11.07.2015 Views

Pienyrityksen_tietopaketti_2015

Pienyrityksen_tietopaketti_2015

Pienyrityksen_tietopaketti_2015

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

1. TYÖSUHDEASIATTietämättömyys työsuhdeasioiden hoitamisessa voi tullayritykselle kalliiksi. Tähän osaan on koottu tavallisimpiapienyrityksissä esille tulleita pulmakysymyksiä.Tärkeimpiä asioita:Työsopimuslain (55/2001) mukaan työnantajan onnoudatettava vähintään niitä palkka- ja muita ehtoja,jotka kyseessä olevasta tai siihen lähinnä rinnastettavastatyöstä on noudatettavaksi määrätty asianomaisenalan yleissitovassa työehtosopimuksessa. Työehtosopimuson työmarkkinajärjestöjen keskenään tekemäkollektiivinen sopimus, jota on noudatettava kyseisenalan työssä. Ns. yleissopivia työehtosopimuksia onnoudatettava myös sellaisen työnantajan, joka ei kuulutyönantajaliittoon.Työaikalaki 605/1996Työaikalaki koskee lähes kaikkea työtä, jota tehdääntyö- tai virkasuhteen perusteella. Alle 18-vuotiaita nuoriakoskee lisäksi laki nuorista työntekijöistä.Työnantajaja työntekijä voivat sopia erilaisista työajan joustoistatyöaikalain ja työehtosopimuksen puitteissa.Lakiin perustuva säännöllinen työaikaYleissäännös:Säännöllinen työaika on enintään 8 tuntia vuorokaudessaja 40 tuntia viikossa. Huom! Jaksotyö tai työsopimukseenperustuva työaika sekä paikallinen sopimus.1. TYÖSUHDEASIAT• Työehtosopimuksiin sisältyy yleensä määräys ns.ryhmähenkivakuutuksen ottamisesta.• Tapaturmavakuutuslain perusteella työnantajalla onvakuuttamisvelvollisuus, kun kalenterivuodessateetettyjen työpäivien lukumäärä on yli 12.• Työsuhteesta johtuvia velvoitteita työnantajalleovat eläke- ja sosiaaliturvaan liittyvät maksut.Ylityötuntien enimmäismäärät työaikalain mukaan:4 kk:n jakson aikana 138 hkalenterivuodessa250 hpaikallisesti sopien (lisäylityö)80 hLisätietoja:• Työpaikan lakikirja. Edita Publishing Oy 2009.• Saarinen M. Työsuhdeasioiden käsikirja.Edita Publishing Oy 2003.• www.finlex.fi• Hätätyöilmoituslomake löytyy tyosuojelu.fi sivuilta ➝ luvat, ilmoituksetTyösopimusTyösopimus on työnantajan ja työntekijän välinensopimus työsuhteen keskeisistä ehdoista.Kirjallisen sopimisen etujaTyösopimuksen tekemisestä kirjallisesti on monta hyötyäkummallekin sopijapuolelle. Kirjallisella sopimuksellavoidaan luotettavasti todistaa, mitä on sovittu. Alakohtaisiasopimuslomakkeita käyttämällä varmistetaan, ettäkaikki lain vaatimat ja alalla merkittävät ehdot otetaansopimukseen. Kirjallinen sopiminen on omiaan luomaantyöntekijälle käsityksen siitä, että työnantaja onluotettava sopimuskumppani. Tämä ylläpitää työmotivaatiotaja edistää sitoutumista.Työsopimuksen sisällön suunnitteluTyönantajan käytettävissä tulee työsopimuksen sisältöäsuunniteltaessa olla ainakin alan työehtosopimus, työsopimuslaki,työaikalaki ja vuosilomalaki sekä alakohtainentai muu työsopimuksen lomakemalli. Säädöstietokantaja yleissitovat työehtosopimukset löytyvät netistäosoitteesta www.finlex.fi.Työsopimuksen sisältöön vaikuttavat ainakin seuraavat:• työnantajan ja työntekijän tarpeet• työsopimuslain säännökset siitä, mistä asioistaainakin tulee sopia• alan työehtosopimuksen vähimmäisehdot, joitaepäedullisemmin ei saa sopia• työsopimuksen sisältöä rajoittavat työsopimuslain,työaikalain ja vuosilomalain säännökset.Kirjallinen selvitysJos työsopimusta ei ole tehty kirjallisesti tai alla luetelluttiedot eivät ilmene kirjallisesta työsopimuksesta, työnantajanon annettava ilman eri pyyntöä työntekijälleensimmäisen palkanmaksukauden päättymiseen mennessäkirjallinen selvitys työsuhteen ehdoista. Selvitystäei tarvitse antaa kuukautta lyhyemmän ajan kestävästämääräaikaisesta työsuhteesta.Vuokratyössä selvitys on annettava vuokratyöntekijänpyynnöstä myös, vaikka sopimus olisi tehty allekuukauden määräajaksi. Selvityksessä tulee antaa tieto7

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!