11.07.2015 Views

Media uudistuvassa yhteiskunnassa Median muuttuvat ... - Sitra

Media uudistuvassa yhteiskunnassa Median muuttuvat ... - Sitra

Media uudistuvassa yhteiskunnassa Median muuttuvat ... - Sitra

SHOW MORE
SHOW LESS

You also want an ePaper? Increase the reach of your titles

YUMPU automatically turns print PDFs into web optimized ePapers that Google loves.

Autoritaarinen toimintatapa vaikutti lehdistön alkuaikoina pitkään.Meilläkin näkyi siitä joitakin piirteitä. Kun valtiollinen sanomalehti aikoinaan1800-luvun puolivälissä meillä syntyi, senkin alkuperäisenä roolina oli julkisuudensääntely päästämällä esiin vain sopivia ja tarpeellisia asioita (Salokangas1998). Autoritaarisen lehdistöteorian mukainen tapa toimia ei suinkaan olehävinnyt maapallolta kokonaan. Valtiovallan suhteesta mediaan voi löytääautoritaarisia piirteitä vielä nykyisinkin sekä joistakin kehitysmaista että eräistäyhteiskuntajärjestystä vaihtaneista maista. Niin sanotuissa kehittyneissä länsimaissatämä toimintamalli on kuitenkin jäänyt historiaan.Neljän lehdistöteorian mallin mukaan seuraavaksi kehittyi niin sanottulibertaarinen lehdistön toimintamalli. Tässä katsannossa lehdistön päätehtäviksinähtiin informoida, viihdyttää ja myydä sekä auttaa totuuden löytämisessäja hallituksen valvomisessa. Tämä tapa toimia lehdistössä kehittyi Englannissa1600-luvun loppupuolella ja siirtyi sieltä Yhdysvaltoihin. Ajattelunkatsotaan perustuvan Miltonin, Locken ja Millin kirjoituksiin sekä rationalisminja luonnonoikeuksien filosofiaan (Nordenstreng 1995). Libertaarisen ajattelumallinvoidaan nähdä edustavan autoritaariseen lehdistökäsitykseen verrattunajo modernin demokratian ja perusihmisoikeuksien aikaa.Libertaarinen lehdistöajattelu on osoittautunut varsin elinvoimaiseksi. Se,mihin vielä 1950-luvulla viitattiin libertaarisella ajattelulla, tunnetaan nykyisinuusliberaalisena ajatteluna (Nieminen 2005). Libertaarisen ja myös uusliberaalisenajattelun mukaan lehdistön käyttöoikeus on jokaisella, jolla on siihentaloudelliset toimintaedellytykset. <strong>Media</strong>n valvonnan toivotaan tässä ajattelussatapahtuvan vapaiden markkinoiden, totuuden itsekorjauksen ja tuomioistuintenkautta. <strong>Media</strong>n omistus on pääsääntöisesti yksityistä, ja se määritelläänmielellään instrumentiksi hallituksen toimien tarkkailemiseksi ja muidenyhteiskunnan tarpeiden palvelemiseksi (Nordenstreng 1995).Uusliberaalinen ajattelu tunkee nykyisin vahvasti esille länsimaisessamarkkinaehtoisessa mediassa. Viestinnän tutkimuksessa puhutaan uusliberaalisestaeetoksesta, jolla tarkoitetaan taloudellisen voiton nostamista mediantoiminnan keskeisimmäksi päämääräksi (Herkman 2006). Euroopassa tämänäkyy hyvin Italiassa, jossa media on merkittävältä osin keskittynyt yhdenomistajan käsiin. Italia on hyvä esimerkki siitä, että uusliberaalisen mediaajattelunmukaiset ihanteet eivät toimi ainakaan silloin, kun raha ja poliittinenvalta liittoutuvat. Omistuksen keskittymisen takia media menetti Berlusconinvaltakaudella Italiassa merkittävästi uskottavuuttaan ja rooliaan vallan vahtikoirana.Kolmannen eli sosiaalisen vastuun teorian mukaisen toimintamallin katsotaansyntyneen 1900-luvun puolella. Sen avulla libertaarisesta toimintamallistaikään kuin ”riisuttiin” pois liikoja puhtaan markkinatalouden piirteitä.Sosiaalisen vastuun teorian katsotaan perustuvan niin sanottuun Hutchins-27

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!