12.07.2015 Views

4/2009 - Suomen Inkeri-liitto ry

4/2009 - Suomen Inkeri-liitto ry

4/2009 - Suomen Inkeri-liitto ry

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Piilon-piikaElla OjalaKerron tässä miten minusta tuli Piilon-piika:Olimme saaneet Haapamäellä häätökäskynasunnostamme. Isäntäväki tarvitsiitse asuntoa. Emme löytäneet Haapamäel läheti sopivaa asuntoa ja vanhempani olivatkuulleet, että opettaja Korkealan omistamassaPiilo-nimisessä talossa olisi paraatipuolivuokrattavana. Niinpä me tartuimmeoitis ajatukseen, varsinkin, kun vanhempaniasuivat Pihlajavedellä ja minä odottelintoista lastamme. Tiesin, että äidin apuun janeuvoon voi aina turvautua. Niinpä tuumastatoimeen ja saimme kuin saimmekinKorkealoiden omistamasta Piilosta paraatipuolenvuokratuksi.Asuntoon, jonka me saimme, kuuluisali, pieni makuuhuone ja paraatieteinen,josta meille tehtiin keittiö. Varsinaisenkeittiön ja keittiön viereisen makuuhuoneenoli vuokrannut eräs vanha pariskunta.Asuntoon kuului myös eräänlainensuljetumpi korkea rappu, kun taas meidäneteiseksemme jäi avoin paraatirappu.Eihän se mikään luksusasunto ollut,mutta kamarit olivat kauniit ja niissä oliirtovaatekaapit. Mutta meidän pimeäs säkeittiössämme ei ollut yhtään keittiön komeroa,ei mitään mihin olisimme ruokatarvikkeemmelaskeneet, paitsi oma keittiönastiakaappimme.No, sodan jälkeen ja kaikkien kokemuksiemmetakia olimme tyytyväisiä,että saimme ylipäänsä niinkin hyvän jakauniin asunnon vuokratuksi.Oli helmikuun loppu. Taivaalta py<strong>ry</strong>ttilunta niin paljon kuin maa veti. Tiettukossa. Niitä ei kukaan aurannut. Lähimpäänkauppaan oli ainakin kilometri.Minun toisen lapseni synnytykseenoli enää runsas viikko aikaa, kun paninedellisenä iltana likoon laittamani herneetpimeän keittiön puuhellan päälle kiehumaan.Kaikki hernesoppaa keittäneettietävät, että sianliha pannaan vasta sittenkeittoon, kun herneet ovat jo hyvässävauhdissa kiehumassa. Niinpä minunkinrokkani porisi iloisesti, kun avasin avoverannanoven ja lähdin hakemaan sianlihakimpalettanipesuvadin alta, jonne olinsen laittanut, kun en muutakaan säilytyspaikkaaollut keksinyt.Juuri, kun olin oven saanut auki, niinhuomasin, että joku muukin oli haistanutoivan säilytyspaikan. Iso saksanpaimenkoirakerkisi nappaamaan hampaisiinsalihakimpaleen ja lähti nopeasti juoksemaankohti isoa maantietä meidän verannanumpitieltä lihakimpale ylpeänä suussansairvistäen.Minä juoksin perässä niin kovaa kuinkintuista lähti ja olin juuri saavuttamaisillanikoiran, kun se mokoma keksi katsoaperäänsä ja huomasi kuinka lähelläminä sitä olin. Se pinkaisi entistä kovempaanjuoksuun ja loikkasi suurelle auraamattomallemaantielle. Minä en enää olisipystynyt sitä tavoittamaan ja sitä paitsihävettikin: mitähän naapurit ajattelisivat,kun Piiloon muuttanut nuori rouva noinkilpailee vauhdissa paimenkoiran kanssa.Niin tulin sisälle ja voivottelin häviötänikoiran vonkaleelle.Jonkun ajan kuluttua tuli nälkäinenmieheni kotiin toiselta asemalta missähän oli silloin junanlähettäjänä ja esikoistyttäremme,joka oli niihin aikoihinpuolitoistavuotias, sanoi isälleen: ”Koilanvonkale söi äidin lihan.” (Viisisanainenlause puolitoistavuotiaalta. Aika hyvä!)Runsaan viikon kuluttua syntyi esikoi-10inkeriläisten viesti

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!