Muuttumisen kipeä armo - Ystävyyden Majatalo

Mikään kriisi ei enää ole turvallisen välimatkan päässä meistä. Ihmiskunta alkaa olla
kokonaisuudessaan sidottu keskinäisiin riippuvuussuhteisiin, jossa kaikki todellakin vaikuttaa
kaikkeen. Samalla kun turvallisen normaalielämän kiusaus käy yhä vahvemmaksi, sen
toteuttaminen käy yhä vaikeammaksi.
Vaikka tunnemmekin itsemme avuttoman pieniksi ja suurten kuvioiden edessä
merkityksettömiksi, jokainen sota on tikari omaan sydämemme:
”Entä jos minunkin elämänasenteeni lisää tai vähentää maailmarauhaa. Entä jos minunkin
tapani elää todella vaikuttaa koko ihmiskunnan elämänlaatuun?”
Voin tietenkin yrittää olla välittämättä ristiriidoista ja parannella sydämeni vammaa kepeästi,
vakuutellen itselleni: "Rauha, rauha, vaikka ei rauhaa ole."40 Voin keskittyä yksityisen
mielenrauhani ylläpitämiseen, vanhojen ratkaisujen epätoivoiseen pönkittämiseen ja turvautua
niiden antamaan keinotekoiseen rauhaan. Jos arvostan turvallisuutta enemmän kuin totuutta,
en anna tilaa ristiriidoille, jotka rikkovat rauhaani. Jokainen kriisi uhkaa tähänastista
turvallisuuttani ja koettelee rakkauttani totuuteen.
Olen toiminut toisten opettajana paljon ennen kuin minulla oli nöyryyttä olla väärässä. On
erityisen kiusallista muuttaa mieltään asioissa, joita on ladellut paperille. Joskus kuulen
vedottavan vanhoihin kirjoituksiini:
”Se mitä nyt sanot on ristiriidassa tämän kanssa...”
Ikäänkuin minulla olisi pyhä velvollisuus pysyä uskollisena käsityksille, joita minulla oli 10
tai 20 vuotta sitten. Jatkan kirjoittamista muuttuneista uskomuksista huolimatta tai juuri sen
tähden. Tekstini ovat matkakertomuksia: ”Tällaista näen nyt.” Siksi olenkin monta vuotta
tehnyt ne mieluummin Ystäväkirjeiden muodossa. Kovissa kirjan kansissa on turhan paljon
keinotekoista auktoriteettia. Pehmeälle paperille painetuilla kirjeillä on helpompi aikanaan
pyyhkiä takapuolensa.
Kerran saavutetusta tasapainon tunnusta voi tulla normaaliuden tyranniaa. ”Terveys ja
tasapaino” on moderni unelma normaalista elämästä, eikä haittaa vaikka siihen lisätään
ripaus onnea ja menestystä. Miksi sitten käy yhä vaikeammaksi olla ”itsensä kanssa
sopusoinussa”, ja ympäristöönsä hyvin sopeutunut kunnon kansalainen? Millä hinnalla
tällainen ‖normaalius‖ ja ‖mielenterveys‖ on saavutettavissa, jos se ylipäänsä on mahdollista?
Onko epänormaalia löytää arvoja, unelmia ja päämääriä, joiden puolesta on valmis kestämään
suuriakin kärsimyksiä tai toteuttaa kutsumusta vaikka se johtaisi ‖ennenaikaiseen‖
kuolemaan? Näyttää siltä, että on normaalia ettei ole mitään, jonka puolesta olisi valmis
vaikka kuolemaan. Onko silloin mitään jonka takia on valmis vaikka elämään?
Se joka ei lankea normaaliuden kiusaukseen ja alkaa etsiä jotain olennaisempaa sen alta, saa
kantaakseen kaksi raskasta ristiä: Oma sisäinen epäilys ja normaali-ihmisten vastustus.
Israelin kansan profeetet eivät koskaan julistaneet Jumalaa, joka olisi tyydyttänyt pelkkää
turvallisuutta etsiviä ihmisiä. He ovat aina pyrkineet pommittamaan rikki kaikki keinotekoiset
turvatakuut ja pakottamaan ihmiset tilaan, josta ei ole mitään muuta pelastusta, kuin tulla
todeksi todellisen Jumalan edessä.
Saatana ei kiusannut Jeesusta kauniilla naisilla ja muilla aistillisilla yleellisyyksillä. Millä
sitten? Saatana tarjosi Jeesukselle sellaista messiaanisuutta, jota jokainen silloin elävä hurskas
juutalainen kaipasi. Messiaan tuli olla Mooseksen kaltainen profeetta, joka pystyy vaikka
muuttamaan kivet leiviksi. Hänen tuli olla haavoittumaton pappi, joka ei vahingoitu, vaikka
hän hyppäisi temppelin harjalta alas. Hänen tuli myös olla daavidilainen kuningas, joka
valloittaa takaisin valtakunnan.
40 Jer.6:14.
24