tarjous! - Etusivu

tarjous! - Etusivu tarjous! - Etusivu

uusirovaniemi.sitepaper.fi
from uusirovaniemi.sitepaper.fi More from this publisher
12.07.2015 Views

20 |Uusi Rovaniemi keskiviikkona 3.4.2013SUOMEN PARAS KAUPUNKILEHTI•1994 •1996 •2005 •2009 •2012www.uusirovaniemi.fiLintujen kevätmuutto myöhässä● Lintujen kevätmuutto onkäynnistynyt tavallista nihkeämminja on tällä hetkelläjopa pari viikkoa tavanomaisestamyöhässä. Viime viikkoinaon ollut vuodenaikaan nähdenharvinaisen kylmä, ja samanlainensää vallitsee Länsi-Euroopassa,josta useimmatalkukevään muuttajat meilletulevat.Pohjois-Suomessa on tavattuyksittäisiä laulujoutseniaja pulmusia. Talvisesta säästähuolimatta meille saapuneillamuuttolinnuilla ei ole hätää.Osa on kääntynyt kannoillaanja palannut odottamaan aikojaparempia. Osa löytää ravintoapaljastuvilta pälvipaikoilta.Ensimmäiset muuttolinnutnähtiin eteläisessä Suomessajo helmikuun lopulla. Aikaisistamuuttolinnuista kiuru onhyvä mittari kevätmuuton etenemiselle.BirdLifen kokoamientietojen mukaan tänä vuonnaon tehty vasta runsaat 50havaintoa yhteensä 70 kiurusta.Viime vuosina tähän mennessäkiurusta on tehty keskimäärinyli 1 200 havaintoa yli34 000 yksilöstä.Viime keväänä Suomeenoli saapunut tässä vaiheessayli viidenkymmenen tuhannenkiurun lisäksi muun muassakymmeniä tuhansia töyhtöhyyppiä,tuhansia metsähanhiasekä satoja kurkia ja naurulokkeja.Kolme viimeksi mainittuaeivät tänä keväänä ole vieläehtineet Suomeen lainkaan.Kevätmuuton alkamisessaon suuria vuosittaisia eroja,mutta kuluva kevät on eittämättäyksi myöhäisimpiä keväitämaaliskuun lopulla. Kunsäätyyppi viimein muuttuu,muuttolintuja on odotettavissakerralla ja paljon.Vanhoista koristekasveista kerätään tietoaNapavitonenTässä oikeat vastaukset1. Perussuomalaisten2. Lapinaukean3. BRP Finland (Bombardier)4. b) Kerava5. c) Helene6. c) Hannu Raudaskoski7. Lions Club Rovaniemi- OunasvaaraHelsinkiläinen perheenäiti sai avun Perskindol-geelistä:ILMOITUSPaha niskajäykkyys hävisi nopeastiAnne oli juuri synnyttänyt kolmannenlapsensa kun niskakipu levisi koko yläselänalueelle. ”Pää ei kääntynyt aamuisinmihinkään eikä nukkumisestakaan tullutoikein mitään”, Anne kertaa ja jatkaa ”aamutolivat vastasyntyneen kanssa vaikeitaniskakivun ja huonosti nukutun yön takia.”Anne kävi hierojallakin kokeilemassamutta tulosta olisi pitänyt odotella vastauseiden hoitokertojen jälkeen.NYT MYÖS ISO SÄÄSTÖKOKO● Kasvaako pihallasi tai tiedätkö,missä olisi kestäviä, vanhojanarsisseja, runsaasti leviäviälumikelloja, uskollisestivuodesta toiseen kukkiviatulppaaneja, akileijoja, liljojatai särkynytsydän?Kukoistaako portinpielessämonille sukupolville kukkinutruusupensas tai kiipeääkö seinällävanha köynnös? Oletkokerännyt pihallesi jotakin tiettyäkasvilajia tai -sukua?Monet vanhoista koristekasveistaovat jo katoamassa,kun uudet, jalostetut lajikkeetovat syrjäyttäneet ne. Maa- jaelintarviketalouden tutkimuskeskuksessa(MTT) laaditaansuunnitelmaa koristekasviensäilyttämisen järjestämiseksi.MTT huolehtii maatalous- japuutarhakasvien geenivarojensäilymisestä Suomessa.”Vanhojen kasvien talteenottamisella on kiire. Monetvanhat kasvit ovat puutarhoissa,jotka muuttavat muotoaanomistajan vaihtuessa taijotka häviävät rakentamisentieltä. Muutosten yhteydessävoidaan menettää arvokkaitakasvikantoja peruuttamattomasti”,sanoo Maa- ja elintarviketaloudentutkimuskeskusMTT:n vanhempi tutkija SirkkaJuhanoja.Vanhoilla koristekasvilajikkeillaja -viljelykannoilla onkiistaton arvo: ne ovat sopeutuneetpohjoiseen ilmastoon.Ne ovat usein myös vaatimattomiaja kestäviä ja suomalaiseenkulttuuriympäristöön sopivia.Perinteiset pihan koristekasvithalutaan kartoittaa. Tulevaisuudessamietitään, mitentaataan kestävien ja kauniiden,pohjoiseen ilmastoommesopeutuneiden koristekasviensäilyminen.”Kaipaamme tietoa perinteisistäkoristekasveista, kutensipulikasveista, pioneista,daalioista ja muista perennoista,joita tiedetään kasvatetunSuomessa jo 1940-luvullatai sitä ennen”, kertoo SirkkaJuhanoja.Myös vanhaa alkuperääolevat muut koristepensaat japuut ovat MTT:n kiinnostuksenkohteina.Lisätietoja antavat vanhempitutkija Sirkka Juhanoja, puh. 0295317277, sirkka.juhanoja@mtt.fisekä tutkija Eeva-Maria Tuhkanen,MTT, puh. 029 5317830, eevamaria.tuhkanen@mtt.fi.Auttoi välittömästi”Joku minulle sitten antoi Perskindoltuubinkäteen ja sanoi, että levitä tuostakipukohtaan”, Anne muistelee. ”Ihmeja kumma, se alkoi vaikuttaa heti ensimmäisestäkerrasta alkaen. Ensin sekylmensi kipukohdan tehokkaasti, jonkajälkeen pintaverenkierto alkoi elpyä jalämmittää mukavasti.”Lihakset kuntoon ja liikkeelleKun niskakivut olivat hellittäneet, Annejätti Perskindolin käytön. Yhtäkkiä tuli takapakkia:” Eräänä aamuna olin taas aivanjumissa. Levitin geeliä jälleen pari kertaakoko niskaan sekä yläselkään ja toistinkäsittelyn vielä muutamana päivän ajan.Sen jälkeen olen päässyt taas zumbaamaanja sauvakävelemään. Energiaariittää vaikka mihin kun niskajäykkyys onpoissa”, Anne kertoo tyytyväisenä.Ainutlaatuinen kylmä-kuumageeliPerskindol-geelin välitön viilentävävaikutus vie akuutin kiputuntemuksentehokkaasti ja nopeasti. Tämän jälkeentuleva lämmittävä vaikutus stimuloihoitoalueen verenkiertoa ja nopeuttaakuona-aineiden, nesteen sekä mm. maitohaponpoistumista ja tehostaa näinkehon omaa palautumista.Apteekeista, luontaistuotekaupoista ja tavarataloista. Lue lisää: www.harmonia.fiPohjola on Leijonien pääyhteistyökumppani.Ensi-illassalauantaina 6.4.KuningatarleikitYhdessä hyvä tulee.Nyt on mitä mainioin hetki keskittääpankki- ja vakuutusasiat saman katonalle. Uudet keskittäjät saavat nimittäinitselleen Leijona-fanipaidan, johonsonnustautuneena kelpaa kannustaaLeijonia.Kuningatarleikit on vallasta, katseenkohteena olemisesta ja rakkaudestakertova tragikomedia, johon pääseetirkistelemään kolmen lööppikunigattarensalattua elämää. K-15.Esitykset 6.4.-25.5.2013.Rovaniemen teatterinPaavo-näyttämölläLiput 16 / 13 / 9 e, joista PohjolanOsuuspankin omistajajäsenille 2 ealennus. Saat alennukset käyttöösinäyttämällä maksutilanteessa omistajajäsentunnuksellavarustettuapankkikorttiasi tai omistajajäsenkorttia.1 alennus jäsenyyttä kohden.Keskittäjä on sekä OP-bonusasiakas, että Pohjolan etuasiakas. OP-bonusasiakas on osuuspankin omistajajäsen tai Helsingin OP Pankin asiakas,jonka oma tai perheen yhteinen pankki- ja/tai vakuutusasiointi on vähintään 5 000 €/kk. Olet etuasiakas, kun sinulla on vakuutuksia kolmestaeri vakuutusryhmästä; esimerkiksi kotivakuutus, liikennevakuutus ja autovakuutus.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!