16 |VaalitUusi Rovaniemi keskiviikkona 3.10.2012Kuntalisää ei saa lopettaaeikä pienentää.Kotiapua kaikille tarvitsevilleUR kysyi kunnallisvaaliehdokkailta, miten lapsiperheiden asemaa pitäisi parantaa● Kaupungin kuuluu tarjota palvelujenmuodossa riittävä tuki heikommassaasemassa oleville perheille. Lisäksitulee helpottaa arjen käytäntöjäesimerkiksi tarjoamalla perheilleedullisempia vuokra-asuntoja.Petrus Kauppinen (vas.)● Moniammatillinen varhainen tukeminen:yhä suurempaa panostustaperheiden kanssa tehtävään ennaltaehkäiseväänja kuntouttavaan työhön.Kattavien tukimuotojen toteuttaminenedellyttää lastensuojelun japerheiden parissa työskentelevientoimijoiden vuoropuhelua ja yhteistyönvahvistamista entisestään. Onhuolehdittava henkilöresurssien riittävyyspäiväkodeissa ja neuvoloissa.Kouluissa tulee varmistaa koulukuraattori-ja koulupsykologipalvelujenriittävyys.Pertti Lakkala (kesk.)● Kotihoidon kuntalisä käytössämyös tulevana valtuustokautena jakunnalliseen kotiapuun riittävät resurssitlapsiperheitä varten.Pekka Lehto (kesk.)● Lapsiperheiden tulisi saada kotiapuavaivattomasti silloin, kun apuon tarpeen. Kaikilla ei ole tukiverkkoapaikkakunnalla, jolloin ulkopuolinenapu eri tilanteissa on välttämätöntä.Esimerkiksi neuvoloissa tästäavusta tulisi tiedottaa.Anja Joensuu (kesk.)● Lasten huostaanotot ovat tulipalojensammuttamista. Rovaniementulisi panostaa ennaltaehkäiseväänperhetyöhön. Esimerkiksi Majakkatoimintaatulisi jatkaa ja laajentaa sekaupungin kyläalueillekin.Jouni Piirainen (sd.)● Neuvoloiden, varhaiskasvatuksen,koulujen ja perheneuvoloidenyhteistyö perheiden kanssa on ensiarvoisentärkeää, jotta mahdollisiinriskeihin voidaan vaikuttaa ennakoivasti.Perhetyöhön on saatavalisää resursseja ja moniammatillistayhteistyötä on kehitettävä esim. luomallamatalan kynnyksen palveluja,jossa isät ja äidit voivat toimia vertaisryhmissä.Reino Rissanen (sd.)VaalikysymysLapsiperheiden asema● Uusi Rovaniemi kysyy kunnallisvaaliehdokkailtavaalienalla yhteensä viisi kysymystäajankohtaisista aiheista. Toinenkysymys oli, mikä konkreettinentoimi parantaisi lapsiperheidenasemaa Rovaniemellä.● Kysymykseen vastasi 41 ehdokasta.Vastauksia on lyhennettyja toimitettu tarpeen mukaan.● Uusi kysymys julkaistaan perjantainlehdessä.● Olisi aika koota yksiin kansiin perheilletarkoitetut palvelut, jotta ihmisettietäisivät ne. Rovaniemen perhepalvelutovat valtakunnan mittakaavassahyvät. Monessa kunnassaperheet eivät esimerkiksi saa kotiapuakuten täällä. Muutenkin tiedonsaantiapitäisi parantaa; minusta esimerkiksioli työlästä tutkailla päiväkotiensijainteja, kun hain lapsillenihoitopaikkaa.Tiia Haapakangas (kesk. sit.)● Kotihoidontuen kuntalisä tuleetarjota kaikille lapsiperheille tuloistariippumatta. Tämä olisi kaupunginimagon kannalta tärkeää, varsinkinjos Rovaniemi haluaa profiloitua perhe-ja lapsiystävällisenä kaupunkina.Mikko Lindroos (kesk.)● Lasten ja nuorten syrjäytymiseentulee puuttua vahvasti ennaltaehkäisevästi.Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskustulee säilyttää ja toiminnanedellytyksiä ja laatua parantaa. Tämäon sijoitus tulevaisuuteen.Mika Mikkonen (ps.)● Kotihoidon kuntalisä käytössämyös tulevana valtuustokautena jakunnalliseen kotiapuun riittävät resurssitmyös lapsiperheitä varten.Pekka Lehto (kesk.)● Perhetyötä lisäämällä ja kehittämällävoitaisiin parantaa lapsiperheidenasemaa ja ehkäistä huostaanottojakin.Kunnallista kotiapua olisikin lisättävä,ja samalla tukihenkilöiden ja-perheiden saatavuutta parannettava.Susanna Viitala (kesk.)● Lapsiperheissä ongelmien paisumistapitää ennaltaehkäistä, ja tämäonnistuu palveluista tiedottamisenja markkinoinnin roimalla parantamisella.Jokainen perhe voi joutuatilanteeseen, jossa jaksaminen onkoetuksella. Tällöin pitää esim. kotiavun,avoimen päiväkodin tai vapaaehtoistenauttajien olla helpostilähestyttäviä.Jirka Hakala (kesk.)● Meltauksen lapsi- ja perhetukikeskuksenlopetus tuo jatkossa epävarmuutta.Perheille pitää olla vastaavanlaisiahoitopaikkoja. Päiväkodeissaoltava häiriötapauksia vartenammattitaitoisia henkilöitä, jotka tarttuvattilanteisiin ja voivat hienovaraisestiolla yhteydessä perheisiin jaantaa apua jos tarvitaan. Lastenpsykiatripalveluitaei saa resurssipulanvuoksi laiminlyödä.Aatos Nätynki (vas.)● Lapsiperheille suunnattu perheseteli,jonka perhe voi käyttää haluamallaantavalla (palveluseteli kotipalveluun).Lisäksi jokaiselle lapselletaataan mahdollisuus ainakin yhteenharrastukseen, eli vähävaraisten lapsiperheidenharrastustuki.Riku Tapio (kesk.)● Pitäisi palauttaa takaisin kunniaankaupungin omat kodinhoitajateli ”varaäidit”. Ammattilaiset, jotkaolisivat lapsiperheiden käytettävissäkun tarve yllättää.Terhi Suoraniemi (sd.)● Rovaniemellä on ennaltaehkäisevässä,ohjaavassa ja ryhmämuotoisessaperhetyössä ammattitaitoistahenkilöstöä. Tähän työhön haluanlisää resursseja, että mahdollisimmanmoni tarvitseva perhe nopeastipääsisi tukea saamaan. Palvelusetelinkäyttöönotto lastenhoitoalalle.Maarit Airaksinen (kok.)● Lapsiperheiden asemaa parantaisikonkreettisesti resurssien lisääminenennaltaehkäisevään perhetyöhöneli kotiavun takaaminen kaikille sitätarvitseville.Sanna Karhu (kesk.)● Tärkeimpiä ovat perheiden ongelmatilanteitaennaltaehkäisevät toimet.Se, että vanhemmilla olisi työtä,lapsilla hoitopaikkoja ja nuorilla koulupaikkojaon parasta ongelmien ennaltaehkäisyä.Lisäksi jokaisella lapsellatulisi olla mahdollisuus johonkinvapaa-ajan harrastukseen.Mikko Rapo (sd.)● Lapsiperheiden tulee saada kodinhoitajapalveluanormaalina palvelunaavuksi arkisiin pulmiin kuten sairaustilanteet,univelka, päivärytmi, hermopaineet,epävarmuus, yksinäisyys,avuttomuuden tunne jne.Päivi Salminen (vihr.)● Kunnallisen kotiavun resurssejaja saatavuutta pitää parantaa. Moniperhe tarvitsee väliaikaista apua arjenpyörittämiseen. Perheille olisi hyvämyös nykyistä enemmän tiedottaaapu- ja tukimuodoista, joita kaupunkitarjoaa.Rauno Toivainen (kesk.)● Kohdentamalla neuvontaa ja matalankynnyksen tukipalvelujen saatavuuttasinne missä lapset ja perheetovat tavoitettavissa (neuvolat, päivähoito,esikoulu ja koulu). Perheitävoidaan tukea antamalla sopeutumisvalmennustaja neuvoja, lyhytaikaistahoitoapua (joustavaa ja kohtuuhintaista)sekä koulun yhteydessäolevalla kerhotoiminnalla. Neuvolastapitäisi tehdä kotikäyntejä ennen jajälkeen lapsen syntymän.Anna-Maija Alajääskö (kesk. sit.)●Pitkäjänteistä suvaitsevaisuuskasvatustapäiväkoteihin ja peruskouluun.Ulkomaalaistaustaiset perheetsaatava saman pöydän ääreen kertomaanelämästään. Näin opimme toinentoistemme kulttuureista ja voimmeyhdessä tukea lasten kasvua.Nafisa Yeasmin (kok.)Jokaiselle lapselletaataan Amahdollisuus ainakinyhteen harrastukseen,eli vähävaraistenlapsiperheidenharrastustuki.● Vanhemmuuden tukemiseen tarvittaisiinopastusta ja konkreettisianeuvoja heti neuvolasta alkaen ainayläasteen viimeisille luokille. Myös lisääavo/avioliittoneuvojia tarvitaan jamatalampi kynnys osallistua suhdehuoltoihin.Kodinhoitajan lähettäminenlyhyeksikin aikaa perheeseen voipelastaa suuremmilta avun tarpeilta.Kirsi Suoheimo (kok.)● Tiedon kulku ja sen saaminen parantaisilapsiperheiden arkea. Pientenlasten vanhemmat ovat epätietoisuudessapäivähoitopaikan saamisessa.Päivähoidosta vastaavia ihmisiä eitavoita ja paikalliset päiväkodit eivätosaa vastata, voiko lasta saada asuinalueentai työpaikan lähellä olevaanhoitopaikkaan. Oikeus hoitopaikkaanpitää olla avointa, ennakkoon suunniteltua,reagointikykyistä muuttuviintilanteisiin ja kommunikoivaa.Pirjo Kumpula (kesk. sit.)● Lapsiperheiden asemaa tulisi parantaakunnallisen kodinhoidon jasairaanlapsen hoidon järjestämisellä.Myös kotihoidon tuen ja kuntalisännykyistä laajempi saaminen ja summankorottaminen on useille lapsiperheilletodellinen vaihtoehto. Harrastusmahdollisuuksienturvaaminenpienempituloisille lapsiperheille. Tähänvoisi osoittaa palveluseteleitä.Pertti Ahokas (kesk.)● Koulupsykologien määrän lisääminenvuosittain ja lasten terveydenhoitoonriittävät resurssit. Perheiden tukemisessaon tärkeää ennaltaehkäisevättukimuodot. On tärkeää, että ongelmiinpuututaan varhain ja apuasaadaan ajoissa.Kai Väistö (kesk.)● Lapsiperheiden palvelut tulee ollahelposti saavutettavissa koko kaupungissaja perheillä tulee olla aitojavalinnan mahdollisuuksia esim. lastenhoidonsuhteen kotona tai päivähoidossa.Yhteistyötä eri toimijoidenvälillä lisätään, jotta avun tarvevoidaan tunnistaa ajoissa. Kotiapua,ennaltaehkäisevää perhetyötäja perheneuvolan palveluita tuleemahdollistaa.Tuula Mäntymäki (kesk.)● Kuntalisä. Toivon lisäksi, että lapsillaon hyvät vapaa-ajan harrastusmahdollisuudet.Kaikilla mahdollisuusharrastaa.Eeva Ylihurula (kesk.)● Mahdollisuus saada tarvittaessakunnallista kotiapua. Samoin mahdollisuusvalita lapsilleen sopivinhoitomuoto, jotta perhe- ja työelämäon joustavasti yhteen sovitettavissa.Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaavahvistettava edelleen.Neuvoloissa, päiväkodeissa jakouluissa on puututtava entistä varhaisemminongelmiin.Lasse Kontiola (kesk.)● Turvaverkosto, jos perhe tarvitseelasten kaitsemis-, yms. apua vanhempienyllättävän menon vuoksi.Leena Jääskeläinen (kok.)● Kuntalisää ei saa lopettaa eikä pienentää.Täysin väärä säästökohde.Rovaniemen tulisi kannustaa lapsientekoon. Myös apua tarvitsevienlapsiperheiden tulisi saada helpomminapua. Tällä hetkellä kynnys pyytääon liian korkea.Annika Mellajärvi (ps.)● Ainoat vaihtoehdot ovat, että Rovaniemelläon riittävät ja kattavat palvelutlapsiperheille koskien niin neuvola-kuin kouluterveydenhoitopalveluita.Myös tehdä vanhemmille mahdolliseksilapsen hoito kotona kotihoidontuen ja kuntalisän turvin.Eero Tarujärvi (ps.)Lapsiasioihinpalveleva puhelin● Kaupungin ylläpitämänä tulisi ollalapsiasiain palveleva puhelin, jonnevoisi ottaa yhteyttä ympäri vuorokaudensilloin, kun kriisi on akuutti.Ko. palvelua tulisi tehdä tunnetuksisiten, että sinne voivat ottaa yhteyttämyös lapset itse. Yhteydenotonjälkeen asia vietäisiin eteenpäin, jostarvetta on, ilman että kätkeydytäänvaitiolovelvollisuuden taakse.Merja Lämsä (kesk.)● Seutulippu ilmaiseksi alle 16-vuotiaillerovaniemeläisille. Tämä olisiiso apu monelle lapsiperheelle ja samallauusi sukupolvi oppisi käyttämäänjulkista liikennettäJarmo Huhtala (vihr.)● Lastenvaunuja käyttäville perheilleilmainen joukkoliikennelippu. Näinhe saavuttavat tarvitsemansa palvelutparemmin.Raija Kivilahti (kesk. sit.)● Kiertävä perhepäivähoitaja olisivarattavissa perheelle 4-8 tunniksihoitamaan lapsia kotona. Tarvettaei tarvitsisi perustella ja palvelun hintamääräytyisi perheen varallisuudenmukaan. Palvelu olisi tarjolla kaikille,joilla on alaikäisiä lapsia.Sari Hänninen (vihr.)● Koulupalvelut on turvattava Vennivaaranalueella esimerkiksi Ylikylänkoulua laajentamalla.Tenka Issakainen (vihr.)● Keskeinen sosiaali- ja terveydenhuollonpalveluiden kulmakivi on,että kaikki lääkärin virat ovat täytettyinäja lääkäriin pääsee tarvittaessaviivytyksettä. Rovaniemen on omaltaosaltaan oltava aktiivinen varmistamaan,että myös sairaanhoitopiiriASeutulippu ilmaiseksialle16-vuotiaille rovaniemeläisille.saa asianmukaisesti täytettyä kaikkiomat lääkärinvirkansa.Heikki Autto (kok.)● Rovaniemi voisi hakea rahoitustapäivähoidon joustavaa järjestämistäkoskevaan kokeiluun. Pitkät poissaolottyöelämästä heikentävät naistenpalkkoja, urakehitystä ja eläkkeitä.Rovaniemi voisi selvittää minkälaisinosa-aikahoitojärjestelyin kotiinjäävät naiset saataisiin osin mukaantyömarkkinoille, jotta lapsenparhaaksi tehty ratkaisu ei myöhemminosoittautuisi äidin omien etujenvastaiseksi.Saara Koikkalainen (sd.)● Sairaita lapsia varten kiertävä hoitoryhmäkotiin hoitamaan sairastalasta.Seija Kupila (kok.)● Käyttökelpoinen toimi olisi alentaavesilaitoksen tulostavoitteita, niinettä jatkuvilta maksujen korotuksiltavältyttäisiin. Samalla päästäisiineroon yhdestä Rovaniemen kummajaisesta,kaupungille vesimaksuinakerättävästä piiloverosta.Erkki Pääkkönen (kok.)
Uusi Rovaniemi keskiviikkona 3.10.2012 | 17”Hyvä ja turvallinen koulu kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle.Oppilailla on oikeus pienin opetusryhmiin ja opettajat tarvitsevatriittävät keinot puuttua kiusaamiseen ja työrauhaongelmiin.Seuraavaksi on aika toimia näiden asioiden puolesta jokaisessaSuomen kunnassa.”Jutta Urpilainen, SDP:n puheenjohtajaTule tapaamaan SDP:n kuntavaaliehdokkaita:La 6.10. Klo 11.00- 16.00Lordin AukealleKorkalovaara Hillapolun palvelukeskusklo 12.00- 14.00Vähemmän loruja. Enemmän tekoja.Kunnallisvaalit 28.10.Ennakkoäänestys 17.-23.10.