Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Käsitys siitä, että elävä usko on usko ilman epäilyjä, on elävälle uskolle paljon tuhoisampaa
kuin epäilys itsessään voi koskaan olla. Epäilyksien vaientaminen tappaa sen, mitä yritetään
suojella – nimittäin elävän uskon.
Se yksinkertainen tosiasia, että Uudessa Testamentissakin on neljä evankeliumia, rohkaisee
vertailemaan moninaisuutta ja kritisoimaan vain yhtä näkökulmaa.
Fanatismi ei aina ole tulista kiivailua. Se voi olla myös passiivista kieltäytymistä minkään
uuden asian oppimisesta. Passiiviset fanaatikot käyvät säännöllisesti kirkoissa ja hengellisissä
kokouksissa nauttimassa hengellistä aspiriiniaan. Se turruttaa hengen ja säästää heidät
yksinäisten hetkien päänvaivoilta. Toistuvat rituaalit pitävät epäilykset turvallisen välimatkan
päässä.
Tulinen fanatismi on eri asia. On kauhistuttavaa kohdata ihminen, joka ilman epäilyksen
häivääkään uskoo olevansa täysin oikeuden, vanhurskauden ja totuuden puolella. Hän ei
kauhistuta vain muita. Hän kauhistuttaa myös itseään. Siksi hän rakentaa sisikuntansa suojaksi
ikkunattomat muurit, jotta hänen ei tarvitsisi nähdä oman sydämensä varjoja. Hänen
varmuutensa on rautainen leka, jonka alasimena on hänen oma kovettuva sydämensä. Hän
turvautuu oman käytöksensä pinnallisesti määriteltyyn synnittömyyteen ja kadottaa
armollisen myötätunnon ‖syntisiä‖ kohtaan samalla kun hän hylkii oman sydämensä pimeää
ja heikkoa puolta.
Joka torjuu oman sydämensä epäilyt ja pelot, kietoutuu usein fanaattisen uskon suojaan.
Hänen uskonsa on näennäisen varmaa, koska se ei kestä epävarmuutta. Itse asiassa hänen
uskonsa on liian heikko uskaltaakseen olla avoin omille epäilyilleen tai toiselle epäilijälle.
Hän on liian vieraantunut omasta sydämestään uskaltaakseen tulla lähelle toisen sydäntä.
Fanaattinen usko on kuuma, mutta ei lämmin. Mitä tiukempaan epäilyn torjuntaan usko
pohjautuu, sitä kuumemmin se palaa. Se kohtaa lähimmäisen kuin hitsausliekki.
Fanaattinen usko ei ole luja. Se on kova. Mitä ontompi sisältö sen kovempi kuori. Sen
rohkeus on näennäistä.
Epäuskoon vihkiytyneellä kyynikolla ja fanaattisella uskovaisella on yhteistä se, että
kumpikaan ei epäile, eikä kysele. Siinä on niiden suurin onnettomuus.
Vasta nöyrä kaiken kyseenalaiseksi asettaminen voisi avata heille mahdollisuuden päästä
sovintoon pelkäämänsä Jumalan, torjutun itsen, arvoituksellisen todellisuuden ja hylkäämänsä
lähimmäisen kanssa.
Kriittistä mieltä tarvitaan, mutta senkin on joskus avauduttava rohkeaan uusnaiviuteen
vapaaehtoiseen lapsellisuuteen ja rohkeaan tietämättömyyteen, jos aikoo päästä eteenpäin.
En yhtään ihmettele, että moni ‖tosiuskovaisissa‖ piireissä kasvanut nuori kokee
välttämättömäksi etsiä aikuisuuttaan uskonnollisen yhteisönsä ulkopuolelta. Aikuistuminen
edellyttää paljon radikaalimpaa kyseenalaistamista kuin mitä uskonnolliset yhteisöt yleensä
ovat valmiita sietämään.55
Epäilyksien syvyys on suoraan verrannollinen uskon syvyyteen. Mitä vakavammin otat
uskosi, sitä vakavammin sinun on suhtauduttava epäilyksiin. Tämä on aikuisuutta joka ei
helposti mahdu Jumalan lasten piireihin. Usko, joka on jäänyt esimurrossiän stereotyyppiselle
tasolle ei riitä todellisen aikuiselämän oppaaksi.
Hassua kyllä, vasta aikuiselämän seksuaalisuuteen liittyvät moraaliset ongelmat ja
epäonnistumiset toimivat ylitsepääsemättöminä pakotteina myös lapsuudessa omaksutun
uskon aikuiseen uudelleenarvioimiseen. Jokainen askel minäksi tulemisessa on askel poispäin
lapsenuskon paratiisinomaisesta turvasta. Kiusaus turvautua naiveihin itsestäänselvyyksiin,
55 John M. Hull. What prevents christian adults from learning? SCM Press ltd. London -85.
30