Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Sodan puhjettua hänen talonsa jäi arabien valloittamalle puolelle Jerusalemia. Se jäi ainoaksi
hyvin varjelluksi taloksi koko miehityksen aikana. Arabit kunnioittivat Buberia ja kutsuivat
häntä ”vanhaksi pyhimykseksi.” He jopa auttoivat Buberin 20 000 kirjan kirjaston
salakuljettamisessa Jerusalemin juutalaisten valloittamalle puolelle. Sodan jälkeen Buber
ennusti, että tulevaisuudessa juutalaiset joutuisivat uhraamaan parhaat voimansa
sotateollisuudelle, koska eivät ajoissa keskittyneet yhteistyön rakentamiseen.
Buberilla oli palava siionistinen visio, mutta hän ei suostunut siihen, että se alittaisi
moraaliset minimivaatimukset, ja sulkisi ulkopuolelleen koko muun maailman. Ehkä juuri
siksi hänet leimattiin omiensa joukossa usein petturiksi.
YK:n tähän asti mielestäni paras pääsihteeri Dag Hammarskjöld tunnisti Buberissa
hengenheimolaisen. Hänen mielestään Buber olisi ansainnut kirjallisuuden Nobel-palkinnon.
Sen sijaan Hammarskjöld päätyi (kesällä -59) ehdottamaan hänelle Nobelin rauhanpalkintoa,
ponnisteluistaan kansojen ja uskontojen välisen vuorovaikutuksen edistämiseksi.
Rauhanvälitysmatkallaan Kongossa Hammarskjöld aloitti Buberin kirjan. Minä - Sinä
kääntämisen ruotsiksi. Hän ehti kääntää ensimmäiset 12 sivua ennenkuin hänen koneensa
ammuttiin alas. Viimeisellä lentomatkallaankin hän keskittyi käännöstyöhön. Buber sai
Hammarskjöldin elämän viimeisen kirjeen, tuntia sen jälkeen, kun oli kuullut hänen
murhastaan tammikuun 18. 1962. Kahden rauhantekijän syvä ystävyys päättyi toisen
väkivaltaiseen kuolemaan.
Saman vuoden lopussa Buber joutui julkiseen ristiriitaan Israelin pääministeri Ben Gurionin
kanssa ,koska vastusti Adolf Eichmannin teloitusta. Buber ei olisi voinut keksiä
tehokkaampaa tapaa joutua epäsuosioon. Hänen mielestä mikään ihmisen keksimä rangaistus
ei olisi voinut tehdä oikeutta Eichmannin tekemille rikoksille. Silti hänen oli pakko olla
uskollinen käsitykselleen, että käsky ”älä tapa”, koski yhtälailla valtioita, kuin yksilöä.
Elämän kunnioituksesta ei saanut luopua pahimmankaan vihollisen edessä.
En aiheetta mainitse tätä oikeudenmukaisuuden ja reiluuden arviointikriteeriä viimeisenä. En
osaa arvioida kumpi on tässä maailmassa tuottanut enemmän kärsimystä, lain kirjaimellinen
noudattaminen vaiko lain kirjaimellinen rikkominen.
Moraalisia tekoja on mahdollista kopioida täysin rakkaudettomalla sydämellä.
Oikeudenmukaisuutta voi ajaa koston hengessä. Reiluuden nimissä voi olla aika armoton.
Jos kohtaamisessa toteutuva kolmas on lakihenki, eikä lain henki, olemme vähintään yhtä
kusessa kuin jos kolmannen nimi on laittomuuden henki.
Laittomuuden henki tarjoaa joskus ‖korkeampaa‖ tietoa ja ‖syvempää‖ ilmoitusta, johon
vetoamalla voi perustella esimerkiksi puolison ja lasten laiminlyömisen, ‖valkoiset‖ valheet ja
lähimmäisten oikeuksien polkemisen, ‖hyvän asian‖ nimissä.
Lakihenki on moraalin alarajoilla kulkemista ja köyhän elämän suojelemista. Ei tarvita
kovinkaan paljon kekseliäisyyttä ja luovuutta noudattaa moraalia, jonka jokainen teesi alkaa
sanalla ÄLÄ. Kieltoja voi seurata vain yhdellä tavalla - keskittymällä siihen mitä EI tee. Paras
tapa olisi varmaan jäädä sänkyyn asumaan.
Lain henki on: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseäsi.” Sen
seuraaminen vapauttaa luovuuden. Rakastaa voi niin äärettömän monella ja yksilöllisellä
tavalla. Jokainen aamu tarjoaa siihen uudet ja koko kosmoksessa ennennäkemättömät
mahdollisuudet.
(9) Maksimitaso
78