Luonnonkuituja tuottavien kasvien tuotanto Sastamalan ympäristössä

Luonnonkuituja tuottavien kasvien 

tuotanto Sastamalan ympäristössä 

Marketta Saastamoinen, Kaija Vesanen ja Jukka Saarinen 

Kuva Merja Mäkinen

Luonnonkuituja tuottavien kasvien 

tuotanto Sastamalan ympäristössä 

Marketta Saastamoinen, Kaija Vesanen ja Jukka Saarinen 

Kirjallisuuskatsaus on toteutettu osana Luonnonkuitukomposiittien 

oppimisympäristön ja koulutuksen kehittäminen –hanketta, jonka päärahoittaja on 

Euroopan aluekehitysrahasto EAKR Pirkanmaan liiton kautta. Hanketta rahoittavat 

myös Sastamalan ja Huittisten kaupungit. 

ISBN 978-952-6616-00-1 (nid.) 

ISBN 978-952-6616-01-8 (PDF) 

Sastamalan koulutuskuntayhtymä 

Huittinen 2011

Johdanto 

1 

Tämä kirjallisuuskatsaus on tehty osana Sastamalan koulutuskuntayhtymän Luonnonkuitukomposiittien 

oppimisympäristön ja koulutuksen kehittäminen – hanketta. Hankkeelle on saatu EAKRrahoitusta 

Pirkanmaan liitosta. Työssä on koottu yhteen pääasiassa Suomessa tehtyä peltobiomassoihin 

liittyvää tutkimusta ja kehitystyötä. 

Raportissa selvitetään toimeksiannon mukaisesti Sastamalan koulutuskuntayhtymän alueella tuotettavien 

kuitukomposiitin raaka-aineeksi soveltuvien kasvien tuotantoalat. Kirjallisuuskatsauksessa 

käsitellään eri kasvien viljelyyn ja kuitusadon korjuuseen liittyviä kysymyksiä sen mukaan miten 

tärkeäksi kasvi kuituraaka-ainetuotannon kannalta koetaan. 

Kuitukomposiittituotantoon soveltuvina mahdollisina kasvilajeina esitellään kuituja öljypellava, 

kuituja öljyhamppu, viljojen olki, ruokohelpi ja muita nurmiheiniä sekä nokkonen, kauran kuori ja 

järviruoko. Näistä kasveista on käsitelty lajikkeita, kemiallista koostumusta, viljelyä, korjuuta sekä 

käyttöä koskevia tuloksia. Liitteeseen on koottu tietoa toteutetuista luonnonkuituhankkeista ja 

muusta peltokuitututkimuksesta Suomessa.

2 

Sisältö 

1. Kuitukomposiitit ...................................................................................................................................................... 4 

Jukka Saarinen .................................................................................................................................................................. 4 

1.1. Komposiittien määritelmiä ................................................................................................................................ 4 

1.2. Kuitujen luokittelu ............................................................................................................................................ 4 

1.3. Kuitujen sijainti kasveissa ................................................................................................................................. 5 

1.4. Kasvikuitujen rakenne ja kemiaallinen koostumus ........................................................................................... 6 

1.5. Luonnonkuidut komposiittien raaka-aineena .................................................................................................... 9 

1.6. Luonnonkuitujen tärkeimmät edut komposiiteissa .......................................................................................... 10 

1.7. Kuitukomposiittien ympäristövaikutukset ....................................................................................................... 12 

1.8. Komposiiteissä käytettävät muovit ................................................................................................................. 13 

1.9. Peltokasvien tuottaminen komposiitin raaka-aineeksi .................................................................................... 14 

1.10. Kasvien kuitupitoisuus ja sen muutokset .................................................................................................... 15 

1.11. Kasvilajien satotasojen ja kuitumäärän vertailua meillä ja muualla ........................................................... 17 

1.12. Sadon korjuukustannuksia ja kuituraaka-aineen hinnoitteluperusteita ....................................................... 18 

Lähdeluettelo ................................................................................................................................................................ 19 

2. Luonnonkuitukasvit, viljely ja kauppa ................................................................................................................ 23 

Marketta Saastamoinen ................................................................................................................................................... 23 

2.1. Viljelyalat Sastamalan seudulla....................................................................................................................... 23 

2.2. Luonnonkuitukasvien viljelyalat EU:n alueella ja luonnonkuitujen kauppa ................................................... 24 


3. Kuitu- ja öljypellava sekä öljy- ja kuituhamppu ................................................................................................. 28 


3.1. Johdanto .......................................................................................................................................................... 28 

3.2. Pellavan ja hampun viljelyn ja käytön historia ................................................................................................ 28 

3.3. Toteutetut pellava- ja hamppuhankkeet ja muu tutkimus ................................................................................ 30 

3.4. Pellava ja hamppu: öljy- ja kuitupellavan sekä hampun kuitu ja koostumus .................................................. 30 

3.5. Pellava ............................................................................................................................................................. 40 

3.5.1. Kuitu- ja öljypellavan viljely: kylvö ja käytettävä kylvösiemenmäärä ................................................... 40 

3.5.2. Pellavan lannoitus ................................................................................................................................... 42 

3.5.3. Pellavan esikasvi ja pellava esikasvina ................................................................................................... 43 

3.5.4. Pellavan kasvinsuojelu ........................................................................................................................... 43 

3.5.5. Kuitu- ja öljypellavalajikkeet, siemen- ja varsisato sekä kuitupitoisuus ................................................ 47 

3.5.6. Pellavakuitu ja sen ominaisuudet, perinnöllinen vaihtelu ....................................................................... 56 

3.5.7. Pellavan kasvuaika ................................................................................................................................. 59 

3.5.8. Pellavan varsi, pituus ja laonkesto .......................................................................................................... 60 

3.5.9. Pellavakuidun mikrobiologinen laatu ..................................................................................................... 60 

3.5.10. Öljy- ja kuitupellavan sadon korjaaminen .............................................................................................. 60 

3.5.11. Pellavan varsisadon ja kuidun käyttö ..................................................................................................... 61

3 

3.6. Hamppu ........................................................................................................................................................... 63 

3.6.1. Kuitu- ja öljyhamppu .............................................................................................................................. 63 

3.6.2. Hampun kylvö, kylvötiheys .................................................................................................................... 63 

3.6.3. Maalaji ja lannoitus ................................................................................................................................ 63 

3.6.4. Hampun kasvinsuojelu ........................................................................................................................... 64 

3.6.5. Hamppulajikkeet..................................................................................................................................... 64 

3.6.6. Hamppukuidun mikrobiologinen laatu ................................................................................................... 68 

3.6.7. Hampun sadon korjuu ............................................................................................................................. 68 

3.6.8. Hamppusadon käyttö .............................................................................................................................. 68 


4. Viljan olki ............................................................................................................................................................... 74 


Oljen käyttö .................................................................................................................................................................. 77 


5. Kuitujen tuottaminen heinäkasveista ................................................................................................................... 81 

Jukka Saarinen ................................................................................................................................................................ 81 

5.1. Yleistä nurmikasvien viljelystä ....................................................................................................................... 81 

5.2. Nurmikasvien viljelyn laajuus ......................................................................................................................... 82 

5.3. Suomessa viljeltäviä tärkeimpiä nurmikasveja................................................................................................ 82 

5.4. Nurmikasvien tuottaminen kuitukasveiksi ...................................................................................................... 83 

5.5. Nurmikasvien satotasot, kuitusaanto %:t ja kuitusadot ................................................................................... 84 

5.6. Nurmikasvikuidun tuotannon kannattavuuden arviointia ................................................................................ 85 


6. Järviruoko, nokkonen ja kauran kuori ................................................................................................................ 86 

Kaija Vesanen .................................................................................................................................................................. 86 

6.1. Järviruoko ........................................................................................................................................................ 86 

6.2. Kauran kuori.................................................................................................................................................... 87 

6.3. Nokkonen ........................................................................................................................................................ 88 

6.4. Muita kuitukasveja .......................................................................................................................................... 89 


LIITE 1 ............................................................................................................................................................................. 91

4 

1. Kuitukomposiitit 

Jukka Saarinen 

1.1. Komposiittien määritelmiä 

Komposiitilla tarkoitetaan kahden tai useamman materiaalin yhdistelmää, jossa materiaalit toimivat 

yhdessä, mutta eivät ole liuenneet tai sulautuneet toisiinsa (KURRI ym. 1999) . Komposiittivalmistuksessa 

tähdätään materiaaleihin ja tuotteisiin, joissa yhdistyvät raaka-ainekomponenttien hyvät 

ominaisuudet ja niiden heikkoudet minimoituvat. Komposiiteissa kokonaisuuden yhteen sitova 

yhdiste nk. matriisi, on jokin muoviyhdiste, useimmiten joko kesto- tai kertamuovi. 

Kuitukomposiiteilla tarkoitetaan yhdistettä, joka koostuu lujuutta lisäävistä kuiduista, kokonaisuuden 

yhteen sitovasta muovimatriisista sekä mahdollisista lisäaineista. Esimerkki tällaisesta on lasikuitukomposiitti. 

Hajoamattoman ja palamattoman lasikuidun käyttö komposiitin lujitteena vaikeuttaa 

kuitenkin tuotteen kierrätystä ja loppusijoittamista. 

Luonnonkuitukomposiitilla tarkoitetaan yhdistettä, jossa muovimatriisi yhdistetään luonnosta 

saatavien kasviperäisten kuitujen kanssa. Kuidut voivat olla puuperäisiä tai pellolla tuotetuista kasveista 

erotettuja ns. agrokuituja. Kasvikuitujen käytöllä on monia taloudellisia, teknisiä ja ympäristökuormitukseen 

liittyviä etuja lasikuitulujitteen käyttöön verrattuna. Kuitulujitettujen komposiittien 

tavoitteena ovat tuotteet, joissa korkea lujuus ja jäykkyys yhdistyvät keveyteen. 

1.2. Kuitujen luokittelu 

Kuidut voidaan luokitella ylimmällä tasolla sen mukaan, esiintyvätkö kuidut luonnossa sellaisenaan, 

jolloin puhutaan luonnonkuiduista vai tuotetaanko ne jonkin teollisen muuntoprosessin avulla, 

jolloin käytetään nimitystä tekokuidut. Määritelmän mukaan kaikkien luonnonkuitujen raaka-aineen 

ei tarvitse olla alkuperältään eloperäistä ja uusiutuvaa eikä kaikkien tekokuitujen uusiutumattomia 

(Kaavio 1). 

Kasvikuidut 

pellava 

puuvilla 

Kaavio 1. Kuitujen luokittelu (finatex 12.7.2011 mukaeltu) 

Luonnonkuidut 

Eläinkuidut 

villa, silkki, 

karvat 

Mineraalikuidut 

asbesti wollastoniitti 

Kuidut 

Muuntokuidut 

viskoosi 

asetaatti 

Tekokuidut 

Synteettiset 

kuidut 

nylon 

kevlar 

Epäorgaaniset 

kuidut 

lasikuitu metallikuitu

5 

1.3. Kuitujen sijainti kasveissa 

Tämän selvityksen kannalta tärkein ryhmä, kasvikuidut voidaan ryhmitellä sen mukaan, missä osassa 

kasvia kuidut esiintyvät. Jaotelman mukaisesti kuituja nimitetään varsi-, niini-, siemen-, lehti-, 

hedelmä- ja puukuiduiksi (Kaavio 2). 

Kaavio 2. Luonnonkuitujen jaottelu esiintymispaikkansa mukaan kasvissa ja 

(MOHANTY & al. 2005 Muokattu lähteestä s. 45) 

Kasvikuidut 

Varsikuidut viljat, heinät, maissi, bambu, sokeriruoko 

- maissi 

-maissi 

Niinikuidut pellava, hamppu, juutti, rami, kenaf 

-maissi 

Siemenkuidut puuvilla, kapokki 

Lehtikuidut ananas, sisal 

-maissi 

Hedelmäkuidut kookos 

Puukuidut kuusi, mänty, koivu, eukalyptus 

Puukuidut sijaitsevat puuvartisten kasvien jälsikerroksen sisäpuolisessa puuosassa yhteen kasvaneina 

johtojännekehinä (TERÄVÄ & al. 2008 s. 81). Varsikuidut ovat putkilokasvien varsien tukisolukkoa 

sekä varsien johtosolukoiden puuosan solukkoa. Johtosolukot sijaitsevat yksisirkkaisilla 

kasveilla varren poikkileikkauspinnalla hajallaan (Kuva 1.) ja kaksisirkkaisilla kasveilla kehämäisesti 

kasvin varressa (Kuva 2). Niinikuidut sijaitsevat kaksisirkkaisten kasvien varren pintaosan 

nilakerroksessa toisistaan erillään olevina kuitukimppuina (Kuva 3). 

Kuva 1. Maissin varren poikkileikkaus Kuva 2. Auringonkukan varren poikkileikkaus 

Kuvat 1 ja 2. Teoksesta Terävä, E. & Kanervo, E. Kasvianatomia s. 81.

6 

Kuva 3. Pellavan varren rakenne: 1. pintakerros, 2. kuitukimppu, 3. yksittäinen kuitusolu 

(peruskuitu), 4. päistäre, 5. ydinkanava (FRÖIER & ZIENKIEWICZ 1991) 

Suomen oloissa kaupallisesti ylivoimaisesti tärkeimmän ryhmän muodostavat puukuidut. Myös 

varsi- (olki, heinät, järviruoko) ja niinikuidut (pellava, hamppu) omaavat kaupallisen potentiaalin. 

Siemen-, lehti- ja hedelmäkuiduilla ei Suomessa ole merkitystä, mutta muualla näihin kasviryhmiin 

kuuluu tärkeitä kuitukasveja. 

1.4. Kasvikuitujen rakenne ja kemiaallinen koostumus 

Kasvikuidut l. peruskuidut ovat kuolleita, paksuseinäisiä, pitkiä, solunseinällisiä soluja. Kuitujen 

massa koostuu valtaosin onton keskiosan ympärillä olevasta solunseinämäaineksesta. Solunseinä 

koostuu ns. primaarisesta ja kerroksellisesta sekundaarisesta solunseinästä (Kuva 4). Kuitusolujen 

solunseinän painosta, paksuudesta ja selluloosasta suurin osa on kertynyt sekundaarisen solunseinän 

kerroksiin. Sekundaarinen solunseinä ja sen sisältämä selluloosa antaa kuidulle sen korkean vetolujuuden 

(LEHTINIEMI 2011 s. 4). Puuvartisilla kasveilla suurimmalla osalla soluista on sekundaarinen 

solunseinä, mutta ruohovartisilla kasveilla näitä on lähinnä erilaisissa tuki- ja johtosolukoissa 

(SAARELA 2003 kuva 12). Moniin kasvien soluihin, kuten kasvusoluihin ja tylppysoluihin (TE- 

RÄVÄ ym. 2008 s. 31), ei muodostu sekundaarista solunseinää lainkaan.

7 

Kuva 4. Pellavan peruskuidun soluseinän rakenne. S1 on peruskuidun sekundaarisen soluseinän 

sisäkerros, S2 keskikerros ja S3 ulkokerros. P on primaarinen soluseinä (LEHTINIEMI 2011 s. 4) 

Kemiallisesti solunseinä on pääosin selluloosaa, hemiselluloosaa, ligniiniä, pektiiniä sekä vesiliukoisia 

ainesosia. Näistä selluloosa, hemiselluloosa ja ligniini ovat soluseinän peruskomponentteja, 

jotka määräävät kuitujen fysikaaliset ominaisuudet (MOHANTY & al. 2005 s.46 – 47). Näiden 

pitoisuudet vaihtelevat kasvilajista, kasvinosasta ja kasvin kehitysasteesta toiseen. 

Kuidut (solunseinä) syntyvät hierarkkisesta rakenteesta, jossa ”perusyksikkö” on kuusihiiliatominen 

yleinen luonnossa esiintyvä hiilihydraatti, glukoosi. Kuvassa 5 on kuvattu glukoosimolekyylien 

ketjuuntuminen ja liittyminen sivusuunnassa yhteen sekä rakenneosat, joista päädytään lopulta itse 

kuituun.

8 

Kuva 5. Kuidun muodostuminen (Mäkinen, 2010) 

Peruskuidut esiintyvät usein kasveissa yhteen kasvaneina kuitukimppuina (esim. pellavan ja hampun 

niinikuidut). Myös teknisissä sovelluksissa kuituja käytetään usein kuitukimppuina. Kuituja 

kutsutaan tällöin tekniseksi kuiduksi. Kuitukimput syntyvät kasvien pektiinin sitoessa yksittäiset 

peruskuidut yhteen (Kuva 6). Kuidut liittyvät yhteen myös pituussuunnassa, mistä syystä kuitukimput 

voivat olla jopa metrin pituisia, vaikka itse kuidut ovat korkeintaan kymmeniä millimetrejä pitkiä. 

Teknisistä kuiduista valmistetuissa komposiiteissa on kaksi rajapintaa; yksi teknisen kuidun ja 

muovimatriisin välillä sekä toinen kuitukimpussa peruskuitujen välillä. Kuitukimpun pektiinisidokset 

ovat itse kuitua heikompia, joten jos komposiitin lujuutta halutaan vahvistaa, on käytettävä kuitukimppujen 

sijasta peruskuituja (MOHANTY & al. 2005 s. 49).

9 

Kuva 6. Poikkileikkaus pektiinin sitomasta kuitukimpusta pellavalla 

(MOHANTY & al. 2005 s. 49) 

Kuitujen muoto ja koko sekä kuituseinämän paksuus ja rakenne vaikuttavat kuitujen lujuuteen, taipuisuuteen 

ja niistä valmistettujen kuitumateriaalien ominaisuuksiin (WOOD 19981). Kuiduilla on 

eri tekniset käyttötarkoitukset ominaisuuksiensa mukaisesti. Kuidun pituus ja leveys sekä pituuden 

ja leveyden suhde ovat tärkeimpiä kuitujen muototekijöitä. Paperinvalmistukseen käytettävissä kuiduissa 

tämä suhde on yleensä alle 100, mutta tekstiilikuiduissa yli 1000 (McDOUGALL 1993). 

Paperinvalmistusta varten kuituja luokitellaan yleisesti myös pelkästään pituutensa mukaan pitkiin 

ja lyhyihin kuituihin. 

1.5. Luonnonkuidut komposiittien raaka-aineena 

Luonnonkuitujen ominaisuuksista on vaikea laatia yksityiskohtaista taulukkoa, joka yhdistäisi kaikki 

laatuominaisuudet. Tulokset vaihtelevat kuitujen ja käytettyjen testausmenetelmien mukaan. 

Aina ei myöskään kerrota onko testauksessa käytetty peruskuitua tai kuitukimppua. Kuitujen tehtävänä 

on toimia jäykkinä ja lujina kuormankantajina. Kuitulujitetuiila komposiiteilla pyritään tuotteisiin, 

joissa yhdistyvät korkea lujuus ja jäykkyys keveyteen (LEHTINIEMI 2011 s. 15). 

Kasvimassa saattaa soveltua sellaisenaankin komposiitin raaka-aineeksi. Niin sanotuissa puumuoveissa 

muoviin on sekoitettu pelkkien kuitujen sijasta sahanpurua, puunkuorta tai oksia. Tällöin 

ei ole kuitenkaan kyse varsinaisista kuitukomposiiteista, vaikka tuotteet niitä ominaisuuksiltaan 

muistuttavatkin (RITAMÄKI 2010 s. 4). 

Yleensä komposiitit valmistetaan kuitenkin yhdistämällä muovimatriisi kuidutetun kasvimateriaalin 

kanssa. Kuidutuksessa raaka-aineesta poistetaan hemiselluloosa ja ligniini, jolloin jäljelle jää pääasiassa 

selluloosasta koostuva kuitujae. 

Erilaisia kuituja, muoveja ja lisäaineita yhdistelemällä voidaan luonnonkuitukomposiittien ominaisuuksia 

muokata halutuiksi. Raaka-aineisiin liittyvä merkittävä ongelma on kasvikuitujen ja muovien 

välinen luontainen epäsopivuus. Kasvikuidut ovat vesihakuisia l. hydrofiilisiä ja muovit vettä 

hylkiviä l. hydrofobisia. Komponenttien erilainen luonne heikentää raaka-aineiden keskinäistä sitoutumista 

toisiinsa (adheesio). Vain hyvin muodostunut liitäntäpinta siirtää ulkopuolelta tulevan 

kuormituksen muovimatriisista kuituihin. Kuitujen vetolujuus voidaan hyödyntää täysimääräisesti 

ainoastaan silloin, kun ne katkeavat ennen kuin irtoavat sidosaineesta (WOLLENDORFER & BA- 

DER 1997). Useimpiin käyttötarkoituksiin luonnonkuitukomposiittien tekniset ominaisuudet riittävät 

ja sopivat kuitenkin hyvin. Kun kuitumateriaali ja muovi yhdistetään, saavutetaan uusia ominaisuuksia, 

jotka ovat parempia kuin kummassakaan raaka-aineessa yksinään. Tyypillisimmät muu-

10 

tokset ovat luonnonkuitujen kosteudenkestävyyden paraneminen ja muovin jäykkyyden lisääntyminen. 

Jotta matriisi voisi siirtää kuorman kuidulle, on kuitujen oltava riittävän pitkiä. Kun kuidun pituus 

kasvaa, komposiittia lujittava vaikutus tehostuu (CALLISTER 2003). Liian pitkä kuitu aiheuttaa 

kuitenkin nk. flokkeja, mitkä vaikeuttavat kuidun syöttöä ja sekoittumista tasaisesti polymeerimatriisin 

sekaan. Liian lyhyt kuitu toimii puolestaan vain täyteaineen tapaan, eli ne jäykistävät muovia, 

mutta eivät tee siitä sitkeää (KOTO ym. 2004). Kuidun tasainen sekoittuminen muovimatriisin 

kanssa on kuitenkin jopa kuidun pituutta tärkeämpää (RITAMÄKI 2010 s. 10). 

Kuidun optimipituudelle on ilmoitettu arvo 2-4 mm (MOHANTY & al. 2005 s. 110). Kuidun tavoitepituus 

riippuu myös komposiitin valmistusmenetelmästä sekä valmistettavasta tuotteesta. Märkärainaukseen 

käytettävälle kuidulle on annettu optimipituudeksi 0,5-2,0 mm (Suullinen tiedonanto 

Esko Järvinen 2011). 

Paperin valmistukseen käytetään kuoritun puun runko-osasta valmistettuja kuituja, jotka ovat tasalaatuisia 

(MOHANTY 2005 s. 67). Pellolla kasvaneissa ruohovartisissa kasvimassoissa lopputuotteen 

laatuvaihtelu on suurempaa, koska peltokuidun raaka-aine sisältää sekä varsia että lehtiä, joiden 

sisältämien kuitujen laatu poikkeaa toisistaan (ILVESSALO-PFÄFFLI 1995). Luonnonkuitujen 

ominaisuuksiin vaikuttaa myös ulkoiset tekijät, kuten kasvin kehitysaste, sadonkorjuu, varastointi ja 

sadon prosessointi, joiden tulee olla mahdollisimman hallittuja. Vasta näin toimien luonnonkuitujen 

korkea lujuus, mikrobiologinen laatu ja tasalaatuisuus voidaan säilyttää (MOHANTY & al. 2005 s. 

39–40). 

Varsinaisten kuitusolujen seinät eivät juuri sisällä epäorgaanisia aineita pektiinin kalsiumia lukuun 

ottamatta (McDOUGALL ym. 1993). Peltokasvien mineraalipitoisuus on monivuotisia puuvartisia 

kasvilajeja korkeampi vaihdellen havupuiden 1 %:sta riisin jopa 20 %:iin (Taulukko 5). Puuvartiset 

kasvit lisäksi kuoritaan ennen sellun keittoa, jolloin puusta erotetaan runsaimmin kivennäisaineita 

sisältävä kuoriosa. Pellolla tuotettu kuidun raaka-aine käytetään useimmiten kokonaisuudessaan, 

jolloin myös muiden, kuin korkean kuitupitoisuuden omaavan kasvinosien ja solukoiden mineraalit 

tulevat mukaan prosessiin. Kasvimateriaalien korkea mineraalipitoisuus vaikeuttaa kuidutuksen 

keittoprosessia. Haitallisin mineraali on pii, jonka korkea pitoisuus kuluttaa mm. enemmän laitteistoja 

(WATSON ja GARTSIDE 1976), sekä vaikeuttaa kemikaalien ja energian talteenottoa (RA- 

NUA 1977). 

Luonnonkuitujen käytöllä saavutettavan edun suuruus vaihtelee tuotteittain. On sovelluskohteita, 

joissa epäorgaaniset kuidut ovat parempia. Esimerkiksi tuotteissa, jotka joutuvat vaikeisiin sääolosuhteisiin 

tai sovelluksissa, joissa vaaditaan hyvin suurta lujuutta, lasikuidun käyttö lujitteena on 

perusteltua. Luonnonkuitukomposiittien ympäristöetu saavutetaan usein tuotteen välillisillä ominaisuuksilla 

kuten tuotteen keventymisellä kuin itse kuidun alkuperällä (BOS 2004). 

1.6. Luonnonkuitujen tärkeimmät edut komposiiteissa 

Luonnonkuitujen, synteettisten kuitujen ja muovien hintoja 

Merkittävimmät syyt komposiittien lasikuidun korvaamiseen luonnon kuiduilla ovat niiden lasikuitua 

edullisempi hinta, kierrätettävyys ja helpompi lopullinen hävitettävyys. Luonnonkuitujen käyttö 

tasaa myös itse lopputuotteen hintavaihtelua, kun osa öljypohjaisesta muovista korvataan vakaampihintaisella 

kuidulla. Taulukon 1 hintatiedot osoittavat osan luonnonkuiduista olevan merkittävästi 

edullisempia kuin lasikuitu joskin annettujen hintojen vaihteluväli on suuri.

11 

Taulukko 1. Kuitujen hintoja (LEWIN 2007, BAILLIE 2004), muovit (KOSKINEN 

– Tiedonanto sähköpostilla 3.10.2011, havu- ja lehtisellun hinta: (MT 9.11.2011)) 

Luonnonkuitujen keveys 

Kuitulajit: Hinta (€/ kg) 

Luonnonkuituja: Pellava 2,29 - 11,47 

Juutti 0,12 - 0,35 

Hamppu 0,57 - 1,73 

Puuvilla 1,61 - 4,59 

Havupuusellu 0,65 - 0,70 

Lehtipuusellu 0,50 - 0,60 

Tekokuituja: E-lasikuitu 0,90 - 2,63 

Aramidi 13,0 - 40,0 

Hiilikuitu 20 - 140 

Muovit: Polystyreeni 2 

Polypropeeni 2 – 3 

Biohajoava muovi PLA 3 – 4 

Luonnonkuitukomposiitit ovat lasikuituvahvisteisia kevyempiä. Luonnonkuituvahvisteisen komposiitin 

paino on n. 550–800 kg/m3, mikä on vain hieman kuivaa puuta painavampaa, mutta huomattavasti 

esimerkiksi puhdasta muovia kevyempää (RITAMÄKI 2010 s. 6). Kevyt, luja rakenne on 

useimmissa sovelluksissa eduksi ja mahdollistaa esimerkiksi autoteollisuudessa kevyiden sisäverhoiluelementtien 

valmistuksen ja välillisesti alhaisemman polttoaineen kulutuksen sekä ympäristövaikutuksen. 

Kuitujen hyvä vetolujuus 

Luonnonkuitujen vetolujuus on useimpiin käyttösovelluksiin riittävä. Niiden vetolujuus ei kuitenkaan 

pärjää epäorgaanisille kuiduille, joilla lujuus on moninkertainen luonnonkuituihin verrattuna. 

Lasikuitu on kuitenkin myös painavampaa, ja jos luonnonkuitujen ja lasikuidun lujuus suhteutetaan 

kuitujen painoon, niin ero vetolujuuksissa pienenee. 

On kehitetty myös tuotteita, joihin on sekoitettu sekä luonnon kuituja että epäorgaanisia kuituja. 

Näissä nk. hybridikomposiiteissa luonnonkuituja lujitetaan tarvittavalla määrällä mineraalikuituja, 

esimerkiksi sekoittamalla puolet pellava- ja puolet hiilikuitua (ANON 2008).

12 

Taulukko 2. Kuitujen tiheys, halkaisija ja vetolujuusarvoja 

(Mohanty, K. & al. 2005 s. 41, mukaeltu) 

Kasvi Tiheys Kuidun halkaisija Vetolujuus 

(g/cm3) (µm) (MPa) 

pellava 1,5 40-600 345–1500 

hamppu 1,47 25-500 690 

juutti 1,3-1,49 25-200 393–800 

kenaf 930 

nokkonen 650 

sisal 1,45 50-200 468–700 

puuvilla 1,5-1,6 12-38 287–800 

kookos 1,15-1,46 100-460 131–220 

lasikuitu 2,55

13 

Taulukko 3. Uusiutumattoman energian tarve pellava- ja lasikuitumattojen valmistuksessa 

(JOSHI & al. 2004) 

Pellavakuitumatto MJ/kg Lasikuitumatto MJ/kg 

Siementen tuottaminen 0,05 Raaka-aineet 1,7 

Lannoitteet 1,00 Sekoitus 1,0 

Kuljetus 0,90 Kuljetus 1,6 

Viljely 2,00 Sulatus 21,5 

Kuitujen erotus 2,70 Kehruu 5,9 

Maton valmistus 2,90 Maton valmistus 23,0 

Kokonaistarve 9,55 54,7 

Luonnonkuitukomposiittien hävittäminen 

Elinkaarensa lopulla luonnonkuitukomposiittien merkittävä etu mineraalikuitukomposiitteihin verrattuna 

on niiden helpompi hävittäminen. Yksinkertaisimmillaan luonnonkuituvahvisteiset tuotteet 

voidaan polttaa muun poltettavan jätteen mukana, jolloin lopputuloksena syntyy vain hiilidioksidia 

ja vettä (JOSHI & al 2004). Myös lasikuituvahvisteinen komposiitin muovi voidaan polttaa, mutta 

tällöin lasikuituvahviste jää tuhkaan. Jos kuitukomposiitin muovimatriisina on käytetty biohajoavaa 

muovia, se voidaan hävittää myös kompostoimalla. 

Kasvikuitujen laatuvaatimukset komposiitteja varten 

Huolimatta edellä mainituista monista hyvistä piirteistä luonnonkuidulla ja niistä valmistetuilla 

komposiiteilla on myös ominaisuuksia, joissa ne eivät pärjää mineraalikuitukomposiiteille. Alla 

olevaan luetteloon on koottu tärkeimpiä luonnonkuitukomposiittien heikkouksia (MOHANTY & al. 

2005): 

- luonnonkuitukomposiittien lujuusominaisuudet heikompia kuin mineraalikuitukomposiiteilla 

- kuitujen hajoaminen yli 200°C ja heikko palonkesto 

- kuitujen hydrofiilinen luonne, kuitujen lahoaminen, homehtuminen sekä epämiellyttävä haju 

- kuitujen heikko pitkäaikaiskestävyys 

Pellolla tapahtuvaa kuitukasvien tuotantoa kritisoidaan myös sen kilpaillessa ruuantuotannossa olevasta 

viljelymaasta. Osa kuitukasveista menestyy kuitenkin vaatimattomissa kasvuoloissa, kuten 

Suomessa ruokohelpi, käytöstä poistetuilla turpeentuotantoalueilla tai Suomea eteläisemmillä alueilla 

sisal, joka menestyy myös kuivissa ja karuissa oloissa. Ruuantuotannon edellytykset ovat näissä 

oloissa heikot. 

Osa kuitukasvituotannosta saattaa kuitenkin kilpailla myös suoraan ruuantuotannon kanssa. Tällaisia 

ovat kasvit, joiden pääsato käytetään kuitutuotantoon. Suomessa tällaisia kasveja ovat kuitupellava 

ja kuituhamppu sekä nurmikasvit, jos nämä käytetään kuidun raaka-aineeksi sellaisenaan tai 

ilman siemensadon puintia. Muualla tällainen on esimerkiksi puuvilla, jonka viljely vaatii lisäksi 

mittavan kasvinsuojeluaineiden käytön (MÜSSIG 2010). 

1.8. Komposiiteissä käytettävät muovit 

Muovien pehmeneminen kuumennettaessa ja kovettuminen jäähdytettäessä mahdollistavat muiden 

materiaalien, kuten kuidun, sekoittamisen niiden kanssa (ANON). Matriisin tehtävinä on sitoa kui-

14 

dut yhteen, olla sitkeä, suojata kuituja vaurioilta ja kosteudelta sekä pitää kuidut erillään toisistaan 

ja estää näin olen hauraiden murtumien eteneminen kuidulta toiselle (LEHTINIEMI 2011 s. 15). 

Muovien ominaisuudet luovat pohjan komposiittien ominaisuuksille. 

Kuitukomposiiteissa käytettävät muovit ovat joko kerta- tai kestomuoveja. Perinteisesti lujiteaineita 

on totuttu yhdistämään pääasiassa kertamuovien kanssa, mutta nykyään komposiittien muovimatriisiksi 

valitaan yhä useammin kestomuovi johtuen niiden edullisesta hinnasta ja uudelleen käyttömahdollisuudesta 

(RITAMÄKI 2010). Kasvikuidut muodostavat kuitenkin lujemman rajapinnan 

kertamuovien kanssa verrattuna kestomuoveihin, sillä kertamuovilla ja kuiduilla on usein samantyyppinen 

pinnan kemiallinen luonne, joten pintojen välille muodostuu kemiallisia sidoksia (FAKI- 

ROV ym. 2007). 

Em. kahden muovityypin pääasiallinen ero on niiden uudelleen kuumennuksen kestossa. Kertamuovit, 

kuten polyesteri, epoksit ja fenolit, eivät sovellu uudestaan kuumennettavaksi, vaan hajoavat 

kuumennettaessa alkuaineikseen. Kestomuovit, kuten polypropeeni, polystyreeni, vinyylit, polyeteenit 

sekä ABS ja ASA (KOTO & TIISALA 2004 s. 1) sen sijaan kestävät toistuvan kuumennuksen, 

mikä mahdollistaa niiden uudelleen käytön. Rajoittava tekijä kestomuoveja ja luonnonkuituja 

yhdistettäessä on muovien vaatima korkea sulamislämpötila. Muovien tulee sulaa luonnonkuitujen 

lignoselluloosayhdisteiden hajoamislämpötilaa (200–220°C) alhaisemmassa lämpötilassa 

(KOTO & TIISALA 2004 s. 1). 

Kolmas käytettävä muovityyppi on biohajoavat muovit, jotka ovat uudempia raaka-aineita kuin 

edellä mainitut kerta- ja kestomuovit. Yleisin biohajoava muovi on polymaitohappo, PLA (polylactic 

acid). Toistaiseksi PLA:n valmistus on pienen volyymin ja uutuutensa johdosta kalliimpaa kuin 

kerta- ja kestomuovien, eikä se ole hyvistä ominaisuuksista huolimatta vielä kovin yleinen (STE- 

WARD 2007) 

1.9. Peltokasvien tuottaminen komposiitin raaka-aineeksi 

Kuituraaka-aineen taloudellisen tuottamisen ja jalostamisen edellytys on suuri ja hyvälaatuinen sato, 

sadon korkea kuitupitoisuus, hyvä kuidun tekninen laatu, alhainen kuidun prosessointikustannus 

sekä kohtuullinen, itse raaka-aineesta maksettava hinta (WOOD 1981). Toiminnan kannattavuutta 

varmistaa, jos sadon korjuu, mahdollinen esikäsittely, varastointi ja kuljetus onnistuvat olemassa 

olevin maataloustyökonein tai urakoitsijan toimesta. 

Kuituraaka-aineen tuottamisen kiinnostavuus kasvaa, jos erotettava kuitu saadaan kasvin sivujakeesta 

(STOKKE 2005). Tällaisia raaka-aineita Suomen oloissa ovat esimerkiksi viljan olki, pellavan 

ja hampun varsisto, nurmisiementuotannosta jäävä korsimassa sekä kauran kuorinnasta jäävä 

kuori. Näiden kasvien pääsato koostuu jyvistä tai siemenistä ja kuitu saadaan normaalisti peltoon 

jäävästä tai jalostusprosessin yhteydessä erottuvasta kasvimassasta. Näissä tapauksissa valtaosa 

tuotantokustannuksista katetaan pääsadosta saatavalla myyntitulolla ja sivutuotteen osalle jää vain 

korjuusta, varastoinnista, kuljetuksesta, prosessoinnista ja itse tuotteesta maksettava hinta. Näissä 

tapauksissa kuiduntuotanto ei myöskään kilpaile viljelymaan käytössä ruuantuotannon kanssa. 

Myös kasvin monivuotisuus parantaa kasvin kilpailukykyä kuituraaka-aineena. Tällöin siemenkustannus 

ja osa työkustannuksistakin jakautuu useammalle sadolle. 

Tilanne on toisen kasveilla, joiden tuottama kuituraaka-aine on niiden pääsato. Tällöin tuotteesta on 

pystyttävä maksamaan niin korkea hinta, joka kattaa tuotantokustannukset ja tekee kuituraakaaineen 

tuottamisen kilpailukykyiseksi muihin pellonkäyttömuotoihin verrattuna. Esimerkki tällaisis-

15 

ta kasvilajeista Suomessa olisivat nurmikasvit, kuitupellava ja – hamppu, joita tuotettaisiin kuidun 

raaka-aineeksi. 

Alla olevaan luetteloon on koottu kuitukasvituotannon yleisiä edellytyksistä (ATCHISON 1987). 

- raaka-ainetta saatavilla pysyvästi 

- raaka-aine oltava varastoitavissa kohtuukustannuksin 

- raaka-ainetta saatavilla ympäri vuoden 

- materiaalin hankinta keskittyy pienelle alueelle 

- sato korjattavissa ajankohtana, jolloin sääriski on pieni 

- keräämis- ja kuljetuskustannukset kohtuulliset 

- sadon korjuuseen tarvittavat koneet ja laitteet sekä työvoimaa saatavilla 

- raaka-aineen jalostuskustannukset alhaiset 

- raaka-aineesta saatava riittävä määrä hyvälaatuista kuitua 

1.10. Kasvien kuitupitoisuus ja sen muutokset 

Kasvin solunsolunseinämäaineksen osuus kasvin painosta ja kokonaismäärä kasvavat kasvin vanhetessa. 

Kasvikuidut koostuvat pääosin solunseinämäaineksesta ja mitä suurempi on tämän osuus (läh. 

selluloosa, hemiselluloosa ja ligniini) kasvimateriaalista sitä suuremmaksi kasvaa myös kuitupitoisuus. 

Solunseinämien osuus ja kuitupitoisuus vaihtelevat kasvilajeittain. Esimerkiksi vehnän, ohran ja 

kauran oljissa solunseinämien osuus on yli 80 %, raiheinässä noin 66 % ja koiranheinässä 62 % 

kuiva-aineesta (HARTLEY 1987). Puun kuivapainosta solunseinämien osuus on yli 90 % (GLA- 

ZER ym. 1995). Ruohovartisten kasvien solunseinällisiä soluja on lähinnä erilaisissa tuki- ja johtosolukoissa, 

kun taas puuvartisilla kasveilla suurin osa kasvin soluista on sekundaariseinällisiä 

(SAARELA 2003). Taulukossa 4 esitetään eräiden merkittävien viljelykasvien ja puiden kemiallista 

koostumusta. Selluloosapitoisuuden mukaan arvioiden ylivertainen kuitukasvi on puuvilla, Suomessa 

menestyvistä kasveista korkeimmat pitoisuudet ovat kuitupellavalla, järviruo’olla sekä havupuilla.

16 

Taulukko 4. Eräiden viljelykasvien ja puulajien alfaselluloosa, ligniini-, tuhka- ja 

piidioksidipitoisuus (HURTER 1988 – mukaeltu, PAHKALA 1997) 

Kuitu-/kasvilaji Alfa- Ligniini Pentosaani Tuhka SiO2 

selluloosa % % % % 

% 

Varsikuidut: 

Riisi 28-36 12–16 23-28 15-20 9-14 

- Vehnä 29-35 16–21 26-32 4-9 3-7 

- Kaura 31-37 16–19 27-38 6-8 4-7 

- Ohra 31-34 14–15 24-29 5-7 3-6 

- Ruis 33-35 16–19 27-30 2-5 0,5-4 

Esparto-heinä 33-38 17–19 37-32 6-8 2-3 

Järviruoko 45 22 20 3 2 

Niinikuidut: 

Kuitupellavan varret 45-68 10–15 6-17 2-5 

Öljypellavan varret 34 23 25 2-5 

Lehtikuidut: 

Manilahamppu 61 9 17 1

17 

Kuva 7. Heinien kemiallinen koostumus eri kehitysvaiheissa (GILL et al. 1989) 

Sadon määrä oli neljän eri heinälajin kokeessa suurin, kun kasvusto niitettiin kaksi kertaa kesässä 

(NISSINEN ja HAKKOLA 1994). Ruokohelvestä puolestaan korjattiin suurin kuiva-ainesato yhdellä 

korjuulla (PAHKALA 1997). Sadon laatu ja määrä voivat myös muuttua myös eri nopeudella 

alku- ja loppukesällä. Esimerkiksi kuitupitoisuuden kasvu on hitaampaa nurmen syyssadossa kuin 

kevätsadossa (VIRKAJÄRVI ym. 2010). Useammat korjuukerrat lisäävät kuitenkin myös kustannuksia, 

joita on tarkasteltava mahdollisesti saatavaa lisäsatoa ja sadon laatua vasten. Kasveilla, joiden 

kuidun raaka-aineeksi käytettävä osa on sadon sivutuote, korjuun ajankohta määräytyy pääsadon 

mukaan (viljat, öljypellava). 

Kasvin ikä ja korjuuajankohta vaikuttaa sadon laatuun paitsi kuitupitoisuuden, mutta myös eri kasvinosien 

osuuksien muutosten kautta. Vilja- ja heinäkasveissa korsien selluloosapitoisuus on suurempi 

kuin lehdissä (PETERSEN 1988, THEANDER 1991). Kasvin vanhetessa sen kuitumainen 

korsiosuus kasvaa ja lehtien osuus pienenee, mistä syystä myös kuitupitoisuus on vanhempana korjatuissa 

sadoissa korkeampi kuin nuoremmissa. Tämä ilmenee selvästi keväällä korjatulla ruokohelvellä, 

joka menettää talven aikana ja keväisessä sadonkorjuussa moninkertaisesti lehtimassaa suhteessa 

korsien määrän vähenemiseen (LOMAKKA 1993). 

1.11. Kasvilajien satotasojen ja kuitumäärän vertailua meillä ja muualla 

Kasvilajien kuiduntuotantopotentiaali määräytyy kasvin kuiva-ainesadon ja kuitupitoisuuden mukaan. 

Kuitusaantoon vaikuttaa myös kuiduttamisessa käytettävä menetelmä. Suomessa teollisesti 

hyödynnettävä kuitu tuotetaan lähes kaikki puuraaka-aineesta ja käytetään paperi- ja kartonkiteollisuuden 

tarpeisiin. Puusellun tuotanto on Suomessa määrällisesti ja taloudelliselta arvoltaan hyvin 

suurta. Vakiintunutta ja taloudellisesti merkittävää peltokasveista valmistetun kuidun tuotantoa on 

Suomessa vain vähän, lähinnä pellavan ja hampun pienimuotoista jalostusta.

18 

Kuidun tuottaminen peltokasveista olisi kuitenkin myös mahdollista. Vuosittainen peltohehtaarilta 

saatava kuitusato on jopa suurempi kuin keskimääräinen metsähehtaarin vuosikasvu Suomessa. 

Taulukkoon 5 on koottu merkittävien kuitukasvien vuosittaisia kuiva-aine- ja kuitusatoja. Taulukon 

kasvilajeista ilmenee, että suurimman kuitusadon tuottavia kasveja kuten eukalyptus, kenaf, hamppu 

ja elefanttiheinä ei viljellä Suomessa lainkaan tai ne ovat viljelyalueensa äärirajoilla (hamppu). 

Taulukko 5. Tärkeiden kuitukasvien tuottamia vuosittaisia kuiva-ainesatoja sekä kuitumääriä 

Suomessa ja muualla - mukaeltu (SAIJONKARI-PAHKALA 2001) 

Kasvilaji/-kasvin osa Kuiva-ainetuotanto Kuitumäärä 

t/ha 

t/ha 

Vehnän olki 2,5 1,1 

Kauran olki 1,6 0,7 

Rukiin olki 2,2 1,1 

Ohran olki 2,1 1,9 

Riisin olki 3,0 1,2 

Sokeriruokojäte (bagassi) 9,0 4,2 

Elefanttiheinä 12,0 5,7 

Ruokohelpi 6,0 3,0 

Ruokonata 8,0 3,0 

Kenaf 15,0 6,5 

Hamppu 12,0 6,7 

Koivu 3,4 1,7 

Havupuut 1,5 0,7 

Eukalyptus 15,0 7,4 

1.12. Sadon korjuukustannuksia ja kuituraaka-aineen hinnoitteluperusteita 

Kuitukasvien sadonkorjuun yksikkökustannukset vaihtelevat tapauksesta toiseen merkittävästi. Vaikuttavia 

tekijöitä ovat mm. raaka-ainelaji, sadon määrä, korjuutapa, korjataanko sato yhden kerran 

vai useampia kertoja kasvukaudessa, tehdäänkö työ itse vai teetetäänkö työ urakoitsijalla, peltolohkon 

koko ja etäisyys, sadon varastointitapa jne. 

Kuituraaka-aineen korjuukustannuksia voidaan laskea urakointityöstä koottujen keskiarvohintojen 

mukaan (TYÖTEHOSEURA 2011). Urakointihinta on työsuorituksen ”ulosmyyntihinta”, jonka 

käyttö korjuukustannuksen arvioinnissa on käyttökelpoista, koska se sisältää sekä työsuorituksen 

muuttuvat (mm. työ, polttoaine) että kiinteät kustannukset (koneen pääomakustannus). Taulukon 

useimmat hinnat esitetään tuntihintoina, jolloin hehtaari- tai sadonkorjuun yksikkökustannukseen 

pääsemiseksi tuntihinta on jaettava joko tunnissa korjattujen hehtaarien tai korjatun sadon tonnimäärällä. 

Useille työsuorituksille hinta ilmoitetaan myös valmiina hehtaarihintana. 

Sadonkorjuun kokonaishintaa voidaan arvioida tarvittavien yksittäisten työvaiheiden hintojen summana. 

Työvaiheet määräytyvät korjattavan raaka-aineen ja korjuumenetelmän mukaan. Voidaan 

ajatella, että kuituraaka-aine korjataan kahdella pääasiallisella menetelmällä joko paalaamalla tai 

irtotavarana. Alla olevissa listauksissa on esitetty tyypilliset paalauksen ja irtotavarana korjuun työvaiheet, 

joista useimmille löytyy hinta Työtehoseuran tilastosta. Tilanteesta toiseen kaikkia alla 

esitetyissä esimerkeissä lueteltuja työvaiheita ei kuitenkaan aina tarvita.

Sadon paalaus: 

19 

- niitto 

- pöyhintä 

- karhotus 

- paalaus 

- käärintä muoviin (tuoreet raaka-aineet) 

- paalien keruu ja kuljetus pois pellolta 

- mahdollinen välivarastointi kuorman käsittelyineen 

- kuljetus vastaanottopaikkaan 

Sadon irtokäsittely: 

- niitto 

- karhotus 

- korjuu (noukinvaunu, silppuri) 

- kuljetus pois pellolta 

- mahdollinen sadon välivarastointi aumaan 

- kuljetus vastaanottopaikkaan 

Sadonkorjuun työketjuista on kirjoitettu selvityksiä ja julkaistu raportteja ja opinnäytetöitä (HEM- 

MING ym. 1996, PAHKALA ym. 2005, LAITINEN ym. 2006). Artikkeleita löytyy sekä peltokuitu- 

että peltoenergia kuin myös nurmirehun korjuukustannusselvityksistä. 

Kaikille kuituraaka-ainelajeille ei ole vakiintunutta hinnoittelumallia eikä markkinahintaa. Hinnat 

määräytyvät tapauskohtaisesti. Tärkeää tuotteen hintatason kannalta on, onko kuituraaka-aine kasvin 

pääsato vai sivusato. Jos korjattava sato on kasvin pääsato, joudutaan tuotteesta maksettavalla 

hinnalla kattamaan kaikki raaka-aineen tuottamisen kustannukset, niin muuttuvat kuin kiinteät. Jos 

kuituraaka-aine on kasvin sivusato, koostuu kuituraaka-aineen hinta pääosin työkustannuksesta, 

kuten korjuun, kuljetuksen ja säilytyksen hinnasta. Tuotteen hintatasoa arvioitaessa on myös varauduttava, 

että tuotteesta joudutaan maksamaan tietty ”kantohinta”. Tuotteen yksikköhintaan voi hakea 

vertailukohtaa esimerkiksi sadon mukana korjattujen ravinteiden arvon tai sadon vaihtoehtoisen 

käyttötarkoituksen, esimerkiksi polttoaine- tai kuivikekäytössä maksettavan hinnan mukaan. 

Lähdeluettelo 

ANON. Puu-muovikomposiitit s. 3. Viitattu 20.11.2011. Lappeenranta University of Technology. 

Löytyy: http://tbrc-community.lut.fi/internal/alykop/system/files/Puumuovikomposiitit.pdf 

Anon 2008. Museeuw flax bike launch. Viitattu 22.11.2011. Löytyy: 

http://www.bikeradar.com/road/gear/article/museeuw-flax-bike-launch-15198 

ATCHISON , J.E. 1987. The future of non-wood plant fibers in pulp and paper making. Teoksessa 

Hamilton, F., Leopold, B & Kocurek, M.J. (toim.) Pulp and paper manufacture Volume 3. Secondary 

fibers and non-wood pulping s. 17-21. 

BAILLIE, C. Green composites: Polymer composites and the environment. Boca Raton, 2004, 

Woodhead Publishing Ltd, CRC Press. 308 s.

20 

BOS, H.L., 2004. The potential of flax fibres as reinforcement for composite materials. Väitöskirja. 

Technische universiteit Eindhoven. 

CALLISTER, Jr. W.D. Materials Science and engineering: An introduction. 6. Painos. USA, 2003. 

John Wiley &Son, Inc. 820 s. 

FAKIROV, S., BHATTACHARYYA, D. Handbook of engineering biopolymers; homopolymers, 

blends and composites. München 2007. Carl Hanser Verlag. 896 s. 

FRÖIER, K. & ZIENKIEWICZ, H. 1991. Linboken. Hemodling och hemberedning. 

Centraltryckeriet AB, Borås. 

FINATEX. Löytyy: www.finatex.fi 12.7.2011 mukaeltu 

GILL, M., BEEVER, D.E., & OSBOURN, D.F. 1989. The feeding value of grass and 

grassproducts. Teoksessa Holmes, W. (toim.) Grass, its production and utilization. s. 89-129. 

GLAZER, A.N. ja NIKAIDO, H. 1995. Microbial BIOTECHNOLOGY: Fundamentals of applied 

Microbiology. W.H. Freeman and Company. USA. S. 327-358 

GRABBER, J. H., JUNG, G.A. & HILL, R.R. 1991. Chemical composition of parenchyma and 

sclerencyma cell walls isolated from orchardgrass and switchgrass. Crop Science 31: 1058-1065. 

HARTLEY, R.D. 1987. The chemistry of lignocellulosic materials from agricultural wastes in relation 

to process for increasing their biodegradability. Teoksessa: Meer, J. M. vann der Rijkens, B.A. 

and Ferranti, M.P. (toim) Degradation of lignocellulosics in ruminants and in industrial processes. 

Proceedings of Cost 84-bis Workshop, Lelystad. London and New York, Elsevier Applied Science. 

s. 3-11. 

HEMMING, M. MAUNU, T. SUOKANNAS, A. JÄRVENPÄÄ, M. PEHKONEN, A. 1996. Agrokuidun 

tuotanto ja käyttö Suomessa. Tutkimuksen loppuraportti, II osa. Ruokohelven korjuu, varastointi 

ja mekaaninen esikäsittely sekä tuotantokustannukset ja saatavuus. Maatalouden 

tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja A nro 4. 

HURTER, A.M. 1988. Utilization of annual plants and agricultural residues for the production of 

pulp and paper. TAPPI Pulping Conference1988. New Orleans, LA, USA. Book 1. s. 139-160. 

ILVESSALO-PFÄFFLI,M-S. 1995. Fiber Atlas. Identification of papermaking fibers. Berlin, 

Springer-Verlag. 400 s. 

JOSHI, S.V., DRZAL, L.T., MOHANTY, A.K., ARORA, S. Are natural fiber composites environmentally 

superior to glass fiber reinforced composites ? Composites: Part A 35 (2004) 3, s. 371- 

376. 

KOTO, T., TIISALA, S. 2004. Muovi + Puu, Puukuitulujitteiset muovikomposiitit. Lahden ammattikorkeakoulun 

julkaisu. Sarja A Tutkimuksia, osa 7 

KURRI, V., MALEN, T., SANDEL, R. ja VIRTANEN, M. 1999. Muovitekniikan perusteet. Hakapaino 

Oy. 218 s.

21 

LAITINEN, A. SIRONEN, J. VESTERINEN T: 2006. Ruokohelven tuorekorjuun tekniikka ja talous. 

Esiselvitys. Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Luonnonvarainstituutti. Bioenergiakeskuksen 

julkaisusarja (BDC-Publications) Nro 26. Löytyy: 

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20551/laitinenym_26.pdf?sequence=3 

LEHTINIEMI, P,. 2011. Luonnonkuitupohjaiset lujitteet kelaamalla valmistetuissa komposiiteissa. 

Diplomityö. Tampereen teknillinen yliopisto 

LEWIN, M. Handbook of fiber chemistry. 3. Painos. Boca Raton, 2007. CRC Press Taylor & Francis 

Group. 1044 s. 

LOMAKKA, L. 1993. Odlingstekniska forsook avseende skördetid, gödsling och produktkvalitet 

samt sortförsök I rörflen (Phalaris arundinacea) till biobräsle och fiberråvara 1991/92 och 1992/93. 

Sveriges lantbruksuniversitet. Röbecksdalen meddelar 13. 43 s. 

McDOUGALL, J.J., MORRISON, I.M., STEWARD, D., WEYERS, J.D.B &HILLMAN, J.R. 

1993. Plant fibres: botany, chemistry and processing. Journal of the Science of Food and Agriculture 

62: 1-20. 

MOHANTY, A.K., MISRA, M., DRZAL, L. Natural fibers, Biopolymers and Biocomposites. Boca 

Raton, 2005. CRC Press, Taylor & Francis Group. 875 s. 

MT 9.11.2011. Maaseudun tulevaisuus-lehti. 

MÜSSIG, J. Industrial Applications of Natural Fibres: Structure, Properties and Technical Applications. 

UK, 2010, John Wiley &Sons, Ltd. 560 s. 

MÄKINEN, L. 2010. Massa- ja paperiteollisuuden raaka-aineet/Sellu- ja paperitekniikka. Luentomateriaali. 

Kuitu- ja partikkelitekniikan laboratorio. Prosessi- ja ympäristötekniikan osasto. Oulun 

yliopisto. 

NISSINEN, O. & HAKKOLA, H. 1994. Korjuutavan ja kasvilajin vaikutus nurmen tuottokykyyn 

Pohjois-Suomessa. Maatalouden tutkimuskeskus, Tiedote 19/94. 48 s. 

PAHKALA, K. 1997. Sellua peltokasveista. Peltokasvien soveltuvuus sellun raaka-aineeksi. Lisensiaattitutkimus. 

Kasvinviljelytieteen laitos, Kasvinviljelytieteen osasto. Helsingin yliopisto. 

PAHKALA, K. ISOLAHTI, M. PARTALA, A. SUOKANNAS, A. KIRKKARI, A-M. PELTO- 

NEN, M. SAHRAMAA, M. LINDH, T. PAAPPANEN, T. KALLIO, E. FLYKTMAN, M. 2005. 

Ruokohelven viljely ja korjuu energian tuotantoa varten. 2. korjattu painos. Maa- ja elintarviketalous 

1. 31 s. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. 

PETERSEN, P.B. 1988. Separation and characterization of botanical components of straw. Agricultural 

Progress 63: 8-23. 

RANUA, M., 1977. Oljen käyttö puunjalostusteollisuudessa. Teho 4/77:14-16. 

RITAMÄKI, J. 2010. Luonnonkuitulujitteiset polymeerikomposiitit. Prosessi- ja ympäristötekniikan 

osaston kandidaatintyö 118.

SAARELA, S. 2003. Solubiologian luennot. Löytyy: http://www.cc.oulu.fi/~ssaarela/ksb4.ppt. 

Kuva 12. 

22 

SAIJONKARI-PAHKALA, K. 2001. Non-wood plants as raw material for pulp and paper. Agricultural 

and food science in Finland. Vol. 10 (2001): Supplement 1. s. 15. 

SCHUT, J. 2007. Recycling E-plastics. Plastics technology Magazine. 8. s. 48-52. 

STEWARD, R. Biopolymers. Plastic engineering magazine. (2007)6. s. 24-30. 

STOKKE, D. 2005. Alternative low-cost biomass for the biocomposite industry s. s. 168. 

Teoksessa: Mohanty, A.K., Misra, M. and DRZAL L.T. Natural fibers, biopolymers and 

biocomposites. CRC Taylor & Francis. 

TERÄVÄ, E. & KANERVO, E. Kasvianatomia. 2008. Edita. Helsinki 

THEANDER, O.1991. Rörflenets kemiska sammansättning. Teoksessa: Rörflen för massa och 

bränsle. Karlstad, Sverige. 4 s. 

TYÖTEHOSEURAN TIEDOTE 2011. Maataloustyö ja tuottavuus 4/2011 (631) 

WATSON, A.J., GARTSIDE, G. 1976. Utilizing woody fibre from agricultural crops. Australian 

Forestry 39: 16-22. 

VIRKAJÄRVI, P., PAKARINEN, K. 2010. Nurmikasvien sadonmuodostus. Nurmikasvien kehittyminen 

ja kasvu. Tieto tuottamaan 132. ProAgria Keskusten liitto. 

WOLLENDORFER, M. & BADER, H. 1998. Influence of natural fibres on the mechanical properties 

of biodegradable polymers. Industrial Crops and Products 8: 105−112. 

WOOD, I.M. 1981. The utilization of field crops and crop residues for paper pulp production. Field 

Crop Abstracts 34: 557-568.

23 

2. Luonnonkuitukasvit, viljely ja kauppa 

Marketta Saastamoinen 

Luonnonkuitukomposiittien kuituraaka-aineena voidaan käyttää erilaisten kasvien kuituja. Tällaisina 

kuituina tulevat kyseeseen kuituja öljypellava, viljojen oljet, öljy- ja kuituhamppu, nokkonen, 

ruokohelpi ja muut kuiduttuneet heinät kuten siemenheinien ja nurmikesannoiden heinien varret ja 

järviruoko. Viljojen oljista parhaita ovat syysviljojen oljet, koska syysviljat saadaan puitua aikaisemmin 

kuin kevätviljat. Luonnonkuitukomposiittien valmistukseen voidaan luonnollisesti käyttää 

myös puiden ja pensaiden selluloosaa. 

2.1. Viljelyalat Sastamalan seudulla 

Hankkeen kohdealuetta ovat: Sastamala, Huittinen, Kokemäki, Orivesi, Juupajoki, ja Mänttä- 

Vilppula. Alue käsittää 2 erillistä aluetta: Sastamala-Kokemäki-Huittinen, Orivesi ja Juupajoki- 

Mänttä-Vilppula alueet. Kunnista Orivesi, Juupajoki ja Mänttä-Vilppula sijaitsevat niin kaukana 

Sastamalasta, että niiltä kuitumateriaalien hankinta ei ole taloudellisesti kannattavaa. Orivesi, Juupajoki, 

Mänttä/Vilppula alueella ei ole juurikaan varsinaista kuitukasvituotantoa (Taulukko 1). 

Mahdollisena hankinta-alueena on Sastamalan kaupunki ympäristöineen: Sastamala, Huittinen, Kokemäki, 

Punkalaidun, Kiikoinen, Lavia, Vesilahti, Urjala ja Nokia (Taulukko 2). Olkea ei kannata 

hankkia tämän alueen ulkopuolelta. Jos pellavaa ei saada riittävästi tältä alueelta, joudutaan sitä 

hankkimaan kauempaa. Mahdollisia muita hankinta-alueita ovat esim. Kiukainen, jossa on runsaammin 

pellavan viljelyä. 

Taulukko 1. Kuitukomposiittien raaka-aineeksi mahdollisesti soveltuvien kasvilajien tuotanto Sastamalan 

koulutuskuntayhtymän hankealueen kunnissa vuonna 2011 (TIKE 2011 ja kunnat 2011) 

Kasvilaji Kokemäki 

Huittinen 

Sastamala Orivesi Juupajoki 

Mänttä- 

Vilp- 

pula 

Yhteensä 

Viljat: syysvehnä, ha 197,5 732,0 610,9 136,0 1676,5 

syysruis, ha 106,2 296,5 430,1 191,1 50,1 1074,3 

muut viljat, ha 6 987,0 13 224,5 12 269,1 4 802,0 1 270,5 1 459,8 40 012,9 

Viljat yhteensä, ha 7 290,8 14 253,0 13 310,1 5 129,1 1 270,5 1 510,0 42 763,4 

Öljypellava, ha 7,40 8,50 41,59 57,49 

Kuitupellava, ha 0,04 0,04 

Öljyhamppu, ha 7,92 10,21 18,13 

Kuituhamppu, ha 

Kuitukasvit yhteensä, ha 7,40 16,46 51,80 0,0 0,0 0,0 75,66 

Siemennurmet, ha 62.01 62,01 

- siementimotei, ha 56,90 29,54 80,80 167,24 

- siemennurminata, ha 34,58 34,58 

Siemennurmet yhteensä, ha 0,0 56,90 126,13 80,80 0,0 0,0 263,83 

Luonnonhoitonurmet, ha 487,52 486,45 1 470,63 826,62 221,19 234,78 3 727,19 

Yhteensä, ha 7 785,7 14 812,8 14 958,7 6 036,5 1 491,7 1 744,8 46 830,1 

Luonnonkuitukomposiittien raaka-aineeksi soveltuvien kasvien pinta-alat Sastamalan ympäristössä 

on esitetty Taulukossa 2. Sastamalan ympäristössä on vuonna 2011 ollut yhteensä 94,1 ha öljypellavaa 

ja 20,6 ha öljyhamppua. Kohtuullisella satotasolla nämä luvut merkitsevät 94 000 kg pellavan

24 

varsimassaa ja 40 000 kg hampun varsimassaa ja kuituna 18 000 kg pellavakuitua ja 8000 kg hamppukuitua. 

Lisäksi alueella viljellään syysviljoja (Taulukko 2), joista saa runsaasti olkea olkikuidun 

valmistukseen. Jos Sastamalan koulutuskuntayhtymä alkaa todella ostaa ja käyttää kuitukasvien 

varsimassoja, viljelijät voivat hyvinkin lisätä kuitukasvien viljelyä tällä alueella. Öljypellava on 

tällä hetkellä kunnollisena korjuuseen saatuna taloudellisesti kannattavimpia viljelykasveja Suomessa. 

Ongelmaa voi tulla ainoastaan sellaisina sateisina vuosina, jolloin kuitukasveja ei saada sateiden 

vuoksi kunnolla korjattua ja varsimassoja talteen, koska sekä öljypellava että öljyhamppu 

ovat Suomessa viljeltävistä kasveista myöhäisimpiä. 

2.2. Luonnonkuitukasvien viljelyalat EU:n alueella ja luonnonkuitujen kauppa 

Suomessa ei ole tällä hetkellä juurikaan kuitukasvituotantoa Pohjanmaan kuituhampun viljelyä lukuun 

ottamatta. Suomeen tuotujen ja vietyjen tekstiilikuitukasvien ja niiden jakeiden määrät ja arvot 

vuonna 2008 ovat taulukossa 3 FAO:n tilastotietojen perusteella. Tekstiilikuitujen vienti Suomesta 

on hyvin vähäistä. Suomessa on ollut vuonna 2008 vielä hyvin pieni pellavakuidun vienti, koska 

Maalahdella oleva pellavakehräämö toimi vielä tuona vuonna. Suurin tuotu tekstiilikuituryhmä ovat 

kuitenkin puuvillakuidut. Myös villan ja silkin määrät ovat pienet. Pellavan siementä on tuotu maahan 

903 000 kg, jonka arvo on ollut 707 000 $. Myös pellavansiemenöljyä on tuotu Suomeen 

564 000 kg, jonka arvo on ollut 989 000 $. Pellavansiemenkakkua on tuotu 574 000 kg, jonka arvo 

on ollut 304 000 $. Suomeen on tuotu myös maaliteollisuudessa tarvittavaa vernissaa, jonka määrää 

ja arvoa ei löydy erikseen FAO:n tilastoista. Pellavaa tuodaan Suomeen eri muodoissa, joten pellavasta 

ei ole Suomessa ylituotantoa, vaan pellavan tuotanto on alijäämäistä. Kuitujen tuotantoa Suomessa 

on hyvin vähän lukuun ottamatta puukuitua. 

Euroopan suurimmat kuitupellavan viljelijämaat ovat FAO:n tilastojen mukaan Itävalta, Romania ja 

Ranska (Taulukko 4). FAO:n tilastoista ei löydy Suomen öljypellavan viljelyaloja, ilmeisesti niitä ei 

ole sinne ilmoitettu. Öljypellavan viljelyalat Euroopassa ovat pienet FAO:n tilastojen perusteella. 

Suurimmat öljypellavan viljelijämaat tilastojen mukaan ovat Itävalta ja Ukraina. Kanada on yksi 

maapallon suurimmista öljypellavan viljelijämaista, josta tulee öljypellavaa myös EU:n alueelle. 

Kanadan GMO öljypellavalajikkeiden viljely on vaikeuttanut ei-GMO öljypellavan saantia Kanadasta.

25 

Taulukko 2. Luonnonkuitukomposiittien raaka-aineeksi soveltuvien kasvien viljelyalat Sastamalan ympäristössä v. 2011 (TIKE 2011, kunnat 2011) 

Kunta 

Kaupunki 

Öljy- 

pellava 

ha 

Kuitu- 

pellava 

ha 

Öljy- 

hamppu 

ha 

Kuitu- 

hamppu 

ha 

Kuitu- 

nokkonen 

ha 

Kuitu- 

kasvit 

yhteensä, 

ha 

Ruokohelpi 

ha 

Siemennurmet 

ha 

Timotein 

siemen 

ha 

Nurminadan 

siemen, 

valvottu 

tuotanto, ha 

Ruokonadan 

siemen, 

valvottu 

tuotanto, ha 

Siemen 

nurmet 

yhteensä, 

ha 

Luonnonhoito 

nurmi 

ha 

Pinta-ala 

yhteensä 

ha 

Huittinen 8,50 0,04 7,92 16,46 9,06 48,44 8,56 57,00 486,45 585,40 

Kokemäki 7,40 7,40 24,36 24,36 508,87 548,00 

Kiikoinen 0,00 154,9 178,95 

Lavia 0,1 0,1 3,03 6,59 6,59 337,89 347,7 

Nokia 29,06 12,36 41.42 291,74 333,20 

Punka- 32,52 2,49 35,01 7,11 55,05 39,26 94,31 663,9 835,30 

laidun 

Sastamala 41,59 10,21 0,10 51,90 10,60 86,99 34,58 121,57 1706,60 

Urjala 0,00 44,95 44,95 775,14 820,10 

Vesilahti 3,86 3,86 2,96 2,96 473,36 484,04 

Yhteensä, 

ha 

94,11 0,04 20,62 0,0 0,10 114,87 29,96 149,96 160,80 73,84 393,16 3692,25 4336,39 

Satakunta 156,2 

8 

0,04 9,22 300 300 8800 

Pirkanmaa 134,3 0,03 16,53 0,10 100 900 12700 

3 

Koko maa 1807, 

5 

0,31 62,58 42,51 0,10 15500 10600 151200

Taulukko 3. Tekstiilikuitujen ja kuitukasvituotteiden tuonti ja vienti arvoineen Suomessa vuonna 

2008 (taulukko ei sisällä puusilkkiä eli viskoosia) (FAO 2011) 

Tuote Tuonti Tuonti Vienti Vienti 

1000 

tn/vuosi 1000 $/vuosi tn/vuosi $/vuosi 

Puuvilla 59 169 0 0 

Puuvillakuitu 181 519 1 9 

Puuvillakuidut 2606 4542 0 3 

Puuvillajäte 41 67 0 3 

Pellavansiemenkakku 574 304 0 0 

Pellavakuitu 257 294 4 32 

Pellavakuitu, raaka 34 52 0 0 

Pellavakuitu, jäte 25 38 4 33 

Kuitukasvit 11 82 0 0 

Hampun jätekuitu 6 44 1 5 

Juutti 11 70 0 0 

Öljypellava 903 707 35 53 

Pellavansiemenöljy 564 989 0 0 

Juutti ja niinikuitu 11 70 0 0 

Silkki 0 6 0 0 

Villa 2 12 0 3 

Tekstiilikuitukasvit 

yhteensä 3233 5901 10 88 

FAOSTAT | © FAO Statistics Division 2011 | 01 June 2011

27 

Euroopan suurimmat kuitupellavan viljelijämaat ovat FAO:n tilastojen mukaan Belgia, ja Iso- 

Britannia (Taulukko 4). FAO:n tilastoista ei löydy Suomen öljypellavan viljelyaloja, ilmeisesti niitä 

ei ole sinne ilmoitettu. Öljypellavan viljelyalat Euroopassa ovat pienet FAO:n tilastojen perusteella. 

Suurimmat öljypellavan viljelijämaat tilastojen mukaan ovat Belgia, Ranska, Iso-Britannia, Ruotsi 

ja Espanja. Kanada on yksi maapallon suurimmista öljypellavan viljelijämaista, josta tulee öljypellavaa 

myös EU:n alueelle. Kanadan GMO öljypellavalajikkeiden viljely on vaikeuttanut ei-GMO 

öljypellavan saantia Kanadasta. Kuitu- ja siemenhamppua viljellään EU:n alueella vain pieniä aloja. 

Siemenhampun suurin viljelijämaa EU:ssa on Ranska. 

Taulukko 4. Kuitu- ja öljypellavan ja kuituja öljyhampun tuotantoaloja ja 

satoja Euroopan Unionin alueella vuonna 2009 (FAO 2011) 

Maa Kuitupellavan 

viljelyala 

ha 

Kuitupellavan 

sato 

kg/ha 

Öljy- 

pellavan 

viljelyala 

ha 

Öljy- 

pellavan 

sato 

kg/ha 

Kuituhampun 

viljelyala 

ha 

Kuitu- 

hampun 

sato 

kg/ha 

Siemen- 

hamppu 

viljelyala 

ha 

Siemen- 

hampun 

sato 

kg/ha 

Itävalta 3 535 12000 

Belgia 11277 11085 11277 6585 

Bulgaria 46 23913 180 8333 

Kypros 

Tsekki 153 30131 2631 16309 

Tanska 91 5495 

Eesti 85 13176 236 7415 

Suomi 

Ranska 56602 11837 56200 3667 600 16667 8500 8201 

Saksa 4100 9756 

Kreikka 

Unkari 910 10418 300 16667 1266 4505 

Irlanti 

Italia 3043 1568 3000 6667 250 46000 

Latvia 50 20000 200 5000 

Liettua 100 3100 200 10000 

Luxemburg 

Malta 

Alankomaat 2850 11839 2817 9865 

Puola 1897 2225 1624 12820 70 7143 53 6792 

Portugali 

Romania 35 28571 838 13115 1600 18750 1124 970 

Slovakia 1444 12882 

Slovenia 

Espanja 7525 12252 10 22000 4 25000 

Ruotsi 9900 18990 

Iso-Britannia 10198 14457 29000 19310 

EU 86339 11516 132658 9981 2830 20396 10947 7042 

Maapallo 322179 14213 2111538 10057 48940 14237 20141 

FAOSTAT | © FAO Statistics Division 2011 | 29 November 2011 


FAO 2011. FAO Statistics Division. (www.fao.org) 

TIKE 2011. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen, TIKE:n, antamia tilastoja.

28 

3. Kuitu- ja öljypellava sekä öljy- ja kuituhamppu 


3.1. Johdanto 

Pellava (Linum usitatissimum L.) ja hamppu (Cannabis sativa L.) ovat vanhoja Suomessa viljeltyjä 

kuitukasveja, joita on viljelty pellava- ja hamppulangan ja sitä kautta vaatteiden valmistamista varten 

aikana, jolloin kaupallista vaatteiden valmistusta ei ole ollut olemassa. Teollisena aikakautena 

pellavaa on laajemmin viljelty sota-aikana 1940-luvulla. Pellavan ja hampun viljelyä on pyritty uudestaan 

käynnistämään 1990-luvulta lähtien. Pellavan ja hampun viljely ovat käynnistyneet lähinnä 

siemensatotuotantona: öljypellava- ja öljyhampputuotantona. Kuitukasvituotantona pellavan ja 

hampun viljely ovat jääneet vähäisemmiksi ja kuitua hyödyntävät yritykset ovat olleet varsin lyhytikäisiä. 

Yksinomaan pellavakuidun kehrääminen on siirtynyt Euroopasta lähes kokonaan halvemman 

työvoiman maihin Kiinaan ja kehitysmaihin. Useimmat muutkin pellava- ja hamppukuidun 

käyttäjäyritykset ovat lopettaneet tuotannon tai käyttävät ulkomaista halpaa raaka-ainetta. Pellava- 

ja hamppukuidun käyttö on kasvanut kuitenkin voimakkaasti uusilla käyttöalueilla, etenkin komposiittituotannossa 

esim. autojen puskureiden ja sivupeltien suojaliuskojen valmistuksessa. 

Pellavan ja hampun viljelyyn, viljelytekniikkaan ja siemensadon kemialliseen koostumuksen sekä 

käytön sovellutuksiin on Suomessa suunnattu varsin runsaasti julkista rahoitusta tutkimuksen ja 

kehittämisen muodossa. Pellavan ja hampun viljelystä, viljelytekniikasta ja kuidun käytöstä on valmistunut 

2000-luvun alusta lukien ainakin 5 väitöskirjaa: 1) Hannele Sankarin (2000) pellavan ja 

hampun kuitutuotantoa koskeva väitöskirjaa, 2) Antti Pasilan (2004) pellavan ja hampun korjuutekniikkaa 

ja komposiittituotantoa koskeva väitöskirja, 3) Hanna-Riitta Kymäläisen (2004) pellavan ja 

hampun lämmöneristekäyttöä koskeva väitöskirja, 4) Tiina Härkäsalmen (2008) Taideteolliseen 

korkeakouluun tehty väitöskirja sekä 5) Minna Nykterin (2006) pellava- ja hamppukuidun mikrobiologista 

laatua koskeva väitöskirja. 

3.2. Pellavan ja hampun viljelyn ja käytön historia 

Pellava on vanhempina aikoina ollut erityisesti kuitupellavaa ja sen viljelyä. Kuitupellavaa on tarvittu 

tekstiilien valmistukseen vaatteiksi ja liinavaatteiksi. Tekstiiliteollisuus on kuitenkin ollut kehityttyään 

niin suurta, että kuitupellavaa on tuotu Suomeen etenkin Amerikan mantereelta (Forssan 

museo). 

Suomessa tekstiiliteollisuus on kehittynyt aikaisemmin kuin muut teollisuuden haarat. Sakari Topelius 

(1873) kirjoittaa, että ’vuonna 1870 Suomessa oli yhteensä 405 tehdasta ja niissä työväkeä 

9,541 henkeä’. Lisäksi hän jatkaa ’pumpulinkehruu ja kudontatehtaat ovat niistä etevimmät. Pumpulitehtaita 

oli viimeksi mainittuna vuonna 5 ja niiden teosten arvo oli ilmoitettu 8,198,491 markaksi. 

Suurimmat ovat Finlayson’in ja Kumppalein tehdas Tamperella sekä Forssan Tammelassa. Lähinnä 

suuruudeltaan näiden jälkeen tulee pellavatehdas Tamperella, jossa on 735 henkeä työväkeä 

ja vuotuinen teosten määrä neljättä miljoonaa markkaa.’ 

Myöhemmin pellavalle on löytynyt paljon myös muita käyttömuotoja. Pellavakuidun lujuus puoltaa 

sen käyttöä myös lujuutta vaativissa komposiittituotteissa. 

Viljelty pellava (Linum usitatissimum L.) kuuluu pellavakasvien Linaceae heimoon. Linum lajiin 

kuuluu viljellyn pellavan lisäksi noin 100 muuta Linum suvun lajia (Diederichsen 2007). Maapallon 

geenipankeissa on 48 000 pellavanäytettä, joista arviolta 10 000 on erilaisia. Geenipankeissa on

29 

lisäksi 53 muun Linum lajin näytteitä yhteensä noin 900 näytettä, joista pelkästään viljellyn pellavan 

kantalajin Linum biennen näytteitä 279 kappaletta. Viljelty pellava on kehittynyt viljelykasviksi 

Välimeren ja Lähi-Idän alueella. 

Hamppu (Cannabis sativa L.) kuuluu Cannabaceae heimoon. Hamppu on 2-kotinen kasvi, jossa 

emi- ja hedekukat ovat eri kasveissa (Kuva 2). Hedekukat pölyttävät emikukat, minkä jälkeen hedekasvit 

yleensä kuihtuvat pois. Hamppu on kiistanalainen kasvi sen sisältämän huumaavan THC- 

(tetrahybrokannabinoidi)kannabinoidin takia. Hampusta tunnetaan sekä kuituhampputyyppisiä että 

öljyhampputyyppisiä lajikkeita. Kuituhamppulajikkeet ovat niin myöhäisiä, että ne eivät tuota 

Suomessa siementä. 

Hamppu on Suomessa hyvin vanha viljelykasvi. Hampusta on tehty arkeologisia löytöjä Itä- 

Suomesta. Ilmeisesti hamppu on tullut Suomeen idästä jo ennen viljan viljelyn yleistymistä. Vanhimmat 

löydöt hampun viljelystä Suomessa ovat 4000 vuotta vanhoja. Karjalassa hamppu on ollut 

yleinen kuitukasvi, jonka kuiduista on valmistettu vaatteita. Välillä hampun viljely on päässyt unohtumaan, 

mutta nykyään Suomessa viljellään taas sekä aikaista öljyhamppua että myöhäisiä kuituhamppulajikkeita. 

Kuva 1. Pellava: kasvin morfologinen rakenne (http://en.wikipedia.org/wiki/File:Koeh-088.jpg).

30 

Kuva 2. Hamppu on 2-kotinen kasvi, jossa emi- ja hedekukat ovat eri kasveissa 

(http://www.livingtouch.com/13/hemp/) 

3.3. Toteutetut pellava- ja hamppuhankkeet ja muu tutkimus 

Suomessa on toteutettu hyvin runsaasti etenkin pellavaan ja jonkin verran myös hamppuun sekä 

ruokohelven viljelyyn ja käyttöön kohdistuneita hankkeita ja muuta tutkimusta 1990–2000-luvuilla. 

Hankkeita on esitelty liitteessä 1. 

3.4. Pellava ja hamppu: öljy- ja kuitupellavan sekä hampun kuitu ja koostumus 

Pellava, Linum usitatissimum L., on kuituja öljykasvi. Pellava kuuluu Linaceae-heimoon. Se ei ole 

ristikukkainen kasvi monien muiden öljykasvien tavoin. Useimmat pellavalajikkeet ovat sini- tai 

valkokukkaisia. Harvinaisempina värimuotoina pellavasta tunnetaan violetti- ja vaaleanpunakukkaisia 

muotoja (Tammes 1930, Brutch ym. 2001). Kukan terälehtien koossa on eroja. Kukan terälehdet 

voivat olla myös tähden muotoisesti asettuneet, jolloin terälehtien kärjet ovat kapenevat (Tammes 

1930, Brutch ym. 2001). Pellava on hyvin vanha kuitukasvi, josta valmistettua pellavakangasta on 

osattu valmistaa jo muinaisessa Egyptissä. Pellava on hyvin monikäyttöinen kasvi. Pellavan siemen 

on öljypitoinen, erityisesti paljon alfa-linoleenihappoa sisältävä siemen. Pellavansiemenöljyä voidaan 

käyttää sekä elintarvikkeena, rehuseoksiin että teknisiin tarkoituksiin. Pellavaöljyä käytettään 

paljon maaliteollisuudessa ja siitä valmistetaan vernissaa. Pellavaöljy on myös linoleumimattojen 

raaka-aine. Linoleumimatot ovat siis ekologinen luonnontuote muovimattoihin verrattuna. Kotimainen 

öljypellavan tuotanto ei riitä maaliteollisuuden tarpeisiin. Suomen maaliteollisuuden käyttämä 

pellavaöljy tuodaan ilmeisesti suurelta osalta ulkomailta (vrt. Osa 1, Taulukko 3). 

Pellavan siemenestä puristustuotteena muodostuva rouhe käy eläinten rehuksi ja terveystuotteiksi. 

Se lisää eläinten terveyttä ja karvan kiiltoa. Pellavansiemenestä voidaan valmistaa myös ihmisille 

terveystuotteita. Pellavan siemenen kuitu, lignaani, estää todennäköisesti hormonaalisia syöpälaatuja. 

Pellavalla on yksi haittapuoli: pellava nostaa helposti maasta kadmiumia, mikä on haitallista 

ihmisen terveydelle (Saastamoinen ym. 2010). Pellavaa pitäisi viljellä korkeamman pH:n puhtailla 

mailla, koska maan alhainen pH tekee kadmiumista liukenevaa ja helposti kasveihin imeytyvää. 

Pellava, hamppu ja myös nokkonen kuuluvat niinikuitukasveihin. Pellavan ja hampun kuitu sijatsee 

varren pinnassa kuitukimppuina (Kuva 3 ja 4), joista kuitu on helppo eristää liotuksen jälkeen pitki-

31 

nä rihmoina. Pellavan kuitu on selluloosaa (Kuva 5). Selluloosa on kemialliselta rakenteeltaan hiiltä, 

vetyä ja happea sisältävä yhdiste (C6-H10-O5)n, joka sisältää ketjumaisesti sitoutuneita jopa 

kymmeniä tuhansia β-(1-4)-D-glukoosimolekyylejä. Ihminen on varsin aikaisin oppinut käyttämään 

näitä pellavan kuitukimppuja lankojen valmistamiseen ja edelleen kankaiden kutomiseen. Monissa 

muissa kasveissa varren selluloosa on sitoutunut muihin yhdisteisiin esim. puussa ligniiniin, josta 

sen irrottaminen on vaikeampaa ja vaatii kemiallisia prosesseja. 

Pellava on edelleen arvostettu vaatteiden ja kodin tekstiilien raaka-aine. Pellavan varren sisäosa on 

ontto ja puumainen. Pellavan kuidutuksessa varren sisäosasta muodostuu n. s. päistäre, josta ei voi 

valmistaa lankaa. Päistärettä käytetään etenkin hevosten ja muiden eläinten kuivikkeena. Päistäreen 

selluloosaa voidaan käyttää myös luonnonkuitukomposiittien valmistukseen. 

Öljy- ja kuitupellavan varren koostumus on sama. Nämä kasvit erotetaan toisistaan lähinnä varren 

pituuden perusteella. Kuitupellavalajikkeiden varsi on pitkä ja öljypellavalajikkeet on jalostettu 

lyhyiksi ja laon kestäviksi. 

Kuva 3. Pellavan varren poikkileikkaus Kuva 4. Pellavan varren rakenne (Snijder 2006) 

(http://en.wikipedia.org/wiki/Flax) 

(http://www.agrofibrecomposites.com/process.htm#Glassfibresversusnaturalfibres) 

Kuva 5. Selluloosan rakenne 

(http://en.wikipedia.org/wiki/File:Cellulose_Sessel) 

Suurin osa hamppulajikkeista on 2-kotisia kasveja. Niissä hede- ja emikasvit ovat erikseen. Hedekasvit 

pölyttävät emikasvit ja yleensä kuivuvat sen jälkeen pois. Hampussa kuitu sijaitsee varren 

pinnassa samalla tavalla kuin pellavassa. Hampusta erotetaan kuituhamppulajikkeet, jotka ovat hyvin 

pitkäkasvuisia ja myöhäisiä ja öljyhamppulajikkeet, jotka ehtivät tekemään Suomessa siementä. 

Huumetta tuottavien hamppujen siemenissä on huumaavaa THC-kannabinoidia. Suomessa ja 

EU:ssa hampun THC-kannabinoidipitoisuus ei saa ylittää 0.2 %. 

Pahkala on lisensiaatti- (1997) ja väitöskirjatyössään (2001) esittänyt Hurterin (1988) pellavan ja 

hampun kuidun koostumuksen verrattuna muihin kuituihin (Taulukko 1). Sekä pellavan että hampun 

kuitu on hyvin pitkää. Öljypellavan kuitu on hiukan lyhyempää kuin kuitupellavan, mutta sekin

32 

on hyvin pitkää. Vain puuvillakuitu on yhtä pitkää kuin pellava- ja hamppukuitu. Kaikkien muiden 

kuitukasvien kuidut ovat lyhyempiä. Pellavan ja hampun kuitu on myös varsin paksua, yhtä paksua 

kuin puuvillakuitu. Vain juutin, bambun ja havupuun kuitu ovat jonkin verran paksumpia kuin pellavan 

ja hampun kuitu. 

Taulukko 1. Erilaisten kuitukasvien kuidun pituus ja paksuus sekä kuidun pituuden suhde 

paksuuteen (Pahkala 1997 Hunterin 1988 mukaan) 

Kasvilaji Kuidun 

pituus (L) 

µm 

Kuidun 

läpimitta (D) 

µm 

maks. min. keskiarvo maks min. keskiarvo 

L:D 

suhde 

Varsikuidut: 

Viljat: -riisi 2480 650 1410 14 5 8 175:1 

-kaura 3120 680 1480 24 7 13 110:1 

Heinät: -esparto 1500 600 1100 14 7 9 120:1 

-sabai 4900 450 2080 24 4 9 230:1 

-lemon 1320 9 145:1 

Ruo’ot: -papyrus 8000 300 1500 25 5 12 125:1 

-järviruoko 3000 100 1500 37 6 20 75:1 

-bambu 3500- 375- 1360- 25–55 3-18 8-30 135- 

9000 2500 4030 

175:1 

-sokeriruoko 2800 800 1700 34 10 20 85:1 

(bagasse) 

Niinikuidut: 

Kuitupellavan varret 55000 16000 28000 28 14 21 1350:1 

Öljypellavan varret 45000 10000 27000 30 16 22 1250:1 

Kenaf 7600 980 2740 20 135:1 

Juutti 4520 470 1060 72 8 26 45:1 

Hamppu 55000 5000 20000 50 16 22 1000:1 

Lehtikuidut: 

Manilahamppu 12000 2000 5000 36 12 20 300:1 

Sisal 6000 1500 3030 17 180:1 

Siemenkarvat: 

Puuvilla 50000 20000 30000 30 12 20 1500:1 

Puuvilla (lintterit) 6000 2000 3500 27 17 21 165:1 

Puukuidut: 

Havupuut 3500 2700 3000 43 32 30 100:1 

Lehtipuut 1800 1000 1250 50 20 25 50:1 

Kymäläinen (2004) väitöskirjassaan on koonnut pellavan ja hampun kuidun rakennetta koskevat 

kirjallisuustiedot. Kymäläinen on koonnut pellavan ja hampun kuitukimpun ja peruskuidun pituus- 

(Taulukko 2), paksuus- (Taulukko 3) ja tiheystiedot (Taulukko 4) taulukoiksi. Hampun kuitukimput 

ovat pidempiä kuin pellavan, mikä johtuu näiden kasvien erilaisesta pituudesta. Kuitukimppujen 

pituus riippuu siis kasvin pituudesta. Pellavan peruskuitu on kuitenkin yhtä pitkää tai pidempää 

kuin hampun (Taulukko 2). Hampun kuitukimput ovat myös paksumpia kuin pellavan, sen sijaan 

peruskuidun paksuudessa ei näytä olevan eroa (Taulukko 3). Pellavan ja hampun tiheydessä ja hienoudessa 

ei näytä olevaan suuria eroja (Taulukko 4). 

Pellavan ja hampun varren eri osien kemiallisessa koostumuksessa on eroja (Taulukko 5). Pellavan 

kokonaisessa varressa on paljon selluloosaa 60 % ja ligniiniä 27 % ja vähemmän hemiselluloosaa 7 

% ja pektiiniä 3 %. Liottamattomassa pellavan kuidussa on paljon selluloosaa 57–63 % ja hemiselluloosaa 

15–17 % ja vähemmän ligniiniä 3-5 %, pektiiniä 3.8–4.2 % ja rasvoja ja vahoja 1.3–1.4 %.

33 

Liotetussa pellavan kuidussa selluloosapitoisuus on korkeampi 64–71 %, samoin hemiselluloosapitoisuus 

16–19 % ja vastaavasti vähemmän ligniiniä 2-3 %, pektiiniä 1.8–3.0 %. Rasvoja ja vahoja 

liotetussa pellavassa on hiukan enemmän kuin liottamattomassa 1.5–1.7 %. Pellavan päistäre, joka 

on pellavan varren puumainen ontto sisäosa, sisältää paljon selluloosaa 36–47 %, ligniiniä 23–30 % 

ja hemiselluloosaa 25–26 % ja pieniä määriä rasvoja ja vahoja, 0.5-1.6 %. Päistäre poikkeaa kuidusta 

korkean ligniinipitoisuuden vuoksi. 

Taulukko 2. Pellava- ja hamppusäikeen ja peruskuidun pituus (mm) (Kymäläinen 2004) 

Kuitukimppu 

(säie), mm 

Pellava 

310-910 

150-1020 

Kuitukimppu 

(säie), mm 

Hamppu 

1020-2030 

- 

- 

- 

100-800 1000-3000 

600-750 prosessoinnin 

jälkeen 

200-1400 1000-2250 

- 

300-380 - 

- 

- 

Peruskuitu, 

mm 

Pellava 

- 

5-66 

keskiarvo 25-32 

25-30 

Peruskuitu, 

mm 

Hamppu 

- 

10-36 

keskiarvo 25 

5-55 keskiarvo 20 

Kirjallisuuslähde 

Mauersberger 1948 

Peters 1963 

Garner 1967 

25-40 10-30 Haudek ja Viti 1978 

20-40 

15-30 

Anon. 1983 

27-36, keskiarvo < 50 keskiarvo

34 

Taulukko 4. Pellava- ja hamppukuidun tiheys ja hienous (Kymäläinen 2004) 

Bulkkitiheys (kg/m 3 ) Hienous (tex) Kirjallisuuslähde 

Pellava Hamppu Pellava Hamppu 

1480-1500 1480-1500 0.1-0.5 (peruskuitu) 0.2-0.6 (peruskuitu) Haudek ja Viti 1978 

1430 (raaka) 1430 (raaka) 0.2-0.3 (peruskuitu) 0.3-0.4 Anon.1983 

1520 1530 noin 2 (tekninen kuitu) (peruskuitu) 

(valkaistu) (valkaistu) 

1500 - - - The Textile Institute 

1985 

- 0.1-0.7 - Morris 1989 

1300 - - - Kromer ym. 1995 

(liottamaton kuitukimppu) 

Hampun varressa on selluloosaa noin 59–67 % ja ligniiniä noin 54–62 % (Taulukko 5). Hampun 

kuidussa on selluloosaa 60–67 %, hemiselluloosaa 16 %, ligniiniä 3-14 %, pektiiniä 1.0 % ja rasvoja 

ja vahoja 0.7 %. Hampun päistäre on puumainen samoin kuin pellavankin päistäre ja sisältää 40– 

52 % selluloosaa ja 22–30 % ligniiniä sekä rasvoja ja vahoja 0.3-1.4 %. 

Solun seinän suurin rakennekomponentti on selluloosa. Selluloosan perusrakenneosa on glukoosirengas. 

Selluloosa muodostaa mikrofibrillejä, jotka muodostavat levyjä, jotka ovat sitoutuneet 

toisiinsa vetysidoksilla (Kuva 6). Mikrofibrillit ovat usein hyvin pitkiä. Solun seinä muodostuu selluloosamikrofibrilleistä, 

hemiselluloosasta, pektiinistä, ligniinistä ja glykoproteiineista, vahoista ja 

lukuisista entsyymeistä. Hemiselluloosa jaetaan sokerirenkaiden mukaan. Ksyloosi, galaktoosi ja 

mannoosi muodostavat hemiselluloosan perusrungon ja arabinoosi, galaktoosi ja glukuronihappo 

muodostavat sivuhaaroja muodostavia ketjuja (Kuva 7, 8 ja 9). Jälkimmäiset muodostavat hemiselluloosan 

vaihtelevan rakenteen (Kuva 9). Solujen välissä on keskilamelli, joka sisältää pektiiniä. 

Pektiini, jota on etenkin solujen välisessä keskilevyssä, on kemialliselta rakenteeltaan monimutkainen. 

Solujen keskilevyjen pektiini liimaa solut toisiinsa. Pektiini on hyytelöityvää materiaalia. Pektiini 

on liukoinen ravintokuitu (Kuva 10). Pektiini on rakenteeltaan heteropolysakkaridi. Se muodostuu 

kemiallisesti 1,4 sitoutuneista α-D-galaktosyluronihappotähteistä (Kuva 11 ja 12). Kasvien 

solujen seinistä on eristetty 3 ryhmää pektiinejä: homogalakturonaanit, johdannaisgalakturonaanit ja 

rhamnogalakturonaanit. Homogalakturonaanit ovat lineaarisia ketjuja α-(1-4)sitoutuneista- Dglakturonihaposta. 

Johdannaisgalakturonaaneissa on lisäksi sokeri D-ksyloosi tai D-apioosi. Rhamnogalakturonaanit 

voidaan jakaa rhamnogalakturonaani I:ksi ja rhamnogalakturonaani II:ksi. 

Rhamnogalakturonaani I perusrakenteena on toistuva disakkaridi: 4)-α-D-galakturonihappo-(1,2)-α- 

D-rhamnoosi- (1. Tähän perusrakenteeseen on sitoutuneena sivuketjuja muodostavia neutraaleja 

sokereita. Neutraalit sokerit ovat pääasiallisesti D-galaktoosia, D-arabinoosia tai D-ksyloosia. 

Rhamnogalakturonaani II on harvinaisempi yhdiste. Se on hyvin voimakkaasti haaroittuva ketju, 

jonka perusrakenteena on D-galakturonihappotähde (Kuva 13). Eristettyjen pektiinien molekyylipaino 

on ollut 60–130,000 g/mol. Pektiinimolekyylit ovat siis hyvin suuria moleyylejä.

35 

Taulukko 5. Pellavan ja hampun varren kemiallinen koostumus ( %) (Kymäläinen 2004) 

____________________________________________________________________________________________________________________________________ 

Yhdiste Pellava Hamppu Kirjallisuuslähde 

Varsi Kuitu Kuitu Päistäre Varsi Kuitu Päistäre 

(kypsä) liotta- liotettu 

maton 

_______________________________________________________________________________________________________________________________ 

Selluloosa - 63 71 - - - - Peters 1967 

- - 65 - - - - Haudek ja Viti 1978 

- 57 64 - - 67 - Anon. 1983 

60 - - - - - - Dambroth ja Seehuber 1988 

- - - 40-46 - - - Sharma 1992b 

- - - 36-47 - 60-67 40-52 Kozlowski ym. 1997 

- - - - noin 59-67 - - Struik ym. 2000 

Ligniini - 3 2 - - - - Peters 1967 

- 3 3 - - 4 - Haudek ja Viti 1978 

- 3 2 - - 3 - Anon 1983 

- 2-5 - - Focher 1992 

27 - - - - - - Dambroth ja Sechuber 1988 

- - - 23-28 - - - Sharma 1992b 

- - - 24-30 - 3-14 22-30 Kozlowski ym. 1997 

- - - - noin 54-62 - - Struik ym. 2000 

Hemi- - 17 19 - - - - Peters 1967 

selluloosa - - 16 - - - - Haudek ja Viti 1978 

15 17 - 16 - Anon. 1983 

- - - 25-26 - - - Sharma 1992b 

7 - - - - - - Dambroth ja Seehuber 1988 

Pektiini - 4.2 2.0 - - - - Peters 1967 

- - 3.0 - - - - Haudek ja Viti 1978 

- 3.8 1.8 - - 1.0 - Anon. 1983 

3.0 - - - - - - Dambroth ja Seehuber 1988 

Rasva ja - 1.4 1.7 - - - - Peters 1967 

vaha - - 1.5 - - - - Haudek ja Viti 1978 

- 1.3 1.5 - - 0.7 - Anon. 1983 

- - - 1.2-1.3 - - - Sharma 1992b 

- - - 

+ =Keväällä korjattu; ++ = Syksyllä korjattu 

0.5-1.6 + - - 0.5-1.0 + Pasila 2004 

++ - - 

0.5-0.8 

0.3-1.4 ++ 

Pasila 2004

36 

Ligniini (Kuva 14 ja 15) on selluloosan jälkeen yleisin luonnon polymeeri, johon on sitoutuneena 

30 % maapallon orgaanisesta hiilestä. Ligniiniä esiintyy kasveissa ja punalevissä, kasvien puumaisissa 

osissa yhdessä selluloosan kanssa. Ligniini tekee puusta kovaa ja taipumatonta. Kasvien puumaiset 

osat sisältävät ¼ -1/3 ligniiniä. Ligniini sijaitsee puussa selluloosan, hemiselluloosan ja pektiinin 

välissä. Ligniini on kovalenttisesti sitoutuneena hemiselluloosaan. Ligniinillä on suuri rooli 

kasvien veden kuljetuksessa, koska polysakkaridit, selluloosa ja hemiselluloosa ovat vettä sitovia 

hydrofiilisiä yhditeitä, kun taas ligniini on hybrofobinen eikä siten sido vettä. Kasvien kaikissa vettä 

kuljettavissa putkilosoluissa on ligniiniä. Ligniinin alkuperäinen rooli lieneekin veden kuljettamiseen 

liittyvä. Ligniiniä on pellavan ja hampun puumaisessa sisäosassa päistäreessä, kuidussa ligniiniä 

on vain vähän (Taulukko 5). 

Ligniinin synteesi alkaa glykosyloidun monolignolin synteesillä fenylalaniini-aminohaposta. Glukoosimolekyyli 

tekee niistä vesiliukoisia ja vähentää niiden toksisuutta. Myöhemmin glukoosi irtoaa 

niistä ja alkaa polymerisaatio, jota katalysoivat oksidatiiviset entsyymit, peroksidaasi että lakkaasi. 

Ei tiedetä, osallistuvatko molemmat vai vain toinen entsyymi tähän katalyysiin. Katalyysin seurauksena 

syntyy monolignoliradikaaleja (Kuva 16), joista ligniini polymerisoituu. 

Kuva 6. Selluloosan, hemiselluloosan ja pektiinin rakenne ja niitä hajottavien entsyymien ketjun 

katkaisukohdat (University of Miami, Departament of Biology, 

http://www.bio.miami.edu/dana/226/226F09_3.html) 

Kuva 7. Selluloosan ketjuista muodostuva levymäinen rakenne, jossa näkyy ketjuja yhdistävät vetysidokset 

(http://en.wikipedia.org/wiki/Natural_fiber)

37 

Kuva 8. Hemiselluloosan eri sokerirenkaiden, glukoosin, galaktoosin, mannoosin, ksyloosin, 

arabinoosin ja glukuronihapon rakenne 

(University of Michigan, http://www.engin.umich.edu/dept/che/research/savage/energy.html) 

Kuva 9. Hemiselluloosan rakenne, jossa eri sokerit ovat yhdistyneet yhdeksi haaroittuvaksi ketjuksi 

(http://en.wikipedia.org/wiki/File:Hemicellulose.png) 

Kuva 10. Kuva pektiinistä (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/dd/Pectin.jpg)

38 

Kuva 11. Pektiinin perusrakenne Kuva 12. Pektiinin ketjumainen 

(Ohio State University rakenne (http://sci-toys.com/ingredients/pectin.html) 

http://class.fst.ohio-state.edu/fst605/lectures/lect20.html) 

Kuva 13. Rhamnogalakturonaani II pektiinin monimutkainen rakenne ja pektiiniä hajottavan 

pektinaasi-entsyymin toiminta (http://www.sigmaaldrich.com/life-science/metabolomics/enzymeexplorer/learning-center/carbohydrate-analysis/carbohydrate-analysis-iii.html)

39 

Kuva 14. Pieni osa ligniinimolekyyliä 

(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/24/LigninStructure.png) 

Kuva 15. Ligniinimolekyylin rakennetta 

(http://www.lsuagcenter.com/en/our_offices/departments/Audubon_Sugar_Institute/news/potential 

+market+for+biorefinery+lignin.htm)

40 

Kuva 16. Kolme yleisenä esiintyvää ligniinin rakenneosaa monolignolia: 1. parakumaryylialkoholi, 

2. koliferyylialkoholi ja 3. sinapylalkoholi 

3.5. Pellava 

3.5.1. Kuitu- ja öljypellavan viljely: kylvö ja käytettävä kylvösiemenmäärä 

Öljypellavan normaali kylvömäärä on noin 750–900 itävää siementä/m2. Kuitupellavaa kylvetään 

sen sijaan suurempi määrä 2200–2500 itävää siementä/m 2 . Kuitupellavakasvuston toivotaan muodostavan 

hyvin pitkiä haaromattomia varsia, joista saadaan mahdollisimman suuri pitkän kuidun 

saanto. Pitkäksi tekstiilikuiduksi hyväksytään vain vähintään 50 cm pitkä kuitu (Anon 2011). Muu 

osa kuidusta on lyhyttä kuitua, jonka hinta on halvempi. 

Satafood on testannut kahden öljypellavalajikkeen siemen- ja varsisatojen määrää eri kylvösiemenmäärillä 

kylvettynä (Kuva 17). Siemensadon määrä oli voimakkaammin riippuvainen kylvömäärästä 

kuin varsisato. Heljän varsisadon määrässä oli havaittavissa nousua kylvösiemenmäärän noustua, 

mutta Laserin varsisadon määrä pysyi lähes samana pienintä 450 itävää siemenentä/m 2 lukuun ottamatta. 

Laser on hyvin lyhytvartinen lajike.

3500 

3000 

2500 

2000 

1500 

1000 

500 

0 

41 

450 550 650 750 850 950 450 550 650 750 850 950 

Heljä Laser 

Siemensato, kg/ha 

Varsisato, kg/ha 

Kuva 17. Kylvömäärän vaikutus (450–950 itävää siementä/m 2 Heljä ja Laser öljypellavan siemen- 

ja varsisadon määrään vuonna 2009 MTT:n Piikkiön yksikön koekentällä (Saastamoinen 2010). 

Svensk Raps on tutkinut Taurus lajikkeella kylvösiemenmäärän vaikutusta öljypellavan satoon ja 

sitä kautta taloudelliseen tulokseen 500, 700, 900 ja 1100 itävän siemenen määrillä/m 2 vuonna 2010 

(Taulukko 6) (Gunnarsson 2011). Satotaso on noussut 1660 kilosta 1730 kiloon kylvösiemenmäärän 

noustessa 500 itävästä siemenestä 1100 itävään siemeneen neliömetrille kylvettäessä. Parhaan 

taloudellisen tuloksen on saanut 500 itävällä siemenellä/m 2 , mikä on merkinnyt 38 kg kylvösiementä/ha. 

Taulukko 6. Taurus öljypellavan taloudellinen kannattavuus eri kylvösiemenmäärillä Ruotsissa 

vuonna 2010 (Gunnarsson 2011) 

Lajike Kasveja 

kpl/m 2 

Kylvösiementä Kylvösiemenen Siemensato Nettotuotto 

kg/ha hinta, kr/ha kg/ha kr/ha 

Taurus 500 38 535 1660 5607 

Taurus 700 54 749 1590 5134 

Taurus 900 69 964 1750 5511 

Taurus 1100 84 1178 1730 5223 

MTT on tutkinut kuitupellavan kylvötiheyttä Uudenkaupungin pellavahankkeessa. Kuitupellavan 

kylvömäärä on kokeissa ollut 2000–2500 itävää siementä/m 2 vuosina 2004 ja 2005 (Taulukko 7 ja 

8). Kumpanakin vuonna 2250 itävää siementä/m 2 on antanut parhaat sadot ja kuitusadot Hermes ja 

Elise lajikkeilla. Viking lajikkeella sekä sato että kuitusato ovat nousseet vielä 2500 itävää siementä/m 

2 tiheydellä. MTT suosittelee 2200 itävän siemenen käyttöä/m 2 kuitupellavan kylvössä. Kuitupellavalla 

pitkän kuidun määrä on vaihdellut 27–31,5 % eri kylvötiheyksillä. 

Easson ja Long (1992) ovat tutkineet kuitupellavan kylvötiheyden vaikutusta lakoutumiseen, kuitusatoon 

ja kuidun laatuun Pohjois-Irlannissa. He ovat todenneet, että kylvötiheyden nostaminen lisää 

varsisatoa, kuitusatoa ja lakoutumista. Kylvötiheyden nostaminen lisää lakoutumista enemmän kuin 

typpilannoituksen nostaminen. Kuidun hienous ja laatu paranevat kylvötiheyden noustessa. Easson 

ja Long (1992) suosittelevat Pohjois-Irlannissa kuitupellavalle 1800 itävää siementä/m 2 . Suurempi 

siemenmäärä lisää liiallisesti lakoutumista.

42 

Taulukko 7. MTT:n kuitupellavan kylvömääräkokeen tulokset vuonna 2005 (Salo, 2006) 

Kokonais- Puhdistamaton kuitu 20 kasvin mittaus, keskimäärin per kasvi Pituus Kuk. Taimi- Taimi- 

sato kg/ha Pitkä kuitu Lyhyt kuitu Paino Pituus mm Varren paksuus mm cm alku tiheys tiheys 

Lajike Kylvötiheys kg/ha + / - kg/ha % kg/ha % g latvaanalahaaraan tyvi keski alahaara3/8 vrk 14/6 % 27/6 

HERMES 2000 kpl/m 2 

3650 0 1094 30.2 132 3.6 0.43 609 566 1.1 0.9 0.5 67 55 1657 100 


5430 1780 1659 30.5 241 4.6 0.39 603 564 1.3 1.0 0.5 68 55 1783 100 


4950 1300 1562 31.9 242 4.8 0.37 570 530 1.2 0.9 0.5 65 55 1870 100 

VIKING 2000 kpl/m 2 

4510 860 1174 26.2 135 3.0 0.40 577 545 1.2 0.9 0.6 66 55 1506 100 


4410 760 1189 27.0 141 3.2 0.38 590 556 1.2 0.9 0.6 68 55 1590 100 


4610 960 1272 27.5 154 3.3 0.30 545 515 1.1 0.8 0.5 66 55 1765 100 

Taulukko 8. MTT:n kuitupellavan kylvömääräkokeen tulokset vuonna 2004 (Salo 2006) 

Kokonais- Teh. Kuk. Taimi- 

sato kg/ha Kasvu-lämpö- Lako- Pituus Tsp alku tiheys 

Koodi Lajike Kylvötiheys kg/ha + / - aika tilas. % cm g vrk 16/6 

1.1. ELISE 2000 kpl/m 2 

5190 0 21 84 1084 

1.2. ELISE 2250 kpl/m 2 

5740 550 16 84 1351 

1.3. ELISE 2500 kpl/m 2 

5710 520 24 80 1368 

2.1. VIKING 2000 kpl/m 2 

4260 -930 26 76 1181 


4450 -740 25 77 1323 


5210 20 26 76 1257 

Pellava kylvetään mahdollisimman aikaisin, koska kasvuaika on pitkä. Pellava ei ole hallanarka. 

Pellavan voi kylvää joko muokattuun maahan tai suorakylvönä. Kylvösyvyys on 2-3 cm. Liian syvää 

kylvöä on vältettävä, koska pellavan siemen on varsin pieni. 

3.5.2. Pellavan lannoitus 

Öljypellava on myöhäinen kasvi, joka saadaan Suomessa korjattua vasta syys-lokakuun vaihteessa. 

Öljypellavan lannoitus ei saa olla liian suuri. Pellava pärjää pienellä typpilannoitusmäärällä. Öljypellavayhdistys 

(Peltonen 2010) suosittelee öljypellavan typpilannoitustasoksi 40–70 kg/ha maalajista 

ja maan multavuudesta riippuen. Karkeilla kivennäismailla riittää 60 kg/ha typpimäärä. Hieta- 

ja hiesumailla pellava pärjää pienellä typpimäärällä. Ruotsissa öljypellavan siemensato on noussut 

aina 100 kiloon typpeä hehtaarille annettaessa (Krijger 2011). Suomessa pellavalle ei voi antaa niin 

korkeita typpilannoitustasoja pellavan pitkän kasvuajan takia. 

MTT on tutkinut kuitupellavan typpilannoitusta (Salo 2006). Typpilannoitus 40 kg/ha on antanut 

paremman kokonaisvarsisadon kuin typpitaso 0 kg/ha ja 20 kg/ha sekä vuonna 2004 (Taulukko 9) ja 

2005 (Taulukko 10). Kuitusato ei kuitenkaan ole noussut lannoituksen nostamisella 40 kiloon hehtaaria 

kohden vuonna 2005 (Taulukko 9). Kokonaisvarsisato on noussut huomattavasti 40 kg/ha 

typpilannoituksella vuonna 2004, mutta ei niin paljon vuonna 2005. Vuonna 2005 typpilannoituksen 

lisääminen on vaikuttanut melko voimakkaasti kasvien pituuskasvua nostavasti. 

Easson ja Long (1992) eivät suosittele kuitupellavan viljelyssä 25 kg/ha enempää typpilannoitusta 

pellavan lakoutumisen ja laatuvaikutusten takia Pohjois-Irlannissa. Typpilannoitus lisää kuitupellavan 

lakoutumista ja tekee kuidusta karkeampaa kuin matalammilla typpitasoilla.

43 

Taulukko 9. Typpilannoituksen vaikutus kuitusaantoon 2004 (Salo 2006) 

Kokonais- Teh. 

Lannoitus sato kg/ha Kasvu- lämpö- Lako- Pituus 

Koodi kg N/ha kg/ha PUY2 kg/ha + / - aika tilas. % cm 

1.1. 0 0 4930 0 15 82 

1.2. 20 333 5460 530 15 81 

1.3. 40 667 6390 1460 20 82 

Taulukko 10. Typpilannoituksen vaikutus kuitusaantoon 2005 (Salo 2006) 

Kokonais- Puhdistamaton kuitu 20 kasvin mittaus, keskimäärin per kasvi Pituus Kuk. Taimi- 

Lannoitus sato kg/ha Pitkä kuitu Lyhyt kuitu Paino Pituus mm Varren paksuus mm cm alku tiheys 

kg N/ha Lannoite kg/ha + / - kg/ha % kg/ha % g latvaanalahaaraan tyvi keski alahaara 3/8 vrk % 27/6 

0 0 kg/ha PUY2 4130 1652 40.2 181 4.3 0.27 557 525 1.0 0.8 0.4 66 56 100 

20 333 kg/ha PUY2 5820 1690 2138 35.3 333 5.6 0.37 668 638 1.2 0.9 0.3 73 56 100 

40 667 kg/ha PUY2 5940 1810 1981 33.5 340 5.6 0.40 677 644 1.2 1.0 0.4 79 56 100 

Öljypellavayhdistys (Peltonen 2010) suosittelee pellavalle yhtä paljon kaliumia kuin typpeä eli 30– 

50 kg/ha. Kevyillä ja eloperäisillä mailla kaliumin tarve voi olla vieläkin suurempi. Kalium parantaa 

varren lujuutta, joten se on tarpeellinen lannoitus pellavan viljelyssä. Kaliumin lisäksi pellava 

tarvitsee rikkiä ja sinkkiä. Öljypellavayhdistys (Peltonen 2010) suosittelee 2 kg/ha rikkiä jokaista 10 

lannoitetyppikiloa kohden. Pellava tarvitsee sinkkiä taimivaiheessa, jolloin sinkin puute aiheuttaa 

lehtien kellastumista. 

Pellava ei tarvitse paljon fosforia. Fosforia kannattaa antaa pellavalle korkeintaan 10 kg/ha matalan 

fosforitason mailla (Öljypellavayhdistys Peltonen 2010). Starttifosfori kylvöriviin sijoitettuna saattaa 

estää pellavan taimettumista. Kalkituksen jälkeen saattaa esiintyä boorin puutetta, jolloin pellavalle 

kannattaa antaa booripitoista lannoitetta. 

3.5.3. Pellavan esikasvi ja pellava esikasvina 

Pellavaa ei kannata kylvää palkoviljojen ja apilan jälkeen tai muun sellaisen kasvin jälkeen, joka on 

jättänyt maahan paljon typpeä, koska pellava ei tarvitse paljon typpilannoitusta. Esikasviksi sopii 

hyvin vilja. Pellava ei sovi kovin hyvin rypsin ja rapsin esikasviksi, koska pellavassa voi olla pahkahometta, 

joten se saattaa lisätä pahkahomeen esiintymistä. Pellava sopii hyvin viljan viljelykiertoon. 

3.5.4. Pellavan kasvinsuojelu 

Pellavan kasvinsuojelusta on laadittu oppaita (Kangas 2007, Öljypellavayhdistys, Peltonen 2010, 

ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, Peltonen 2011). Pellava on taimivaiheella melko hentoa kasvustoa, 

joten rikkatorjunta on hyvä suorittaa. Juuririkkaruohot on hyvä torjua jo ennen kasvuvuotta. 

Pellavan rikkakasvien torjuntaan soveltuvat metsulfuroni-metyyli (Ally 50 ST), amidosulfuroni 

(Gratil), MCPA ja bentatsoni (Basagran SG). Ally 50 ST:n ja Gratilin seoksesta on hyviä kokemuksia. 

MCPA on edullisin torjunta-aine, mutta sen teho ei aina riitä. MCPA:n ja Basagran SG:n seos 

on tehokkaampi. ProAgria Maaseutukeskusten Liitto (Peltonen 2011) on julkaissut listan rikkakasvien 

torjunta-aineiden vaikutuksesta eri rikkakasveihin (Taulukko 11). Ally:n ja Gratilin seoksella 

on mahdollista saada hyvä teho eri rikkakasveja vastaan.

44 

MTT on tutkinut rikkakasvien torjunta-aineiden tehoa myös kuitupellavan viljelyssä. Eri torjuntaaineilla 

on erilainen teho eri rikkakasvilajeihin (Kuvat 18–19) (Kangas ja Luokkakallio 2001) Kuitupellavalla 

useimmat rikkatorjunta-aineet ovat pienentäneet pellavan varsisatoa aiheuttaen pellavakasvustolle 

vioituksia (Taulukko 12) (Salo 2006). Etenkin Basagran on pienentänyt pitkän kuidun 

määrää, samoin kuin Ally toisena tutkimusvuonna MTT:n Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla 

(Kuvat 20–21) (Kangas ja Luokkakallio 2001). Lyhyen kuidun määrää rikkatorjunta-aineiden käyttö 

on sen sijaan lisännyt vuonna 1999. 

Juolavehnän torjuntaan pellavalla soveltuvat samat torjunta-aineet kuin rypsille, esim. Agil (propakvitsafoppi), 

Targa Super 5 SG (kvitsalofoppi-P-etyyli), Fusilade Max (fluatsifoppi-P-butyyli) ja 

Maatilan Propafor (propakvitsafoppi). 

Pellavalla on kasvitauteja. Nykyisin pellavan viljely on kuitenkin niin pientä, että kasvitauteja ei 

yleensä pellavassa paljon esiinny. Taimipoltetta voi torjua peittaamalla kylvösiemen. Peittaukseen 

käy hyvin tiraamipeittaus (Tirama 50). Kosteina kasvuvuosina lakoutuneissa kasvustoissa saattaa 

esiintyä harmaahometta ja pahkahometta. Joskus saattaa esiintyä myös pellavaruostetta ja härmää. 

Kasvitautien esiintymistä estää viljelykierto. Öljypellavalle on hyväksytty kasvunsääde Terpal (sisältää 

mepikvattikloridia ja etefonia) ja Maatilan Etefoni Duo (mepikvattikloridi ja etefoni), joilla 

voi estää pellavan lakoutumista (Peltonen 2011, ProAgria Maaseutukeskusten Liitto). Kasvunsääteet 

lyhentävät pellavan vartta. Pellavan lehvästön ja rikkakasvien kuivattamiseen on hyväksytty 

Reglonen (dikvatti) käyttö 4-7 vuorokautta ennen korjuuta. 

Taulukko 11. Öljypellavan rikkakasvien torjunta-aineiden teho eri rikkakasvilajeihin 

(Teho: +++ = 90–100 %, ++ = 70–80 %, + = 50–70 %, - < 50 % 

(ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, Peltonen 2011) 

Rikkakasvi Bayerin Ally 50 ST + Basagran SG Basagran M75 Bayerin Gratil + MCPA 

Sito Plus 

kiinnite 

Emäkki + ++ + ++ - 

Hatikka +++ +++ +++ ++ + 

Kiertotatar ++ ++ ++ ++ - 

Lemmikki + ++ +++ ++ - 

Linnunkaali ++ + ++ ++ - 

Matara - +++ ++ ++ - 

Orvokki ++ - - ++ - 

Pihatähtimö +++ +++ ++ + + 

Pillikkeet +++ + ++ ++ +++ 

Ristikukkaiset +++ +++ +++ +++ +++ 

Saunakukka +++ +++ ++(+) ++ + 

Savikka ++ ++ +++ +++ +++ 

Ukontatar +++ ++ ++ +++ - 

Tuhoeläimiä pellavassa ei juuri esiinny. Joskus pellavassa saattaa esiintyä kirppoja ja niittyluteita. 

Ne voidaan torjua tuhohyönteisten torjunta-aineilla. 

Ruotsissa on öljypellavalla tehty kokeita kasvitautien torjunta-aineilla (Gunnarsson 2011). Amistarilla 

on saatu Taurus öljypellavan satoon 5-14 % nousu. Useimmat amerikkalaiset pellavalajikkeet 

ovat kuitenkin kestäviä sekä lakastumistautia ja härmää vastaan (Taulukko 13).

45 

Taulukko 12. Rikkakasvien torjunta-aineiden vaikutus kuitusaantoon 2005 (Salo 2006) 

Kokonais- Puhdistamaton kuitu 20 kasvin mittaus, keskimäärin per kasvi Pituus Vioitus,Taimi- 

sato kg/ha Pitkä kuitu Lyhyt kuitu Paino Pituus mm Varren paksuus mm cm pituus tiheys 

Koodi Kasvinsuojelu Aika kg/ha + / - kg/ha % kg/ha % g latvaanalahaaraan tyvi keski alahaara 3/8 % 27/6 % 27/6 

1. Käsittelemätön 5470 0 1419 26.8 292 5.6 0.32 490 453 1.1 0.9 0.5 60 100 100 

2. Ally 20DF 15 g +kiinnite 0.1 l/ha A 5070 -400 1246 24.8 302 6.0 0.28 437 399 1.1 0.8 0.5 55 50 100 

3. BasagranSG 1.1 l +kiinnite 0.2 l/ha A 5000 -470 1400 27.7 241 4.7 0.27 474 441 1.0 0.8 0.4 59 98 100 

4. Gratil 30 g +kiinnite 0.1 l/ha A 5210 -260 1338 25.6 212 4.1 0.31 465 432 1.1 0.9 0.5 58 83 100 

5. 2x Ally 20DF 15 g +kiinnite 0.1 l/haA + B 5090 -380 1192 23.6 225 4.3 0.29 403 363 1.2 0.8 0.6 51 38 100 

6. 2x Gratil 30 g +kiinnite 0.1 l/ha A + B 5140 -330 1199 23.0 174 3.5 0.29 437 402 1.1 0.9 0.5 53 63 100 

Kuitupellavan rikkakoe 1999 

Rikkojen määrät g/m² 

käsittelemätön 

Basagran SG 1,7 l/ha+ Sito Plus 

MCPA 1,3 l/ha 

MCPA 1,0 l/ha 

Zalem 1,2 l/ha 

Basagran MCPA 3,5 l/ha 

Ally 20 DF 0,02 kg/ha+ Sito Plus 

MTT/Etelä-Pohjanmaan tutkimusasema 

Pihasaunio g 

Pillike g 

Pihatähtimö g 

Savikka g 

Pelto-orvokki g 

Muut rikat g 

0 10 20 30 40 50 60 70 80 

Kuitupellavan rikkakoe 2000 

Rikkojen määrät g/m² 

Käsittelemätön 

Basagran SG 1,7 l/ha + Sito Plus 0,2 l/ha 

MCPA (75 %) 1,3 l/ha 

MCPA (75 %) 1,0 l/ha 

Basagran MCPA 3,5 l/ha 

Ally 20 DF 0,02 kg/ha + Sito Plus 0,2 l/ha 

Ally 20 DF 0,01 kg/ha + Sito Plus 0,2 l/ha 

MTT/Etelä-Pohjanmaan tutkimusasema 

jauhosavikka g 

0 20 40 60 80 

Kuvat 18–19. Rikkakasvien torjunta-aineiden teho eri rikkakasvilajeihin kuitupellavalla MTT:n 

Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla vuosina 1999 ja 2000 (Kangas ja Luokkakallio 2001). 

Kuvat 20–21. Rikkakasvien torjunta-ainekäsittelyjen vaikutus kuitupellavan pitkän ja lyhyen kuidun 

määrään MTT:n Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla (Kangas ja Luokkakallio 2001) 

saunio 

orvokki g 

matara g 

pihatähtimö g 

tatar g 

peippi 

muut 2-sirkk.

46 

Taulukko 13. Kanadalaisten pellavalajikkeiden lakastumistaudin ja härmän kestävyys (Flax Council of Canada 2011) 

Lajike Kaupaanlasku- 

vuosi 

Kasvuaika Pituus Laon- 

kesto 

Lakastumistaudin 

kestävyys 

Härmän 

kestävyys 

Tyyppi 

CDC Arras 1998 keskim. keskim. hyvä melko kestävä melko altis öljypellava 

CDC Bethune 1998 melko myöh. melko pitkä hyvä melko kestävä melko kestävä öljypellava 

AC Carnduff 1996 melko myöh. melko pitkä hyvä melko kestävä melko kestävä öljypellava 

AC Emerson 1994 keskim. keskim. keskim. resistentti resistentti öljypellava 

Flanders* 1989 melko myöh. keskim. melkohyvä melko kestävä melko kestävä öljypellava 

AC Lightning 2001 melko myöh. keskim. hyvä melko kestävä resistentti öljypellava 

AC Linora 1991 melko myöh. keskim. melko hyvä resistentti melko altis öljypellava 

Linott 1966 melko aikainen keskim. keskim. melko kestävä altis öljypellava 

AC McDuff 1993 myöhäinen melko pitkä eritt. hyvä melko kestävä resistentti öljypellava 

McGregor 1981 myöhäinen melko pitkä eritt. hyvä melko kestävä resistentti öljypellava 

Norlin 1982 keskim. keskim. hyvä melko kestävä melko altis öljypellava 

NorMan 1984 keskim. keskim. keskim. melko kestävä altis öljypellava 

CDC Normandy 1995 keskim. keskim. melko hyvä melko kestävä melko altis öljypellava 

Somme 1989 keskim. keskim. keskim. melko kestävä altis öljypellava 

Taurus* 2000 melko myöh. keskim. hyvä melko kestävä resistentti öljypellava 

CDC Valour melko aikainen keskim. melko huo- melko kestävä altis öljypellava 

Vimy 1986 keskim. melko pitkä heikko melko kestävä melko altis öljypellava 

AC Watson 1995 keskim. keskim. hyvä melko kestävä resistentti öljypellava 

Linola 947 1993 myöhäinen melko pitkä hyvä melko kestävä resistentti kuitupellava 

Linola 989 1995 melko myöh. melko pitkä eritt. hyvä melko kestävä resistentti kuitupellava 

Linola 1084 2000 melko myöh. melko pitkä hyvä melko kestävä resistentti kuitupellava 

*EU:n kasvilajikeluettelossa vuonna 2011 (European Comission 2011) 

no

47 

3.5.5. Kuitu- ja öljypellavalajikkeet, siemen- ja varsisato sekä kuitupitoisuus 

3.5.5.1. EU:n kasvilajikeluettelo 

EU pitää yllä yhteistä kasvilajikeluetteloa peltokasveille ja vihanneksille. EU kasvilajikeluettelon 

lajikkeita saa viljellä ja niiden kylvösiementä saa tuottaa ja myydä koko EU:n alueella. EU:n kasvilajikeluetteloon 

kuuluu vuonna 2011 seuraavat pellavalajikkeet ja käyttö (suluissa): Abacus (öljy), 

Ada (kuitu), Adria (kuitu), Agatha (kuitu), Alaska (öljy), Alcala, Alexin (öljy), Alin (kuitu), Alizee 

(kuitu), Altea, Altess (öljy), Amina (kuitu), Amon (öljy), Andrea, Antello (öljy), Aramis, Aretha 

(kuitu), Aries (öljy), Artemida (kuitu), Asral (öljy), Atena (kuitu), Baikal (öljy), Baladin (öljy), 

Banquise, Barbara (öljy), Bazil (kuitu), Belinka (kuitu, Islannin luettelo), Betalisa (kuitu), Bilton 

(öljy), Bilstar (öljy), Birdseye (öljy), Blizzard, Bonet (kuitu), Bonita (kuitu), Boreal, Brighton (öljy), 

Brigitte (öljy), Bukoz (öljy), Caesar Augustus (kuitu), Calista (kuitu), Chantal (kuitu), Codruta 

(kuitu), Comtess, Cosmin (kuitu), Cristalin (syysmuoto), Cristina (öljy), Crystal (öljy), Damara 

(kuitu), Dangiai (kuitu), Delphine (kuitu), Diane (kuitu), Dragon (öljy), Drakkar (kuitu), Duchess, 

Eden, Elan FD, Electra (kuitu), Elise (kuitu), Elodie, Eole (öljy), Escalina (kuitu), Eurodor (öljy), 

Evea, Evelin (kuitu), Everest (öljy), Ferdinand (kuitu), Festival, Flanders (öljy), Floriana (öljy), 

Florinda (öljy), Fluin (öljy), Galaad (öljy), Gemini (öljy), GK Emma (öljy), Glacial (öljy), Heljä, 

Hella (öljy), Helmi (kuitu), Hermes (kuitu), Hivernal (öljy), Hungarian Gold (öljy), Iceberg (syysmuoto), 

Ilona (kuitu), Imperial (öljy), Ingot (öljy), Iunia 96 (öljy), Jantar (öljy), Jantarol (öljy), Jitka 

(kuitu), Jordan (kuitu), Josephine (kuitu), Juliet (öljy), Kaolin (öljy), Kastaciai (kuitu), Lagoon (öljy), 

Laser (öljy), Laura (kuitu), Libra, Linoal (öljy), Lirina (öljy), Lisette (kuitu), Lola (öljy), Lorea 

(kuitu), Louis (kuitu), Luna (kuitu), Luncavat (kuitu), Lutea (öljy), Marilyn (kuitu), Marmalade 

(öljy), Marylin (kuitu), Mc Gregor (öljy), Melina (kuitu), Merkur (kuitu), Merlin (öljy), Meteor 

(öljy), Mikael (öljy), Mistral (öljy), Modran (kuitu), Monica (kuitu), Natural (öljy), Niagara (öljy), 

Nike (kuitu), Nikol (öljy), Nineta (kuitu), Noemic, Oleal (öljy), Oleane, Olinette, Oliver (öljy), 

Oliwin (öljy), Omega (öljy), Oscar (öljy), Otztaler, Oural (öljy), Paula (kuitu), Princess (öljy), Raciol 

(öljy), Rares (kuitu), Recital (öljy), Rina (kuitu), Rooster, Sandra (öljy), Sara (kuitu), Sartai 

(kuitu), Scorpion (öljy), Selena (kuitu), Selin (kuitu), Serenade (öljy), Sideral (öljy), Snaigiai (kuitu), 

Sofie (kuitu), Solal (öljy), Star FD, Sumuleu (kuitu), Sunrise (öljy), Super (kuitu), Suzanne 

(kuitu), Symphonia (öljy), Szafir (öljy), Tabor (kuitu), Talon (öljy), Taurus (öljy), Temida (kuitu), 

Texa (kuitu), Valoal (öljy), Vasilelin (kuitu), Vega 2, Venica (kuitu), Vesta (kuitu), Viking (kuitu), 

Viola (kuitu), Violin (syysmuoto), Windermere (öljy), Zoltan (öljy) (European Comission 2011). 

EU:n kasvilajikeluettelossa on todella suuri määrä pellavalajikkeita. Osa näistä lajikkeista on alkuperältään 

EU:n ulkopuolelta esim. Kanadasta. Ne on kuitenkin pitänyt hyväksyä jonkin EU:n jäsenvaltion 

kansalliseen kasvilajikeluetteloon ennen EU:n kasvilajikeluetteloon hyväksymistä. EU:n 

kasvilajikeluetteloon kuulumattomien lajikkeiden kylvösiemenen sertifiointi ja myynti lajikenimellä 

on EU:n alueella kiellettyä. Suomen kansallisessa kasvilajikeluettelossa näistä EU:n lajikeluettelon 

pellavalajikkeista ovat öljypellavalajikkeet Helmi ja Heljä. Vanha kuitupellavalajike Martta on 

poistunut lajikeluettelosta, joten sen kylvösiementä ei saa enää sertifioida, eikä kaupata lajikenimellä. 

Helmi esiintyy EU:n kasvilajikeluettelossa kuitupellavana, vaikka se on öljypellava. 

3.5.5.2. Lajikkeiden tuloksia Suomesta 

Suomi pitää yllä omaa kasvilajikeluetteloa, johon hyväksytään lajikkeet Suomen virallisten lajikekokeiden 

perusteella. Kasvilajikeluetteloa pitää yllä Evira eli Elintarviketurvallisuusvirasto. Kasvilajikeluettelo 

hyväksytään vuosittain. Viralliset lajikekokeet järjestää MTT eli Maa- ja elintarviketalouden 

tutkimuslaitos. Kasvilajikeluetteloon pääsyn edellytyksenä on myös kasvilajikkeen aitous,

48 

joka pitää sisällään yhtenäisyyden, tunnistettavuuden ja erotettavuuden. Kasvilajikkeesta on laadittava 

lajikekuvaus. Kasvilajikkeen aitouden tutkii Evira Loimaalla tai jalostaja itse. Sekä viralliset 

lajikekokeet että lajikkeen aitouden määrittäminen ovat maksullisia, jotka lajikkeen jalostajan tai 

edustajan on maksettava. 

Suomen kasvilajikeluettelossa olevat lajikkeet hyväksytään EU:n kasvilajikeluetteloon. Toisaalta 

Suomessa saa viljellä ja myydä kaikkia EU kasvilajikeluettelon lajikkeita. Nykyään myös EU kasvilajikeluettelossa 

olevien lajikkeiden kylvösiementä saa tuottaa Suomessa, vaikka lajike ei olisikaan 

Suomen kasvilajikeluettelossa. Tämä tilanne on johtanut siihen, että kaikkia Suomessa myytäviä 

lajikkeita ei ole testattu Suomen olosuhteissa. 

Suomen kasvilajikeluettelossa on kolme pellavalajiketta: öljypellavat Helmi ja Heljä sekä vuonna 

2012 lajikeluettelosta poistuva kuitupellavalajike Martta (Lahti 2011). Nämä lajikkeet ovat Boreal 

Kasvinjalostus Oy:n lajikkeita. Sen jälkeen, kun lajike on poistunut EU kasvilajikeluettelosta, lajikkeesta 

ei saa tuottaa ja myydä sertifioitua tarkistettua kylvösiementä. Boreal on ilmeisesti luopumassa 

myös vanhemman Helmi lajikkeen ylläpidosta. Öljypellavayritykset tuovat Suomen viljelyyn 

lajikkeita. Elixi Oil Oy viljelyttää seuraavia öljypellavalajikkeita, Laser, Abacus ja Sunrise sekä 

Comtess, joista ei ole Suomen virallisten lajikekokeiden tuloksia. Laser, Abacus ja Sunrise ovat 

englantilaisia lajikkeita ja Comtess ranskalainen. Satafood Kehittämisyhdistys ry on testauttanut 

lajikekokeissa seuraavia Englannin kasvilajikeluettelossa olevia lajikkeita: Taurus ja Aries. Taurus 

on alkuperältään kanadalainen lajike ja Ruotsin eniten viljelty öljypellavalajike. 

Suomen virallisten lajikekokeiden tulokset julkaistaan MTT:n julkaisusarjoissa. Öljypellavan lajikekokeessa 

tutkitaan ainoastaan siemensadon määrä ja laatu. Varsisadon määrää ei mitata, ainoastaan 

kasvin pituus mitataan. Virallisista lajikekokeista on tulokset Heljä ja Helmi öljypellavalajikkeista 

(Taulukko 14). Näistä lajikkeista Heljän siemensato on suurempi kuin Helmin. Heljä on ollut 

myös muuten laadultaan parempi paitsi, että sen lehtivihreäpitoisuus on ollut jonkin verran korkeampi 

kuin Helmin. Heljä on myös 2 päivää myöhäisempi kuin Helmi. Vuonna 2010 Helmi on ollut 

vielä eniten viljelty öljypellavalajike (1148 ha) (Kuva 22) (TIKE 2011). Seuraavaksi eniten on viljelty 

Laseria (596 ha). Heljän viljelyala (419 ha) on ollut kolmannella tilalla ja Abacus:en (187 ha) 

ja Sunrisen (74 ha) neljännellä ja viidennellä tilalla (TIKE 2011). Virallisten lajikekokeiden tuloksia 

ei kuitenkaan ole käytössä kuin Helmistä ja Heljästä. Myöskään kuitupellavasta ei ole olemassa 

yhtään virallisten lajikekokeiden tulosta Suomesta. 

Lajike 

Taulukko 14. Öljypellavalajikkeiden menestyminen Suomen virallisissa lajikekokeissa vuosina 

2004–05 (Kangas ym. 2006) 

Kokeita 

kpl 

Siemensato 

kg/ha 

suhdeluku 

Suhdeluku 

Kas 

vu- 

aika 

pv 

Lako- 

% 

Pituus 

cm 

Kukinnan 

kesto 

vrk 

1000 

siemenen 

paino, 

g 

Öljy- 

pitoisuus 

% 

Öljysato 

kg/ 

ha 

Valkuaispitoisuus 

% 

Valkuaissato 

kg/ha 

Lehtivihreäpitoisuus 

mg/kg 

Helmi 

7 954 100 115 38 63 17 5,3 43,5 384 25,5 214 16,0 

Heljä 7 1144 120 117 31 60 16 5,9 44,4 463 24,9 256 17,4

49 

Kuva 22. Öljypellavalajikkeiden viljelyalat Suomessa vuonna 2010 (TIKE 2011) 

Helsingin yliopisto on julkaissut www-sivuillaan Agrokuituverkosto – hankkeen yhden lajikekokeen 

tulokset Laser öljypellavasta. Laserin siemensato on ollut vuonna 2002 2720 kg Helmin 2180 

kg:n hehtaarisatoon verrattuna. Kyseessä on kuitenkin vain 1 koetulos yhdellä koepaikalla. Agrokuituverkosto-hankkeesta 

Klemola ym. (2005) ovat julkaisseet 4 öljypellavalajikkeen siemensatoja 

3 vuonna. Kokeiden yhteenvetotulokset on esitetty Taulukossa 15. Laser ja Bor linja ovat olleet 

jonkin verran satoisampia kuin Helmi vuonna 2003 kokeissa. Laser on ollut satoisampi kuin Helmi 

vuonna 2002 ja 2003 käytännön viljelyssä. Laser on selvästi lyhyempi kuin Helmi ja Bor-linja on 

vastaavasti ollut pidempi kuin Helmi. Lajikkeiden varsisatojen tuloksia ei ole julkaistu, vain kasvien 

pituudet on määritetty vuonna 2003. Laser on lajikkeista lyhin ja Bor-linja pisin. 

Taulukko 15. Agrokuituverkosto-hankkeen öljypellavalajikkeiden tuloksia vuosina 2002–04 

(Klemola ym. 2005) 

Lajike Lannoitus 

N kg/ha 

1 400,00 

1 200,00 

1 000,00 

800,00 

600,00 

400,00 

200,00 

0,00 

Viljelyala, ha, vuonna 2010 (TIKE) 

Kokeiden 

siemen- 

sato, 

kg/ha 

2002 

Helmi 

Laser 

Heljä 

Abacus 

Kokeiden 

siemen- 

sato, 

kg/ha 

2003 

Sunrise 

Comtess 

Silva 

Kasvien 

pituus 

kokeissa 

cm 

2003 

Kokeiden 

siemen- 

sato, 

kg/ha 

2004 

Kärry- 

sato 

kg/ha 

2002 

Kärry- 

sato 

kg/ha 

2003 

Kärry- 

sato 

kg/ha 

2004 

Kasvien 

pituus 

kerätyt 

kasvit 

cm 

2003 

Helmi* 60 2049 1697±149 58±6 1898±470 2191 1824 1320 66±4 

Laser* 40 - - 1953±229 - - 1624 

60 2557 2483±322 55±4 1826±178 2734 2393 1319 59±4 

80 - - 2024±334 - - 1359 

Niagara* 60 2200 - - 2353 - - 

Bor-linja 60 - 2260±199 67±7 - - - - 72±3 


Sankari (2000b) on tutkinut kahtena vuonna Helmi öljypellavan, Martta kuitupellavan, useiden ulkomaisten 

pellavalajikkeiden ja Borealin pellavalinjojen varsisatoja, kuitupitoisuuksia ja kuitusatoja 

(Taulukko 16). Sankarin tutkimusten mukaan parhaita varsisadon tuottajia ovat olleet Flanders, 

Gold Metchat, Norlin ja Martta-pellava. Martta on vanha suomalainen kuitupellavalajike, joka on 

poistumassa Suomen kasvilajikeluettelosta. Norlin on vanha kanadalainen öljy- ja kuitupellavalajike 

(Kenaschuk ja Hoes 1986), jota on viljelty aikaisemmin myös EU:n alueella. Gold Merchant ei ole 

enää EU lajikeluettelossa. Flanders pellava on EU:n kasvilajikeluettelossa hyväksyttynä Iso- 

Britannian, Tsekin, Slovakian ja Alankomaiden kasvilajikeluetteloon. Se on saman jalostajan jalos- 

Muu … 

Muu ei … 

Viljelyala, ha, vuonna 

2010 (TIKE)

50 

tama/edustama lajike kuin Laser, Abacus ja Sunrise. Linus lajike, jolla on ollut matala varsisato, ei 

ole enää EU:n kasvilajikeluettelossa. Varsin suuria varsisatoja ovat tuottaneet Borealin linjat BOR 

15 ja BOR 18, mutta niitä ei ole testattu virallisissa lajikekokeissa eivätkä ne ole tulleet kauppaan. 

Kuitupitoisuudeltaan parhaita ovat olleet Helmi, Martta ja Borealin linjat. Erityisen matala kuitupitoisuus 

on ollut Gold Merchant ja Norlin pellavassa. Flanders pellava on tuottanut toiseksi parhaan 

kuitusadon BOR 18 linjan jälkeen. 

Taulukko 16. Öljypellavalajikkeiden ja – linjojen sekä kuitupellava Martan varsisadot kuivaaineena, 

niinikuitupitoisuudet ja niinikuidun kuiva-ainesadot Helmi-öljypellavaan verrattuna 

(+/- arvoina) vuosina 1996–97 MTT:ssä Jokioisilla (Sankari 2000b). 

Kasvilaji Lajike/ 

linja 

Varsi- 

sato 

kg/ha 

Niinikuitu- 

pitoisuus 

% 

Niinikuitu- 

sato 

kg/ha 

Öljypellava Helmi* 1533 17,5 266 

Bor 02 – 522 +0,6 – 76 

Bor 13 – 172 +0,4 – 27 

Bor 15 +606 +0,4 +102 

Bor 18 +518 +1,0 + 109 

Bor 20 +363 – 0,7 + 40 

Flanders* + 733 – 0,5 +105 

Gold Merchant +1048 – 3,4 +98 

Laser* +261 – 1,1 +38 

Linus – 325 – 1,2 – 60 

Norlin +499 – 2,6 +31 

Kuitupellava Martta +434 – 0,1 +63 


Pasila (2004) on tutkinut Helmi öljypellavaa, Viking kuitupellavaa ja Felina 34 kuituhamppua, näiden 

lajikkeiden siemensatoa, varsisatoa syksyllä ja keväällä sekä kuitupitoisuutta (Taulukko 17). 

Viking kuitupellavalajike on edelleen EU:n kasvilajikeluettelossa Alankomaiden luettelossa hyväksyttynä 

lajikkeena. Se on keskimyöhäinen kuitupellavalajike, jota on viljelty esim. Ranskassa. Sen 

siementä ei saa kuitenkaan enää ostettua. Viking pellava on amerikkalainen North Dakota State 

University:n jalostama lajike (http://www.ag.ndsu.nodak.edu/aginfo/seedstock/varieties/VA- 

FLAX.htm). Viking pellavan varsisato on ollut syksyllä 1500 kg korkeampi kuin Helmi pellavan. 

Keväällä korjattuna Viking-pellavan varsisato on ollut 750 kg korkeampi kuin Helmi-pellavan. Vikingin 

kuitupitoisuus keväällä on ollut 17–32 % ollen korkeampi kuin syksyllä (8-16 %). Vikingin 

kuitupitoisuus on ollut korkeampi kuin Helmi-pellavan. Hävikki Helmi öljypellavassa talven aikana 

on ollut prosentuaalisesti suurempi kuin Viking-kuitupellavassa tai kuituhampussa. 

Kasvilaji 

Taulukko 17. Kuitu- ja öljypellavan sekä kuituhampun siemen- ja varsisadot sekä 

niinikuitupitoisuudet 1996–97 (Pasila 2004). 

Kokonaissato, 

syksy 

kg/ha kuivaainetta 

Siemensato 

syksy kg/ha 

kuivaainetta 

Varsisato 

syksy kg/ha 

kuivaainetta 

Varsisato 

kevät kg/ha 

kuivaainetta 

Hävikki 

% 

Niinikuitupitoisuus 

% syksy 

Niinikuitupitoisuus 

% kevät 

Kuitupellava 

Viking* 

5 700 1 200 4 900 3 050 22 8-16 17–32 

Öljypellava 

Helmi* 

4 400 1 000 3 400 2 200 27 21 

Kuituhamppu 

Felina 34 

7 100 - 7 100 5 100 14 28–32 

*EU:n kasvilajikeluettelossa vuonna 2011 (Eeropean Comission 2011)

51 

Luostarinen ym. (1998) ovat kasvattaneet Helmi ja Norlin öljypellavaa ja Martta kuitupellavaa. 

Nämä pellavalajikkeet on leikkuupuitu. Pellavia on käsitelty eri tavoin: koottu heti puinnin jälkeen 

(Helmi, Norlin, Martta), peltoliotus 7 vrk (Helmi, Norlin, Martta), ei liotusta (Helmi), peltoliotus 

7,14 tai 21 vrk (Helmi), kylmävesiliotus 3 vrk, 6 vrk tai 12 vrk (Helmi), entsyymiliotus 4,5 vrk 

Primafast RFW ja Cytolase M102 entsyymeillä (Helmi). Eri menetelmillä käsiteltyjen leikkuupuitujen 

öljypellavien kuitupitoisuus on vaihdellut hyvin paljon alle 5 %:sta yli 20 %. Keskimääräinen 

leikkuupuidun öljypellavan varren kuitupitoisuus on ollut 12 %. Jos öljypellavan varsisatoa tulee 

1000 kg/ha, tulee kuitusadoksi 120 kg/ha. Luostarinen ym. (1998) ovat myös verranneet leikuupuidun 

ja toisaalta nyhdetyn, loukutetun ja lihdatun pellavan kuidun pituutta. Leikkuupuidussa pellavassa 

suurin kuituryhmä on ollut 5-10 cm mittaista ja seuraavaksi suurin ryhmä 10–15 cm pitkää 

kuitua. Nyhdetyssä, loukutetussa ja lihdatussa pellavassa suurin kuituryhmä on ollut 10–15 cm pitkää 

ja seuraavaksi suurin ryhmä 15–20 cm pitkän kuidun ryhmä. Leikkuupuidussa pellavassa pisin 

kuituryhmä on ollut alle 25 cm pitkää kuitua, nyhdetyssä, loukutetussa ja lihdatussa pellavassa pisimmät 

kuidut olivat 45–50 cm pitkiä. Nyhdetyssä, loukutetussa ja lihdatussa pellavassa on ollut 

pidempää kuitua kuin leikkuupuidussa pellavassa. 

Luostarinen ym. (1998) ovat laatineet taulukon öljy- ja kuitupellavan varsi- ja kuituominaisuuksista 

(Taulukko 18). He ovat määrittäneet myös Tampereen teknillisen korkeakoulun (nykyään yliopisto) 

tekstiili- ja vaatetustekniikan laitoksella öljy- ja kuitupellavan murtolujuutta ja murtovenymää, jotka 

kuvaavat kuidun tekstiilikäyttöisyyttä. Öljypellavan varsisato ja kuitupitoisuus ovat pienemmät kuin 

kuitupellavan, toisaalta öljypellavan siemensato on korkeampi. 

Taulukko 18. Öljy- ja kuitupellavan korsimassa, siemensato, kuitupitoisuus ja tekstiililaatuisuus 

(Luostarinen ym. 1998) 

Ominaisuus Öljypellava Kuitupellava 

Murtolujuus 30-60 cN/tex 50-60 cN/tex 

Murtovenymä 3-5 % 1,5-3 % 

Korsimassa 1000 kg/ha 4500 kg/ha 

Kuitusaanto 12 % 20 % 1 

Siemensato 1300-1500 kg/ha 700-900 kg/ha 

1 Kuusinen 1992 

Satafood on teettänyt ostopalveluna pellavan lajikekokeita MTT:n Piikkiön yksiköllä vuosina 

2009–2010 (Saastamoinen 2011). Kokeissa on ollut sekä öljypellavalajikkeita että kuitupellavalajikkeet 

Martta ja Belinka. Belinka on EU kasvilajikeluettelossa Islannin kasvilajikeluettelossa. Öljypellavalajikkeina 

kokeissa on testattu Helmiä ja Heljää sekä Elixi Oil Oy:n markkinoimia lajikkeita: 

Laser, Abacus ja Sunrise. Lisäksi kokeissa on ollut vuonna 2010 Satafoodin hankkimana Ruotsin 

eniten viljelty öljypellavalajike Taurus ja Aries. Taurus on kanadalainen lajike. Ne ovat Limagrainin 

englantilaisia lajikkeita. Kokeet on kylvetty öljypellavan kylvötiheydellä ja niissä on määritetty 

sekä siemensato että varsisato leikkuupuinnin jälkeen. Kokeita ei ole nyhdetty, joten varsisadot vastaavat 

tilannetta, jossa öljypellavan varsimassaa kerätään puinnin jälkeen pellolta. Öljy- ja kuitupellavalajikkeiden 

siemen- ja varsisadot näistä kahdesta kokeesta on esitetty Kuvassa 22. Kuitupellavalajikkeiden 

varsisadon määrä on suurempi ja vastaavasti siemensato pienempi kuin öljypellavalajikkeiden. 

Pienimmät varsisadot tuottivat Laser ja Sunrise. Korkeimmat siemensadot tuottivat Aries ja 

Taurus. Pellavalajikkeiden välillä oli suuria eroja kasvuajoissa ja varren pituudessa. Ulkomaiset 

lajikkeet ovat myöhäisempiä kuin kotimaiset lajikkeet Helmi, Heljä ja Martta (Kuva 23). Kuitupellavalajikkeiden 

varsi on huomattavasti lyhyempi kuin öljypellavalajikkeiden. 

Satafoodilla on ollut myös pellavan maatilakokeita, mutta toistaiseksi niistä ei ole saatu määritettyä 

varsisatojen määriä.

3000 

2500 

2000 

1500 

1000 

500 

0 

Helmi 

Heljä 

Abacus 

Laser 

Sunrise 

Aries 

52 

Öljypellava Kuitupellava 

Taurus 

Kuva 23. Satafoodin pellavakokeiden öljy- ja kuitupellavalajikkeiden siemensatoja varsisatotulokset 

MTT:n Piikkiön yksikössä (Tuorla) vuosina 2009–10 öljypellavan 

kylvösiemenmäärällä kylvettyinä (Saastamoinen 2011) 

Kangas ja Luokkakallio (2002) ovat tutkineet kuitupellavalajikkeiden satoa, pitkän kuidun satoa 

sekä kokonaiskuitusatoa vuosina 1995–2000. Suurimmat pitkän kuidun sadot ovat olleet 1200–1300 

kg/ha ja kokonaiskuitusadot 1700–2100 kg/ha (Taulukko 19). Useimmat lajikkeet ovat olleet melko 

myöhäisiä. Aikaisin ja melko satoisa lajike on ollut Viking, josta ei kuitenkaan enää saa ostettua 

kylvösiementä. Kotimaiset lajikkeet Martta ja Helmi eivät ole pärjänneet satoisuudessa myöhäisemmille 

ulkomaisille lajikkeille. Pohjanmaalle sopivimmat kuitupellavalajikkeet ovat Hermes, 

Raisa, Laura ja Evelin. Torzak on satoisa, mutta se lakoutuu helposti. Ariane ja Evelin ovat myöhäisiä, 

mutta ne ovat satoisia. Kotimainen Martta ei pysty kilpailemaan keski-eurooppalaisten lajikkeiden 

kanssa (Kangas ja Luokkakallio 2002). 

Sankarin (2000) ja Satafoodin sekä toisaalta Pasilan (2004) ja Salon (2006) sekä Kankaan ja Luokkakallion 

(2002) esittämät öljypellavan ja kuitupellavan varsisatojen määrät ovat hyvin erilaiset: 

kuitupellavan varsisadot ovat huomattavasti suuremmat, silloin kun pellava on kylvetty kuitupellavan 

kylvömääräsuositusten mukaan. Näin myös kuitusadot kuitupellavasta ovat suuremmat. Kuitupellavan 

viljelyn kannattavuutta kuitenkin vaikeuttaa se, että siemensatoa ei saa kunnollisena talteen. 

Liotuksessa pellava alkaa itää ja vaikka siemensato otetaankin talteen, ei se kelpaa kuin korkeintaan 

johonkin rehujakeisiin. 

Kokonaisuutena on todettava, että sekä öljypellavan että kuitupellavan lajikkeiden kokeilu Suomessa 

on ollut hajanaista ja systemaattista lajikkeiden testausta ei ole ollut. Virallisten lajikekokeiden 

tuloksia on vain kotimaisista öljypellavalajikkeiden siemensadoista ja niitäkin vain kahdelta vuodelta. 

Belinka 

Martta 

Siemensato, kg/ha 

Varsisato, kg/ha

53 

Taulukko 19. Pellavalajikkeiden pitkän kuidun ja kokonaiskuidun sadot MTT:n Etelä-Pohjanmaan 

tutkimusasemalla vuosina Laura mittarilajikkeeseen verrattuna 

vuosina 1995–2000 (Kangas ja Luokkakallio 2002) 

Lajike Kokeita Pitkä kuitusato Kokonaiskuitusato Pituus, 

cm 

kg/ha rel. kg/ha rel 

Laon kesto 1-5 Kukinnan 

alku, päiviä 

kylvön 

jälkeen 

+/- 

Laura 5= hyvä, 1=huono 

+/- 

Laura 

Hermes’ 5 1371 137 2132 141 8 2 1 

Raisa 3 1282 128 1759 116 -5 4 -2 

Torzok 1 1277 128 1781 118 14 1 0 

Ariane 4 1275 128 1901 126 8 4 1 

Viola’ 5 1233 123 1821 120 3 4 0 

Escalina’ 1 1201 120 1930 127 2 * 0 

Marylin’ 3 1149 115 1806 119 2 3 1 

Evelin’ 5 1133 113 1924 127 2 * 0 

Nike’ 1 1090 109 1469 97 9 4 1 

Viking’ 2 1066 107 1635 108 -2 2 -2 

Electra’ 3 1066 107 1942 128 6 2 1 

Ilona’ 2 1043 104 1938 128 2 * 0 

Laura’ 4 1000 100 1514 100 79 5 52 

Liflax 1 995 100 2162 143 3 * 0 

Aleksim 1 987 99 1151 76 7 3 0 

Texa’ 1 970 97 1118 74 -6 * -1 

Elise’ 5 939 94 1660 110 1 2 -1 

Jitka’ 1 891 89 1575 104 -3 * -1 

Inka 1 840 84 1689 112 2 * 0 

Belinka’ 5 736 74 1151 76 -1 * -1 

Natasja 2 586 59 * * -2 2 1 

Martta 3 527 53 1081 71 -4 1 -4 

Helmi’ 1 483 48 567 37 -8 * -1 

Regina 2 473 47 * * -1 2 0 

Hera 2 454 45 * * 1 2 -1 

Helmi’ 1 393 39 387 26 -7 1 -1 

Saskia 2 375 38 * * -5 1 -4 

* =ei riittävästi koetuloksia 

‘EU:n kasvilajikeluettelossa vuonna 2011 (European Comission 2011)

54 

3.5.5.3. Lajikkeiden tuloksia ulkomailta 

Ruotsissa Svensk Raps järjestää öljypellavasta lajikekokeita ja viljelyteknisiä kokeita. Ruotsin eniten 

viljelty öljypellavalajike on Taurus, joka on alun alkaen kanadalainen, Euroopassa Limagrain:in 

edustama lajike. Ruotsin öljypellavakokeiden tulokset on esitetty Taulukossa 20 (Gunnarson 2011). 

Suomessakin viljelyssä oleva Sunrise on ollut heikkosatoisampi kuin Taurus, sen sijaan Lirina on 

ollut kaikilla alueilla satoisampi ja Serenade satoisampi tai lähes yhtä satoisa kuin Taurus. Testausalue, 

D, E ja F läänit, sijaitsee Tukholmasta etelään, mutta on kuitenkin Skånen pohjoispuolella. 

Alueista D on pohjoisin ja F eteläisin. Pohjoisimmalla alueella parhaiten on menestynyt Lirina lajike. 

Sekä Lirina että Serenade ovat saksalaisia lajikkeita. Ruotsissa öljypellavaljikkeiden kokeilu on 

laajaa, jatkuvaa ja koetuloksia on paljon, joten tuloksia voi pitää luotettavina. 

Taulukko 20. Öljypellavalajikkeiden menestyminen Ruotsin eri alueilla (Gunnarson 2011, Svensk 

Raps) D alue=Södermanland:in lääni, F=Jönköping:in lääni, Småland, Västergötland, 

E=Östergötland:in lääni 

Alue 

Lajike 

D-F 

kokeita 

Öljysato 

kg/ha, sl 

D 

kokeita 

Öljysato 

kg/ha, sl 

E 

kokeita 

Öljysato 

kg/ha, sl 

F 

kokeita 

Öljy- 

sato 

kg/ha, sl 

Taurus* 14 880 7 1020 4 790 3 820 

=100 

=100 

=100 

=100 

Sunrise* 14 89 7 89 4 87 3 96 

Lirina* 8 112 4 114 2 105 2 114 

Serenade* 8 104 4 97 2 99 2 124 


Suuresta joukosta pellavalajikkeita on laaja kuvaus menestymisestä Pohjois-Dakotassa USA:ssa 

(Taulukko 21) (Berglund ja Zollinger 2007). Kaikki USA:ssa viljelyssä olevat pellavalajikkeet ovat 

resistenttejä sikäläisiä ruostesieniä vastaan. Suurin osa lajikkeista on myös kestäviä lakastumistautia 

vastaan. Näistä lajikkeista Suomessa on testattu Norlinia, Taurusta ja Flandersia, jotka ovat alkuperältään 

kanadalaisia lajikkeita. Suomessa menestyvät melko myöhäisetkin lajikkeet. USA:ssa on 

myös keltasiemenisiä lajikkeita, joiden siemenen kuitupitoisuus on todennäköisesti hyvin alhainen. 

Kanadalaisten öljy- ja kuitupellavalajikkeiden ominaisuuksia on Taulukossa 13. Monet kanadalaiset 

lajikkeet ovat lakastumistaudin ja härmän kestäviä. Taudinkestävyys luonnollisestikin parantaa 

myös kuidun laatua, koska silloin kasvitaudit eivät pysty turmelemaan vartta ja sen kasvua. Kanada 

on maapallon suurin öljypellavan tuottajamaa, jossa tehdään työtä öljypellavan mutta myös kuitusadon 

hyväksikäytön suhteen. Kanadalaisista lajikkeista Suomessa on testattu Norlinia, Flandersia ja 

Taurusta, joka on Ruotsin eniten viljelty öljypellavalajike. Tauruksen varsi on keskimittainen ja 

luja. Kanadassa on viljelyssä myös kuitupellavalajikkeita (Taulukko 13), joita ei ilmeisestikään ole 

testattu Suomessa. 

Englannissa on laadittu suositusohjeet, miten pellava- ja hamppukuidun tuotanto ja lajikejalostus 

saadaan kasvamaan ja kannattamaan (Weightman ja Kindred 2005). Englannissa on testattu ranskalaisten 

ja alankomaalaisten pellavalajikkeiden menestymistä (Dimmock ym. 2005). Aurore, Diane 

ja Escalina ovat olleet Englannissa satoisia ja tuottaneet hyvän kuitusadon.

55 

Taulukko 21. Pellavalajikkeiden ominaisuuksia Pohjois-Dakotassa USA:ssa (Berglund ja Zollinger 

2007). Kaikki lajikkeet ovat kestäviä vallitsevia ruosterotuja vastaan. 

Lajikkeet ovat tuleentumisjärjestyksessä. 

Lajike Alkuperämaa 

Kauppaanlasku- 

vuosi 

Aikaisuus Siemenen 

väri 

Kasvin 

korkeus 

Lakastumistaudin 

kestävyys 

Suhteellinen 

satoisuus 

NorLin Kanada 1982 aikainen ruskea keskim. melko altis hyvä 

AC-Watson Kanada 1996 aikainen ruskea lyhyt melko kestävä eritt. hyvä 

CDC-Valor Kanada 1996 aikainen ruskea lyhyt melko kestävä ertt. hyvä 

Linton ND, 

USA 

1985 aikainen ruskea keskim. kestävä eritt. hyvä 

Prompt SD, 

USA 

1988 aikainen ruskea keskim. melko kestävä hyvä 

Hanley Kanada 2002 kesk./aikainen ruskea keskim. kestävä eritt. hyvä 

AC-Emerson Kanada 1994 keskim. ruskea keskim. eritt. kestävä eritt. hyvä 

CDC- 

Normandy 

Kanada 1995 keskim. ruskea lyhyt melko kestävä eritt. hyvä 

Cathay ND, 

USA 

1998 keskim. ruskea keskim. melko kestävä eritt. hyvä 

Pembina ND, 

USA 

1998 keskim. ruskea keskim. melko kestävä eritt. hyvä 

Carter ND, 

USA 

2004 keskim. keltainen keskim. kestävä eritt. hyvä 

Necha ND, 

USA 

1988 keskim. ruskea keskim. kestävä hyvä 

Omega* ND, 

USA 

1989 keskim. keltainen keskim. melko altis eritt. hyvä 

Rahab 94 SD, 

USA 

1994 keskim. ruskea keskim. melko kestävä hyvä 

CDC Arras Kanada 1999 keskim. ruskea keskim. melko kestävä eritt. hyvä 

CDC Bet- Kanada 1999 keskim. ruskea melko melko kestävä eritt. hyvä 

hume 

/myöhäinen 

pitkä 

AC Carnduff Kanada 1998 keskim./myöh. ruskea melko melko kestävä eritt. hyvä 

CDC Mons Kanada 2003 keskim./myöh. ruskea keskim. melko kestävä eritt. hyvä 

Taurus* Kanada 2003 keskim./myöh. ruskea keskim. melko kestävä eritt. hyvä 

Flanders* Kanada 1989 myöhäinen ruskea keskim. melko altis hyvä 

Webster SD, 

USA 

1998 myöhäinen ruskea pitkä melko kestävä eritt. hyvä 

McDuff Kanada 1993 myöhäinen ruskea melko 

pitkä 

melko kestävä eritt. hyvä 

AC Linora Kanada 1993 myöhäinen ruskea pitkä kestävä eritt. hyvä 

Selby SD; 

USA 

2000 myöhäinen ruskea pitkä melko kestävä hyvä 

York ND, 

USA 

2002 myöhäinen ruskea keskim. kestävä eritt. hyvä 

Nekoma ND, 2002 myöhäinen ruskea keskim. kestävä eritt. hyvä 

USA 

Lighting Kanada 2002 myöhäinen ruskea keskim. kestävä eritt. hyvä 


pitkä

56 

3.5.6. Pellavakuitu ja sen ominaisuudet, perinnöllinen vaihtelu 

Diederichen ja Ulrich (2009) ovat tutkineet 1177 öljypellavan ja kuitupellavan geenipankkigenotyypin 

kuitupitoisuutta ja sen korrelaatiota muihin ominaisuuksiin. He ovat määrittäneet pellavan 

kuitupitoisuuden varren alaosasta haaroittumattomalta alueelta. Pellavagenotyyppien kuitupitoisuus 

on vaihdellut 9,0- 35,0 %. Keskimääräinen kuitupitoisuus on ollut 21,4 % ja standardipoikkeama 

+/- 3,4 %. Pellavan kuitupitoisuusvaihtelu on siis hyvin suuri. Pohjois-Amerikan öljypellavalajikkeiden 

korkein kuitupitoisuus on ollut 27,3 % ja vastaavasti eurooppalaisten kuitupellavalajikkeiden 

suurin varren kuitupitoisuus on ollut 33,6 % ranskalaisessa Evelin lajikkeessa (Taulukko 22). Diederichen 

ja Ulrich (2009) ovat julkaisseet joukon pellavagenotyypeistä, joissa on ollut matalimpia 

(Taulukko 23) ja korkeimpia kuitupitoisuuksia (Taulukko 24) ja näiden genotyyppien muita ominaisuuksia 

kuten varren pituus, haaroittuvuus, siemenen paino ja väri. Suomessa näissä taulukoissa 

mainituista lajikkeista on koetuloksia ainakin seuraavista lajikkeista: Aleksim, Ariane, Belinka, 

Elise, Escalina, Evelin, Hera, Laura, Natasja, Hermes ja Raisa (Kuva 22, Taulukko 19) ja amerikkalainen 

Flanders, Norlin ja Viking (Taulukot 16, 17, 19). Diederichenin ja Ulrichin (2009) tutkimusten 

mukaan yli 25 % kuitupitoisuus on ollut seuraavissa Suomessakin testatuissa lajikkeissa: Belinka, 

Flanders, Ariane, Escalina, Laura, Aleksim, Evelin, Hermes ja Raisa. Näistä lajikkeista ainoastaan 

Flanders on öljypellavatyyppiä ja muut kaikki ovat kuitupellavatyyppiä. 

Taulukko 22. 28 pohjoisamerikkaisen öljypellavalajikkeen ja 28 eurooppalaisen kuitupellavalajikkeen 

varren kuitupitoisuus (Diederichen ja Ulrich 2009) 

Pohjois- 

Amerikka: 

lajike: öljypellava 

Alkuperä- 

maa 

Varren 

kuitu- 

pitoisuus 

% 

Eurooppa: 

lajike: kuitupellava 

Alkuperä- 

maa 

Norlin Kanada 16,3 Dolgunetz Neuvostoliitto 15,8 

AC Linura Kanada 17,2 Liflora Saksa 17,6 

Arny USA 18,8 Swetotsch Neuvostoliitto 18,5 

Somme Kanada 19,2 Rastatter Weiss Saksa 18,6 

AC McDuff Kanada 19,3 Sumpersky Zdar Tsekkoslovakia 19,4 

Vimy Kanada 19,5 Hollander Weiss Alankomaat 19,9 

Rocket 4 Kanada 19,9 Flachskopf Saksa 20,7 

Norland USA 20,0 Astelle Ranska 21,4 

Dufferin Kanada 20,4 Natasja Alankomaat 21,6 

Ottawa 829-C Kanada 20,5 Eckendorf Saksa 21,8 

Viking* USA 21,0 Predilschtschik Neuvostoliitto 22,1 

Marine USA 21,0 Percello Alankomaat 22,7 

CDC Bethune Kanada 21,1 Elise* Alankomaat 23,2 

AC Emerson Kanada 22,1 Hera Alankomaat 24,2 

Ottawa 770B Kanada 22,2 Ariadna Puola 24,4 

Victory USA 23,1 Norfolk Queen Fiber USA 24,5 

Chippewa USA 23,2 Tomskij 10 Neuvostoliitto 26,0 

Crown Kanada 23,9 Antares Ranska 26,1 

Andro Kanada 24,1 Belinka* Alankomaat 26,7 

AC Watson Kanada 24,3 Novotorzhskij Neuvostoliitto 26,8 

Bolley Golden USA 24,4 Ariane Ranska 28,1 

Dakota USA 24,9 Escalina* Alankomaat 28,3 

Diadem Kanada 25,0 Regina Alankomaat 28,6 

N.D. Resistant No 52 USA 25,1 Smolenskij Neuvostoliitto 28,7 

CDC Arras Kanada 25,2 Torzhokskij 4 Neuvostoliitto 29,9 

AC Varnduff Kanada 25,6 Laura* Alankomaat 30,2 

Flanders* Kanada 26,7 Aleksim Neuvostoliitto 31,3 

Redwood 65 Kanada 27,3 Evelin* Ranska 33,6 


Varren 

kuitu- 

pitoisuus 

%

57 

Taulukko 23. Pellavagenotyyppejä, joissa on matala varren kuitupitoisuus muine ominaisuuksineen 

(Diederichen ja Ulrich 2009). 

Genotyypin 

nimi 

Alkuperä- 

maa 

Alalaji Varren 

haaroit- 

tuminen 

Varren 

pituus 

cm 

Sieme- 

nen paino 

mg 

Siemenen 

väri 

Varren 

kuitu- 

pitoisuus 

% 

Tutkimus- 

vuosi 

- Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 80 3,9 keskiruskea 11,0 1998 

Tammes Type 2 Alankomaat elongatum ylin 1/4 86 4,4 keskiruskea 12,7 1998 

Unryu Japani usitatissimum ylin 1/3 90 4,6 keskiruskea 15,1 1998 

Sagino Japani usitatissimum ylin 1/3 30 4,4 keskiruskea 9,0 1999 

Field No 17 Turkki usitatissimum koko varsi 54 5,6 keskiruskea 11,1 1999 

- Turkki usitatissimum koko varsi 49 7,3 keskiruskea 11,8 1999 

- Pakistan usitatissimum ylin 1/2 58 6,1 keskiruskea 11,9 1999 

N.P. (RR) 272 Intia mediter- koko varsi 43 9,7 keskiruskea 12,3 1999 

raneum 

33W (syysmuoto) USA usitatissimum koko varsi 54 4,6 keskiruskea 12,5 1999 

55W (syysmuoto) USA usitatissimum koko varsi 47 4,8 keskiruskea 12,5 1999 

Varoneshski 1308 Neuvostoliitto usitatissimum ylin 1/2 56 5,9 keskiruskea 13,4 1999 

Valittu CIIi-2085 Kanada usitatissimum ylin 1/3 42 6,0 keskiruskea 13,4 1999 

- Turkki usitatissimum koko varsi 57 7,0 keskiruskea 13,5 1999 

Crandal Portugali crepitans ylin 1/2 24 5,5 keskiruskea 13,7 1999 

No 6156-1938 USA usitatissimum ylin 1/3 73 6,2 keskiruskea 14,2 1999 

Genotyypin 

nimi 

Taulukko 24. Pellavagenotyyppejä, joissa on korkea varren kuitupitoisuus muine 

ominaisuuksineen (Diederichen ja Ulrich 2009). 

Alkuperä- 

maa 

Alalaji Varren 

haaroit- 

tuminen 

Varren 

pituus 

cm 

Sieme- 

nen paino 

mg 

Siemenen 

väri 

Varren 

kuitu- 

pitoisuus 

% 

Tutkimus- 

vuosi 

Motley Fiber USA elongatum ylin 1/5 102 4,4 keskiruskea 26,6 1998 

Lazurnyj Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 85 4,1 keskiruskea 26,9 1998 

Smolenskij Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 95 4,7 keskiruskea 28,7 1998 

Verchnevotzhkij Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 106 4,5 keskiruskea 30,6 1999 

L-140-15 Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 85 4,7 keskiruskea 30,9 1999 

Aleksim Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 90 4,8 keskiruskea 31,3 1999 

Viking* Alankomaat elongatum ylin 1/4 98 5,5 keskiruskea 31,6 1999 

Hyb. 55 Intia usitatissimum ylin 1/2 42 6,3 keltainen 32,1 1999 

AR-1 Neuvostoliitto elongatum ylin 1/5 98 4,8 keskiruskea 32,4 1999 

Svetoch mutation Neuvostoliitto usitatissimum ylin 1/3 96 5,0 keskiruskea 32,7 1999 

Wicking Hegenan Tsekkoslovakia usitatissimum ylin 1/3 58 6,5 keltainen 32,8 1999 

Evelin* Ranska usitatissimum ylin 1/3 85 5,0 keskiruskea 33,6 1999 

Hermes* Ranska usitatissimum ylin 1/3 100 5,3 keskiruskea 33,8 1999 

Raisa Alankomaat elongatum ylin 1/3 82 4,8 keskiruskea 34,1 1999 

AR-2 Neuvostoliitto elongatum ylin 1/4 95 4,8 keskiruskea 35,0 1999 

*EU:n kasvilajikeluettelossa vuonna 2011 (EUropean Comission 2011) 

Diederichen ja Ulrich (2009) löysivät lievän tilastollisesti positiivisen korrelaation pellavan varren 

kuitupitoisuuden ja varren pituuden välille, sen sijaan kuitupitoisuuden ja kasvuajan kylvöstä kukinnan 

loppumisen välillä vallitsi lievä, mutta tilastollisesti merkitsevä negatiivinen korrelaatio, 

mikä antaa viitteen siitä, että aikaisissa genotyypeissä saattaa olla jonkin verran korkeampi kuitupitoisuus 

kuin myöhäisissä genotyypeissä. Sankarin (2000b) mukaan aikaisen Helmiöljypellavalajikkeen 

kuitupitoisuus on korkeampi kuin Flanders lajikkeen ja Marttakuitupellavalajikkeen 

kuitupitoisuus (Taulukko 12). Sankarin (2000b) tutkimuksessa kuitupitoisuudet 

ovat kuitenkin paljon matalampia kuin Diederichenin ja Ulrichin (2009) saamat kuitupitoisuudet. 

Diederichen ja Ulrich (2009) eivät löytäneet pellavan siemenen painon ja öljypitoisuuden ja 

kuitupitoisuuden välille minkäänlaista korrelaatiota. 

Van den Oever ym. (2003) ovat julkaisseet korkeaa ja matalaa kuitupitoisuutta olevien pellavalajikkeiden 

tuloksia (Taulukko 25). Korkein kuitupitoisuus on ollut Hermes lajikkeessa 34,1 % ja mata-

58 

lin kuitupitoisuus Antares öljypellavalajikkeessa. Van den Oever ym. (2003) ovat määrittäneet näiden 

kuitupitoisuudeltaan erilaisten pellavalajikkeiden kuidun koostumuksen. Lajikkeiden kuidun 

kemiallisessa koostumuksessa ei ole ollut suurtakaan eroa (Taulukko 26). Lajikkeiden kuidun hienoudessa 

ja lujuudessa esiintyi eroja. Kuidun hienouden ja vetolujuuden välillä näytti olevan positiivinen 

korrelaatio. Laura lajikkeessa oli suurin vetolujuus ja kuidun hienous, vaikka lajikkeen 

kuitupitoisuus ei ole suurin. Hermes lajikkeessa oli suurin kuitupitoisuus. 

Taulukko 25. Eräiden pellavalajikkeiden pituus ja kuitupitoisuus (Oever van den ym. 2003) 

Lajike Tyyppi Alkuperämaa Varren pituus, cm Kuitupitoisuus, % 

lint (pitkä ?) tow (lyhyt ?) 

Laura* kuitupellava Alankomaat 80 25,8 0,8 

Hermes* kuitupellava Ranska 86 34,1 0,9 

Antares öljypellava Ranska 57 16,5 4,1 

Bateson tall kuitupellava Iso-Britannia 100 21,8 3,1 

Damask kuitupellava Itä-Eurooppa 75 18,8 2,4 


Taulukko 26. Eräiden pellavalajikkeiden varren kuidun koostumus vesiliotuksen jälkeen 

(Oever van den ym. 2003) 

Laura* Hermes* Antares Bateson tall Damask 

Sokerit ( %) 

Arabinoosi 0,4 0,4 0,5 0,4 0,5 

Ksyloosi 0,7 0,4 1,2 0,8 1,0 

Mannoosi 4,5 3,7 4,4 4,5 4,5 

Galaktoosi 3,5 4,2 3,6 3,6 3,5 

Glukoosi 71,3 73,6 70,3 72,7 70,2 

Rhamnoosi 0,3 0,3 0,3 0,3 0,3 

Uronihappo 2,2 1,1 2,1 2,8 1,7 

Ligniini (%) 

AIL (happoon liukenematon) 2,4 1,5 2,6 2,4 3,2 

ASL (happoon liukeneva) 0,1 0,1 0,1 0,1 0,1 

Yhteensä (%) 91,0 91,7 92,0 94,5 91,0 

Hienous 

IFS (-) 123 103 109 114 96 

Lujuus 

Vetolujuus (MPa) 951 748 762 841 695 

Venymiskyky (%) 3,3 2,9 3,4 2,5 2,5 


Booth ym. (2004) ovat tutkineet 1000 pellavagenotyyppiä Euroopasta, Pohjois- ja Etelä- 

Amerikasta, Australiasta ja Aasiasta erilaisten ominaisuuksien suhteen. Varren läpimitta on vaihdellut 

1,04–1,58 mm, varren kuitupitoisuus 17,4 – 36,8 %, varren ligniinipitoisuus 17–21 %, kuidun 

keskimääräinen läpimitta vaihteli 19–27 µm. 

Rennebaum ym. (2002) ovat tutkineet 11 Saksassa viljelyssä olevan pellavagenotyypin mahdollisuutta 

käyttää sekä öljyn että kuitusadon samanaikaiseen hyödyntämiseen Saksassa kolmena vuon-

59 

na. Tutkitut lajikkeet olivat: Atalande, Ceres, Lifete, Lifredo, Linetta, Hella, Kreola, Flanders, Gold 

merchant, McGregor ja Bolas. Lajikkeita tutkittiin vuosina 1995–97. Lajikkeiden kuitu irrotettiin 

mekaanisesti. Kuitupitoisuus vaihteli 15,3–30,3 %, kuidun hienous vaihteli 1,75–30,3 tex ja kuidun 

lujuus 8,3–1226,5 MPa. Vaihtelu oli suuri. Kuitupitoisuuden vaihtelusta genotyyppinen vaihtelu oli 

0 %, vuosivaihtelun osuus 20,2 % ja genotyyppi x vuosi vaihtelu oli 55,9 %. Kuidun hienouden 

vaihtelusta genotyyppinen vaihtelu oli 3,6 %, vuosivaihtelu 58,1 % ja genotyyppi x vuosi interaktio 

0,0 %. Kuidun lujuudesta genotyyppinen vaihtelu oli 13,8 %, vuosivaihtelu 31,0 % ja genotyyppi x 

vuosi interaktio 8,8 %. Lajikkeiden varsisato vaihteli 2633,7–8062,8 kg/ha, öljysato 923,9–2633,7 

kg/ha ja teknisen kuidun pituus vaihteli 27,0–75,7 cm. Genotyyppisen vaihtelun pienuuden ja vuosivaihtelun 

suuruuden takia Rennebaum ym. suosittelevat öljypellavan viljelyssä hyödynnettäväksi 

sivutuotteena myös varsisatoa. 

Kanadassa Saskatoonissa University of Saskatchewan:ssa kasvinjalostajat pyrkivät jalostamaan 

öljypellavalajikkeita, joissa on myös korkea kuitupitoisuus ja joiden vartta voidaan hyödyntää kuituteollisuudessa, 

koska monet yritykset voivat nykyään hyödyntää öljypellavan vartta (King 2011) 

(http://www.topcropmanager.com/content/view/4131/132/). Kanadassa on kehitetty myös geenipohjainen 

markkerivalintamenetelmä, jolla voidaan jalostaa pellavalajikkeita, jotka soveltuvat samanaikaisesti 

sekä öljyn että kuidun tuotantoon (Nandy ja Rowland 2008). 

3.5.7. Pellavan kasvuaika 

Pellava on myöhäinen kasvilaji Suomessa. Kotimaiset öljypellavalajikkeet Helmi ja Heljä sekä kuitupellavalajike 

Martta ovat aikaisempia kuin ulkomaiset lajikkeet. Helmin kasvuaika on ollut virallisissa 

lajikekokeissa keskimäärin 115 vrk ja Heljän 117 vrk (Taulukko 14). Laserin ja muiden ulkomaisten 

lajikkeiden kasvuaika on pidempi kuin Helmin, Heljän ja Martan (Kuva 23). Pelkästään 

varsisatona korjattuna pellavan voi korjata aikaisemmin, mutta silloin kuitu saattaa olla vihreää tuleentumattoman 

varren vaikutuksesta. Kasvilajina öljypellava on myöhäisimpiä Suomessa viljeltäviä 

kasvilajeja. Pellavan puinti menee usein syys-lokakuun vaihteeseen ja joskus märkinä syksyinä 

öljypellavaa on jäänyt puimatta, koska puinti vaatii useita poutapäiviä onnistuakseen. 

Pelkästään kuitutuotantoon pellava voidaan korjata aikaisemmin, jolloin varret ovat vielä vihreitä. 

Silloin saatava pellavakuitu on kuitenkin vihreää. 

120 

100 

80 

60 

40 

20 

0 

Helmi 

Heljä 

Laser 

Sunrise 

Abacus 

Taurus 

Öljypellava Kuitupellava 

Aries 

Kuva 24. Pellavalajikkeiden kasvuajat ja varren pituudet Satafoodin lajikekokeissa vuonna 2009– 

2010 MTT:n Piikkiön yksikössä (Saastamoinen 2011). 

Belinka 

Martta 

Kasvuaika, vrk 

Varren pituus, cm

60 

3.5.8. Pellavan varsi, pituus ja laonkesto 

Aikaisemmassa osassa on jo paljon tuloksia pellavan varren pituudesta, lujuudesta ja haaroittumisesta. 

Pellavalajikkeista öljypellavalajikkeet ovat keskimäärin lyhyt- ja lujavartisempia kuin kuitupellavalajikkeet 

(Kuva 23). Öljypellava kylvetään harvempaan ja sen varret haaroittuvat voimakkaammin 

kuin kuitupellavan, joka kylvetään suuremmalla siemenmäärällä tiheämpään. Öljypellavan 

ja kuitupellavan varren erilainen haaroittumisaste on siten ainakin osittain viljelymenetelmästä 

johtuva, ei niinkään lajikeominaisuus. Toisaalta Diederichen ja Ulrich (2009) ovat esittäneet tuloksissaan 

pellavan genotyyppejä, jotka ovat koko varren mitalta haaroittuvia ja toisaalta genotyyppejä, 

jotka haaroittuvat vain 1/5 varren yläosasta. Kuitupellavalajikkeet ovat yleensä haaroittuvia vain 

varren latvaosasta, sen sijaan öljypellavalajikkeet voivat olla hyvinkin voimakkaasti haaroittuvia. 

Kuitupellavat lakoutuvat öljypellavalajikkeita voimakkaammin, mikä johtuu osittain niiden pidemmästä 

varresta ja osittain suuresta kylvömäärästä. 

Helmi on virallisissa lajikekokeissa ollut keskimäärin 63 cm pitkä ja Heljä 60 cm pitkä. Monet 

Suomen kasvilajikeluetteloon kuulumattomat lajikkeet, joita yritykset ovat tuoneet Suomeen, ovat 

Helmiä ja Heljää lyhytvartisempia. Laser on ollut Agrokuituverkoston tutkimuksissa 55 cm verrattuna 

Helmin 58 cm pituuteen kasvustossa ja kerätyissä korsissa 59 cm verrattuna Helmin 66 cm 

pituuteen (Klemola ym. 2005). Lyhytvartisemmat lajikkeet ovat yleensä olleet vähemmän lakoutuvia. 

3.5.9. Pellavakuidun mikrobiologinen laatu 

Pellavakuidun laatuun vaikuttaa myös kuidun mikrobiologinen laatu. Nykter (2006) on tehnyt väitöskirjan 

pellavan ja hampun mikrobiologisesta laadusta lämpöeristekäyttöä varten. Nykter (2006) 

on laatinut luettelon pellavan sienitaudeista. Suomessa pellava nykyisellä viljelylaajuudella on kuitenkin 

melko terve kasvilaji. Nykter (2006) on tutkinut pellavassa kukinnossa/siemenkodassa ja 

alemmassa osassa esiintyviä sienien ja bakteerien määriä kasvukauden eri aikoina vuosina 2001 ja 

2002. Sekä sienien että bakteerien määrä kasvaa sekä pellavan latvaosassa että varressa kasvukauden 

loppua kohden. Nykter (2006) on tutkinut myös korjuuajan kohdan vaikutusta pellavan sienten 

ja bakteerien määriin. Hän tutki siementen ja bakteerien määriä syksyllä 2002 ja keväällä 2003 pellavan 

varsista pellolla, varsista kuivauksen jälkeen ja kuidusta fraktioinnin jälkeen. Eniten sieniä ja 

bakteereita oli pellolta otetuissa näytteissä ja vähiten fraktioiduissa kuitunäytteissä. Keväällä otetuissa 

näytteissä oli vähemmän sekä sieniä että bakteereita kuin syksyllä otetuissa näytteissä. Tuloksen 

mukaan pellavan korjuu keväällä talviliotuksen jälkeen on mikrobiologisesti parempi menetelmä 

Suomessa kuin syyskorjuu. Tulos on siinä mielessä tietysti puutteellinen, että tuloksia on vain 

yhdeltä vuodelta. 

3.5.10. Öljy- ja kuitupellavan sadon korjaaminen 

Öljypellavasta halutaan saada hyvä siemensato. Öljypellavalajikkeiden myöhäisyys vaikuttaa siihen, 

että öljypellavan puinti tapahtuu varsin myöhään yleensä syys- lokakuun vaihteessa. Pellavan 

siemenkota on hyvin suljettu. Kypsä siemen helisee siemenkodan sisässä ravistettaessa. Öljypellavan 

puinti on melko vaikeaa viljoihin verrattuna. Öljypellavan on oltava hyvin kuivaa ennen kuin 

sen voi puida. Kuivuminen kestää pidempään kuin viljoilla suljetun siemenkodan vuoksi. Puintiin 

vaaditaan useamman päivän poutajakso. Puinti on vaikeaa myös varren sitkeyden takia. Pellavan 

varren leikkaaminen on vaikeaa ja puimurin terien on oltava hyvässä kunnossa. Parhaiten pellavan 

voi puida pitkään sänkeen leikkaamalla sen siemenkotien alapuolelta. Pellavan varsien kietoutuminen 

leikkuupöydän ja syöttökoneiston liikkuviin osiin voi aiheuttaa ongelmia. Niitä voidaan estää 

vaihtamalla laonnostokelan teräspiikkien muovisiin ja leikuupöydän ja kolakuljettimen pohjan ja

61 

syöttöruuvin pinnoittamisella teflonilla (Kangas 2007). Pellavan varsisadon korjaaminen edellyttää, 

että varret jätetään silppuamatta. Varsisadon korjaamiseen syksyllä vaaditaan poutaa. Ne voi kuitenkin 

korjata myös seuraavana keväänä kevätkuivien aikaan. 

Helsingin yliopistossa on tehty tutkimusta öljypellavan kevätkorjuusta (Pasila 2004). Pasila (2004) 

on kehittänyt menetelmän, jolla sekä siemen- että varsisato saadaan korjattua. Öljypellavan voi viljellä 

niin, että sen siemensato puidaan syksyllä pitkään sänkeen ja varsisato korjataan vasta keväällä. 

Varsisato jää jonkin verran pienemmäksi kevätkorjuussa (Taulukko 12). Tällöin varsisato likoaa 

talvella ja erillistä liotusta kuidun erottamiseen ei tarvita. Helmi öljypellavalla kevätkorjuussa varsisadon 

hävikki on ollut 27 % ja kuitupellava Vikingin vastaava hävikki on ollut 22 %. Viking kuitupellavan 

kuitupitoisuus on ollut suurempi keväällä (17–32 %) kuin syksyllä (8-16 %) korjattuna. 

Keväällä varsisadon saa korjattua kuivissa hyvissä olosuhteissa, kun taas syksyllä varsisatoa ei 

yleensä saa korjattua kuivana. Syksyllä, vaikka olisi hyvät ilmatkin, kastetta nousee joka yö, mikä 

estää kuivan varsisadon saamisen. Puidessa varren voi joko leikata lyhyemmäksi pätkäksi tai jättää 

leikkaamatta. Öljypellavan korjuuseen, jossa halutaan hyödyntää myös varsisato, soveltuisi hyvin 

ns. riipijäpöytä, joka riipii siemenet kasvista ja jättää varren kokonaisena pystyyn, minkä jälkeen 

varsisadon voi korjata haluamallaan tavalla. Puimuriin kiinnitettäviä riipijäpöytiä valmistaa ja 

markkinoi Euroopassa Shelbourne yhtiö (http://www.shelbourne.com). Riipijäpöytä vähentää puimurin 

energian tarvetta ja tekee puinnista energiatehokkaampaa ja taloudellisesti kannattavampaa. 

Lisäksi riipijäpöytä estää piensiemenisillä kasveilla siementen varisemisen ja parantaa siten satotulosta. 

Kuitupellava, jos sitä viljellään tekstiiliteollisuutta varten, korjataan erityisellä nyhtökoneella. Nyhtökone 

nyhtää pellavan juurineen maasta ja kääntää sen pellolle yhdensuuntaisesti. Jos liotus tehdään 

pellolla, tarvitaan erityinen pellavan kääntökone, joka kääntää pellavaluo’on toisin päin, jolloin 

kaste pääsee liottamaan pellavan varsia vuoroin toiselta vuoroin toiselta puolen luokoa. Nyhdetty 

ja liotettu pellava käsitellään pellavan kuidutuslaitteilla, joissa pellavan kuitu erotetaan päistäreestä. 

Pellavan kuidutuslaitteet ovat hyvin kalliita maksaen noin 700 000 € (Saksasta saatu tieto, 

Saastamoinen). Käytettyjä laitteita saa halvemmalla. Härkäsalmi (2008) on maininnut teoksessaan 

Escomatic-tilakuidutinlaitteen, jonka voi siirtää tilalta toiselle ja jolla voi kuiduttaa liotetun ja kuivatun 

pellavan tai hampun. 

Pellavan liotus on perinteisesti tapahtunut vedessä yleensä lampeen upotettuna, jolloin vedessä hajottavat 

mikrobit ovat hajottaneet kuitukimppujen välisen pektiinin. Joissakin maissa on käytetty 

myös erityisiä lämmitettäviä liotusaltaita, joihin pellavan varsiniput on upotettu. Pellavan kuitukimppujen 

irrottamiseen päistäreestä ja pektiinistä voidaan käyttää myös entsyymejä (esim. pektinaasia), 

jotka hajottavat kuitukimppujen välisen materiaalin. Kuidun erottamiseen on kehitetty 

Suomessa myös patentoitu mikrobiologinen menetelmä (Härkäsalmi ym. 2008). Pellavakuidun saa 

irtoamaan myös muilla kemiakaaleilla esim. NaOH liuoksella tai muurahaishapolla. NaOH käytetään 

perinteisesti puunjalostusteollisuudessa kuidun irrottamiseen ligniinistä. 

3.5.11. Pellavan varsisadon ja kuidun käyttö 

Pellavan varressa on kaksi hyödynnettävää osaa: varren pintaosan kuitu ja sisäosan puumainen päistäre. 

Pellavan vartta, kuitua ja päistärettä voidaan käyttää seuraaviin tarkoituksiin: 

1. Kuitu: pellavalanka, kankaat, tekstiilit 

2. Kuitu: tiivisteet, tiivistenauhat, tilkkeet 

3. Kuitu: lämpölevyt ja eristelevyt 

4. Kuitu: muovikomposiitit 

5. Kuitu: öljyntorjunta 

6. Kuitu: lasten kestovaipat 

7. Päistäre: eläinten kuivike 

8. Päistäreen selluloosa: muovikomposiitit 

9. Päistäre: polttoaine 

10. Pellavan varsimassa: viljeltyjen sienten kasvualusta 

11. Pellavan varsimassa: polttoaine

62 

Perinteisin pellavan käyttö on rajoittunut langan ja kankaiden valmistukseen. Pellavaa käytetään 

edelleen asusteiden, liinavaatteiden ja sisustustekstiilien valmistukseen. Päistärettä voidaan käyttää 

polttoaineena ja hevosten ja muiden eläinten kuivikkeena. Pellavan siemenellä ja kokonaisella pellavan 

varrella on hyvä polttoarvo (Taulukko 27). Pellavaa voidaan käyttää myös sienten kasvualustana 

(Vilppunen 2000a). Pellavakuitu on perinteinen hirsirakentamisessa käytetty tiivisteaine, rive. 

Pellavakuidusta valmistetaan tiivistenauhoja ja muita tiivisteitä rakentamiseen. Pellavaa voidaan 

käyttää hyvän imukykynsä vuoksi myös nesteiden esim. öljyn keräämiseen öljyntorjunnassa vesistöissä 

(Kymäläinen ym. 2000). Pellavakuidusta voidaan valmistaa myös lämmön eristelevyjä. Kymäläinen 

(2004) on väitellyt pellava- ja hamppukuidun laadun vaikutuksesta eristemateriaalien 

valmistuksessa. Uudempana käyttömuotona on tullut pellavan käyttö muoviin komposiittituotannossa. 

Komposiitteja käytetään nykyään lujuutta ja myös keveyttä vaativissa rakenteissa etenkin 

autoteollisuudessa autojen puskureissa ja sivupelleissä ja jopa lentokoneteollisuudessa sekä säänkestävinä 

etenkin puutarhahuonekalujen valmistuksessa. Pellavan käyttöä komposiittien raakaaineena 

ovat Suomessa tutkineet mm. Pasila (2004) ja Vilppunen (2000). Pellavakuitua myydään 

sekä pitkänä kuituna että lyhyempänä jätekuituna. Kuidun hinta määräytyy kansainvälisten markkinoiden 

mukaan. Pitkän pellavakuidun hinta on yleensä vähän yli 1 €/kg. 

Taulukko 27. Keväällä 2009 puidun öljypellavan varsi- ja siemensadon lämpöarvomäärityksen 

tulokset joihinkin muihin energialähteisiin verrattuna (Saastamoinen 2009) 

Biomassa/ 

Energialähde/ 

Analyysi ja yksikkö 

Öljypellava 

varsimassa 

puinti: 

kevät 2009 

(a) 

Öljypellava 

siemen 

puinti: 

kevät 2009 

(a) 

Rypsin 

olki 

syksy 2005 

(b) 

Viljan 

olki 

(c) 

Kokonaiskosteus, m- % 9,2 6,5 18,1 20 

Analyysikosteus, m- % 6,8 4,3 

Esikäsittely, jauhatus 

polttoaineelle 

tehty tehty 

Tuhka 550 C, vedetön, m-% 9,1 5,0 3,9 

Elementaarianalyysi, CHN tehty tehty 

Hiili, C vedetön, m- % 45,9 61,0 

Vety, H vedetön, m- % 5,6 8,2 

Typpi, N vedetön, m- % 1,2 3,9 

Rikki, S vedetön, m- % 

Kalorimetrinen lämpöarvo, 

0,12 0,27 0,12 

vedetön, MJ/kg 

Tehollinen lämpöarvo, 

18,76 28,65 18,87 

vedetön, MJ/kg 

Tehollinen lämpöarvo, 

17,54 26,86 

saapumistila, MJ/kg 

Päästökerroin, vedetön, 

15,71 24,96 

t CO2/TJ 

Päästökerroin, saapumistila, 

95,9 83,3 

t CO2/TJ 

Kalorinen lämpöarvo 

97,3 83,8 

Energia, MWh/tn 

5,21 7,96 5,24 3,8 

Raaka- 

öljy 

(d) 

41,87 

11,63 

Puu- 

pelletti 

(d) 

16,92 

(a) = analyysit: Ramboll Analytics Oy 

(b) = analyysit: Enas Oy (Timo Kämäri, Tapani Suonperä) 

(c) = Uotila, L, Liukko, P. & Tolppa, R. 2007, Esiselvitys peltoenergian hyötykäytöstä Pirkanmaalla v. 

2006, ProAgria Pirkanmaa, 18 p. 

(d) = Alakangas, E.2000: Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia, VTT Tiedotteita 2045. 

4,70

63 

3.6. Hamppu 

3.6.1. Kuitu- ja öljyhamppu 

Suomessa on tehty varsin paljon sekä kuitu- että öljyhamppua koskevaa tutkimus- ja kehitystyötä. 

Hamppua koskevia väitöskirjoja on valmistunut useita (Sankari 2000, Pasila 2004, Kymäläinen 

2004, Nykter 2006, Härkäsalmi 2008). Suomessa on myös tullut kauppaan öljyhamppulajike, Finola, 

joka on Kuopion yliopiston jalostama. Se on hyväksytty Suomen kasvilajikeluetteloon. Finolan 

huumausaineeksi luetun THC-(tetrahybrokannabinoidi) kannabinoidin pitoisuus on ollut joinakin 

vuosina hyväksytyn raja-arvon (0,2 %) yläpuolella, jolloin sen viljelystä ei ole saanut EU-tukea. 

Finola öljyhamppu on aikaisempi kuin kuituhamppulajikkeet, jotka eivät yleensä ehdi tehdä siementä 

Suomen oloissa. Vuonna 2011 Finola on hyväksytty taas Suomen ja EU:n kasvilajikeluetteloon 

(Lahti 2011). 

3.6.2. Hampun kylvö, kylvötiheys 

Hamppu on pienisiemeninen. Tuhannen siemenen paino on 10–12 g. Paras kuitusaanto hampusta 

saadaan kylvämällä 250–300 itävää siementä/m2 eli 50–60 kg/ha (Kangas 2007). Kuituhampulla on 

tehty kylvötiheyskoe Kauhavan hamppuhankkeen toimesta Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla 

(Taulukko 28) (Kangas 2007). Kokessa on ollut kylvömäärinä 20, 30 ja 40 kg/ha ja lajikkeet Benico 

ja Tiborzallas. Kuiva-ainesadot ovat olleet 13 000-15 000 kg/ha syksyllä ja 8 000-10 000 kg/ha keväällä. 

Kokeen mukaan jo 20 kg/ha kylvösiemenmäärä on antanut yhtä hyvän sadon kuin 40 kg/ha. 

Tukiehtojen mukainen minimikylvömäärä hampulle on 30 kg/ha. Harvassa kylvössä (alle 30 kg/ha) 

hampun varren paksuus on suurempi 1-3 cm ja tiheämmässä kylvössä ohuempi 0,5-1 cm (Luokkakallio 

2007). Hamppu kylvetään 1.3 cm syvyyteen, poutivilla mailla voi käyttää syvempää kylvöä. 

Kylvö on tehtävä riittävän aikaisin. Maan pitäisi olla kuitenkin jo lämmintä (+5-10 C). Hampun 

kasvuaika on pitkä. Öljyhamppulajike Finola ehtii tuleentua Suomessa. Kuituhamppulajikkeet ovat 

niin myöhäisiä, että ne eivät ehdi tuleentua tai tehdä siementä syksyllä. Kuituhamput korjataan 

yleensä vasta keväällä. 

Taulukko 28. Kylvömäärän vaikutus kuituhampun kuiva-ainesatoon (tn/ha) vuonna 2006–07 

(Kangas 2007) 

Kylvömäärä 

kg/ha 

Lajike 

Beniko* 

Lajike 

Beniko* 

Lajike 

Tiborzallas 

Lajike 

Tiborzallas 

syyskorjuu kevätkorjuu syyskorjuu kevätkorjuu 

20 14,7 10,2 15,9 10,1 

30 13,6 8,5 13,8 8,8 

40 14,1 8,4 14,9 9,4 

keskiarvo 14,1 9,0 14,9 9,4 

* EU:n kasvilajikeluettlossa vuonna 2011 (European Comission 2011) 

3.6.3. Maalaji ja lannoitus 

Hamppu menestyy kaikilla maalajeilla tiukkoja ja tiivistyneitä savia lukuunottatta (Luokkakallio 

2007). Hamppu kärsii matalasta maan pH:sta (Saastamoinen 2009, havainto Finola öljyhampulla). 

Maan pH:n olisi hyvä olla vähintään 6, jotta sen tuottaa hyvän sadon. Hamppu tuottaa erittäin kor-

64 

keita kuiva-ainesatoja. Se ei kuitenkaan tarvitse normaalia suurempaa lannoitusta. MTT on tutkinut 

Tiborzallas kuituhamppulajikkeella typpilannoitustarvetta (Kangas 2007). N-lannoitustason nostaminen 

200 kg/ha 100 kilosta hehtaarille ei ole juurikaan nostanut kuituhampun kuiva-ainesatoa 

(Taulukko 29). Luokkakallio (2007) suosittelee kuituhampulle typpeä 100–150 kg/ha, hyvissä olosuhteissa 

sopiva N-lannoitus 100–120 kg/ha. Kuituhampun kaliumintarve on 60–100 kg/ha ja fosforintarve 

20–40 kg/ha (Luokkakallio 2007). Öljyhampun lannoitustarve on pienempi. Finolaöljyhampulle 

riittää 50–80 kg/ha typpeä (Luokkakallio 2007). 

Taulukko 29. Kuituhampun typpilannoituskokeessa saadut kuiva-ainesadot (tn/ha) 

kuituhamppulajikkeella Tiborzallas vuonna 2006–07 (Kangas 2007) 

Typpilannoitustaso 

kg/ha 

Kuiva-ainesato 

syyskorjuu 

tn/ha 

100 13,6 7,9 

150 13,8 7,7 

200 14,6 7,6 

Tilastollinen merkitsevyys 

p-arvo 

0,84 0,90 

3.6.4. Hampun kasvinsuojelu 

Kuiva-ainesato 

kevätkorjuu 

tn/ha 

Voimakas- ja pitkäkasvuisena kasvina hamppu ei tarvitse rikkakasvien torjuntaa. Toistaiseksi siinä 

ei Suomessa ole ollut myöskään tuhohyönteisiä. Ainoa kiusa loppukesästä ovat pikkulinnut öljyhamppupellossa, 

koska ne syövät hampun siemeniä, jotka maistuvat niille hyvin. 

Tiheäkasvuissa kasvustoissa hampussa on Suomessa todettu harmaahometta. Hamppuun saattaa 

iskeä myös pahkahome, jos hamppua viljellään samalla lohkolla useana vuonna peräkkäin. 

3.6.5. Hamppulajikkeet 

EU-tukiin oikeuttavat kuituja öljyhamppulajikkeet hyväksytään vuosittain. Vuodelle 2011 Maaseutuvirasto 

eli Mavi on hyväksynyt seuraavat tukikelpoiset hamppulajikkeet kuidutukseen ja muuhun 

käyttöön (Anon. 2011): Beniko, Bialobrzeskie, Carmagnola, CS, Delta-405, Delta-llosa, Dioica 

88, Epsilon 68, Fedora 17, Fedrina 74, Felina 32,Ferimon, Fibranova, Futura 75, Kompolti, Sandhica 

23, Uso 31, Santhica 27, Finola, Chamaeleon, Red Petiole, Unico-B, Cannacomp, Lipko, Silesia, 

Lovrin 110, Silvana, Asso, Carma, Codimono, Denise, Fibrimor, Fibrol, Monoica, Santhica 70, 

Szarvasi, Tygra, Diana, Ferimon 12, KC Dora, Kompolti Hibrid TC, Tisza, Wielkopolskie ja Zenit. 

Kuidutukseen on vuonna 2011 hyväksytty seuraavat tukikelpoiset hamppulajikkeet (Anon. 2011): 

Beniko, Bialobrzeskie, Carmagnola, CS, Delta-405, Delta-Llosa, Dioica 88, Epsilon 68, Fedora 17, 

Fedrina 74,Felina 32, Ferimon, Fibranova, Futura 75, Kompolti, Santhica 23, Uso 31, Santhica 27, 

Finola, Chamaeleon, Red Petiole, Unico-B, Cannacomp, Lipko, Silesia, Lovrin 110, Silvana, Asso, 

Carma, Codimono, Denise, Fibrimor, Fibrol, Monoica, Santhica 70, Szarvasi, Tygra, Diana, Ferimon 

12, KC Dora, Kompolti Hibrid TC, Tisza, Wielkopolskie ja Zenit. 

Maaseutuvirasto on hyväksynyt seuraavat lajikkeet tukikelpoisiksi öljyhampputuotantoon (Anon. 

2011): Beniko, Bialobrzeskie, Carmagnola, CS, Delta-405, Delta-Llosa, Dioica 88, Epsilon 68, Fe-

65 

dora 17, Fedrina 74,Felina 32, Ferimon, Fibranova, Futura 75, Kompolti, Santhica 23, Uso 31, 

Santhica 27, Finola, Chamaeleon, Red Petiole, Unico-B, Cannacomp, Lipko, Silesia, Lovrin 110, 

Silvana, Asso, Carma, Codimono, Denise, Fibrimor, Fibrol, Monoica, Santhica 70, Szarvasi, Tygra, 

Diana, Ferimon 12, KC Dora, Kompolti Hibrid TC, Tisza, Wielkopolskie ja Zenit. 

Näistä lajikkeista vain Finola on Suomen kasvilajikeluettelossa. Finola öljyhamppu on hyväksytty 

Suomen kasvilajikeluetteloon ilman virallisten lajikekokeiden suorittamista muiden koetulosten 

perusteella (Kangas 2011, s-postissa saatu tieto). Öljyhampputuotanto lienee suurin piirtein pelkästään 

Finolaa, koska muut lajikkeet ovat ilmeisesti myöhäisempiä. Finolan ongelmana on ollut välillä 

liian korkeaksi noussut THC kannabinoidipitoisuus. Hyväksytty raja-arvo on 0,2 %. Tänä vuonna, 

2011, Finola on jälleen vuonna 2011 hyväksyttyjen lajikkeiden luettelossa ja sen viljely oikeuttaa 

EU-tukien saamiseen. 

Finola hamppua on testattu MTT:n Pohjois-Savon tutkimusasemalla vuosina 2000 ja 2001 (Taulukko 

30) (Järvenranta & Virkajärvi 2002). Finola-hampun siemensato on ollut 681 kg/ha vuonna 2000 

ja 1140 kg/ha vuonna 2001. Varsisadon määrä puintijätteenä määritettynä on ollut 1560 kg/ha ja 

1550 kg/ha. Siemensadon laatu on hyvä. Finola-öljyhampun siemensadon laatu on hyvä. 

Finola öljyhamppulajike on esitetty Suomen kasvilajikeluetteloon vuonna 2002 vain näiden kahden 

vuoden (2000 ja 2001) Maaningalla olleiden kokeiden perusteella. Finola on ollut ennen Suomen 

lajikeluetteloon hyväksymistä hyväksyttynä viljelyyn Kanadassa (Kangas 2011, s-postissa saatu 

tieto). EU:n kasvilajikeluettelossa Finola on hyväksyttynä vain Suomen kasvilajikeluetteloon (European 

Comission 2011). Finola ei ole käynyt läpi Suomen virallisia lajikekokeita, joten sen koetuloksia 

ei löydy sieltä, mistä lajikkeiden koetulokset yleensä löytyvät. Finola on edelleen Kanadassa 

Saskatchewanissa yksi eniten viljellyistä siemenhampuista (Anon. Saskatchewan Agriculture and 

Food). Finola öljyhampun siemensadon laadusta ja käytöstä elintarvikkeena ja rehuna on paljon 

tietoa (Järvenranta ja Virkajärvi 2002, Callaway 2004, Callaway ym. 2005). 

Kuituhampun viljelystä ja lajikkeista on tehty tutkimuksia mm MTT:ssä (Sankari ja Mela 1998, 

Sankari 2000c), Helsingin yliopistossa (Pasila 2004) sekä maakunnissa (Kangas 2007). Pasila 

(2004) on saanut syksyllä korjatusta kuituhamppulajikkeesta Felina 34:stä 7100 kg/ha kuivaainesadon 

ja keväällä korjattuna samasta lajikkeesta 5100 kg/ha kuiva-ainetta (Taulukko 17). Syksyllä 

korjatun hampun kuitupitoisuus on ollut 21 % ja keväällä korjatun 28–32 %. Kuitupitoisuus on 

kasvanut talven aikana ilmeisesti jonkin muun yhdisteen hajoamisen seurauksena. Sankari ja Mela 

(1998) ja Sankari (2000c) ovat tutkineet koko joukon kuituhamppulajikkeita (Taulukko 31 ja Taulukko 

32). Lajikkeiden välillä on ollut melko suuria eroja sadossa, kuitusadossa ja kuitupitoisuudessa. 

Satoisin lajike vuonna 1996 on ollut Uniko B, joka on tuottanut satoa vuonna 1995 8507 kg/ha 

ja vuonna 1996 7957 kg/ha. Satoisin lajike koko testausajalta on ollut Novosadski, joka on tuottanut 

yli 7400 kg/ha kuiva-ainesatoa. Lähes yhtä satoisa on ollut Kompolti hibrid TC, joka on EU:n vuoden 

2011 kasvilajikeluettelossa (European Comission 2011) ja tukikelpoinen myös Suomessa 

(Anon., Mavi 2011). Lajikkeiden kuitupitoisuuksissa ja kuitusadoissa on ollut eroja. Korkea kuitupitoisuus 

on ollut Benico, Bialobrzeskie, Kompolti hibrid TC ja Uso 31 lajikkeissa, jotka ovat vielä 

EU:n kasvilajikeluettelossa (European Comission 2011). Benico:n ja Uso 31:n sato ei kuitenkaan 

ole ollut kovin hyvä. Kompolti hibrid TC:n kuitupitoisuus on ollut hyvä ja se on tuottanut parhaan 

kuitusadon. Pohjanmaalla on tutkittu kuituhamppulajikkeita MTT:n Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla 

Kauhavan hamppuhankkeen toimesta. Kuituhampun kuiva-ainesadot ovat olleet hyviä 

ylittäen syksyllä 10 000 kg/ha ja keväällä 7-10 000 kg/ha (Taulukko 28 ja 29).

66 

Taulukko 30. Finola-öljyhampun taimitiheys, sato, hehtolitrapaino ja tuhannen siemen paino (keskiarvo, x ja keskihajonta, s.d.) 

Pohjois-Savon tutkimusasemalla 2000 – 2001 sekä vertailupellon sato vuonna 2000 (Järvenranta ja Virkajärvi 2002). 

Kylvösiemen 

Taimia 

kpl/m2 

Siemensato 

kg/ha 

Varsisato 

(puintijäte) 

kg/ha 

Hehtolitra- 

paino, kg 

1000 

siemenen 

paino, g 

Vuosi 2001 2001 2000 2001 2001 2000 2001 2000 2001 

Peittaamaton x 132 177 681 1140 1560 50,4 53,0 10,9 10,7 

(s.d.) (19,3) (51,3) (8,7) (92,8) (261) (0,17) (0,33) (-) (0,23) 

Peitattu x 154 204 733 1197 1550 51,1 53,0 11,2 11,1 

(s.d.) (15,1) (30,8) (119) (131,1) (698) (0,83) (0,14) (-) (0,14) 

Vertailupelto x 

1689 

(s.d.) 

(802)

67 

Taulukko 31. Kuituhamppulajikkeiden varsisadot vuosina 1995 ja 1996 MTT:n kokeissa 

(Sankari ja Mela 1998) 

Lajike Sato 

1995 

kg/ha 

Sato 

1996 

kg/ha 

Beniko * 5890 

Bialobrzeskie * 6767 

Fedora 19 6109 

Felina 34 3727 

Futura 77 5671 

Kompolti Hibrid TC * 7658 7683 

Novosadski 7991 

Secuieni 1 4668 

Uniko B * 8507 7957 

Uso 11 6043 7071 

Uso 31 4725 5666 

V x Kompolti 6155 

F-arvo 5,35* 5,87*** 

*p

68 

3.6.6. Hamppukuidun mikrobiologinen laatu 

Nykter (2006) on tehnyt väitöskirjan pellavan ja hampun mikrobiologisesta laadusta lämpöeristekäyttöä 

varten. Hän on saanut samanlaisen tuloksen hampulla kuin pellavallakin. Mikrobien, sienten 

ja bakteerien määrä lisääntyy hamppukasvustossa syksyä kohde. Keväällä korjatussa hampussa on 

vähemmän mikrobeja kuin syksyisessä kasvustossa. tulos puoltaa hampun korjaamista keväällä. 

3.6.7. Hampun sadon korjuu 

Öljyhamppu korjataan sitten, kun siemenet ovat kypsyneet puimurilla puiden. Öljyhampulle on 

luonteenomaista, että siemenet kehittyvät eri aikaan kukinnon eri osissa. Yleensä puintivaiheessa 

Suomen oloissa osa siemenistä on vielä vihreitä, mikä aiheuttaa hamppuöljyyn korkea lehtivihreäpitoisuuden. 

Hamppuöljyä ei voikaan käyttää normaalin ruokaöljyn tavoin. Öljyhampun puintivaiheessa 

varsisto on vielä melko vihreää. Kuitu kuitenkin irtoaa öljyhampusta jo puintivaiheessa melko 

hyvin. 

Kuituhamppulajikkeet ovat hyvin myöhäisiä ja ne korjataan yleensä vasta keväällä, jolloin varsisto 

on lionnut talvella ja on keväällä kuivaa. Varsisto paalataan ja se voidaan kuiduttaa kuidutuslaitteilla. 

3.6.8. Hamppusadon käyttö 

Öljyhamppu tuottaa sekä siementä että vartta. Kuituhampusta sen sijaan saadaan vain varsisato, 

koska lajikkeet eivät Suomessa ehdi tuottamaan siementä. Öljyhampun siemensadosta voidaan puristaa 

öljyä. Öljyhampun rouhe käy ruuan valmistukseen valkuaista ja kuitua sisältävänä. Kuituhampun 

ja öljyhampun varsisadosta saadaan hamppukuitua. Varren puumainen sisäosa, päistäre, 

soveltuu hyvin eläinten kuivikkeeksi. Lähinnä sitä käytetään hevosten kuivikkeena. Hamppukuidusta 

voidaan valmistaa lankaa, kutoa kankaita, valmistaa vaatteita ja muita tekstiilejä. Hamppukuitu 

soveltuu tietysti myös pellavakuidun tavoin tiivisteeksi ja tilkeaineeksi ja sitä voi käyttää komposiittien 

raaka-aineena. Hamppukuitu käy kutakuinkin samoihin käyttötarkoituksiin kuin pellavakuitu. 

Suomessa hamppukuitua ja päistärettä valmistaa Hallintaus Oy Kauhavalla. 


Alakangas, E. 2000. Suomessa käytettävien polttoaineiden ominaisuuksia, VTT Tiedotteita 2045. 

Anon. 1983. Faserstoffe _ Gegriffe, Eigenschaften, Bezeichnungen. Technische Textilien 26, 1: 1- 

44. 

Anon. 2011. 2011 Kuitupellavan ja hampun jalostustukiohjeet. Maaseutuvirasto, Mavi. 19 s. 

(http://www.mavi.fi/attachments/maatalous/tuet/viljelijatuet/pintalaalatuet/kuitupellavanjahampuntu 

et/5ylvDQKkt/MAVI-53195-v1-kuitupellava_ja_hamppuohje_2011.pdf) 

Berglund, D.R. & Zollinger, R.K. 2007. Flax production in North Dakota. North Dakota State University. 

A-1038. 8 p. (http://www.ag.ndsu.edu/pubs/plantsci/crops/a1038.pdf) 

Booth, I., Harwood, R.J., Wyatt, J.L & Grishanov, S. 2004. A comparative study of the characteristics 

of fibre-flax (Linum usitatissimum). Industrial Crops and Products 20: 89-95.

69 

Brutch, N.B., Kuluzova, S.N. & Porohovina, E.A.2001. The exposure of intra-specifiv diversity of 

Linum usitatissimum as a basis of the development of particular flanx genetics and breeding. In: 

Proceedings of the Second Global Workshop, Bust Plants in the New Millenium, 3.-6.6.2001, 

Borovets, Bulgaria, p. 94-104. 

Callaway J. C. 2004. Hempseed as a nutritional resource: An overview. Euphytica 140: 65-72. 

Callaway J., Schwab U., Harvima I., Halonen P., Mykkänen O., Hyvönen P. & Järvinen T. 2005. 

Efficacy of dietary hempseed oil in patients with atopic dermatitis. Journal of Dermatological 

Treatment 16: 87-94. 

Dambroth, M. & Seehuber, R. 1988. Flachs: Zuchtung und Verarbeitung. Eugen Ulmer & Co. 

Stuttgart, Germany. 

Diederichsen, A.2007. Ex situ collection of cultivated flax (Linum usitatissimum L.) and other species 

of the genus Linum L. Genetic Resources of Crop Evolution 54: 661-678. 

Diederichsen, A. & Ulrich, A. 2009. Variability in stem fibre content and its association with other 

characteristics in 1177 flax (Linum usitatissimum L.) genebank accessions. Industrial Crops and 

Products 30: 33-39. 

Dimmock, J.P.R.E., Bennett, S.J., Wright, D., Edwards-Jones, G. & Harris, I.M. 2005. Agronomic 

evaluation and performance of flax varieties for industrial fibre production. Journal of Agricultural 

Science 143: 1-12. 

Easson, D.L. & Long, F.N.J. 1992. The effect of time of sowing, seed rate and nitrogen level on the 

fibre yield and quality of flax (Linum usitatissimum L.). Irish Journal of Agricultural and Food Research 

31: 163-172. 

European Comission 2011. Common cataloque of varieties of agricultural plant species. 29/6 

(http://ec.europa.eu/food/plant/propagation/catalogues/agri2011/index_en.htm) 

Flax Council of Canada 2011. Varieties. Varietal development in Canada. 

(http://www.flaxcouncil.ca) 

Focher, B. 1992. Physical properties of flax fibre. Teoksessa: Sharma, H.S. & Sumere, C.F. van 

(toim.). The Biology and Processing of Flax. M. Publications, Belfast. pp. 11-32. 

Garner, W. 1967. Textile Laboratory Manual. Volume 5: Fibers. Heywood Books, London. 

Gunnarson, A. Sortförsök och utsädesmängder i oljelin. Svensk Raps. 2 p. (www.svenskraps.se) 

Haudek, H.W. & Viti, E. 1978. Textilfasern. Verlag Johann L. Bondi & Sons, Wien-Perchtoldsdolf, 

Austria. 

Hurter, A. M. 1988. Utilization of annual plants and agricultural residues for the production of pulp 

and paper. Proceedings of TAPPI Pulping Conference 1988, New Oreans, LA, USA. Book 1. p. 

139-160. 

Härkäsalmi, T. 2008. Runkokuituja lyhytkuitumenetelmin. Kohti pellavan ja hampun ympäristömyötäistä 

tuotteistamista. Bast fibres by short fibre methods – towards an environmentally con-

70 

scious productization of flax and hemp. Taideteollinen Korkeakoulu, Julkaisusarja A 90. Gummerus 

Kirjapaino Oy, 155 s. 

Härkäsalmi, T., Maijala, P., Galkin, S. Hatakka, A. & Nykter, M. 2008. Method for retting, smoothening 

and cottonizing bast fibers, and for removal of lignin of plant origin. International patent application 

no PCT/FI/2009/050059, published 20.07.2009 under No. WO2009/092865. 

Järvenranta K. & Virkajärvi P. 2002. Tutkimustuloksia Finola-siemenhampun (FIN-314) viljelykokeesta 

MTT:n Pohjois-Savon tutkimusasemalla. 7 s. 

Kangas, A. 2007. Kuituhamppukokeet Ylistarossa 2006. Kauhavan hamppuhanke ja MTT. Powerpoint 

esitys. 

Kangas, A. & Enroth A. 2007. Öljypellava. Erikoiskasvien viljely, Tieto tuottamaan 118 (toim. 

Keskitalo, M., Hakala, K., Peltonen, S. & Harmoinen, T.), ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, 

Otavan Kirjapaino, Keuruu, ss. 88-93. 

Kangas, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Nikander, H. 2006. 

Virallisten lajikekokeiden tulokset 1998-2005. MTT:n selvityksiä 105: 210 s. 

http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts105.pdf Verkkojulkaisu päivitetty 28.2.2006 

Kangas, A. & Luokkakallio, J. 2001. Kuitupellavan rikkatorjuntakokeet 1999–2000. Posteri. Pellavamessut 

Kangas, A. Luokkakallio, J. 2002. Flax variety trials in South Ostrobothnia 1999–2000. Poster, 

September 2002 in Poznan, Poland. 

Kenaschuk, E.O. & Hoes, J.A. 1986. Norlin flax. Canadian Journal of Plant Science 66: 171-173. 

King, C. 2011. Breeding oilseed flax for fibre, too. Top Crop Manager, Magazine. E-Newletter. 

(http://www.topcropmanager.com/content/view/4131/132/) 

Klemola, A., Ruunaniemi, J., Kymäläinen, H.-R. & Pehkonen, A. 2005. Öljypellavan talousviljelykokeet 

2002-2004. MMTEK – Julkaisuja 20, Agroteknologian laitos, Helsingin yliopisto, Yliopistopaino, 

Helsinki, 42 s. 

Kozlowski, R., Mieleniak, B. & Przepiera, A. 1997. Particleboards and insulating boar on base 

hemp shives and hemp straw. Teoksessa: Sharma, H.S. & Sumere, C.F. van (toim.). The Biology 

and Processing of Flax. M. Publications, Belfast. pp. 92-100. 

Krijger, A.-K. 2011. Kvävebehov i lin. 2 p. (www.svenskraps.se) 

Kromer, K.-H., Gottshalk, H. & Beckmann, A. 1995. Technisch nutzbase Leinfaser. Landtechnik 

50, 6: 340-341. 

Kuusinen, K. 1992. Opetuspaketti pellavan nykyaikaisesta viljelystä ja valmistusmenetelmistä. Joensuun 

yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen julkaisuja. Sarja B: Oppimateriaalia. No 3. 93 p. 

ISBN 951-708-10-4. 

Kymäläinen, H.-R. 2004. Quality of Linum usitatissimum L. (flax and linseed) and Cannabis sativa 

L. (fibre hemp) during the production chain of fibre raw material for thermal insulation. Academic 

Dissertation, University of Helsinki, ISBN 952-10-2068-7, 89 p.

71 

Kymäläinen, H.-R., Pehkonen, A., Kautto, K., Pasila, A., Sankari, H. & Tavisto, M. 2000. Pellava- 

ja hamppukuidun käyttö nesteen imeytyksessä. Pellavan monet mahdollisuudet, Maa- ja metsätalousministeriön 

rahoittamat pellavahankkeet 1995–2000 (toim. Järvenpää M. & Salo, R.) MTT:n julkaisusarja 

A, s. 82-85. MTT, Vammalan Kirjapaino. 

Lahti, T. (toim) 2011. Kasvilajikeluettelo 2011. Sortlistan, National list of plant varieties. Suomen 

Kasvilajiketiedote 2011:2. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira. 60 s. 

Langenhove, L. van & Bruggeman, J. P. 1992. Methods of fibre analyses. Teoksessa: Sharma, H. S. 

& Sumere, C.F. (toim.), The Biology and Processing of Flax. M Publications, Belfast pp. 311-327. 

Luostarinen, M., Reijonen, A., Mäkinen, M. & Pirkkamaa, J. 1998. Öljypellavan kuidun hyödyntäminen. 

Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja A 45: 1-50, Vammalan kirjapaino. 

Mauersberger, H.R. (ed.) 1948. Matthews’ Textile Fibers. John Wiley & Sons, USA. 

Morris, W.J. 1989. Fibre shape and fabric properties. Textiles 18, 1: 2-8. 

Needles, H.L. 1986. Textile-Fibers, Dyes, Finishes, and Processes. Noyes Publications. USA. 

Nykter, M. 2006. Microbial quality of hemp (Cannabis sativa L.) and flax (Linum usitatissimum L.) 

from plants for thermal insulation. Academic Dissertation, University of Helsinki, Yliopistopaino, 

Helsinki. 97 p. 

Oever, M.J.A. van den, Bas, N., Soest, L.J.M. van, Melis, C. & Dam, J.E.G. van 2003. Improved 

method for fibre content and quality analysis and their application to flax genetic diversity investigations. 

Industrial Crops and Products 18: 231-243. 

Pahkala, K. 1997. Sellua peltokasveista. Peltokasvien soveltuvuus sellun raaka-aineeksi. Lisensiaattitutkimus, 

Helsingin yliopisto, kasvinviljelytiede. Julkaisu No: 47, 117 s. Yliopistopaino. 

Pasila, A. 2004. The dry-line method in bast fibre production. University of Helsinki, Faculty of 

Agriculture and Forestry, Department of Agricultural Engineering and Household Technology, 

Academic Dissertation, ISBN 952-10-1725-2, Yliopistopaino, Helsinki, 55 p. (Väitöskirja) 

Peltonen, J. (toim.) 2010. Öljypellavan viljelyopas. Elintarviketeollisuusliitto ry, Öljypellavayhdistys, 

Forssan kirjapaino Oy, 15 s. 

Peltonen, S. (toim.) 2011. Peltokasvien kasvinsuojelu 2011, ProAgria Keskusten Liiton julkaisuja 

No 1102, Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna, 64 s. 

Peters, R. H. 1963. Textile Chemistry. Volume I: The Chemistry of Fibres. Elsevier, Amsterdam/London/New 

York. 

Peters, R.H.1967. Textile Chemistry. Volume II: Impurities in Fibres; Purification of Fibres. Elsevier, 

Amsterdam. 

Rennebaum, H., Grimm, E., Warnstorff, K. & Diepenbrock, W. 2002. Fibre quality of linseed 

(Linum usitatissimum L.) and the assessment of genotypes for use of fibres as a by-product. Industrial 

Crops and Products 16: 201-215.

Saastamoinen, M. 2010. Liiketoimintaa luonnonkuitukomposiiteista, Viljelyosios, Raportti ajalta 

1.1.-31.12.2009, 14 s. 

Saastamoinen, M. 2011. Liiketoimintaa luonnonkuitukomposiiteista, Viljelyosio, Raportti ajalta 

1.7.2010-30.6.2011, 15 s. 

72 

Saastamoinen, M., Pihlava, J.-M. & Eurola M. 2010. Nutritional quality of linseed and oil hemp 

varieties cultivated in Finland with special attention to lignan and cadmium contents. GF 10. 2 nd . 

International Symposium on Gluten-Free Cereal Products and Beverages, June 8-10, 2010, Tampere, 

Finland, University of Helsinki, pp. 53-54. 

Saijonkari-Pahkala, K. 2001. Non-wood plants as raw material for pulp and paper. Academic Dissertation, 

University of Helsinki, Agricultural and Food Science 10 Supplement No1. 101 p. Vammalan 

Kirjapaino Oy. 

Sankari, H. 2000. Towards bast fibre production in Finland: stem and fibre yields and mechanical 

fibre properties of selected fibre hemp and linseed genotypes. 72 p. + [44 p.]. (Maatalouden tutkimuskeskus). 

Diss.: Helsinki : Helsingin yliopisto, 2000. (Väitöskirja). 

Sankari, H. 2000b. Linseed (Linum usitatissimum L.) cultivars and breeding lines as stem biomass 

producers. Journal of Agronomy & Crop Science 184: 225-223. 

Sankari, H. 2000c. Comparison of bast fibre yield and mechanical fibre properties of hemp (Canna- 

bis sativa L.) cultivars. Industrial Crops and Products 11: 73-84. 

Sankari, H. & Mela, T. 1998. Plant development and stem yield of non-domestic fibre hemp (Cannabis 

sativa L.) cultivars in long-day growth conditions in Finland. Journal of Agronomy & Crop 

Science 181: 153-159. 

Salo, Y. 2006. Pellavakokeet Mietoisissa. Erillinen selostus. MTT. 

Sharma, H.S.1992. Utilization of Flax Shieve. Teoksessa: Sharma, H.S. & Sumere, C.F. van 

(toim.). The Biology and Processing of Flax. M. Publications, Belfast. pp. 537-543. 

Smook, G.A.1992. Handbook of pulp & paper technologists. Angus Wilde Publications, Canada. 

Struik, P.C., Amaducci, S., Bullard, M.J., Stutterheim, N.C., Venturi, G. & Cromack, H.T.H. 2000. 

Agronomy of fibre hemp (Cannabis sativa L.) in Europe. Industrial Crops and Products 11: 107- 

118. 

Sundquist, J 1977. Tekstiiliraaka-aineet 1. Tampereen teknillinen korkeakoulu. Opintomoniste 31. 

Nandy, S. & Rowland, G.G. 2008. Dual purpose flax (Linum usitatissimum L.) improvement using 

anatomical and molecular approaches. International Conference on Flax and Other Bast Plants, pp. 

31-38. ISBN 

978-0-9809664-0-4. 

Tammes, T. 1930. Die Genetik des Leins. Der Zuchter 2: 245-257. 

The Textile Institute 1985. Identification of Textile Materials. Manchester, GB. 

TIKE 2011. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen, TIKE:n, antamia tilastoja.

Topelius, Z. 1873. Matkustus Suomessa. Ensimmäinen jakso. Suomalaisen Kirjallisuuden seuran 

kirjapaino, Helsinki, 108 s. 

Uotila, L, Liukko, P. & Tolppa, R. 2007. Esiselvitys peltoenergian hyötykäytöstä Pirkanmaalla v. 

2006, ProAgria Pirkanmaa, 18 s. 

73 

Vilppunen, P. 2000. Pellavapohjaisen kasvualaustan soveltuvuus viljelysienten kasvatukseen. Pellavan 

monet mahdollisuudet, Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamat pellavahankkeet 1995– 

2000 (toim. Järvenpää M. & Salo, R.) MTT:n julkaisusarja A, s. 56–48. MTT, Vammalan Kirjapaino. 

Vilppunen, P. 2000. Pellavalujitteiset komposiitit. Pellavan monet mahdollisuudet, Maa- ja metsätalousministeriön 

rahoittamat pellavahankkeet 1995–2000 (toim. Järvenpää M. & Salo, R.) MTT:n 

julkaisusarja A, s. 63-67. MTT, Vammalan Kirjapaino. 

Weightman, R. & Kindred, D. 2005. Review of analysis of breeding and regulation of hemp and 

flax varieties available for growing in the UK. Final report. Project NF0530, ADAS Centre for Sustainable 

Crop Management. UK. 77 p.

74 

4. Viljan olki 


Suomessa olkea tuottavat seuraavat korsiviljalajit: kevät- ja syysvehnä, kevät- ja syysruis, ohra ja 

kaura sekä ruisvehnä, jota on kuitenkin hyvin vähän viljelyssä. Viljojen olkea syntyy viljan viljelyn 

sivutuotteena. Toistaiseksi viljan olkea on hyödynnetty varsin vähän. Jonkin verran olkea käytetään 

kotieläinten kuivikkeena, sieniviljelmillä kasvualustana, marja- ym. puutarhaviljelmillä katteena 

sekä polttoaineena. Kokoviljasäilörehun korjaamisessa myös viljan varsiosa hyödynnetään eläinten 

rehuna. Kokoviljasäilörehu korjataan kuitenkin jyvien taikina-asteella, jolloin korret ovat vielä osittain 

vihreitä ja niiden ravinnepitoisuus ruokinnassa on korkeampi. 

Viljojen olkitutkimusta on tehty etenkin oljen bioenergian tuotantoa, selluloosan valmistusta ja rehukäyttöä 

silmällä pitäen. Pahkala on tehnyt lisensiaatti- (Pahkala 1997) ja väitöskirjan (Saijonkari- 

Pahkala 2001) peltokasvien soveltuvuudesta selluloosan ja paperin tuotantoon. Hän on näissä tutkimuksissaan 

julkaissut erilaisten kuitukasvien kuidun pituus ja paksuustietoja (Osa 2, Taulukko 1). 

Kauran oljen kuidun pituus on 680–3120 µm, keskimäärin 1480 µm ja paksuus 7-24 µm, keskimäärin 

13 µm (Hurter 1988). Viljan oljen kuitu on huomattavasti lyhyempää kuin pellavan ja hampun 

kuitu. Se on myös lyhyempää kuin havupuun kuitu. 

Viljojen olkea, koostumusta, prosessointia ja käyttöä koskevaa tutkimusta on varsin paljon. Viljalajien 

ja lajikkeiden olkisatoja ei ole kovinkaan paljon tutkittu. Olkisadon määrään vaikuttaa luonnollisesti 

etenkin korren pituus ja lajikkeen satoisuus yleensä. Virallisissa lajikekokeiden tuloksissa 

esitetään viljojen lajikkeiden pituudet vertailuina toisiinsa (Kangas ym. 2010). Viljojen oljen suurin 

rakennekomponentti on selluloosa, jota voidaan hyödyntää myös komposiittiteollisuudessa. Pahkala 

ym. (1999) ovat antaneet Taulukossa 1 olevat FAO:n tietoihin perustuvat arvot viljojen olkisadoille. 

Suurimmat olkisadot antaa riisi. Taulukossa annetut arvot tuskin pitävät paikkaansa Suomessa viljeltävälle 

kauralle, koska kauralajikkeeet ovat pitkäkortisempia kuin ohralajikkeet. 

Taulukko 1. Viljalajien olki- ja selluloosasadot (kuiva-aine tn/ha) (Pahkala ym. 1999) 

Kasvilaji Oljen kuiva-ainesato 

t/ha 

Oljen 

selluloosasato 

t/ha 

Vehnän olki 1 2,5 1,1 

Kauran olki 1 1,6 0,7 

Rukiin olki 1 2,2 1,1 

Ohran olki 1 2,1 1,9 

Riisin olki 2 3,0 1,2 

1 FAO 

2 Paavilainen ja Torgilsson 1994 

Pahkala ja Kontturi (2008) ovat julkaisseet ohran biomassan ja selluloosan kertymisen ohran olkeen 

ja lehtimassaan (Taulukko 2). Selluloosa kehittyy ohran olkeen ja lehtiin jo varsin varhaisessa kehitysvaiheessa. 

Biomassa ja selluloosasato saavuttavat maksiminsa aikaisella ohralla jo heinäkuun 

lopussa. Sen jälkeen biomassa ja selluloosasato ovat laskeneet. Ilmeisesti viljan loppukehitysvaiheessa 

kasvin tuleentuessa kasvin elintoiminnot kuluttavat enemmän energiaa ja jo kertynyttä satoa 

kuin synnyttävät uutta satoa. Aikaisen ohran oljen ja lehdistön selluloosasadot ovat olleet kuitenkin 

tuleentuneessa kasvissa yli 1000 kg/ha. Tämä osa viljasadosta jää hyödyntämättä, mikäli olki kynnetään 

maahan.

75 

Viljalajien välillä on jonkin verran eroja selluloosapitoisuudessa (Taulukko 3) (Hurter 1988). Eniten 

meikäläisistä viljalajeista eroaa riisin olki, koska sen tuhka- ja piidioksidipitoisuus ovat huomattavasti 

korkeampia. Selluloosasaantoon vaikuttaa paljon korjuuajankohta. Ohran oljessa selluloosasaanto 

nousee 36 %:sta 48 %:iin tähkimisestä täystuleentumisasteeseen siirryttäessä (Taulukko 4) 

(Pahkala 1997). Aikaisemmassa kehitysvaiheessa selluuntumattomien tikkujen osuus on pienempi, 

koska materiaali on pehmeämpää, mutta selluloosasaanto kuitenkin nousee kasvin kehityksen myötä. 

Selluloosan lisäksi olki sisältää paljon hemiselluloosaa (pentosaaneja), ligniiniä ja kivennäisiä. 

Kivennäisistä pii, Si, on vaikein selluloosan tuotannossa, koska se vaikeuttaa olkisellun valmistamista 

samalla prosessilla kuin puusellua valmistetaan, mikä on estänyt käytännössä olkisellun valmistusta 

ainakin Suomessa. 

Taulukko 2. Artturi-ohralajikkeen kokonaissato, olki + lehtisato, selluloosa-, hemiselluloosa-, 

tuhka-, glukoosi-, fruktoosi- ja sakkaroosisadot kuiva-aineena (kg/ha) 

vuosina 2005 ja 2006 Jokioisilla (Pahkala ja Kontturi 2008) 

Kehitys- 

vaihe 

Korjuu- 

päivä 

Ohran 

bio- 

massa 

kg/ha 

Ohran 

olki + 

lehti 

massa 

kg/ha 

Sellu- 

loosa 

kg/ha 

Hemi- 

sellu- 

loosa 

kg/ha 

Lig- 

niini 

kg/ha 

Tuhka 

kg/ha 

Glukoo- 

si 

kg/ha 

Fruk- 

toosi 

kg/ha 

2005 

1 27.6. 3696 2825 869 533 113 247 88 105 165 

2 4.7. 4650 3340 1129 557 141 252 100 145 238 

3 18.7. 7466 2927 1193 501 192 206 49 109 67 

4 26.7. 8104 2505 1141 634 178 148 22 28 0 

5 1.8. 7656 2228 1071 553 163 134 10 0 0 

6 8.8. 7696 2174 1112 515 174 104 10 0 0 

2006 

3 12.7. 6966 3641 1215 688 253 273 146 233 249 

4 20.7. 8862 3344 1279 661 245 266 88 166 140 

5 1.8. 10720 3274 1443 825 254 287 22 35 0 

6 7.8. 9851 2995 1321 756 218 271 14 22 0 

Sakka- 

roosi 

kg/ha 

Taulukko 3. Alfa-selluloosan, ligniinin, pentosaanien, tuhkan ja piidioksidin (SiO2) pitoisuudet eri 

viljalajien oljessa (Hunter:in 1988 mukaan Saijonkari-Pahkala 2001) 

Viljalaji Alfa- 

selluloosa 

% 

Ligniini 

% 

Pentosaanit 

% 

Tuhka 

% 

SiO2 

Vehnä 29-35 16-21 26-32 4-9 3-7 

Kaura 31-37 16-19 27-38 6-8 4-7 

Ohra 31-34 14-15 24-29 5-7 3-6 

Ruis 33-35 16-19 27-30 2-5 0,5-4 

Riisi 28-36 12-16 23-28 15-20 9-14 

Taulukko 4. Ohran oljen koostumus selluloosan raaka-aineena eri kehitysvaiheissa (Pahkala 1997) 

Kehitysvaihe 

Sellusaanto Tikut Kappaluku NaOH 

% % 

jäännös, g/l 

Tähkimisen alku v. 1991 36,6 0,3 11,1 11,5 

Maitotuleentunut v. 1991 30,8 1,6 18,5 12,1 

Täystuleentunut v. 1991 48,3 2,0 19,9 12,4

76 

Viljan eri lajikkeissa ja viljan korren eri osissa, solmuväleissä, solmuissa ja lehdissä, koostumus voi 

olla erilainen (Kuva 1). Tästä on tutkimustuloksia ainakin vehnälajikkeista (Taulukko 5) (Anon. 

1997). Lajikkeiden välillä on melko suuria eroja esimerkiksi selluloosan määrässä solmuväleissä. 

Cashup lajikkeen somuväleissä korkea selluloosamäärä (48,3 %) on ollut yhdistyneenä matalaan 

hemiselluloosapitoisuuteen (20,4 %) muihin lajikkeisiin verrattuna. Lajikkeiden solmuissa on ollut 

matalammat ligniinipitoisuudet kuin solmuväleissä ja lehdissä. Korkeimmat tuhkapitoisuudet ovat 

olleet solmuissa ja lehdissä ja matalimmat tuhkapitoisuudet solmuväleissä. Tutkitut yhdisteet ovat 

käsittäneet 93,2–98,5 % solmuväleissä, sen sijaan solmuissa ja lehdissä on myös muita yhdisteitä, 

joita ei ole tässä tutkimuksessa määritetty (esim. rasvaa, proteiinia, tärkkelystä). 

Suomessa kasvatetussa viljan oljessa NaOH-keitossa sellusaanto on ollut korkea: ohrassa ja rukiissa 

yli 48 %, kaurassa yli 42 % ja vehnässä yli 43 % (Taulukko 6). Tikkujen määrä on ollut alin kaurassa 

alle 1 % ja muissa viljoissa yli 2 %. Rukiin keskikuitupituus on ollut 0,9 mm ja kauran 0,8 mm. 

Viljojen olki kuuluu kuidun pituuden puolesta lyhytkuituisiin kasveihin, minkä vuoksi niitä onkin 

tutkittu Suomessa, koska Suomessa ei ole aina ollut riittävästi lyhytkuituista koivukuitua paperiteollisuuden 

tarpeisiin. Tuhkapitoisuus on ollut korkeampi ohrassa (10,03 %) ja kaurassa (9,10 %) kuin 

rukiissa (5,31 %) ja vehnässä (5,41 %). Typpipitoisuus on ollut kaikissa viljoissa matala, kaurassa 

hiukan korkeampi (0,96 %) ja ohrassa matalin (0,33 %). Typpipitoisuus lähinnä kuvastaa oljen tuleentumisastetta. 

Mitä tuleentuneempi olki on, sitä matalampi typpipitoisuus on. 

Kuva 1. Vehnä 

(http://opetus.ruokatieto.fi/Suomeksi/Nuoret/Maatila/Peltokasvit/Perustietoa_viljoista) 

Taulukko 5. Vehnän 6 lajikkeen korren solmuvälien, solmujen ja lehtien koostumus vaihteluvälinä 

(maksimi ja minimiarvot) USA:ssa (Anon. 1997). 

Lajikkeet: Madsen, Eltan, Stephens, Levjain, Cashup ja Rod. 

Korren osa Selluloosa Hemiselluloosa Ligniini Ekstraktiivit Tuhka Yhteensä 

% % 

% % 

% % 

Solmuvälit 35,2–48,3 20,4–35,3 18,0–20,3 0,9-1,1 5,7–9,1 93,2–98,5 

Solmut 28,7–37,8 20,9–28,7 14,4–15,8 0,6-1,1 8,6–13,1 83,4–91,5 

Lehdet 23,1–32,6 26,3–33,4 19,7–24,2 2,2–4,1 8,7–15,1 83,0–102,6 

Eri maiden viljojen, vehnän, rukiin, ohran, kauran, ruisvehnän ja durum-vehnän, oljen koostumuksessa 

on jonkin verran eroja (Taulukko 7). Italialaisen viljan oljessa on ollut korkeampi ligniini- ja 

tuhkapitoisuus ja vastaavasti matalampi selluloosapitoisuus kuin kanadalaisessa viljan oljessa. Erityisen 

merkillepantavaa on italialaisen viljan oljen korkea 6,8–7,5 % tuhkapitoisuus kanadalaisen

77 

viljan olkeen verrattuna. Durum-vehnän oljessa on ollut sekä Kanadassa että Italiassa korkeampi 

selluloosapitoisuus kuin muiden viljojen oljessa. Suomessa durum-vehnää ei kuitenkaan voi viljellä, 

joten tätä tietoa ei voi Suomessa hyödyntää. 

Leponiemi ym (2010) ovat tutkineet eri säilöntämenetemien vaikutusta vehnän oljen selluloosasaantoon. 

Muurahaishappo ja muurahaishappoa sisältävä AIV 2 Plus liuos Kemiralta ovat nostaneet 

vehnän oljen selluloosapitoisuutta, pelkkään jäädytettyyn olkeen verrattuna (Taulukko 8). Muurahaishappo 

on hyvä säilöntäaine, joka pehmentää oljen. 

Vehnän oljen ligniinistä on voitu valmistaa anionivaihtajia, jotka sitovat jäteveden nitraatteja vedenpuhdistuslaitoksissa 

(Kanto 2011, Xu 2010). On havaittu, että maatalousjätteen ligniinipitoisuus 

korreloi suoraan sen kyvyssä sitoa jätevesien nitraatteja. 

Oljen käyttö 

Viljojen olkea syntyy Suomessa vuosittain suuria määriä. Olkea on käytetty etenkin perinteisessä 

omavarastaloudessa monella tavalla. Olki on ollut rakennusmateriaali kateaineena, patjojen raakaaine, 

lämmöneriste perunakuoppien ja aumojen peitteenä, eläinten kuivike, hevosten appeen raakaaine 

ja jopa lehmien rehu heikompana aikana. Olki on kuulunut myös perinteiseen joulun viettoon 

monella tavalla. Onpa vanhempina aikoina ollut tapana tuoda jouluna olkia tuvan lattialle. 

Olkea voidaan hyödyntää seuraavilla tavoilla: 

1. Kotieläinten kuivikkeena 

2. Ammonoimalla eläinten (esim.nautojen) rehuna 

3. Perinnemaataloudessa hevosten appeena jauhojen kanssa 

4. Sieniviljelmillä kasvualustana 

5. Puutarhaviljelmillä kateaineena estämään rikkaruohojen kasvua ja maan kuivumista 

6. Polttoaineena 

7. Selluloosan ja paperin valmistuksen raaka-aineena 

8. Olkisellua muovikomposiittien raaka-aineena 

9. Koristeena himmeleihin, olkipukkeihin, olkiliinoihin, joulukuusen koristeisiin, ym. joulukoristeisiin 

10. Rakennusten kattamiseen perinnerakentamisessa 

11. Perinneasumisessa olkipatjojen valmistamiseen 

12. Rakennuslevyjen valmistamiseen 

13. Keräämällä kasoihin hiilen varastona - hiilinieluna 

14. Kyntämällä peltoon orgaanisen aineksen lisääjänä peltomaahan 

15. Oljen ligniinistä voidaan valmistaa anionivaihtajia jäteveden puhdistukseen 

Olki on suuri orgaanisen hiilen lähde. Polttamalla oljen hiili vapautuu ja lisää CO2 päästöjä. Oljen 

muu käyttö on ilmastollisista syistä järkevämpää. Oljesta selluloosaa valmistamalla voidaan olkisellua 

käyttää muovikomposiittien raaka-aineena. Olkisellu on lyhytkuituista ja vastaa laadultaan lähinnä 

koivusellua. Olkisellusta on pystytty valmistamaan sekä paperia että komposiittia (Ture 

2010).

Viljalaji 

olki 

78 

Taulukko 6. Kotimaisten viljojen oljen kivennäis- ja raakakuitupitoisuudet sekä sokerien määrä ja selluominaisuudet (Pahkala 1997) 

Tuhka 

% 

SiO2 

% 

Fe 

mg/kg 

Mn 

mg/kg 

Cu 

mg/kg 

N 

% 

Raaka- 

kuitu 

% 

Sokeri 

% 

Sellu- 

ominai- 

suudet 

NaOH 

annos 

% 

NaOH 

jäänn. 

% 

Sellu- 

saanto, 

% 

Tikut 

% 

Kappa- 

luku 

Viskosi- 

teetti 

Ruis 5,31 3,61 131,3 18,8 3,26 0,52 49,02 1,7 16,0 7,8 48,2 2,6 12,5 1100 0,90 

Kaura 9,10 3,68 159,0 46,2 4,95 0,96 38,44 8,3 16,0 7,2 42,3 0,6 14,4 1180 0,80 

Ohra 10,03 6,13 48,6 15,3 3,29 0,33 45,70 16,0 48,3 2,0 19,9 

Vehnä 5,41 3,52 97,3 13,0 1,76 0,54 45,30 16,0 43,4 2,1 10,0 

Viljalaji Maa Glukaani 

(selluloosa) 

% 

Xylaani 

% 

Galaktaani 

% 

Taulukko 7. Viljan oljen koostumus eri maissa 

Arabinaani 

% 

Mannaani 

% 

Hemiselluloosa 

yhteensä 

Hiilihydraatit 

yhteensä 

Ligniini Proteiini/ 

Uroni- 

hapot 

Keski- 

kuitupitoisuus 

mm 

Rasva Tuhka Referenssi 

Vehnä Kanada 42,14 21,36 0,86 1,69 0,92 66,97 20,69 4,02 1,59 1,36 Tamaki & 

Mazza 2010 

Durumvehnä 

Kanada 44,11 21,60 0,92 1,73 0,46 68,82 20,92 2,54 1,75 1,54 

Ohra Kanada 44,67 20,41 1,03 2,04 0,40 68,54 20,78 2,88 2,02 1,19 

Kaura Kanada 43,77 21,89 1,00 2,01 0,28 68,94 20,24 2,09 1,71 1,60 

Ruisvehnä Kanada 42,95 24,47 1,09 2,22 0,46 71,18 18,38 3,11 1,88 1,37 

Durum- Italia 39,00 24,7 0,5 1,2 0,2 22,6 7,3 Viola et al. 

vehnä 

2007 

Ohra Italia 33,4 24,9 1,0 2,8 - 25,0 6,8 

Kaura Italia 34,4 24,2 0,8 2,7 - 24,8 7,5 

Ohra Kanada 33,25 20,36 17,13 3,62 

1,91 2,18 Adapa et al. 

2009 

Vehnä Kanada 34,20 23,68 13,88 2,33 1,59 2,36 

Kaura Kanada 37,60 23,34 12,85 5,34 1,65 2,10

Kasvilaji/ 

lajike 

Kevätvehnä 

Kruunu 

Kevätvehnä 

Kruunu 

Kevätvehnä 

Kruunu 

79 

Taulukko 8. Erilaisten säilöntäainekäsittelyjen vaikutus kevätvehnän oljen koostumukseen. Muurahaishappojohdannainen on 

AIV 2 Plus liuos Kemiralta, joka sisältää 76 % muurahaishappoa ja 5,5 % ammoniumformaattia. 

Käsittely/ 

kasvuvuosi 

jäädytetty 

2008 

Muurahaishappo 

2008 

Muurahaishappojohdannainen 

Hiilihyd- 

Hiilihydraatit Ligniini,% 

Asetoni Tuhka Yh- Referenssi 

raatit Ksylaa- Arabi- Galak- Man- Rham- 

gravimetrinen Gravimetrinen Liukoinen ekstraktit % teen- 

Glukaani ni naani taani naani naani yhteensä ligniini ligniini (ilman ligniini % 

sä 

(selluloosa) 

% 

(sis. tuhkan) tuhkaa) 

37,9 18,6 2,1 0,8 0,5 < 0,1 59,8 23,0 18,9 3,2 1,72 8,6 92,2 Leponiemi 

et al. 2010 

42,7- 21,5- 2,3- 0,8 0,4

80 


Adapa, P., Tabil, L. & Schoenau, G. 2009. Compaction characteristics of barley, canola, oat and wheat 

straw. Biosystems Engineering 104: 335-344. 

Anon. 1997. Wheat straw as a paper fiber source. ReTAP (Recycling Technology Assistance Partnership), 

The Clean Washington Center, several pages and chapters. 

Hurter, A. M. 1988. Utilization of annual plants and agricultural residues for the production of pulp and 

paper. Proceedings of TAPPI Pulping Conference 1988, New Oreans, LA, USA. Book 1. p. 139-160. 

Kangas, A., Laine, A., Niskanen, M., Salo, Y., Vuorinen, M., Jauhiainen, L., Nikander, H. 2010. Virallisten 

lajikekokeiden tulokset 2003-2010 : Results of official variety trials 2003-2010. MTT Kasvu 13: 

174 s. http://www.mtt.fi/mttkasvu/pdf/mttkasvu13.pdf Verkkojulkaisu päivitetty 29.12.2010 

Kanto, M. 2011. Ligniinipohjaiset materiaalit vesien puhdistuksessa. Oulun yliopisto, Prosessi- ja ympäristötekniikan 

osasto, Kandidaattityö 175, 27 s. 

Leponiemi, A., Pahkala, K. & Heikkilä, T. 2010. Storage of chemically pretreated wheat straw – A 

Means to ensure quality raw material for pulp preparation. BioResources 5(3): 1908-1922. 

Paavilainen, L. & Torgilsson, R. 1994. Reed Canary grass – a new nordic papermaking fibre. TAPPI 

Pulping Conference, San Diego, CA, Nov. 6-10, 1994, pp. 611-618. 

Pahkala, K. 1997. Sellua peltokasveista. Peltokasvien soveltuvuus sellun raaka-aineeksi. Lisensiaattitutkimus. 

Kasvinviljelytiede, Kasvintuotantotieteen laitos, Helsingin yliopisto, Julkaisu No: 47, 117 s. 

Pahkala, K. A., Paavilainen, L., Mela, T. 1999. Grass species as raw material for pulp and paper [electronic 

publication]. In: Eds. J.G. Buchanan-Smith, L.D. Bailey and P. McCaughey. Proceedings of the 

XVIII International Grassland Congress, June 8-17, 1997, Winnipeg and Saskatoon, Canada [CD- 

ROM]. p. 55-60. 

Pahkala, K. & Kontturi, M. 2008. Korsibiomassojen laatu bioetanolin raaka-aineena. Maataloustieteen 

päivät 2008 6 s. (www.smts.fi) 

Saijonkari-Pahkala, K. 2001. Non-wood plants as raw material for pulp and paper. Agricultural and 

Food Science 10, Acad. Diss., Supplement No 1, 96 p. 

Tamaki, Y. & Mazza, G. 2010. Measurement of structural carbohydrates, lignins, and microcomponents 

of straw and shives: Effects of extractives, particle size and crop species. Industrial Crops 

and Products 31: 534-541. 

Ture, T. 2010. Oljen käyttö selluloosan valmistukseen luonnonkuitukomposiittien raaka-aineena. Elastopoli. 

Liiketoimintaa luonnonkuitukomposiiteista –hanke. 

Viola, E., Zimbardi, F., Cardinale, M., Cardinale, G., Braggio, G. & Gambacorta, E. 2008. Processing 

cereal straws by stream explosion in a pilot plant to enchance digestibility in ruminants. Bioresource 

Technology 99: 681-689. 

Xu, X., Gao, B.Y., Yue, Q.Y. & Zhong, Q.Q. 2010 Preparation of agricultural by-product based anion 

exchanger and its utilization for nitrate and phosphate removal. Bioresource 

Technology 101: 8558-8564.

81 

5. Kuitujen tuottaminen heinäkasveista 

Jukka Saarinen 

5.1. Yleistä nurmikasvien viljelystä 

Suomen kasvukauden ilmasto sopii nurmikasvien tuottamiseen hyvin. Monivuotisten nurmikasvien 

lehdistö käyttää hyödykseen alkukesän pitkän päivän runsaan säteilymäärän kevätkylvöisiä kasveja 

paremmin sekä hyödyntää olemassa olevalla juuristollaan tehokkaasti talven jäljiltä peltomaihin 

varastoitunutta kosteutta. Nurmikasvien satotaso on Suomessa lähempänä keski-eurooppalaista satotasoa 

kuin viljojen. 

Heinämäiset nurmikasvit ovat kasvupaikan suhteen vaatimattomina. Erityisiä vaatimuksia pellon 

pH:n tai ravinteisuuden suhteen näille ei esitetä. Runsassatoiset heinänurmet ottavat maasta kuitenkin 

paljon ravinteita, joka on otettava huomioon vuosittaisessa lannoituksessa. 

Nurmipalkokasvit, Suomen oloissa lähinnä apilalajit, sinimailanen sekä vuohenherne ovat kuitenkin 

kasvupaikan (pH, maan rakenne ja ravinnepitoisuus) suhteen vaativampia kuin heinämäiset lajit. 

Näiden biologisesta typensidonnasta huolehtivien juurinystyräbakteereiden toiminta häiriintyy heikoissa 

kasvuoloissa ja sato jää vaatimattomaksi sekä nurmipalkolajien ikä lyhyeksi. Hyvissä kasvuoloissa 

siemenseokset, joissa nurmipalkokasveja on mukana, tuottavat heinämäisiin lajeihin verrattuna 

kilpailukykyisiä satoja hyvin vähäisellä typpilannoituksella. 

Monivuotisia peltokasveja viljeltäessä pellon pinnan muotoilu on tärkeää. Vettä keräävät painanteet 

pitää tasata ja pellon riittävästä ojituksesta tulee huolehtia. Talven aikainen lumen sulaminen ja jäätyminen 

ja kesän aikaiset kovat sateet harventavat nurmen painanteista. 

Nurmet kuluttavat runsaan sadon muodostamiseen paljon vettä, mistä syystä parhaat nurmisadot 

saadaan hikeviltä, multavilta mailta. Lounaisen Suomen poudanarkojen savimaiden satotaso laskee 

herkästi kuivina kasvukausina. Nurmikasvilajien välillä on kuitenkin eroja kuivuuden kestävyydessä, 

jota ominaisuutta hyödynnetään siemenseoksen lajivalinnassa erilaisilla maalajeilla. 

Nurmiviljelyllä on suuri merkitys suomalaisessa nautakarjataloudessa. Nurmirehut kattavat pääosan 

eläinten energian ja valkuaisen tarpeesta. Aikaisemmin nurmikasvien tuotanto on ollut suurimmaksi 

osaksi kuivaheinän ja laidunnurmien viljelyä. Nurmisadon säilöntämenetelmien kehittyminen on 

kuitenkin aikaistanut sadonkorjuuta aikaisempaan kehitysvaiheeseen, jolloin korjatun sadon laatu 

vastaa paremmin korkeatuottoisten kotieläinten ravitsemuksellista tarvetta. Aikaisella kehitysasteella 

korjatun rehun sulavuus on parempi ja valkuaispitoisuus on korkeampi. 

Johtuen nurmikasvien tärkeydestä Suomen maataloudelle, aiheesta on julkaistu hyvin runsaasti tutkimuksia 

sekä kirjoitettu monia oppaita ja oppikirjoja. Näissä on kerrottu yksityiskohtaisesti nurmikasvien 

tuotannon vaiheet. Uusimmista viljelyoppaista voidaan mainita esimerkiksi: 

- Nurmirehun tuotanto ja käyttö. Tieto tuottamaan sarja 132. ProAgria Keskusten Liitto. 2010. 

- Peltokasvien tuotanto. Opetushallitus. 2008. 

Lisäksi tietoa saa Suomen Nurmiyhdistys ry:stä. Palvelu on Suomen Nurmiyhdistyksen ja MTT:n 

tuottama ja ylläpitämä. http://portal.mtt.fi/portal/page/portal/nurmiyhdistys/Nurmitieto

82 

5.2. Nurmikasvien viljelyn laajuus 

Nurmikasveja on tuotettu suurimmillaan 1950-luvulla yli puolella Suomen peltopinta-alasta, mutta 

nykyisin sen osuus on noin kolmannes. Tähän johtanut kehitys on seurausta nautaeläinmäärien vähenemisestä 

ja nurmien entistä korkeammista satotasoista. Nurmen viljelyn päätuotantoalueita ovat 

Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomen lypsykarjavaltaiset alueet. 

Sastamalan koulutuskuntayhtymän (SASKY) alueen (Sastamala, Huittinen, Kokemäki, Orivesi, 

Juupajoki, Mänttä-Vilppula) pellonkäyttö jakautuu TIKEn tilaston mukaan seuraavasti: kokonaispeltopinta-ala 

n. 72.000 ha, josta viljakasveja n. 43.000 ha, nurmikasveja n. 15.000 ha, öljykasveja 

vajaa 4000 ha ja erilaisia kesantoja lähes 6.000 ha. Loppu viljelyala jakautuu usean eri kasvilajin 

osalle. Nurmikasvit muodostavat pellonkäyttötavoista toiseksi suurimman ryhmän, reilun 20 %:n 

osuudella kokonaispeltopinta-alasta. Suurimmat nurmikasvialat sijaitsevat Sastamalan ja Oriveden 

alueilla. Pinta-ala tietojen mukaan nurmikasveja tuotetaan runsaasti SASKYnkin alueella ja halukkuutta 

nurmikasvien tuottamiseen uudenlaisenkin tuotannon raaka-aineeksi voisi olettaa löytyvän 

jos tuotannon kannattavuus on kilpailukykyinen muihin viljelykasveihin verrattuna. 

5.3. Suomessa viljeltäviä tärkeimpiä nurmikasveja 

Suomessa viljellään sekä moni- että yksivuotisia nurmikasvilajeja. Monivuotisten nurmien satotason 

kannalta niiden hyvä talvehtiminen on tärkeää. Tämä ohjaa nurmikasvilajien viljelyn Suomessa 

lajeihin ja lajikkeisiin, joilla hyvä talvehtimisvaatimus täyttyy. Hyvä talvehtimisen vaatimus on sitä 

tärkeämpi, mitä idempänä ja pohjoisempana viljelyalue sijaitsee. Paksu lumipeite toisaalta suojaa 

nurmia kylmältä ja jääpoltteen vaaralta, mutta pitkäkestoinen lumipeite lisää talvituhosienten aiheuttamaa 

vahinkoa (NISSINEN ym. 1994). 

Käytännön nurmet perustetaan yleisimmin siemenseoksella, joka koostuu kahden tai kolmen nurmikasvilajin 

siemenistä. Puhtaita yhden kasvilajin siemeniä käytetään harvemmin. Siemenseoksiin 

pyritään valitsemaan sopivassa suhteessa nurmikasvilajeja – ja lajikkeita, joiden ominaisuudet täydentävät 

toisiaan. Perusteita, joiden mukaan seoksia rakennetaan, ovat mm. jälkikasvukyky, poudankestävyys, 

lehtevyys / korsipitoisuus, maittavuus, kasvilajien pitkäikäisyys jne. Siemenseosten 

valinta perustuu nurmen käyttötarkoitukseen, jollaisia ovat mm. kuivaheinä, säilörehunurmi sekä 

laidunnurmi. 

Kuivaksi heinäksi korjattaviin nurmiin valitaan lajeja ja lajikkeita, joiden ensimmäinen sato on suuri 

ja joiden laatu pysyy pitkään hyvänä. Säilörehunurmiin valitaan lehteviä, hyvän jälkikasvukyvyn 

ja useita niittoja kestäviä lajeja. Laidunnurmet perustetaan maittavilla ja tallauksenkestävillä lajeilla 

(NISKANEN ym. 2010). 

Nurmikasvilajien kuvauksia: 

Timotei 

Tärkein Suomessa viljeltävistä nurmikasvilajeista. Vaatimaton ja talvenkestävä nurmikasvi, jonka 

alkukehitys keväällä on nopea. Matalajuurisena nurmikasvilajina sen poudankestävyys on heikko, 

mistä syystä se menestyy parhaiten hikevillä maalajeilla (HYYTIÄINEN ym. 1999). Maittavin 

meillä viljeltävistä nurmikasvilajeista. Viljellään pääasiassa seoksissa natojen ja puna-apilan kanssa.

Nurminata 

83 

Timoteitä lehtevämpi ja pitkän juuristonsa ansiosta tätä poudankestavämpi. Timoteitä parempi jälkikasvukyky. 

Ruokonata 

Talvenkestävä ja voimakaskasvuinen. Tuottaa 15 % sadon kuin nurminata. Juuristo laaja ja viihtyy 

myös poutivilla mailla. Hyvä jälkikasvukyky. Pitkäikäinen, hyviä satoja myös vanhoista nurmista. 

Ruokohelpi 

Ruokohelpi on monivuotinen kosteilla kasvupaikoilla viihtyvä heinäkasvi, joka tuottaa suuria kuiva-ainesatoja. 

KANKAAN 1993 mukaan sato voi ylittää Suomessakin 10 tn ka:tta /ha/v. Kasvi ei 

ole yleinen rehukasvi sen heikon maittavuuden ja korkean korsipitoisuuden vuoksi, mutta sitä on 

tutkittu kuidun ja energian lähteenä (PAHKALA 1997, HUUSELA- VEISTOLA ym. 1991, SALO 

2000). Pitkäikäinen, jopa 10 vuotta, tuottaa hyviä satoja myös vanhoista nurmista. 

Koiranheinä, englannin raiheinä, niittynurmikka 

Ovat timoteitä ja natoja vähemmän viljeltyjä nurmikasvilajeja. Koiranheinä ja englannin raiheinä 

ovat edellä mainittuja heikompia talvenkestävyydeltään. Koiranheinän etuja ovat hyvä poudankestävyys 

ja jälkikasvukyky. Englannin raiheinä on Euroopan eniten viljelty nurmikasvi, mutta menestyy 

meillä hyvin vain Etelä-Suomessa mailla, joissa ei esiinny jääpoltevaurioita. Englannin raiheinällä 

on nopea alkukehitys perustamisvaiheessa, mutta sato laskee jo toisena varsinaisena satovuonna. 

Niittynurmikka on talven- ja tallauksen kestävä laji, joka sopii erityisesti laidunseoksiin. Niittynurmikan 

kasvurytmi on nopea. 

Puna-apila ja yksivuotiset nurmikasvit 

Tärkein nurmipalkokasvi Suomessa on puna-apila. Puna-apilaa käytetään useimmiten seoksena timotein 

kanssa samanlaisen kasvurytmin takia. Puna-apila on omavarainen typen osalta juurien nystyräbakteerien 

ansiosta. Typpilannoitusta apilavaltaisissa nurmissa tarvitaan ainoastaan seoksessa 

olevan heinäkasvin tarpeisiin. Puna-apilalla on hyvin poudankestävä. Apilalla on pitkä paalujuuri, 

jonka avulla se saa kosteutta maasta kuivissakin olosuhteissa. 

Osa perustettavista nurmista perustetaan vain yhtä vuotta varten. Näillä lajeilla kasvuun lähtö on 

hyvin nopeaa ja pitkään syksyllä jatkuva jälkikasvu on hyvä. Tärkein tällainen heinäkasvi on Suomessa 

Italian raiheinä, joka on kaksivuotinen kasvi, mutta heikon talvenkestävyyden vuoksi jää 

käytännössä yksivuotiseksi. 

5.4. Nurmikasvien tuottaminen kuitukasveiksi 

90-luvun alussa peltopinta-alasta 0,5-1,0 milj. ha arvioitiin olevan sellaista, jota ei tarvita elintarvikkeiden 

tuotantoon vaan voidaan ottaa muuhun tuotantoon (MELA 1993). Puunjalostusteollisuudella 

oli samanaikaisesti pula lyhytkuituisesta puuraaka-aineesta ja koivukuitupuuta tuotiin maahan 

suuria määriä (AARNE 1993). Jo ennakolta tiedettiin, että peltokasvien kuitu vastaa pituudeltaan 

koivun kuitua. Käynnistetyillä tutkimuksilla haluttiin selvittää voisiko pelloilla viljeltävillä kasveilla 

ja näistä saatavilla kuiduilla korvata tuontipuuta lyhytkuituisen sellun raaka-aineena.

84 

Peltokasvien soveltuvuutta kuidun ja energian tuotantoon on tutkittu laajasti MTT:n tutkimuksissa 

90-luvulta alkaen ja aiheesta on mm. seuraavia julkaisuja v. 1996 ”Agrokuidun tuotanto ja käyttö 

Suomessa” ja v. 2000 ”Biomassan tuottaminen energian ja kuidun raaka-aineeksi”. Asiaa selvitettiin 

perusteellisesti myös Helsingin Yliopiston Kasvinviljelytieteen laitokselle tehdyssä lisensiaattitutkimuksessa 

”Sellua peltokasveista” (PAHKALA 1997). Tutkimuksessa alkuvaiheessa oli mukana 

tärkeimmät Suomessa viljeltävät heinät, nurmipalkokasvit, kuituja öljykasvit, viljat sekä luonnonkasveista 

järviruoko (yht. 17 kpl). Kirjallisuudesta saatujen sekä tehtyjen sellumääritysten tulosten 

mukaan jatkotutkimuksiin valittiin lupaavimmat kasvilajit. Tutkimuksessa parhaimmaksi 

kasviksi peltosellun tuottajaksi osoittautui ruokohelpi. Vaikka tutkimuksessa keskityttiin sellun 

tuottamiseen paperin valmistusta varten, on oletettavaa, että samoja tuloksia voidaan käyttää eri 

viljelykasvien arvioimiseen myös komposiittikuidun tuottamista varten. 

Nurmikasvit tuottavat Suomen oloissa korkeita kuiva-ainesatoja. Nurmikasvien kesäistä sadonkorjuuta 

ja sadon mahdollista käyttöä kuidun raaka-aineena vaikeuttaa kuitenkin käytännössä sadon 

korkea kosteuspitoisuus, mikä pilaa nurmisadon laadun nopeasti. Jotta pilaantuminen estyisi, nurmirehu 

joudutaan varastoimaan joko siiloihin tai paalaamaan ja käärimään muovikalvon sisään ilmattomaksi, 

mikä nostaa runsaasti tuotantokustannuksia. Ainoastaan kuivaksi heinäksi korjattu nurmisato 

säilyy sellaisenaan. 

Toinen kuituraaka-aineen tuotantovaihtoehto on korjata heinä vasta keväällä, ennen uuden kasvun 

alkua. Kevätkorjatun sadon kuiva-ainemäärä on herkästi pienempi kuin kesällä korjatun karisemisen, 

korkeamman niittokorkeuden ja vesiliukoisten yhdisteiden huuhtoutumisen vuoksi. Lisäksi 

lakoutuneen kasvuston niitto keväällä on hankalampaa kuin pystykasvuisen korjuu kesällä. Kevätkorjuun 

etu on kuitenkin sadon korkea kuitupitoisuus ja kuitusaanto (PAHKALA 1997), ainoastaan 

yksi niittokerta sekä sadon talteensaanti niin kuivana, että sato säilyy sellaisenaan. Lisäksi kasvusto 

varastoi syksyllä maanpäällisen kasvuston ravinteita juuristoonsa, mikä pienentää seuraavan sadon 

lannoitustarvetta. Tutkimuksessa osoittautui kuitenkin, että ruokohelpi on ainoa heinäkasvi, joka 

soveltuu monivuotisessa viljelyssä keväällä korjattavaksi ilman kuiva-ainesadon laskua kesäiseen 

niittoon verrattuna (PAHKALA 1997). Tutkimuksen tuloksesta voitaneen päätellä myös, että käytännön 

vaihtoehdoiksi jää joko nurmikasvien korjuu kesällä ja varastointi siiloihin tai paaleihin tai 

toisena vaihtoehtona ruokohelven niitto ja paalaus aikaisin keväällä. 

Myös nurmikasvien siemensadon puinnista jälkeen jäävä korsimassa saattaisi olla mahdollinen kuidun 

raaka-aine. Siemennurmien talvehtimisen kannalta on parempi korjata korsimassa pois kuin 

jättää peltoon, josta syystä korjuu tehdään joka tapauksessa, vaikka sadolle ei olisi varsinaista käyttökohdettakaan. 

Nurmikasvien siemenet puidaan myös aikaisin kesällä, jolloin sääriski on vielä 

pieni. 

5.5. Nurmikasvien satotasot, kuitusaanto %:t ja kuitusadot 

Taulukoon 1. on koottu kolmen nurmiheinän ns. ”mittarilajikkeen” kuiva-ainesadot MTT:n virallisissa 

lajikekokeissa vuosina 2003–2010. Mittarilajike on yleensä jo vanhempi, tunnettu lajike, johon 

muiden lajikkeiden satoa ja ominaisuuksia verrataan. Lajikekokeet sijaitsevat keskimääräistä 

paremmissa viljelyolosuhteissa, joten myös satotaso on yleensä käytännön keskisatoa korkeampi. 

Lajikekokeiden keskiarvosato on kuitenkin saavutettavissa myös hyvillä käytännön viljelyksillä 

suotuisana kasvukautena. Taulukossa on myös keskimääräisiä sellusaanto- % arvoja, jotka on laskettu 

PAHKALAn 1997 sivuilla 92–93 esittämistä taulukoista. Nurminadan ja ruokonadan kuivaainesadot 

ja sellusaanto %:t ovat kesäsatojen arvoja, ruokohelvellä kevätsadon arvoja. Kertomalla 

kuiva-ainesato ja sen sellusaanto- % on saatu arvo kasvien tuottamalle kuitusadolle.

85 

Taulukko 1. Kolmen nurmikasvin virallisten lajikekokeiden tulokset v. 2003–2010, 

sellusaanto- % ja kuitusato kg/ha 

Laji / Lajike Kuiva-ainesato (kg/ha) Sellusaanto-% Kuitusato (kg/ha) 

Nurminata (Kasper) 9100 36,7 3335 

Ruokonata (Retu) 10200 36,8 3754 

Ruokohelpi (Palaton) 6700 41,4 2774 

5.6. Nurmikasvikuidun tuotannon kannattavuuden arviointia 

Kuitusadon lukuarvoista nähdään, että nurmikasvien hehtaarilla tuottama kuitumäärä on hyvin suuri. 

Nurmikasvien tuottaminen oletettavasti kiinnostaisi myös viljelijöitä, sillä nurmiviljelyllä on 

kiistattomia etuja maan kasvukunnon kannalta. Kuidun tuottamisen kannattavuutta nurmikasveista 

vaikeuttaa kuitenkin seikka, että nurmisato on kasvin pääsato, johon kaikki tuotannon kustannukset 

kohdistuvat. Raaka-aineesta maksettavan hinnan tulee tällöin olla riittävä, jotta tuotannon kannattavuus 

olisi kilpailukykyistä vaihtoehtoisiin kasveihin verrattuna. Tilanne on helpompi esimerkiksi 

viljan oljen kohdalla, joka on sivutuote. 


AARNE, M. 1993. (toim.) Metsätilastollinen vuosikirja 1992. SVT Maa- ja metsätalous 1993:5. 

317 s. 

HYYTIÄINEN, T., HEDMAN-PARTANEN, R., HILTUNEN, S. Kasvintuotanto 2. 2. painos. Kirjayhtymä 

Oy. Helsinki. 1999. 

HUUSELA-VEISTOLA, E. PAHKALA, K. MELA, T. 1991. Peltokasvit sellun ja paperin raakaaineena. 

Kirjallisuuskatsaus. Tiedote 10/91. 

KANGAS, A. 1993. Ruokohelpin satotuloksia Etelä-Pohjanmaan tutkimusasemalla. Ref. PAHKA- 

LA, K. 1997. 

MELA,T. 1993. Peltoviljelymme kehitysnäkymät. Teoksessa: Suomalaisen elintarviketuotannon 

kilpailukyky. Agro-Food, Tampere. A12. 

NISKANEN, M. & NYKÄNEN, A. Siemenseokset nurmiviljelyssä. Tieto tuottamaan 132. ProAgria 

Keskusten liitto. 2010 

NISSINEN O., HAKKOLA, H. Korjuutavan ja kasvilajin vaikutus nurmen tuottokykyyn 

Pohjois-Suomessa. Jokioinen. 1994. 

PAHKALA, K. 1997. Sellua peltokasveista. Peltokasvien soveltuvuus sellun raaka-aineeksi. Lisensiaattitutkimus. 

Kasvinviljelytieteen laitos, Kasvinviljelytieteen osasto. Helsingin yliopisto. 

SALO, R. (toim.) 2000. Biomassan tuottaminen kuidun ja energian raaka-aineeksi tutkimuksen loppuraportti, 

osa 1: ruokohelven jalostus ja viljely. Maatalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja. Sarja 

A

86 

6. Järviruoko, nokkonen ja kauran kuori 

Kaija Vesanen 

6.1. Järviruoko 

Phragmites australis engl. Common reed 

Järviruoko kuuluu heinäkasvien heimoon Poaceae. Sen varret kasvavat Suomessa 1-3 metrin korkuisiksi, 

muualla se kasvaa jopa kymmenmetriseksi. Sitä kasvaa lähes maailmanlaajuisesti monenlaisilla 

rannoilla pehmeistä liejukoista koviin sorarantoihin sekä soistuneilla mailla sekä myös rikkaruohona 

rannikkoalueiden pelloilla ja tienvarsilla. Kasvista tekee Suomessa nykyään ongelmallisen 

sen kyky levitä nopeasti ja valloittaa kasvupaikat omikseen (1). Etelä-Suomessa ruovikkorantoja 

on vuoden 2006 satelliittikuvaustulosten perusteella jo noin 30 000 ha (2), josta 12 500 hehtaarin 

arvioidaan olevan hyödynnettävissä energiana. 

Katri Pahkalan (7) peltosellututkimuksissa oli mukana myös järviruoko, jonka raakakuitupitoisuus 

on samaa tasoa kuin viljan olkien. Kukintavaiheessa järviruo’on raakakuitupitoisuus oli 43,5 % ja 

ylivuotisen ruo’on 45,9 % ja viljojen ruis 49,0 %, kaura 38,4 %, ohra 45,5 % ja vehnä 45,3 %. Siis 

Suomessa järviruo’on kuitua kasvaa sitä erikseen tuottamatta noin 67 500 tonnia vuodessa. Hyödyntäminen 

on kuitenkin hankalaa. Pahkalan tutkimuksissa lähinnä koivusellun saantoa olivat viljojen 

oljet ja ylivuotisena korjattu järviruoko. Järviruo’on kuidun pituus (L) vaihtelee 100–3000 

µm:iin, keskiarvo on 1500 µm. Kuidun läpimitta (D) vaihtelee välillä 6-37 µm, keskiarvon ollessa 

20 µm. L:D – suhde on 75:1. Järviruo’on alfaselluloosapitoisuus 45 % on korkeampi kuin viljan 

korsilla. Phragmites-suvun ruokokasvien osuus maailman non-wood-sellusta on ollut 1980-luvulla 

noin 13 %. 

Lounais-Suomen ympäristökeskuksella oli vuosina 2005–2007 Interreg IIIa – hanke ”Ruovikkostrategia 

Suomessa ja Virossa”, jonka puitteissa on selvitetty järviruo’on korjuuta ja energiakäyttöä. 

Hankkeen loppuraportti (21), tuloksia ja tehtyjä Turun ammattikorkeakoulun amk-opinnäytetöitä 

löytyy www.ruoko.fi – sivustolta. Töissä on selvitetty järviruo’on korjuuta, silppuamista, pelletöintiä, 

briketöintiä, kuljetusta, polttoa ja kustannuksia. Poltettavaksi tarkoitettu järviruoko on korjattava 

talvella helmi-maaliskuussa, biokaasutukseen käy kesällä korjattava. Myös kuitukasvina kyseeseen 

tulisi talvella korjattu järviruoko. Järviruo’on talvikorjuu on hankala tehtävä, johon sääoloilla, jään 

kestävyydellä ja lumikerroksen paksuudella on suuri vaikutus. Olosuhteista johtuen korjuu on tehtävä 

kevyillä koneilla (niittosilppuri & kärry, lautasniittokone & noukinvaunu). Järviruo’on korjuuseen 

on kehitteillä itsekulkeva niittoja paalauskone, jossa niitto ja paalaus tapahtuvat samalla ajokerralla 

laskematta ruokoa välillä maahan (15). Laitteelle ajatellaan olevan käyttöä myös ruokohelven 

kevätkorjuussa. Järviruoko korjataan röyhyineen päivineen, joten sen jatkokäsittely on hyvin 

pölyistä hommaa. Pelletöinnissä ja briketöinnissä järviruo’on sanotaan muistuttavan ruokohelpeä. 

Pävi Simin (3) opinnäytetyössä todetaan, että ilman tukia järviruo’on korjuu ei kannata ja että tällä 

hetkellä siihen ei ole saatavissa tukea. MTT:n tuoreessa raportissa (15) laskettiin, että kokeessa 

korjatusta järviruokoerästä saataisiin 8,8 kertaa enemmän energiaa mitä korjuuseen kului, mutta 

työpalkoille ja kiinteille kustannuksille jäi vain 70 €/päivä eli toiminta on kannattamatonta. 

Ruovikon leikkuuta (4) on kuitenkin tarkoitus ehdottaa yhdeksi maatalouden ympäristötuen kohteeksi 

seuraavalle v. 2014? alkavalle ohjelmakaudelle. Varsinais-Suomen ELY-keskuksella on menossa 

VELHO-hanke, jonka yhtenä osana tutkitaan ruovikkojen hyödyntämistä Satakunnassakin 

(5,6). Järviruokoa hyödynnetään rakennusmateriaalina mm. Virossa, Tanskassa ja Hollannissa. 

Rakennusmateriaaliksi järviruokoa korjataan sitomia tekevillä koneilla esim. tanskalaisvalmisteinen 

Seiga.

87 

Järviruokoa arvioidaan voitavan korjata ainakin kymmenen vuotta samasta paikasta peräkkäin. Järviruoko 

lasketaan peltobiomassoihin. Järviruo’on etu on se, että se kasvaa kylvämättä ja lannoittamatta, 

kustannuksia syntyy vain korjuusta, esikäsittelystä ja kuljetuksesta käyttöpaikalle. Eikä se vie 

peltoalaa ruoantuotannolta. Lisäksi järviruo’on korjuu on ympäristön kannalta hyväksi; se säilyttää 

luonnon monimuotoisuutta, estää rehevöitymistä ja parantaa ilman laatua. Järviruo’on satomääräksi 

arvioidaan 5 tn/ha eli Etelä-Suomen rannikoilla kasvaa vuosittain 150 000 tonnia järviruokoa (3). 

Polttoaineena järviruoko muistuttaa olkea ja ruokohelpiä, sama pätee myös ominaisuuksiin kuitukasvina. 

Järviruokohankkeissa on toimittu yhteistyössä Tallinnan yliopiston Lämpötekniikan laitoksen kanssa. 

Turun ammattikorkeakoulun julkaisussa ”Ruokoenergiaa – järviruo’on energiakäyttömahdollisuudet 

Etelä-Suomessa” http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522160300.pdf on hyvä yhteenveto järviruo’on 

parissa tehdystä kehitystyöstä (16). Järviruo’osta lisää Ruokoblogissa www.ruoko.vuodatus.net, 

jonka tarkoituksena on edistää ruovikoitten leikkuun investointituen käyttöönottoa Suomessa 

ja jakaa tietoa järviruokoon liittyvistä kokeista, uusista innovaatioista ja käytännön hoitotoimista. 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Interreg IVA Natureship-hanke ja Turun ammattikorkeakoulun 

Interreg IVA ProNatMat – luonnonmateriaalihanke koordinoivat ruovikon leikkuuta Varsinais- 

Suomessa talvella 2010. 

6.2. Kauran kuori 

Kaura eroaa muista viljalajeista korkean kuoripitoisuutensa takia. Kauran jyvästä kuorta on noin 

22–25 %. Kauran kuoripitoisuus on lajikeominaisuus, mutta se vaihtelee myös jyvän täyttymisen 

mukaan. Elintarvikekäyttöön menevä kaura kuoritaan. Rehukäytössä kauran kuorinnalla saadaan 

kauran rehuarvoa nostettua. Kauran kuori on todellinen sivutuote, joka saadaan talteen erikseen 

korjaamatta. Etuna on myös se, että kuoren laatu tulee analysoitua kauranäytteiden analysoinnin 

yhteydessä. Kauraa kuorivat laitokset toimittavat kuoret poltettavaksi. 

Kauran kuorista valmistetaan liukenematonta kaurakuitua, akanakuitua elintarvike- ja tekniseen 

käyttöön. Kauran jyvistä saatavan liukoisen ravintokuidun nimi on betaglukaani. Puhtaan 

akanakuidun testaus luonnonkuitukomposiiteissa on mahdollista ostamalla esim. Jelucel® OF – 

kaurakuitua (oat spelt bran). Kaurakuidun pituus 30–2000 µm. Jelu tekee myös puupohjaisia luonnonkuitukomposiitteja, 

kauraa niihin ei ole käytetty (www.jelu.de ja www.jeluplast.com). 

Kauran kuori on myös valmiiksi melko pieninä partikkeleina, jolloin säästytään murskaus- tai silppuamisvaiheilta. 

Kauran kuoressa suurin selvitettävä asia on kevyen kuoren kuljetus kustannustehokkaasti. 

Kauran elintarvikekäyttö on tällä hetkellä noin 50 milj. kg, josta kuorta 20 % eli 10 milj. kg. Viljavuuspalvelussa 

teetetyn kauran kuoren analyysin mukaan kuoren raakakuitupitoisuus on 240 g/kg 

kuiva-ainetta ja kuoren kuiva-ainepitoisuus 88,3 % siis kuorikilossa 21,2 % kuitua. Elintarvikekauran 

kuoresta on eristettävissä kaurakuitua noin kaksi miljoonaa kiloa.

88 

6.3. Nokkonen 

(isonokkonen) Urtica dioica L. (stinging nettle) 

Nokkonen on yksi puuvillan syrjäyttämistä kuitukasveista, jota kasvatettiin Euroopassa toiseen 

maailmansotaan saakka erityisesti Saksassa (11). Nokkosta kasvaa Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa, 

jossa vieläkin valmistetaan nokkoslankaa (nettle yarn). Kuitunokkosen jalostuksessa villinokkosesta 

kuitupitoisuus on saatu nostettua viidestä kuuteentoista prosenttiin. Kuitunokkosta 

jalostettiin Saksassa, kannat ovat edelleen tallessa, mutta eivät kaupallisessa käytössä. Vuoteen 

2003 mennessä ei oltu rekisteröity yhtään kuitunokkoslajiketta (11). Vanhoissa tutkimuksissa nokkosen 

kuitusato oli 140–1280 kg/ha. 1990-luvulla mielenkiinto nokkosen viljely- ja prosessointimenetelmien 

kehittämiseen on virinnyt uudelleen Suomessa (Kalajoki), Saksassa ja Itävallassa. Saksan 

ja Itävallan projektit käsittelivät kuitunokkosen luomuviljelyä. Katri Pahkalan peltosellututkimusten 

(1997) alkuvaiheessa nokkonen oli mukana, mutta jätettiin pois vertailtaessa eri kasvien ominaisuuksia 

koivuun. Ominaisuuksia arvioitiin asteikolla 1-3, jossa 1 hyvä, 2 tyydyttävä ja 3 huono. 

Nokkonen sai huonon arvosanan tuhkapitoisuudesta, sellusaannosta, tikkujen määrästä, kappaluvusta 

ja viljelyominaisuuksista. Ainoa hyvä puoli oli alhainen piipitoisuus (SiO2). 

Suomessa nokkosen käyttöä tekstiilien raaka-aineena on tutkittu Kalajokilaakson ammattioppilaitoksen 

käsi- ja taideteollisuusosaston (12) hankkeissa ”Nokkosesta tekstiiliksi I ja II” vuosina 

1997–2000 ja 2001–2003. Hankeissa yhteistyötahoina olivat mm. MTT/ Ekologisen tuotannon tutkimusasema 

Mikkelissä sekä MTT/ Pohjois-Pohjanmaan tutkimusasema Ruukissa, Finflax Oy/ Oulun 

yliopisto, prosessitekniikan osasto, Sicomp komposittitutkimuslaitos Piteåsta Ruotsista, Savo- 

Linum Oy Sukevalta ja Strawbius Oy Mikkelistä. 

Projektissa nokkosen viljelyä kuitutuotantoon selvitettiin MTT:n Mikkelin ja Ruukin koeasemilla 

vuodesta 1997. Nokkosen viljelytutkimusta on tehnyt yrttitutkija, agr. Bertalan Galambosi (8). 

Nokkonen viihtyy runsasravinteisella, kosteutensa hyvin säilyttävällä paikalla. Eduksi on puolivarjoinen 

paikka, jolloin nokkonen joutuu kurkottamaan valoa kohti. Nokkonen vaatii runsaasti typpeä. 

Kasvitauteja nokkosella on vähän ja nokkosperhosen toukat ovat ainoat tuholaiset, jotka pystyvät 

tuhoamaan nokkospellon. Sama kasvusto antaa satoa useita vuosia. Rikkaruohojen kurissapitämiseksi 

nokkosta kannattaa kasvattaa harjuissa. Nokkosen satotaso on 2500–6000 kg/ha kuivaa kortta 

riippuen kasvuston iästä ja kasvukauden olosuhteista. Paras korjuuaika on heinä-elokuun vaihteessa. 

Bertalan Galambosi on laatinut kuitunokkosen viljelyohjeen (9), joka perustuu harjuviljelystä saatuihin 

kokemuksiin. Nokkospelto voidaan perustaa joko kylvämällä (siementarve 10 kg/ha) taikka 

taimista, taimitarve noin 50000 kpl/ha, jota varten tarvitaan siemeniä 0,5 kg/ha. Siemeniä on myynnissä 

Hyötykasviyhdistyksellä hintaa 2,10 €/ 1 g (1 g = 7000 siementä) (10). Jalostettuja lajikkeita 

on olemassa yksi, saksalainen”Urimed”, joka ei kuitenkaan ole kaupallisessa myynnissä. Isompaa 

viljelmää varten siemenet kannattaa kerätä luonnosta, viljelyohjeessa on neuvoja siementen käsittelyyn. 

Ensimmäisenä kesänä nokkosesta voidaan kerätä lehtisato, varsisadon korjuu aloitetaan vasta toisena 

vuonna. Viljelyohjeen (9) mukaan korjuu tehdään itsesitojalla ja sitomat on sitten vielä kuivattava. 

Ruukin koeasemalla on testattu nokkosen paalausta, joka onnistuu. Myös nokkospaalit on kuivattava 

koneellisesti. Nokkoskasvusto voidaan tuhota mekaanisesti tai kemiallisesti. Mekaanisessa 

hävittämisessä voidaan ottaa talteen nokkosen juuristo, joka on lääketeollisuuden raaka-aine (Radix 

urticae). 

Nokkoskuidun tuotantoa rajoittavina tekijöinä on korjuutekniikan ja ison mitan kuidutusteknologian 

puute (11). Nokkosen etuina ovat mm. monivuotisuus, vähäinen tuotantopanosten tarve, kestävää 

selluloosan tuotantoa, viljelmien pitkäaikaisuus, joka vähentää eroosiota sekä käyttö maanparannuskasvina 

runsaasti lannoitetuilla (N, P) pelloilla (14).

89 

Nokkosessa kuidut sijaitsevat varren pinnassa ryhminä nelikulmion muotoisen varren kulmissa. 

Kuidut ovat yksittäisiä kuituja, eivät kuitukimppuina, kuten pellavassa (12). Nokkoskuidun pituus 

vaihtelee välillä 2 - 220 mm, suurin osa kuidusta on 35 -55 mm pitkiä. Nokkosesta tekstiiliksi – 

hankkeessa nokkoskuidun bioteknistä liotusta kehitettiin FinFlax Oy:ssä Oulussa. Lisätietoja bioteknisestä 

liotuksesta Vilppusen (20) posterissa (www.iptb2011.org). Nokkoslangalle sanottiin hinnaksi 

100–150 €/kg eli nokkoskuitu näyttäisi Suomessa aivan liian arvokkaalta luonnonkuitukomposiitin 

raaka-aineeksi (17). Nokkoskuidun soveltuvuutta luonnonkuitukomposiitteihin on tutkittu 

mm. Ruotsissa Luleån teknisessä yliopistossa (13) http://epubl.ltu.se/1402–1617/2000/235/. Tulokset 

olivat huonompia kuin pellavakuidulla. Nokkoskuidun liotukseen on tutkittu samanlaisia menetelmiä 

kuin pellavakuidulle (11, 18). Kuidutuskokeissa havaittiin, että vuoden varastoitu nokkonen 

saatiin kuidutettua helpommin kuin vasta korjattu (18). Saman pitäisi päteä pellavalle. Nokkosen 

prosessointiin ehdotetaan, että ensin varsia varastoidaan vuosi, sitten kuidutetaan ja sen jälkeen vasta 

liotetaan, jolloin säästyy vettä, energiaa ja entsyymejä. 

Nokkoskuitua on kokeiltu myös lasi- ja hiilikuidun tilalle autoteollisuuden komposiittimuoveihin 

sekä korvaamaan asbestia, mutta tuloksia kokeista ei ole julkaistu. Joiltakin ominaisuuksiltaan nokkoskuidun 

sanotaan kuitenkin olevan pellavaa parempaa (11). 

Kuitupellavan, hampun, öljypellavan, nokkosen ja juutin käsittelyyn sopivia kuidutuslinjoja myy 

esim. belgialainen Charle & Co (www.charle.be). 

Nokkosta on Suomessa viljelyssä muutamia hehtaareja ja sato käytetään lähinnä elintarvikkeeksi. 

6.4. Muita kuitukasveja 

Korsimassojen käyttö on edennyt rehun (oljet, järviruoko), kuivikkeen (oljet) ja eristeen (pellava) 

kautta peltosellun raaka-aineen tutkimukseen ja siitä sitten energiakasveiksi. Uusimpana sovelluskohteena 

on käyttö luonnonkuitukomposiittien raaka-aineena joko muoviin sekoitettuna tai yksistään 

pakkausmateriaalina, eristelevynä yms. Energiakasvipuolella on Helsingin yliopistossa menossa 

tutkimusta, josta saataneen jotakin uutta myös luonnonkuitupuolelle. Tutkittavana ovat mm. 

elefanttiheinä ja maa-artisokka. MTT puolestaan on selvittänyt ahdekaunokin käyttöä energiakasvina 

(19). Suomessa luontevin luonnonkuitukomposiittien raaka-aine on kuitenkin puu. 


1. Kasvit luonnossa, osa 4 s. 40, Weilin+Göös 2009 

2. Pitkänen Timo, Missä ruokoa kasvaa? – Järviruokoalueiden satelliittikartoitus Etelä-Suomen 

ja Viron Väinänmeren rannikoilla, Turun ammattikorkeakoulun puheen vuoroja 29, Turku 

2006. 

3. Simi Päivi, Järviruoko tulevaisuuden bioenergialähteenä – onko se taloudellisesti kannattavaa 

Suomessa? opinnäytetyö, Turun ammattikorkeakoulu 2007, 72 s. 

4. Myllärniemi Johanna, Ruovikosta energiaa tai eriste ekotaloon, Satakunnan Kansa 2.5.2011 

5. VELHO-hanke käyntiin – Satakunnan ja Varsinais-Suomen vesien- ja luonnonhoitoon lisää 

panostusta, Varsinais-Suomen ELY-keskus tiedote 23.2.2011. 

6. www.ymparisto.fi/velho 

7. Katri Pahkala, Sellua peltokasveista, Peltokasvien soveltuvuus sellun raaka-aineeksi, Lisensiaatintutkimus 

Helsingin yliopisto 1997, 74 s. 

8. Nokkosen viljely kuitutuotantoon, Viljelytutkimukset 

http://www.kam.fi/nokkonen/viljely.htm 

9. Galambosi Bertalan, Nokkosen varsisadon viljely, MTT/Ekologinen tuotanto, Karila, Mikkeli 

6 s.

90 

10. Nokkosen siemeniä, Pähkylä 2/2011 s. 8. 

11. Vogl C.R. ja Hartl A., Production and processing of organically grown fiber nettle (Urtica 

dioica L.) and its potential use in the natural textile industry: A review, American Journal of 

Alternative Agriculture, vol 18, nro 3, 2003 s. 119-128, DOI: 10.1079/AJAA200242 

12. http://kam.fi/nokkonen 

13. Merilä, A-J, Stinging nettle fibres as reinforcement in thermoset matrices, Luleå Tekniska 

Universitet, Material- och produktionsteknik/Polymerteknik, 2000-09-10. 

14. Galambosi, B. ja Kakriainen-Rouhiainen S, Nokkonen - käyttämätön luonnonvara: Feed, 

Food, Fuel, Pharma, Nokkosseminaari Mikkeli 14.9.2004. 

15. Lötjönen T., Kouki J. ja Vuorio K., Korsibiomassojen tuotantoketjut ja energiantuotanto kokopaalikattilalla, 

MTT Raportti 19, 2011, s. 9-11, 

http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti19.pdf 

16. Ruokoenergiaa – järviruo’on energiakäyttömahdollisuudet Etelä-Suomessa, 

http://julkaisut.turkuamk.fi/isbn9789522160300.pdf 

17. http://www.kaleva.fi/uutiset/nokkonen-tilojen-erikoistuoteeksi 

18. Bacci L., Di Lonardo S., Albanese L., Mastromei G. ja Perito B., Effect of different extraction 

methods on fiber quality of nettle (Urtica dioica L.), Textile Research Journal 81(8) 

2010, s. 827-837. 

19. Uusilla energiakasveilla monimuotoisuutta pelloille, Maaseudun tiede, Maaseudun Tulevaisuuden 

liite 13.10.2008, vol 65, nro 3, s. 11 

20. Vilppunen P., Biotechnical processing of natural fibers to high added value products, Arctic 

Fiber Company Ltd, posteri 3.3.2011 Milano, www.iptb2011.org 

21. Ikonen I., Ruovikkostrategia Suomessa ja Virossa, Interreg IIIA, Loppuraportti Lounais- 

Suomen ympäristökeskus 3.4.2008, 34 s. 

Yhteenveto 

Suomessa on tehty paljon tutkimus- ja selvitystyötä peltosellun valmistuksen ja peltobiomassojen 

energiakäytön parissa. Sitä työtä ja saatuja kokemuksia tulee ja voidaan käyttää pohjana myös selvitettäessä 

luonnonkuitukomposiittien raaka-ainetuotantoa. Kyseessä on saman materiaalin eli selluloosan 

käyttö. 

Todennäköisiä raaka-ainelähteitä luonnonkuitukomposiittituotannolle ovat viljan olki, erityisesti 

syysvehnä ja öljypellavan varret, joita saadaan varsinaisen tuotannon sivuvirtana. Myös ruokohelven 

soveltuvuus olisi hyvä testata. Alun perin ruokohelpitutkimus alkoi peltosellututkimuksista. 

Ympäristön kannalta sivuvirtana saatava peltobiomassa on kuitenkin parempi ratkaisu. 

Ruokohelven osalta paljon tietoa löytyy Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta 

www.mtt.fi�Ruokohelpi. Sitä on viljelty energiakasviksi, joka tosin tällä hetkellä on vaikeuksissa. 

Viljan olkea korjataan jo nyt maatalouskäytön lisäksi sienten kasvualustojen valmistusta varten sekä 

energiakäyttöön. Käyttö luonnonkuitukomposiittien raaka-aineen valmistukseen vaatii kuivaa, mikrobiologisesti 

hyvälaatuista, rikkakasveista puhdasta olkea, jota todennäköisesti parhaiten saadaan 

leipäviljan tuotannon yhteydessä. Monta selvitystä eri tahoilla on tehty siitä riittääkö olki. Riittää, 

mutta saadaanko käyttöön siten, että toiminta on kannattavaa koko ketjulle viljelijästä alkaen. 

Pellavan käyttöä on selvitetty monen väitöskirjan verran. Pellava on alituotantokasvi, jolla varsien 

kuitukäyttö saattaisi tukea viljelyn laajentamista. Pellavan aikaisemmat jalostusyritykset eivät ole 

kovin hyvin menestyneet. Tässä tapauksessa tuotettavalle raaka-aineelle on löytymässä kysyntää. 

Pulmana on kuitenkin kuidun irrotus muusta kasvimassasta.

91 

LIITE 1 

Toteutetut luonnonkuituhankkeet ja muu peltokuitututkimus 

Suomessa 

1. Luonnonkuitu- ja pellavahankkeet 

Suomessa on toteutettu hyvin runsaasti etenkin pellavaan ja jonkin verran myös hamppuun 

sekä ruokohelven viljelyyn ja käyttöön kohdistuneita hankkeita ja muuta tutkimusta 1990– 

2000-luvuilla. 

1. Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut laajan pellavaa koskevan tutkimusohjelman 

Linum 2000 vuosina 1995–2000 (Järvenpää ja Salo 2000). Projekti on käsittänyt pellavan 

tuotantoa, viljely- ja korjuumenetelmiä, öljypellavan lajikejalostusta, kylvösiementuotantoa 

ja kuidun hyödyntämistä kasvihuoneissa kasvualustana, käyttöä pellavalangan valmistukseen, 

pellavan käyttöä sienien kasvualustana, pellavan ja hampun käytön lämmöneristeenä, 

nesteen imeytykseen, energian tuotantoon, kuituhampun tuotantoa selluloosan raaka-aineena 

ja pellavan käyttöä luonnonkuitukomposiittituotantoon, pellavan ja hampun soveltuvuutta 

eristemateriaaliksi puurunkoisissa elementeissä ja luonnonmukaisen pellavan ja hampun 

tuotantoa. 

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittaman Pellava ohjelman kokonaisbudjetti on ollut 9,97 

milj. mk. Tutkimushankkeen tuloksista on tehty suomenkielinen kooste (Järvenpää ja Salo 

2000). Tuloksia on julkaistu luonnollisesti myös muualla. 

2. Agrokuituverkosto – hanke (http://www.pellava.fi) on ollut Helsingin yliopiston Koulutus- 

ja kehittämiskeskus Palmenia Länsi-Uusimaan saama ALMA-rahoitteinen hanke. Yhteistyökumppaneina 

ovat olleet Helsingin yliopiston Agroteknologian laitos ja JAKK Jalasjärvi. 

Mukana on ollut suuri määrä yrityksiä ja yhteistyöjäseniä. 

3. Pohjanmaalla on ollut Nord-Lin 2000 hanke. Vuoden 2002 aikana hankkeen toteuttajana on 

ollut Biodalen Greencenter ja vuonna 2003 Maalahden kunta. Hankkeessa on kehitetty luomupellavan 

tuotantoa, parannettu olemassa olevien yritysten ja uusien yritysten kannattavuutta, 

parannettu alueen työllisyyttä, kehitetty uusia pellavatuotteita ja parannettu tuotteiden 

laatua. 

4. Uudellakaupungilla on ollut Varsinais-Suomen TE-keskuksen rahoittama Varsinais-Suomen 

Pellavan laatuhanke. Hankkeen toteutusaika on ollut 1.1.2004–28.2.2006 ja kokonaisbudjetti 

336 000 €. Hankkeen ensisijaisena tarkoituksena on ollut tarjota varsinaissuomalaisille viljelijöille 

uusia mahdollisuuksia pellavan viljelyssä. Hankkeeseen on liittynyt lisäksi Uuteenkaupunkiin 

suunniteltu pellavakuitutehdas, jonka toteuttaisi Suomen Luonnonkuitu Oy. 

Hankkeen toteutuksesta on vastannut Uudenkaupungin seudun osaamis- ja teknologiakeskus 

Ukipolis Oy, MTT:n Lounais-Suomen tutkimusasema ja Finflax Oy. Muina toimijoina 

hankkeessa on ollut Suomen Luonnonkuitu Oy, Someron kaupunki ja Elixi Oil Oy. (Lähde: 

http://www.vakkamedia.fi). 

5. Pellavan viljelyn kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla, MTT 1996–1999 (osa Linum 2000 hanketta)

92 

6. Luonnonkuitukomposiittihankkeen käynnistäminen, Pirkanmaan liiton rahoitus, Vammalan 

Seudun Yrityspalvelu Oy, viljelyosion toteuttaja Satafood Kehittämisyhdistys ry, 2007 

7. Liiketoimintaa luonnonkuitukomposiiteista, Manner-Suomen maaseudun kehittämishanke, 

Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy, viljelyosion toteuttaja Satafood Kehittämisyhdistys 

ry, 2007–2011 

Muut toteutetut pellavahankkeet: 

Pellavasta on tehty hyvin paljon pellavahankkeita erilaisilla foorumeilla: 

1. Kontiolahden lukion pellavaprojekti 1992–1993 

(http://koulut.kontiolahti.fi/lukio/30vuotta/pellava.html) 

2. Muotopuu & Pellava, ESR-projekti Pohjois-Savossa 

(http://esrlomake.mol.fi/esrprojekti/loppurap/lr970209.html). 

3. Lusin koulun (Heinola) pellavaprojekti 1990–92 

(http://www.peda.net/en/magazine/heinola/lusi?m=content&a_id=47) 

4. Etelä-Pohjanmaan pellavahanke, Luokkakallio Jaana ja Jari, Ähtäri, Etelä-Pohjanmaan maaseutukeskus 

(http://yritykset.6net.fi/index.asp?yrid=78315) 

5. Lammin pellavahanke 

6. Sorkan koulun (Rauma) pellavaprojekti (http://www.raumankylat.fi/node/142) 

7. Saaren Pellava Oy:n pellavahanke 1988–1991 

8. Pellavaprojekti, Anttolan Seudun Kyläyhdistys ry 

(http://www.anttolanseutu.fi/kylatoimikunnan_touhut) 

9. Pellavaprojekti, Pohjois-Karjalan aikuisopiston Lieksan yksikkö 

(http://aikolainen.pkky.fi/arkisto.php?id=26&year=2005) 

10. Kulttuuria perinnöksi, Suomen tammi – projektista verkoksi 1998–2004, 

(http://www.edu.fi/download/124539_raportti_1998_2004.pdf), 

11. LUMO-projekti, Turun ammattikorkeakoulu 

(http://www.lumoverkosto.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog 

&id=29&Itemid=49) 

12. Pellavan eristelevytehdas Pohjan kunnassa 

(http://www.rakennustieto.fi/lehdet/rakennustaito/index/lehti/P_259.html) 

13. Hinku-hanke, Uusikaupunki 

(http://uusikaupunki.fi/docs/tiedotus/Yritystilaisuus_14042010.pdf) 

2. MTT:n pellavatutkimus- ja pellavahankkeet 

MTT:llä on ollut seuraavat pellavan viljelyyn tai käyttöön liittyvät päättyneet tutkimusprojektit 

(https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/mtt/mtt/tutkimus/hankehaku/Hankelista): 

- Puutarhakasvien viljelyolojen hallinta ja säätö kasvihuoneissa ja pellolla 

- Agrosellun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Suomessa 

- Pellavan viljelyn ja jatkojalostuksen kokonaisvaltainen hyödyntäminen Suomessa 

- Pellavan viljely ja tuotteistaminen Puolangalla 

- Lietteiden sisältämien ravinteiden hyödyntäminen biomassantuotantoon turvetuotannosta 

vapautuville alueille 

- Puun öljykuivaus ja kyllästys 

- Kasvintuhoojien runsauden seuranta ja palvelujen kehittäminen 

- Uusien non food -kasvien viljelyedellytykset Suomessa

93 

- Öljypellavan kuidun hyödyntäminen 

- Pellavan laatuprojekti 

- Uusien non food-kasvien viljelyedellytykset Suomessa 

- Öljykasvien akklimatisointi (Yhdistetty 1992 osatutkimukseksi tutkimukseen 04030192 Öljykasvien 

jalostus) 

- Leikkuupuinti ja puimurin säädöt 

- Kasvinsuojeluneuvonta 

- Paikkatietojen käyttö maaseutuelinkeinojen kehittämisessä 

- Pellavan viljelyn kehittäminen Etelä-Pohjanmaalla 

- Heinänkorjuukoneiden soveltuvuus pellavan korjuuseen 

- Lypsylehmän ravintoaineiden saannin tasapainottaminen nurmirehuvaltaisessa ruokinnassa 

ympäristökuormituksen vähentämiseksi 

- Kuidussa on imua 

- Pellavan uusimuotoinen moninaiskäyttö ja tuotteistaminen 

- Pelto- ja puutarhakasvien menestystekijät 

- Viljelytekniikan vaikutus pellavan sokereihin 

- Pellavakuidun tuotanto eri käyttökohteisiin 

- Peltokasvien viljelyn optimointi 

- Pellavan lajikkeet ja viljelytekniikka 

- Maidontuotannon ravitsemuksellinen manipulaatio 

- Öljykasvien jalostus (Yhdistetty 1992 osatutkimukseksi tutkimukseen 04030192 Öljykasvien 

jalostus) 

MTT:llä on tällä hetkellä menossa seuraavat pellavaan liittyvät tutkimusprojektit: 

- Kasvinsuojelun asiantuntijatehtävät ja IPM-tuki 

- Uusien peltokasvilajikkeiden viljelyarvo 

Tällä hetkellä pellavan viljelytutkimusta on hyvin vähän. MTT toteuttaa pellavan virallisia lajikekokeita, 

jos joku tilaa kokeita. Viime vuosina pellavan virallisia lajikekokeita ei ole ollut ja Satafood 

Kehittämisyhdistys ry on ollut ainoa pellavan lajikekokeiden tilaaja. 

3. MTT:n hamppututkimus- ja hamppuhankkeet 

MTT:llä on ollut seuraavat päättyneet hamppututkimukset: 

- Agrosellun tuotanto- ja käyttömahdollisuudet Suomessa 

- Kuituhampun tuotanto tekstiiliteollisuutta varten 

- Lietteiden sisältämien ravinteiden hyödyntäminen biomassantuotantoon turvetuotannosta 

vapautuville alueille 

- Uusien non food -kasvien viljelyedellytykset Suomessa 

- Uusien non food-kasvien viljelyedellytykset Suomessa 

- Kuidussa on imua 

- Pellavan uusimuotoinen moninaiskäyttö ja tuotteistaminen 

Tällä hetkellä MTT:llä ei ole menossa hamppuun liittyviä tutkimuksia. 

Muita hamppuhankkeita ovat: 

Hyötyhamppu kotimaisen hyötyhampun tuotannon edistäminen, Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit, 

Turun ammattikorkeakoulu, www.hyötyhamppu.fi

94 

4. MTT:n viljojen olkitutkimus ja olkihankkeet 

MTT:llä on ollut seuraavat olkea sivuavat tutkimushankkeet: 

- Kasvibiotekniikan soveltaminen kauranjalostuksessa 

- Ajettavien työkoneiden kulkuteiden turvallisuus 

- Pohjamaan tiivistymisen ehkäisy ja maatalouden ympäristöhaittojen vähentäminen kevyttä 

Modulaire-tekniikkaa käytettäessä 

- Ruokohelven viljelyn edistäminen 

- Risteytysemolehmien tuotanto-ominaisuudet ja niiden vasikoiden lihantuotantoominaisuudet 

eri ruokintamuodoissa 

- Viljojen monokulttuuritutkimus 

- Mansikan sadon ajoitus 

- Nurmen esikasviarvo luonnonmukaisessa viljelyssä 

- Pohjoisen laatumarjat 

- Turvesoiden jatkokäyttö kotieläintuotannossa 

- Standardisoinnin hyötyanalyysi 

- Olki märehtijän rehuna (yhteispohjoismainen olkiprojekti No 43) 

- Peltoenergian tutkimus- ja kehityssuunnitelman laadinta vuosille 2001 - 2005 

- Maatalouskoneiden jarrut 

- Peltobiomassat globaalina energianlähteenä (SEKKI) 

- Peltoenergia Kainuussa 

- Ajettavien työkoneiden kulkutietapaturmien luonne 

- Maan rakenteen parantaminen ja sen vaikutukset kasvintuotantoon ja ympäristöön 

- Saostuskemikaalien vaikutus puhdistamolietteen maanparannusarvoon 

- Muokkaustekniikan vaikutus vesien kuormitukseen 

- Paljasjyväisen ja mekaanisesti kuoritun tavanomaisen kauran rehukäytön taloudellinen vertailu 

- Purukapulan vaikutus nuorten sinikettujen käyttäytymiseen ja hyvinvointiin 

- Osterivinokkaan viljelymenetelmien kehittäminen 

- Yrittäjän työ ja terveys 

- Ruokohelven korjuutekniikan sekä logistiikan tehostaminen 

- Tapaturmariskien hallinta perunan ja avomaavihannesten tuotannossa 

- Karjanlannan hyväksikäytön tehostaminen 

- Kotimaisten eloperäisten aineiden käyttö kasvihuoneviljelyssä 

- Maataloustyöhön liittyvät vaaratekijät 

- Hiilidioksidin tuotanto eloperäisestä aineesta kasvihuoneilmaan 

- Turvepohjaisen kompostisikalan vaikutukset ympäristöön, ympäristön viihtyisyyteen ja viljelijöiden 

terveyteen 

- Liikenteen toisen sukupolven biopolttoaineiden tuotannon ja käytön kestävyys (BIOVAIKU) 

- Kevätviljan suorakylvö hienojakoisilla mailla - kylvön ajoitus, sadon laatu ja kasvinsuojelu 

- Karkearehut nautojen ruokinnassa 

- Olkien käsittelykoe 

- Olkien maahankyntö kaliumlannoitustarpeen vähentäjänä 

- Kuparintarpeen ennakointi 

- Erisuuruiset väkirehuannokset lihanaudoilla olkiruokinnalla 

- Esitutkimus viljelykaulussienen (Stropharia rugosoannulata) viljelymenetelmän kehittämiseksi 

- Syyssänkimuokkausmenetelmän vaikutus maan typpitalouteen 

MTT:llä ei ole tällä hetkellä menossa olkeen liittyviä tutkimushankkeita.

95 

5. MTT:n ruokohelpitutkimus ja hankkeet 

MTT:llä on ollut seuraavat päättyneet ruokohelpin viljelyä, tuotantoa ja käyttöä koskevat 

tutkimushankkeet: 

- Esikäsittely- ja hydrolyysitekniikoiden kehittäminen kotimaisten agroraaka-aineiden hyödyntämiseksi 

bioetanoolin valmistamisessa (AGROETA) 

- Ruokohelven viljelyn edistäminen 

- Promoting the production and utilisation of energy crops at European level 

- Turvesoiden jatkokäyttö kotieläintuotannossa 

- Liikenteen biopolttoaineiden ja peltoenergian käytön kasvihuonekaasutaseet ja uudet liiketoimintakonseptit 

- Kokovilja maatilan viljelyresurssien optimoinnissa: korjuuteknologia, maidontuotanto ja talous 

- Rehun tuotannon ja karjatalouden kehittäminen Karjalan tasavallassa (Karjalan tasavallan 

siemenhuoltohanke) 

- Peltoenergian tutkimus- ja kehityssuunnitelman laadinta vuosille 2001 - 2005 

- Pohjoisen alueen rehuntuotanto 

- Peltoenergia Kainuussa 

- Biomassan tuottaminen kuidun ja energian raaka-aineeksi 

- Leikkuupuinti ja puimurin säädöt 

- Uusien nurmikasvien soveltuvuus laiduntamiseen ja säilörehuksi Pohjois- ja Itä-Suomessa 

- Kasvinsuojeluneuvonta 

- Ruokohelven luonnonpopulaatioiden muuntelu Suomessa 

- Agrokuidun tuotanto ja käyttö Suomessa 

- Ruokohelven korjuutekniikan sekä logistiikan tehostaminen 

- Lisäarvoa monimuotoisesta kasvinviljelystä - mahdollisuudet ympäristön, viljelijän ja kuluttajan 

kannalta 

- Ruokohelpi, taloudellisesti ja ympäristövaikutuksiltaan kilpailukykyinen teollisuuskasvi 

korkealaatuisen kemiallisen sellun ja polttoaine-energian tuotantoon 

MTT:llä on tällä hetkellä seuraavat ruokohelpiin liittyvät tutkimushankkeet: 

- FARMIVÄRI - Väriaineisiin ja muihin luonnon tuotteisiin soveltuvien lisäarvobiomolekyylien 

jatkojalostus biomassasta maatilalla 

- Kasvillisuuden monimuotoisuus muuttuvissa ilmasto-oloissa 

- Biokaasu ja peltoenergia Kainuussa 

- Kasvinsuojelun asiantuntijatehtävät ja IPM- tuki 

- Hoidettu viljelemätön pelto biokaasuksi - biomassan sopivuus syötteeksi ja korjuun vaikutukset 

tukiohjelmien muiden tavoitteiden saavuttamiseen 

- Ruokohelven perustamis- ja hivenlannoitus 

- Bioenergiaksi viljeltävän ruokohelven kasvihuonekaasutaseet kivennäismaalla 

6. MTT:n nokkosen viljelyyn ja tuotantoon liittyvät tutkimukset 

ja hankkeet 

MTT:llä on seuraavat nokkosta koskevat päättyneet tutkimushankkeet: 

- Nokkosen rikkakasvitorjunta ja korjuumenetelmät

- Viljeltävien yrttikasvien ja luonnonkasvien kuivaustekniikoiden kehittäminen 

- Erikoiskasvit peltoviljelyyn, jalostukseen ja markkinoille 

- Lapin luonnonkasvit viljelyyn 

- Mikrobiologisten riskien hallinta yrttien viljelyssä ja kuivatuksessa 

- Nokkosen viljelytekniikan kehittäminen 

- Korkealaatuisten mauste- ja rohdoskasvien valinta ja siementuotannon kehittäminen 

96 

Tällä hetkellä MTT:llä ei ole nokkoseen liittyvää tutkimusta. 

Muita nokkoshankkeita on ollut seuraavasti: 

- Nokkosesta tekstiiliksi 1997 – 1999, Kalajokilaakson ammattioppilaitos 

7. MTT:n kauran kuoreen liittyvät tutkimukset ja hankkeet 

MTT:llä on seuraavat kauran kuoreen liittyvät hankkeet: 

- Kuorettoman kauran korjuukypsyyden sekä puinti- ja kuivatustekniikan vaikutukset itävyyteen 

ja kuoripitoisuuteen 

- Paljasjyväisen ja mekaanisesti kuoritun tavanomaisen kauran rehukäytön taloudellinen vertailu 

Tällä hetkellä MTT:llä ei ole kauran kuoreen liittyviä tutkimushankkeita. 

8. Järviruokoon liittyvät hankkeet 

- Suomen Ympäristökeskuksella on menossa oleva hanke: ”Järviruoko energiaksi, vesien tila 

paremmaksi” 

- Uudenmaan ympäristökeskuksella on ollut 3-vuotinen hanke (2005–07) 'Ruovikkostrategia 

Suomessa ja Virossa' www.ruoko.fi 

- LUMO-projekti, Turun ammattikorkeakoulun hanke, jossa järviruoko yhtenä kasvina 

www.lumoverkosto.fi 

- COFREEN – hanke, Turun ammattikorkeakoulun hanke 

- VELHO-hanke, Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hanke (Interreg hanke) 

- Rakentamisen ja asumisen malli – hanke- RAM, Luomura ry:n hanke, Luopioinen, 

www.luomura.com 

- ”Järviruoko energiaksi ja vesien tila paremmaksi Pohjois-Karjalassa – vesivarojen ja bioenergian 

käyttö kestävässä aluetaloudessa” Suomen Ympäristökeskuksen Joensuun toimipisteen 

hanke 

- JÄRKI-hanke, Hämeen ympäristökeskus, Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi 

- SATAMUTA-hanke, Turun yliopisto, Geologian laitos 

- Vesikasvillisuuden poistot, Niemisen ja Sintsin Seudun Kyläyhdistys ry:n hanke, Rääkkylän 

kunta www.nieminen-sintsi.net 

- TEHO-hanke, Järviruo’on hyötykäyttö haja-asutuksen jätevesien käsittelyssä, Varsinais- 

Suomen ympäristökeskus, www.minwa.info 

- IBAM-hanke, Helsingin yliopisto, Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta 

- Kuorsumaanjärven hoidon ja käytön kehittämishanke, osana SATAVESI-hanketta, Lounais- 

Suomen ympäristökeskus ja Kiikoisten kunta 

http://www.kiikoinen.fi/kiikoinen/sivu.tmpl?sivu_id=2643

97 

- Sarvikkaan hanke-esitys, Kunnostus- ja hoitosuunnitelma Sarvikkaanluhdalle, Lokkisaariyhdistys 

ry, Lempäälän kunta www.lokkisaari.fi 

- Ruoko-hanke, Hailuodon Luonnonsuojeluliitto ry:n hanke, järviruo’on hyödyntämishanke, 

jota jatkaa Hyle ry http://www.hyle.fi/ryti.html 

- Kortejärvi-hanke, Urjalan kunta, Pirkanmaan ympäristökeskus 

http://www.urjala.fi/portal/matkailu/luontomatkailu/kortejarvi/suojelu_ja_hoito/ 

- Ravinteet hyötykäyttöön – hanke, biomassan hyödyntäminen energiaksi Vakka-Suomessa, 

Turun ammattikorkeakoulu 

http://projektori.turkuamk.fi/projektit/1656/Loppuraportti_ravinteet.pdf 

- Järviruoko energiaksi – vesien tila paremmaksi – hanke, Suomen Ympäristökeskus, 

http://www.finbio.fi/default.asp?sivuID=25583&component=/modules/bbsView.asp&recID 

=20558 

- Varsinais-Suomen energiastrategia – hanke, Varsinais-Suomen ELY-keskus 

- Bioenergiaa ja kasvi- ja eläinperäisistä sivuaineista Parikkalassa, Parikkalan kunnan AMObioenergiaohjelma 

ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto 

http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/45051/nbnfi-fe200905131445.pdf?sequence=3 

- Biokaasulaitoksen perustaminen kasvihuonetilalla, Rönkön puutarhat Oy:n biokaasu-hanke, 

Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 

https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/20547/ASMO_biokaasu.pdf?sequence 

=3 

- Rantojen nykytila ja kehittämisehdotuksia, Helsingin kaupunki, rakennusvirasto 

http://www.hel.fi/static/hkr/julkaisut/2003_merenrannat.pdf 

- JaloJäte – hanke, MTT http://www.mtt.fi/mttkasvu/pdf/mttkasvu12b.pdf 

- Vesijärvi-ohjelma, Aqua Vesijärvi 2017 EU–hanke, Vesijärvisäätiö ja Lahden seudun ympäristöpalvelut 

- ”Koylionjärven ja -joen ulkoisen kuormituksen vähentäminen (KULKU)”. Pyhäjärvi- 

Intituutti, hanke oli käynnissä 2008–2010 http://www.pyhajarvi-instituutti.fi/image/pdftiedostot/kjn_tila_kuormitus_kunnostus_nettiin.pdf 

9. Muut luonnonkuituhankkeet 

Luonnonkuitukomposiittituotantoon liittyvät hankkeet ja muut luonnonkuituhankkeet: 

1. Kontio Oy:n (Karvialla) luonnonkuituhanke, jossa valmistetaan pintaturpeesta muotopuristeita 

mm öljyn imeytystuotteita (http://www.satasilta.vuodatus.net/blog/category/ELYkeskus) 

2. Teknologiaselvitys luonnonkuitujen käytöstä kierrätettävissä komposiittirakenteissa - LU- 

KO 2011 - Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy (kohteena etenkin tuulivoimaloiden rakennekomponentit)(http://julkisethankinnat.yritystele.fi/hankintailmoitus/teknologiaselvitysluonnonkuitujen-kaytosta-kierratettavissa-komposiittirakenteissa-luko-2011-imatra) 

3. LUMO-projekti, Turun ammattikorkeakoulu 

(http://www.lumoverkosto.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog 

&id=29&Itemid=49) 

4. Tonal Innovation Center, Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 

(http://www.ncp.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=443:tonal-innovationcenter-porjekti-yhdistaeae-tutkimusta-tuotekehitystae-jayrityksiae&catid=114:uutinentiedotteet&Itemid=356)

98 

5. Luonnonkuitukomposiittien tarve, Selvitys, Teknologiakeskus Ketek Oy, Kokkola, OSKE 

(http://www.ketek.fi/oske/Luonnonkuitukomposiittien_tarveselvitys_Loppuraportti_julkinen 

.pdf) 

6. HYÖTY-hanke, Teknologiakeskus Ketek Oy, Kokkola, luonnonkuitupohjaiset tuotteet 

(http://oskenetbin.directo.fi/@Bin/89235a36a5dc9eb94cf36255350073f4/1305800697/application/pdf/272 

353/BioPrepreg%20Esiselvitys.pdf) 

7. Asumisen osaamisklusteri 2006, Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy, Culminatum Ltd Oy, 

Teknologiakeskus Innopark Oy, Hämeenlinna, Joensuun tiedepuisto Oy, Ympäristöministeriö, 

Movense Oy

Luonnonkuituja tuottavien kasvien tuotanto Sastamalan ympäristössä

Create successful ePaper yourself

Delete template?

Save as template?