12.07.2015 Views

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

65osaavat auttaa, jos joku on sairaana. Vastaajien mielestä alueen asukkaat yleensä myös tuntevattoisensa. Teuvalaisissa oli eniten niitä, joiden mielestä suhteiden solmiminen alueen ihmisiinon helppoa. He myös muita useammin sanoivat voivansa tarvittaessa pyytää naapureiltaapua tai lainata heiltä tavaroita. Teuvan kylissä on muita alueita yleisemmin tapana jutellanaapureiden kanssa, jos näitä tavataan sattumalta jossain. Alueen ihmisten asiat ovatkin melkohyvin muiden tiedossa. Lisäksi Teuvan kylissä on poikkeuksellisen hyvä yhteishenki, sillä39 % vastaajista oli täysin yhtä mieltä asiaa kuvaavan väitteen kanssa. Kylät ovat vireitä janiissä on muun muassa kyläyhdistyksiä ja muita harrastusmahdollisuuksia. Kolme neljästäteuvalaisesta piti naapureiden välisiä läheisiä suhteita erittäin hyvänä asiana. Kukaan ei ollutpäinvastaista mieltä. Haastateltavat korostivat sitä, miten tärkeää heille ovat naapurisuhteet,kylän yhteishenki ja tarvittaessa saatava apu. On mukavaa, kun kylällä tervehditään tuttuja.Horon, Norin ja Äystön kylillä uskottiin muita alueita vahvemmin siihen, että kun pankissa taikaupassa tunnetaan asiakas hyvin, se vaikuttaa myönteisesti niissä saadun palvelun laatuun.Useampi kuin kaksi kolmesta jakoi tämän mielipiteen. Palvelun ja tuttuuden suhde näkyyesimerkiksi siten, että tutulle osataan suositella kaupassa jotain uutuustuotetta, koska tunnetaanasiakkaan ostotottumukset. Pankissa voidaan jutella muistakin kuin pankkiasioista ja laskeavaikka hieman leikkiä, kun tunnetaan toisensa.Maskun SeikeläKyselyn perusteella Maskun Seikelä ei eronnut sosiaalisilta verkostoiltaan millään oleellisellatavalla keskimääräisistä vastauksista. Haastatteluissa paljastui kuitenkin, että alueen asukkaatovat ehkä hieman keskimääräistä varauksellisempia ja vaikeampia tutustua. Naapureidenkanssa näyttäisi silti olevan hyvät suhteet ja naapuriapua: talojen vahtimista toisen poissa ollessa,kahvilla käyntiä, yhteisiä maatalouskoneita. Lisääkin naapurien välistä yhteydenpitoakaivattiin. Laajemmin katsottuna sosiaaliset verkostot alueen ihmisillä ovat riittävät, eikä itseäkovin helposti tunneta yksinäiseksi.Piippolan ja Pyhännän keskustatPiippolassa ja Pyhännällä käsitykset siitä, onko alueella vilkasta yhteistoimintaa, vaihtelivat.Poikkeuksellisen moni vastaaja oli täysin samaa mieltä ja vielä useampi täysin eri mieltä. Tähänsaattaa vaikuttaa se, että toisessa kunnassa yhteistoiminnan määrä poikkeaisi selvästi toisesta.Piippolassa näyttäisi haastattelujen perusteella olevan ainakin talkootoimintaa juhlienjärjestämiseksi ja nuorisoseuran kunnostamiseksi.Vastaajista 77 % oli täysin sitä mieltä, että asukkaat tuntevat toisensa. Jonkin verran ilmenimyös sitä, että naapurit tarkkailisivat liiaksi toistensa tekemisiä. Naapureilla on tapana jutellatoistensa kanssa tavatessaan jossain sattumalta. Täysin tätä mieltä oli neljä viidestä vastaajasta.Yleensä ottaen asiaa pidettiin erittäin myönteisenä. Asukkaat ovat myös melko tietoisiatoistensa asioista. Tämän tuttuuden uskottiin vaikuttavan myönteisesti palvelun laatuun muunmuassa kaupassa ja pankissa. Tutuille osataan kaupassa neuvoa korvaava tuote ja pankissa saahelposti lainan. Kirjastossa varataan kirjoja pyytämättä, kun tunnetaan asiakkaiden lukutottumukset.Piippolassa ja Pyhännällä mainittiin oleva pienen paikkakunnan edut ja haitat: ihmisettuntevat toisensa ja toisista huolehditaan – joskus ehkä liikaakin.Vilppulan keskustaVilppulan keskustassa oli muita vähemmän itsensä yksinäiseksi tuntevia ihmisiä. Siellä myösnaapurit harvemmin tarkkailivat toisiaan liiaksi. Yhteishenki alueella on poikkeuksellisen hyvä.Haastateltavien mukaan yhteishenki riippuu asiasta ja on joissain asioissa hyvä, toisissa ei.Muutoin Vilppula oli sosiaalisen pääoman suhteen lähellä tutkimusalueiden yleistä keskiar-65

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!