Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Muistan kuinka isäni kertoi omasta kääntymyskokemuksestaan, joka tapahtui puuliiterissä.
Astuessaan ulos sieltä hänen sydämensä oli täynnä kiitollisuutta.
"Olisin voinut sulkea koko maailman syliini."
Omassa kokemuksessani, innoittavimmat ja energisimmät hetket, ovat olleet uuden totuuden
vastaanottamisen tai siihen suostumisen hetkiä. Joskus totuus on välähtänyt pitkän etsinnän ja
kaaoksen jälkeen, toisinaan taas pitkän torjunnan ja vastustamisen jälkeen.
Joskus voi hukata energiansa Hengen vastustamiseen. Jos keskittyy siihen, voimaa ei jää
paljon elämiseen. Paavalin mukaan meillä on valta murehduttaa, vastustaa ja jopa sammuttaa
Pyhän Hengen työ elämässämme. Epäilemättä oma henkemmekin sammuu sen myötä ja
elämänvoimat ehtyvät.
Mutta myös pimeydessä tarpominen ja etsiminen vie voimaa. Siksi uuden vastauksen ja
tasapainon löytäminen vapauttaa valtavasti energiaa. Kun totuus vihdoin saavuttaa mielemme,
voimamme vapautuu muualle.
Vapauttavan oivalluksen tunnistaa aina uudesta vapautuneesta ilosta. Epämääräisessä
ahdistuksessa ja yleisankeudessa mikään ei tunnu todelta eikä mikään elä. Kun totuus surusta,
pelosta, vihasta, häpeästä, vääryydestä jne. saa olla totta, löytyy myös tilaa ilolle ja elämälle.
Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Se ei yksinkertaisesti voi elää ja kasvaa siellä,
missä kaikki elämän elementit eivät saa olla totuuden valossa.
Ryhmätyössä kiinnitän usein huomion hiljaa pohtivan kasvoille yhtäkkiä leviävään
hymynhäivähdykseen. Se on useimmiten merkki jostakin uudesta oivalluksesta. "Ahaa",
”Jeeeesss..” "Heureka," "Hoosianna" tai "Halleluja" ovat kaikki etsinnästä vapautuneen
energian purkauksia, ilokatarssikseja.
Pään ja sydämen välinen pato on murtunut ja kokonaispersoonan eheytyminen on alkanut.
Korvikkeen muodossa samanlaiselta näyttävä ilo voidaan saavuttaa sillä, että yksinkertaisesti
lakkaa ajattelemasta ja luovuttautuu jollekin gurulle tai ryhmälle joka ajattelee minun
puolestani. Tämä infantiilinen ilo ja helpotus, jota kutsutaan myös lapsenomaiseksi uskoksi,
on halpa ja tyhjä korvike täyttymykselle. Se on iloa siitä, että etsintä on loppunut, eikä siitä
että vastaus on löytynyt. Ristiriidan laskeminen yhden auktoriteetin tai kollektiivin alttarille
tuottaa kyllä suuren helpotuksen, mutta ei valosta täyttyneen sydämen riemua.
Elämää palvelevan oivalluksen hedelmä on aina vahvistunut tuntu autenttisesta minuudesta,
joka on selkeämmässä suhteessa itseensä, sinuuteen (lähimmäiseen ja Jumalaan) ja
kaikkeuteen. Itsestään, toisesta, Jumalasta ja luonnosta eksynyt minuus on löytänyt kotinsa
elämästä, tai ainakin tutustunut uuteen huoneeseen elämänsä kodissa.
Naurun lahja
Naapurin pakana jäi auton alle juuri kirkon oven edessä. Pappi tuli lohduttamaan häntä ja
kysyi vanhasta tottumuksesta (tai varmuuden vuoksi)
”Uskotko sinä kolmyhteiseen Jumalaan, Isä Jumalaan, Jumalan Poikaan ja Pyhään
Henkeen?”
Naapuri vastasi tohkeissaan:
”Tässä minä makaan henkihieverissä ja sinä tulet esittämään minulle arvoituksia?!”
Tietääkseni ihminen on kaikista lajeista ainoa, joka kykenee nauramaan itselleen ja muille.
Näyttää myös siltä, että huumorin taju on aika suorassa suhteessa mielen terveyteen ja
sisäiseen vapauteen. Minä olen oppinut varomaan erittäin hengellisinä itseään pitäviä ihmisiä,
joilla ei ole minkäänlaista huumorintajua. Ankara kuri ja sisäinen pakkovalta ei anna
minkäänlaista tilaa huvittaville pikku yllätyksille tai hulvattomalle naurulle.
69