12.07.2015 Views

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

Lataa - Vaasan yliopisto

SHOW MORE
SHOW LESS

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

3JOHDANTOLäheisyyden ekonomian käsiteAlueiden kilpailukyvyn on katsottu lähtevän osaavista ja tehokkaista keskuksista. Käytännönkokemusten mukaan kuitenkin myös pienillä paikkakunnilla on omat etunsa ja vetovoimatekijänsä,joilla ne voivat pärjätä kilpailussa isojen kasvukeskuksien kanssa. Pienessä yhteisössäasuvat saavuttavat joidenkin kaupungista maalle muuttaneiden arvioiden mukaan taloudellisiaja ajankäytöllisiä etuja niin asumiseen, vapaa-ajanviettoon kuin työelämäänkin liittyvissä asioissa.Esimerkiksi lapsiperheelle muuttaminen suurkaupungista pienelle paikkakunnalle voimerkitä elämän helpottumista monella tavoin. Asioiminen helpottuu ja nopeutuu, asumiskustannuksetalenevat, kaupalliset ärsykkeet vähenevät ja tarvittavat päätökset saadaan aiempaanopeammin.Pienellä paikkakunnalla asuminen ja eläminen näyttävät siis yksilötasolta katsottuna ainakinjoillekin ihmisille tehokkaammalta (ajankäyttö), taloudellisemmalta (säästöt) ja laadukkaammalta(arvot) kuin suurkaupungissa asuminen ja eläminen. Kuntalainen saa tarvitsemansa palvelutvaivattomasti ja varmasti. Verrattaessa pienten paikkakuntien kilpailukykyä suuriin keskuksiinvoidaan käyttää teesejä, jotka yhdessä muodostavat käsitteen läheisyyden ekonomia 1(kuva 1).Asioiminenonhelppoajanopeaa- palvelut eivätruuhkaisiaAsuminenonedullistaKaupallinenpaineonvähäistä- trendikkyys eitärkeää- edullinen hintatasoPäätöksentekoonnopeaa- vähänbyrokratiaaSosiaalisetverkostot- naapurit tunnetaanLÄHEISYYDEN EKONOMIAKuva 1.Läheisyyden ekonomian teesit ja esimerkkejä niistä käytännön elämässä.Läheisyyden ekonomia on kuitenkin arvosidonnainen asia. Toisille ihmisille sen osa-alueetovat tärkeitä, mutta toisille eivät. Eri ihmisten kohdalla eri läheisyyden ekonomian osatekijätmyös painottuvat eri tavoin. Läheisyyden ekonomian merkitys ja sisältö riippuvat esimerkiksiihmisen elämäntilanteesta ja perhesuhteista. Lapsiperheen tarpeet ja arvot voivat poiketa voimakkaastivaikkapa yksin elävän opiskelijan tai eläkeläispariskunnan tarpeista ja arvoista.1 Läheisyyden ekonomia-käsitteen on kehittänyt Pomoottori ry:n toiminnanjohtaja Mikko Rissanen.3

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!