Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

niissä aiheissa, jotka tällä hetkellä todella elävät minulle. Vähitellen intoni kirjoittaa on
palannut, mutta se on nyt lähempänä omaa kokemustani ja vähemmän riippuvaista kaikesta
siitä, mitä olen kirjojen kautta muilta oppinut.
Jokaisessa osaamattomuuden hetkessä on kaaoksen makua. Siihen on vaikea suostua. Vuosia
pelkäsin, että mieleni yhtäkkiä tyhjenee kesken luennon, enkä tunne mitään muuta kuin
paniikkia. Kaiken varalta tein aina erittäin hyvät muistiinpanot. Pelkoni toteutuikin muutaman
kerran. Jatkoin sydän pampattaen muistiinpanojeni varassa loppuun. Menin kotiin, ja vannoin
etten koskaan enää astu yleisön eteen. Onneksi päätökseni petti, sillä myöhemmin opin
suostumaan tuohon tyhjyyden ja paniikin hetkeen salaamatta sitä keneltäkään. Kun huomaan
olevani vailla sisäistä kosketusta siihen mitä puhun, tai muuten vain ulalla koko tilanteesta,
keskeytän ja kerron sen yleisölleni. Pelkkä rupattelu heidän kanssaan voi palauttaa minut
raiteilleni, tai sitten viedä uusille ja yllättäville raiteille. Toistaiseksi kaaokseen suostuminen
yleisönkin edessä on aina tuottanut jotain elävän tuntuista.
Entä moraalinen kaaos? Ehkä olet langennut pahan kerran. Teoillasi olet hajottanut
viimeisenkin itsevanhurskauden pilarin. Olet onnistunut rikkomaan oman tai yhteisösi
syntiluettelon loputkin käskyt, ja ollut tottelematon kaikkein ankarinta kieltoa vastaan. Ehkä
avioliittosi on hajonnut ja tiedät varsin hyvin oman osuutesi siihen. Ehkä ystäviesi luottamus
sinuun on pettänyt, etkä voi loppuun asti syyttää heitä, koska tiedät valehdelleesi tai ainakin
piilottaneesi liian hävettäviä totuuksia. Puolittainen syntisyytesi ja puolittainen vanhurskautesi
on vaihtunut lopulliseksi tuomioksi Jumalan ja ihmisten edessä, etkä vielä tiedä löytyykö
kadotukselta pelastavaa armoa. Olet kaaoksessa.
Tuntuuko tutulta? Niin minullekin.
Moni on kulkenut saman tien ennen sinua. Itse asiassa jokainen kääntymyskokemus on
kertomus siunatusta tappiosta.
Minän varjo
"Ihmisen sovinto oman luontonsa kanssa kulkee tuon hirvittävän kokemuksen kautta, jossa
ihminen laskeutuu sielunsa syvyyksiin ja joutuu kohtaamaan kaiken sen, joka on kirkuvassa
ristiriidassa huolellisesti varjellun ja ihannoidun minäkuvan kanssa. Hän joutuu kasvokkain
rakkaudellisen käytöksensä alla olevan vihan kanssa ja hyvien aikomustensa alla olevan
itsekeskeisyyden kanssa. Hän joutuu myös kohtaamaan tuon sinnikkään haluttomuutensa
nähdä totuus itsestään. Kaikki se paha mitä hän on yrittänyt pitää kaukana itsestään
osoittautuu hänen omaisuudekseen. Kuitenkin juuri tämä sovinto torjutun itsen kanssa avaa
hänelle tien sovintoon myös muiden ja koko maailman kanssa."76 Frances G. Wickes (87vuotiaana.)
"On tärkeää opetella yösuunnistusta omassa minässään, jotta auttajan rooli ei pääsisi
huomaamatta vääristymään itselleen ja muille vahingolliseen suuntaan... Teesini on siis se,
että auttajan oma poisleikattu varjo on hänen sisäisen sokeutensa tärkein syy."77 Martti
Lindqvist
Jokaisessa vahvassa ihmisessä on heikko ihminen, jokaisessa sankarissa on pelkuri, jokaisessa
uskovaisessa on luopio ja jokaisessa rakastavassa on murhaaja. Jokainen, joka luottaa vain
hyviin ominaisuuksiinsa, joutuu joskus sisäisten vastakohtiensa ajamana kaaokseen.
Kuinka hirveää on kohdata itsessään se todellisuus, josta Paavali puhui:
"En tee sitä hyvää mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo."78
76 Frances G. Wickes: The Inner World of Coise (Coventure Ltd. -77).
77 Martti Lindqvist: Auttajan Varjo (Otava -90. s.31 ja 108). Tämä erinomainen kirja on tavallaan jatkoa
kirjalle: Ammattina Ihminen, mutta käsittelee enemmän auttajaihmisen omaa sisäistä prosessia.
78 Room.7:19.
46