Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Se ei ollut vain uuteen kohteeseen rakastumista, vaan itsensä löytämistä ikuisesti rakastettuna.
Se oli minuuden löytämistä Luojansa sylistä, Luojan löytämistä minuuden sydämestä, itsensä
katselemista Jumalan totuuden ja rakkauden silmillä ja Jumalan katsomista uusilla uskon ja
luottamuksen silmillä.
Se on iloa, joka samalla sekä irroittaa iloitsijan ulkoisesta ja sisäisestä maailmasta että
juurruttaa hänet molempiin. Sitä iloa ei tarvitse ylläpitää sulkemalla silmiä sille mikä
ulkoisesti tai sisäisesti on pimeää ja kipeää, koska sen aihe elää keskellä suurinta kärsimystä.
Se ei syty vain taivaallisen vision katselemisesta, vaan murretun leivän vastaanottamisesta,
oman ja Jumalan murtumisen vastaanottamisesta ylösnousemususkon keskellä.
Yhteinen todistus
Kleopas ja Simon menevät Jerusalemiin kertoakseen näkemänsä ja kokemansa. Jerusalemissa
heidän oma kertomuksensa tulee heitä vastaan. Sielläkin on vietetty murtuneiden toiveiden
hautajaisia. Sielläkin Kristus on ilmestynyt epätoivon kuilussa. He olivat menossa testaamaan
ja tutkimaan kokemuksensa uskottavuutta, mutta vahvitukset sille juoksivat heitä vastaan.
Nämä yhtäkkiset "valaistumiset" eivät tulleet kristillisen seurakunnan uudeksi normiksi tai
sisäänpääsylipuksi. Sydämen avautuminen hengelliselle ulottuvuudelle ja antautuminen
ikuiselle Sinälle monelle vuosia. Kiinnostus, tutustuminen ja rakastuminen ei aina johda
yhdessä viikossa avioliittoon sitoutumiseen. Seurakunnasta tuli kuitenkin se yhteisö, jossa
"avautuneiden silmien" visiot tarkastettiin, vahvistettiin, syvennettiin ja sovellettiin
käytäntöön.
Alkuseurakunnan kokemus kantoi radikaalisti uudenlaisen uhrautuvan rakkauden hedelmää
käytännön elämässä. Samalla se hahmottui myös uudeksi teologiaksi, uusiksi symboleiksi ja
rituaaleiksi (jotka myöhemmin myös korvasivat Sinän kohtaamisen todellisuutta). Kaiken
tarkoituksena oli välittää, selventää, ylläpitää ja vahvistaa kokemusta Kristuksen
ylösnousemuksen todellisuudesta ja Jumalan valtakunnasta ihmisten kesken.
Kaikille oli selvää, että aloite oli Jumalan. Siksi kenenkään kääntymyskokemusta ei muutettu
valaistumisen tekniikaksi, pelastumisen menetelmäksi eli ihmisten rakentamiksi tikapuiksi
taivaaseen, niinkuin varhaiset gnostilaiset ja monet hengentieteet heidän jälkeensä ovat
yrittäneet. Pyhä Henki oli ja on aloitteentekijä. Hän valaisi ihmisen mielen näkemään
Kristuksen, joka oli tullut ainoaksi välittäjäksi ihmisen ja Jumalan välille.
Uusi sanoma
Nyt he näkivät, että Kristus oli Jumalan poika, joka omasta aloitteestaan astui ihmisten
maailman sisälle (inkarnaatio). Elämällään ja opetuksellaan hän paljasti ihmisen syvimmän
kriisin (Itseemme, toisiimme ja Jumalaan kohdistuvan väkivallan) ja otti sen itse
kannettavakseen (ristiinnaulitseminen). Sen jälkeen hän astui kaikesta eristyneen
yksinäisyyden ytimeen (tuonelaan astuminen) vetääkseen puoleensa kaiken ja kaikki maan
alla, maan päällä ja taivaissa. Sitten hän ilmestyi opetuslapsille radikaalisti uuden olemuksen
kantajana. Uusi kuoleman voittanut todellisuus oli astunut ihmisten historiaan
(ylösnousemus). Isä Jumala sinetöi tapahtuneen (taivaaseenastuminen), ja Kristus takaa uuden
todellisuuden historiallisen jatkuvuuden lähettämällä seuraajilleen Pyhän Hengen (helluntai).
Lunastushistoria (kaiken kohtaamisen, muuttumisen , uudistumisen historia) jatkuu Jeesuksen
seuraajien kautta (seurakunnan perustaminen Kristuksen maanpäällisenä ruumiina).
Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan keskelle syttyi selkeä tietoisuus siitä, että ihminen ei ole
ymmärrettävissä ja määriteltävissä vain maanpäällisen asemansa, valtansa ja voimansa, tai
edes moraalisen laatunsa kautta. Risti ei millään kelvannut sellaisen elämän ja minuuden
määrittelyn symboliksi. Päinvastoin. Rististä tuli vallattomuuden, voimattomuuden,
asemattomuuden, aseettomuuden, nöyryyden, itsensä uhraavan jumalallisen rakkauden ja
kaiken kohtaamisen symboli.
92