Metsiensuojelun tavoitteita 2000-luvun suomessa - BirdLife Suomi
Metsiensuojelun tavoitteita 2000-luvun suomessa - BirdLife Suomi
Metsiensuojelun tavoitteita 2000-luvun suomessa - BirdLife Suomi
- No tags were found...
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
5Suomen metsät tänäänSini HarkkiSuomen metsiä on hyödynnetty eri tavoin jo pitkään. Erityisen voimakkaasti metsäluontoonon vaikuttanut 1900-<strong>luvun</strong> teollisen metsänkäytön kausi, jolloin metsätalous tehostui jalaajensi toimintansa käytännöllisesti katsoen koko Suomeen.Metsäisten luontotyyppien edustavimpien kohteiden suojeluun keskittyneitä suojeluohjelmiaon tehty 1970-luvulta 1990-luvulle. Nämä ohjelmat eivät kuitenkaan ole järjestelmällisestitähdänneet metsälajiston elinvoimaisia kantoja turvaavaan suojelualueverkostoon.Luonnon monimuotoisuus on hiljalleen otettu myös osaksi talousmetsien hoitoa;1990-luvulla käsitykset talousmetsien kestävästä käytöstä ovatkin monipuolistuneet.Metsien kasvua ja määrää kuvaavien lukujen mukaan Suomen metsillä menee hyvin.Puuta kasvaa enemmän kuin koskaan, hakkuut eivät pääsääntöisesti ylitä vuosittaista kasvuaja metsien hoito on järjestetty tehokkaasti. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen.Suomen metsävaroja käytetään täysteholla – luontainen poistuma huomioiden yli 90prosenttia vuosittaisesta kasvusta hakataan (Metsäntutkimuslaitos 2002). Etenkin Etelä-Suomesta vanhat kuusikot katoavat. Nuoret metsät kasvavat ripeästi, mutta uudistuskypsiämetsiä hakataan nopeammin kuin niitä syntyy, ja kuusta enemmän kuin sitä kasvaa.Metsien lajiston tila heikkenee lähivuosina entisestään, koska nykyisistä hakkuumääristähuomattava osa kohdentuu iältään vanhoihin metsiin. Nykyisillä hakkuumäärillä kuusikot javanhat metsät vähenevät edelleen (Hildén ym. 1999). Metsämaisemassa nuoret mäntykasvatusmetsätsaavat entistä hallitsevamman roolin. Etenkin Etelä-Suomessa metsäneuvonta onpyrkinyt tietoisesti suuntaamaan hakkuita vanhoihin kuusikoihin. Metsäverotuksen muutosvuonna 2006 pinta-alaverotuksesta puun myyntitulojen verotukseen johtaa todennäköisestisamaan.38