ARTISTIT JA MUSIIKKIteksti: juha lahti / Kuvat: Hallikainen kuvapankki” Mutta missäollaan kymmenenvuoden kuluttua?Montakotanssipaikkaa onsilloin? Hätä onsuuri. Kaikkeamuuta kylläSuomessa tuetaan,mutta ei kevyttämusiikkia. ”joel hallikainenkokonaisuushallussaViisikymppinen Joel Hallikainenon leipänsä eteen viihdyttänytsuomalaisia jo kolmekymmentävuotta. Kun Tuttu Jutun ja Kuurankukanmukanaan tuomienvauhtivuosien lomassa perheeseenon syntynyt viisi lasta, onelämänarvojen mietiskely ja oivaltaminenollut artistille ensiarvoisentärkeä asia.- Kun tähän ammattiin lähtee,niin sitä antaa itsensä ikäänkuin käytettäväksi. Silloin työvie niin paljon mukanaan, ettämuuhun ei oikein aikaa jää.Kun perheeseen sitten tuli lapsia,niin oli pakko pysähtyä jahypätä oravanpyörästä pois,Joel Hallikainen kertoo.Esiintymisiä tämä monipuolinenartisti ei kuitenkaanmissään vaiheessa jättänyt.Mukaan kuvioihin astuivatgospel-konsertit kirkoissa jamuissa tilaisuuksissa.- Gospel- musiikki onenemmän kuin puolet minua.Edelleenkin 75 prosenttiateksti: Johnny-Kai Forssell / Kuva: rasmus forsselliskelmäyhtye bohemiakovaan nousukiitoonIskelmän tähtitaivaalla on tungosta, mutta hyvilleja joukosta erottuville löytyy aina tilaa. Tästä onelävänä todisteena porilainen iskelmäyhtye Bohemia.Kun soittokunta on nuori, nuorekas ja täynnäsoittamisen intoa, lähtökohtina hyvät eväät tanssittamiseenja uutterat harjoitukset, löytää yhtyepaikkansa suosion suuresta sumasta. Bohemianohjelmisto on tanssiystävällinen ja siihen ovat mieltyneetmyös monet maamme solistit.Vaikka yhtye oli kotikulmillaanPorissavielä melko tuntematonja joittenkin kollegoidenmielestä hetken tähdenlento,ponkaisi se viimesyksynä Lavakauden päättäjäistapahtumassaIkaalisissasuurempaan tietoisuuteen.Äänilevy- ja ohjelmamogulitpanivat merkille varsinkinyhtyeen soittotaidot ja ohjelmistonmonipuolisuuden.Kaiken kruunasi huolellatehty ja oivana käyntikorttinatoimiva cd-julkaisu. Tanssinalla tähtien. Kappale on SeppoTammilehdon pomminvarmaatyötä ja se äänitettiin,miksattiin ja masteroitiintuottajanero Antti Vuorenmaanhuomassa.NousukiitoonTanssin alla tähtien meni välittömästiradiosoittoon, niinjulkisen kuin kaupallisenkinradion puolella. Haastattelutseurasivat toisiaan ja julkisuuttatuli roppakaupalla.Onneksi Bohemialle ei käynyt,kuten valitettavan monellenopeaa suosiota saaneelleyhtyeelle. Liri ei noussut nuppiin,kuten sanonta kuuluu.Harjoituksia jatkettiin kutenennenkin ja pitempää äänitettäsuunnitellaan maltilla.Keikkakalenteri tosin tiivistyija esteenä ovat olleet enää Bohemiansoittajien päivätyöt.Ei neljän suoravaan nelosetTasokas yhtye vailla nimisolistiasaattaa saada jotkuttanssijärjestäjät mietteliäiksi.Onneksi Bohemiasta löytyyainakin kaksi kympin laulajaa.Harri Peltonen on pesunkestäväkuuluisan Porirockinkasvatti ja lanseeraaja.Kitarointia ja laulua on HarriPeltonen tahkonnut Bohemiaaennen ja sen sivussa jo toistakymmentävuotta. Peltonenvastaa myös erikoisemmistanyansseista yhtyeen soitannossaja ylioppilasmerkonomintarkkuudella hoiteleelaulu- ja kitaraosuudet taiten.Hänen rinnalla sooloilee jakomppaa toinen kitaristi-laulajaTapio Lindholm. Myösbluesvelhona tunnettu Lindholmtuo oman persoonallisenpanoksensa tanssimusiikkiin.Konservatorion kautta humppaanloikkaaminen on häneltäkäynyt luontevasti ja Tapioopettaa myös kitaransoittoatuleville staroille. Lindholmon niinikään tuttu nimi alalla,jossa etsitään korkeampiasfäärejä eikä hän vierasta kokeilevampaakaanmenoa.Turo Virtanen on Bohemianbasisti, mutta ei se perinteinenkaskujen basisti. Kantrimusiikkiadiggaava Turo tuosen tarvittavan suomalaiskansallisentuulahduksen, kunhän tarttuu haitariin ja antaapalkeille kyytiä. Yhtyeen velikultaja hovisäveltäjä TuroVirtanen muistaa ennen jokaistakeikkaa todeta, että onunohtanut hakea konservatorionvalmistumistodistuksenasen toimistolta.Sami Nieminen on bändinliideri ilman vaaleja. Autotalliyhtyeetjäivät väliin, kunSami lähti rumputunneille jasäesti äitinsä Päivi Niemisenyhtyeessä jo vuonna kivi jamiekka. Äidin, humppakuningattaren,matkaa lähteminensynnytti päätöksenammattimuusikoksi ryhtymisestä.Mutta ei sekään Samilleriittänyt. Harri Peltosen laillayo-merkonomin paperit hankkinutSami Nieminen panostikinyllättäen jatko-opintoihin.Ei suinkaan Kauppakorkeaan,vaan Eurajoen opistolle kanttorinoppiin.Sijaiskanttorinesittämää kirkkomusiikkia onsaatukin kuulla kotikulmillajo useasti. Bohemian pikkuBeethoven soittaa rumpuja,mutta ei lyö niitä. VannoutunutElvis-fani ei yhtyeessäelvistele, jollei taivaansinistäLudwig-rumpusettiä, samanlaistakuin Elviksen rumpalillaoli, lasketa. Mainittakoon,että Sami soitteli ensimmäisiäkeikkojaan 15-vuotiaanakun Päivi Niemisen yhtyeenvierailevana solistina oli silloinentangokuningas PetriHervanto. Joulukuussa 2010,kymmenen vuotta myöhemmin,Bohemian solistina visiteerasi– Petri Hervanto!Headhunter iski!Ikaalisten läpimurron jälkeenyhtäkkiä kaikki oli toisin.Warnerin mogulit LauriDomnick ja Pequ Nieminenäkkäsivät kutakuinkin yhtäaikaa, että tuossa on se bändijota etsimme. Uusi koti löytyioitis Yölinnun ja Neljänsuoranseurasta. Warner MusicLive kuuluu maailmanlaajuisenWarner Music Groupinryppääseen ja liikkeellelähtöon sujunut hyvin. Monipuolinenohjelmisto, jäsenten nuorikeski-ikä, kunnianhimo jataidot saattelevat Bohemiankiitoradalle, josta saatetaannousta vielä korkealle. •14 T<strong>ANSSI</strong>VIIHDE LEHTI 1/2011
esiintymisistäni tapahtuu juurikirkoissa.Lasten varttumisen myötäJoel Hallikaiselle on jäänytjälleen tilaa palata hengellisenmusiikin lisäksi myösiskelmän ja lastenmusiikinpariin. Hän onkin saanut juurivalmiiksi sekä Täyttä kultaanimiseniskelmäalbumin ettäRiemuralli- lastenlevyn.” Haluan lähteäkeikoille, muttayhtä paljon haluanpalata sieltä kotiinvaimon ja lastenluo. Perhe ontärkein kaikista,ja se on vieläkasassa.”- Tilanne on tosiaan muuttunutniin, että nyt on kapasiteettiatehdä myös kevyttämusiikkia. Teen jonkin verrrankeikkoja tanssibändin kanssatuoden ihmisille sitä kauttatiedon, että ‘hei, tässä olen taaskäytettävissänne’. Olen varsinonnellisessa asemassa, silläminulta ei itse asiassa puututällä hetkellä mitään ja kaikkielementit elämässäni ovat tasapainossa.Haluan lähteä keikoille,mutta yhtä paljon haluanpalata sieltä kotiin vaimonja lasten luo. Perhe on tärkeinkaikista, ja se on vielä kasassa,Joel Hallikainen painottaa.Uusi lastenmusiikkialbumituo mukanaan lastenkonsertteja.Eri tyylijajeja toteuttavaartisti ei kuitenkaan näe asiaarisririitaisena.- Musiikki on aina musiikkia.Iskelmässä ja gospel-musiikissamolemmissa lauletaanpääasiassa rakkaudesta. Iskelmämusiikissaon yleensä kysekahden ihmisen välisistä asioista,gospelissa taas jostakinpaljon meitä ihmisiä suuremmasta.Muutosten aikaaJoel Hallikainen ei halua suunnitellatulevaisuuttaan esiintyvänätaiteilijana kovinkaanpiiruntarkasti. Tähän on myössyynsä.- Kaikki on niin kovin epävarmaa.Suomessa on paljonkevyen musiikin tekijöitä,mutta kukaan ei oikein tiedä,mitä pitäisi tehdä. Tanssipaikatnimittäin ovat se viimeinenlinnake, joka voi olla kokoalan pelastus. Mutta missäollaan kymmenen vuodenkuluttua? Montako tanssipaikkaaon silloin? Hätä onsuuri. Kaikkea muuta kylläSuomessa tuetaan, mutta eikevyttä musiikkia, Hallikainenkritisoi.” Haastan omanalani ihmisiä –älkää antakoperiksi. Olemmepalvelemassayleisöä japarhaitense onnistuukuuntelemallasydäntään. ”Myös median käytös kevyenmusiikin suhteen on JoelHallikaisen mielestä muuttunutviime vuosina aivandramaattisesti.- Onko Suomessa yhtääntelevisio-ohjelmaa, joka esittäisiuutta kotimaista kevyttämusiikkia? Ei ole. Tämä onmielestäni kansallinen häpeä!Olen valmis koska tahansatarttumaan haasteeseen millätahansa tv-kanavalla. Musiikintekijöille, esittäjille ja yleisölleon tarjottava mahdollisuuksia.Eivätkä radiokanavatkaansäästy Hallikaisen arvostelulta.Muutos on ollut melkoista.- Formaattiradiot ajavat alaslaajaa musiikkipohjaa jauhamallavanhoja hittejä. Radioihinon lähes mahdotonta päästäuudella musiikilla, ellet olelistaykkönen. Ja silloin yleensäpitää olla myös jonkin suurenlevy-yhtiön leivissä.Jo pitkään on ollut tiedossase, että levymyynti potee puutostilaasyystä, että musiikkiaon saatavissa muualtakin kuinlevykaupasta.- Internetistä ladataan musiikkia,ja sen takia levymyyntilaskee koko ajan kaksikymmentäprosenttia vuodessa.Koko ala on sen takia kriisissä.Levyjä ei kannata tehdä,kun enää ei saada edes niistäaiheutuneita kustannuksia katettualevymyynnillä. Albumiajattelujää historiaan.Monipuolisena taiteilijanaJoel Hallikainen aikoo pitääpintansa kovassa musiikimaailmassajatkossakin.- Monipuolisuus on lahja.Olen aika rauhallisin mielinliikkeellä, koska olen aina tehnytmusiikkia, tunnen yleisöni,ja kaiken pohjalla on luomisenilo. Tanssikeikkojateen siksi, ettäse tuntuu hyvältä,ja olen saanuttakaisinkyvyn kohdata.Va i k k akoko kevyenmusiikinsektoritaisteleekinjuuri nyt muutostenkourissa, eiHallikaisen mukaanmissään nimessä saaheittää kirvestä kaivoon.- Haastan omanalani ihmisiä – älkääantako periksi. Olemmepalvelemassayleisöä ja parhaitense onnistuu kuuntelemallasydäntään.Kansa on aina löytänyt omansaja niin tapahtuu tässäkintarinassa.•teksti: juha lahti / Kuva: anne yrjänäkirsi rantoperimmäistenasioiden äärelläKun Kirsi Ranto voitti tangokuninkuuden vuonna1998, muuttui hänen elämänsä täydellisesti. Julkisuusvaati koko ajan esillä olemista, ja kuusi vuottavierähtikin lähinnä keikkabussissa istuen, kunnestarve ja halu muutokseen vei voiton.Vuonna 2004 tilanneajautui siihen pisteeseen,että KirsiRanto perui paljon keikkojaanloppuunpalamisen takia.Hän halusi vain olla, tekemättämitään.- Minulle tuli eräänlainensisäänpäin kääntymisen vaihe.Aloin etsiä vastauksia kysymyksiinonnellisuudesta, KirsiRanto kertoo.Tämä etsiminen kannatti,sillä sen myötä hän löysi elämäänsäsyvällisiä arvoja – erilaisia,kuin mitä meille kaikenaikaa tyrkytetään.- Onni, rauha ja autuus löytyvätmeillä kaikilla sisimmästä.Ne pitää vain löytää, ja niitäpitää kuunnella. Kutsuisin sitähenkisyydeksi. Yhteiskunta onkuitenkin rakennettu niin, ettätällainen henkisyys on suljettupois. Maailmassa pelataan aikaihmeellisillä arvoilla, ja herääväistämättä kysymys, mihinme olemme menossa?Kirsi Ranto on myös palannuttakaisin juurilleen –kotiseudulleen pohjanmaalle.Myös se on osa hänen hakeutumistaanperusasioidenäärelle.- Vuoden 2009 keväällätulin apurahan turvin kirjoittamaanuusia lauluja kotiin.Löysin itseni kuitenkin vieläsyksylläkin samasta paikasta,ja sillä tiellä olen edelleen.Kirsi Ranto antaa vapaaajastaankinpaljon juuri itseoivaltamiensa asioiden saattamiseksimyös muiden tietoisuuteen.” Minulle tulieräänlainensisäänpäinkääntymisenvaihe. Aloinetsiä vastauksiakysymyksiinonnellisuudesta.”Edelleenmusiikissa mukanaKirsi Ranto on aktiivinen musiikintekijä. Ei vain esittäjä,vaan myös tuottelias säveltäjäja sanoittaja. Myös viimeisimmällä,syksyllä 2010 julkaistullaLäikytät mua- albumillahänen kädenjälkensä kuuluuyhtä lukuunottamatta kaikissakappaleissa.- Yritän kietoa lauluihininiitä oivalluksia ja ajatuksia,joita olen omassa elämässänikäynyt läpi, Kirsi Ranto mainitsee.Eikä hänen monipuolisuutensarajoitu pelkästään biiisintekijäntaitoihin, vaan osoitusmonipuolisesta lahjakkuudestaon se, että hän kykeneetekemään esiintymisiä myösyksin.- Viime vuosina olen tehnytpaljon keikkoja pianollaitseäni säestäen. Ne ovat olleetkonsertteja, yksityistilaisuuksiaja messuesiintymisiä.Myös joulukonsertteja teinyksin esiintyen.Monipuolisuutta lisää myösse, että Kirsi Ranto on tehnytpaljon soolovierailuja isoihinorkestereihin, ja show-tyyppisetesiintymiset ovat hänellemyös tuttuja. Mutta kyllä hänedelleen keikkailee myös perinteisestibändinsä kanssa.- Teemme aika paljon ravintolakeikkoja,ja minun osaltaniovat pitkälti pop-voittoisia. Tokibändini sitten takaa omallaohjelmistollaan monipuolisentanssimusiikkitarjonnan, Rantokertoo.Aktiivisuutta otteissa osoittaamyös se, että Kirsi Rantoon mukana tekemässä projektianimeltä Neljän tähden ilta.- Siinä ovat minun lisäksenimukana Meiju Suvas,Eino Grön ja Matti Esko.Käynnistämme esitykset vieläkevään aikana. Siinä tullaankuulemaan meidän kaikkienisoimpia hittejä.” Tavoitteenaon ollut tarjotajotain erilaista,joka poikkeaatotutustaformaatista.Ehkäpä juurijotain tällaistakotimainenkevyt musiikkikaipaakin.”Nelikko tulee esiintymäänkevään ja kesän aikana erilaisissakesä- ja messutapahtumissa.Tavoitteena on olluttarjota jotain erilaista, jokapoikkeaa totutusta formaatista.Ehkäpä juuri jotain tällaistakotimainen kevyt musiikkikaipaakin.Syvällisempien asioidenpohtiminen on muuttanut KirsiRannon suhtautumista tulevaisuudensuunnittelemiseenmyös dramaattisesti.- ”Entisessä elämässä” olin10-vuotissuunnitemien tekijä.Mutta olen nyt tajunnut, ettäsellaisia ei kannata tehdä, koskaasiat eivät ole omassa kädessä.Musiikki on kuitenkinse minun juttuni, ja sitä tulentekemään edelleenkin.•WWW.T<strong>ANSSI</strong>VIIHDE.FI15