Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Istuttuani puoli tuntia näissä ajatuksissa minulle yhtäkkiä näytettiin myös toinen puoli.
Ikäänkuin joku olisi kysynyt minulta:... Käsitätkö, että nämä samaiset ihmiset tulisivat erittäin
onnellisiksi, jos uskaltaisit säteillä heihin sydämesi lämpöä ja kiintymystä? Se kelpaa heille.
Näin minulle avautui terapian aivan sisin olemus. Paradoksaalista siinä on, että
tämäntapainen rentouttava kokemus johtaa juuri siihen aktiivisuuteen, jota ponnistelemalla
yritetään turhaan saavuttaa. Ainakin vaimoni oli tuon kokemuksen jälkeen sitä mieltä, että
olen kuin uusi aviomies."110
Ewalds ei kerro kokemuksensa taustasta sen tarkemmin, mutta elämäkerrasta saa kuvan
ahkerasta etsijästä, sitkeästä yrittäjästä ja miehestä, joka ponnistaa voimansa äärimmilleen
saavuttaakseen tavoitteensa. Ehkä hiljainen väsynyt hetki tuolilla, ilman kirjaa, tyhjensi hänen
mielensä tärkeistä teorioista ja pysähdytti hänen sisäiset pyrkimyksensä sen verran, että jäi
tilaa yksinkertaiselle Jumalan Hengen puheelle, jonka lapsikin voi tajuta, mutta jossa samalla
paljastuu "terapian sisin olemus."
Kun aloitimme työmme täällä Ystävyyden Majatalossa olin elänyt jo viidessä yhteisössä.
Yhteisöidealismini oli alusta alkaen tosi kiivas. Minulla oli vahvat ihanteet siitä miten
kristillisessä yhteisössä pitäisi elää. Turhaan olin noin viidentoista vuoden ajan hirttämässä
itseäni ja muita hyvyyden ihanteisiin. Monta ihanaa yhteisökokemusta oli takana ja jonkin
verran olin niistä varmaan oppinutkin. Mutta kun viideskin yritys päättyi raastaviin riitoihin,
olin liian väsynyt aloittamaan taas uudestaan Jumalan maanpäällisen valtakunnan
rakentamisen, tällä kertaa Kruusilaan.
Nääntymys antoi tilaa armolle. Jäin katsomaan ketä tänne työtovereiksi ilmestyy, enkä enää
seulonut heitä omien ihanteideni kautta. Hyvin epätodennäköisten kumppanien seurassa ja
yllättävien ystävien tuella, olemme jo yli seitsemän vuotta saaneet tästä yhteisöstä nauttia.
Emme enää pidä säännöllisiä henkilökunnan palavereita, joissa väkisin selvitetään kaikki
väärinkäsitykset ja ristiriidat juurta jaksain. Asioita on selvitelty sitä mukaan kun siihen on
tarvetta ollut. On täälläkin riidelty eivätkä kaikki ole täältä onnellisena ja kiitollisina
lähteneet. Se ei kuitenkaan ole koko maailmaa kaatanut. Armo ja rakkaus on saanut elää omaa
täydellistä elämäänsä vajavaisessa muodossa rajallisuutensa suht’ hyväksyneiden ihmisten
kesken. Se hyvä, mikä on jäänyt elinvoimaiseksi kaiken raadollisuuden keskellä, ei enää ole
tuntunut upealta saavutukselta, vaan yllättävältä lahjalta.
Pelkkä armo
Kun rakkaus ottaa ensimmäisen askeleensa maan päällä, se on armahtamisen ja anteeksiannon
askel.
Oman elämäni syvin epätoivon kausi päättyi ajaessani autolla. Olin täysin välinpitämätön siitä
millä kaistalla ajoin. En itse ohjannut vastaantulevien kaistalle, mutta olisin tuskin väistänyt
jos joku olisi ajanut minua päin. Odotin ja toivoin kuolemaa.
Autolla ajaessa, paikallaan junnaava ajatusrata joskus pysähtyy ja jättää tyhjän tilan, johon
mahtuu uutta sanomaa. Minulle se tuli mieleen nousevan lapsuuden laulun muodossa:
"Jonk' on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa..."
Se oli minulle uusi alku. Jumala tuntui yhtäkkiä tavattoman äidilliseltä. Syvä kiitollisuus täytti
mieleni, samalla kun katkera ja epätoivoisen ripustautuva otteeni muihin turvan lähteisiin
heltisi. Se oli pitkäksi aikaa tärkein elämääni muuttava kokemus.
Tiedän, että kokemus ja tunne eivät yksistään kelpaa todisteeksi ja perustaksi uskolle.
Kolmikymppisenä yritin vielä panna maailmaa järjestykseen loogisin välinein. Jokaiselle
uskomukselle piti löytää älyllisesti pätevät perustelut. Kapinoin pelkkään kokemukseen
perustuvaa älytöntä kristillisyyttä vastaan, ja halveksin herätyskristillisyyden tunneperäistä
110 Saara Karppinen. Kasvun tie. Päivä -90. s.217.
65