11.07.2015 Views

Kirkkoposti, marraskuu 2011 - Pirkkalan seurakunta

Kirkkoposti, marraskuu 2011 - Pirkkalan seurakunta

Kirkkoposti, marraskuu 2011 - Pirkkalan seurakunta

SHOW MORE
SHOW LESS
• No tags were found...

Create successful ePaper yourself

Turn your PDF publications into a flip-book with our unique Google optimized e-Paper software.

Kirkkoposti Nro 6, joulukuu 2011PÄÄKIRJOITUSVanhuutta onkunnioitettava■ Yhtenä sivistysvaltion mittarina on perinteisesti pidetty sitä, kuinkayhteiskunta huolehtii lapsista ja vanhuksista. Suomessa on moni asianäillä sektoreilla ollut hyvin, mutta viime vuosina on kuulunut myöshuolestuttavia viestejä. Vanhustenhoito ei olekaan sillä tasolla, millä onkuviteltu. Moni vanhus kokee yksinäisyyttä, kun kaukana asuvat sukulaiseteivät enää ehdi käydä katsomassa. Palvelukodeissa puolestaan onhenkilökuntaa usein liian vähän ja se tietysti näkyy suoraan hoidossa.Vaikka osa vanhuksista onkin hyvän ja riittävän hoidon piirissä, lisääntyneetepäkohdat kertovat kehityksestä, joka on saatava pysähtymään.Kansainvälisesti katsottuna suomalainen kehitys on outo. Monissakulttuureissa vanhuksia arvostetaan ja kunnioitetaan aivan eri tavallakuin meillä. Se näkyy käytöksessä ja yleisessä suhtautumisessa. Vanhustenelämänkokemusta arvostetaan ja heitä kuunnellaan. Heidän hyvähoitonsa on kunnia-asia. Arvot johtavat toimintaan.Seurakunnassa tehdään monipuolista työtä ikäihmisten parissa. Siltion kysyttävä, mitä voitaisiin tehdä vielä paremmin. Olisiko keinojaedistää nuorten ja vanhusten kohtaamista? Tapaamisia ja arkista yhdessäoloa,joka toisi iloa molemmille osapuolille. Tilanteita, joissa voisivaihtaa kokemuksia ja ajatuksia elämästä sekä oppia arvostamaan toinentoisiaan. Se ei ole suinkaan merkityksetön asia.Olemme kulkemassa kohti aikaa, jolloin vanhusväestön määrämaassamme kasvaa. Ihmisen keskimääräinen elinikä pitenee. Samaanaikaan puhutaan mahdollisesta työvoimapulasta, kun niin sanotut suuretikäluokat ovat siirtyneet eläkkeelle. Jotain tälle yhtälölle on siis tehtävä,vaikka taloustilanteen kiristyessä tarvitaan valintoja. Kysymys onlopulta arvoista.Joulu on niin lasten kuin vanhusten juhla. Hyvänjoulumielen saa aikaan jo pienellä toisen huomioimisella.Perheet kokoontuvat yhteen ja läheisiä muistetaan eritavoin, ehkä niitäkin joita nähdään harvemmin. Mitä,jos tänä jouluna muistaisin ikäihmistä ja pysähtyisin kuulemaan,mitä hän ajattelee elämästä ja joulusta?Kutominen onmukavaa yhdessäSirpakassa on maanantai-iltapäivisinkäynyt kova neulepuikkojensuhina. Vuodenverran pyörinyt Neulekahvilaon kerännyt innokkaita kutojiasaman pöydän ääreen.Liisa Ilo ja Aino Jokinenovat käyneet Neulekahvilassaalusta alkaen. Molemmat naisettekevät paljon erilaisia käsitöitä.- Sirpakkaan on mukavaja helppo tulla. Lisäksi täälläon tuttuja ja uusien ihmistenkanssa on tullut tutuiksi, kertooLiisa Ilo.- Neulekahvilassa voi tehdäomia töitään yhdessä toistenkanssa, mutta teemme myösyhteisiä projekteja ja jaammeideoita toisillemme, kertooneulekahvilan vetäjä Sirpa Hämäläinen.Neulekahvilan ensimmäisenäyhteisenä työnä olivat vauvannutut. Niitä kudottiin NamibiaanOnandjokwen sairaalaan.Puikot kilisivät ahkerasti,sillä yli 200 tuli tehtyä.Toimittaja: Mari Liljawww.pirkkala.seurakunta.netOLLI-PEKKA SILFVERHUTHKirkkoherra- Kutomisen lomassa vaihdetaan ajatuksia ja välillä kerrotaan vitsejäkin,kertovat Aino Jokinen, Ritva Tuominiemi, Arja Mäkinen, InkeriKoskinen, Sirpa Hämäläinen, Liisa Ilo ja Irma Salo.- Olemme kutoneet myöshyvään tarkoitukseen kutenvauvan nutut. Itsekin kudoinuseamman nutun ja myssyn.Isoäidin neliöitä kudottiinmyös paljon ja niistä saatiinkoottua 20 peittoa, muisteleeAino Jokinen.Tänä syksynä yhteisenä projektinaon ollut myssyt ja kaulahuivit.Niitä on valmistunutPietarin katulapsille useitakymmeniä.Marraskuussa neulekahvilannaiset alkoivat työstää jouluseimeä,johon kuuluu pieniä kudottujahahmoja jouluevankeliumista,kuten Joosef, Maria,Jeesus lapsi, enkeli, aasi, lampaita,tietäjiä ja paimenia. Tätätyötä voi käydä ihastelemassaSirpakassa.Jos jouluseimen haluaa itselleenomaan kotiin, niin siihentarjoutuu mahdollisuus Kirkkoveräjänseurakuntatalolla pidettävässälähetyshuutokaupassa3.12.Muistojen joulujaToini Viherkoski, 91 v. Eino Haapanen, 93 v.Toini Viherkosken kädessä veljeltänsä vuonna 1928 joululahjaksisaadut pahvienkelit.”1920-luvun loppupuoleltamieleeni on jäänyt joulukirkossakäynti. Kävelimme joulukirkkoon.Kirkko oli aivantäysi.Isäni oli seurakunnan kanttorija hän johti kuoroa. Jouluaamunkirkko alkoi kuoronlaululla Joulun kellot. Kuoronääni voimistui pikkuhiljaa, kutenlaulukin alkaa Hiljaa, hiljaajoulun kellot kajahtaa… Seoli upea esitys kuorolta.Kulkusten kilkesaattoi kirkkoonMaalaispitäjässä monet tulivatjoulukirkkoon hevosella jareellä. Hevosilla oli kulkusia jane kilisivät kauniisti. Joulukirkonjälkeen hevoset rekineenpääsivät taas liikkeelle. Hevosetolivat intoa täynnä, kunmatka jatkui. Muistan, kunolisin niin kovasti aina halunnutpäästä hevoskyydillä joulukirkkoon.■ Eron jälkeen -ryhmä käynnistyyvuodenvaihteen jälkeen.Se on tarkoitettu naisilleja miehille, jotka toipuvatavioliiton tai avoliiton päättymisestäeroon.Kokoontumisia on yhteensäkuusi kertaa ja kullakin kerrallaon oma teema, josta ryhmässäkeskustellaan.Elämä on yllätyksiä täynnä.Ero voi tulla yllätyksenätai pitkän prosessin jälkeen.Eroryhmästä saa apua jatukea eron läpikäymiseen.Eron kokenut saattaa kokeayksinäisyyttä varsinkin, jostuttavapiirissä ei ole muitaeron kokeneita.Sirkka Nylund ei suositteleryhmään liittymistä aivaneron alkuvaiheessa, koska moneteroon liittyvät asiat saattavatolla mielessä vyyhtenä,jota on vaikea eritellä.- Eron alkuvaiheessa ei välttämättäjaksa kuunnella muita,eikä siis vertaistuesta olisiapua, jatkaa Sirkka Nylund.Eroryhmässä saattaa ollaJouluna pelattiin jasoitettiin yhdessäJoulukirkon jälkeen kotonasyötiin riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa.Joulupäivä vietettiinsiihen aikaa oman perheenparissa, ei edes ulos menty.Me lepäiltiin ja oltiin yhdessäkoko perhe.Aika kului hyvin yhdessäerilaisia lautapelejä, kuten halmaa,pelaten. Perheessämmemyös musiikilla oli tärkeä osa.Itse soitin pianoa, veli selloa jaisä viulua. Jouluna laulettiin jasoitettiin aina yhdessä Enkelitaivaan.Koulun joulujuhlasta onkirkkaana jäänyt mieleen joulunäytelmä,jossa esiinnyin enkelinä.Ylläni oli valkea yöpaita,otsalla tähtipanta, vaaleissahiuksessa hopeakoristetta ja selässäenkelin siivet. Kävelin jaheilutin siipiäni samalla laulaenMaan korvessa kulkevi lapsosentie…”Eroryhmä tarjoaa arvokasta vertaistukeaeron eri vaiheessa olevia, jolloinsaa kuulla, miten toisetovat selvinneet. Joku osaa paremminsanoittaa asioita jaasioita katsotaan eri näkökulmista.Puhuminen auttaa- Ryhmässä on hyvä olla miesjanaisvetäjä, koska uskon näkökulmienja ajatusten olevanhiukan erilaisia, kertooryhmän toinen vetäjä MarkoRuusunoksa.- Omassa erossani puhumisentarve ja asioiden palastelutuli viiveellä, mikä ehkä vainlisäsi asian vaikeutta. Toisaaltataas etäisyys eroon auttoinäkemään asioita laajemmin,tai oikeastaan osasin katsoaparemmin itseeniEro on kriisi, josta eteenpäinpääsee puhumalla ja itseensätutustumalla sekä ehkäoppimallakin. Toisten kanssaajatusten jakaminen selkeyttäämyös omia tuntemuksia jaajatuksia sekä jäsentää niitä.Lapsuuden joululahjoista Eino Haapasen mieleen on erityisesti jäänytlahjaksi saatu slipoveri.”Odotin niin kovasti alakoulunjoulujuhlaa ja minun piti esittäänäytelmässä vielä pääosaa,mutta sitten tulin kipeäksi. Minulletuli kova kurkkukipu jadiakonissa Laurila lähti minuakuskaamaan lääkäriin. Lääkäristäsain apua, mutta näytelmäänen päässyt mukaan ja seminua harmitti kovasti.Alle parikymppisenä poikanajouluisin ajoin aina hevosreelläväkeä joulukirkkoon. Silloinoli mahtavat rekikelit. Olihieno hetki, kun lähestyimmekirkkoa ja kirkon valot loistivatpimeässä upeasti. Joulukirkossakäynti oli minusta ainaniin juhlallista. Pastori Laurilallaoli hyvät saarnat – hän olihyvä puhumaan.Sota-aikanaviisi joulua armeijassaJoulu -41 oli erityisen ankara.Silloin oli kovat pakkasetja olimme vielä teltassa. Päätäpaleli ja jalat, jotka olivat kaminanvieressä, meinasi palaa.Jouluhartaus kuitenkin pidettiin.Sotakin hieman hiljenijouluksi ja joulupäivänä venäläisetkääneivät niin kovastipommittaneet.Kuusen tuoksutoi joulun kotiinParhaimmat joulut olen viettänytoman perheeni kanssaHaikassa. Oli mukavaa vaimonkanssa katsella, kun tytär leikkikissan kanssa joulukuusenympärillä. Välillä kissa kiipesijoulukuuseen ja sitten kuusestavarisi paljon neulasia.Joulukirkossa käyminenkuului myös meidän perheemmejouluperinteisiin. Siitä tuliaina niin hyvä ja rauhaisa olo.Tänäkin jouluna on tarkoitusmennä joulukirkkoon.”Ryhmään mahtuu kahdeksan henkilöä, kertovat vetäjät MarkoRuusunoksa ja diakoniatyöntekijä Sirkka Nylund.

Luottamushenkilöt esittäytyvätJatka lauseita…1. Minä olen…2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettuna ovat…3. Kaunein joululaulu on…4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisin …5. Tänä jouluna toivon, että …ISMO HARJU1. Minä olen iloinen, mukava ja rento.2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettunaovat nuorten ja nuorten aikuisten asiat.Seurakunnassa tulee olla lämmin ja välittäväilmapiiri.3. Kaunein joululaulu on Tulkoon joulu, koskasen kuullessa tulee aina joulufiilis.4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisinluultavasti lammas.5. Tänä jouluna toivon, että olisi lunta, ja näkisipaljon tuttuja aattoiltana kirkossa.PENTTI KUUSJÄRVI1. Minä olen matkalla, kysellen ja hämmästellen.2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettunaovat kuuntelu, ymmärtäminen, keskustelu jajakaminen.3. Kaunein joululaulu on Pekka SimojoenTulkoon joulu, koska laulussa on läsnä joulunydin, ensimmäisestä joulusta tähän päivään jakoska melodia alleviivaa kauneutta.4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa olisin tähti, talli tai seimi.5. Tänä jouluna toivon, että huomaisin yhden, joka kaipaa tulla nähdyksi.Tulevia tapahtumiaKirkkoveräjän seurakuntatalolla la 3.12. klo 13JOULUMYYJÄISET huutokaupan tapaanJoululaatikoita, leivonnaisia, käsitöitä ja arpoja.Tarjolla myös ohraryynipuuroa mehukeitolla sekä kahvia ja pullaa.Adventin aikaII adventtisunnuntai 4.12.klo 10 messu Pirkkalan kirkossaklo 12 Koko perheen Jouluveräjä Kirkkoveräjän srk-talollaklo 15 Petri Laaksosen joulukonsertti Pirkkalan kirkossaklo 19 Ruotsikielinen adventtihartaus Vanhassa kirkossaIII adventtisunnuntai 11.11.klo 10 messu Pirkkalan kirkossaklo 15 Lasten kauneimmat joululaulut Pirkkalan kirkossaklo 16-20 Matka Betlehemiin yleisönäytökset,esitykset alkavat puolen tunnin välein.klo 17 Kauneimmat joululaulut Vanhassa kirkossaklo 18 Kauneimmat joululaulut Pirkkalan kirkossaIV adventtisunnuntai 18.11.klo 10 messu Pirkkalan kirkossaklo 16 Kauneimmat joululaulut Vanhassa kirkossaklo 18 Mieskuoro Laulajien joulukonsertti Pirkkalan kirkossaOta talteen!MATTI AALTO1. Minä olen iloinen, auttavainen ja kaikkienkanssa toimeentuleva.2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettunaovat ne asiat, että saan kerrottua eteenpäin niitäasioita, mitä halutaan kehittää seurakunnassa jamyös varmistaa, että niin tapahtuu.3. Kaunein joululaulu on Varpunen jouluaamuna,koska minulla siihen liittyy niin paljon nostalgiaaja kaipuuta lapsuuden jouluihin.4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisinmajatalon isäntä, joka antoi majapaikan Joosefille ja Marialle.5. Tänä jouluna toivon, että tulisi jälleen valkea joulu, koska ilman sitä minähenkilökohtaisesti en pääse rauhoittumaan muutoin täysin ja nauttimaanjoulurauhasta.EEVA USKALI1. Minä olen iloinen, innoittava ja ihana.2. Minulle tärkeitä asioita kirkkovaltuutettunaovat vaikuttamisen mahdollisuudet siihen, ettäkaikki kokisivat seurakuntamme yhtä tärkeäksikuin itse koen.3. Kaunein joululaulu on tietysti Varpunenjouluaamuna.4. Jos esiintyisin jouluevankeliumissa, olisinItämaan tietäjä.5. Tänä jouluna toivon, että sydämessäni on hyvä olla.Apurit auttavat■ Parisen vuotta toimineet Apurit,Pirkkalan seurakunnan vapaaehtoisetapumiehet, auttavatikäihmisiä, yksin asuvia ja yksinhuoltajia.Apurit tekevät pieniäkodintöitä veloituksetta.- Siitä taitaa olla noin vuosiaikaa, kun ensimmäisen kerranpyysin Apureilta apua. Silloin hetiivistivät minulle ulko-oven. Toisellakerralla he porasivat yhdentelineen seinään ja nyt he kävivätpeittelemässä asuntovaunun. Hyväätyötä he tekevät, kiittelee eräspirkkalalainen mummo.- Viimeksi olin ripustamassapienillä nipsuilla verhoja ikkunaan,muistelee Apuri MarkkuKananoja.Työtehtävät ovat olleet monipuolisia.Miehet ovat muunmuassa haravoineet, putsanneetrännejä, keränneet omenia, tiivistäneetovia, laittaneet ruuviaja koukkuja, vaihtaneet lamppujaja siirtäneet pesukoneita.Apureissa on mukana parikymmentämiestä.Lasse Malmi tuli mukaantänä vuonna ja hän on ollut mielelläänauttamassa muita.- Tämä on mukavaa toimintaan.On hienoa, kun meitä tarvitaanja me pystymme auttamaan.Töiden lomassa voi puhuaomistakin asioistaan toiselleApurikaverille.- Tästä tulee hyvä mieli. Apureissatoimiminen on minulletärkeä auttamisen muoto, jatkaaMarkku Kananoja.Kaiken kansanpuurojuhlaPirkkalan kirkossama 12.12. klo 18KOKO PERHEENJOULUJUHLAPuhallinorkesterit esittävätjouluista musiikkia.Puurotarjoilu. Tervetuloa!Pirkkalan kirkossa 13.12. klo 12.30Juhla alkaa Lucia-kulkueella.Puurotarjoilu.Metsän joulurauhan julistus16.12. klo 19Pirkkalan kirkonläheisessä metsikössäJoulunajanArkkiParkkimaksutonlastenhoitopaikka!Tee rauhassa joulusiivous, käy ostoksillatai vaikka hengähdä hetkeksi...ja tuo lapsesi hoitoon ArkkiParkkiin.ma 19.12. klo 9-12 Pereellä ja Kurikassati 20.12. klo 9-12 Kyöstillä ja ToiviossaArkkiParkki paikat jaetaanilmoittautumisjärjestyksessä.Yli 2-vuotiaille lapsille.Varaukset:Marja Jokinen 050-3807966SEURAKUNNAN APURITOtamme vastaan pieniä naapuriapuhommiaarkisin ma-pe klo9-13, numerossa 050 452 9110.Työt jaetaan maanantaisin, jolloinsoittelemme takaisin ja sovimmeajankohdan työn suorittamiselle.Emme ota työstä palkkaa.JoulukonsertitPetri Laaksosen joulukonserttisu 4.12. klo 15 Pirkkalan kirkossaOhjelma 10 e.Naistenmatkan koulun kuorojenjoulukonserttito 8.12. klo 18.30 Pirkkalan kirkossaOhjelma 5 e.Marko Maunukselan joulukonserttito 15.12. klo 19 Pirkkalan Vanhassa kirkossaOhjelma 17/13 e.Mieskuoro Laulajatsu 18.12. klo 18 Pirkkalan kirkossaOhjelma 15 e.Jouluista Bachia kynttilän valossaLiisa Aaltola, urut. Kati Sirén, tekstit.to 22.12. klo 20 Pirkkalan kirkossaVapaa pääsy.KirkkoveräjänseurakuntatalollaMariah Hortans &M Sandberg duoChristmas Jazzti 3.1.2012 klo 19Pirkkalan kirkossaOhjelma 10 e.MATKABETLEHEMIINYLEISÖNÄYTÖKSETsu 11.12. klo 16-20Esitys alkaajoka täydeltäja puolelta tunnilta.Tervetuloa lapset ja aikuiset!Nyt SirpakassamyynnissäNaisten pankin hyväksiHEIJASTINKUKKA10eArkkiParkkiAlkaa nyt myös Toiviossatiistaisin klo 15-17Ensimmäinen kerta 10.1.2012.maksutonlastenhoitopaikka!ArkkiParkki hoitopaikattarkoitettu yli 2-vuotiaille.Varaukset: Marja Jokinen 050-3807966lastenhoitopaikka!Apurit Lasse Malmi (vas.) ja Markku Kananoja työn touhussa asuntovaunuapeittelemässä talven varalle.KOHDATAAN MYÖS FACEBOOKISSAKÄY TYKKÄÄMÄSSÄ!~ facebook.com/pirkkalanseurakunta~ www.pirkkala.seurakunta.net

Hooray! Your file is uploaded and ready to be published.

Saved successfully!

Ooh no, something went wrong!