12.07.2015 Views

2009 - Maahanmuuttovirasto

2009 - Maahanmuuttovirasto

2009 - Maahanmuuttovirasto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Taiteen tohtori tuntee narunJatko-opinnot toivat thaimaalaisen NithikulNimkulratin kymmenen vuotta sitten Suomeen.Taiteen tohtoriksi joulukuussa <strong>2009</strong> väitellyt taiteilija-tutkijahaluaisi nyt jatkaa sekä taiteen ettätutkimuksen tekemistä Suomessa.Riitta VuorelaVuonna 1974 syntynyt Nimkulrat opiskeli 1990-luvullaBangkokissa tuotesuunnittelijaksi ja työskenteli valmistumisensajälkeen kolme vuotta tekstiilialalla. Jatko-opinnotEuroopassa vetivät kuitenkin puoleensa.Nimkulrat lähetti professorinsa suosituksesta hakemuksenviiteen eurooppalaiseen yliopistoon. Kun myönteinen vastausoli tullut neljästä, Nimkulrat päätti lähteä Hollannin Eindhoveniin.Viikkoa ennen lähtöä Helsingin Taideteollisesta korkeakoulusta(TaiK) tuli kirje, joka muutti suunnitelmat lennossa.”The last thing is always the best, uskotaan thaikulttuurissa.Siksi valitsin Helsingin.”Valintaan vaikutti myös se, että Nimkulratin Suomessaaiemmin lomailleet vanhemmat pitivät Helsinkiä turvallisenavaihtoehtona. Toki myös Taideteollisen korkeakoulun tarjoamamonipuolinen ja korkeatasoinen opetus houkutteli.Materiaalin merkitysVuonna 2002 Nimkulrat valmistui taiteen maisteriksi. Jatkoopintojensaohella hän on opettanut TaiK:n maisteriopiskelijoitatutkimustyöhönsä perustuvilla kursseilla. Viime joulukuussahän väitteli taiteen tohtoriksi.Väitöskirjassaan, Paperness: Expressive Material in TextileArt from an Artist’s Viewpoint, Nimkulrat tarkastelee materiaalinmerkitystä, hauraan mutta sitkeän paperinarun ilmaisuvoimaatekstiilitaiteen materiaalina.Nimkulrat halusi tutkia, miten materiaali voi kertoa merkityksensäniin, että taiteilija voi muuntaa sen tietyn viestinvälittäväksi taideteokseksi. Hän käytti tutkimuksessaan omiateoksiaan ja selvitti, miten taiteilija ja katsoja näkevät paperinmateriaalina ja miten se vaikuttaa teoksen tulkintaan.Nyt taiteilija-suunnittelija-tutkija haluaisi jatkaa post doc-opintojaan ja tehdä taidetta, joko Suomessa tai muualla.Helsinki on edelleen hyvä vaihtoehto.Kehykset esiinNimkulrat on esiintynyt lukuisissa näyttelyissä eri puolillamaailmaa. Helmikuussa Gallen-Kallelan museossa avattuunNithikul Nimkulrat yhdistää työssään ja tutkimuksessaansuunnittelun, tieteen ja taiteen. Taiteen tohtorin lempimateriaali onpaperinaru.Arjen Voima -ryhmänäyttelyyn Nimkulrat teki paperinarustakehyksiä. Näyttelyn teosten innoituksen lähteenä oli AkseliGallen-Kallelan työ ja elämä.”Gallen-Kallela tunnetaan taiteilijana, mutta hän oli myöstaitava käsityöläinen. Vaikka hän teki omin käsin kehyksetmoniin maalauksiinsa, vain Aino-triptyykki on kuvattu kirjoihinkehysten kanssa. ”Tämä herätti minussa kysymyksiä: Jostaiteilija on tehnyt sekä maalauksen että kehykset, miksi kehyksetleikataan kuvista pois? Miksi maalaus on kehyksiä tärkeämpäätaidetta?” ◆MAAHANMUUTTOVIRASTO <strong>2009</strong>25

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!