Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Nyt olen asettamassa tämänkin uskomuksen kyseenalaiseksi.
Jos luon jostakin ihmisestä kielteisen kuvan vain siksi, että hän muistuttaa ihmistä, joka
vuosia sitten on kohdellut minua kaltoin, niin tietenkin tunnen häntä kohtaan tunteita, jotka
eivät hänelle kuulu. Ei ole reilua, moraalista, eikä oikein, tuntea häntä kohtaan
vastenmielisyyttä. Tunteeni on väärä.
Psykologit tuntevat ilmiön nimeltä transferenssi,(tunteensiirto), ja ohjaavat sen purkamiseen.
Transferenssin purkaminen edellyttää että rehellisesti tunnistan ja tunnustan tunteeni, samalla
kun suostun näkemään kenelle se alunperin on kuulunut. Mutta mikä altistaa minut tällaisille
tunteensiirroille?
Ennen jokaista uuden ryhmätyön alkamista hiljennyn vaimoni Railin kanssa rukoukseen,
jonka olennainen sisältö on:
”Anna meille rakastava sydän. Auta meitä palvelemaan niiden ihmisten hyvinvointia ja
kasvua, jotka ryhmään ovat tulleet.”
Jos kohtaisin ryhmään tulevat ihmiset jossain muussa tilanteessa, en välttämättä pitäisi heistä
ollenkaan ja antaisin itselleni luvan reagoida vaikka minkälaisten transfferenssien pohjalta.
Mutta ryhmän aikana panen joskus käden sydämelleni ja kysyn hiljaa itseltäni:
”Onko minulla rakkautta sinua kohtaan?”
Annan katseen kiertää jokaisen luona ja melkein poikkeuksetta tunnen ainakin
aavistuksenomaista lämpöä ja rakkautta jokaista kohtaan. Ravintolassa samojen ihmisten
katsominen ehkä herättäisi vain tympääntymisen tunteita. Miksi?
Rakkaus taitaa sittenkin olla valinta. Rakkauden tunne (en puhu rakastumisesta) taitaa
sittenkin olla sydämen valinnan hedelmä.
Maija-Riitta Ollilalla on sangen mielenkiintoinen argumentti syrjähyppyjä vastaan.131
Käsitellessään kysymystä seksuaalisesta uskottomuudesta, hän teilaa monen vakuuttavan
sivun verran kaikki normaalit argumentit ja päätyy Spinozalta oppimaansa ainoaan tarpeeksi
pätevään syyhyn: Avioliiton ulkopuolinen seksi on yleensä liian pieni rakkaus.
Jos sitoutuu rakkauteen, se on sitoutumista kaikenkattavaan elämäntarkoitukseen. Sen herkin
koetinkivi on suhteeni siihen ihmiseen, jonka kanssa olen luvannut vanheta ja kuolla.
Seksuaalinen suhde toiseen, on rakkauteen sitoutumisen kaventamista ja pienentämistä, ei
laventamista ja suurentamista. Jokainen Jumalaa pienempi rakkaus, on liian pieni. Sen
todellisuutta koetellaan kuitenkin suhteessani niihin ihmisiin, joihin olen tässä elämässä
sitoutunut.
Vaikka uskonkin, että perusvastauksemme Kolmannen kutsuun, ohjaa tunteitamme, en silti
usko, että missä tahansa tilanteessa voimme valita tunteitamme. Jos vaimoni on löytänyt
toisen ja jättänyt minut yöllä rääkyvän vauvan hoitajaki, isäni on juuri kuollut, veljeni
sairastanut syöpään ja itse olen juuri saanut ulosottomieheltä postia, pitäisi olla aikamoinen
pyhimys, jotta voisin tuntea rakkautta ovelle kolkuttavaa Jehovan todistajaa kohtaan.
Silti rakkauden perusvalinta voi jäädä elämään vaikka tilannevalintoihin vastaisimmekin
turhautumisista käsin. Valinta tapahtuu aina sisäisen ristiriidan keskellä. Ellei olisi
mahdollista antautua ulkoisten olosuhteiden vietäväksi, omien turhautuneiden tarpeiden
kuljetettavaksi tai hylkäämisen kiusaukselle suostujaksi, niin valintaa ei olisi olemassakaan.
Vastauksemme Hengen kutsulle elää siemenen muodossa, joka aikanaan kantaa hedelmää
omissa rajallisissa puitteisssaan.
131 Ollila 186-194.
82