12.07.2015 Views

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

73takunnalliset hankkeet syövät edellytyksiä paikallisilta hankkeilta, joita ei saada käynnistettyä,koska “asia on jo hoidossa”.Valtakunnallisen päätöksenteon arvovalintaValtakunnallisuutta tarvitaan päätöksenteossa, joka tehdään valtioneuvostossa, Eduskunnassaja ministeriöissä. Tämä tutkimus on osoittanut, että maaseudulla on vajavaisuuksia keskeisilläläheisyyden ekonomian osa-alueilla. Ongelmat liittyvät palvelujen ja julkisen liikenteen heikentymiseensekä tietoliikenneverkkojen riittämättömyyteen.Kaupungeissa yhteiskunta huolehtii laajasti hoivaan, koulutukseen ja kulttuuriin liittyvistäperuspalveluista. Kansalaisten tasavertaisen kohtelun näkökulmasta on otettava kantaa siihen,missä määrin peruspalvelujen tuottaminen maaseudulla siirretään vapaaehtoistyön ja määräaikaistenprojektien varaan. Ylimmän yhteiskunnallisen päätöksenteon näkökulmasta on kysearvovalinnasta: jätetäänkö maaseutu tietoisesti vähemmälle ja tulkitaan, että maaseudun itsestääntuottamat vahvuudet, jotka liittyvät luontoon, rauhallisuuteen ja sosiaalisten verkostojenturvaan, riittävät takaamaan perustuslain tarkoittaman kansalaisten asuinpaikkaan liittyvänvapaan valinnanmahdollisuuden. Onko suomalaisen yhteiskunnan alueellisen globalisaatiostrategianytimenä, että kaupungeissa yhteiskunta ja markkinat huolehtivat ja maaseudullaasukkaat itse ja määräaikaiset hankkeet?Paikkojen moninaisuus takaa kilpailukykyisen SuomenAsukkaiden arviot erilaisista paikallisyhteisöistä tukevat asuinympäristöjen moninaisuudentulkitsemista kansallisesti tärkeäksi. Ihmiset arvostavat erilaisia asioita, ja tähän erilaisuuteenperustuvat elämänpolitiikat voivat toteutua ainoastaan vaalimalla paikallisyhteisöjen monipuolistakirjoa. Aivan samoin kuin luonnossa on tärkeä lajien moninaisuus eli biodiversiteetti,on hyvän yhteiskunnan yksi perusta paikkojen moninaisuus, paikkadiversiteetti.Jospa menestys ei synnykään pelkästään suurimpien kaupunkien kautta, kuten nykyään laajastioletetaan. Ehkä menestyksen perustana ovatkin ihmisten väliset vuolaat tietovirrat, ja vuolausedellyttää monipuolisia kaupungeissa ja maaseudulla sijaitsevia asuin- ja työskentelyympäristöjä.Jospa paikkadiversiteettiin perustuva yhteiskuntamalli onkin Suomen globalisaatiostrategianyksi peruspilari.Yritysten kannalta merkityksellinen on tässä tutkimuksessa saatu tulos, että kirkonkyläkeskuksetja keskikokoiset kaupungit täyttävät hyvin ne ehdot, joita lapsiperheet toivovat hyvältäasuinympäristöltä: palvelut ovat lähellä ja monipuolisia, asunnot ovat kohtuuhintaisia ja asiointion helppoa; arjen etapit ovat lähellä toisiaan. Tulevasta työvoiman saannistaan huoltakantavan yrityksen luulisi olevan kiinnostunut myös muista sijaintivaihtoehdoista kuin muutamastasuurimmasta kaupungista. Ehkä Suomen kilpailukyvyn perustana ovatkin pienet jakeskisuuret paikallisyhteisöt, joiden voittopuolisin sijainti on aivan muualla kuin tällä hetkellävalovoimaisina pidetyillä alueilla.Läheisyyden ekonomiaa tulee pohtia eri tavoin kaupunki- ja maaseutuyhteisöissä. Maaseutuyhteisöissäläheisyyden ekonomian toteutuminen edellyttää erityisen huomion kiinnittämistäpalvelujen organisointiin, uusien työpaikkojen synnyttämisen välineisiin, tietoverkkoyhteyksienkehittämiseen, maankäytön suunnitteluun sekä liikkumisen joustavuuteen.73

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!