Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo
Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo
Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo
You also want an ePaper? Increase the reach of your titles
YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.
anti-intellektualismia. Olin itse liian vieraantunut tunteistani osatakseni arvostaa niiden<br />
merkitystä tarpeeksi. Sorruin rankasti aliarvioimaan yksinkertaisen, mutta sydäntä uudistavan<br />
kokemuksen merkitystä.<br />
En enää usko, että uskonnollinen kokemus on vain pinnallisesta tunteilua. Ja alitajuisten<br />
voimien aallokkoa. Joillakin kokemuksilla todellakin on tuonpuoleiset juuret. En tietenkään<br />
voi todistaa sitä. Olen vain vakuuttunut siitä. Tunteiden keskellä, tai niiden puutteen keskellä<br />
tapahtuu jotain, jota psykologia ei enää tavoita.<br />
Puhun niistä hetkistä, jolloin olen voinut olla vakuuttunut <strong>armo</strong>sta, vaikka olen tuntenut itseni<br />
kelpaamattomaksi; hetkistä, jolloin olen voinut uskoa arvooni, vaikka olen tuntenut itseni<br />
arvottomaksi; hetkistä, jolloin sydämeni on täyttynyt rakkaudella, vaikka olen tuntenut itseni<br />
hylätyksi; hetkistä, jolloin mielettömyyden keskeltä on syntynyt usko perimmäiseen mieleen.<br />
Elämän kaaoksien keskellä olen havainnut <strong>armo</strong>llisen rakkauden ja yllättyneenä<br />
vastaanottanut sen sanoin kuvaamattoman arvokkaana lahjana.<br />
En puhu kilvoittelun seurauksena saavutetusta pyhyyden tasosta, joka on voitettu kovan<br />
yrittämisen kautta, vaan yllättävästä löydöstä keskellä elämäni pohjalukemia, yrityksieni<br />
nollapistettä ja saavutuksieni raunioissa.<br />
Armollinen rakkaus on löytö, ei saavutus. Se on lahja, ei palkinto. Se on kokemus eikä vain<br />
looginen johtopäätös.<br />
Mitä rohkeammin olen suostunut kohtaamaan elämän, sitä syvemmin olen kokenut Jumalan<br />
<strong>armo</strong>llisen rakkauden etsattuna sen ytimeen. Mitä enemmän olen luottanut siihen, sitä<br />
uskaliaammin olen voinut kohdata elämän.<br />
Mitä perusteellisemmin tunnen omaa historiaani, sitä selvemmin näen, että Jumalan rakkaus<br />
on metsästänyt minua koko elämäni. Aina kun se on minut saavuttanut, <strong>armo</strong> on sulkenut<br />
minut syliinsä.<br />
Sydämeni uskottomuuden keskeltä, olen löytänyt Hänen sydämensä uskollisuuden.<br />
Armottomuuteni ytimestä, Hänen <strong>armo</strong>llisuutensa on tullut vastaan.<br />
Epäuskoni kaikkeen on hälvennyt, kun olen kohdannut Hänen uskonsa jopa minuun.<br />
Epätoivoinen syyllisyys on haihtunut, Jumalan anteeksiantavan <strong>armo</strong>n alla.<br />
Vaivuttuani joskus sydämeni pieneen minihelvettiin, olen sieltäkin löytänyt itseni<br />
laskeutumassa Jumalan <strong>armo</strong>lliseen käteen.<br />
Kaiken tämän keskellä, väsynyt ja runneltu sydän on tavoittanut ilon mahdollisuuden ja<br />
oikeutuksen.<br />
Pahuus on sittenkin heikompi voima.<br />
Rakkaus on sittenkin suurin valta koko maailmankaikkeudessa. Silti se on ainoa väkivallaton<br />
valta. Se odottaa tarpeeksi syvää heikkouden hetkeä ja yllättää silloin, kun sitä ei enää jaksa<br />
torjua.<br />
VAPAUS<br />
”Sinän maailma ei ole sulkeutunut. Se joka yhdentyneellä olemuksella, uudestisyntyneellä<br />
yhteydenvoimalla astuu sitä kohden, tulee huomaamaan vapauden.”111 Martin Buber<br />
111 Buber s.84.<br />
66
Change language