Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

lapset kokevat arvausleikeissään. Kaverit sanovat "polttaa jo", kun oikea vastaus on lähellä.
Tarkkailija voi helposti havaita tuon "poltteen" poskien punasta ja kiihtyneestä hengityksestä.
Oikea vastaus kolkuttaa tietoisuuden porttia ja on ihan "kielen päässä", mutta ei ole vielä
"juolahtanut mieleen."
Kleopaan ja Simonin "sisäinen opettaja" (josta monet kirkkoisät, Agustinus, Calvin jne.
puhuivat) huusi lämmintä "amenta" sille tavalle, jolla muukalainen sekä vetoaa vanhaan
uskonnolliseen perinteeseen että selittää sitä tavalla, johon he eivät ole tottuneet. Jumalan
Henki on samanaikaisesti sekä juurruttamassa heitä historiaan että vapauttamassa heitä sen
kuristusotteesta. Heidän oma henkensä on syntymäisillään uudesti. Synnytyspoltot ovat jo
alkaneet. Historian kohdusta on syntymässä ikuisuuden hedelmöittämä uusi minuus, elävä
henki, sekä historiasta että historiaan pelastettu ihminen.
Kristus puhuttelee ristiriidassa kiehuvaa minuutta herättääkseen sen tuonpuoleiselle,
tuottaakseen uskoa joka kytkee ajan ja ikuisuuden, äärellisen ja äärettömän, lihan ja hengen,
syntisen ja pyhän, kadotetun ja pelastajan, ihmisen ja Jumalan toisiinsa.
Muukalainen pimeästä
Kleopaan ja Simonin sisäinen etsintä ristiriidassa oli alkanut Jumalallisesta aloitteesta. Heidän
"sisäinen opettajansa" oli heräämässä henkiin ulkoisesta kutsusta. Siitä ei ole epäilystäkään.
Tietoiselle mielelle ulkoinen aloitteentekijä vaikutti kuitenkin ensin "muukalaiselta",142
vieraalta, oudolta ja tuntemattomalta.
Mitä olisi tapahtunut, jos he siinä vaiheessa olisivat kieltäytyneet kuuntelemasta tämän
muukalaisen puhetta? Miten heidän olisi käynyt, jos he olisivat yrittäneet lieventää sisäistä
kaaostaan etsimällä turvaa vain vanhoista tutuista?
Kuinka vaikeaa onkaan sisäisessä ristiriidassa avautua uusille ihmisille, tilanteille tai uusille
kirjoille? Kuinka suuri kiusaus on paeta ristiriidan, kriisin ja kaaoksen sietämättömyyttä,
perääntymällä vanhaan ja tuttuun, alistumalla uudelleen siihen, mikä kieltämättä on
turhauttavaa, mutta silti, ah, niin turvallista. Tuttu turhautuma tuntuu turvallisemmalta kuin
outo helpotus. Tuttu vankila on mukavampi kuin vieras vapaus. Tutun ristiriidan kanssa voi
oppia elämään niin hyvin, että uusi vastaus ei enää kelpaakaan.
Näiden kahden miehen sydämessä elää kuitenkin outo aavistus ja kaipuu, joka kurottautuu
kohti pelastavaa totuutta, vaikka se tarjoutuukin vieraan ja oudon muukalaisen kautta.
Kutsu sydämestä
Sitten tulee koko kertomuksen kriittisin kohta: "He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat
menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa."143
Miesten palava sydän tietää, että vastaus heidän ristiriitaansa on läsnä. Alitajuisesti he
tuntevat, että "nyt polttaa". Heidän on kuitenkin tietoisesti tehtävä valintansa; seuratako
sydämen ääntä ja kutsua muukalainen sisälle, vai sulkeako sisäiset korvat intuitiiviselle
aavistukselle ja antaa muukalaisen jäädä mielenkiintoiseksi tapaukseksi, jonka muisto
hautautuu tummuvan yön ja masentuneen mielen pimeyteen. Heillä on vain sisäinen aavistus,
intuitiivinen perustelematon tieto, hehkuvan sydämen kutsu. Jeesus ilmeisesti odottaa heiltä
uskollisuutta sille, koska ei itse millään tavalla tunkeudu heidän majapaikkaansa. Hän
rakastaa heitä ja kunnioittaa heidän vapauttaan. Juuri siksi hän on "jatkavinaan matkaansa".
Totuus kolkuttaa. Totuus vetoaa. Totuus kutsuu. Vain lempeä rakkaus estää totuutta
tunkeutumasta tietoisuuteen väkivaltaisesti. Ratkaisevalla hetkellä se on tietoisesti kutsuttava
sisälle.
142 Luuk.24:18.
143 Luuk.24:28.
89