13.07.2015 Views

Pöytäkirja - Fingrid

Pöytäkirja - Fingrid

Pöytäkirja - Fingrid

SHOW MORE
SHOW LESS
• No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

FINGRIDM u i s t i o 3 ( 9 )LY / Matti Tähtinen 12.3.2013Suomen ja Venäjän välisen sähkönsiirron kannalta merkittävin muutos on ollut Venäjänkapasiteettimarkkinoiden käyttöönotto, mikä on tasoittanut sähkön hintaeroja maidenvälillä. Tuonti pohjoismaisille markkinoille on romahtanut yli kymmenen teravvattitunnintasolta puoleen. Markkinoiden välisen toiminnan kannalta on oleellista, että sähkö voisijatkossa virrata markkinaehtoisesti aina halvemman hinta-alueen puolelta kalliimmalle.Osapuolten välisissä keskusteluissa on päästy yhteisymmärrykseen tavoitteesta kehittääsiirtoa myös fyysisesti kaksisuuntaiseksi, mutta aikataulu on avoin. Tilannetta muuttaamyöhemmin EstLink 2- yhteyden valmistuminen, mikä osaltaan lisää kaupankäynninmahdollisuuksia itään. Siirtokapasiteetin lisäksi tarvitaan myös markkinaehtoistentoimintamallien kehittämistä maiden välillä esimerkiksi asianomaisten pörssien välisiäkauppatapoja ja eksplisiittisiä huutokauppamalleja kehittämällä.Pohjoismaiden ja Baltian alueen sähkömarkkinaintegraation osalta merkittävä tavoitesaavutetaan, kun koko Baltian maiden alue saadaan mukaan Elspot- markkinoille vuoden2013 ja Elbas- markkinoille mahdollisesti vuoden 2014 aikana. Tätä kehitystä on tukenutEuroopan Unionin BEMIP- hanke, jossa on linjattu alueen sekä verkon kehittämistä ettäsähkömarkkinatavoitteita mukaan lukien vaatimus riippumattomista järjestelmävastaavistaja eurooppalaisten markkinasääntöjen toteuttamisesta.Baltian kaksisuuntaiset siirtoyhteydet EU- suuntaan vahvistuvat lähivuosina merkittävästi.Vuonna 2014 valmistuva EstLink 2 lisää Viron ja Suomeen välistä siirtokapasiteettia 650megavvattia, vuonna 2016 otetaan käyttöön 700 megavvatin yhteys Liettuasta Ruotsiin.Lisäksi myöhemmin toteutetaan 500 megavvatin verkkovahvistus Puolaan. Tilanteeseenvaikuttaa tosin oleellisesti, miten ja milloin Viron ja Latvian välistä rajakapasiteettiasaadaan lisättyä ja toisaalta miten alueelta Venäjälle suuntautuvia siirtoyhteyksiä tullaanjatkossa kaupallisesti hyödyntämään.Sähkömarkkinaintegraatio myös muun Euroopan alueella on edennyt positiivisesti.Nykynäkymien mukaan eri markkina-alueiden väliseen niin sanottuun markkinakytkentäänperustuvien vuorokausimarkkinoiden alue vuonna 2015 käsittäisi 13 maata,joiden yhteiskulutus olisi 1 900 teravvattituntia ja maiden rajat ylittävän kaupan volyymiolisi 200 teravvattituntia.Eurooppalaisten sähkömarkkinoiden kehittyminen johtaa myös markkinasääntöjenyhtenäistymiseen koko alueella. Yksi näköpiirissä oleva kehityskulku voisi ollarajajohtojen häviökustannusten huomioon ottaminen kaupankäynnissä, mikä johtaisikansantaloudellisiin tarkasteluihin ja toisaalta siihen, että hinta-alueiden välillä olisi ainavähintään häviökustannusten mukainen hintaero. Kapasiteetin jakamista ja siirtojenhallintaa koskevassa verkkosäännössä on esitetty siirtokapasiteetin määrittämistä niinsanotulla flovv based- menetelmällä. Tämä vaikuttaisi nykyisen markkinoiden käyttöönannettavan siirtokapasiteetin määrittelymallin ja samalla kapasiteettijaon muutoksiin,mikäli mallin mukaisesti tuotannon ja kulutuksen sijoittuminen markkina-alueellaotettaisiin huomioon. Mallista olisi ilmeisiä hyötyjä vahvasti silmukoiduissa verkoissa.Pohjoismaisia vaikutuksia koskeva selvitys on meneillään.Tasehallintaa koskevassa puiteohjeessa esitetään taseselvitysjakson enimmäisajaksi 30minuuttia nykyisen 60 minuutin sijasta.

^ ^ FINGRIDMuistio 4(9)LY / Matti Tähtinen 12.3.2013Markkinatiedon läpinäkyvyyden lisääminen on korostuneessa asemassa EU:n agendallatavoiteltaessa tehokkaammin toimivia markkinoita. Asiaan liittyvässä suuntaviivapaperissaon esitetty muun muassa, että kaikkien yli 100 megavvatin voimalaitostentuotantotietojen tulisi olla julkisia.Eurooppalainen sähkön sisämarkkinoiden tavoitemalli on puhtaasti energiaperusteinen.Tuuli-ja aurinkovoiman laajamittainen tulo markkinoille on muuttanut tilannettamerkittävästi. Samalla kun säädön tarve on kasvanut, on säätöön kykenevän tuotannonsekä absoluuttinen että suhteellinen osuus pienentynyt. Kyse onkin ensisijassa, mikä onsäätävän lauhdekapasiteetin riittävyys jatkossa.Samalla on noussut esille kansallisen toimitusvarmuuden turvaaminen. Kehitys onjohtanut ja johtaa hyvinkin erilaisten kansallisten kapasiteettikorvausmekanismiensyntyyn. Kansallisten järjestelmien heikko keskinäinen yhteensopivuus voi muodostaamerkittävän kaupan esteen ja hidastaa alkuperäisen markkinoiden tavoitemallinkäyttöönottoa. Osin tähän liittyen komissio on antanut 15. marraskuuta tiedonannon,jossa painotetaan tavoitemallin saavuttamisen merkitystä ja linjataan kriteerit kansallistenkapasiteettikorvausten arvioimiseksi.Fingridin omassa strategiassa on päätavoitteiksi asetettu markkinoiden toiminnantehokkuuden varmistaminen, markkinaintegraation syventäminen sekä pelisääntöjenharmonisointi.Todettiin, että Euroopan sääntelykehitys on otettava todesta ja että Fingridin roolikeskustelun avaajana eri konsultaatioissa on ollut merkittävä. Pohjoismaisellamarkkinamallilla on ollut merkittävä asema tavoitemallia kehitettäessä.Pohdittiin, voisiko neuvottelukunta tukea Fingridiä julkisuudessa, kun on kyse kansallistentavoitteiden turvaamisesta.Kaiken kaikkiaan markkinat ovat kehittyneet vauhdilla, mutta samalla tuotannon voimakasrakennemuutos haastaa tavoitemarkkinamallin toimivuuden jatkossa.Etelän lisäksi lienee hyvä seurata myös mitä napapiirin pohjoispuolella ja erityisestiNorjan ja Venäjän rannikoilla tapahtuu tuulivoiman ja kaasukenttien lisääntyvänhyödyntämisen myötä.6 Suomen kantaverkon mitoitus ja verkkosuunnittelu Itämeren alueellaKapasiteetin mitoitusKantaverkko mitoitetaan tuotanto- ja kulutusennusteiden perusteella riittävillesiirtokapasiteeteille, mutta myös muutokset naapurimaissa vaikuttavat siirtoihin.Käyttövarmuussuunnittelun perustana on niin sanottu n-1 periaate eli sekä verkosta ettätuotannosta on varattava riittävästi reservitehoa, jotta voimajärjestelmä kykenee kaikissatilanteissa kestämään minkä tahansa yksittäisen vian.Verkkoa rakennetaan vaiheittain pitkän aikavälin suunnitelmiin perustuen siten, ettäverkkoinvestoinnit optimoidaan perusparannus- ja kunnonhallintatarpeiden kanssa.Investointiohjelma suunnitellaan kokonaisuudessaan realistiseksi niin, että Fingridintoiminnalle asetetut tavoitteet saavutetaan yhtiön talouden kestävyyttä vaarantamatta.

INGRIDMuistio 5(9)LY / Matti Tähtinen 12.3.2013Investointitarpeet määräytyvät joko kehittämisvelvoitteen, järjestelmävastuun hoidonperusteella, sähkömarkkinoiden kehittämiseksi tai sitten markkina-alueen ulkopuolellesuuntautuvien eli käytännössä Venäjälle suuntautuvien hankkeiden perusteella. Myösnäistä aiheutuvia kustannuksia jaetaan ja kohdistetaan perusteesta riippuen eri tavoin.Suunnittelualuetta kuten esimerkiksi Itämeren yhdeksän maan aluetta koskevatinvestoinnit arvioidaan kansantaloudellisten hyötyjen perusteella. Tarvittavat siirtojenpysyvyydet ja pullonkaulatuntien kertymä määritetään markkinasimulointien avulla.Verkkosuunnitelmia eurooppalaisessa suunnittelumallissa on kolmentasoisia. Kansallisetsuunnitelmat päivitetään joka toinen vuosi ja näistä koostuvat alueelliset suunnitelmataina parillisina vuosina yhdessä ENTSO-E:n laatiman eurooppalaisen kymmenvuotissuunnitelmankanssa. Kymmenvuotissuunnitelma koostuu kuudesta alueellisestasuunnitelmasta. Ensimmäinen kymmenvuotissuunnitelma julkaistiin pilottina vuonna 2010ja ensimmäinen ylhäältä alas koostettu suunnitelma tänä vuonna.Fingridin kantaverkon investointiohjelma on vaiheistettu siten, että siinä on otettuhuomioon sekä kansallisen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteet että verkonoptimaalinen kehittäminen mukaan lukien perusparannukset ja kunnossapidonkustannukset. Valtaosa verkon vahvistamishankkeista tukee useamman tavoitteensaavuttamista eli kulutuspohjaisen siirron lisääntymistä, käyttövarmuutta, uusiutuvanenergian ja muun tuotannon kuten ydinvoiman liittämistä sekä perusparannuksia.Olennaista yhtiön investointiohjelmassa on, että hankkeiden esisuunnittelu jaympäristövaikutusten arviointi tehdään etupainotteisesti niin, että valmistelevat työt ovatvalmiit itse hankkeen käynnistyessä. Tällä pienennetään sekä aikataulu- ettäkustannusriskiä. Hankkeet käynnistetään vasta, kun niille asetetut primäärikriteerittäyttyvät.Kapasiteetin mitoitusVerkon mitoittamisen lisäksi on järjestelmässä otettava huomioon tarvittavattuotantoreservit. Taajuusohjattu käyttöreservi säätää kulutuksen ja tuotannon välistätasapainoa jatkuvasti. Noin 70 prosenttia tunneista säätöä hoidetaansäätösähkömarkkinoiden kautta eli pääasiassa vesivoimalla ja tuonnilla. Säätöönosallistuvat myös Venäjän ja Viron tasasähköyhteydet.Vakavammissa häiriötilanteissa hyödynnetään lisäksi toista reservilajia eli taajuusohjattuahäiriöreserviä. Häiriöreserveissä on mukana voimalaitosten pyörivien koneistojen lisäksiirtikytkettävää teollisuuskuormaa.Taajuusohjattujen reservien palauttamiseksi on järjestelmään varattu niin sanottuanopeaa häiriöreserviä, joka otetaan käyttöön manuaalisesti siirtojen palauttamiseksi.Nopeana häiriöreservinä käytetään kaasuturbiineja ja niin ikään irtikytkettäviä kuormia.Häiriöreservin tarve kasvaa ydinvoimayksiköiden kasvun myötä. Vaikka Suomeensuunniteltu 2 500 megawattia tuulivoimaa lisää säätösähkön tarvetta, niin se ei lisäähäiriöreservien tarvetta, koska tuotannon tehonmuutokset ovat ennustettavissa.Ydinvoimayksikön laukeamista verkosta puolestaan ei voida ennustaa.

INGRIDMuistio6(9)LY / Matti Tähtinen12.3.2013Suurin yksikkökokoOlkiluoto 3 tulee valmistuttuaan olemaan suurin laitosyksikkö Suomen verkossa. Se lisääsekä taajuusohjatun että nopean häiriöreservin tarvetta. Yksikön sähköinen tuotantotehoon 1 600 megavvattia, mutta se redusoidaan pienemmäksi järjestelmäsuojan avullakytkemällä häiriötilanteessa samanaikaisesti verkosta irti 300 megavvattia teollisuuskuormaa.Näin järjestelmän kannalta kyse on 1 300 megavvatin irtoavasta tehosta.Mahdolliset uudet suuret laitosyksiköt lisäävät edelleen reservien tarvetta, koska edelläkuvatun järjestelmäsuojan irtikytkemiä kuormia ei saada palautettua riittävän nopeastitoisen yksikön käyttöön. On myös huomattava, että varautuminen suuren yksikönirtoamiseen edellyttää siirtokapasiteetin varaamista koko verkosta ja rajayhteyksiltä.Edelleen yksittäisen suuren laitosyksikön vikaantuminen ei saa aiheuttaa sähkönkuluttajiinkohdistuvia katkoksia. Kuormia irrottava tehonvajaussuojaus alkaa toimia eripuolilla pohjoismaita taajuuden laskiessa alle järjestelmän kannalta keskeisensuunnittelukriteerin eli 49 hertsin. Mikäli irtoava laitosteho ja samalla suurin sallittuyksikköteho on enintään 1 650 megavvattia, niin todettu taajuusraja ei vielä alitu.Rajoittavana tekijänä tarkastelussa on pohjoismaisen voimajärjestelmän tahtikäytössätoimivien voimalaitosten pyörivän massan määrä eli inertia, joka on edelleenpienenemässä tuuli-ja aurinkovoiman korvatessa synkronikoneita.Itämeren alueen suunnitteluyhteistyöAlueellinen suunnitteluyhteistyö on osana ENTSO-E:n tavoitteita laajentunut nopeastipohjoismaisesta koko Itämeren alueen kattavaksi. Työ käynnistyi siten, että ensimmäinenhankeluettelo julkaistiin vuonna 2010 ja ensimmäinen yhteisiin analyyseihin perustunutaluesuunnitelma kuluvana vuonna.Suunnittelualueen normaalitilanteen sähkönsiirrot tulevat kasvamaan entistä enemmänsuunnassa pohjoisesta etelään tosin ajalliset vaihtelut ovat muun muassa säätötarpeistajohtuen suuria. Tulevaan kehitykseen sisältyy paljon epävarmuuksia, joista osa onhyvinkin poliittisia. Verkon kokonaiskehittämisen kannalta on oleellista, miten tuulivoimanmäärä alueella kasvaa, ydinvoimalaitosten käyttö kehittyy, Baltian alueen puuttuviayhteyksiä toteutetaan, EU:n ja Venäjän välinen energiakeskustelu etenee ja erityisestimiten Saksan tehotase jatkossa kehittyy.Suunniteltuja rajasiirtoyhteyksiä aluesuunnitelmaan sisältyy lähes 10 000 megavvattiavuoteen 2022 mennessä. Näiden lisäksi tarvitaan maiden sisäisiä verkkovahvistuksiasekä uusiutuvan että perustuotannon ja kasvavien rajasiirtoyhteyksien tarpeisiin.Koko Euroopan alueella on suunnitelmissa noin 500 koko verkon kannaltamerkityksellistä hanketta yhteisarvoltaan noin 100 miljardia euroa.

FINGRIDMuistio 7(9)LY / Matti Tähtinen 12.3.20137 Fingridin asiakastoimintamallin kehittäminenKäytiin yhtiön asiaa koskevan strategiaotteen pohjalta keskustelua asiakastoimintamallista.Pidettiin tärkeänä yhdessä tekemisen mallia, mutta tämä ei saa vaarantaa asiakkaidentasapuolista kohtelua eikä talouden ja käyttövarmuuden asettamia reunaehtoja. Kokoajan on etsittävä aina kokonaisuuden kannalta kustannustehokkaimpia ratkaisuja.Saadun palautteen mukaan Fingridin osaamista ja ammattimaista toimintatapaaarvostetaan suuresti. Eri toimintamalleja kuten taseselvitystä voisi ehkä kuvata jaohjeistaa nykyistä pidemmälle.Fingridin panostusta ja asiantuntemuksen hankkimista tuulivoiman verkkoon liittämisestäpidetään hyvin perusteltuna, koska tällaisesta asiantuntemuksesta on asiakkaallekinhyötyä. Tuulivoiman liittämisessä voisi tosin liiketoimintalähtöisempi lähestymistapa ollajoskus tarpeen virkamiesmäisen lähestymisen täydentäjänä.Nähtiin tärkeänä, että Fingrid edesauttaa markkinaintegraatiota sekä kulutusjoustonaktivointia ja kulutuksen käyttöä reservinä. Eurooppalainen roolikin on hyvin tärkeä,monessa asiassa saattaisi olla hyötyä suomalaisesta lähestymistavasta.Erilaisia uutiskirjeitä, viestintää ja tilaisuuksia yhtiö tarjoaa kattavasti ja asiakaskin pystyyhyödyntämään materiaalia omassa viestinnässään. Esimerkiksi Euroopan laajuistensähkömarkkinoiden kehittymisestä on kyettävä kertomaan selkokielellä, jotta suurempikinyleisö saadaan ymmärtämään tilannetta.Fingrid on sopivan neutraali, valtakunnallinen ja uskottava toimija kertomaan esimerkiksieri tuotantomuotojen järjestelmätason vaikutuksista. Fingridin ja sen asiakkaiden tulisikuitenkin pyrkiä entistä useammin rakentamaan yksi yhteinen viesti kulloinkinajankohtaisista asioista.Kantaverkkorajaus on tärkeä kysymys, jossa ei saa tehdä tapauskohtaisia ratkaisuita.Myös hinnoittelun kehittäminen on erittäin tärkeä asia. Näissä päätökset on perusteltavaentistä kattavammin ja laajasti asiakkaiden kanssa keskustellen. Tämän merkityskorostuu varsinkin taannoisten tariffikorotusten jälkeen. Yhtiön oman toiminnantehokkuuden pitää myös jatkuvasti parantua.Käytössä olevat toimintamallit asiakasrajapinnassa ovat olleet toimivia ja muun muassaneuvottelukunnan asema on ollut keskeinen. Samoin on suotavaa ylläpitää yhdenyhdyshenkilön kautta rakentuvaa asiakasrajapintaa. Toimintamalli on yhtenäistänytFingridin linjan asiakkaan suuntaan verrattuna aiempaan, jolloin eri henkilöillä saattoi ollaerilaisia linjauksia asiakasasioissa.Lisäksi yhtenä perusviestinä oli, että kantaverkko eli perusinfra on pidettävä kunnossa.

INGRIDMuistio 8(9)LY / Matti Tähtinen 12.3.20138 Neuvottelukunta 2013Neuvottelukunnan kokoonpano 1.1.2013 on2013 loppuunTapani LiuhalaMarkus LehtonenArto PajunenPekka Tynkkynen2014 loppuunRisto PenttinenSeppo TuomistoAntti KoskelainenMarko Nylund2015 loppuunRami VuolaTapio JalonenJussi LaitinenJuha LindholmElenia Verkko Oy, pj.Helsingin EnergiaJärvi-Suomen Energia OyUPM-Kymmene OyjFortum Oyj, Povver DivisionKemira OyjOutokumpu OyjPohjolan Voima OyEPV Energia OyRovakaira OyTampereen Sähkölaitos OyVatajankosken Sähkö Oy/Paikallisvoima ry.Samasta ajankohdasta neuvottelukunnan sihteerinä aloittaa Jussi Jyrinsalo, Fingrid Oyj.Puheenjohtaja esitti kiitoksensa yhteistyöstä vuodenvaihteessa neuvottelukunnasta poisjääville Pentti Kellokummulle, Timo Pylväselle ja Janne Savelaiselle. He puolestaantoivottivat neuvottelukunnalle menestystä myös jatkossa ja kehottivat ylläpitämäänhyväksi havaittuja toimintamalleja ja avointa asioiden käsittelytapaa.9 Muut asiatNeuvottelukunnan sihteerin tehtäviä yhtiön toiminnan alusta lähtien hoitanut ja toiminnanvuoden vaihteessa jättävä Matti Tähtinen arvioi lyhyesti neuvottelukuntatyön viidentoistavuoden ja kuudenkymmenen kokouksen merkitystä ja antia sekä yhtiön ettähenkilökohtaiselta kannalta. Neuvottelukunta sekä myöhemmin perustetut yhtiönpäätehtävien toteuttamista tukevat muut asiakastoimikunnat ovat mahdollistaneetpitkäjänteisen ja suunnitelmallisen vuoropuhelun kaikkia asiakasryhmiä kattavastiedustavan jäsenistön kanssa.Erityisen hedelmällistä keskustelu on ollut kehitettäessä yhtiön palveluita ja niihin liittyviähinnoittelujärjestelmiä. Myöhemmin aidon vuoropuhelun merkitys on korostunutarvioitaessa yhtiön kannalta strategisesti merkittäviä muutoksia liiketoimintaympäristössä.Henkilökohtaisesti neuvottelukunta on ollut näköalapaikka ja antanut myösmahdollisuuden osallistua vieläkin murroksessa olevan energia-alan kehittämiseen.\

INGRIDMuistio 9(9)LY / Matti Tähtinen 12.3.2013Lopuksi Matti Tähtinen esitti kiitoksensa hyvästä ja tuloksekkaasta yhteistyöstä sekänykyisille jäsenille että kaikille aiemmin puolentoista vuosikymmenen aikananeuvottelukuntatyöhön osallistuneille henkilöille. Erityismaininnan kiitospuheessa saiTimo Pylvänen, joka oli läsnä neuvottelukunnan ensimmäisessä kokouksessakeskiviikkona 14. toukokuuta 1997.Puheenjohtaja esitti neuvottelukunnan puolesta kiitokset sihteerille pitkäaikaisesta työstäneuvottelukunnan sihteerinä ja panoksesta yhtiön ja asiakaskunnan välistenyhteistoimintamallien kehittämisessä.10 Kokoukset 2013Sovitaan erikseen sähköpostitse.VakuudeksiMuistio tarkastettu

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!