Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

syyllistyisi naapurin tavallinen keskinkertaisuus. Kuinka helposti me olemmekaan antamassa
anteeksi normaalisti perusoikeuksia loukkaavaa käytöstä vain siksi, että hän on ‖taiteilija‖ tai
että hänellä on korkeampi kutsumus. Siihen on niin vahva yhteisöllinen tilaus, että suuret
henget kokevat olevansa uskottomia tehtävälleen, jos eivät millään lailla tuota kärsimystä
muusilleen tai lapsilleen. Ikäänkuin olisi olemassa jokin korkeampi etiikka tai estetiikka joka
oikeuttaa tavallisen elämän epäoikeudenmukaisuudet.
Tämä ei ole helppo kysymys. Taistelen itse sen kanssa. Minkälaisia uhrauksia voin pyytää
lähimmäisiltäni luovan työni tähden? Onko olemassa korkeampaa kutsumusta kuin
lähimmäisen kohtaaminen tai uusi ihmislapsi ja sen hyvinvointiin sitoutuminen?
Tähän kutsuun vastaaminen on minusta luovuuden olennaisin olemus.
Myös ns. ei -taiteellinen ihminen, voi juoda tästä luovuuden lähteestä, jos hän suostuu aidon
kohtaamisen kautta osallistumaan sekä luomisen, että luoduksi tulemisen ihmeellisen
prosessiin.
Keskiajan taiteessa taiteilija itse oli toissijainen. Lukemattomat arkitehdit, maalarit, muurarit
ja veistäjät saattoivat sukupolvien ajan vihkiä elämänsä yhden suunnattoman katedraalin
tekemiseen, ilman että yksikään olisi jättänyt nimikirjoitustaan valmiiseen työhön. Kaikkien
yhteisenä mottona oli Soli Deo Gloria, kunnia yksin Jumalalle. Vasta renesanssin myötä
taiteilijat alkoivat pitää töitään oman suuruutensa muistomerkkeinä.
Bach oli suuri poikkeus. Hän allekirjoitti jokaisen työnsä kirjaimilla S.D.G. (Soli Deo Gloria
= Jumalalle yksin kunnia.) Kun lääkärit kertoivat hänelle kuoleman olevan lähellä, hän lopetti
viimeisen työnsä kesken ja kirjoitti nuottiriveille sanat Vor deine Thron steche ich (Sinun
valtaistuimesi edessä seison). Kolme päivää myöhemmin hän kuoli.
Käytetty luovuus
Pinnallisesti määritelty luovuus on tämän päivän epäjumala. Luovuus on korvattu
tuottavuudella ja siitä on tullut yksi tärkeimmistä ihmisyyden mittareista. Todellinen luovuus
on prostituotu tuottavuuden alttarilla. Luova elämä ja luova taide saa väistyä, kun yleisö
taputtaa vain ahkeralle tuottajalle.
Näin tapahtuu myös työpaikoilla, joissa luovuus ja nuoruus on erheellisesti samaistettu.
Rajuun tuotantotahtiin väsähtäneiltä neljä- viiskymppisiltä ei enää edes odoteta mitään luovaa
panosta. Uusiin tekniikan ihmeisiin tottumattomat ―kävyt‖ hakeutuvat monesti
vapaaehtoiselle varhaiseläkkeelle vain siksi että työpaikan “luova ilmapiiri” sulkee heidät
odotusten ulkopuolelle. Näin siitäkin huolimatta, että eri tutkimuksien mukaan luovuuden
huippu ei suinkaan ole 20-35 vuoden välillä, jolloin tuottavuuteen löytyy eniten energiaa.
Tutkimusjohtaja Jan-Erik Ruth vanhustyön koulutus- ja tutkimuskeskuksesta sanoo:
“Useimmissa luovissa ammateissa luovuus on huipussaan keski-iässä, noin 45-vuotiailla ja
älykkyys alkaa heiketä vasta 75:nnen ikävuoden jälkeen.”100
Vanhuutta ja iän tuomaa luovaa viisautta on arvostettu enemmän sellaisina aikoina jolloin
harvat selvisivät elävinä vanhuuteen asti. Nyt kun tuottavuus on korvannut sekä luovuuden,
että viisauden odotukset kohdistuvat nuoriin, jotka eivät ole rauhassa käyneet läpi edes
aikuistumiseen liittyviä ensimmäisiä kriisejä.
Sama paljon tuottamisen paine ja kiusaus hengittää jatkuvasti myös omaan niskaani. Koska
olen antautunut kirjoittamiselle, minun pitäisi muka tuottaa ainakin pari uutta säväyttävää
Ystäväkirjettä tai -kirjaa vuodessa.
100 H.S. 13.12.-95.
57