Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Eräänä iltana hän päätti, että hänen oli vain vastattava tuolle halulle, sitouduttava sille ja
oltava sille uskollinen. Hän käveli nukkuvan lapsensa sängyn ääreen ja sanoi hiljaa:
”Hyvä on, en tunne sinua kohtaan enää mitään, mutta minä olen sinun äitisi ja pysyn äitinäsi.
Voit luottaa siihen, että teen parhaani sinun elämäsi ja hyvinvointisi eteen niin kauan kuin
elän, alkaen tästä hetkestä.”
Hän lakkasi odottamasta mitään ihmeellistä rakkauden aaltoa, ja liittoutui tuon äärimmäisen
heikolta tuntuvan rakkauden kipinän kanssa.
Vasta siitä alkoi pitkä tutustumismatka myös omaan rakkaudettomaan lapsuuteen.
Sitouduttuaan minä-sinä suhteeseen lapsensa kanssa, hän löysi itsestään rakkautta paitsi
eläneen pienen lapsen, josta tavallaan tuli hänen sitoutumisensa peilikuva. Oli vihdoin aika
ottaa tietty yksinhuoltajavastuu myös itsestään ja sitouduttava myös oman sisäisen lapsen
hyvinvoinnista huolehtimiseen. Aikuinen vastasi kutsuun. Sen kautta kaksi lasta löysivät
toisensa uudessa luottamuksen ja uskollisen lämmön valtakunnassa.
Kahden aikuisen välillä sitoutuminen rakkauteen merkitsee luopumista suhteen
piilokriteereistä. Enää ei katsota kuinka kauan toinen sopeutuu minuun ja minä sopeudun
häneen. Ei vain odoteta mitä tästä tulee, vaan sitoudutaan siihen, että mikäli minusta riippuu
meidän välillämme toteutuva kolmas on rakkaus. Ehdoton sitoutuminen kahden väliseen
kolmanteen on astumista ulos siitä linnakkeesta, jossa minä yritän saada hänet mukautumaan
itseeni. Samalla omasta yrityksestä mukautua häneen. Sitoutuminen on itsessään pysymistä,
samalla kun se on varauksetonta antautumista sille, että meidän yhteisen suhteemme pyhä
kutsumus kantaisi hedelmää. Minän tai sinän väkisin muuttaminen vaihtuu kysymykseen:
”Mihin meidän välinen kolmas minua kutsuu?”
Luther sanoi, että hyväksi teologiksi ei tulla vain kirjoja lukemalla vaan "elämällä,
kuolemalla ja tulemalla kirotuksi." Radikaali historiaa muokkaava muutosprosessi oli
Lutherille tuttu. Hän kulki pitkän matkan sisäisen tyytymättömyyden, ristiriitaisuuden,
turhautumisen ja epätoivon kautta alitajuiseen ja tietoiseen etsintään, joka johti kaikkien
siihenastisten toiveiden kuolemiseen, sisäisen ja ulkoisen kaaoksen kohtaamiseen. Vasta siinä
pimeydessä Kristuksen armo kirkastui hänelle tavalla, joka vapautti hänet rakentavaan ja
energiseen työhön. Sen jälkeen loppuelämä oli oikeastaan yhden keskeisen muutosprosessin
selkeyttämistä, syventämistä ja käytäntöön soveltamista. Hän eli ristiriitansa läpi, kuoli
vanhoille ratkaisuille ja tuli kirotuksi uusien takia. Tähän muutosprosessiin suostuminen teki
hänestä hyvän teologin. Teologia oli hänelle jatkoa uskon kautta koetulle muutokselle.
Teologia ei ollut hänelle uskoa etsivää ymmärrystä vaan ymmärrystä etsivää uskoa.
Sidottuna oleminen ja sitoutuminen ero on huikea. Ensimmäinen ehkäisee itsenäisyyttä ja
vapautta. Toinen edellyttää itsenäisyyttä ja vapautta.
Vihkiytyminen
En halua saivarrella sanoilla. Olen käyttänyt sanaa sitoutuminen sen kokonaisvaltaisessa
mielessä. Silti tiedän omasta kokemuksestani, että sitoutumiseen ei välttämättä aina kuulu
antautumista. Huomaan sen, kun katson naissuhteitteni historiaa. Olen ollut hyvä sitoutumaan,
olemaan lojaali ja periaatteellisesti erittäin uskollinen. Silti olen syvemmän antautumiseni
mielellään säästänyt suhteisiin, jossa en ole sitoutunut. Antautuminen ihmiselle, johon on
kaiken lisäksi sitoutunut, on ollut maailman pelottavimpia asioita. Sitä kutsun vihkiytymiseksi.
Kaikissa kulttuureissa erilaiset vihkiytymiset on vahvistettu julkisin rituaalein. Suurin
mahdollinen sitoutuminen ja antautuminen toiselle ihmiselle, Jumalalle, tiettyyn työhön tai
tiettyyn kutsumukseen, on pyritty sinetöimään julkisilla seremonioilla ja riiteillä.
Papit ja professorit vihitään, teekkarit ja helluntalaiset saavat kasteensa, uskonnolliseen
ryhmittymään liittynyt käännynnäinen antaa vähintäänkin julkisen ‖todistuksensa‖ koko
86