12.07.2015 Views

prointerior 3/2013 - PubliCo Oy

prointerior 3/2013 - PubliCo Oy

prointerior 3/2013 - PubliCo Oy

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

peruskorjauksen myötä valmistunut uusia 100–150 hengen kokoustiloja.Legendaarisen salin katsomo on kasvanut 1 452-paikkaiseksi jaalakatsomon uudet istuimet on nykysabluunan mukaan mahdollistasiirtää pois. Tällöin tasaiselle parkettilattialle saadaan 500 neliömetriätilaa konserttien seisomakatsomoksi – tai vaikkapa illalliskattaustavarten.Orgaaninen kohtaa rationaalisenKulttuuritalo kuuluu Alvar Aallon punatiilikauteen, joka ajoittui1940-luvulta 1960-luvun alkupuolelle. Talon arkkitehtuuriin on vaikuttanutsen sijainti: luonnon ja liikenteen välimaastossa, kallioisen Alppiharjunja vilkkaasti liikennöidyn Sturenkadun välissä sijaitsevassakohteessa on luonnetta. Orgaaninen ja rationaalinen muoto yhdistyvätKulttuuritalon arkkitehtuurissa sijainnin elementtejä myötäillen.Kulttuuritalon julkisivua hallitsee kaksi materiaalia: toimisto-osanjulkisivu on detaljoitua kuparia ja konserttisalisiiven materiaaliksi valittiinAallon suunnittelema punatiili. Kaarimainen julkisivu on paljonvelkaa tiilen kiilamaiselle muodolle. Peruskorjauksessa pidettiin tarkastihuolta, että julkisivujen luonne säilyi entisellään – muutokset ovathienovaraisia ja niillä pyrittiin lähinnä energiatehokkuuden parantamiseenja rakennuksen elinkaaren pidentämiseen.Kulttuuritalo on valmistumisestaan lähtien ollut kansainvälisesti arvostettuarkkitehtuurikohde, joka on vetänyt matkailijoita maailmanjoka puolelta. Kulttuuritalo suojeltiin rakennussuojelulailla vuonna1989. Suojelupäätöksessä oli poikkeuksellista se, että samalla suojattiinmyös talon toiminta ja salien julkinen käyttö.Täyden palvelun taloKulttuuritalon toiminnanjohtaja Minna Nyman kertoo, että peruskorjauksenjäljiltä Kulttuuritalossa on hienot puitteet ja paljon uutta tilaaesimerkiksi kokouksia, seminaareja ja koulutustilaisuuksia varten.Tilat ovat monikäyttöisiä ja palvelu pelaa: jos asiakas haluaa järjestäävaikkapa konsertin, talon kautta järjestyvät lipunmyynti, ravintolapalvelutsekä muut tarvittavat palvelut. Näin tapahtumajärjestäjävoi keskittyä puhtaasti itse tapahtuman sisältöön.Kulttuuritalon lavalla on totuttu näkemään musiikkimaailman ikonejaJimi Hendrixistä Ella Fitzgeraldiin, eikä hyväksi havaittu linja tulehorjumaan vastaisuudessakaan. Uusiin tuuliin kuuluu kuitenkin se, ettätulevaisuudessa Kulttuuritalo ryhtyy myös itse tuottamaan ohjelmaa yhdessäohjelmatoimistojen kanssa. Rakennuksen kellarissa sijaitsevanpienen Alppisalin toimintaa aiotaan kehittää vuoden 2014 aikana;tähtäimessä on monipuolinen tapahtumapaikka pienemmälle kulttuuritoiminnalleja -tapahtumille. 60 <strong>prointerior</strong> 3 / 13

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!