Lataa PDF-tiedosto - Kulttuurivihkot

56 kulttuurivihkot 2 / 2011
»Ajattelen, että olen
nyt elänyt kaksi
kristuksen ikää
ja kolmas on vielä
edessä.»
»Peruspessimismini on vaihtunut hämärään
optimistisuuteen, optimismiin. Se on
hyvin kummallista.»
Ihmisen on siis mahdollista muuttua.
Mutta muuttuuko hän koskaan kokonaan?
»Ihminen muuttuu valtavasti koko ajan.
Mutta kyllä hän silti pohjimmiltaan on sama
säikähtänyt lapsi, joka on aina ollut.»
Mäkelä uskoo, että loppujen lopuksi kaikki
asiat, jotka ihmisyyteen liittyvät, lähtevät
lapsuudesta. Ihminen etsii niitä ehdottoman
hyväksynnän kokemuksia, joita esimerkiksi
äidinrakkauteen liittyy – ja joutuu usein pettymään
karvaasti.
Eräässä runossaan hän kirjoittaa, että vain
itserakkautta voi satuttaa. Mitä hän tällä tarkoittaa?
»Se on pitkän pohdinnan tulos», Mäkelä
sanoo, mutta kieltäytyy määrittelemästä asiaa
sen tarkemmin. Hetken mietittyään hän
kuitenkin lisää:
»Itserakkauden satuttaminen on pahinta.
Oikeastaan rakkautta ei voi loukata, koska
rakkaus on puhdas ja viaton. Itserakkautta
olen tullut loukanneeksi.»
Toiveikas rakkaus ja rakkauden mahdollisuus
ovat kuitenkin aina olemassa.
Sen Mäkelä tietää.
3. Yhä kurkotan kohti tähtiä
Naapurista kuuluva sellomusiikki on huomaamattamme
loppunut. Ulkona lumisade
jatkuu. Välissä puhelimen pirinä katkaisee
jutustelumme – Italiasta tilattu kirjalähetys
on saapunut. Kirjailijan uteliaisuus uusia
asioita kohtaan on kyltymätön.
»Aina on katsottava eteenpäin. Ajattelen,
että olen nyt elänyt kaksi Kristuksen ikää ja
kolmas on vielä edessä. Tavallaan ajatus on
absurdi. Toisaalta jollain tapaa ajattelen, että
elän ikuisesti.»
Ehkä Mäkelän ikuisuuden kaipuussa on
kyse halusta kokea enemmän, sillä vähempään
ei ole tyytymistä. Tyytyväisyyden tunne
ei ylipäätään ole kirjailijalle se ominaisin,
joskaan ei toki täysin vieraskaan.
»Sotšissa [Venäjällä] ollessani voitin kaksi
erinomaista pelaajaa tenniksessä. Mietin,
että olenkohan koskaan ollut näin tyytyväinen
itseeni.»
Kirjoja Mäkelä kirjoittaa koko ajan, kuten
hän on tehnyt viimeiset kaksi ja puoli
vuosikymmentä lopetettuaan työt Otavassa
ja siirryttyään täysipäiväiseksi kirjailijaksi.
Julkaistuja teoksia on yli 140. Tällä hetkellä
työn alla on kirja Aleksandr Puškinista.
»jos ihminen sanoo,
ettei kirjoita omista
kokemuksistaan,
hän valehtelee.
Mistä hän sitten
muka kirjoittaisi?»
Syksyllä ilmestyy sekä uusi Herra Huu että
muistelmateos Muistan. Lapsuus. Tässä kirjassa
hänen mukaansa hauskaa on se, että
totuus, jonka hän kirjassa luo, on muutakin
kuin toden näköistä – Mäkelän kokemuksissa
se on totisinta totta. Eikä kukaan voi kieltää,
etteikö olisi.
Ulkoa kuuluu raitiovaunun kolina. Pian
Mäkelä suuntaa lukemaan runokirjansa runoja
Kulttuuriratikkaan. Uusi runokirja ilmestyy
mahdollisesti jo ensi vuonna. Kirjailijan
tuotteliaisuus on ehtymätöntä.
Muutenkin kirjailija katsoo tulevaisuuteen
varovaisen toiveikas hymy huulillaan. Hän
uskoo entropian lakiin, jonka mukaan kokonaiskaaoksen
lisääntyessä syntyy kaaoksen
sisään pieniä järjestyksen keskuksia. Elämän
kaoottisuuden keskeltä on siis mahdollista
löytää myös selkeyttä ja rauhaa. Mihin suuntaan
seuraava askel otetaan?
»Ainakin toivoakseni kirjoitan vielä muutaman
kirjan ja aionkin kirjoittaa ja saan kirjoittaa.
Vielä vähän matkalla oloa ja vielä vähän
rakkautta ja vielä vähän sitä ja tätä.»
Mäkelä hymyilee.
»Ja paljonkin rakkautta. Ja kaikkea hauskaa.»
Väliotsikot ja tekstin kursivoidut kohdat on
poimittu runokirjasta Toden näköistä
(Tammi 2011).
Ensimmäisen runon nimi Spleen on ranskaa
ja tarkoittaa raskasta mielentilaa.