12.07.2015 Views

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

5Läheisyyden ekonomian toteutumisen selvittämistä varten valittiin maastamme yhdeksän erityyppistäpienaluetta. Mukaan otettiin mahdollisimman kattava valikoima erilaisia asuinympäristöjä,sillä kuntapohjainen tarkastelu ei tuo alueittaisia eroja riittävän selkeästi esiin. Tarkastelunkohteena oli näin ollen monenlaisiin kuntiin ja kaupunkeihin kuuluvia alueita. Tutkimuksessamukana olleiden paikkakuntien väestömäärien huomattava kokoero mahdollistiosaltaan monipuolisen vertailun. Pienimmiltä tutkimusalueilta kerätyn aineiston kattavuusturvattiin luomalla yhdestä tai useammasta kunnasta samankaltaisten osa-alueiden muodostamatutkimusjoukko tarkastelua varten.Tutkimukseen valitut asuinympäristöt ovat seuraavat (kuva 2):Haja-asutusalueet1. etäällä keskuksista sijaitseva väestömäärältään pieni kylä, jossa ei ole palveluita• Kuhmosta Ylivieksi, Iivantiira, Niva, Kuumu, Jonkeri, Lammasperä ja Saunajärvi2. keskusten välimaastossa sijaitseva väestömäärältään keskisuuri kylä, jossa on hyvätperuspalvelut• Teuvalta Norinkylä, Horonkylä ja Äystö3. keskusten läheisyydessä sijaitseva väestömäärältään suuri kylä, josta kaupalliset palvelutpuuttuvat• Maskusta SeikeläTaajamat4. pienehkö taajama• Piippolan ja Pyhännän kirkonkylät5. keskikokoinen kuntakeskustaajama• Vilppulan kirkonkylä6. pikkukaupungin keskustaajama• Mikkelin keskustaKaupungit7. lähiö, jossa on heikot peruspalvelut• Tampereelta Atala, Tasanne ja Olkahinen8. ympäristönsä keskuksena toimiva suuri lähiö, jossa on hyvät palvelut• Vantaalta Myyrmäki9. kaupungin keskusta• Helsingin keskustasta Vironniemi, Ullanlinna ja KampinmalmiKuva 2.Kunnat, joiden osa-alueille tutkimus kohdistui (osa-alueet on selvitetty tekstissä).Tutkimusalueilta satunnaisotannalla valituille 18–75 -vuotiaille asukkaille lähetettiin kysely(liite 1), jossa tiedusteltiin heidän kokemuksiaan läheisyyden ekonomian eri osatekijöistäasuinseudullaan. Erityistä huomiota kiinnitettiin siihen, miten asukkaat kokevat saavuttavansatarvitsemansa palvelut. Kyselyjä lähetettiin jokaiselle tutkimusalueelle 100 kappaletta eli yhteensä900. Yhteystiedot hankittiin <strong>Vaasan</strong> maistraatista. Kuudessa lomakkeessa oli vääräosoite, kolme palautettiin täyttämättä ja yksi vastaus oli käyttökelvoton. Tämän jälkeen otokseksijäi 890. Lomakkeita palautui yhden karhukierroksen jälkeen 469 eli vastausprosentiksi5

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!