tarkoitetaan juuri ihmisten keskinäistä luottamusta ja alttiuttayhteistyöhön. Yksityisessä keskustelussa kanssani Raymond Miles painotti,että Suomella on vahva yhteisöllinen arvopohja, jota juuri tarvitaan uudessayhteistyöhön perustuvassa innovaatiotaloudessa. Hänen mukaansa Suomensosiaaliturva luo luottamuksellisen, yhteistä hyvää painottava ilmapiirin, jokaon huolestuttavassa määrin katoamassa Yhdysvalloista. Suomella on tässäetulyöntiasema.Kestävä innovointi yritysten kilpailuetunaYritykset kohtaavat nopeasti muuttuvat markkinat ensimmäisenä. Globaalitalousvyöryttää alati kasvavan kilpailijoiden vuon yritysten päälle. Kilpailu onepäreilua, sillä yritysten lähtökohdat ovat aivan erilaiset riippuen yrityksen iästä,kotipaikasta, markkinoista, osaamisesta tai etiikasta. Selvitäkseen tässä kilpailussayrityksen on kyettävät nopeaan toimintaan, jatkuvaan muutoksen jakestävään innovointiin.Strategisesta ketteryydestä on tulossa keskeinen johtamishaaste globaalissataloudessa, kuten Yvez Doz ja Mikko Kosonen ovat osoittaneet. Ketteryyson kykyä vastata toimintaympäristön muutoksiin aikailematta ja vaivattomasti,lähes vaistonvaraisesti. Pienet yritykset ovat usein luonnostaan ketterämpiäkuin suuret. Suurille yrityksille strateginen ketteryys onkin aivan keskeinenmenestystekijä. Sen kehittämiseksi tarvitaan strategista huomiokykyä, resurssijoustavuuttaja johdon yhtenäisyyttä. Myös yhteiset selkeät arvot, avoin keskustelukulttuurija dialogi eri osapuolten kesken ovat tärkeitä.Kilpailutilanteeseen voi reagoida monella tavalla. Itse näen kestävän innovoinninyritysten merkittävänä kilpailuetuna. Yritysten kannalta se merkitseeerityisesti seuraavia asioita.n Kestävä kehitys Haasteet: tuotteiden ja palvelujen kehittäminen uusillecleantech-markkinoille. Tuotteiden elinkaaren parempi hallinta, kierrätettävienmateriaalien käyttäminen, energiatehokkuus ja palvelujen lisääminen.On oltava askeleen muita edellä ja ennakoitava mihin kysyntäsuuntautuu kestävän kehityksen voimistuessa. Selkeän EIn sanominenkapealle, lyhytjänteiselle omistajaintressille; sitoutuminen yhteiskuntavastuuseen.151

n Osallistuva innovointi Haasteet: henkilökunnan osaamisen kehittäminenja mobilisoiminen. Asiakkaiden, kuluttajien ja käyttäjien ideoidenetsiminen ja kehittäminen. Kansalaisten ja asiantuntijoiden aktiivisuudenhyödyntäminen hajautettujen innovaatioprosessien kautta. Avoimeninnovoinnin hallinta.n Jatkuva innovointi Haasteet: luovuuden nostaminen yrityksen perusnormiksi,kyseenalaistaminen, mielikuvituksen vapauttaminen, innovatiivistenprojektien, yksikköjen ja työntekijöiden tukeminen alati vaanivaakateutta ja uuden pelkoa vastaan. Kyky välttää innovaattorin dilemmaaeli ei juututa hyväksi havaittuun ja menestykselliseen.n Globaali innovointi Haasteet: sisäisten innovaatioprosessien avaaminenglobaaliin yhteistyöhön. Kyky löytää parhaita ideoita ja osaajiakaikkialta maailmasta. Erilaisten innovaatioverkostojen rakentaminen jahallinta. Kyky tehdä investoinneista, ulkoistamisesta ja alihankinnoistaoppimis- ja innovaatioprosesseja. Erilaisten markkinoiden ja kulttuuriensisältämän hiljaisen tiedon oppiminen. Kyky hallita moninaisuutta niinyrityksen sisällä kuin kumppanuussuhteissa ja markkinoilla.n Innovatiivinen johtaminen Haasteet: uusien johtamismallien ja menetelmienjatkuva kehittäminen ja testaaminen. Kyky hallita hajautettujainnovaatioprosesseja. Kyky motivoida ja kannustaa henkilökuntaa luovuuteenja innovointiin. Strateginen ketteryys ja kyky tarttua nopeastitoimintaympäristön avaamiin uusiin mahdollisuuksiin.Kestävä innovointi haastaa yritykset kirkastamaan yhteiskunnallista vastuutaanja ”kansalaisuuttaan”. Suhtautumisessa yhteiskuntavastuuseen on paljonkyynisyyttä, niin yritysten kuin yleisönkin keskuudessa. Edelleen jotkutnäkevät Reichin tavoin sovittamattomia ristiriitoja yritysten taloudellisten tavoitteidenja eettisyyden välillä. Näin ei välttämättä ole. Yritysten pitkän aikavälinmenestys edellyttää niiden toimivan yhteiskunnassa vallitsevien normienmukaisesti. Erityisesti voimistuva kuluttajaliike lisää paineita ottaa eettiset näkökulmatkuten työvoiman kohtelu, päästöt, energian kulutus ja kierrättäminenosaksi yrityksen strategiaa ja brändiä.Toinen eettistä orientaatiota voimistava trendi on pienomistajien aktivoituminen.Yhä useammin pienomistajat nostavat yhtiökokouksissa esilleyrityksen ja sen johtajien toimintatavat. Usein vakuutus- ja eläkeyhtiöt ovatyritysten suurimpia omistajia. Niiden jäsenet – vakuutetut – alkavat edellyttääyhtiöltään eettisten sijoitusperiaatteiden noudattamista. Tätä kauttamyös suuromistajat – vakuutusyhtiöt – lisäävät paineita kehittää yhteiskuntavastuuta.Itse uskon, että monissa yrityksissä kestävä innovointi tulee olemaan itseasetettu, aito strateginen tavoite. Vain siten yritys kykenee johdonmukaisestija tehokkaasti kehittämään uuden sukupolven tuotteita ja palveluita. Yhdys-152

valloissa monien yritysten korkein johto on henkilökohtaisesti ilmaissut pyrkivänsä”tekemään hyvää ”(Googlen motto on ”don’t be evil”). Filantrooppinenasenne on yleistymässä ja yritysten omistajat laittavat suuria summiarahastoihin, joiden tavoitteena on taistella köyhyyttä ja sairautta vastaan erityisestikehitysmaissa. Tunnetuin esimerkki on Microsoftin pääomistaja BillGates. Myös lahjoitukset yliopistoille ovat kasvaneet, kuten edellä on todettu.Kestävä innovointi on yritysten positiivinen strategia, joka on myös paras bisnesstrategia,kun ei tehdä kompromisseja eettisten periaatteiden kanssa.Kestävän innovoinnin politiikkahaasteetTämän kirjan tavoitteena on herättää ajattelemaan innovaatiotoimintaa jasen kehittämistä uusilla tavoilla. Kirjaa ei voi pitää uuden innovaatiopolitiikanperusteltuna esityksenä, siksi suppea ja luonnosmainen se on. Harjoitetun innovaatiopolitiikantueksi on esitetty runsaasti tutkimuksia ja arviointeja. Niitäei käy kiistäminen. Mutta elämme murroksen aikoja, jolloin vallitsevien ajatustapojenkriittinen arviointi auttaa välttämään kohtalokkaita erehdyksiä. Jotenuskallan lopuksi vielä kiteyttää omat teesini tulevaisuuden innovaatioympäristönrakentamiseksi. Ne hahmottavat kestävää innovaatiopolitiikkaa.1. Suomesta on rakennettava innovaatioilla kestävän kehityksen kärkimaaTämä teesi korostaa sitä, että innovaatiopolitiikan tulee perustua sellaiseeninnovaationäkemykseen, joka on kestävä ja tulevaisuudessa hallitseva. Talouskasvustaon tehty superarvo, joka kävelee muiden tavoitteiden yli. Talouskasvunrinnalla tai jopa sijaan on korostettava entistä vahvemmin kestävää kehitystäja hyvinvointia. Ilmaston muutokseen ja uusiutumattomien luonnonvarojenniukkeneminen eivät ole vain uhka vaan myös suuri mahdollisuus Suomelle jasen teollisuudelle. Kuluttajien ja asiakkaiden odotukset kohdistuvat myös puhtaaseenteknologiaan ja ympäristöystävällisiin tuotteisiin, ja näin kysyntätekijätohjaavat myös teknologisia innovaatioita kestävän kehityksen suuntaan. RakentamallaSuomesta kestävän kehityksen kärkimaata ja panostamalla puhtaisiinteknologioihin ja energiatehokkuuteen luomme myös suomalaiselleteollisuudelle perustaa menestyä kasvavilla ”puhtailla markkinoilla”. Ehdotan,että Suomeen perustetaan vahvasti resursoitu ympäristöteknologiaan liittyvästrategisen huippuosaamisen keskittymä. Samalla on muistettava, että kestävänkehityksen haaste ei ole ensisijassa teknologinen haaste, vaan se koskeeennen kaikkea instituutioita ja toimintatapoja.153

2. Innovaatiopolitiikalla on edistettävä siirtymistä tarjontalähtöisestä,teknologiapainotteisesta innovoinnista kysyntävetoiseen, palvelukeskeiseeninnovointiinPeriaatteessa kaikki myöntävät, että teknologia ei yksin riitä yritysten menestykselle.Merkittäviä askeleita on toki otettu liiketoimintamallien ja palvelujenkehittämisen suuntaan. Nyt tarvitaan kuitenkin määrätietoista suunnanmuutosta,joka tähtää palvelu-, liiketoiminta- ja yhteiskunnallisten innovaatioidentuottamiseen. Teknologiakeskeisyydestä on vihdoin siirryttävä asiakaskeskeisyyteen.Innovaatiojärjestelmän rakennetta ja toimijoita on arvioitava kriittisestitästä näkökulmasta.3. Yliopistojen toimintaedellytykset on turvattava ja valtionT&K-rahoituksen lisärahoitus on suunnattava yliopistoilleYliopistot ja niiden harjoittama perustutkimus ja siihen nojaava korkein opetusovat innovaatiotoiminnan perusta. Yliopistojen rahoitus on Suomessa aivanriittämätöntä, varsinkin jos haluamme tänne huippuyliopistoja. ValtionT&K-rahoituksessa teknologiarahoitus on saavuttamassa lakikorkeutensa.Tulevaisuudessa lisärahoitus on pääosin suunnattava Suomen Akatemialle jayliopistoille. Yliopistoille on turvattava riittävä perusrahoitus opetuksen ja tutkimustoiminnanlaadun pitkäjänteiseen kehittämiseen. Merkittävä osa muustarahoituksesta tulisi perustua kilpailuttamiseen, jonka tulisi koskea myös sektoritutkimuslaitoksiaja perustettavia strategisen huippuosaamisen keskittymiä.Kansallisen teknologiapolitiikan ehdottoman painopisteen tulee olla puhtaissateknologioissa.4. Yliopistoverkosto on koottava nykyistä suuremmiksi jalaadukkaammiksi kokonaisuuksiksi niin että maahan syntyy 4–5 laajaalaistamaailmanluokkaa olevaa tutkimusyliopistoaKaksikymmentä yliopistoa tai oikeastaan 16 tiedeyliopistoa on liian suurimäärä, jos tavoitteena on päästä kansainväliselle tasolle. Oma ehdotuksenion muodostaa 4–5 laaja-alaista tutkimusyliopistoa, jotka voivat antaa tohtorintutkintojakaikissa opetusaineissaan. Tutkimusyliopistoja on kehitettävämaailmanluokkaan. Muista yliopistoista muodostetaan erikoistuneita opetusyliopistojatai tutkimusyliopistojen kampuksia, jotka voivat antaa tohtorintutkintoonoikeuttavaa opetusta vain niissä oppiaineissa, joissa niillä onkorkeatasoista tutkimusta. Lukukausimaksujen käyttöönotolla voitaisiin lisätäkannusteita opiskeluun ja saada lisää voimavaroja opetuksen laadun nostamiseen.154

5. Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi maahan on rakennettava 5–6innovaatiokeskittymää, joiden ekosysteemit ovat maailmanluokkaaInnovaatioiden ekosysteemi on yritysten, tutkimuslaitosten, rahoittajien, liiketoimintapalvelujen,asiakkaiden ja alihankkijoiden paikallinen, vuorovaikutteinenja dynaaminen järjestelmä. Innovaatiot syntyvät näissä ekosysteemeissätoimivissa yrityksissä. Ekosysteemi on luonteeltaan kokeileva järjestelmä, jossauusien ideoiden kaupalliset mahdollisuudet testataan. Piilaakson tyyppisessäekosysteemissä bisnesideoiden testaaminen tapahtuu perustumalla pääomasijoittajienavustuksella uusia yrityksiä. Julkisen sektorin rooli on tässä luodapuitteet yrityksille ja innovaatiotoiminnalle. Varsinainen innovaatiotoimintaon yritysvetoista, ja se perustuu vahvaan riskejä kaihtamattomaan yrittäjyyskulttuuriin.Ilman paikallisten ekosysteemien voimistamista, kansalliset T&Kpanoksetmenevät osittain hukkaan. Innovaatiopolitiikassa tulee olla vahvapaikallista yhteistyötä korostava horisontaalinen ulottuvuus. Konkreettiseksitavoitteeksi tulisi asettaa 5–6 maailmanluokan innovaatiokeskittymän rakentaminentiettyjen osaamisalueiden ympärille. Oma arvioni on, että suurin osatarvittavista resursseista saadaan suuntamaalla olemassa olevat voimavaratyhteisen strategian mukaisesti. Silti saatetaan tarvita jonkin verran uutta siemenrahaa.6. Innovaatiotoiminnassa on edistettävä hajautettua ja osallistuvaainnovointia. Innovaatiopolitiikan tuki- ja rahoitusinstrumentit ja tekijänoikeuksiensääntely on sovitettava verkottuneen innovaatiotoiminnanaikakauteenYritysten kyky tuottaa yhä uusia innovaatioita oman osaamisensa varassa eienää riitä globaalissa taloudessa. Asiakkaiden ja kansalaisten rooli innovaatiotoiminnassaon vahvistuva trendi ja kestävän innovoinnin tärkeä periaate.Yritysten on kyettävä avautumaan innovaatiotoiminnassaan yhteistyöhön muidenyritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. On syntymässä uusiahajautetun innovoinnin tapoja, joita ovat muun muassa avoin innovaatio, julkineninnovaatio, puolijulkinen innovaatio ja käyttäjälähtöinen innovaatio. Yritystentulee kehittää uusia johtamisen tapoja hallitakseen tällaista hajautettuainnovointia. Julkisille toimijoille hajautettu innovaatio asettaa haasteen kehittääuusia verkostoille soveltuvia rahoitusmuotoja ja sovittaa tekijänoikeuksiaavoimeen toimintamalliin.155

7. Globaalisesta verkottumisesta on tehtävä tiedon luomisen jainnovaatiotoiminnan keskeinen toimintatapa. Innovaatiopolitiikassaon siirryttävä kansallisesta toimintamallista kansainväliseen jarahoitettava entistä enemmän kansainvälisiä hankkeita ja yrityksiä,joissa suomalaiset ovat mukanaTietopääoma on globaalisti levittäytynyt. Osaajia löytyy kaikkialta ja yhä kasvavassamäärin kehitysmaista. Kansallisen innovaatiojärjestelmän käsite onauttamatta vanhentunut. Innovaatiotoiminta tulee olemaan kansainvälistäyhteistyötä. Tämä koskee yhtä hyvin yliopistoja kuin yritystenkin T&K-toimintaa.Yritysten liiketoimintojen hajauttaminen, ulkoistaminen, toimintojen siirtäminenkaukomaille, yritysostot, kansainväliset innovaatioallianssit ja vastaavatovat yritysten keinoja päästä jakamaan globaalia osaamisvarantoa, ei vainmarkkinoita. Innovaatiopolitiikassa on voimakkaasti panostettava T&K-toiminnankansainvälistämiseen. T&K-rahoituksen rajoittaminen vain kotimaisilleyrityksille on aikansa elänyttä.Nämä seitsemän teesiä nousevat suoraan innovaatiopolitiikkamme uusistahaasteista. Monet harjoitetun innovaatiopolitiikan tavoitteet ja keinotovat tehokkaita ja testattuja, eikä niiden kritisoimisessa ole mitään mieltä. Sensijaan muutamat suuremmat periaatteelliset kysymykset, kuten yliopistojen jaalueellisten ekosysteemien rooli sekä hajautettu innovointi ja kansainvälistyminen,on nostettava etualalle. On myös arvioitava, onko nykyisten innovaatioorganisaatioidenosaaminen uuden tyyppisen innovaatiotoiminnan kehittämisessäriittävää, vai tarvitaanko uusia organisaatioita?Tämä raportti peräänkuuluttaa uutta innovaatiopolitiikkaa. Siinä ei olisimieltä, ellei se eroaisi olennaisesti perinteisestä innovaatiopolitiikasta. Tähänloppuun sopiikin yhteenveto perinteisen ja uuden innovaatiopolitiikan eroista.Uutta innovaatiopolitiikkaa voisi tämän kirjan argumentaation perusteellakutsua kestäväksi innovaatiopolitiikaksi. Puhe perinteisestä ja uudesta on ainayksinkertaistavaa, sillä uusi on yleensä kehittynyt vanhan vallitessa eikä mitäänselkeää murroskohtaa ole havaittavissa. Tämä pätee myös innovaatiopolitiikkaan,jota on Suomessa kehitetty taitavasti ja perustellusti.Toistaiseksi vielä talouskasvu ja sitä edistävä tuottavuuden kasvu ovat innovaatiopolitiikankeskeisiä tavoitteita. Innovaatiojärjestelmä on tässä valossaeräänlainen kasvukone. Kestävän innovaatiopolitiikan tärkein tavoite on taashyvinvointi, johon sisältyy kestävä kehitys. Tämä johtaa uudenlaiseen innovaatiotoimintaan,jolla edistetään hyvinvointia uusintamalla kaikkia pääomia,myös sosiaalista ja luontopääomaa. Hyvinvointi riippuu osaltaan myös talouskasvusta,mutta talouskasvua ei voi samastaa hyvinvoinnin lisääntymiseen.Monissa teollisuusmaissa ihmisten kokema hyvinvointi on heikentynyt vuosiajatkuvasta talouskasvusta huolimatta. Kenelläkään ei ole vielä valmiita ehdotuksiasiitä, miten hyvinvointia voitaisiin mitata ja näin arvioida innovaatiopo-156

litiikan onnistumista. Silti rajoittuminen pelkästään talouskasvun ja elintasonmittareihin johtaa vaarallisella tavalla harhaan.Voimme erottaa innovaatiopolitiikassa 1990-luvun ajattelutavat 2000-luvun alun ajattelutavoista. 1990-luvun hallitseva iskusana oli teknologia.2000-luvun alun iskusana on innovaatio. Esimerkiksi Tekesin toiminnassapainottui teollisuuden kehittyminen teknologian keinoin. Nyt Tekesin missionaon edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioidenkeinoin. Sitran uudessa englanninkielisessä nimessä The FinnishInnovation Fund heijastuu sama tendenssi. Nyt uusien haasteiden edessä jaympäristötietoisuuden lisääntyessä kestävä innovaatio on nousemassa peruskäsitteeksi.Innovaatiopolitiikan muotoutumiseen vaikuttavat tällä hetkellä voimakkaastiglobalisaatio ja verkottuminen. Yritysten arvoketjut muuttuvat globaaleiksi,kun lähes jokainen toiminto voidaan ulkoistaa sinne, missä se kyetääntuottamaan parhaiten. Yritykset ovat verkostojen solmukohtia, jotka orkestroivatlaajoja partnerien verkostoja. Yritykset erikoistuvat ja pyrkivät sijoittumaanniihin globaalien arvoverkostojen solmuihin, joissa ne kykenevät tuottamaaneniten lisäarvoa. Innovaatiotoimintakin organisoituu yhä enemmän tämänmallin mukaan. Tuotekehitystä tehdään parhaiden kumppanien kanssa, olivatpanämä missä päin maailmaa tahansa. Hajautuneet innovaatioprosessitja globaali yhteistyö ovat yritysten suurina haasteina.Innovaatiotoiminnan kehittämisessä julkinen sektori on edellytystenluoja. Keskeisessä asemassa ovat koulujärjestelmä, korkeakoulujärjestelmä,tutkimus- ja kehitystoiminnan rahoittaminen ja yritysten toimintaedellytystenparantaminen. Näiden rinnalle on nousemassa yhä vahvemmin alueellinenkehittäminen. Voitaisiin puhua kansallisesta ja alueellisesta innovaatiopolitiikasta,jolloin mainitut valtakunnallisesti järjestettävät puitteet ovat kansallistainnovaatiopolitiikkaa. Sen sijaan alueiden (maakuntien ja seutukuntien) kehittäminenerityistoimenpitein on alueellista innovaatiopolitiikkaa.Kansallinen ja alueellinen innovaatiopolitiikka ovat keskenään jännitteisessäsuhteessa. Kansallisessa innovaatiopolitiikassa painotetaan muun muassavoimien keskittämistä painoaloille, huippuyksikköjä ja kasvukeskusten tukemista.On selvää, että pieni maa ei voi olla huipulla kuin muutamalla osaamisalueella.Samaan aikaan Florida ja monet muut tutkijat ovat osoittaneet, ettäkehitystä vievät eteenpäin dynaamiset seutukunnat ja kaupunkiseudut, joillaon omia vahvuuksia, aloitteellisuutta ja luovuuden kulttuuri. Tässä ei kokoyksin ratkaise. Tästä nousee esiin innovaatiopolitiikan kehittäminen spontaanisuuttaja alueellisia tarpeita (kysyntää) huomioivaan suuntaan. Samalla onoltava rehellinen ja nähtävä, etteivät kaikki alueet voi kehittyä kilpailukykyisiksi,eivät ainakaan samoilla eväillä kuin muut alueet: joskus kasvun edellytykset yksinkertaisestipuuttuvat.157

Taulukkoon 14 on koottu kirjan keskeiset teemat. Siinä vertaillaan perinteistäinnovaatiopolitiikkaa uuteen, kestävään innovaatiopolitiikkaan. Taulukkoon vahvasti yksinkertaistava, mutta sen avulla voi punnita innovaatiopolitiikanajankohtaista retoriikkaa.Taulukko 14. Perinteisen ja kestävän innovaatiopolitiikan eroja.Perinteinen innovaatiopolitiikkaPeruskäsite: kansallinen innovaatiojärjestelmäKestävä innovaatiopolitiikkaPeruskäsite: innovaatioiden ekosysteemiTalouskasvu perustavoitteenaYlhäältä tapahtuva ohjaaminen jasääntelyTarjontajohteisuusSuljetun innovaation paradigmaTeollisuuslaitoskeskeinentoimintamalliTeknologiapainotteisuus, teknologiarahoituksenkeskeinen asemaTuotekeskeisyysValtakunnallisuusKansallinen innovaatiopolitiikkaKansallinen toimintakenttäTeknologian siirtoKulttuuri innovaatiopolitiikan marginaalisssa,lähinnä viihtyvyystekijänäHyvinvointi ja kestävä kehitysperusarvoina, talouskasvulla on vainvälinearvoaSpontaanien prosessien mahdollistaminenja kokeilut, kilpailuKysyntäjohteisuus, asiakaskeskeisyysHajautettu innovointiYhteistyötä painottava, verkottunuttoimintamalliOsaamispainotteisuus, yliopistojenkeskeinen asemaPalvelukeskeisyysAlueellinen innovaatiopolitiikkaPaikalliset innovaatiokeskittymätGlobaali toimintakenttäYhteinen kehittäminen ja oppiminen,yritysten ja korkeakoulujen yhteishankkeetKulttuuri innovaatioympäristönolennaisena dynaamisena osanaLuovuus - ja yrittäjyyskulttuuri158

Kirjan keskeiset ehdotukset1. Suomesta on rakennettava innovaatioilla kestävän kehityksen kärkimaa.2. Innovaatiopolitiikalla on edistettävä siirtymistä tarjontalähtöisestä,teknologiapainotteisesta innovoinnista kysyntävetoiseen, palvelukeskeiseeninnovointiin.3. Yliopistojen toimintaedellytykset on turvattava ja valtion T&K-rahoituksenlisärahoitus on suunnattava yliopistoille.4. Yliopistoverkosto on koottava nykyistä suuremmiksi ja laadukkaammiksikokonaisuuksiksi niin että maahan syntyy 4–5 laaja-alaista maailmanluokkaaolevaa tutkimusyliopistoa.5. Suomen kilpailukyvyn turvaamiseksi maahan on rakennettava 5–6innovaatiokeskittymää, joiden ekosysteemit ovat maailmanluokkaa.6. Innovaatiotoiminnassa on edistettävä hajautettua ja osallistuvaainnovointia. Innovaatiopolitiikan tuki- ja rahoitusinstrumentit ja tekijänoikeuksiensääntely on sovitettava verkottuneen innovaatiotoiminnanaikakauteen.7. Globaalisesta verkottumisesta on tehtävä tiedon luomisen ja innovaatiotoiminnankeskeinen toimintatapa. Innovaatiopolitiikassa on siirryttäväkansallisesta toimintamallista kansainväliseen ja rahoitettava entistäenemmän kansainvälisiä hankkeita ja yrityksiä, joissa suomalaiset ovatmukana.159

KiitoksetTämä kirja ja useat muut aihetta sivuavat viimeaikaiset kirjoitukseni eivät olisiolleet mahdollisia ilman Sitran tarjoamaa mahdollisuutta työskennellä vuodet2006 ja 2007 Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Näin sain tilaisuuden tutustuayhteen maailman huippuyliopistoista ja päästä osalliseksi sen innostavastailmapiiristä. Osallistuin myös suomalaisen innovaatiokeskuksen FinNodenperustamiseen Piilaaksoon. Erityisesti haluan kiittää Petri Vasaraa, AnnaLeeSaxeniania ja Charles Sabelia hyvästä yhteistyöstä.Tätä kirjaa laatiessani olen saanut paljon ideoita ja kommentteja suomalaisiltaja amerikkalaisilta kollegoilta ja ystäviltä, joista haluan mainita seuraavat:Manuel Castells (University of Southern California), Henrik Chesbrough(UC Berkeley), Peter Coughlan (Ideo), Paul Duguid (UC Berkeley), RobinGustafsson (TKK), Kaarlo Heiskanen (UC Berkeley), Eric von Hippel (MIT),Petri Kalliokoski (VTT), Reijo Kangas (Tekes, FinNode), Kari Kankaala (Tampereenkaupunki), Martin Kenney (UC Davis), Carol Kiriakos (UC Berkeley jaEuropean University Institute), Vesa-Matti Lahti (Sitra), Marketta Luutonen(Joensuun yliopisto, Taito ry), Alexander Manu (Beal Institute), Jani Niipola(vapaa toimittaja), Raymond Miles (UC Berkeley), Riku Mäkelä (Tekes, FinNode),Ikujiro Nonaka (UC Berkeley), Don Patton (UC Davis), Sanjit Sengupta(San Francisco State University), Anssi Smedlund (TKK), Morten Sorensen(The University of Chicago), Anne Stenros (Kone Corporation), Marko Terviö(UC Berkeley), Liisa Välikangas (HKKK), Mary L. Walshok (UC San Diego),Steven Weber (UC Berkeley), Yikuan Lee (San Francisco State University) jaJohn Zysman (UC Berkeley).Kirjan sisältöön ovat vaikuttaneet myös sitä varten Suomessa haastattelemaniasiantuntijat ja päätöksentekijät: Ari Ahonen (Tekes), Tuula Antola(Innospa), Eero Holstila (Helsingin kaupunki), Pekka Himanen (TaiK, HIIT),Maunu Häyrynen (Suomen Akatemia), Jukka Jääskeläinen (Synteesi Oy), SakariKarjalainen (OPM), Timo Kekkonen (EK), Seija Kulkki (CKIR, HKKK), Osmo160

Kuusi (VATT), Pirjo Kyläkoski (Tekes), Tarmo Lemola (Advansis), Paul Lillrank(TKK), Markku Mattila (Suomen Akatemia), Petri Peltonen (KTM), MerviSibakov (Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö), Jouko Suokas (VTT), TeppoTurkki (TaiK), Petri Vasara (Pöyry), Erkki Virtanen (KTM), Markku Wilenius(Tulevaisuuden tutkimuksen keskus) ja Pekka Ylä-Anttila (ETLA). Kiitos heilleauliudesta keskustella kanssani avoimesti edessämme olevista haasteista.Erityisen hyödyllisiä kommentteja olen saanut Jukka Jääskeläiseltä, KariKankaalalta, Mikko Kososelta, Vesa-Matti Lahdelta, Tarmo Lemolalta ja PetriVasaralta.Lopuksi haluan lämpimästi kiittää Irmeli Hautamäkeä, jonka kanssa olenkeskustellut tästä kirjasta lukuisia kertoja yhteisillä aterioilla ja kävelyretkilläBerkeleyn kukkuloilla. Hän myös kehotti ottamaan vakavan uuden näkökulmaninnovaatiotoimintaan – kestävän kehityksen.161

LähteetAho Esko et al. (2006). Creating an Innovative Europe. European Communities.Allardt Erik (1976). Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. WSOY.Arendt Hannah (2002). Vita Activa, Ihmisenä olemisen ehdot. Tampere, Vastapaino. (AlkuteosThe Human Condition, Chicago, Chicago University Press 1958.)Bahrami Home and Evans Stuart (2000). Flexible Recycling and High-technology Entrepreneurship.Teoksessa Kenney Martin (ed.) (2000). Understanding Silicon Valley. The Anatomy of anEntrepreneurial Region. Stanford, Stanford University Press, 165–189.Benkler Yochai (2006). The Wealth of Networks, How Social Production Transforms Markets andFreedom. New Haven and London, Yale University Press.Brown John Seely and Duguid Paul (2000). The Social Life of Information. Harvard BusinessSchool Press.Brown John Seely and Duguid Paul (2002). Local Knowledge, Innovation in the Networked Age.Management Learning Vol 33(4), 427–437.Castells Manuel ja Himanen Pekka (2001). Suomen tietoyhteiskuntamalli. Sitran julkaisu. Helsinki,WSOY.Chesbrough Henry (2003). Open Innovation, the new Imperative for Creating and Profiting fromTechnology. Boston, Mass., Harvard Business School Press.Chesbrough Henry (2006). Open Business Models, How to Thrive in the New Innovation Landscape.Boston, Mass., Harvard Business School Press.162

Christensen Clayton M (1997). The Innovator’s Dilemma: When New Technologies Cause GreatFirms to Fail. Boston, Mass., Harvard Business School Press.Christensen Clayton M, Anthony Scott D. ja Roth Erik A. (2004). Seeing What’s Next: Usingthe Theories of Innovation to Predict Industry Change. Boston, Mass., Harvard Business SchoolPress.DeVol Ross ja Bedroussian Armen (2006). Mind to Market: A Global Analysis of UniversityBiotechnology Transfer and Commercialization. Milken Institute, September 2006.Douglass John Aubrey (2006). The Waning of America’s Higher Education Advantage: InternationalCompetitors are no Longer Number Two and Have Big Plans in the Global Economy. Research& Occasional Paper Series, CSHE.9.06. Center for Studies in Higher Education, Universityof California, Berkeley.Doz Yves L. ja Kosonen Mikko (2007). The New Deal at the Top. Harvard Business Review,June 2007, 98-104.Ettlie John E. (2006). Managing Innovation, New Technology, New Products, and New Services ina Global Economy. Second Edition. Amsterdam, Butterwoth-Heinemann/Elsevier.FinnSight 2015 (2006). Tieteen, teknologian ja yhteiskunnan näkymät. Helsinki, Suomen akatemiaja Tekes.Florida Richard (2005). Luovan luokan esiinmarssi. Miten se muuttaa työssäkäyntiä, vapaa-aikaa,yhteiskuntaa ja arkielämää. Helsinki, Talentum.Florida Richard ja Gulden Tim (2005). The World is Spiky. The Atlantic Monthly. October2005.Freedman Thomas L. (2005). The World is Flat, A Brief History of the Twenty-First Century. NewYork: Farrar, Straus and Giroux.Geiger Roger L. (2004). Knowledge and Money, Research Universities and the Paradox of theMarketplace. Stanford, Stanford University Press.Ghoshal Sumantra (2005). Bad Management Theories are Destroying Good ManagementPractices. Academy of Management Learning & Education 4(1). 75–91.Granovetter Mark (1973). The Strength of Weak Links. American Journal of Sociology, 78,1360–1380.Gustafsson Robin (2007). Towards a Conceptual Framework for Analyzing Institutional Propertiesof Technology at Field Level. Julkaisematon käsikirjoitus.Hakkarainen Kai, Palonen Tuire, Paavola Sami ja Lehtinen Erno (2004). Communities ofNetworked Expertise, Professional and Educational Perspectives. Amsterdam–Tokyo, Elsevier.163

Harris Jonathan M., Wise Timothy A., Gallagher Kevin P. ja Goodwin Neva R. (2001) (ed.).A Survey of Sustainable Development, Social and Economic Dimensions. Foreword by AmartyaSen. Washington, Island Press.Hautamäki Antti (1995). Kohti kuntien ja valtion yhteisvastuuta, Kunnan ja valtion suhteidenuudistamislinjat. Helsinki, Sisäasiainministeriö, Kuntaosaston julkaisu 1/1995.Hautamäki Antti (1996). Individualismi on humanismia. Teoksessa Hautamäki Antti, LagerspetzEerik, Sihvola Juha, Siltala Juha ja Tarkki Jarmo: Yksilö modernin murroksessa. Helsinki,Gaudeamus, 13–44.Hautamäki Antti (2001). Suomi muutosten edellä, Raportti Suomen haasteista. Sitran raportti 6.Helsinki, Sitra.Hautamäki Antti (2005). Politiikan paluu. Teoksessa Hautamäki ym. (2005), Yhteisöllisyydenpaluu. Helsinki, Gaudeamus, 31–59.Hautamäki Antti (2006a). Innovaatioiden ekosysteemi kaupunkipolitiikan ytimessä, Innovationsekosystemi stadspolitikens kärna. Kvartti 2/2006, 7–15.Hautamäki Antti (2006b). Innovation ecosystem in city policy: the case of Helsinki. HelsinkiQuaterley 4/06, 17–21.Hautamäki Antti (2007a). Innovaatioiden ekosysteemi ja Helsingin seutu. Maailmanluokan innovaatioekologianrakentamisen lähtökohtia. Helsingin kaupungin tietokeskus, Tutkimuskatsauksia1/2007.Hautamäki Antti (2007b). Multi-channel innovation networks. http://www.kestavainnovaatio.fi/Innovationnetworks-new.pdfHautamäki Antti (2007c). Suomen innovaatiopolitiikka verkottuneen tietotalouden aikakaudella.Teoksessa Kauhanen Erkki, Kaivo-Oja Jari ja Hautamäki Antti: Innovaatiomedia, Journalismitulevaisuuden tekijänä. Helsinki, Gaudeamus.Hautamäki Antti, Lehtonen Tommi, Sihvola Juha, Tuomi Ilkka, Vaaranen Heli ja VeijolaSoile (2005). Yhteisöllisyyden paluu. Helsinki, Gaudeamus.Hautamäki Antti ja Paavola Vesa (1993). Tuottaa vai tilata? Palvelujen järjestämisen vaihtoehtoisistatavoista. Helsinki, Helsingin kaupungin tietokeskuksen keskustelualoitteita 1993:2.Helpman Elhanan (2004). The Mystery of Economic Growth. Cambridge, Mass., London,England, The Belknap Press of Harvard University Press.Himanen Pekka (2001). The Hacker Ethic and the Spirit of the Information Age. New York,Random House.Himanen Pekka (2007). Suomalainen unelma, Innovaatioraportti. Helsinki, Teknologiateollisuuden100-vuotissäätiö.164

Hyytinen Ari ja Rouvinen Petri (2005) (toim.). Mistä Talouskasvu syntyy? Helsinki, ETLA (sarjaB 214), Taloustieto Oy.Hyytinen Ari ja Rouvinen Petri (2005). Loppupäätelmiä – Miltä tulevaisuus näyttää? TeoksessaHyytinen A. ja Rouvinen P (2005)(toim.), 321–348.Hämäläinen Timo (2006). Kohti hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä yhteiskuntaa, Kansallisen ennakointiverkostonnäkemyksiä Suomen tulevaisuudesta. Helsinki, Sitra.Hämäläinen Timo J. ja Heiskala Risto (2004). Sosiaaliset innovaatiot ja yhteiskunnan uudistumiskyky.Helsinki, Edita.Intergovernmental Panel on Climate Change (2007). Climate Change 2007: The PhysicalScience Basis, Summary for Policymakers. WMO.Jakobson Linda (2007) (toim.). Innovation with Chinese Characteristics, High-Tech Researchin China. Macmillan, Palgrave.Kankaala Kari, Kutinlahti Pirjo ja Törmälä Timo (2007). Tutkimustulosten kaupallinen hyödyntäminen– kvantitatiivisia tuloksia. Sitran raportteja 71. Helsinki.Kao John (2007). Innovation Nation, How America is Losing Its Innovation Edge, Why That Matters,and What We Can Do to Get It Back. New York, London, Toronto, Sydney, Free Press.Kenney Martin (ed.) (2000). Understanding Silicon Valley. The Anatomy of an EntrepreneurialRegion. Stanford, Stanford University Press.Kenney Martin ja von Burg Urs (2000). Institutions and Economies: Creating Silicon Valley.Teoksessa Kenney (ed.), 218–240.Kim W. Chan ja Mauborgne Renée (2005). Blue Ocean Strategy, How to Create UncontestedMarket Space and Make the Competition Irrelevant. Boston, Mass., Harvard Business SchoolPress.King Judson C., Douglass John Aubrey ja Feller Irwin (toim.) (2007). Crisis of the Publics.Center for Studies in Higher Education, University of California, Berkeley. Verkossa: http://cshe.berkeley.edu/events/crisis.Koskenlinna Markus, Smedlund Anssi et el. (2005). Välittäjäorganisaatiot – moniottelijatinnovaatioita etsimässä. Teknologiakatsauksia 168/2005. Helsinki, Tekes.Kosonen Mikko ja Doz Yves (2006). Strateginen ketteryys globaalin liiketoiminnan haasteena.Teoksessa Lehtinen Uolevi ja Mittilä Tuula (toim.). Liiketoimintaosaaminen kilpailykykymmekeskiössä. Tampere, Kauppatieteellinen yhdistys ry, 157–172.Lee Carolyn W.B. ja Walshok Mary L (2003). Total Links Matter: The Direct and Indirect Effectsof Research Universities on Regional Economies. San Diego, UCSD Extension.165

Maailman tietotalouden kilpailukykyindeksi WKCI, World knowledge competitivenessIndex. Kvartti 2/06, 43–46.Maliranta Mika ja Ylä-Anttila Pekka (toim.) (2007a). Kilpailu, innovaatio ja tuottavuus. Elinkeinoelämäntutkimuslaitos ETLA (Sarja B 228). Helsinki, Taloustieto Oy.Maliranta Mika ja Ylä-Anttila Pekka (2007b). Politiikkapäätelmiä, yhteenvetoa ja johtopäätöksiä.Teoksessa Maliranta Mika ja Ylä-Anttila Pekka (toim.) (2007a), 215–228.Manu Alexander (2007). The Imagination Challenge, Strategic Foresight and Innovation in theGlobal Economy. Berkeley, Now Riders.Maskell Peter, Barthelt Herald ja Malmberg Anders (2005). Building Global KnowledgePipelines: The Role of Temporary Clusters. DRUID Working Paper No. 05-20. Danish ResearchUnit for Industrial Dynamics.March James G. (1991). Exploration and exploitation in Organizational Learning. OrganizationScience, Vol. 2, No. 1, Special Issue: Organizational Learning: Papers in Honor of (and by) James G.March, 71–87.Miettinen Reijo (2002). National Innovation System, Scientific Concept or Political Rhetoric. Sitranjulkaisuja 252. Helsinki, Edita.Miles Raymond, Miles Grant ja Snow Charles C. (2005). Collaborative Entrepreneurship.Stanford, Stanford Business Books.Miles Raymond, Snow Charles C. ja Miles Grant (2007). The Theology of Innovation:The Moral Basis of the Looming Crisis in U.S. Global Competitiveness. Julkaisematon käsikirjoitus.Mokka Roope ja Neuvonen Aleksi (2006). Yksilön ääni, Hyvinvointivaltio yhteisöjen ajalla.Sitran raportteja 69. Helsinki, Sitra.Nonaka Ikujiro ja Takeuchi H. (1995). The Knowledge-Creating Company: How JapaniseCompanies Create the Dynamics of Innovation. New York, Oxford University Press.Nordhaus Ted ja Shellenberger Michael (2007). Break Through, From the Death of Environmentalismto Politics of Possibility. Boston, New York, Houghton Mifflin Company.Oinas Päivi ja Malecki Edward J. (2002). The Evolution of Technologies in Time and Space:From National and Regional to Spatial Innovation Systems. International Regional Science Review25 (1), 102–131 (January 2002).Polanyi Michael (1958). Personal Knowledge, Towards a Post-Critical Philosophy. Chicago,University of Chicago Press.Polanyi Michael (1966). The Tacit Dimension. Garden City, NY, Doubleday.166

Porter Michael (1900). The Competitive Advantages of Nations. London, MacMillan.Prahalad C.K. (2004). The Fortune at the Bottom of Pyramid. Eradicating Poverty Through Profits.Wharton School Publishing.Powell Walter W. (1990). Neither market nor hierarchy: Network forms of organization. Researchin Organizational Behavior, 12, 295–336.Powell Walter W., Koput K. W. ja Smoth-Doerr L. (1996). Interorganizational collaboration andthe locus of innovation: Networks of learning in biotechnology. Administrative Science Quarterly,41, 1, 116–145.Powell Walter W, Owen-Smith Jason ja Colyvas Jeannette A. (2007). Innovation and emulation:lessons from American universities in selling private rights to public knowledge. Minerva (220/45),121–142.Reich Robert B. (2007). Supercapitalism, The Transformation of Business, Democracy, and EverydayLife. New York, Alfred A. Knopf.Rhoten Diana ja Powell Walter W. (2007). From Frontiers of Intellectual Property: ExpandedProtection versus New Models of Open Science. Annual Review of Law and Social Science 2007,3:15.1–15.29.Romer Paul M. (2001). Should the Government Subsidize Supply or Demand in the Marketfor Scientists and Engineers? National Bureau of Economic Research, Innovation Policy andthe Economy.Ryle Gilbert (1949). The Concept of Mind. London, Hutchinson.Saxenian AnnaLee (2004). Piilaakso 2000-luvulla. Teoksessa Himanen Pekka (toim.).Globaali tietoyhteiskunta, Kehityssuuntia Piilaaksosta Singaporeen. Teknologiakatsauksia155/2004, 53–63. Helsinki, Tekes.Saxenian AnnaLee (2006). The New Argonauts, Regional Advantages in a Global Economy.Cambridge, Mass., London, England, Harvard University Press.Schumpeter Joseph (1934). The Theory of Economic Development. Cambridge, Mass., HarvardUniversity Press.Scotchmer Suzanne (2006). Innovation and Incentives. Cambridge, Mass., London, England,The MIT Press. First MIT Press paperback edition.Siren Hannu. Tulevaisuuden rakennekehitys ja ammattikorkeakoulujen t&k-toiminta. Korkeakoulutieto3-4/2006, 20–23.Sisäasiainministeriö (2006). Kaupunkiverkko ja kaupunkiseudut 2006. Helsinki, Sisäasiainministeriö,Alueiden kehittäminen.167

Sitra (2005). Suomi innovaatiotoiminnan kärkimaaksi, Kilpailukykyinen innovaatioympäristö-kehittämisohjelman loppuraportti. Helsinki, Sitra.Sitra (2006). Korkeakoulujen ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden stipendijärjestelmän luomistakoskeva selvitys. www.sitra.fi.Sitra (2007). Cleantech Finland – ympäristöstä liiketoimintaa, Kansallinen toimintaohjelma ympäristöliiketoiminnankehittämiseksi. Helsinki, Sitra.Tapscott Don ja Williams Anthony D. (2007). Wikinomics, How Mass Collaboration ChangesEverything. Portfolio.Tekes (2006). Innovaatiotoiminta luo menestystä ja kasvua. Helsinki, Tekes.Tiede- ja teknologianeuvosto (2006). Tiede, Teknologia, Innovaatiot. Helsinki.Vaaranen Heli (2005). Nuorten luovat pikkuheimot ja työn tulevaisuus. Teoksessa Hautamäkiet al (2005), 114–131.Valkama Pekka, Anttiroiko Ari-Veikko ja Hautamäki Antti (2007). Transformation ofPublic Service Delivery – The Case of Finland. Julkaisematon käsikirjoitus.Valtioneuvoston kanslia (VNK 2006). Suomen vastaus globalisaation haasteeseen. Talousneuvostonsihteeristön globalisaatioselvitys – OSA II. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 17/2006.Helsinki, VNK.Vest Charles M. (2007). The American Research Univerisity form World War II to World WideWeb. Center for Studies in Higher Education. Berkeley, University of California Press.Von Hippel Eric (2005). Democratizing Innovation. Cambridge, Mass. The MIT Press.Weber Steven (2004). The Success of Open Source. Boston, Harvard University Press.Yliherva Jukka (2006). Tuottavuus, innovaatiotoiminta ja innovatiiviset hankinnat. Sitran raportteja64. Helsinki, Sitra.168

Suomi elää innovaatioista. Innovaatiopolitiikkammeon ollut menestystarina,mutta toimintaympäristömme on olennaisestimuuttumassa. Menestyäksemmetulevaisuudessa Suomen innovaatiopolitiikkaaon tarkennettava ja suunnattavauusiin haasteisiin. Ilmastonmuutos onnäistä haasteista suurin. Kirjassa nämähaasteet on koottu kestävän innovoinninkäsitteen alle. Kestävä innovointi viittaainnovaatiotoimintaan, joka perustuueettisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti jaympäris töllisesti kestäville periaatteille.Kirjan mukaan talouskasvun sijaan ontavoiteltava hyvinvointia ja inhimillistäkehitystä. Kirjassa käsitellään huippuyliopistoja,teknologiarahoitusta, innovaatiokeskittymiä,avointa ja hajautettuainnovointia sekä globaalia verkottumista.Näitä teemoja analysoidaan tuoreestija rakentavasti. Kirja päättyy kestäväninnovaatiopolitiikan hahmottamiseen.Kirjan kirjoittaja, filosofian tohtori AnttiHautamäki oli vuodet 2006–2007 vierailevanatutkijana Kalifornian ylipistossaBerkeleyssä tutkien innovaatiotoimintaa.Kirja on hyödyllistä taustamateriaaliakaikille, jotka ovat kiinnostuneita innovaatiotoiminnankehittämisestä Suomessa.Suomen itsenäisyyden juhlarahastoItämerentori 2, PL 160, 00181 Helsinki, www.sitra.fiPuhelin (09) 618 991, faksi (09) 645 072, sitra@sitra.fiISBN 978-951-563-613-3ISBN 978-951-563-612-6ISSN 1457-5728(URL:http://www.sitra.fi)ISSN 1457-571X169