2/2012 - Fingrid

2/2012 - Fingrid 2/2012 - Fingrid

13.07.2015 Views

Projektipäällikkö Hannu Kuikka seurasi110 kilovoltin voimajohtopylvään pystytystäkesäkuun alussa Hyvinkään eteläpuolella.Nurmijärvi–Hyvinkää–Hikiä-voimajohtoprojekti lyhyesti• hankkeen kokonaisbudjetti 13,5 miljoonaa euroa• aikataulu• valmistuminen syyskuu 2013• perustustyöt 1/2012–2/2013• 110 kV asennustyöt 4/2012–6/2013• 400 kV asennustyöt 1/2013–9/2013• Metsäkaltevan alueen purkutyö 9/2013–10/2013FINGRID 2/2012 | 8

ENSIMMÄINENpeltopylväs tulee HyvinkäälleFingrid uudistaa Nurmijärven, Hyvinkään ja Hausjärven Hikiän välillä olevia voimajohtolinjoja.Taajaman läheisyys tuo muutoksia voimajohtorakentamiseen: vanhaa johtoa siirretään uudellereitille ja maisemaa keventämään käytetään poikkeavia pylväsmalleja. Myös Fingridin ensimmäinenpeltopylväs rakennetaan Hyvinkäälle.Teksti: Tiina Miettinen | Kuva: Juhani EskelinenFingrid vahvistaa suurjänniteverkkoaEtelä-Suomessa ja rakentaauuden 400 kilovoltin voimajohdonHyvinkäältä Hausjärven Hikiälle.Samanaikaisesti uusitaan 1920-luvullarakennettu 110 kilovoltin kaksoisjohto,ns. ”Rautarouva” Hikiän ja Nurmijärvensähköasemien välillä sekä toteutetaanMetsäkaltevan alueen voimajohtojärjestelytHyvinkäällä.Hyvinkään ja Hikiän välisen voimajohdonuusiminen on osa kantaverkonkymmenvuotista investointiohjelmaa.Hyvinkään kytkinlaitoksesta luovutaanja verkon solmupisteessä Hikiän sähköasemallatehdään uusia johtojärjestelyitä.Hikiällä varaudutaan siihen, että400 kilovoltin verkkoa täydennetäänedelleen Forssaan ja myöhemmin itäänja pohjoiseen. Hikiän ja Nurmijärvenvälinen 110 kilovoltin voimajohto puolestaanvaatii uusimisista, sillä vanhajohto on huonokuntoinen ja rakennettujo 1920-luvulla.Hyvinkäällä kierretäänuusi asuinalueVoimajohtotyöt sijoittuvat pääsääntöisestiolemassa oleville voimajohtoreiteille.Paikoin uusi 400 kilovoltin voimajohtosijoittuu uudelle johtoreitille taisiirtyy hieman johdon kulmapisteissä.Hyvinkäällä 400 kilovoltin voimajohtosiirretään uudelle reitille kaupunginsuunnitteleman uuden Metsäkaltevanasuinalueen ja Kravunharjun asuntomessualueentieltä.Hyvinkään ja Hikiän välisen johtoosuudenreittipituus on noin 17 kilometriäja Nurmijärven ja Hikiän välisenosuuden noin 29 kilometriä. Urakoitsijanahankkeessa on suomalainen EltelNetworks Oy.Nurmijärven ja Hikiän välisen voimajohdonrakentaminen on aloitettu perustustöillätämän vuoden tammikuussa.Vanhojen voimajohtorakenteidenpurkaminen ja uusien johtojen rakennustyötetenevät vaiheittain siten, ettähanke on kokonaisuudessaan valmislokakuun 2013 loppuun mennessä.Asuinalueen läheisyyteen sijoittuvahanke on projektipäällikkö HannuKuikan mukaan varsin tyypillinen voimajohdonrakentamishanke. Muutamiakilometrejä rakennetaan kuitenkin käyttäentavallisesta poikkeavia pylväsmalleja.”Asuinalueiden lähellä olemme ottaneethuomioon maisemavaikutukset.Hyvinkään sähköaseman pohjoispuolellakäytämme kevyitä kartioputkipylväitä.Ne ovat huomattavasti kalliimpiakuin tavalliset pylväsmallit, muttaistuvat taajamamaisemaan paremmin”,Kuikka kertoo.Lisäksi hankkeen aikana rakennetaanensimmäinen peltopylväs Hyvinkäälle.”Peltopylväitä käytetään ensisijaisestiuusien voimajohtojen rakentamiseenpeltoalueilla. Mallipylväs pystytetäänalkuvuonna 2013 lähelle Hyvinkäänasuntomessualuetta”, Kuikka kertoo. FINGRID 2/2012 | 9

ENSIMMÄINENpeltopylväs tulee Hyvinkäälle<strong>Fingrid</strong> uudistaa Nurmijärven, Hyvinkään ja Hausjärven Hikiän välillä olevia voimajohtolinjoja.Taajaman läheisyys tuo muutoksia voimajohtorakentamiseen: vanhaa johtoa siirretään uudellereitille ja maisemaa keventämään käytetään poikkeavia pylväsmalleja. Myös <strong>Fingrid</strong>in ensimmäinenpeltopylväs rakennetaan Hyvinkäälle.Teksti: Tiina Miettinen | Kuva: Juhani Eskelinen<strong>Fingrid</strong> vahvistaa suurjänniteverkkoaEtelä-Suomessa ja rakentaauuden 400 kilovoltin voimajohdonHyvinkäältä Hausjärven Hikiälle.Samanaikaisesti uusitaan 1920-luvullarakennettu 110 kilovoltin kaksoisjohto,ns. ”Rautarouva” Hikiän ja Nurmijärvensähköasemien välillä sekä toteutetaanMetsäkaltevan alueen voimajohtojärjestelytHyvinkäällä.Hyvinkään ja Hikiän välisen voimajohdonuusiminen on osa kantaverkonkymmenvuotista investointiohjelmaa.Hyvinkään kytkinlaitoksesta luovutaanja verkon solmupisteessä Hikiän sähköasemallatehdään uusia johtojärjestelyitä.Hikiällä varaudutaan siihen, että400 kilovoltin verkkoa täydennetäänedelleen Forssaan ja myöhemmin itäänja pohjoiseen. Hikiän ja Nurmijärvenvälinen 110 kilovoltin voimajohto puolestaanvaatii uusimisista, sillä vanhajohto on huonokuntoinen ja rakennettujo 1920-luvulla.Hyvinkäällä kierretäänuusi asuinalueVoimajohtotyöt sijoittuvat pääsääntöisestiolemassa oleville voimajohtoreiteille.Paikoin uusi 400 kilovoltin voimajohtosijoittuu uudelle johtoreitille taisiirtyy hieman johdon kulmapisteissä.Hyvinkäällä 400 kilovoltin voimajohtosiirretään uudelle reitille kaupunginsuunnitteleman uuden Metsäkaltevanasuinalueen ja Kravunharjun asuntomessualueentieltä.Hyvinkään ja Hikiän välisen johtoosuudenreittipituus on noin 17 kilometriäja Nurmijärven ja Hikiän välisenosuuden noin 29 kilometriä. Urakoitsijanahankkeessa on suomalainen EltelNetworks Oy.Nurmijärven ja Hikiän välisen voimajohdonrakentaminen on aloitettu perustustöillätämän vuoden tammikuussa.Vanhojen voimajohtorakenteidenpurkaminen ja uusien johtojen rakennustyötetenevät vaiheittain siten, ettähanke on kokonaisuudessaan valmislokakuun 2013 loppuun mennessä.Asuinalueen läheisyyteen sijoittuvahanke on projektipäällikkö HannuKuikan mukaan varsin tyypillinen voimajohdonrakentamishanke. Muutamiakilometrejä rakennetaan kuitenkin käyttäentavallisesta poikkeavia pylväsmalleja.”Asuinalueiden lähellä olemme ottaneethuomioon maisemavaikutukset.Hyvinkään sähköaseman pohjoispuolellakäytämme kevyitä kartioputkipylväitä.Ne ovat huomattavasti kalliimpiakuin tavalliset pylväsmallit, muttaistuvat taajamamaisemaan paremmin”,Kuikka kertoo.Lisäksi hankkeen aikana rakennetaanensimmäinen peltopylväs Hyvinkäälle.”Peltopylväitä käytetään ensisijaisestiuusien voimajohtojen rakentamiseenpeltoalueilla. Mallipylväs pystytetäänalkuvuonna 2013 lähelle Hyvinkäänasuntomessualuetta”, Kuikka kertoo. FINGRID 2/<strong>2012</strong> | 9

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!