lue lehti pdf-versiona täältä - Etusivu

4 |30.1.2013TOIMITUS:Uusi Rovaniemi keskiviikkona 30.1.2013Leena Talvensaari, Veera Vasara, Anniina NissinenSÄHKÖPOSTI: etunimi.sukunimi@uusirovaniemi.fiPoikki ja pinoon .........................................................................Ajat muuttuvat – vai muuttuvatko?”Mukava nähdä täällä näin paljonnuoria – 50 vuoden takaa.”Kirjailija, kirjastonhoitajaJorma Etto avasi maanantaiiltanaRovaniemen kaupunginkirjastonkevään luentosarjan, jossa käsitelläänkumouksellisia 1960- ja -70-lukujaLapin näkökulmasta. Luento keräsikymmeniä kiinnostuneita kuulijoita, joistaosa oli Eton ikätovereita, mutta mukanaoli myös meitä hiukan nuorempia.Jorma Etto tuli Rovaniemen kirjastonjohtajaksivuonna 1961. Rovaniemen nykyinenkirjastotalo – rakennus, jossa Ettomaanantaina puhui – oli silloin olemassavasta Alvar Aallon piirustuspöydällä.Etto ehti jonkin verran vaikuttaaAallon suunnitelmaan ja sai siihen mukaanmuun muassa silloin kovin moderninmusiikkikirjaston.Eton luento oli elävää Rovaniemenhistoriaa ja hiukan liikuttavaakin sellaista.Ajankulku oli koskettavan konkreettisestiläsnä, kun Etto kertoili omista vaiheistaan,joihin kirjasto kiinteästi liittyi.Kirjastotalon rakentamisesta päätti Rovaniemenkauppalanvaltuusto viimeisessäkokouksessaan, ennen kuin Rovaniemestätuli kaupunki. Jorma Eton kertomanperusteella sama sivistystahto jatkui,kun Rovaniemelle haluttiin maakuntakirjastonoikeudet. Tämä tapahtui juurisilloin, kun Etto tuli Rovaniemelle ja laatikirjastolle ensimmäisen talousarvionsa.”Kaupunginjohtaja Lauri Kaijalainenkysyi minulta, saako kirjasto tällätalousarviolla maakuntakirjaston oikeudet.Kun vastasin, ettei saa, Kaijalainensanoi, että tee sellainen talousarvio,jolla saa. Niin minä sitten laitoin talousarvionlukuihin nollia perään.”Sama linja jatkui seuraavina vuosina.Kirjaston määrärahat olivat runsaat eikäniitä aina saatu edes käytettyä vuodenaikana. Kaupunginjohtaja piti kuitenkinhuolen siitä, että määrärahat siirtyivätaina seuraavalle vuodelle, kunnesniille löytyi käyttöä.Eton kertomus mielessäni katselin myöhemminmaanantai-iltana televisiouutisiaja ihmettelin, mihin kaikkeen vielä60-luvulla oli varaa.Uutisissa kerrottiin teattereiden nytkurjistuneesta taloudesta ja esimerkkinäkäytettiin Lahtea, jossa teatteritalo onvasta peruskorjattu ja sen vuoksi teatterinvuokrakustannukset ovat nousseetlähes kestämättömiksi. Kaikesta muustaon jouduttu pihistämään, muun muassahenkilöstökuluista niin, että yhdenkinnäyttelijän sairastuminen saattaa kaataaison ja pitkään valmistellun produktion.Enää ei ole Kaijalaisia,jotka Avoivat mahtikäskylläänlisätä nollia budjettiin,mutta toivottavasti onmuita päättäjiä, jotkaymmärtävät, että seinienlisäksi tarvitaansisältöä.Sama kurjistumisen kierre saattaa ollaedessä Rovaniemen Teatterilla, kunLappia-talon peruskorjaus valmistuu.Enää ei ole Kaijalaisia, jotka voivat mahtikäskylläänlisätä nollia budjettiin, muttatoivottavasti on muita päättäjiä, jotkaymmärtävät, että seinien lisäksi tarvitaansisältöä. Vaikka on kysymys rahasta,yleensä on kysymys myös tahdosta.Monien aikalaistensa tapaan Jorma Ettoehti olla 1960- ja 70-luvulla monessamukana. Kirjastonjohtajan työn rinnallahän kirjoitti ja käänsi kaunokirjallisuuttaja osallistui aktiivisesti järjestötoimintaan.Puolen vuoden ajan Etto toimi myöspäätoimittajana kulttuurilehti Kaltiossa,josta Erno Paasilinna oli juuri saanutpotkut radikalisminsa takia. Etolle eikäynyt paljon sen paremmin.Hän ehti tehdä muutaman lehden,kunnes otti pääkirjoituksensa aiheeksiseksuaalisten vähemmistöjen oikeudet.Kustantaja kielsi pääkirjoituksen julkaisemisen,mutta Etto ei sietänyt sensuuria,vaan otti lopputilin.Aikaa on kulunut, arvot ja asenteetovat muuttuneet. Vai ovatko sittenkään?Päätoimittaja saa toki kirjoittaa seksuaalistenvähemmistöjen oikeuksista, muttasaako päätoimittaja edelleenkään kuuluaseksuaaliseen vähemmistöön?Leena Talvensaarileena.talvensaari@uusirovaniemi.fiJopelo .......................................................Kolumni ............................Eräkirjailijaksi● Ensimmäinen eräjuttuni julkaistiin 1992 Metsästys ja Kalastus-lehdessä ja siitä alkoi tähän päivään saakka kestänytyhteistyö Metsästys ja Kalastus -lehden sekä Eränkävijänkanssa. Aloin menestyä Eränkävijän jokavuotisissavaltakunnallisissa eräkirjoituskilpailuissa ja mm. voitinsen kahdesti 2000-luvun alussa.Tarjosin ensimmäistä eränovellikokoelmaani Otavalleja purnasin kirjeessä Metsästys ja Kalastus -lehden silloisellepäätoimittajalle Jussi Soikkaselle, että on se kumma,että juttujani julkaistaan lehdessä, pärjään kilpailuissa,mutta minulla ei ole omaa eränovellikokoelmaa. Entiedä, onko asioilla yhteyttä, tuskin on, mutta soitto Otavaltatuli talvella 2006, että Juuret kairassa julkaistaan2007. Täytyy myöntää, että lappilaiselle kirjailijalle yllättävänpaljon henkistätukea on tullut Helsinginsuunnasta.Olin tuolloin täysin pohjalla.Yksi puhelinsoittopalautti itsekunnioitukseni.Olin onnistunutmahdottomassa.Nuoruuden haaveestaoli tullut totta. Olihansiinä vielä työtä ja karsimista,että hajanaisestakässäristä kirjan sai.Olin tuollointäysin Apohjalla. Yksipuhelinsoitto palauttiitsekunnioitukseni.Eräkirjailijan minusta teki tietenkin metsästysharrastus,joka syntyi nuorena 70-luvulla innokkaan hirvimiehen,isäni myötä, Kemijokivarren maisemissa. Kiitos isälletästä. Minulle tuli jotenkin jo silloin selväksi, että viihdynmetsässä omilla reissuillani parhaiten. Rakkaus luontoonja sen eläimiin syntyi.Myöhemmin 90-luvulla tuli mukaan kuvioihin veljenkoiraNalle, jonka kanssa pääsin tutustumaan pystykorvametsästyksenupeisiin tunnelmiin ja useat pitkät kaverireissutpitkin Lappia ja Ruotsia, joilta myös kertyi materiaaliaeränovelleja varten.Yhdistin kaksi osaamisen taitoa, metsästyksen ja kirjoittamisen,mutta innostuin oikeasti kirjoittamisesta vasta90-luvun lopulla, jolloin kirjan julkaisu tuli selkeästipäämääräksi. Esikoisen ilmestymistä auttoi tuolloin, ettäolin määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä. Pääsinsen verran kanveesista muutaman erän ajaksi ylös, ettäjaksoin koota kokoelmani kustantajaa varten.Kirveeniskuja kairassa, joka ilmestyi 2011, kohdalla olikaikki jotenkin helpompaa ja yksinkertaisempaa. Jutut tuntuivatolevan valmiina päässäni. Istuin muutamia hektisiäviikkoja koneella ja kokosin kirjani, joka meni läpi ilmanerityisiä vaatimuksia kustantajalta.Kirveeniskuja kairassa -kokoelmassani pääsin osaamiseni,jaksamiseni ytimeen. Tunsin ja tunnen edelleen itsenineuvottomaksi, että en pysty enää tuosta parempaan.Loin eränovellejani varten osin fiktiivisen maailmanKemijokivarteen ja käytin kirjoituksissa omia kokemuksiani,fiktiota ja kuulemia eräjuttuja.Otin tietoisen riskin ja otan yhä kuvata metsästystä hiemansivustakatsojan silmin ilman saalislukuja, metsästäjänja metsästysperinteiden kanonisointia ja kaiken maailmanteknisten tietojen luettelointia. Yhä läheisemmiksitulleet luontoarvot kulkevat tarinoissa mukana. Metsästääerätarinoissa kuitenkin pitää.Vuosien myötä mies muuttuu, vanhenee.Metsässä askel hidastuu jaantoisinta tuntuu nykyisin olevanistuskella tulilla ja seisoskella sorsapassissajärven rääseikössä tarkkailemassahiljaa luonnon touhuja.Valokuvata. Arvot muuttuvat.Merkitykset.Julkaistut kirjatkin menettävätmerkityksensä.Ne olivat kerran. Lehteilenniitä joskus ja ihmettelen,että kirjoitinkominä tosiaan nämä.Se ei ole, kirjoittaminen,pelkkää työtä.Se on jotain aivanmuuta. Ainakin minulle.Juhani ValliKirjoittaja on rovaniemeläineneräkirjailija.