Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

”Jeff ja Carla ovat ihmisiä, mutta todennäköisesti he eivät halua tulla kohdelluiksi vain
ihmisinä. He haluavat tulla kohdatuiksi Jeffinä ja Carlana.”127 Maija-Riitta Ollila
“Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka
rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan.”128 Johannes
Jokaisen elämää palvelevan muutavan kokemuksen korkein taso kantaa rakkauden
hedelmää. Se on lain, moraalin ja hyvän elämän olennaisin sisältö. Rakastettuna olemisen ja
rakastamisen todellisuus lävistää, täyttää ja ylittää kaikki lait, periaatteet ja hyveet.
Rakkauden voi tunnistaa, tunnustaa ja ilmaista. Sitä voi kuvata sanoin ja sävelin
loppumattomiin, mutta teoreettiseen hallintaansa sitä ei saa kukaan. Kun rakkauteen on minäse
suhteessa, se kadottaa hehkunsa. Se on minä-sinä suhteen syvin, korkein, levein
todellisuus. Se on kohtaamisen tuonpuoleisin ja samalla tämänpuolesin ulottuvuus.
Rakkaus ei ole kopioitavissa oleva hyve. Sitä ei voi selkeästi mitata tietynlaisen käytöksen
kautta, koska sillä on kussakin kohtaamisessa niin rajattoman monta muotoa ja
ilmentymismahdollisuutta.
Pyhät naiset ja miehet, joiden elämä on ollut poikkeuksellisen rehellistä ja rakkaudellista
ovat esimerkillään tarjonneet meille unelmaa siitä, mikä on kaikille mahdollista. Kukin meistä
innoittuu juuri siitä esikuvasta, joka syvimmin resonoi juuri meidän yksilöllisen
kutsumuksemme kanssa. Kutsu rakkauteen ja totuuteen on kaikille yhteinen, mutta sen
yksilölliset muodot ovat kaikille omat ja henkilökohtaiset. Samalle sisällölle löytyy
rajattomasti muotoja.
Kohtaamisen sankarit eivät ole sotasankareita. He kyllä voittavat vihollisensa, mutta ei
hävittämällä heidät, vaan antautumalla yhteyteen heidän kanssaan. Aseettomuus on heidän
vahvin aseensa ja suojattomuus heidän tukevin suojansa. Eihän se aina onnistu. Kohtaamiseen
tarvitaan aina myös toisen alttius. Rauhan rakentajalla on monta vihollista. Sankareita ovat ne,
jotka onnistuvat houkuttelemaan kaksi toisilleen vihamielistä ryhmää kohtaamaan toisensa.
Yksilötasolla se on aina helpompaa. Ryhmäminällä on yleensä pienempi tarve kurottautua
omien rajojensa ulkopuolelle ja avautua oikeasti kohtaamaan toisen ryhmäminän.
Jeesuksen elämä ja opetus, on tämän kutsun maksimitaso. Hän onnistui aloittamaan myös eri
sosiaaliluokkien ja rotujen välisen vaikean dialogin, ja rakkaudessa kohtaamisen prosessin,
joka on hankalien vaiheiden kautta jatkunut tähän päivään asti.
Mutta eihän sellaiseen rakkauteen kukaan yllä?
Ei varmaan, mutta me tarvitsemme myös moraalisia äärihaasteita jotka varjelevat meitä
perillepääsyn ja täydelliseksi tulemisen harhakuvilta. Jeesuksen esimerkki riittää hyvin yhden
ihmiselämän kilvoittelun aiheeksi.
Tietenkin rakastava ottaa sen riskin, että antautuu rakastamaan ihmisiä, jotka käyttävät häntä
hyväkseen, jokaisella mahdollisella ja mahdottomalla tavalla. Tottakai rakastavan resurssien
rajat voivat tulla vastaan. Sekin on riski. Vastaan tulee liian paljon anteeksi annettavaa ja liian
vähän tarpeita tyydyttävää. Ei rakkaudesta tarvitse kokonaan luopua, vaikka toteaakin ettei se
meidän nahkamme sisällä saakaan täydellistä muotoa. Silti rakkaus on paras palkinto
rakastajalle itselleen. Rajalliseenkin rakkauteen suostuminen on elämän tarkoituksen
toteenelämistä. Siitä luopuminen on elämän tarkoituksesta luopumista.
Mutta kumpi tulee ensin, rakastettuna oleminen vai rakkaus? Läheisriipuvuutta käsittelevässä
kirjallisuudessa on väännetty uusi laki, jonka mukaan voit rakastaa muita vasta sitten kun olet
oppinut rakastamaan itseäsi. En ole niin vakuuttunut. Rakkauden ihmettä on turha puristaa
näin yksinkertaiseen kaavaan.
127 Ollila s.209.
128 1Joh. 4:7.
79