Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Luovuuden syvin ulottuvuus on verrattavissa synnyttämiseen. Molemmissa tapauksissa
ihminen on itseään suuremman voiman välikappale. Hän on välittäjän asemassa tavalla, joka
ei salli hänen pitää aikaansaannostaan vain omanaan. Myöhemmin hän kyllä signeeraa
taulunsa, allekirjoittaa kirjoituksensa tai tunnustautuu sävellyksen tekijäksi, samalla tavalla
kuin äiti ja isä antavat lapselle oman sukunimensä. Useimmat kuitenkin tietävät sydämessään:
”Minä toki tein sen, mutta en silti tehnyt sitä. Onhan tämä toisaalta oma saavutukseni, jonka
tekemisestä voin olla ylpeä. Silti tiedän, että se on myös lahja, josta en millään voi kiittää vain
itseäni”
Ihminen voi saada armon olla Jumalan suuna tai kätenä. Ei hän silti ole vain Jumalan
kovaääninen tai kirjoituskone. Suu ja käsi on elin, ei väline. Ne toimivat yksilöllisellä tavalla,
antavat sanomalle oman äänensä ja käsialansa. Kukaan ei voi laulaa samaa laulua täysin
samalla tavalla kuin toinen, ja miksi pitäisi. Välittäjä jättää välitettävään yksilöllisen leimansa.
Luovuuden tulos, on sekä hänen että ei hänen.
Enhän kehtaa sanoa että kirja, taulu tai sävellys tuli Jumalalta (Olen kuullut joidenkin sanovan
niin. Jos olisin ottanut sen tosissani olisin alkanut epäillä Jumalan musikaalisuutta). Se
kuulostaisi suuruudenhullulta. En myöskään halua panna työhön itsestäni tahrautunutta
epätäydellisyyttä Jumalan tiliin. Joten miten tällaista voi selittää kenellekään?
Riittää että ainakin työn syntymisen pyhyys ja luomisprosessin selittämättömyys pidetään
salassa. Lopputuloksen voi kuka tahansa tulkita miten tahtoo. Kunhan kukaan ei tule
katseellaan arkipäiväistämään luomisen ja syntymän salaisuutta.
Jokainen synnytyshuone on suojeltu tirkistelyltä. Se on vähintä mitä voidaan tehdä kun
lahjaksi saatu elämä vihdoin. Synnyttäjä ja hänen apulaisensa keskittyvät vain yhteen ainoaan
asiaan, joka vie kaiken energian ja huomion, eikä sitä prosessia kukaan saa häiritä.
Luomisprosessi on vähän samanlainen – sillä erotuksella että en ole kuullut yhdenkään äidin
jälkeenpäin väittävän, että on luonut lapsen. Niinkuin jokainen taiteilija, äiti on kyllä jättänyt
(isän kanssa) perintötekijöitään lapseen, mutta elämän alkuperä jää yhtä salaperäiseksi kuin
jokaisen todellisen taideaarteenkin alkuperä.
Uskon että huonoimmillamme olemme taiteen luojia. Parhaimmillaan saamme armon olla sen
synnyttäjiä.
Luovuuden palvonta
"Sillä mitä sinulla on, mitä et ole lahjaksi saanut? Mutta jos olet sen saanut, niin miksi
kerskaat, ikäänkuin se ei olisi saatua?" Paavali.98
”Useimmat opiskelijat, jotka ovat lukeneet kirjallisuutta ja estetiikkaa ja sen ohessa
tutustuneet myös noiden suurten henkien yksityiselämään, ovat saaneet aihetta kysyä, pitääkö
ihmisen ihmisenä olla sietämätön paskiainen, jotta hänestä henkenä tulisi suuri.”99 Yrsa
Stenius
‖Luova taiteilija‖ saa kohtaamisissaan olla kuinka paskamainen tahansa, kunhan hän on
luova ja mieluiten hyvin tuottava sellainen.
Gaugin oli yksi näistä paskiaista. Hän jätti perheensä saadakseen elää intohimoista taiteilijan
elämäänsä. Vastaavia esimerkkejä meillä on ‖hengellisen työn‖ saralla vaikka kuinka paljon.
Kaikenlainen luova työ on kautta aikojen vietellyt miehiä ja naisia (useimmiten miehiä)
hylkäämän tai vähintäänkin laiminlyömään puolisoitaan, lapsiaan ja muita lähimmäisiään.
Tälle synnille on yhteisöllinen tilaus. Gauginin maalausten edessä huumautuminen tekee
liiankin helpoksi unohtaa sellainen käytös, jonka panisi ankarasti tuomiolle, jos siihen
98 1Kor.4:7.
99 Stenius s.77
56