12.07.2015 Views

Viihde ANSSI

Viihde ANSSI

Viihde ANSSI

SHOW MORE
SHOW LESS
  • No tags were found...

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

” Olemmeitse asiassakaikki yrittäjiä,joten siksi vainviikonloppukeikat.No kesällä kylläesiinnymmeenemmänkin,mutta kenellekäänmeistäsoittaminen ei olepäätyö. ”julkaista levy, ja muutamiakappaleita on jo valmiina sitävarten. Pääosin kappaleettulevat ulkopuolisilta tekijöiltä.Uudella levyllä tuleeolemaan sekä käännöskappaleita,että täysin uutta materiaalia,Österåker lupailee.Uusi albumi tulee noudattelemaantyylillisesti bändinlinjaa, eli takuuvarmaa tanssijalkaansopivaa musiikkiatullaan pitkäsoitolta varmastilöytämään. Mutta Österåkerinmukaan tavoitteena onsaada albumille myös materiaalia,joka löytää tiensäradiosoittoon.TarjollakokonaisuusCharlies on siis kasvanutviisimiehiseksi orkesteriksi,ja näin ollen satsausta monipuolisuuteenesiintymisissäon siis havaittavissa. Hyväniin. Orkesterin esiintymisetpainottuvat pääosin viikonloppuihin,ja siihen on ihanselvä syykin olemassa.- Olemme itse asiassakaikki yrittäjiä, joten siksivain viikonloppukeikat. Nokesällä kyllä esiinnymme” Päivitämmemuutenkinohjelmistoaparin kuukaudenvälein. Mutta yksion ja pysyy. ElitunnetuimmatCharlies-hititvuosien varreltatulevat ainakuulumaankeikkaohjelmistoon.”enemmänkin, mutta kenellekäänmeistä soittaminen eiole päätyö.Charlies-orkesterin keikkapaikatvaihtelevat kovastikin,eikä bändillä sinälläänole mitään varsinaista suosikkipaikkaa, missä esiintyä.- Kaikki paikat ovat yhtämieluisia, jos vain yleisöälöytyy, Österåker mainitsee.Bändi käyttää keikoillaanpitkälti hyvin harjoiteltuavakio-ohjelmistoa. Kun kuitenkinesiintymispaikat vaihtelevatpaljonkin, on pienetmuutokset silloin ohjelmistossaaina tarpeellisia.- Päivitämme muutenkinohjelmistoa parin kuukaudenvälein. Mutta yksi onja pysyy. Eli tunnetuimmatCharlies-hitit vuosien varreltatulevat aina kuulumaankeikkaohjelmistoon.Jokaisella keikalla Charlieslaittaa itsensä aina täy-” Satsaammeohjelmiston,äänentoiston jahyvän soittamisenlisäksi myösvisuaalisuuteen,eli pyrimme siihen,että yleisöllä olisimyös katsottavaakeikoilla. Ja yksitärkeä tavoite onse, että pyrimmeolemaan ainakeikoilla hyvällätuulella. ”sillä likoon. Tavoitteena onkintarjota kuulijoille kokonaispaketti,jolla iskostutaanyleisön mieliin pitemmäksikinaikaa.- Satsaamme ohjelmiston,äänentoiston ja hyvän soittamisenlisäksi myös visuaalisuuteen,eli pyrimme siihen,että yleisöllä olisi myös katsottavaakeikoilla. Ja yksitärkeä tavoite on se, että pyrimmeolemaan aina keikoillahyvällä tuulella, Österåkersanoo.Charlies aikoo tulevaisuudessakinkeikkailla lähinnävain viikonloppuisin, johtuenjuuri muusikoiden muistatöistä.- Viikkokeikkamahdollisuudettalvella ovat muutenkinvähentyneet, eli niiden saaminenvoisi olla työlästäkin.Viikonloppuisin löytyy kuitenkintöitä entiseen malliin,joten sikäli asiat ovat meillähienosti tasapainossa. •WWW.T<strong>ANSSI</strong>VIIHDE.FI9

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!