12.07.2015 Views

Muistio - Finanssivalvonta

Muistio - Finanssivalvonta

Muistio - Finanssivalvonta

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 6 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.2008Taantuma ei välttämättä kasvata tappio-osuutta, mutta esimerkiksi kiinteistövakuudellistenvastuiden ryhmässä sen vaikutus vakuusarvojen laskun välityksellä on ilmeinen. Ratankäsityksen mukaan kiinteistövakuudellisten vastuiden osalta taantuman olojen estimoinnissaon otettava huomioon 1990-luvun vaihteen lama tai sitä vastaavat olosuhteet.Valvottava voi perusteellisella analyysilla osoittaa, ettei taantuma joissakin tietyssä vastuuryhmissäkasvata tappio-osuutta.2.4.2 Taantuman olojen LGD:n estimoinnistaMikäli valvottavalla on riittävästi laadukasta omaa maksukyvyttömyysaineistoa taantuma-ajalta,voidaan taantuman olojen LGD estimoida sen perusteella. Ellei taantuman jaksoltaole aineistoa lainkaan tai havaintomäärät ovat vähäisiä, on taantuman olojen vaikutuksiaarvioitava muun soveltuvan tiedon, asianmukaisten ulkoisten aineistojen ja soveltuvienarviointimenetelmien avulla. Tarkoitukseen soveltuvia aineistoja tai tietoja voivatolla esimerkiksi:• oma luottotappioaineisto taantuman ajalta• ulkoiset aikasarjat maksuhäiriöiden/konkurssien määristä taantuman kattavaltajaksolta• toteutuneiden tappioiden jakaumiin perustuvat tilastolliset arvioinnit• simulointitekniikoin tuotetut arviotTaantuman oloja kuvaavien LGD-estimaattien määrittämisessä on arvioitava, miten pitkänaikavälin keskimääräiset estimaatit muuttuvat, kun ne ehdollistetaan taantuman oloille.Käytettävissä olevien aineistojen laatu vaikuttaa menettelytapojen valintaan. Taantumanoloja kuvastavien parametrien estimointimenetelmät taustaoletuksineen ja estimoinnissakäytetyt aineistot on aina kuvailtava ja perusteltava huolellisesti. Estimaatteihin liitettävissävarovaisuusmarginaaleissa on aina otettava huomioon menetelmiin ja aineistoihinliittyvät epävarmuudet.3 MaksukyvyttömyysaineistoValvottavan on esitettävä LGD-estimoinnissa käyttämänsä aineiston määrittelyt, kuten• miltä aikaväliltä aineisto on peräisin, esimerkiksi 1.1.2001 – 31.12.2006• maksukyvyttömyyden määritelmä (aineiston on katettava kaikki jakson maksukyvyttömyystapaukset,myös tervehtyneet tapaukset). Eri riskiparametrien estimoinneissaon käytettävä samaa maksukyvyttömyyden määritelmää• keskeneräisten tapausten arviointimenettely (tapausten sulkeminen estimointiavarten), sillä aineiston on katettava loppuunsaatetut ja keskeneräiset tapaukset 10tarkasteltavalta jaksolta10 standardi 4.3d, luku 10.4.3, kohta 101


RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 7 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.2008• käytettäessä riskiparametrien estimoinnissa eri jaksoilta peräisin olevia aineistojaon niiden vastaavuus varmistettava, jotta vakavaraisuuslaskennan riskipainokaavaansijoitettavat parametrit ovat keskenään yhteensopivia3.1 Maksukyvyttömyysaineiston vähimmäispituus3.2 Aineiston sisältöEdistyneessä menetelmässä LGD:n tulee perustua vähintään seitsemän vuoden mittaiseenestimoinnin kannalta merkitykselliseen aineistoon, mutta menetelmään siirryttäessä voidaanviiden vuoden pituiselta jaksolta oleva aineisto hyväksyä 11 . Mikäli mahdollista, niinpitkän ajan keskimääräisen luokkakohtaisen LGD:n määrittämisessä tulisi käyttää ainakinyhden suhdannesyklin kattavaa merkityksellistä havaintoaineistoa 12 . Estimointiaineistonlyhyys ja havaintojen vähäisyys heikentävät estimaattien luotettavuutta kasvattaenvaadittua varovaisuusmarginaalia.Vähittäisvastuiden osalta aineistovaatimusta on lievennetty siten, että aineistoa on oltavavähintään viideltä vuodelta. Valvottavan pystyessä osoittamaan, että havaintojen vähäisyydestäaiheutuvat puutteet on otettu huomioon estimoinnissa, voi Rahoitustarkastushelpottaa ajanjakson pituutta koskevaa vaatimusta IRBA:an siirryttäessä siten, että kahdenvuoden aineisto voidaan hyväksyä.Estimointiaineiston tulee sisältää valitulta ajanjaksolta kaikki maksukyvyttömyystapaukset,myös sellaiset joista ei ole aiheutunut tappiota tai joiden käsittely on vielä kesken.Keskeneräisten tapausten taloudelliset tappiot arvioidaan johdonmukaisesti valvottavanmäärittelemällä menetelmällä. Ainoastaan perustellusta syystä voidaan keskeneräisiä tapauksiajättää pois estimointiaineistosta. Tällöin on aina osoitettava, ettei havaintojenpoistaminen johda alhaisempaan pääomavaateeseen.Estimointiaineiston tulee sisältää kaikki taloudellisen tappion laskennassa tarvittavat tiedot,kuten palautuksiin ja kuluihin liittyvät tiedot ja ajankohdat. Myös selittävien tekijöidenon sisällyttävä aineistoon, sillä havaittujen maksukyvyttömyystapausten perusteellalaaditaan menetelmä (malli), jolla tuotetaan LGD-estimaatti kaikille maksukykyisillevastapuolille/vastuille. Aineistoon sisältyvien keskeneräisten tapausten osalta on selvitettävä,miten taloudellinen tappio on arvioitu. Kassavirtoihin liittyvä epävarmuus otetaanhuomioon niiden toteutumisajankohtien arvioissa, arvostuksessa tai diskonttauskorkokannassa.Mikäli soveltuvaa ulkoista aineistoa käytetään apuna estimoinnissa, on yksityiskohtaisestiselvitettävä miten mm. erilaiset määritelmät (esim. maksukyvyttömyyden rekisteröinti),toimintatavat ja salkkujen koostumukset vaikuttavat toteutuneisiin tappio-osuuksiin.11 standardi 4.3d, luku 10.4.3, kohta 10612 CEBS GL10, kohta 270


RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 8 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.2008Ulkoista aineistoa käytettäessä on aineistojen vastaavuuksiin kiinnitettävä erityistä huomiota.3.3 Tappio-osuuden määrittäminenWorkout-menetelmää käytettäessä valvottavan on määriteltävä kriteerit estimointiaineistoonsisältyvien avointen tapausten käsittelylle ja niistä aiheutuvien taloudellisten tappioidenmäärittämiseksi. Perintätapauksen loppuunsaattamisen ehtoja voivat olla esimerkiksi:• aikatekijä: maksukyvyttömyyden havaitsemisesta on kulunut määrätty aika esim.yksi vuosi, kaksi vuotta jne.• kokotekijä: saamatta jäänyt vastuunarvo on alle tietyn koon esim. alle 5 %EAD:sta• prosessitekijä: vakuus on otettu pankin haltuun se on arvostettu (kirjanpitoarvo,muu arvo)• yhdistelmä edellistä: maksukyvyttömyyden alkamisesta on kulunut tietty aika jasaamatta jääneen vastuun arvo alittaa tietyn osuuden (esim. 2 vuotta ja 5%)• maksukyvyttömyyden laukaisevat tekijät eivät enää ole voimassa• muu ehtoKaikille estimointiaineistoon sisältyville tapauksille lasketaan LGD:n määritelmän 13 mukainentappio-osuus valvottavan laatiman selkeän ohjeistuksen mukaisesti. Avoimenaoleville tapauksille arvioidaan tappio-osuus esimerkiksi siten, että palautusten kertymiselleasetetun aikarajan täyttyessä havaittava vastuun määrä oletetaan kokonaisuudessaanluottotappioksi. Lisäksi tappio-osuuteen sisällytetään muut taloudelliseen tappioon lukeutuvaterät.4 Taloudellisen tappion osatekijätValvottavalla on oltava dokumentoitu standardin 4.3d vaatimusten mukainen taloudellisentappion määritelmä. Taloudelliseen tappioon vaikuttavat kaikki merkittävät vastuunnykyarvoon vaikuttavat tekijät, kuten palautuksista saatavat kassavirrat, nykyarvolaskennassakäytettävä diskonttauskorko sekä perintään liittyvät kustannukset.4.1 Palautukset (recoveries)Palautukset voidaan jaotella vakuuden realisoinnista saataviin ja muihin, lähinnä perintäprosessintuloksena saataviin palautuksiin.Vakuuslaji ja luototusaste ovat keskeisiä palautusosuuteen vaikuttavia tekijöitä, muttamyös muut vastuun/vastapuolen ominaisuudet vaikuttavat palautusten kertymään ja ajoittumiseen.Vakuuslajit ovat usein keskeisiltä ominaisuuksiltaan erilaisia, eikä niitä voi il-13 standardi 4.3d, luku 7.3.2


RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 9 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.20084.2 Diskonttauskorkoman asiamukaisia perusteluita yhdistää keskimääräiseksi vakuudeksi, jota käsitellään estimoitaessasamalla tavoin. Vakuuteen liittyvien ominaisuuksien vaikutukset tappioosuuksiinon aina analysoitava, eikä tarkastelu voi rajoittua pelkkään luototusasteeseen(loan-to-value, LTV), sillä:• erilaisten vakuuksien haltuunotossa, perintäkustannuksissa, realisoinnissa ja arvonvolatiliteetissa on huomattavia eroja• taantuman olosuhteet vaikuttavat eri tavoin vakuusarvoihin• vakuuksien arvostuksessa noudatetaan usein vakuuslajikohtaisia ohjeitaMaksukyvyttömyysaineistoa analysoitaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota palautuksistasaataviin kassavirtoihin:• vakuudettomista vastuista (realisointi konkurssipesämenettelyjen kautta)• vakuudellisista vastuista (vakuuksien realisointi)• rahoitusvakuuksista• reaalivakuuksista (kiinteistöt, koneet, autot, laitteet yms.)• takauksista, luottojohdannaisista ym.• kassavirtojen ajoittumiseen; vakuudelliset jäännösosuudet voidaan muuttaa rahaksivakuudettomia nopeamminTaloudellinen tappio kuvaa vastuusta aiheutuneita taloudellisia kokonaismenetyksiä, joitaarvioidaan diskonttaamalla kaikki vastuuseen liittyvät merkittävät kassavirrat maksukyvyttömyyshetkeen.Nykyarvolaskelmassa käytettävät diskonttauskorkokannat on perusteltavahuolellisesti, ja valitun korkokannan on oltava suhteessa kassavirtojen toteutumiseenliittyviin riskeihin. Esimerkiksi perintäprosessin tilalla voi olla vaikutusta korkokannanvalintaan.Esimerkiksi seuraavan luettelon korkokantoja voidaan asianmukaisin perustetuin käyttäänykyarvolaskelmissa:• Luoton alkuperäinen sopimuskorko (rahoituskustannus + asiakkaaseen liittyvääriskiä kuvaava asiakasmarginaali)• Aika-arvoon perustuva rahoituskorko + riskilisä vastapuolen heikentyneestä tilasta(= riskilisä epävarmuudesta, joka liittyy palautusten suuruuteen ja ajankohtaan)• Takauksesta saatava palautus (rahoituskustannus + takaajan asiakasmarginaali)• Riskitön korko, jos epävarmuus on otettu huomioon kassavirroissa• Jokin muu korko


RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 11 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.20085 LGD:n validointiTervehtymisasteen analysoiminen voi olla hyödyllistä määritettäessä merkittävän maksukyvyttömyydenrajaa. Korkea toipumisosuus saattaa merkitä, että tapauksia rekisteröidäänliian herkästi maksukyvyttömiksi. Maksukyvyttömyyden määritelmässä tulee ottaahuomioon tappioiden merkityksellisyys.Maksukyvyttömyyksien ja toipumisten rekisteröinnissä on noudatettava johdonmukaistamenettelyä. Esimerkiksi yksittäiseen tapaukseen liittyvä maksukyvyttömyys voidaan rekisteröidäainoastaan kerran vuoden mittaisen havaintojakson aikana. Maksukyvyttömyydenpäätyttyä havainto voi seuraavan jakson alkuun mennessä palautua maksukykyiseksi,jolloin se voi ajautua maksukyvyttömäksi uudelleen.Standardi edellyttää, että valvottava vertailee säännöllisesti toteutuneita ja estimoituja arvoja.Estimaattien ja toteutuneiden tappio-osuuksien vertailussa on käytettävä aineistoamahdollisimman pitkältä ajalta 15 . Validointiprosessiin on sisällytettävä sopiva yhdistelmäeri validointimenetelmiä, joiden tulee sisältää niin laadullisia kuin määrällisiäkin me-netelmiä. Prosessiin voi sisältyä esimerkiksi asiantuntija-arvioita ja asianmukaisiin ulkoi-siin aineistoihin suoritettuja vertailuanalyyseja (benchmarking). Erityisesti oman maksukyvyttömyysaineistonvähäisyys korostaa vertailuanalyysien merkitystä.Havaintojakson suhdanneolosuhteet on otettava huomioon validointituloksia tulkittaessa.Hyvältä jaksolta peräisin olevat toteumat ovat yleensä merkittävästi sekä pitkän aikavälinkeskimääräisiä tasoja kuten myös taantuman olojen mukaisia estimaatteja alempia. Valvottavanon määriteltävä ohjeistus niitä tilanteita varten, joissa validointitulokset antavataihetta epäillä estimaattien pätevyyttä. Arviointimenetelmät ja toimenpiteisiin johtavatkynnysarvot on perusteltava huolellisesti.Standardissa edellytetään valvottavien estimoivan luokkakohtaiset LGD:t toteutuneestapitkän ajan keskimääräisistä tappio-osuuksista. Oletuksena on, että vastuut ensin jaetaanrajoitettuun määrään erillisiä luokkia, ja seuraavassa vaiheessa estimoidaan luokkakohtaisetparametrit 16 . Edellä mainitun lähestymistavan lisäksi LGD voidaan määritellä jatkuva-arvoisenaestimaattina suoraan vastuun ominaisuuksista. Käytännössä jatkuvan estimaatinestimointi ja validointi voi kuitenkin olla vaikeaa mm. vähäisten havaintomäärienvuoksi, ja siksi menettelyä voidaan ajatella sovellettavaksi lähinnä vähittäisvastuidenvastuuryhmässä.6 Haircut approach – korjattuun vakuusarvostukseen perustuvat menetelmätStandardin vaatimusten mukaisesti LGD:n tulee perustua valvottavan käyttämiin maksukyvyttömyydenja taloudellisen tappion määritelmiin. Taloudellisessa tappiossa on määritelmänmukaisesti otettava huomioon kaikki vastuusta aiheutuvat tappioon vaikuttavat15 standardi 4.3d, luku 10.5, kohta 13516 standardi 4.3d, luku 10.3, kohta 24


RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 12 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.2008merkittävät tekijät. Luokkakohtainen LGD-estimaatti on estimoitava toteutuneesta pitkänajan keskimääräisestä tappio-osuudesta käyttäen kaikkia maksukyvyttömyyshavaintoja.LGD:n tulisi perustua yksittäisten maksukyvyttömyyshavaintojen muodostaman aineistonkeskimääräisiin tappio-osuuksiin. Aineiston perusteella valvottavan tulisi tunnistaatappio-osuuksia selittävät tekijät ja estimoida malli, jolla maksukykyisille vastapuolillevoidaan määrittää LGD-estimaatti.Vakuudellisista vastuista aiheutuneiden tappioiden tarkastelussa toimialalla on perinteisestikäytetty menetelmiä, joissa vastuu jaotellaan vakuudettomaan ja vakuudelliseenosaan vakuusarvostusprosentin perusteella. Mikäli vakuudelliselle ja vakuudettomallevastuun osalle estimoidaan tappio-osuudet toteutuneiden tappioiden perusteella, voidaanmenetelmän katsoa täyttävän standardin vaatimukset. Käytännössä palautusten kohdentamiseenja tappio-osuuksien laskemiseen voi kuitenkin liittyä ongelmia tarkasteltaessavastuun osia erikseen.Eräissä toteutuksissa arvostusprosentin perusteella määriteltyä vakuudellista osaa pidetäänriskittömänä. Ajatuksena on, että vakuuteen liittyvät epävarmuudet (ja mahdollisestimuitakin epävarmuuksia) otetaan huomioon vakuusarvostuksessa. Mikäli vastuuta pidetäänvakuusarvostusprosentin mukaisesti täysimääräisesti katettuna, johtaa menettelynollariskipainoon. Tämä tarkoittaa ettei riskiä olisi lainkaan olemassa. Sellaista estimointimenetelmää,jota sovellettaessa estimaatit voivat olla alhaisia tai jopa nollia, ei kuitenkaanvoida pitää hyväksyttävänä. Vain hyvin perustelluissa, poikkeuksellisissa tilanteissavoi estimoitu LGD olla nolla 17 .Seuraavissa yksinkertaisissa esimerkeissä on sovellettu haircut-arvoa 30 % vakuuteen,jonka käypä arvo on 100.Esimerkki 1:vastuu = 100vakuuden käypä arvo = 100haircut = 30%vakuudellinen vastuu = 70vakuudeton vastuu = 30Esimerkki 2:vastuu = 70vakuuden käypä arvo = 100haircut = 30%vakuudellinen vastuu = 7017 standardi 4.3d, luku 7.3.2, kohta 43


RAHOITUSTARKASTUS<strong>Muistio</strong> 13 (13)Liite 1Dnro 4/505/20084.2.2008vakuudeton vastuu = 0Esimerkissä 2 vakuudettoman vastuun määrä on nolla. Jos vakuuden kattama osuus oletettaisiintäysin riskittömäksi, saataisiin vastuun riskipainoksi nolla. Tällöin edellä esitettystandardin vaatimus, jonka mukaan estimoitu LGD voi saada arvon nolla vain poikkeuksellisissatilanteissa, ei täyty. Vakuudelliselle osalle on estimoitava tappio-osuuden parametri,jossa vakuuden riskiä vähentävät ominaisuudet voidaan ottaa huomioon.Haircut-menetelmiin liittyviä ongelmia:• vakuusarvostuksen keskeinen merkitys => arvostusprosessi ja vakuuslaji tärkeimmätmalliin vaikuttavat tekijät. IRBA-lähestymistapa voi supistua pelkäksivakuusarvostukseksi• vääränlaiset kannustimet voivat johtaa liian korkeisiin vakuusarvioihin• vakuuden selityskyky arvioidaan muista tappio-osuutta selittävistä muuttujista irrallaan• vakuudellista vastuuta riskittömänä pitävän menetelmän LGD-estimaatit ja niidenmukaiset riskipainot ovat usein nollia. Standardin mukaan vain poikkeuksellisissatapauksissa estimoitu LGD voi olla nolla• tappioiden ja palautusten kohdentaminen vastuun vakuudettomalle ja vakuudelliselleosalleIRBA-menetelmässä tappio-osuuden on ajateltu ensisijaisesti perustuvan valvottavanomaan maksukyvyttömyysaineistoon. Vaikka haircut-lähestymistavassa ajattelumalli eivälttämättä vastaa vähimmäisvaatimuksia, voidaan omaan aineistoon perustuvan huolellisestilaaditun ja validoidun mallinnuksen kuitenkin katsoa täyttävän standardissa esitetytvaatimukset. Menetelmään liittyvät oletukset ja puutteet on kuitenkin otettava huomioonestimaateissa ja niihin lisättävissä varovaisuusmarginaaleissa. Lisäksi menetelmienjatkokehittämiseen on kiinnitettävä erityistä huomiota.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!