lehteä - Rengas

In MemoriamOili Maria Cremer (1938-2012)Kun hyvä ystävä poistuu keskuudestamme, siirrämme usein ajan viisariataaksepäin ja tuumimme, miten kaikki oikein alkoi. Näin kävi itsellenikuultuani ystäväni Oili Cremerin poismenosta. Hän menehtyisairauskohtaukseen 9. elokuuta lähes 74-vuotiaana.Istuin neljäkymmentä vuotta sitten lasten leikkihuoneessa Suomeenmenevällä laivalla, seuraten kolmivuotiaan poikani touhuja. Viereenituli pieni, hento, sangen eloisa ja puhelias suomalaisrouva, joka hetialoitti juttelun kanssani. Hän piti silmällä kahta pientä tytärtään.Pian selvisi, että hän oli perheineen muuttanut Hampurista Frankfurtiin,joten vaihdoimme osoitteet ja puhelinnumerot. Nämä lappuset eivät jääneet lojumaan laatikonpohjalle, vaan otimme toisiimme yhteyttä melko pian loman jälkeen. Siitä alkoi monikymmenvuotinenystävyytemme.Oili hämmästytti minua usein. Tuntui, että hänen vuorokautensa koostui useammasta kuin 24 tunnista.Oli aivan uskomatonta, mitä kaikkea hän ehti tehdä yhden päivän aikana. Hän oli aina paikalla,kun apua tarvittiin. Hän teki vuosia mm. vapaaehtoista työtä MS-sairaiden parissa, kävi auttamassavanhainkodissa asuvia, auttoi ulkomaalaisia koululaisia läksyjen teossa ja luettuaan päivänsanomalehden juoksutti sen eräälle suojatilleen, jolla ei ollut varaa tilata sitä itselleen. Kotitöiden jatyttäriensä kanssa puuhailun täyttämän päivän päätteeksi hän usein liiteli miehensä Fritz-Jürgeninkäsivarsilla parketilla, sillä tanssi oli heidän yhteinen harrastuksensa. Seurakunnassa Oili tunnettiinihanasta Antrean kansallispuvustaan, ja väitänpä hänen tehneen sillä erinomaista mainosta kotimaalleen.Kun itsenäisyyspäivän juhla keräsi kokoon satapäin seurakuntalaisia, pyydettiin Oilia mielelläänkahvinkaatajaksi. Hänen kauniista kansallispuvustaan oli iloa silmälle, ja hoikan olemuksensa ansiostahän puikkelehti ketterästi ahtaiden penkkirivien välissä. Hänen ideansa oli pitää jumalanpalveluksenjälkeen kirkkokahvit, jotta voisimme viipyä vielä hetkisen ystävien parissa rupatellen.Oili osasi äitinsä tapaan tehdä hyvin käsitöitä, ja niinpä puikot ja neulat heiluivat, kun hän kartuttiseurakuntamme myyjäispöytää. Hän houkutteli minutkin samaan puuhaan. Oili oli ison maatalontytär Luvialta. Suuressa talossa lapsetkin oppivat auttamaan. Kotitaloon hän palasi puheissaanusein ja vei minut sinne vieraaksikin. Oili opiskeli Lastenlinnassa Helsingissä lastenhoitajaksi ja työskentelivalmistuttuaan erään suomalaisen diplomaatin perheessä Sveitsissä ja Ranskassa. Yhdellä lomamatkallaItaliassa hän tapasi tulevan miehensä ja seurasi tätä Saksaan.Olen usein miettinyt, miten me ihmiset pääsemme päiviemme lopussa rajan tuolle puolen. Onko tiesinne kaikille yhtä suora vaiko myös mutkikas? Olen aivan varma, että Oili on mennyt sinne suorintatietä. Oili oli aina positiivisesti ajatteleva ihminen ja eli varmasti enemmän toisten auttamisellekuin itselleen. Suuri joukko sukulaisia ja ystäviä oli saattamassa häntä viime lepoon.Kiitos, Oili, että sain olla ystäväsi!Kaija Wolf11-12 • 2012 | 25