Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

sydämelläni avoin kaikelle, myös sille, mikä sattui. Silti minulla ei ollut tarvetta muuttaa
mitään. Tunsin olevani sovinnossa kaiken kanssa. Olin unen kautta löytänyt kosketuksen
aivan ihmeellisen elämänasenteen kanssa. En enää ollut jännityksessä, koska en pyrkinyt
muuttamaan mitään. Juuri se tuntui kuitenkin muuttavan kaiken. Jotain aivan ihmeellistä oli
tapahtunut minulle unen aikana. En saanut vain vastausta teoreettiseen
määritelmäkysymykseen vaan ennenkokemattoman todentumisen jollekin, josta olin toki
puhunut jo joitakin vuosia.
Olin nimittäin ahkerasti viljellyt ajatusta, että elämä, rakkaus ja armo ovat vain suostumisen
eikä ponnistuksen takana. Tulee suostua siihen mitä on, eikä taistella vastaan. Olin opettanut,
että suurin kärsimys tulee epätoivoisista yrityksistämme välttää kärsimystä jne.
Vaikka olin kokenutkin paljon opettamastani totuudesta, olin kuitenkin edelleen monella
rintamalla kiivaassa sodassa todellisuuden kanssa. Pyrin muuttamaan itseäni ja lähimmäisiäni
ja etsin siihen jatkuvasti uusia keinoja. Varsinkin tässä elämänvaiheessa olin täynnä
tulevaisuuden pelkoa, huolta ja murhetta. Avioliitoni oli hajoamassa. Pelkäsin perheeni,
elämäntyöni ja koko Ystävyyden Majatalon puolesta. Olin vakuuttunut siitä, että ainakin
henkilökohtainen maailmanloppu oli lähellä. Yritin epätoivoisesti mestaroida itseäni ja
tulevaisuuttani tiettyyn suuntaan. Kulutin voimani todellisuuden muokkaamiseen itselleni
toivottuun muotoon. Voimani olivat loppumassa. Suuressa hulluudessani käytin viimeiset
voimani taistellakseni voimattomuutta vastaan. Olin erämaassa, ja viimeinen pisara eväsvettä
oli juotu.
Yöllä vieteri katkesi. Jännitys laukesi. Kaikki sai olla. En enää yrittänyt muuttaa mitään. Olin
löytänyt uuden asenteen.
Käytännössä tämä oli suuri muutos. Se, että en enää yrittänyt muuttaa mitään, muutti paljon.
Siitä seurasi ihana luomiskausi, jonka aikana sydämeni tuntui pulppuavan materiaalia kirjaan,
jota kirjoitin. Jätin itseni ja lähimmäiseni rauhaan. Minä vain olin ja elin. Muutkin viihtyivät
paremmin sen kanssa.
Vaikka sen jälkeen olen uudestaan ryhtynyt moneen sisäiseen ja ulkoiseen projektiin, jotka
taas ovat eksyttäneet minut rauhasta ja sovinnosta, en ole unohtanut tuota unta, enkä
kokonaan kadottanut siitä seuraavaa kokemusta. Vaikka unen ilmeinen sisältö ei ollenkaan
ollut uskonnollinen, koin sen kuitenkin Hengen opetuksena. Opin ja koin jotain uutta siitä
Uudessa Testamentissa usein esiintyvästä paradoksista kilvoittelun ja levon välillä. On
mahdollista samanaikaisesti taistella ja olla rauhassa, sotia ja olla sovinnossa, tehdä työtä ja
olla levossa.
Luovuus
”Ne, jotka tuntevat hengen henkäyksen tekevät rikkomuksen, jos he haluavat saada hengen
valtaansa tai määrätä sen luonteen. Mutta he ovat myös uskottomia jos lukevat lahjan omaksi
ansiokseen.”93 Martin Buber
Ratkaiseva oivallus, päätös, visio tai hengellinen kokemus on luonteeltaan selittämätön. Sitä
ei voi toistaa tieteellistä tutkimusta varten. Se vain on. Se vain tapahtuu. Kun valo on syttynyt,
se voidaan vain vaivalla sammuttaa, mutta syttymishetken kokemus ei ole toistettavissa. Se on
pohjimmaiselta olemukseltaan mysteeri, ilmestys, jonka matkaa tietoisuuteemme tuskin
kukaan voi selittää. Se on lahja, joka välittyy tietoisuuteemme yllätyksenä.
Ihmisiä, jotka saavat uusia ideoita, vapautuvat totutun ja tavallisen orjuudesta, hahmottavat
uusia muotoja ja keksivät uusia sovellutuksia, kutsutaan luoviksi.
Nimitys sopii erityisen hyvin niihin harvoihin yksilöihin, joita ei tavanomainen ja
kaavamainen tunnu sitovan ollenkaan. He elävät jatkuvasti uuden elämän ja "ilmestyksen"
93 Buber s.161.
54