29.11.2012 Views

Lataa PDF-tiedosto - Kulttuurivihkot

Lataa PDF-tiedosto - Kulttuurivihkot

Lataa PDF-tiedosto - Kulttuurivihkot

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

elias krohn

Oppilaita

kasvatetaan

kansalaisuuden

sijasta yrittäjyyteen.

pääkIrjoItus

Passiivisuus vaihtui sokeaan protestointiin

Viime vuonna julkistetun kansainvälisen tutkimuksen mukaan suomalaisnuorten yhteiskunnalliset

tiedot ovat kansainvälistä kärkeä, mutta heidän kiinnostuksensa osallistua politiikkaan ja yhteiskun-

nalliseen vaikuttamiseen on sen sijaan pohjatasoa. tutkimukseen osallistui peruskoulun 8. luokan

oppilaita.

tulokset kertovat siitä, että suomalaisissa kouluissa päntätään tuloksekkaasti tietoa yhteiskun-

nasta, mutta tieto on ulkokohtaista. oppilat eivät saa koulusta sellaisia aineksia, jotka auttaisivat

heitä mieltämään yhteiskunnan ja politiikan osaksi jokaisen elämää ja kannustaisivat aktiivisen ja

kriittisen kansalaisen rooliin.

kuvaavaa tutkimustuloksissa oli myös se, että tietämyksen lisäksi suomalaisten luottamus yhteis-

kunnallisiin instituutioihin oli erityisen suurta. Valtionhallintoon luotti 82 prosenttia, tiedotusväli-

neisiin 80 ja puolueisiin 61 prosenttia nuorista. kaikki nämä luvut olivat noin 20 prosenttia suurempia

kuin muissa länsimaissa keskimäärin.

Nuoret siis luottavat siihen, että yhteiskunta toimii, mutta eivät ole kiinnostuneita itse osallistu-

maan siihen. Asenne on demokratian kannalta huolestuttava. Luottamus instituutioihin voi sinänsä

olla hyväkin merkki, mutta tuskin silloin, kun se yhdistyy kiinnostumattomuuteen ja passiivisuuteen.

todellinen kansanvalta edellyttää alamaisasenteen sijasta aktiivisia kansalaisia.

Nuoria ei kuitenkaan pidä syyllistää vääristä asenteista. Vika on siinä, miten asioita heille opetetaan

ja millaisia toimintamalleja annetaan tai jätetään antamatta.

Nuorten passiivisuus on luultavasti ainakin osittain tietoisen politiikan tulosta. suomalaisissa kou-

luissa näkyy yhä 1970- ja 1980-luvuilla vaikuttaneen Vapaan koulutuksen tukisäätiön kädenjälki. Elin-

keinoelämän ja poliittisen oikeiston piirissä syntynyt vaikutusvaltainen säätiö lobbasi voimakkaasti

koulutuksen »politisoitumista», kuten kouluneuvostoja ja yhteiskuntakasvatusta vastaan. se sai ta-

voitteensa niin täydellisesti läpi, että se saattoi lopettaa toimintansa tarpeettomana.

kulttuurivihkot 2 / 2011 3

tämän päivän koulumaailmassa oppilaita kasvatetaan yhä enemmän kansalaisuuden sijasta yrit-

täjyyteen. Nykykoulun arvomaailmaa kuvaa myös se, että rauhankasvatus on käytännössä lopetettu.

Suomalaisen politiikan monet suuret linjat eivät tällä hetkellä vastaa yleistä kansalaismielipidettä:

hyvinvointivaltion palvelujen annetaan rapistua tai niitä yksityistetään, tuloeroja kasvatetaan veropo-

litiikalla, ydinvoimaa rakennetaan lisää ja sotilaallinen liittoutuminen etenee. kaikissa näissä asioissa

kansalaisten enemmistön mielipide on lukuisten mielipidemittausten mukaan päinvastainen. silti he

vaaleissa äänestävät toistuvasti nykyistä politiikkaa toteuttavia puolueita – tai jättävät kokonaan

äänestämättä. Ehkä tämä kertoo osaltaan vähäisestä kiinnostuksesta tai yhteiskunnallisen lukutai-

don puutteesta. jos »suomen toivona» esiintyvän kokoomuksen kannatuksessa vaikkapa vain 2–3

prosenttiyksikköä tulee sellaisilta äänestäjiltä, jotka tosiasiassa kannattavat toisenlaista politiikkaa

kuin kokoomus tekee, sekin riittää nostamaan kokoomuksen suurimmaksi puolueeksi.

Mielikuvilla ratsastaminen ja epäpoliittisten tunnusten käyttäminen yleensä hyödyttää juuri oikeistoa.

»jos oikeisto tekisi kuten se puhuu, se olisi vasemmisto», kirjoitti aforistikko Samuli Paronen.

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan republikaanisen puolueen äänestäjistä huomattava osa

on sellaisia, joiden kuuluisi asiakysymyksiä koskevien mielipiteittensä perusteella äänestää Demokraattista

puoluetta. sama ei päde vastaavassa mitassa toisinpäin.

Huhtikuun eduskuntavaaleissamme muutoksia on tietysti luvassa perussuomalaisten odotettavissa

olevan hurjan nousun vuoksi. tuskin on demokratian kannalta huono asia, jos moni aiemmin

nukkunut äänestäjä lähtee nyt uurnille. Varsinkin talouspoliittiselta linjaltaan hyvin epämääräisen

protestipuolueen kannatus on kuitenkin merkki yhteiskunnallisen tietämyksen ja kiinnostuksen pinnallisuudesta

siinä missä passiivisuus tai valtapuolueiden sokea tukeminenkin.

Eduskuntavaalien tuloslaskentaa jännitetään Kulttuurivihkojen suorassa videolähetyksessä osoitteessa

http://www.kulttuurivihkot.fi vaalipäivänä 17.4. klo 19 alkaen.

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!