Arja Kuula 2006: Tutkimusetiikka - Elore

TIINA MAHLAMÄKIELORE (ISSN 1456-3010), vol. 13 – 2/2006.Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry.[http://cc.joensuu.fi/~loristi/2_06/mah2_06.pdf]KIRJA-ARVIO:KÄSIKIRJA IHMISIÄ TUTKIVILLE IHMISILLEKuula, Arja 2006: Tutkimusetiikka. Aineistojen hankinta, käyttö ja säilytys.Tampere: Vastapaino. 265 sivua.Tiina MahlamäkiTyöskennellessäni vuosia laadullisen aineiston arkistoinnista vastaavana, ohjeistaessaniopiskelijoita ja tutkijoita aineistojen keruuseen, arkistointiin ja jo arkistoitujen aineistojenuudiskäyttöön sekä opettaessani laadullisten aineistojen hankintaan, arkistointiinja käyttöön liittyvistä seikoista, koin monin tavoin ongelmallisena sen, ettei tarjollaollut selkeää ohjeistusta tai käsikirjaa, johon tukeutuen olisi voinut tehdä päätöksiä,antaa ohjeita ja opettaa. Nyt sellainen on.Tampereen yliopistoon vuonna 1999 perustetun Yhteiskuntatieteellisentietoarkiston tehtävänä on toimia yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja opetuksenvaltakunnallisena palveluyksikkönä, joka arkistoi ja välittää niin kvantitatiivisia kuinkvalitatiivisia, elektronisessa muodossa olevia tutkimusaineistoja tutkimus- ja opetuskäyttöön.Arja Kuulan teos on osa tietoarkiston oppimateriaalihanketta, ja sesoveltuukin erinomaisesti tenttikirjaksi tieteenaloilla – myös muilla kuin yhteiskuntatieteenaloilla –, joilla käytetään tutkimusaineistoina ihmisiltä kerättäviä tietoja. Yh teiskuntatieteidentohtori Arja Kuula on toiminut tietoarkiston laadullisista aineistoistavastaavana arkistonhoitajana arkiston perustamisesta lähtien.AINEISTON ELINKAARI JA LAINSÄÄDÄNTÖTeoksen punaisena lankana toimii aineiston elinkaariajattelu eli se, että tutkimusaineistokootaan, arkistoidaan ja sitä käytetään tutkimuseettisesti kestävällä tavalla.Tätä tukevana keskeisenä ohjaavana periaatteena teoksessa kulkee ajatus informanttienja tutkittavien ryhmien kunnioituksesta. Tutkittavan ja tutkijan välistä suhdettamäärää tutkimusetiikan ohella myös lainsäädäntö, ja valitettavaa mutta totta on, ettävallalla oleva tutkimuskulttuuri ja totutut käytännöt eri oppiaineissa eivät välttämättäole vallitsevan lainsäädännön mukaisia. Tärkein huomioitava lainkohta on vuonna1

KÄSIKIRJA IHMISIÄ TUTKIVILLE IHMISILLE1999 voimaan tullut henkilötietolaki, jonka soveltamista ja vaikutusta tieteellisentutkimuksen käytäntöihin teoksessa esitellään erittäin perusteellisesti. Teos osoittaa,että tietosuojaan liittyviä kysymyksiä ja säädöksiä ei pidä ottaa tutkimusta kahlitsevina– kuten usein tapahtuu – vaan keinoina edistää hyvää tieteellistä käytäntöä.Henkilötietolaki käsitellään Tutkimusetiikka-teoksessa huomattavan yksityiskohtaisesti,mikä onkin perusteltua, sillä kyseisen lain kattamalle alueelle tullaan ainakun tutkimuksessa käsitellään henkilötietoja, joista muodostuu henkilörekisteri. ”Noeihän tämä minua koske”, ajattelevat tässä kohtaa useimmat tutkijat. Mutta kun onkäyty läpi, mitä henkilötieto tai henkilörekisteri ihmistieteissä tarkoittaa, huomataankinyllättäen, että suurin osa tai käytännössä kaikki tutkimusaineistot muodostavat henkilörekisterin.Henkilötietojahan ovat kaikki tiedot, joista tutkittavan ihmisen voi tunnistaa,toisin sanoen nimen, osoitteen ja henkilötunnuksen lisäksi myös ääni tai kuvasekä ainutkertaisten tapahtumien tai elämänkulun kuvaukset. Esimerkiksi elämäkertasisältää henkilötietoja, vaikka siitä olisi poistettu ihmisten nimet. Ja useampi elämäkertamuodostaa näin ollen henkilörekisterin, mikäli yksittäiset tutkittavat voidaan aineistosta”helposti ja kohtuuttomitta kustannuksitta” tunnistaa – syntymä- ja asuinpaikat,käydyt koulut, työpaikat ja perhetiedot. Tällaisia aineistoja koottaessa ja käsiteltäessäon siis huomioitava henkilötietolainsäädännön osoittamat oikeudet ja velvoitteet.Toinen keskeinen käsiteltävä laki on juuri uusittu ja paljon puhetta herättänyt tekijänoikeuslaki.Tutkimusetiikka-teoksessa ei pohdita netistä imuroitavien elokuvien taimusiikkikappaleiden lainmukaisuutta vaan sitä, miten tekijä ja teos määritellään tieteellisessäkontekstissa sekä tutkimusaineistojen ja tekijänoikeuden suhdetta, vaikkapasitä, kenelle kuuluu haastattelupuheen tekijänoikeus.Suhtautumisesta eettisiin ongelmakohtiin ei voida antaa mitään yleispäteviäsääntöjä, vaan tutkijan on tapaus tapaukselta ja tilanne tilanteelta pohdittavatoimintaansa. Toisaalta aineistonkeruu ei suuresti poikkea normaalista ihmisten välisestävuorovaikutuksesta, jolloin kunnioittava, ystävällinen ja empaattinen suhtautuminentutkittaviin riittänee. Tosin Kuula varoittaa myös liiallisesta empaattisuudesta, sillä”informoituun suostumukseen ja tutkimukseen osallistumisen vapaaehtoisuuteen liittyvätkysymykset hämärtyvät, jos tutkijalla on kovin läheinen suhde tutkittaviinsa” (s.140). Tutkijan ja tutkittavan välinen suhde vaatii siis herkkyyttä ja reflektointia, muttaniinhän se on muissakin ihmissuhteissa.TUTKITTAVIEN INFORMOINTIAineistojen arkistointia ja jatkokäyttöä hankaloittavat usein tilanteet, jossa tutkittaviaon informoitu tavalla, joka estää aineistojen arkistoinnin tai niiden käytönuusissa tutkimuksissa. Tutkijat informoivat tutkittaviaan tutkimuksensa aiheesta jamerkityksestä, mutta eivät välttämättä tutkimusaineiston käsittelystä ja kohtalosta.On esimerkiksi saatettu luvata aineistojen tulevan vain haastattelijan omaan käyttöönmeneillään olevassa tutkimuksessa, mikä nykylainsäädännön mukaan tarkoittaakäytännössä sitä, että henkilötietoja sisältävät aineistot on tutkimuksen valmistuttuahävitettävä. Joskus myös informointi on saatettu jättää kokonaan tekemättä tai ainakin2

TIINA MAHLAMÄKIdokumentoimatta tai informointi on ollut hyvin epämääräistä, tyyliin ”tätä käytetäänyhteen tutkimukseen” tai ”nää menee arkistoon”. Varsinkin vanhempien aineistojenkohdalla on vaikeaa todentaa, mitä informanteille tosiasiassa on kerrottu vaikkapahaastattelunauhojen myöhemmästä kohtalosta.Tutkimusetiikka-teos antaa yksityiskohtaiset ohjeet niistä tavoista, joilla tutkittaviatulee informoida erilaisia aineistoja – haastattelujen lisäksi vaikkapa kirjekyselyt,kirjoituspyynnöt, videot, osallistuva havainnointi ja internet – kerättäessä. Niin sanotutavoimet sopimukset, joita aiemmin on paljon käytetty, mutta joiden sisällöstätutkijalla ja tutkittavalla saattaa olla erilainen käsitys, ovat sekä tutkimuseettisesti ettälainsäädännöllisesti ongelmallisia. Arja Kuula tarjoaakin tutkimusaineistoa keräävälletietopaketin otsikolla ”Informoinnin tarkistuslista”. Tämän listan sisältämät asiattulisi pohtia tarkkaan jo tutkimussuunnitelmavaiheessa, jolloin voi varmistua siitä,että aineisto tulee kerättyä tavalla, joka on sekä eettisesti että lainsäädännöllisestikestävää ja mahdollistaa myös aineistojen arkistoinnin ja jatkokäytön. Mukana onasianmukaista informointia avaavia konkreettisia esimerkkejä, joita voi sitten soveltaaomassa työssään.Pelkkä asianmukainen informointi ei vielä ratkaise kaikkia tutkimuseettisiäongelmia. On olemassa useita erityisryhmiä, esimerkiksi lapset tai maahanmuuttajat,joita tutkittaessa on eettisiä kysymyksiä pohdittava tavallista huolellisemmin. Tutkijanvastuu on erityisen suuri myös käsiteltäessä arkaluonteisia asioita. Lainsäädännönmukaan arkaluonteisia ovat vaikkapa terveyteen, poliittiseen tai uskonnolliseen vakaumukseen,rikoksiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät asiat. Nehän kattavatsuuren joukon tutkimusta kiinnostavista seikoista, eivätkä välttämättä aina ole tutkittavienmielestä arkaluontoisia. Kuula suositteleekin arkaluonteisuuden määrittelynjättämistä tutkittaville itselleen, sillä on yksittäisestä ihmisestä ja myös ympäröivästäkulttuurista riippuvaista, mikä mielletään niin yksityiseksi ja arkaluonteiseksi asiaksi,ettei siitä haluta puhua tai siihen liittyviin kyselyihin vastata. Toki arkaluonteisiakinasioita voi ja pitää tutkia, mutta silloin on oltava hyvin selvillä tutkimuseettisistä normeistasekä tutkittavien oikeuksista ja oltava erityisen herkkä tutkittavien yksityisyydenkunnioittamisessa. Kovinkaan eettisenä ei voida pitää ainakin joskus vallinnutta tapaaantaa tutkittaville vaillinaista tietoa tutkimuksen sisällöstä tai tavoitteista, jotta tutkittavienosallistumishalukkuus ei vähentyisi.ANONYMISOINTIAnonymisointi on keino, jolla pyritään lisäämään tutkimusaineistojen arkistointi- jajatkokäyttömahdollisuuksia. Tutkimuksista raportoitaessa informantit on aina anonymisoitava,ellei heiltä ole dokumentoitua lupaa nimen käyttöön. Arkistoitavan aineistonanonymisointi taas vapauttaa henkilötietolain piiristä. Pelkkä nimen poisjättäminenei kuitenkaan aina ole riittävää anonymisointia, jos kyse on vaikkapa pienen yhteisönjäsenestä tai muuten henkilöstä, joka on syystä tai toisesta pienellä vaivalla tunnistettavissa.Lisäksi on muistettava, että audiovisuaaliset tallenteet sisältävät haastateltavientai kuvattavien suorat tunnisteet, sillä tutkittavan ääni tai kuva on käsittelemättömänä3

KÄSIKIRJA IHMISIÄ TUTKIVILLE IHMISILLEihmisen suora tunniste eli henkilötieto. Arja Kuula korostaa tutkimusaineiston jatutkimusjulkaisun välillä olevaa merkittävää eroa suhteessa tunnisteellisuuteen. Tutkimusaineistossavoi olla kuvan ja äänen lisäksi epäsuoria tunnisteita, joista tutkittavanhenkilöllisyys voi paljastua. Tutkimusjulkaisuissa näin ei saa olla, vaan ”lähtökohtanaon tarve suojella tutkittavia niiltä mahdollisilta negatiivisilta seurauksilta, joita heidäntunnistamisensa tutkimusjulkaisusta saisi aikaan” (s. 201). Mutta tutkittavilla on myöshalutessaan oikeus esiintyä julkaisuissa omilla nimillään.Teoksessa annetaan yksityiskohtaisia ja konkreettisia esimerkkejä niistätilanteista, joissa anonymisointi on paikallaan ja myös tavoista, joilla anonymisointi onparasta tehdä, esimerkiksi peitenimien käytöstä ja arkaluontoisista asioista aineistonsisällä. Tutkijan voi olla usein vaikeaa hävittää tutkittaviensa yhteystietoja, ajatuksenaanmahdollinen uuden yhteydenoton tarve. Mutta kuten Kuula toteaa: ”Tutkittavienosallistuminen jonkin aihepiirin tutkimukseen [..] ei ole valtakirja olla tutkijoidenvaivattavana ja yhteydenottojen kohteena [..] myös jatkossa” (s. 214). Tutkittavienyhteystietoja ei saakaan missään yhteydessä välittää eteenpäin. Tapauskohtainenarviointi, huolellisuus ja myös maltti ovat tarpeen pohdittaessa tutkimusaineistojentunnisteellisuutta.INTERNETYhä useampi opiskelija ja tutkija käyttää internetistä kokoamiaan tai löytämiään aineistoja.Aineiston keruu internetistä koetaan helpoksi ja vaivattomaksi ainakin verrattunapitkiin kenttätyömatkoihin, lukuisiin haastattelutunteihin tai arkistossa vietettäviinrupeamiin. Näin tietysti onkin, mutta ”aineistojen keräämisen ja tallentamisen helppoudenrinnalla kummittelevat kuitenkin kysymykset siitä, mikä on laillista ja eettisestiperusteltua aineiston keräämistä ja käyttöä” (s. 14). Käsillä olevassa teoksessatarkastellaan erikseen muun muassa sähköpostien, keskusteluryhmien, kotisivujen jaroolipelien käyttöä tutkimusaineiston keruun välineenä ja aineistonlähteenä. Henkilötietolakipätee myös verkkoympäristössä, mutta internet on yhä melko harmaataaluetta niin lainsäädännön kuin tutkimusetiikankin näkökulmista, siksi tässäkäänteoksessa ei voida tarjota yksiselitteisiä ratkaisuja, vaan pikemminkin tuodaan esilleongelmakohtia ja tarjotaan lähtökohtia lainsäädännöllisten ja tutkimuseettisten kysymystenpohtimiseen.SUOSITELTAVA TEOSSuosittelen teosta lämpimästi perinne- ja kulttuurintutkimuksen alojen aineopintoihinjoko proseminaariin tai kenttäkurssille. Mielestäni opiskelijoiden pitäisi tutustua tähänteokseen ennen kuin lähtevät tekemään ensimmäistäkään kenttätyötä ihmisten pariin.Lisäksi teoksen olisi hyvä löytyä niin arkistonhoitajien kuin seminaari- ja opinnäytetöidenohjaajienkin käsikirjastosta. Myös opinnäytteiden ja tutkimusten tekijät hyötyvät4

TIINA MAHLAMÄKIsuuresti tämän kirjan ohjeistuksesta ja voivat soveltaa sitä omaan aineistonkeruuseensasekä kirjoittaessaan opinnäytetöitään ja tutkimuksiaan, jotta niistä tulisi sekä eettisestiettä lainsäädännöllisesti kestäviä. Teos tarjoaa välineitä niin tutkimussuunnitelmantekovaiheeseen, aineistonkeruun vuorovaikutustilanteisiin kuin tutkimusjulkaisujenkirjoittamiseen. Taustalla on kuitenkin koko ajan pyrkimys aineistojen huolelliseenja kestävään arkistointiin sekä jatkokäytön turvaamiseen.Teos on kirjoitettu rauhallisella, selkeällä ja konstailemattomalla kielellä, jotaon helppo lukea ja ymmärtää. Hankalasti avautuvia lainsäädännön käsitteitä sekämonimutkaisia eettisiä ongelmatilanteita avataan ja valaistaan lukuisilla aineisto- jatapausesimerkeillä. Lisäksi ohjataan kyseessä olevaa aihepiiriä tarkemmin valottavankirjallisuuden pariin. Teoksen lopusta löytyvät myös keskeisten käsitteiden selityksetsekä tutkimuseettiset ohjeistukset. Kriittisenä huomiona voisi todeta, että teokseenolisi voinut myös sisällyttää hakemista helpottavan indeksin ja ehkä loppuun liitteeksihelposti löydettäviksi ohjeistukset ja mallilomakkeet erilaisiin tutkimuslupiinja -sopimuksiin.Jos ja kun ihmisiltä aineistoaan kokoava tutkija suhtautuu vakavasti tutkimuseettisiinkysymyksiin, teos antaa erinomaiset eväät eteen tulevien ongelmien ratkaisuihin.Mutta, kuten suurin osa tutkijoista on varmaan omakohtaisesti todennut, ongelmatovat hyvin monenlaisia ja monitahoisia, joten kaikenkattavan ohjeistusvalikoimantekeminen on mahdotonta. Aina ja viime kädessä tutkija itse tekee tutkimus eettisetratkaisut tapaus tapaukselta pohtien. Mutta tämä teos antaa tukevan pohjan tehtävilleratkaisuille, ja jos noudattaa sen ohjeita tutkimussuunnitelman teosta alkaen, moniongelma jää kokonaan syntymättä.FT Tiina Mahlamäki on uskontotieteen tutkija Turun yliopistossa.5