12.07.2015 Views

prointerior 4/2012 - PubliCo Oy

prointerior 4/2012 - PubliCo Oy

prointerior 4/2012 - PubliCo Oy

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

TYKSIN LISÄRAKENNUS- ja laajennushankkeesta on vastannutalusta lähtien Sweco Paatela Architects <strong>Oy</strong>; pääsuunnittelijana arkkitehti,tekniikan lisensiaatti Mikael Paatela.Yrityksen erityisosaamista ovat sairaanhoidon, vanhustenhuollonja hyvinvointisektorin hankkeiden arkkitehtisuunnittelu, joten isot sairaalahankkeetovat toimiston väelle tuttuja. Turun yliopistollisen keskussairaalanlisärakennus- ja laajennushanke on kuitenkin valtava jahaasteellinen. ”Muuntojoustavuus on nykypäivänä sairaalarakentamisessaja -suunnittelussa tärkeää”, toteaa hankkeen parissa vuosiapuurtanut arkkitehti Veikko Manninen.Ensi keväänä valmistuva laajennusosa on keskussairaalakompleksinkolmas vaihe; ensimmäinen osa, T1-sairaala, valmistui vuosituhannenvaiheessa, kakkosvaihe reilut kaksi vuotta sitten.Edellisen polven keskussairaaloiden vuodeosastot tehtiin korkeiksija kapeiksi; niiden juurella oli pattimainen ja matala toimenpideosa.Kun T-sairaalan suunnittelu käynnistyi, sairaalasuunnittelun toiminnallisetnäkemykset olivat muuttumassa; ryhdyttiin tekemään leveärunkoisempiarakennuksia.Syvän rungon vaatimat talotekniikan ja paloturvallisuuden erityisratkaisuttoivat Turussakin nyt rakenteilla olevan osan suunnittelulleoman erityishaasteensa. ”Vaikka kerroskorkeus on yli neljä metriä,vie tekniikka siitä kuitenkin osansa”, Manninen sanoo. ”Jos vapaakorkeuson 3,8 metriä ja siihen pistetään metrinen korvausilmakanava,jää enää 2,8 metriä. Lisäksi tulee vielä muu tekniikka. Tämä on vaatinutpoikkeuksellisen paljon yhteistyötä lvi- ja sähkösuunnittelijoidenkanssa.”Edellisistä vaiheista on otettu irti kaikki mahdollinen kokemusperäinenhyöty ja oppi. Myös maailmalta on haettu malleja ja trendejä,joista on vedetty suuntaviivoja Suomen ja Turun oloihin soveltaen.”Hanketta on suunniteltu 1980-luvun lopulta lähtien ja se on elänytvielä työmaavaiheessakin; suunnittelupöydällä se vuosien mittaanmuutti monta kertaa muotoaan”, Manninen sanoo.Turun yliopistollisen keskussairaalan, Tyksin,lisärakennus- ja laajennushanke on viittä vaillevalmis. Tekijät ovat syystä ylpeitä: tällaistatehdään vain kerran 20 vuodessa.Turvallinen tausta tulijalleVaikka viimeinen silaus vielä puuttuu, on lopputulos jo aistittavissa. Kokonaisuuson mykistävän komea. Arkkitehtuurissa on klassisia piirteitäja yksityiskohdissa herkkää, jopa hiven aaltomaista muotoilua.Kokonaisuus on moderni, tyylikäs ja valoisa. Keskusaula, Atrium,tekee vaikutuksen; sen yksityiskohdat ja klassisen kauniit arkkitehtonisetmuodot seisauttavat katseen ja melkein myös ajatuksen. On kuinkonserttisalissa tai oopperassa olisi.”Ympäristö on erityisen tärkeä, kun sairaalarakennuksesta on kyse.Tilan pitää antaa turvallinen tausta tulijalle; sairaalan asiakkaalleympäristön rauhoittava vaikutelma on tärkeää, mutta yhtä tärkeä tekijäse on myös henkilökunnan näkökulmasta hoitotyön sujuvuuden jatyössä viihtymisen kannalta”, Manninen sanoo ja huomauttaa, että rakennesuunnittelussaon pyritty löytämään mahdollisimman joustaviaratkaisuja. ”Se, mikä helpottaa uudisrakentamista, helpottaa myös tulevaisuudenmahdollista täydennysrakentamista sekä huolto- ja muutostöitä.””Pari tuhatta työntekijää ja kaikki vaiheet suurin piirtein yhtä aikaapäällä”, Manninen toteaa, mutta myöntää tyydytyksen tunteen, kun rakennuspala palalta on kuoriutunut esiin työmaavaiheen kuorista.4 / 12 <strong>prointerior</strong> 51

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!